Siskot 3 kk

Joo-o, olen kertonut monet kerrat, että raskasta on. (tai siis oli ennen kuin Joel jäi kesälomalle – nythän tämä elo on tietysti ihan yhtä juhlaa)

Mutta olenhan muistanut kertoa tarpeeksi painokkaasti myös tämän:

Siskot <3

Joku sanoi joskus ajat-ajat sitten täällä kommenteissa, että parasta, mitä lapselleen voi antaa, on sisarus. Nyt alan ihan todella ymmärtää sen.

Siskojen ensimmäisestä yhteisestä viikosta kirjoitin jo silloin huhtikuussa täällä. Ja kyllä: tilanne on ihan yhtä ruusuinen nyt kolmen kuukauden jälkeenkin. Mahtavaa, maailma on selvästi tasapainossa: jos jossain asiassa on vaikeaa, onneksi jossain toisessa asiassa pääsee iloitsemaan ja jopa röyhistelemään (lue: luultavasti täysin ansiotta) rinnuksiaan onnistuneena kasvattajana. Heko. Heko.

Siinä, missä esimerkiksi meidän uloslähtövaikeuksiin ja suuritarpeisen vauvan haasteisiin en välttämättä ollut osannut valmistautua (koska niistä ei ollut aiempaa kokemusta), tätä sisaruusasiaa olin pyöritellyt mielessäni oikeastaan siitä loppukesän plussatusta raskaustestistä asti. Jotenkin koin tämän sisarusten välisen suhteen rakentamisen oikeastaan jopa isoimpana (positiivisena) haasteena äitiydessä tähän asti.

Tietysti tekiksi mieli sanoa, että jee näillä nikseillä me onnistuttiin. Mutta eihän se niin mene. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja ihan samaan tapaan kuin itse jouduin toteamaan, että meillä nyt vain on suuritarpeinen vauva, joutuu joku toinen toteamaan, että meillä nyt ei vaan olla voitu välttyä mustasukkaisuudelta.

Mutta. Koska tätä on nyt useasti kysytty, voisin yrittää listata ylös asioita, joilla me ollaan pyritty vaikuttamaan sisarusten välisiin suhteisiin näin ensimmäisten kuukausien aikana. Osasta olen jo maininnutkin, mutta tässä vielä näin yhteen tiivistetysti.

Mitään yleispäteviä kuningasniksejä nämä eivät tietystikään ole, mutta ehkä jostain saattaa olla apua toista lastaan odottaville…? Ehkä?

  • Vauvaleikistä jo kirjoitinkin – tämä kiva vinkki saatiin siis neuvolantädin kotikäynnillä
  • Samoin mainitsin jo sanallisista pienistä jutuista silloin eka viikon kohdalla. Esimerkiksi Seelalle osoitetuista kukista tosiaan sanotaan, että ”voi ihanaa, Silva sai kukkia, kun on nyt isosisko”. Tai Silva saa avata Seelan paketit ja leikkiä niillä leluilla – vaikka sanottaisiinkin, että se on Seelan.
  • Kun ihastellaan pientä Seelaa, muistetaan aina ihastella myös ihanaa isosiskoa. Tirppakin usein ihastelee vauvaa, ottaa käsistä ja sanoo: ”oi meidän ihana kultapieni”. Silloin muistetaan jatkaa, että ”…ja voi, miten ihana isosisko sinä olet, sinä olet Seela-vauvalle rakas”.
  • Puhutaan aina ”meidän perheen vauvasta” ja ”Silvan ikiomasta pikkusiskosta” – niin että vauvan tulo on ikään kuin meidän kaikkien juttu, tai jopa lahja erityisesti isosiskolle
  • Ollaan järjestetty alusta asti tekemistä eri kokoonpanoilla; usein Silva saa valita, lähteekö ulkoleikkeihin äidin kanssa, isin kanssa vai koko perheen kanssa. Välillä minä olen Silvan kanssa kaksistaan (ja Seela syö pullosta), välillä Joel on Silvan kanssa (kuten nyt), ja lisäksi ollaan oltu niin onnekkaita, että välillä ollaan saatu Seela mummilahoitoon ja vietetty aikaa tuttuun tapaan kolmistaan äiti-isi-Silva -kokoonpanolla. Käytiin jo vaikkapa Korkeasaaressa kolmistaan. Jossain vaiheessa jopa mietittiin, että voitaisiin yrittää järjestää siitä sellainen ”kerran viikossa” -tapa.
  • Silvaa muistetaan kehua niissä tilanteissa, kun hän on huomioinut pikkusiskoaan (ja niitä tilanteita on paljon). Silva tykkääkin kovasti silitellä ja ”hoitaa” vauvaa. Silvalta myös ihan tarkoituksellisesti pyydetään apua, tyyliin: ”oi katso kulta, Seelan tutti tipahti lattialle. Vietkö sen isille ja sanot: ”tämä tipahti ja se pitää pestä”. Ja tirppahan ylpeänä vie <3
  • Silvaa on myös usein hoitanut nukkea tai pehmolelua silloin, kun minä vaikkapa imetän – joskus Silva tuo vauvanuken minulle toiselle rinnalle, ja siinä sitten imetän  mukamas kahta vauvaa yhtä aikaa.
  • Ollaan kerrottu Silvalle usein, että ”tässä Silvakin nukkui silloin, kun Silva oli vauva” tai ”näin äiti hoisi Silvaa, kun Silva oli vauva”. Ollaan myös katseltu Kätilöopistoa ja muisteltu, että siellä Silvakin tuli äidin masusta ulos ja oli aivan pienen-pieni vauva, jopa pienempi kuin Seela-vauva.

Hmm mitäs vielä…? Suurin osa näistä meidän ”sisarusjutuista” itse asiassa on ollut jotenkin niin arkisen pieniä sanamuotojuttuja, että niitä on jopa vähän vaikea tiedostaa tai muistaa, kun niitä yrittää näin listata…

Miten teillä?

Entä tuleeko mieleen vielä joitain muita vinkkejä näin muille jaettavaksi…?

 
Like

You Might Also Like

  • MM
    2.7.2014 at 13:24

    Ihania kuvia! Ihania lapsia! Ihania vanhempia! Mutta kuten noista kaikista teidän pienistä jutuista huokuu, tärkeintä on mun mielestä se, ettei isomman sisaruksen tarvitse kokea joutuvansa vauvan syrjäyttämäksi. Silloin ei ehkä ole tarvetta olla mustasukkainenkaan. 

    Ja tiedätkö mitä? Tähän loppuun mä voin vain sanoa, että odotahan vaan, kun ne kasvaa! Sitten se kaikki vain paranee entisestään. Mä olen tänä kesänä ehtinyt ajatella moneen kertaan, että vitsi, miten kivaa noilla meillä tyypeillä on nyt yhdessä. Niistä on kasvanut ihan paita ja peppu, majakka ja perävaunu, Tiuhti ja Viuhti.

     

    • Kristaliina
      2.7.2014 at 14:58

      Tää on just se ”odotapas vaan”, jonka sitä haluaakin kuulla! :) Eli joo: todellakin odotan!

      Ihana ja hauska kuva! …ja kiitos <3

  • annakarin
    2.7.2014 at 13:33

    Ei mulla ole vielä mitään kokemuksia kahdesta lapsesta, mutta nyt mä kuitenkin itken tälle postaukselle. Niisk. Jotenkin maailman suloisinta. <3

    Varsinkin kohta: ”…ja voi, miten ihana isosisko sinä olet, sinä olet Seela-vauvalle rakas”. :’)

    • Kristaliina
      2.7.2014 at 14:56

      Hormonit <3

      Noei, on se ihan oikeastikin maailman suloisinta <3

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    2.7.2014 at 13:34

    Ihanat tytöt :)

  • murina
    2.7.2014 at 13:42

    Olipas suorastaan siirappisen ihana postaus <3 

     

    • Kristaliina
      2.7.2014 at 13:53

      Hehee, ja mä kun kuvittelin kirjoittavani tänään lähinnä ”asiajuttua” :D Luultavasti tuo aihe vaan vei kirjoittajansa mukanaan :)

  • MarjaH (Ei varmistettu)
    2.7.2014 at 14:08

    Tämä postaus oli ihana *sydän*. Se sai ajattelemaan, että onkohan se tällähetkellä suunniteltu ikäero vähän turhan pitkä sitten kuitenkin… (Epä)onneksi tämän hetkinen ehkäisy on sellaista laatua, ettei vauvoja noin vaan tehdä hetken mielijohteesta (niinkuin ensimmäinen pieni sai alkunsa, hih)

  • Jenni_eeee (Ei varmistettu)
    2.7.2014 at 14:09

    Just eilen lueskelin aiheesta MLL:n sivuilta, lähinnä siis tuosta isomman sisaruksen mustasukkaisuudesta. Siellä vanhempaa kehoitettiin eläytymään lapsen kokemusmaailmaan kuvittelemalla, että oma puoliso sanoisi sinulle näin:

    ”Kultaseni, olen ajatellut ottaa itselleni toisenkin puolison. Etkö olekin iloinen! Hän tarvitsee aluksi runsaasti aikaani ja huomiotani, mutta kyllä minä rakastan sinua edelleen yhtä paljon kuin ennen. Teille tulee varmaan hauskaa yhdessä! Saat jakaa huoneesi ja tavarasi hänen kanssaan. Annan hänelle sinun vanhoja vaatteitasi, joista sinä olet jo lihonut ulos. Sinä saat muuttaa nukkumaan toiseen huoneeseen, uusi puoliso tarvitsee minua yölläkin.”

    Niin. Olisin minäkin ”vähän” mustasukkainen. :)

    • Kristaliina
      2.7.2014 at 14:22

      Mahtavasti kuvailtu! :D

    • Kristaliina
      2.7.2014 at 14:37

      Ai niin ja tuon eri huoneeseen nukkumaan viemisen suhteen ilahduin kans meidän neuvolantädin sanoista: hän neuvoi, että nyt kun Silva on kerran nukkunut meidän kanssa näin pitkään (eikä siirtoa oltu siis tehty ennen vauvan syntymää), kannattaakin tytöt siirtää sitten omiin sänkyihinsä yhtä aikaa. Eli ei niin, että siirretään vaan toinen ja toinen saa jäädä. Se sanoi, että ”siis ehkä joskus vuoden päästä, tai koska nyt hyväksi sen koettekaan”. 

      …ja siis ilahduin erityisesti siksi, että oon kuullut, että joskus tulee jopa painostusta luopua yhdessänukkumisesta. Oli mukava huomata, että meidän tavalle ikään kuin tuli sellainen ”luonteva hyväksyntä” eikä minkäänlaista kauhistelua tai vaikeuksien povaamista :)

      • kaks (Ei varmistettu)
        2.7.2014 at 14:59

        Ai onpa mukava kuulla. Itse oon välillä vähän arka kertomaan sitä, että meidän 2,5- vuotias esikoinen nukkuu vielä meidän kans samassa sängyssä, kuten myös 6kk vanha vauvakin. Ehkä se johtuu siitä, kun on kuullut niin paljon negatiivista kommenttia ja taivastelua siitä, että eikö isompaa oo vieläkään siirretty omaan huoneeseen tai edes omaan sänkyyn..
        Mä en oo itseasiassa vielä miettinyt sitä, että missä vaiheessa vaihto tapahtuu, näin on toistaiseksi hyvä :)

      • hannah79 (Ei varmistettu)
        2.7.2014 at 23:24

        Niin on neuvolantädit erilaisia. Mulla tuli tästä vaan mieleen, että ei meidän neuvola edes tiedä miten meillä nukutaan! Siis s iellä kysytään tyyliin ”miten yöt menee vauvan kanssa, saatko tarpeeksi unta vai oletko kovin väsynyt?”. Kun tuohon vastaan, että lykkään vauvalle tissin suuhun joka kerta kun tutti ei kelpaa ja nukahdan ennenkuin vauva on ekaa kertaa imaissut, ei tule mitään lisäkysymyksiä. Vastauksesta voi ehkä päätellä, että vauva nukkkuu vieressä, mutta ei ehkä sitä, että samasta sängystä löytyy aamuisin miehen lisäksi myös kaksi muuta lastamme… :-)

  • LauraEm.
    2.7.2014 at 14:13

    Pakko sanoo, että te ootte kyllä viisaita vanhempia :)

    Meillä ei oo toista lasta, mut oon silti koittanut miettiä sekä omalle kohdalle että yleisesti samanlaisia juttuja kun kirjotit tohon. Osa tulee aika luonnostaankin: kun mentiin katsomaan erään tuttavan pientä vauvaa, musta oli itsestäänselvää tervehtiä ja huomioida perheen parivuotiasta esikoista ensin. Juttelin, katsoin leluja, ja sitten mentiin yhdessä katsomaan uutta vauvaa. Sen jälkeen tää kyseinen pikkukaveri onkin ollut aiempaa enemmän mun perään, tuntuu kurjalta aatella jos mä oon ollut ainoo/harva joka ei oo ”sivuuttanut” häntä pikkusisaruksen innossa :/

  • äippänen (Ei varmistettu)
    2.7.2014 at 14:15

    Ihana kirjoitus! Nyt kun (vihdoin) mieheni alkaa näyttää vihreää valoa pikku kakkosen saamiseksi niin olenkin itse alkanut miettimään että jaksankohan itse sittenkään kahden lapsen arkea ja ollaankohan me sittenkin onnellisempia yhden lapsen kanssa. Mutta kuitenkin kun itsellänikin on sisarus ja tiedän miten ihanaa se on, haluaisin saman myös esikoisellemme. Tämä teksti rohkaisi paljon että ehkäpä sen rankkuuden lisäksi niitä hyviäkin hetkiä mahtuu sekaan :)

    • Kristaliina
      2.7.2014 at 15:01

      Todellakin, niitä hyviä hetkiäkin on! <3 …eikä tämä varmasti ole yhtä rankkaa kaikilla, meille nyt vain sattui tällainen tilanne. Monelta oon kuullut, että just ulos lähdöt sujuu tosi-tosi hyvin alusta alkaen ja vauveli nukkuu tyyliin 6 tunnin päikkäreitä vaunussa naperon leikkiessä :) 

      Plus että ”kyllä se helpottaa” -lohdutus ihan oikeasti pitää paikkansa. Meillä on helpottanut ihan tähtitieteellisen paljon jo nyt. (lue: Joelin loma eli kaksi aikuista paikalla) :)

      • Taitai (Ei varmistettu)
        2.7.2014 at 15:52

        Mä koen, että lähtemiset kahden kanssa nimenomaan on niitä vaikeimpia ja toisaalta se väsymyksen sietäminen. Itse olen sitä sorttia, jolla univaje lyhentää pinnaa todella herkästi ja harmittaa että isoveli joutuu sitten välillä kärsimään minun väsymyksestä kun en jaksa pientäkään ikään kuuluvaa vatulointia. Sitten toisaalta kun on selvinnyt siitä lähtökaaoksesta niin yleensä jo postilaatikolla huokaan helpotuksesta ja ulkona onkin helpompi olla kuin kotona.

        Toisaalta uskon, että tää kahden lapsen arjen rankkuus riippuu myös vanhemman luonteesta. Siis esim. itse tykkään semmoisesta ”arjen suorittamisesta” ja to do -listoista ja siihenhän tää on mitä mainiointa – koko ajan on joku ruokittavana tai vaippa vaihdettavana ;D Lisäksi tuntuu, että tää vauva-aika on paljon mielekkäämpää kuin ekan vauvan kanssa kun on se esikoinen, jonka rytmien mukaan voi elää ja jonka kanssa on vähän enemmän sosiaalista toimintaa kuin tuon 3kk vauvan. Mä oon toisaalta myös sellainen, että tarvitsen omaa aikaa ja tilaa ja otan sen sit välillä (vähän liian usein) yöunista tinkimällä.

        Mutta siis tän vähän ohi aiheen menneen kommentin yhteenvetona: oon yllättynyt miten paljon KIVEMPAA on olla kahden lapsen äiti vaikka joo, super-rankkaakin on! :) varmasti iso osa tuosta liittyy nimenomaan siihen sisarusten välisen suhteen seuraamiseen.

        Ihana teksti ja niin kiva seurata teidän elämää kun on nämä pienemmät ihan saman ikäisiä. Välillä tuntuu, että tuut tekstien välityksellä niin tutuksi, että niihin sun vaikeammista hetkistä kertoviin postauksiin meinasin spontaanisti ehdottaa et mitä jos me tullaan teille seuraksi :D

  • Peanut
    2.7.2014 at 14:19

    Huaah, itku meinasi tulla täälläkin! Mä niin toivon, että poitsun ja pikkuveljen välille tulisi hyvä suhde, varsinkin kun omat sisarussuhteet on sekä itsellä ja miehellä suht etäiset. Ja vaikka nuo pienet arkiset asiat on jo aika hyvin ehtinyt sisäistää tässä raskauden edetessä, niin silti valvon välillä öisin ja mietin, että miten ihmeessä minä voin varmistaa sen, että veljekset tulevat keskenään toimeen  läpi elämän.

    Jotenkin tää sisarusasia on mulle muutenkin ihan superiso juttu, jopa tavallaan syy siihen, miksi meille tulee toinen lapsi. Kun lähipiirissä on niitä, jotka vanhemmalla iällä kokee, että lapsilla on velvollisuus esim. pitää omista vanhemmistaan huolta näiden ikääntyessä, niin en ole ikinä ajatellut, että omat lapset joutuisivat tuntemaan samoin, saati sitten, että heille jotenkin asiasta muistutettaisiin. Itse ajattelen asian jotenkin niin, että me haluttiin nämä tyypit meille asumaan, rakastetaan niitä niin paljon kuin mahdollista ja pidetään huolta, mutta annetaan sitten mennä omia teitään kun aika on. Ja takaisinkin saa tulla aina silloin kun siltä tuntuu. Mutta että olisi ehkä kuitenkin mukavampaa elää meidän kanssa ja sitten myöhemmin omillaan, kun olisi joku toinen, jolla on ne samat kokemukset lapsuudesta ja jonka kanssa voisi toivon mukaan olla tiiviisti yhteydessä läpi elämän.

    Huh, tulipas tästä nyt avautuminen. Mutta siis, ihan mielettömän ihanaa, että teillä on jo nyt noin hyvä suhde tyttöjen välillä. Samaan pyritään, toivottavasti siihen myös päästään.

  • Jeba
    2.7.2014 at 14:23

    Meillä toimitaan aika paljon samalla tavalla. :)

    Kun vaihdan tytöltä vaippaa, pyydän poikaa viemään sen roskiin – ja poikahan vie innoissaan. Kun imetän, poika tulee lähestulkoon aina mun viereen sohvalle istumaan ja paijaan poikaa, silitän tukkaa ja pusuttelen. Samalla poika myös paijaa tyttöä ja sanoo ” Aava ”

    Meillä ei ole ilmestynyt sisarusten välille vielä minkäänlaista mustasukkaisuutta, vaan poika osoitti kaiken mustasukkaisuuden muhun. Onneksi niin päin, sillä mä kestän  paremmin kiukkuiset potkut ja lyönnit kuin pieni vauva. :) Eilen kun tulin kaupungilta kotiin ja laskin kaukalon eteisen lattialle, meni poika heti vauvan luokse, hoki ” Aava ” ja pusutteli vauvaa.

    Ja sitte vielä semmonen, että jokainen kerta kun pumppaan pumpulla maitoa, poika haluaa ehdottomasti olla mukana ja me pumpataan yhdessä! :D

    • Kristaliina
      2.7.2014 at 14:55

      Silva kans reagoi siihen, että olin laitoksella kolme yötä, olemalla kiukkuinen minulle. Ja hyvä niin, että ei vauvalle. Se onneksi meni sitten parissa yössä ohi!

      Oon muuten myös kuullut ihan sellaista, että sanamuodoissa vois välttää vauvan syyttämistä siitä, että vaikka äiti ei voi tehdä jotain-ja-jotain asiaa vaan ottaa aina syyn mieluiten itselleen. Mutta omalle kohdalle sellaista ”syyllisyydenkertomistilannetta” ei ole oikein osunutkaan eli en ihan tiedä, missä tilanteissa tuo neuvo olisi käytännöllinen :) Mutta painoin silti ihan kaiken varalta -tyyliin tuollaisenkin asian jossain vaiheessa mieleeni :)

      Ihana kuulla, että teilläkin on mennyt noin hyvin!

      • Peanut
        2.7.2014 at 15:08

        Mulla toi neuvo on ollut käytössä nyt raskausaikana silloin, kun olen esim. supistusten takia ollut huonossa jamassa enkä ole voinut aina kantaa toista. Olen siis saattanut sanoa, että äidillä sattuu nyt vähän selkään eikä äiti siksi voi nostaa, vauvaa ei ole missään vaiheessa mainittu huonovointisuuden syyksi. Mutta en nyt osaa sanoa miten tuota käyttäisi sitten kun vauva on jo syntynyt.

        • Kristaliina
          2.7.2014 at 15:32

          Aaaa joo ihan totta! Hmm mitäköhän mä sanoin – taisin sanoa tyypilliseen tapaan, että äiti ei voi, koska koska äidillä on iso maha, koska siellä on vauva… Oisin kyllä voinut olla vähän diplomaattisempi… Nooh, kaikkea ei voi tajuta :)

  • M-M
    2.7.2014 at 14:26

    Se on kyllä mahtavaa miten isosisko hoitaa pikkusisarusta <3

    Milla on ollut aivan onnessaan veljestä ja hoitaa kaverina mielellään. Onneksi ei ole kovin mustasukkainen,  paitsi jos vauva on isin sylissä.  Äitille sanotaan vain, että vauva itkee, äiti ota vauva syliin. Nykyään Milla tosin yrittää ite ottaa vauvaa syliin, niin pitää vahtia vähän tarkemmin tytön touhuja. 

    En vaan yhtään muistanut kuinka väsyttävää tää vauva-aika on :)

    • Kristaliina
      2.7.2014 at 14:46

      Ihanaa, hän on varmaan oppinut, että äitiä tarvitaan vauvan lohduttamiseen <3

      Ja kyllä tuolle väsymykselle. Ja tosiaan tuon naperon touhut siihen vielä päälle – ei voikaan enää koomata vauvan kanssa hiljaisuudessa koko päivää niin kuin yhden kanssa vielä voi :)

  • Minna-Maria
    2.7.2014 at 15:01

    Ihanat siskokset, toistensa tuet ja turvat <3 Oman isoveljeni kanssa (ikäeroa 6 vuotta) olimme pahimmat veriviholliset toisillemme ensimmäiset kaksi vuotta. Vasta sitten, kun isoveli tosiaan tajusi, että ihminenhän se on tuo siskokin (kun menin kouluun) olemme kulkeneet rintarinnan, toisiamme tukien :) Nyt minun ollessani 21, veli täyttää pian 27. Nyt ikäero ei tunnu missään. Meillä on yhteiset kaverit, aivan mahtavan hyvät välit, ja viihdytään toistemme seurassa :) Isoveli asuu Suomen toisellapuolen, mutta ahkerasti tapaamme :) Nyt kun meidän esikoinen syntyi on käyntien määrä harventunut, mutta veikka matkustaa kerran kuukaudessa meitä moikkaamaan ! Mitä ikinä sisaruus tuo tullessaan, on se palkitsevaa jossain vaiheessa. Joskus elämässä meillä kaikilla tuon rikkauden omistavilla on sellainen tilanne jossa sisarus on tärkeämpi kuin kukaan muu <3

  • Raissi
    2.7.2014 at 15:20

    Kyllä sinne sänkyyn mahtuu yllättävän paljon porukkaa. Silloin kun minä olin pieni, tai nuori jo, jotain 12-13 vuotta, saatoin joskus yöllä herätä painajaiseen. Oli niin pelottavaa, että oli pakko kömpiä vanhempien sänkyyn. Piti mennä sinne jalkkopäähän poikittain, kun ei muualle mahtunut

    Äitini muistelee vieläkin, että joskus oli hiukkasen ahdasta kun aamulla heräsi, niin sängyssä nukkui 3 pikkuveljeäni, minä, isä ja äiti ja päällimmäisenä meidän kissa. Eikä ollut mikään king size vuode, vaan ihan normi parisänky :0)

    Sitä paitsi, minä olen tainnut nukkua vanhempieni välissä jonnekin 5-6 vuotiaaksi asti. Silloin minusta tuli ekan kerran isosisko ja oli jo aikakin siirtyä omaan sänkyyn ja huoneeseen. Sain kyllä aina yöllä kömpiä vanhempieni petiin, jos siltä tuntui. Ja minä tyttöhän kömmin :D

    Ja vaikka minulla on ollut napanuora ilmeisen lyhyt todella pitkään, on minusta siltikin kehittynyt ihan suht koht normaali tapaus. Opiskelemaan lähdin toiselle paikkakunnalle 16 -vuotiaana, eli ei minusta mitään peräkammarin tyttöä tullut, vaikka pitkään vanhempieni välissä nukuinkin.

    En ole oikein ikinä tajunnut tätä kuka nukkuu missäkin keskustelua. Mitä väliä sillä on missä ihmiset nukkuu, jos kaikki saa kuitenkin kutakuinkin nukuttua ja ovat aamulla tyytyväisiä?

    • höpsö (Ei varmistettu)
      2.7.2014 at 21:34

      Komppaan viimeistä kappaletta: Kerrankin joku on ihan samaa mieltä mun kanssa tuosta nukkumisesta!

      Meidän perhe on kyllä ihan eri maata puutaloperheen kans nukkumistavoissa. Jos mä saan valita niin ihan yksin nukun omassa sängyssä ja omassa huoneessa. Ja puolisolla on sama meiniki. Sitä vaan jää aina naistenlehtijuttujen nukkuma-asento-artikkelien jälkeen miettimään että onko tämä nyt tuhoontuomittu suhde. Ehkä me ollaan vaan kolmivuorotöiden rampauttama perhe :)

    • jenna mjk (Ei varmistettu)
      2.7.2014 at 22:23

      Heh, meillä oli sama, että aamulla kun heräs niin vanhempien sängyssä saattoi olla kolme muksua miten minneki päi nukkumassa. Meitä on kuitenki ollu 6 lasta, ja 4 sänkyä ja vanhempien sänky, että välillä nukuttiin pikkusiskon kans samassa, joskus veljien vieressä, joskus lattialla tai porukoiden sängyssä, joskus alakerrassa sohvalla. Sitten kun karja laitettiin pois niin vanha maitotankkihuone remontoitiin asumiskäyttöön ja siitä tuli tyttöjen valtakunta. Eihä Se aina mukavaa ollu nukkua niin tiiviisti, omaa rauhaa ollenkaan, mutta sellaista se elämä oli silloin. En usko että tuo pitkään nukkuminen laajakäsitteisessä perhepedissä on niin haitallista kuin annetaan ymmärtää, pienin tietty nukkui omassa pinnarissa sängyn vieressä (minäkin nukuin yli 3vuotiaaksi pinnasängyssä). Tänä päivänä vaan tuntuu, että kaikkea pitää niin perhanasti olla analysoimassa ja mikä käy yhelle, pitäis käyä kaikille. Höpshöps..

  • nuunuu
    2.7.2014 at 15:26

    Koskakohan mä opin olla lukemata näitä sun kirjotuksia TÖISSÄ. Taas pillitän täällä ”salaa.”

     

    Meille on lokakuun alussa tulossa pikkusisko silloin reilu 2-vuotiaalle isosiskolle ja juurikin tuo mahdollinen mustasukkaisuus ja sisaruussuhteen syntyminen ovat olleet asioita, joita olen stressanut. Ehkä tämän kirjoituksen luettuani uskallan luottaa, että hyvin kaikki menee ja voinkin käyttää ylimääräisen (siis minkä?!) energian vaikka sen miettimiseen, miten toimimme jos meille tuleekin suuritarpeinen/temperamenttinen vauva. Tai jospa ihan vaan luottaisi siihen, että ihan kaikki menee hyvin ja nauttisi tästä loppuajasta tuon ihanan tulevan isosiskon kanssa, joka vielä saa olla ihan vaan äidin vauva. <3

     

    Kiva kuulla, että teillä on helpottanut. :)

  • Cpop
    2.7.2014 at 16:52

    Vauvakuumeilu vaan pahenee aina kun luen näitä sisarusjuttuja :D

    Olis vaan niin ihanaa kun ois omallakin naperolla sisarus, mutta ei anna elämäntilanne myöte. Naperokin kerran istui sängyssä lukemassa kirjaa samalla kun minä viikkailin vaatteita ja sanoi ”minä haluan siskon”. Olin varmaan yhtä oota koko ihminen, koska sisaruksista ei olla hänen kanssa puhuttu pitkään aikaan (siis niinkuin perheen kokoonpano tyylisesti). En tajua mistä kaksi vuotias voi yhtäkkiä tuollaisen keksiä :D Haha!

  • P (Ei varmistettu)
    2.7.2014 at 18:00

    Kiitos hyvistä vinkeistä! Tulevat varmasti käyttöön, kun vauva tässä kuussa syntyy. Nostelua pitäis vältellä mut yhtä paljon taidan välttää sitä, että kerron syynä olevan vauvan… Hups, kaikkea ei osaa aina ajatella.

  • Kahvittelija
    2.7.2014 at 18:01

    Ihana kirjoitus, ihanat siskokset! <3

    Noita samoja juttuja ollaan mietitty ja suunniteltu, mä niin toivon, että muistetaan niiden toteutus sitten, kun vauva syntyy. Ja uskonkin kyllä, että muistetaan, nytkin ollaan ainakin mun mielestä onnistuttu tekemään vauvan odotuksesta myös tulevalle isosiskolle myönteinen kokemus. Eilen tyttö sai valita parista meidän hyväksi katsomasta unirievusta kaupassa mieleisensä vauvalle sairaalaan vietäväksi ja tyttö oli asiasta kyllä tosi innoissaan. Vielä täytyisi ostaa jokin pieni muisto, jonka vauva antaa isosiskolleen ensitapaamisella :)

    Mä taidan muuten aika usein selostaa miehelleni jotain sun blogista lukemaani, koska meidän kaksivuotias on nyt ottanut ”puutalobeibin” sujuvasti sanavarastoonsa, vaikka se ei tiedäkään, mitä se sana tarkoittaa :D

  • Pee
    2.7.2014 at 18:18

    Te vaikutatte niin ihanan tasapainoisilta ja osaavilta! Mutta asiasta seinään, tuo viltti siskosten alla, haluaisin tehdä lahjaksi saman tyylisen ja mietin, että minkä kokoinen kannattaisi askarrella?

    • Kristaliina
      6.7.2014 at 18:26

      Iik mä oon unohtanut vastata – ootkohan vielä kuulolla…? Sori! Me saatiin nämä siis lahjaksi – ihana Heiju oli omin kätösin ommellut. Yritän mittailla noita palasia, palaan vielä! :)

      • Pee
        6.7.2014 at 20:29

        Kiitos, jos palaat! Ei kiirettä :)

  • tulilintu (Ei varmistettu)
    2.7.2014 at 20:35

    Ihana ja tärkeä kirjoitus!
    Meillä tytöt seiskavee ja pikkanen 3kk. Ja se on ollu ja tulee olemaan valtava opetus meille vanhemmille et kuinka tärkeetä on ottaa huomioon/kuinka osata ottaa huomioon just se isompi täs suuressa elämänmuutoksessa. Mulla ollu just sekin et kun on iso ikäero, oon ajatellu et onneks se on jo niin iso se tuleva koululainen, et pärjää pitkälle ite arjen jutuissa. Ja niinhän se onkin, mut silti se huomioiminen on ihan erityisen tärkeetä oli minkälainen ikäero tahansa. Ja oon huomannu et isommalle on tärkeetä ihan pienenkin hetken, että tehään ihan vaan kahdestaan jotakin yhessä. Loppupelissä se on kiinni pienistä asioista ja sanoista. Arki on tietty helpompaakin kun isosiskosta on tosi paljon apua. Parasta musta on se kuinka meidän iso tyttö osaa ottaa pikkasen huomioon niin, että jos vaikka menen vessaan ja vauva on matolla, isosisko menee heti pikkusiskon luokse kattomaan että sil on kaikki hyvin, vaikka en edes pyydä. Musta se on niin hellyyttävää. Sitä se on, se sisarusrakkaus.
    Ja erityisen koskettava tämä bloggauksesi oli myös siitä syystä, että SE EI OLE ITSESTÄÄNSELVYYS, et on se sisarus. Meillä se lopulta oli pitkään odotettu niin ihana juttu monen epätoivosen vuoden jälkeen. Se pikkanen tuhisija, joka sulatti koko perheen sydämet. Ja josta jokainen halutaan pitää niin hirmusen hyvää huolta. Ihana lahja. Lapsia tosiaan ei tehdä, niitä saadaan!! Se se vasta on rikkaus, et on se sisarus, ja kuinka se suhde voi parhaimmillaan olla niin voimaa antava elämän iloissa ja suruissa. Mut siihen halutaan just antaakin jo pienestä asti vanhempina hyvät eväät, että meidän tytöillä se suhde kantais läpi elämän. Se parhaimmillaan oikeesti ELÄMÄN PISIN IHMISSUHDE ♥

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      2.7.2014 at 23:33

      Ja tästä tuli mieleen myös, että sanottaessa sisarussuhteen olevan parasta mitä lapselle voi antaa, sillä ei tarkoiteta pelkästään positiivisia tunteita sisarusta kohtaan. Sisarussuhteessa opitaan myös negatiivisten tunteiden käsittelyä ja ilmaisua toiselle mikä ei ole ihan mitätön taito osata muissakaan ihmissuhteissa. Perhepiirissä sitä on kuitenkin mitä turvallisinta harjoitella ja ne suhteet kestää vaikka välillä räiskyy. Meillä siis sisarukset 2v ikäerolla vaiheessa jossa tuntuvat lähinnä tappelevan keskenään…kunnes sitten välillä leikkivät erittäin sovinnollisesti pari tuntia yhdessä putkeen. Toki pakkaa sekoittaa myös perheeseen tänä vuonna syntynyt kolmas lapsi, joka saikin isommat miettimään ihan ääneen miten äidin aika voi riittää kolmelle (mies reissuhommissa)…

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        2.7.2014 at 23:37

        Jatkan vielä, että nyt kun lapset lähestyy kouluikää ja vallan tappelevat keskenään, on hauska huomata, että tiukan paikan tullen (=kun olen tosi pahana lapsille jostain jutusta) vetävät yhtä köyttä ja olen ”yhteinen vihollinen” ;-)

  • Silkkitassu
    2.7.2014 at 21:00

    Ihanasti kirjoitettu! Olette aivan ihanan omannäköinen perhe!
    Aiheesta kukkakeppiin…
    Itse ajattelen tällä hetkellä siten että en haluaisi hankkia toista ”vain jotta E saisi sisaruksen koska se on parasta mitä lapselleen voi antaa”. Se kuulostaa omaan korvaan siltä että pienempi on ”hankittu” toista varten eikä oman itsensä takia. Mikä tietysti on ihan vain sanojen mielleyhtymien syytä eikä totuus. Tottakai pieni on itse tärkeä ja rakas eikä ketään varten tehty. Mutta itsellä keittää yli anopin ristikuulustelut toisen lapsen perään koska kyllähän nyt sisarus pitää olla!! Entäs jos meidän perhe on ihan hyvä näin?
    Tämä ei ollut kritiikkiä teitä kohtaan. Ja ihanaa että teillä menee siskoksilla noin hyvin!

  • 1 2