Vegekassi! Nyt!

Kaupallinen yhteistyö: Sannan ruokakassi

Nyt sitä saa, JESH!

Varmaan joka ikinen kerta, kun olen kirjoittanut täällä Sannan Ruokakassista (kaupallinen yhteistyö), olemme täällä kommenttiboksissa yhdessä huokailleet, että voi saisipa sitä kasvisruokaversiona. Meille itsellemme ruokakassin ”lihaisuus” ei ole ollut mikään ongelma – muu perhe on syönyt liharuoat, ja minulle Joel on tuunannut reseptistä oman kasvisversion. Niin kuin tavallisestikin, no problem. Mutta jos vaikka koko perhe on kasvissyöjiä, niin tilanne on tietysti ihan eri. Silloin tavallinen ruokakassi ei vaan ole toiminut.


Mutta tadaa! Palautetta kannatttaa aina antaa!

Sillä asiakkaiden toiveiden ansiosta just nyt tulevana maanantaina jaetaan tilanneille ensimmäiset Sannan Vegekassit! Meillekin tulee sellainen ylihuomenna, joten päästään heti tuoreeltaan ensimmäisiä reseptejä maistelemaan, nam!

Sannan Vegekassi on lakto-ovo-vegetaarinen, eli vegaaninen se ei (vielä?) ole. Mutta asiakkaiden toiveiden mukaan näitä kehitetään – nyt tuli gluteenittoman kassin rinnalle tämä Vegekassi – joten jos vegaaninen kassikin vielä houkuttaa, niin vink vink kannattaa tietysti esittää toiveita sinne Sannalle päin :)

Kuvassa viikon 14 tavallisen perhekassin cowboypata kasvisruoaksi tuunattuna (naudanlihan tilalla härkis).

Tulevan viikon ruoat kuulostavat ihan sai-raan hyviltä: libanonilaista sahramiriisiä kuminalla ja jogurttipalloilla, halloumiburgereita bbq-marinadilla, lime-kastikkeella ja paahdetulla bataatilla, sekä sweet corn -gazpacho papusalsalla ja juustoraasteella.

Tällaisia:

Kuvat: Sannan Ruokakassi

Vesi akuutisti kielellä!

Tästä Sannan Ruokakassistahan olen kirjoitellut aiemminkin, mm. täällä. Idea on siis tiivistetysti se, että maanantai-iltana tulee kotiovelle toimitus, jossa on 3-5 päivälle ruokareseptit aineksineen; meidän kokemusten perusteella ruoat ovat maistuvaa arkiruokaa, jossa tavallisesti on jokin pieni herkullinen ”juju” kuitenkin mukana. Ruokien ainekset ovat tosi laadukkaita ja usein kotimaista ja luomua.

Eli kassin tilaaminen poistaa sen ikuisen ”mitä me nyt tänään syötäisiin” -pähkäilyn sekä tuo kivaa vaihtelevuutta, uusia reseptejä ja ideoita arkiruokiin. Meiltä vakiruokalistalle on jäänyt Sannalta se yksinkertainen, mutta i-ha-na papulevite (resepti aiemmin blogissa täällä).

Viikon 14 perhekassin ainekset näyttivät tältä.

Vegekassia (meidän tapaan) odottaneille tiedoksi siis: nyt sitä saa!

Ensitilaajan alennushinta Sannan Vegekassille on 59 euroa, sen jälkeen normaalihinta on 74 e. Tilauksen voi tehdä joka viikoksi tai joka toiseksi viikoksi (tarkennus: huomasin juuri, että Vegekassin voi tilata vain joka toiseksi viikoksi, mutta muut kassit myös viikoittain), ja sen voi perua koska tahansa. Tai kokeilla erilaisia kassivaihtoehtoja. Tilaukset (ja muutokset tilauksiin) pitää tehdä aina viikkoa ennen – nyt heti tilaamalla saa siis Vegekassin (tai minkä tahansa muun kassin) ensimmäistä kertaa kotiinsa ma 5.6. Toimitusalueita on jo paljon: pääkaupunkiseudun lisäksi mm. Tampere, Turku, Lahti, Hämeenlinna, Riihimäki, Seinäjoki, Vaasa, Oulu… Sannan Ruokakassin sivuilta täältä (tilauksentekokohdasta) voi tsekata, että toimitetaanko omalle postinumeroaluelle.

Ylihuomenna meillä niii-iiin syödään tuota libanonilaista sahramiriisisysteemiä, NAM!

Yhteistyössä: Sannan Ruokakassi

12

You Might Also Like

  • Sari
    28.5.2017 at 15:47

    Hah, vegekassi kuulostaa ihanalta! Halloumiburgeria en ole koskaan syönyt mutta se kuulostaa ihan rakkaudelta! :-D

    • krista
      28.5.2017 at 22:03

      Halloumiburgerit on kyllä NAM – meillä on syöty niitä ”Joelin reseptillä”, mutta mielenkiinnolla odotan, että millainen versio tuolta repeptistä tulee! Tosi paljon siihen vaikuttaa mm. sämpylä ja sisällä olevat kastikket. Mmmm… Tiistaina meillä varmaankin syödään näitä burgereita <3