Spontaania elämää

Lapset ovat juuri nukahtaneet päiväunille ja istumme omalla pihalla auringossa.

”Tässä on kyllä tosi kuuma, pitäisi virittää taas jotain aurinkovarjoa”, minä sanon.
”Äh ne varjot on ihan p*seestä, ostetaan sellainen paviljonki”, Joel vastaa.
”Niin joo sellainen, se ois kiva, niitä saa varmaan jostain ihan Ikeasta”, minä pohdin.

”No lähdetään Ikeaan ostamaan”, Joel keksii.
”Joo!!!”, minä innostun.
”Viedään lapset nukkuvina mummilaan ja käydään Ikeassa ostamassa sellainen!”
”JOO!!!!”

Olemme aivan läpikotaisin riemuissamme. Siitä paviljongista joo joo, mutta ennen kaikkea itsestämme.

”Tää on niin ihanaa! Just tää, miten me tehdään päätöksiä!”, minä hehkutan.
”Ajattele: me oltais voitu suunnitella ja kaavailla tätä vaikka kuinka pitkään ja se ois ollut stressaavaa ja pitäis-pitäis. Nyt me vaan spontaanisti tehdään näin, ja tällä tavalla se onkin hauskaa ja innostavaa!”

Matkalla mummilaan Joel miettii kiinnittämistä: terassia meillä ei ole, mutta jos vaan hankkisi betonilaatat ja poraisi siihen. Tarvitaan laatat. Ja betonipora.

”Joo! Me ollaan niin ihanan spontaaneita!”, kiherrämme riemusta ja pussaamme liikennevaloissa.

Jätämme tuplavaunu-uniosaston mummilan vastuulle, lainaamme isomman auton ja suuntaamme K-rautaan. Betonilaattoja! Pora tarvitaan – no tuostapa ostetaan sellainen. Poranterä betonille ja mitäs vielä. Ruuvit ja proput. Joelin etsiessä minä käyn jututtamassa väriosastoa: löytyisikö täältä sellaista spray-maalattavaa väriä kankaalle? Ei  mitään tylsänvalkoista katosta – koska siis senhän voi värjätä jollain värillä! Kun me ollaan just niin spontaaneja, että me päätämme tehdä jotain tällaista!

Ei löydy. No ei se mitään! Ei se haittaa, koska me ollaan vaan niin ihanan spontaaneita!

Aurinkoisena lauantai-iltana kaarramme Ikean pihaan onnea hekumoiden. Hyllypaikka katsottu valmiiksi; paitsi spontaaneja, olemme myös älyttömän näppäriä. Reippain askelin ohitamme muut Ikea-shoppailijat ja suuntamme rautaista varmuutta puhkuen läpi kaikkien oikoreittien kohti itsepalveluvarastoa. Suunnitelkaa te vaan ja miettikää verhotankojen mittoja. Me olemme spontaaneja! Me vain tulemme ja ostamme! Askel on kevyt, tekee mieli hypähdellä.

Näemme sattumalta paviljongin kasattuna. Hmm onpa se iso. Kolme kertaa kolme metriä. Tuota tuota… …oiskohan meidän kannattanut jotenkin mittailla siinä meidän pihalla? Onko nää aina jotenkin näin… …valtavia? Hei onpa muuten aika korkeakin. Jos se laitetaan siihen, mihin aiottiin, katoksen huppu todennäköisesti peittää koko näkymän keittiön ikkunasta.

”Äh, ei nyt tartuta tuollaisiin juttuihin!”, Joel tsemppaa.
”Nyt vaan ostetaan se, kyllä me se jotenkin johonkin saadaan!”
Okei, okei.
Me ollaan niin ihanan spontaaneja, että nyt ei anneta minkään pikkuseikkojen lannistaa meidän fiilistä!

Nyt me etsitään se paviljonki täältä ja ostetaan! Ja illalla se on jo kasattu! Sit vaan ihastellaan sitä paviljonkia ja itseämme, kun me vaan tehtiin tää! Voi jee ja vau! Spontaanius on parasta! Me ollaan parhaita! Kun me ollaan niin spontaaneja! Vaihdamme pusut Ikean käytävällä. Muisk!

Hylly 25, hylly 25, hylly 25 – täältä se löytyy! Kulta, täällä päin! 

Lokero 8 pitäis löytyä! Tänne päin mennään: 5 – 6 – 7…

Kahdeksan.

Tuijotamme paviljongin pakettia eikä kumpikaan sano sanaakaan.

Tuo paketti ei millään maailman ilveellä mahdu meidän autoon.

Spontaanien seikkailijoiden keskuudessa vallitsee hiljaisuus. No tuota. Lähdetäänpä sitten kotiin. Viedään ne betonilaatat kotipihalle ja lähdetään hakemaan lapset mummilasta.

Tulemme kotiin.

Ne betonilaatat ovat aivan liian isoja.

No. Ei se mitään.

Nyt meillä on neljä tällaista betonilaattaa.

Ja yksi uusi Ikean kori.

Ihanaa olla niin spontaani.

71

You Might Also Like

  • Westend Mum
    12.6.2017 at 14:53

    Joskus sitä mennään ensin pylly edellä puuhun, mutta ei se mitään! Kyllä se paviljonki tulee aikanaan, vaikka hiukan miettien ensin ;) Mutta pisteet sponttaaniudesta!
    http://westendmum.fi

    • krista
      12.6.2017 at 14:54

      Joo spontaaniuspisteet kerättiin, mutta muuta ei sit kerättykään! :D

  • Heidi
    12.6.2017 at 14:56

    Minusta on ihanaa olla spontaani (nimimerkki miss sponttaani-prinsessa), ei väliä meneekö hyvin tai ei, pääasiassa että uskaltaa heittäytyä tekemään jotain odottamatonta. Piristää kummasti arkea ja elämää ylipäätäen. Ja jäähän hauskoja muistoja vaikka se välillä v*tutti :D

    • krista
      12.6.2017 at 15:00

      Sama täällä! :) Ja tuossa tapauksessa meidän riemu siitä omasta spontaaniudesta oli kyllä jopa isompi kuin ilo siitä paviljongista (just sinä iltana kotiin saatuna) ois ollut :D Ja eipähän tarvinnut alkaa illalla kasaamishommiiin :D

  • Karoliinan
    12.6.2017 at 15:06

    Ah spontaanit meiningit! Silloin ei mikään pilaa sitä hyvää seikkailufiilistä :D me otettiin spontaanisti sviitti meidän 2. Hääpäivälle 2.7 vaikka piti ihan vaan tavallinen huone ottaa. SVIITTI!! Parisataa sinne tai tänne. Nyt on hieno huone! 24. Kerros ja 48 neliöö!! :D me ollaan 5 vuotta eletty kädestä suuhun ja nyt on parempi tilanne. Ollaan niin ansaittu!

    • krista
      12.6.2017 at 15:25

      <3 Ihanaa, vau! <3 Te varmasti nautitte siitä, ja sviitti tuottaa iloa sekä etukäteen että jälkikäteen sitä muistellessa! <3

  • Liisa
    12.6.2017 at 15:51

    Itsehän olen juuri tuollainen tosi spontaani. Tai olen kutsunut sitä kärsimättömyydeksi ja hätiköinniksi, mutta miten vaan. :D Odotan takki päällä eteisessä ärsyyntyneenä mahti-ideani kanssa kun mies just mittaa ja googlaa ennen lähtöä… ja toteaa ideani mahdottomaksi/ratkaisee ongelmani fiksummin/säästää meidät hukkareissulta/löytää vastaavan tuotteen halvemmalla ja lähempää. Se sika. :D

    • krista
      12.6.2017 at 15:58

      Hahahahaha: ”se sika” :D Mä en edes niin tarkasti tiedä tätä biisiä, mutta tulee mieleen vaan pari sanaa tästä: ”Älä droppaa mun tunnelmaa” :)

  • Torey
    12.6.2017 at 18:52

    Meillä ei olla tollai tommosissa spontaaneja. :D
    Siis ollaan tosta vaan voitu lähteä ja ajaa lähisaareen syömään tai lähikuntaan luomujäätelölle, mutta noi tollaset jutut mun mies mittaa ja laskee, piirtää ja suunittelee, selvittää mistä kannattaa hankkia ja mieluiten tekee itse jos on vaan mahdollista. Ja se on musta hyvä juttu. :D

    • krista
      13.6.2017 at 09:34

      Joo kyllä tässäkin tapauksessa se mittaaminen ois saattanut olla ihan järkevää :) Tavallisesti meillä kyllä mitataan, esimerkiksi kirjahyllyjä varten Joel teki ihan piirustukset ym., mutta tää sit puolestaan lähti kyllä ihan innostuspohjalta :D Ja ei niin kovin järkevästi :D No, tulipahan Ikea-reissu!

      • Torey
        13.6.2017 at 10:00

        Ikeassa on hyvä aina välillä käydä. Melkein aina sieltä jotain tarttuu mukaan. :D

  • Torey
    12.6.2017 at 18:53

    Sainpa vihdoin päivitettyä blogiosotteenkin!

    • krista
      13.6.2017 at 09:33

      Hei JEE, mä en ollut tällaisia blogiuutisia vielä hoksannutkaan! Kivaa!

  • SS
    13.6.2017 at 07:53

    Ihailen ihmisiä, jotka pystyvät tuollaiseen spontaaniuteen!
    Itse pohdin ja pohdin ja suunnittelen ikuisuuden ennen kuin teen päätöstä. Yleensä vielä soitan pari varmistuspuhelua miehelle tai äidille :D
    Saan usein kuulla tavastani, mutta toisaalta säilytän mielenrauhani, kun saan suunnitella rauhassa :D

    Taisin silti ylittää itseni, kun viime viikolla reissuun lähtiessäni pakkasin vasta edeltävänä iltana! Olin silti tehnyt mielessäni listaa pakattavista tavaroista jo muutaman viikon, sitä ei kuitenkaan muut tiedä… :D

    • krista
      13.6.2017 at 09:36

      Hihi, no mutta nämähän ovat tietysti ihan persoonakysymyksiä! Joskus tietysti on kiva, jos harkitsevainen yllättää (niin kuin sun pakkaamisjuttu) tai spontaani suunnittelee tarkkaan – mutta sit mä tosiaan uskon, että paljon on sellaista ihmisen luonnollista persoonaa: joku tykkää suunnittelusta ja joku toinen säntää suin päin :)

  • Neiti Nimetön
    13.6.2017 at 18:51

    Minä NIIN toivoisin olevani suunnitelmallinen, harkitseva, oikein sellainen A4-ihminen.

    Mutta ei; I feel you, melkein kaikki tapahtuu suunnittelematta…

  • Veera
    15.6.2017 at 12:09

    Meillä mä vihaan suunnittelua ja teen vaikka viisi kertaa tekemällä oppii asenteella, joskus se harmittaa jälkeen päin, toisinaan tuntuu että olen nyt ainakin ”nähnyt paljon vaivaa”. Mies suunnittelee ja suunnittelee, sillä aikaa mä touhotan ja touhotan. Mä olen luonteelta tosi malttamaton. Mä vaan vihaan odottaa mitään.

    • krista
      15.6.2017 at 13:36

      Hihi, ymmärrän täysin, mitä tarkoitat! :) Mä tavallaan pystyn kyllä suunnittelemaankin asioita ja saan (esimerkiksi työjutuissa) nautintoakin siitä, että homma on hanskassa. Mutta sit taas RAKASTAN innostumista, ja liian hyvin suunniteltu tuntuu joskus olevan vähän mulla itselläni siitä pois. Mun mielestä on mahtava tunne tempautua mukaan johonkin juttuun ja saara diemua siitä. Vaikka ei ihan heti onnistuisikaan :D