Joo-o, olen kertonut monet kerrat, että raskasta on. (tai siis oli ennen kuin Joel jäi kesälomalle – nythän tämä elo on tietysti ihan yhtä juhlaa)
Mutta olenhan muistanut kertoa tarpeeksi painokkaasti myös tämän:
Siskot <3
Joku sanoi joskus ajat-ajat sitten täällä kommenteissa, että parasta, mitä lapselleen voi antaa, on sisarus. Nyt alan ihan todella ymmärtää sen.
Siskojen ensimmäisestä yhteisestä viikosta kirjoitin jo silloin huhtikuussa täällä. Ja kyllä: tilanne on ihan yhtä ruusuinen nyt kolmen kuukauden jälkeenkin. Mahtavaa, maailma on selvästi tasapainossa: jos jossain asiassa on vaikeaa, onneksi jossain toisessa asiassa pääsee iloitsemaan ja jopa röyhistelemään (lue: luultavasti täysin ansiotta) rinnuksiaan onnistuneena kasvattajana. Heko. Heko.
Siinä, missä esimerkiksi meidän uloslähtövaikeuksiin ja suuritarpeisen vauvan haasteisiin en välttämättä ollut osannut valmistautua (koska niistä ei ollut aiempaa kokemusta), tätä sisaruusasiaa olin pyöritellyt mielessäni oikeastaan siitä loppukesän plussatusta raskaustestistä asti. Jotenkin koin tämän sisarusten välisen suhteen rakentamisen oikeastaan jopa isoimpana (positiivisena) haasteena äitiydessä tähän asti.
Tietysti tekiksi mieli sanoa, että jee näillä nikseillä me onnistuttiin. Mutta eihän se niin mene. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja ihan samaan tapaan kuin itse jouduin toteamaan, että meillä nyt vain on suuritarpeinen vauva, joutuu joku toinen toteamaan, että meillä nyt ei vaan olla voitu välttyä mustasukkaisuudelta.
Mutta. Koska tätä on nyt useasti kysytty, voisin yrittää listata ylös asioita, joilla me ollaan pyritty vaikuttamaan sisarusten välisiin suhteisiin näin ensimmäisten kuukausien aikana. Osasta olen jo maininnutkin, mutta tässä vielä näin yhteen tiivistetysti.
Mitään yleispäteviä kuningasniksejä nämä eivät tietystikään ole, mutta ehkä jostain saattaa olla apua toista lastaan odottaville…? Ehkä?
- Vauvaleikistä jo kirjoitinkin – tämä kiva vinkki saatiin siis neuvolantädin kotikäynnillä
- Samoin mainitsin jo sanallisista pienistä jutuista silloin eka viikon kohdalla. Esimerkiksi Seelalle osoitetuista kukista tosiaan sanotaan, että ”voi ihanaa, Silva sai kukkia, kun on nyt isosisko”. Tai Silva saa avata Seelan paketit ja leikkiä niillä leluilla – vaikka sanottaisiinkin, että se on Seelan.
- Kun ihastellaan pientä Seelaa, muistetaan aina ihastella myös ihanaa isosiskoa. Tirppakin usein ihastelee vauvaa, ottaa käsistä ja sanoo: ”oi meidän ihana kultapieni”. Silloin muistetaan jatkaa, että ”…ja voi, miten ihana isosisko sinä olet, sinä olet Seela-vauvalle rakas”.
- Puhutaan aina ”meidän perheen vauvasta” ja ”Silvan ikiomasta pikkusiskosta” – niin että vauvan tulo on ikään kuin meidän kaikkien juttu, tai jopa lahja erityisesti isosiskolle
- Ollaan järjestetty alusta asti tekemistä eri kokoonpanoilla; usein Silva saa valita, lähteekö ulkoleikkeihin äidin kanssa, isin kanssa vai koko perheen kanssa. Välillä minä olen Silvan kanssa kaksistaan (ja Seela syö pullosta), välillä Joel on Silvan kanssa (kuten nyt), ja lisäksi ollaan oltu niin onnekkaita, että välillä ollaan saatu Seela mummilahoitoon ja vietetty aikaa tuttuun tapaan kolmistaan äiti-isi-Silva -kokoonpanolla. Käytiin jo vaikkapa Korkeasaaressa kolmistaan. Jossain vaiheessa jopa mietittiin, että voitaisiin yrittää järjestää siitä sellainen ”kerran viikossa” -tapa.
- Silvaa muistetaan kehua niissä tilanteissa, kun hän on huomioinut pikkusiskoaan (ja niitä tilanteita on paljon). Silva tykkääkin kovasti silitellä ja ”hoitaa” vauvaa. Silvalta myös ihan tarkoituksellisesti pyydetään apua, tyyliin: ”oi katso kulta, Seelan tutti tipahti lattialle. Vietkö sen isille ja sanot: ”tämä tipahti ja se pitää pestä”. Ja tirppahan ylpeänä vie <3
- Silvaa on myös usein hoitanut nukkea tai pehmolelua silloin, kun minä vaikkapa imetän – joskus Silva tuo vauvanuken minulle toiselle rinnalle, ja siinä sitten imetän mukamas kahta vauvaa yhtä aikaa.
- Ollaan kerrottu Silvalle usein, että ”tässä Silvakin nukkui silloin, kun Silva oli vauva” tai ”näin äiti hoisi Silvaa, kun Silva oli vauva”. Ollaan myös katseltu Kätilöopistoa ja muisteltu, että siellä Silvakin tuli äidin masusta ulos ja oli aivan pienen-pieni vauva, jopa pienempi kuin Seela-vauva.
Hmm mitäs vielä…? Suurin osa näistä meidän ”sisarusjutuista” itse asiassa on ollut jotenkin niin arkisen pieniä sanamuotojuttuja, että niitä on jopa vähän vaikea tiedostaa tai muistaa, kun niitä yrittää näin listata…
Miten teillä?
Entä tuleeko mieleen vielä joitain muita vinkkejä näin muille jaettavaksi…?
hann (Ei varmistettu)
2.7.2014 at 21:49Tosi ihana teksti. Mä täällä alkuraskauden (9+5) yrjöilyjä koitan kestää ja kauhuissani olen ajatellut että mihin olen ryhtynyt. Meillä tulee ikäeroa 2 v 2 kk jos tämä nyt onnellisesti menee loppuun :)
Veema (Ei varmistettu)
2.7.2014 at 22:23Tosi hienolta kuulostaa. Ja ymmärrän, että tämä on kirjoitettu isosiskon näkökulmasta. Mutta näin itse pikkusiskona muistuttaisin yhdestä asiasta: Silva on saanut vauva-ajan olla koko ajan yksin teidän ja nyt hienosti edelleen jatkatte sitä, että myös edelleen välillä saatte olla kolmistaan. Mutta Seela joutuu jo vauva-aikanaan jakamaan teidät Silvan kanssa. Mitä jos myös Seela saisi välillä olla kolmistaan vain teidän vanhempien kanssa? Tätä tapaa voisi sitten sopivasti jatkaa, kun tytöt kasvavat…. Tämä voi olla tyttöjen kasvaessa tosi tärkeää molemmille…
Veema (Ei varmistettu)
2.7.2014 at 22:49Ohhoh, kuulostipa viralliselta, selvä virkanainen :)
Mutta siis tosi ihanasti kirjoitit ja hyvä kun mietitte tätä. Meillä on 4v. ja seuraava ei ole vielä tekeillä, joten ikäero tulee olemaan isompi, mutta kyllä mä silti näitä jo mietin. Itsellä on tosi läheiset siskot ja sitä jotenkin haluaisi samaa omille lapsille.
Kristaliina
3.7.2014 at 16:52Hih kuinkas sattuikin – just tänään oltiin kolmistaan minä-Joel-Seela -kokoonpanolla, kun Silva oli tätien kanssa kotieläintilalla <3
Toisaalta ajattelisin, että näin ihan tähän ensimmäiseen vauva-aikaan Seela ei varmaan ihan kamalasti tee eroa siinä, että onko paikalla molemmat vanhemnmat vai vain toinen. Näin luulisin… Mutta jo muutaman kuukauden päästä tilanne on varmasti toinen; tyyliin puolivuotiaana ja siitä eteenpäin. Onneksi tuo meidän tirppa rakastaa olla mummilassa eli tosi hyvällä omatunnolla hän voi siellä olla hoidossa; tyyliin kerran viikossa onkin ja silloin ollaan me ”toiset” kolme koolla.
Mutta joo, ehdottomasti jatkossa pitää huomioida kovasti tuota, että molemmat lapset ovat myös yksilöinä huomioituja <3
Mua on jotenkin kovasti surettanut (jo ennen kuin toisesta lapsesta edes puhuttiin) se, että toinen lapsi ei koskaan voi saada vanhemmiltaan yhtä jakamatonta huomiota kuin ensimmäinen. Monet kerrat olen ajatellut vaikkapa minun&Silvan ensimmäistä syksyä, jolloin yhdessä sellaisessa vauvakuplassa eleltiin ja köröteltiin vauvamuskareissa ja vauvajumpissa. Niisk, Seelan kanssa se ei ole ollenkaan enää samaan tapaan tavalla mahdollista, kun vähintäänkin siinä on se sisarus häsäämässä mukana. Niisk <3
Veema (Ei varmistettu)
4.7.2014 at 22:37Mut sit toisaalta se pikkusisko saa sen isosiskon <3 ja kun tekin noin hienosti tuette heidän suhdettaan, niin kyllä se sisarus on vaan kullanarvoinen. Mulla oli aina lapsuudessa puolustaja leikkikentällä ja tarhassa, se loi turvallisuutta.
Niin ja Kiitos hyvästä blogista!
Suvikka (Ei varmistettu)
2.7.2014 at 22:44Mun on pitäny tuhat kertaa kommentoida sun postauksia, mut aina on jääny. Vau miten kaunis ihminen olet…tarkoitan hyväntahtoisuutta joka susta huokuu. Vaunujen lahjoittaminen lukijoille ja silti jaksoit kirjottaa pitkät arvostelut niistä. Annat kaikkesi äitiyteen ja silti muistatte vaalia parisuhdetta. Toki tietäähän sen, ettei kaikki ole ruusuilla tanssimista, mutta rankka arkikin on välillä fine.
On mahtavaa miten sisarussuhdetta tuette! Itseäni jännittää toisen lapsen hankkiminen pienellä ikäerolla mutta teistä saa uskoa siihen, ettei esikoista tarvitsei silti rytinällä yrittää kasvattaa ”isoksi”. Kiitos ja ihanaa kesää!
suvikka (Ei varmistettu)
2.7.2014 at 22:58Ja piti viel sanoa et tytöt näyttää niin mahtavalta tos ekassa kuvassa! Ihan ku olisivat käsikädes laskemas laskuvarjolla tai jotain :D
Vierailija (Ei varmistettu)
2.7.2014 at 23:21Kaikki isosiskot ei vaan osaa vielä puhua pikkusiskon synnyttyä eikä juoda pullosta.. mutta hyvin meillä silti on mennyt ei mustasukkaisuutta mutta nyt vauvan ollessa jo 2v ja isosisko 4 niin on vähän nahistelua ja aina pikkusisko ei ymmärrä isosiskon leikkejä vaan toimii mieluummin godzillana ja tuhoaa katetut pöydät/kaataa legotalot.. Mutta toisaalta voih niitä hellyydenosoituksia <3 sydän pakahtuu kun siskokset halaa ja hakeutuu lähekkäin… <3 :) mahtavaa!
satunnainenvierailija (Ei varmistettu)
3.7.2014 at 01:01Mietin ihan samaa mitä Veema – nimimerkki myös.
Saahan se viimeisimpinä tullut myös yhtä paljon huomiota ja samalla tavalla alleviivattuna? :) Itse tässä vaan muistelen, olen kuopus kahden muksun perheestä ja ainakin koin aikoinaan mustasukkaisuutta kun isoveljen kanssa olivat käyneet siellä täällä ja ei sitten pikkusysteriä (meikää) otettu mukaan. Tai sitten mulle ei vaan selitetty tarpeeksi ehkä miksi he menevät ja minä en nyt lähde mukaan yms.
Mut vielä pitää ihan sanoa, vaikutatte ihanilta ja viisailta vanhemmilta, teistä oikein huokuu tuo onnellisuus ja ilo kaikkinensa murheineenkin. :)
Kristaliina
3.7.2014 at 16:58Joo, ehdottomasti! Ja tuon molempien tasa-arvoisen huomionnin tärkeys tosiaan varmasti nousee vielä voimakkaammin esiin vähän myöhemmin. Tuo on muuten varamasti tosi olennaista myös sen mustasukkaisuuden torjumisessa ja hyvälle sisaruussuhteelle pohjan rakentamisessa – että molemmat kokevat saaneensa tasa-arvoista kohtelua vanhemmiltaan <3
Voi, kun sen onnistuisi tekemään oikein! <3
manti (Ei varmistettu)
3.7.2014 at 08:34Täältä lisää kuopusnäkökulmaa: Olen itse nuorin kolmesta, ja joutunut monesti kohtaamaan sen, miten kuopuksena on vaikeaa saada vanhemmilta jakamatonta huomiota ja ihailua. Esikoisen tekemät jutut tuntuvat syystäkin ihmeellisiltä, koska kaikki tapahtuu ensimmäistä kertaa – vautsi vauvani oppi konttaamaan, osasi syödä itse, sanoi ekan sanan. Kun kuopus oppii kävelemään, niin eihän siinä ole enää mitään ihmeellistä, kun vanhin lapsista jo tekee kärrynpyöriä ja oppii lukemaan. Näin kärjistetysti siis! :D Siinä on pienen ihmisen aika vaikea kilpailla ihailusta ja huomiosta. Niin monet asiat mitä teet, on joku vanhemmista sisaruksista tehnyt aiemmin, ja yleensä vielä paremmin. Yhdeksikkö todistuksessa on mahtava juttu, mutta jos isosiskolla olikin aiemmin aina kymppi… jne. Puhumattakaan siitä, että itse olin myöskin niin sanottu suuritarpeinen lapsi, ja vaikka minulle ei (yleensä) suoraan siitä sanottukaan, niin jo aika pienikin lapsi kyllä aistii jos häntä pidetään hankalana, varsinkin verrattuna isompiin sisaruksiin.
Enkä siis tarkoita, että nämä olisi tai tulisi olemaan teille minkäänlaisia ongelmia, sen kuvan perusteella minkä olen ihanasta ja lämminhenkisestä perheestänne saanut! :) Kunhan innostuin paasaamaan omista lapsuustraumoista… Että muistatte aina ja tulevaisuudessakin pitää myös Seelaa ihanana, osaavana, ja täydellisenä ihan-omana-itsenään, vertaamatta toiseen omana-itsenään-ainutlaatuiseen isosiskoon.
<3