Sukka vs. hammaslääkäri

Joel kävi eilen pienemmän lapsen vanhempainillassa. Kun oli pyydetty kirjoittamaan toiveita, Joel oli kertonut, että hän haluaisi kuulla sekä onnistumista että haasteista, ihan sellaisissa päivittäisissä tilanteissa. Kenties siitä voisi vähän saada skaalaa siitä, miten jotkut jutut toimivat tai ovat toimimatta kotiympäristössä vs. muualla.

Esimerkiksi.

Lapsella oli tänään klo 8.15 hammaslääkäri.

Tilanne 1: kotona aamulla:
”TÄMÄ SUKKA ON LIIAN ISO!!” (ei muuten ole, ei vaan mennyt ensiyrittämällä jalkaan)
”KAKKA SUKKA KAKKA KAKKA VIE SE POIS KOKO PLANETALTA!”
”KROKOTIILI MISSÄ MUN KROKOTIILI ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!” (olin ehtinyt sanoa, että käyn hakemassa yläkertaan unohtuneen krokotiilin heti, kun se sukka on jalassa)

”KAKKA SUKKA KROKOTIILI MÄ HALUUN KROKOTIILIN KAKKA ÄITI EN SYÖ MULLA ON NÄLKÄ EN SYÖ NÄLKÄ ANNA LEIPÄÄ EN SYÖ LEIPÄÄ ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!”

Tuskaa. Hikeä. Neuvottelua. Pakottamista. Hoputtamista. Houkuttelua. Pukemista. Riisumista. Hämäämistä. Lisää tuskaa ja hikeä. Kunnes ulos ovesta.

Tilanne 2: hammaslääkärissä:

Hammaslääkärissä vm. 2017 ja 2018.

Maailman reippain lapsi. Suu nätisti auki (miten se suu ei sitten aukea kotona hampaiden pesulle…?), aurinkolasit päähän ja ei mitään ongelmaa.

Toki koti on se paikka, missä tunteet näytetään. Missä puretaan ne harmitukset ja määrittelemättömät tuntemukset – vaikkapa uuden hoitopaikan (jossa kaikki sujuu tieysti ihan täydellismallikkaasti) vaihtumiseen liittyvät ajatukset, jotka eivät ihan yllä sanoiksi tai oikein edes selviksi tunteiksi asti.

Kotona saa huutaa, että KAKKA ÄITI, ja silti se kakka vaan on siinä ja rakastaa.

Eikä mene pois koko planeetalta, vaikka kuinka käskisi.

31
Like
4

You Might Also Like

  • Karoliinan
    13.9.2018 at 14:38

    Tää on niin tätä! Meillä 3,5v aloitti ny päiväkodin ja viimeiset 3vk on ollu järjetöntä raivarointia sitten kotona ihan kaikesta. Päiväkodissa on reipas, mutta ihan kirjaimellisesti heti kun portti suljetaan niin alkaa raivo. Rankkaa! Pitäis vaan osata asennoitua ja ymmärtää toista. Välillä itelläkin palaa hermot vaikka ei saisi palaa :(

    • krista
      13.9.2018 at 14:47

      Joo aina kun jaksaisi itse pitää kirkkaana mielessä, että ei se ole vain sitä, että EN KESTÄ MITEN TÄÄ LAPSI ON YHTÄKKIÄ IHAN MAHDOTON vaan siellä on taustalla vaikkapa just sitä, miten pieni pää prosessoi muutostilanteita <3
      -
      Me ollaan havaittu ihan selkeästi muutostilanteissa sellaista "yleistä kiukkuisuutta", esimerkiksi vaikkapa Espanjaan saapuessa kaikki oli päällisin puolin IHANAA (paljon kivaa tekemistä, ihana hoitopaikka jne), mutta sitten sellaista määrittelemätöntä känkkäränkkää oli ihan oudoissa (sukkatyyppisissä) tilanteissa ja sellaisia tahtoikäkohtauksia, jotka olivat jo muuten jääneet taakse. Tulee ihan sellainen olo, että mikä hemmetin taantuma tässä on päällä ja itse meinaa helposti alkaa ärtymään, vaikka pitäisi ymmärtää. Sitten meni taas ihanasti ja hyvässä sopusoinnussa puoli vuotta ja Suomeen palattua sama. Ja kesän jälkeen sama. Mä veikkaan, että ne on just tällaiset muutokset, joihin lapsi/lapset on herkkinä ja ne tulevat sitten kotikänkkäränkkänä joskus esiin. Voi kun jaksaisi aina ymmärtää <3

  • A
    13.9.2018 at 15:11

    Meillä 6v. uhma on karistanut vieraskoreuden osittain, viime aikoina lapsi nimittäin on raivoillut niin päiväkotiin tullessa (niin että hoitajat ihmettelee, että mikä ihme aina aurinkoiselle nuppuselleni on tullut) ja rakkaille isovanhemmilleen. Aiemmin kiukut ja kränkät oli varattu ihan vaan äidille ja isälle. Mutta toisaalta, poikkeustilanteissa lapsi on ihana, nyt mies on työmatkalla ja lapsi on ollut koko viikon ihan älyttömän reipas ja hyväntuulinen, aamuvanumiset ja kiukut on jääneet (kun tietää, että äiti joutuu vähän venymään kun sekä vie että hakee päiväkodista). Tiedän hyvin, että elämä tulee repeämään, kun viikonloppu ja kovasti odotettu isin paluu kotiin koittavat, joten nautin nyt tästä poikkeustilaluksuksesta :)

    • krista
      13.9.2018 at 18:44

      Joo siinä taitaa olla sellainen ”miniteini-ikä”-vaihe, täälläkin on kyllä havaittu sellaista niskojen nakkelua ja silmien pyörittelyä välillä, että saa pientä ensimakua siitä, millaista se sitten joskus teini-iässä voi olla :)

      Tuokin on muuten tuttu ilmiö; tuo että lapsi/lapset yhtäkkiä onkin tosi nätisti poikkeustilanteissa! Meillä kun joskus ilta menee ”villiks villiks” niin kuin kirjoitin – mutta jos onkin toinen aikuinen poissa, niin se yhtäkkiä voikin mennä tosi nätisti. Hyvä niin! Poikkeustilaluksuksesta kannnattaa nauttia silloin, kun se osuu kohdalle :)

  • Nanna
    13.9.2018 at 17:07

    Heh, on ne lapset aika veikeitä. Omani päästelevät tunteitaan päiväkodissakin ilmoilleen, kun siltä tuntuu, eikä kotona kiukuttelu ole mitenkään lisääntynyt päivähoidon aloituksen jälkeen. Minusta se kertoo siitä, että lapsella on turvallista päiväkodissa. Olisin aika huolissani, jos lapset eivät näyttäisi tunteitaan siellä, vaan patoaisivat niitä sisäänsä. :(

    Teidän Seelan tapauksessa (olettaen, että kuvan lapsi liittyy tapaukseen ;)) on varmaan kyse osin persoonastakin. Ehkä se hammaslääkäri on vaan niin siistiä :D

    • krista
      13.9.2018 at 18:51

      Joo joskus voi kai olla patoamistakin, mutta ehkä jopa enemmän ajattelisin niin, että kun kaikki on PERINPOHJIN HYVIN, niin ei ole tarvettakaan protestoida siellä hoidossa. Tai hmm jotkut kyllä protestoivat, vaikka on hyvinkin (hehe vaikka sitten sukasta), eli ehkä se on pitkälti persoonaa. Toisaalta myös just tällaiset vähän isommat lapset ovat jo saattaneet oppia ”sosiaalisten tilanteiden käytöstapoja” eli vähän kuten aikuisillakin voi joskus olla, että töissä jaksaa ja on ”kuin luonnostaan” hyväntuulinen, mutta kotona purkautuu väsymyksenä. Itsellä se tuntui joskus iskevän päälle jo bussissa kotimatkalla, vaikka siihen asti oli painanut pirteänä duunissa.

      Mutta sitten tosiaan muutokset (hyvästä tilanteesta toiseen hyvään) aiheuttavat jonkinlaista murrosta, joka sitten tulee esiin joillain lapsilla. Mutta tosiaan persoonasta varmasti myös kyse, että miten asioihin reagoi ja miten herkkä on vaikkapa just muutokselle tai mille vaan. Ja ehkä hammaslääkärikin tosiaan oli siistiä :D

      • Karina
        14.9.2018 at 10:01

        Mun mielestä on ihan normaalia että päiväkodissa ei näytetä tunteita ihan samalla mittakaavalla kun kotona. Aika pienenä mun lapset oppi nämä erilaiset sosiaaliset tilanteet ja osaavat säätää käyttäytymisensä sen mukaan. Oma nyt jo melkein teini tyttäreni kun päiväkoti-ikäisenä draamaili kotona oikein olan takaa, kysyin häneltä että tuollako tavalla sä siellä päikyssäkin huudat, niin hän katsoi minua kummissaan ja sanoi ettei tietenkään! :D Myös kun vaikka äidin kanssa ”joutuu” pyöräilemään kilometrin matkan paikkaan x ja matkalla on pieni ylämäki, niin toki sitä pitää protestoida, mutta kavereiden kanssa voi sitten vaikka ajella pyörällä 9km Haltialaan ja takaisin.

        Hammaslääkärissä ei meillä kyllä todellakaan olla noin lungisti (hyvä Seela!) vaan piileskellään ja parutaan äidin selän takana tai hammaslääkärin tuolissa ei avata suuta kymmeneen minuuttiin kunnes hammaslääkärikin joutuu hermostumaan ja sitten se suu aukeaa kauhealla porulla (koskaan ei ole lasta hammaslääkärissä satutettu tai jouduttu tekemään mitään erityisiä toimenpiteitä ja kotona oli moneen kertaan luettu Sanna hammaslääkärissä).

    • Anna
      15.9.2018 at 19:51

      Minä en niin äitinä kuin päöiväkodissa työskentelevänäkään ole yhtään huolissani jos lapsi käyttäytyy hoidossa eri tavalla kuin päiväkodissa. Hoidossa lapsi usein skarppaa enmmän kuin kotona. Pitää osata käyttäytyä, pitää sumplia erilaisia tilanteita kavereiden kanssa, pitää jaksaa monia sosiaalisia kontakteja päivän aikana ja lisäksi oppia paljon uutta. Moni lapsi on luonnostaan vähän vieraskorea. Ihan niin kuin me aikuisetkin. Kun lapsi vietettyään hauskan ja kivan päivän kavereiden ja tuttujen turvallisten hoitajien kanssa lopulta pääsee kotiin purkautuu päivän aikana kertynyt stressi ja väsymys kiukutteluna. Vaikka päivä olisi ihan rento ja tavallinen niin jo palkjästään suuri sosiaalisten kontaktien määrää voi lisätä stressiä lapsella. Varsinkin jos lapsi on luonteeltaan yhtään introvertti niin suuri ryhmä ja monet kasvot vievät voimia vaikka olisi kuinka kivaa.

  • Onneli Winter/ Onnelin elämää
    13.9.2018 at 21:38

    Voi ihku… näitä on kyllä hauska lueskella :D Se on vallan totta että vanhemmat on ns. huonekaluja (kestäviä ja pestäviä). Hoidossa monet lapset käyttäytyvät ihan erilailla, ovat suorastaan enkelimäisiä… mutta ympäristö on eri. Kyllä me aikuisetkin käyttäydymme ympäristön mukaan (ainakin moni meistä…ainakin kai pitäisi). Hoidosta vielä sen verran että siellä kyllä on totuttu lasten eri tempauksiin ja töttöröinteihin sekä toimimaan tilanteissa rauhallisesti ja jämäkästi…. kotona tämä on vaikeampaa koska kyseessä on tunteet…oma ihana piipittäjä . Pitkää mieltä arjen haasteisiin…iloa siellä alla kuitenkin muhii rakkauden mullassa <3
    .