Tänään tuli postista odotettu kirje, jonka kuoressa odotettu logo:
…ja kuoren sisällä (kauhulla) odotettu päivämäärä:
Maanantai yhdeksästoista lokakuuta.
Silloin mun alaleuka sahataan poikki kahdesta kohdasta ja siirretään kokonaan uudelle paikalle.
Voi h*lvetti.
PS. Tägipilvi ei valitettavasti ole vielä ajan tasalla, mutta aiheesta ”hammasremontti” aikaisemmin (vanhimmasta uusimpaan) täällä:
www.puutalobaby.fi/telaketjutytto/ (ensimmäinen hammasrautakuva)
www.puutalobaby.fi/telaketjupaivitys/ (oionnan ekoja tuloksia)
www.puutalobaby.fi/eraan-purennan-tarina/ (koko oiontahomman taustatarina)
www.puutalobaby.fi/3-1-tragediaa-perjantailta/ (viisaudenhampaan poiston jälkeen)
www.puutalobaby.fi/paivan-hamsteri/ (saa nauraa)
www.puutalobaby.fi/hampaita-hampaita-hampaita/ (sis. blogiyhteistyön, mutta myös ”teoria-asiaa” oionnasta yksityisellä)
Mamma rimpuilee Laura
11.9.2015 at 13:53OI EIII! TSEMPPIÄÄÄ! <3 Täähän on se sama, mihin mä oisin päässyt, mut hannasin! :( Mut kaippa sen vielä vois aloittaa… Tiedätkö jo kuinka kauan leikkauksen jälkeen pidät vielä rautoja?
krista
11.9.2015 at 14:02Hengitäsyväänhengitäsyväähengitäsyvään – KIITOS.
Mulle on kerrottu se rautojenpitohomma about 35 kertaa, mutta arvaa vaan, jääkö mieleen… Ehkä puoli vuotta? Sellaiset piilossa olevat raudat jäävät ikuisiksi ajoiksi.
Mut mä oon jo niin tottunut näihin telaketjuihin osana “mua”, että varmaan tuun jopa ikävöimään niitä. Paitsi että ööö ensin ikävöin varmaan omia KASVOJANI sen megaruhjonnan jälkeen. On nimittäin suht pahaa jälkeä luvassa…
Torey
11.9.2015 at 14:01Kuulostaa hurjalta!
krista
11.9.2015 at 14:04Sitä se ihan varmasti tulee olemaan. Mietin tässä just, uskaltaisinko googlata kuvia ihmisistä välittömästi tuon saman operaation jälkeen… Phuuuh. Sydän täällä pamppailee suht kovasti; tää leikkauspäivämäärä siis just uutta tietoa…
ninieni / goneWIthTheFairies
11.9.2015 at 14:02Ou-nou, tsemppiä!!! Itse vältyin siltä ihmeen kaupalla, kun oikoessa hampaat siirtyivätkin odotettua paremmin (en vieläkään tiedä miten se liittyy leukaluun pituuteen mutta jotenkin näköjään). Onneksi sulla on kuukausi aikaa valmistautua henkisesti!
krista
11.9.2015 at 14:06Oi, miten satumainen tsägä sulla kävi! Mullakin oionta meni tosi-tosi hyvin, alle vuodessa tuli oionnan osalta valmista (ja nyt on ollut hiontaa/leikkausajan odotusta sen jälkeen) ja oon kiitellyt omaa onneani. Mutta ei mulla NOIN hyvä tsägä sentään ollut :) Mutta oon siis kuullut muiltakin, että jotkut pystyy sit välttämäänkin sen leikkauksen pelkällä oionnalla!
Riina
11.9.2015 at 14:02Appiukolle tehtiin toi sama operaatio vuosi sitten ja melkein sen vuoden onkin kestänyt tottua sen uuteen ulkonäköön. Aluksi näytti niiin omituisen.. leuakkaalta. :D
Tsemppiä!!
krista
11.9.2015 at 14:06Joo, tää tulee vaikuttamaan ulkonäköönkin. Kyllä hirvittää. Uhhuh.
Någon Annan
11.9.2015 at 14:06Apua! Ja onnea!
krista
11.9.2015 at 14:06APUA! Ja kiitos <3
Neelli
11.9.2015 at 14:19Kaverille tehtiin toi leikkaus. Kävin moikkaamassa häntä sen jälkeen, naama oli aika karun näköinen… Varmaan sulle on kerrottu niistä vaikutuksista kuitenkin. Mutta mahtavaa, kyllä se on sen arvoista ehdottomasti! Tsemppiä :)
krista
11.9.2015 at 14:26Joo – aikamoinen monster-look taitaa alkuun olla luvassa… Apua. Ja eniten tietysti hirvittää mahdolliset hermovauriot. Mutta tälle tielle on lähdetty ja nyt se on menoa. APUA :D
Riika V.
11.9.2015 at 14:29Apua!! Tsemppiä kovasti ja koita pitää pää kylmänä. Siis ennen leikkausta ja ehkä se auttaa sen jälkeenkin. Heko heko! Mutta oikeesti, kyllä varmasti on sen arvoista. :)
krista
11.9.2015 at 14:33Hihihihi leikkaushuumoria :D Apua, sitä varmaan jatkossa tarvitaan!
iituliina
11.9.2015 at 14:34Mulle suunniteltiin samaa, mutta jänistin :s
krista
11.9.2015 at 15:38Kääk! Tehtiinkö sulle oionta kuitenkin? Voitkohan myöhemmin kerätä tsempit, pääsisitkö vielä…? Jos mä lupaisin näyttää OIKEIN hyvää esimerkkiä ihmeparantumisesta :)
iituliina
13.9.2015 at 21:08Ei ehditty edes oikoa. Totesin, että kun ei oo mitään haittaa mun viturallaan olevasta suusta ollut, niin en halua sille mitään tehtävän.. Saa nähdä uskaltautuuko sitä joskus, varmaan viimeistään jos alkaa vaivata :s Onhan tässä aikaa. (Ja joo, mitä aiemmin sen parempi kai, mutta kun………)
jeba
11.9.2015 at 14:41Apua!! Kauheeta! Onneks oot niin kova mimmi, et kestät sen kyllä! ♡
krista
11.9.2015 at 15:38Aion kestää! On tässä kaksi kertaa synnytettykin, hemmetti vie! (no se on kyllä vähän luonnollisempaa kropalle kuin leuan pätkiminen…)
Saikko
11.9.2015 at 14:48Mulle on tehty toi operaatio 2003 keväällä oikomishoidon yhteydessä. Leukaa ei siirretty ku ihan millejä eli ulkonäkö ei muuttunut yhtään. Naamaturvotus oli aikamoinen leikkauksen jälkeen mut muutamassa päivässä se laski.
Kipuja oli ainakin viikon, sairaalassa olin pari yötä. Hyvät kipulääkkeet kyllä sai kotiinkin. Nestepitoinen ruokavalio oli monta viikkoa, leipää pystyin/sain syödä kuuden viikon kuluttua leikkauksesta. Muutaman kilon laihduin. Ärsyttävintä oli kun ei voinut harrastaa liikuntaa vähään aikaan, siis mitään hyppimistä.
Eli tsemppiä siis!
krista
11.9.2015 at 15:39Oi, kiva kuulla! Mulla kans menee tanssit ja jumpat tauolle – muistatko kuinka pitkän aikaa se vaikutti liikkumiseen?
Mulla siirretään 8 mm muistaakseni. Eteenpäin siis.
Saikko
11.9.2015 at 15:56Kyllä mä muistaakseni pari kuukautta vältin kaikkia pomppimistunteja. Kävin salilla vaan. Varmaan ainaki kolme viikkoa meni ennen kuin sinne salillekaan uskaltauduin. Mulla siirrettiin 4 milliä.
Jodelie
11.9.2015 at 15:01Hyi hiivamehu, mä en suostuis! Kuumottelen yhden viisurin poistoakin (just otettiin kaks hammasta jo) tällee viikkoja etukäteen. Voimia ja rohkeutta, en voi muuta sanoa!
krista
11.9.2015 at 15:42Mä kans olin sen viisaudenhampaan poiston jälkeen ihan rikki – että jos TÄÄ on näin kipeää, niin mitä sitten leikkaus… Multa on aiemmat viisurit postettu vetämällä ja menin muistaakseni suoraan töihin joka kerta. Mutta tää leikkaaminen oli Jotain Ihan Muuta. Hermokanavassa juuret muistaakseni… Aaaaa paitsi enpä kerrokaan mitään muuta, että en turhaan lietso paniikkia! Kyllä se ohi menee!
Ninnuli
12.9.2015 at 18:02Mulla juuri leikattiin toinen alaviisuri, jonka juuret oli hermokanavassa ja hammas piti hajottaa kappaleiksi, että saatiin pois. Ei tullut turvotusta, ei mustelmaa ja kivut pysyi hyvin pois lääkkeillä (lähinnä buranalla, vahvempia otin vain ekana päivänä varmuudeksi). Että voi se mennä yllättävän hyvinkin! :)
krista
12.9.2015 at 21:02Aaa joo ja jos ei imetä, niin saattaa tosiaan saada vahvempia lääkkeitäkin. Mulle oli tarjolla vaan burana/panadol-linja, kun imetin…
Miikku
11.9.2015 at 16:43En sano kääk tai voi ei niinku kaikki muut! Sanon vaan että jee! Oot päässy oikomisprosessissa jo noin pitkälle. Teit oikeen päätöksen varmasti loppuelämän kannalta. Nyt sulla on mahdollisuus pitää ne omat hampaat mummoksi asti, joka ei ehkä ois ollu mahdollista ilman oikomisprosessia.
krista
11.9.2015 at 16:47JEE – ja KÄÄK! :D
Mutta joo, näin pitää ajatella. Jos ajattelee ajallisestikin, niin nyt on takana jo kohta 1,5 vuotta. Eikä edessä enää ole kuin puoli vuotta. Ehdottomasti voiton puolella! …vaikka se viimeinen puoli vuotta onkin se kivuliain :) Mutta se on vaan ikään niin kuin ”finaali” tälle kaikelle. Ja sitten on loppuelämän hampaat!
Saara
11.9.2015 at 16:56Hei. Mun miehelle tehtiin tuo operaatio esikoisen ollessa alle vuoden. Lapsen mielestä isi oli tosi pelottava leikkauksen jälkeen siellä sairaalassa, eikä oikein tunnistanut isiä. Ja mun miestä harmitti kun lapsi ei uskaltanut tulla syliin. Kannattaa ehkä miettiä, tarviiko lasten tulla sairaalaan ollenkaan katsomaan. Turvotus leikkauksen jälkeen kestää kauan ja se osaltaan muuttaa ulkonäköä pitkäksi aikaa. Nyt leikkauksesta on 4 vuotta ja enpä olis koko operaatiota muistanut. Tsemppiä!
krista
11.9.2015 at 17:48Joo, tuota täytyy tosiaan miettiä! Seela on muutenkin niin herkkä tällaiselle – saa hepulin jo siitä, jos tutulla ihmisellä onkin yhtä äkkiä silmälasit päässä tai mulla Bollywood-meikit. Täytyy tosiaan harkita sen mukaan, miten ruhjottu on lopputulos :)
Henni
11.9.2015 at 18:54Oli pakko tulla kommentoimaan ensimmäistä kertaa, kun itselläni leikkaus tehty 3 kuukautta sitten ja kaikki vielä tuoreessa muistissa :) Onneksi sinulle riittää vain toisen leuan leikkaus! Minulle tehtiin molempien leukojen siirto ja leikkauksen jälkeen suu oli ”sidottu” kiinni kahden viikon ajan. Syöminen, juominen ja puhuminen oli siis melko mahdotonta. Vaikka olo oli aika epämukava, kipuja ei kuitenkaan ollut missän vaiheessa, enemmänkin sellaista samanlaista tuntemusta kuin silloin kun esim. puutuneeseen käteen tulee tunto takaisin. Tsemppiä leikkaukseen, hyvin se menee!
krista
11.9.2015 at 20:41Vautsi, kiva kun laitoit viestiä! Näiden lukeminen helpottaa niii-iiiin paljon. Millainen olo sulla on nyt 3 kuukauden jälkeen? Tuntuuko/näyttääkö nyt normaalilta, miten esim. puhuminen? Saa laittaa myös yksityisviestiä :)
Kiitos tsempeistä! Ihana lukea, että muutkin on käyneet läpi saman. Ja selvineeet!
Mie vaan
11.9.2015 at 20:45Mites Seela ja imetys? Vieläkö imetät ja täytyykö lopettaa ennen tuota? Täällä olisi lopettaminen pojan kanssa edessä. Vertaistukea kaivataan ?
krista
12.9.2015 at 13:40Luulin jo kerran, että imetys on loppu (olin jo bloggaamassakin siitä), mutta niin vaan se jatkui vielä 2 vuorokauden tauonkin jälkeen. Nyt ehkä kerran vuorokaudessa (illalla/yöllä) vielä… Oon yrittänyt tässä alkusyksystä hiljalleen alkaa ”pihtailemaan” niin, että loppuisi itsestään leikkaukseen mennessä. Mutta joo, siihen mennessä pitää lopettaa. Jos imetys olisi vielä tärkeää Seelalle, niin leikkausta olisi voinut tietysti lykätäkin vielä. Mutta on se tässä tosiaan jo niin hiipunut, että tuntuu, että tää ois ihan hyvä sauma lopetella.
Miten teillä?
Mie vaan
12.9.2015 at 22:20Meillä syödään ihan tosi vaihtelevasti. Illalla aina ja joskus muulloinkin, mutta tunne on se, että aletaan ole valmiita. Nyt vaan pitäisi löytää hyvä väli sille lopettamiselle. Pojan kanssa on puhuttu, että kohta loppuu ja nyt varmistelee aina, että onko vielä maitoa. Pitäisi varmaan laittaa vaan kalenteriin päivä jolloin lopetetaan.
Suvi
11.9.2015 at 20:49Mulle tehtiin toi sama leikkaus 2006, eli nyt jo kohta 10 vuotta sitten.
Kipuja oli tosi vähän leikkauksen yhteydessä, oudointa oli tottua puremattomuuteen ja siihen että suu oli sidottu kiinni. Kasvissosekeitot sun muut tuli tosi tutuiksi ja ekan viikon ajan oli aika hutera olo, en esim. uskaltanut yksin kävelylle. Mulle kävi sittemmin samat synnytyksen jälkeen, olen kai vähän heikkopäinen ;)
Mutta hyvin se meni ja menee varmasti sullakin!
krista
12.9.2015 at 13:44Kiitos! Useampikin on muuten sanonut, että kipuja ois yllättävän vähän – VAU! Tosi hyvä kuulla :) Jäikö sulle mitään jälkivaivoja, tunnottumuutta tms.? Kipujen lisäksi hermovaurion riski (ja lopunelämän särkylääkkeet) on mulla se, mikä aiheuttaa suurinta jännitystä…
Suvi
13.9.2015 at 21:34Ei jäänyt tunnottomuutta, ei kipuja. Mulla oli lääkkeenä sairaalasta päästyäni (olin kai kaksi yötä) pelkkä penisilliini!
Paras juttu mun leikkauksessa oli, kun ekana yönä (?) operaation jälkeen pyysin hoitajalta lisää lääkkeitä. Olin varmasti aika näky, naama turvoksissa (duh!) ja poskien alaosassa dreenit (eli siis avohaavat, josta valutettiin verta ulos, ettei tulis isoja näkyviä mustelmia). Yöhoitaja kysyi, että miksi mä HALUSIN tähän operaatioon. ÖÖ. Suomessahan just pelkällä halulla pääsee tämänkokoisiin leikkauksiin kunnalliselle puolelle… Sanonkin kaikille käyneeni plastiikkakirurgilla parantelemassa ulkonäköä ;) (Mulla siirtoa oli vain muutama milli, ei se oikeasti näy edes ulospäin :D)
Mulla on siis myös arvet molemmin puolin leukaa. Haalistuivat tosi nopeasti, enkä itsekään enää meinaa löytää niitä :)
Mulla vaivat eivät alunperin liittyneet tähän leuan väärään asentoon (tai mulla puhuttiin aina alaleuan pienuudesta), joten itse vaivat eivät mulla helpottaneet. Siihen isompaan operaatioon en vain taida olla sitten tarpeeksi sairas. Ehkä parempi näin!
Susa
11.9.2015 at 20:57Kyllä siitä selviää! Minulle tehtiin sama leikkaus yhdeksän vuotta sitten, ja kylläpä vaan kannatti. Kivut oli minusta melko maltilliset ja pysyivät hyvin kurissa vahvalla lääkityksellä. Tympeintä oli se ruokavalio. Vaikka kuinka söi, tuntui, että koko ajan on nälkä. En ole yhdeksään vuoteen syönyt pilttejä, en edes oman lapsen purkinjämiä ;) Laihduin väkisin muutaman kilon, kun en jaksanut jätskiäkään syödä mahdottomia. Ulkonäkö muuttui jonkun verran. Muistaakseni jonkun kolme viikkoa olin ihan nestemäisellä ruokavaliolla, sitten aloin varovasti syödä makaronia ym. pehmeää (miten taivaalliselta maistui jauhelihakastike!). Kuuden viikon jälkeen palasin opiskelemaan (opinnot alkoi muutenkin silloin), ja leikkaus alkoi olla muisto vain. Oikomishoitoa jatkui vielä ehkä vuosi, raudat sain pois puoli vuotta leikkauksen jälkeen. Hyvin se menee, ja todellakin kannattaa tuo homma käydä läpi. Tsemppiä!
krista
12.9.2015 at 13:46Ihana kuulla! Vau, meitä on näköjään tosi paljon, joille tuo leikkaus on tehty! Mä luulin, että se ois tosi harvinaista – vai ollaanko me leukavaivaiset vaan sattumalta keräännytty yhteen :)
Mutta siis ihan mahtava kuulla kokemuksia; ja kaikki ovat sanoneet, että kannatti! Ja että kivuistakin selvisi. Sen kuuleminen helpottaa! Kiitos tsempeistä!
Sanna
12.9.2015 at 03:25Huh! Johan on operaatio tulossa, mutta kyllä sä selviit! Hurjasti tsemppiä! Musta ei ikinä olis tollaseen operaatioon. Toki luulin etten ikinä sais itteeni viisaudenhammasleikkaukseen (mutta sitten oli pakko) ja 4 lähti kerralla heinäkuun alussa. Mutta et leuka…hrr. Älä googlaa kuvia! Tein itse sen virheen ennen kun lähti hampaat ja kauhulla odotin ties mitä oireita enkä saanut niistä MITÄÄN.
Onnea leikkaukseen ja muista hengittää! :)
krista
12.9.2015 at 13:47Hih mähän olin ihan romuna sen viisaudenhammasleikkauksen jälkeen :) Mutta siinä oli varmasti vähän epäonnea mukana, kun sinne jäi ”tasku” ja tulehdusta ja niin edelleen. Yih. Mutta joo – aion selvitä! :) Kiitos tsempeistä!
Hanna R.
12.9.2015 at 10:22Hui, miten jännää! Tsemppiä toimenpiteeseen ja toipumiseen!
krista
12.9.2015 at 13:49Kiitos! Mutta joo jännää tosiaankin – kun päivän näkeminen paperilla sai tuollaisen jännityksen aikaan, saas nähdä miltä tuntuu edellisenä päivänä ennen leikkausta. Ja YÖNÄ! Jaiks. Onneksi leikkauksen jälkeen saa varmaan nukkua :)
Miitu
12.9.2015 at 20:11Kipuja, uuteen peilikuvaan totuttelua ym. vähättelemättä odotus on yleensä sieltä pahimmasta päästä. Ainakin mulla. Kipujen kanssa jotenkin pärjää, kun ne ON siinä, mutta se odotus … tahtoo mennä malliksi eväsrasian kansi. Mistä köykäisenä aasinsiltana oikeasti, mikä mäihä tuon Silvan hoidon aloituksen ajoituksen kanssa! Ehtii hyvin päästä rutiineihin siellä kiinni (mitä nyt tietty tautikierteet saattaa iskeä päälle, mutta voishan nuo tulla muutenkin), joten on ainakin paperilla sulla mahdollisuus myös levätä ja toipua.
krista
12.9.2015 at 21:02Aaa totta toi hoitohomma – en ollut tullut edes ajatelleeksi… Mun äiti tulee leikkauksen jälkeen eka viikoksi auttelemaan, ja helpompi hänellekin, että on vaan yksi tättähäärä. Auts paitsi toi tautikierre! Toisaalta viime talvenahan me sairastettiin PALJON, tuntui että ihan samaa tahtia kuin päiväkotilaiset – samat pöpöt siirtyi varmaan harrastuksissa ja leikkipuistoissa… Ehkä nyt ois jo vähän vastustuskykyä tullut, että ei ihan nollasta tarvitsisi lähteä. Ha ha toiveajattelua.
Mä oon ollut muuten tosi tyytyväinen tähän oikaisuun, kun olen saanut takaisin sen hammasrivin, mikä mulla oli vielä reilut 5 vuotta sitten – eli tämähän oli vaan paluu entiseen. Mutta sitten se uusi leuka on tosiaan ihan erilainen kuin ennen. Kummallinen ajatus. Että ei tiedä, miltä tulee puolen vuoden päästä näyttämään. Tosi outoa.