Mulla on uusi puhelin! Se on keltainen enkä mä osaa vielä käyttää sitä.
Puhelinhankinnan taustatarina on pitkä ja tuskallinen, ja sen kertominen muuttuisi ihan välttämättä sellaiseksi kamalaksi kiukkuavautumiseksi, joten tiivistän sen tässä pariin sanaan: Hyvästi, Elisa/Saunalahti – toivottavasti emme enää tapaa.
Ihan vaan kostoksi surffasin sitten umpimähkää Soneran sivulle ja ostin saman tien sellaisen puhelin/liittymä-kytkytpaketin: yksi tuollainen, kiitos. Ja keltainen. Juu-u, ja kahden päivän kuluttua se oli jo lähipostissa.
Kristan kosto on julma.
*******
No, nyt minulla on sitten uusi kiva puhelin. Keltainen. Yhtä vaan ihmettelen: savukkeisiin?
Tekstaria kirjoittaessa tässä uudessa älypuhelimessa on sellainen ominaisuus (okei ehkä kaikissa nykypuhelimissa on – mä oon elänyt vaan kivikaudella tähän asti), että se yrittää arvata, minkä sanan näpyttelijä aikoo seuraavaksi kirjoittaa. Tänään olen lähettänyt kaksi tekstiviestiä.
Ensimmäisessä aloin kirjoittaa:
”Viestitetään tarkemmin vaikka…”
…savukkeisiin? kone ehdottaa.
No ei: lähempänä.
Ja toisessa tekstiviestissä puolestaan:
”Tottahan…”
…savukkeisiin?
No ei: toki.
”Mitä…”
…savukkeisiin?
Ei, vaan: teette juhannuksena.
”Jos…”
…savukkeisiin?
Ei, vaan: olette kaupungissa.
”…niin…”
…savukkeisiin?
Ei, vaan: tervetuloa grillailemaan.
Oikeesti. Ja tätä kutsutaan nyt sitten älypuhelimeksi. Voisko pliis joku ohjelmoida siihen, että mä en polta?
