Raskausmaha 39+2… …plus vuosi

Ahhahahaha jos haluat päivän nauruntyrskähdyksen, tsekkaa täältä, miltä näytin vuosi sitten – ja huom: synnytyksen jälkeen. En ehkä kestä :D :D :D

Nyt, vuotta (ja kuutta päivää) myöhemmin, otin vatsaasisäänvetämättömän ja samalla myös vatsaapullistelemattoman, mahdollisimman perusasentoisen kuvan tuossa samassa trikoomekkosessa:

Pömppistä löytyy, ei siinä mitään – ja livenä omasta mielestä kyllä enemmän kuin kuvassa. Mutta jos tosiaan siihen vuodentakaiseen tilanteeseen vertaa, niin onhan se ero tietysti aika merkittävä. Että edelleen, vaikka toka raskaudesta palautuminen on ollut minulla paljon hitaampaa kuin ensimmäisestä, jaksan liputtaa naisruumiin palautumiskyvyn puolesta. On meille vaan aika hienot kropat annettu; tuosta vaan (hehe) pullautetaan uusia ihmisiä ulos sisuksistamme.

Multa on kysytty sitä raskauskilojentiputusprojektin nykytilaa. Nooh… Kiloklubin täyttäminen jäi about viikkoon – sit tuli (seli seli) Espanjan-matka ja öööh… ….lisää selityksiä tähän.

Mutta jumppakortin kyllä ostin! Ja oon tykännyt siitä ihan hurjasti. Sen sai jopa tauolle meidän matkan ajaksi pelkästään lähettämällä meilissä kuvan lentolipusta (ei tarvinnut edes henkilökohtaisesti käydä), mikä oli erittäin jees aiempiin kauhukokemuksiini verrattuna.

Niin ja oon mä niissä jumpissa jopa käynyt. Välillä. Jatkuvien flunssien takia kyllä useammin sen nolla kertaa viikossa kuin aiotut kolme. Mutta olen käynyt aina kun olen pystynyt. Ja se on tuntunut hyvältä.

Plus omat tanssitunnit 1-3 kertaa viikossa, esitysten alla useamminkin.

On ollut mahtava huomata (sarjassamme optimisti täällä hei), miten kuukauden jumppatauonkaan jälkeen tilanne ei ole enää nolla. Esimerkiksi sen Espanjan-matkan jälkeen; en mä ollut tauonkaan jälkeen enää läheskään yhtä romuna kuin ekan zumba-kerran jälkeen (täällä). Omaa kroppaa ja sen kestävyyttä on jo oppinut vähän kuuntelemaan. Tietää, että ok kyllä mä voin nyt ottaa tän kohdan vähän kovemminkin. Ja sit tietää myös, että hellitä nyt j*mankauta tai kolahdat pyörtyneenä maahan.

En missään nimessä väitä, että mun kunto olisi näinä suht satunnaisina kertoina mitenkään kohentunut – oma itsetuntemus siitä kunnosta ja sen rajoista sen sijaan on merkittävästi parantunut.

Vaa’asta on loppunut paristot.

Pöh mä missään bikinikunnossa ennen kesää ole. Mutta olo on jo jonkin verran parempi.

Ja bikinikuntohan on sen vanhan kiertävän meemin mukaan se, että
1. laita bikinit päälle
2. valmis

 

PS. Huomasitteko nuo mustelmat – olin puolta tuntia ennen synttäriviereiden tuloa ripustamassa noita portaikon serpentiinejä, kun… RYSKIS. Ja noi ei ole edes ne pahimmat; vasen käsi on musta kyynärpäästä kainaloon, puhumattakaan takapuolesta. Au au au. Olisi ollut ainekset paljon pahempaan; hetki piti istua paikoillaan ja miettiä, että oonko vielä kasassa. Onneksi mulla oli vielä näitä omia ”pehmusteita” :)

 
Like

You Might Also Like

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    16.4.2015 at 15:13

    Muistanko ihan väärin (en nyt viitsi selata juttuja tuhat kertaa taaksepäin) että olit aiemmin ihan urheiluhullu? Siis semmoinen pieni lihaskimppu :) ja siis kysyn kun mulla on lasten myötä muuttunut asenteet urheiluun myös, ajan takia ja muutenkin.

    • Kristaliina
      16.4.2015 at 15:21

      Juu ja ei :)

      Lihakseton rimpula mä oon ollut, mutta vähän niin kuin liikunnallisella taustalla; lapsena kilpavoimistelin, sit tuli pitkä tauko – ja sit löytyi sirkustelu. Täällä oon kirjoittanut vähän tosta liikkumishistoriasta: http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/tervetuloa-takaisin-liikunnnan-ilo-olikin-jo-ikava

      Nykyisin etenkin tuo Bollywood-tanssi on ollut mulle tosi iso henkireikä, aloitin sen vasta Silvan syntymän jälkeen eli 2,5 vuotta sitten. Mutta nytkin oon menossa parin viikon päästä ”tanssikilpailuun” ja kesäkuussa jopa Aleksanterin teatterin lavalle, IIIK! Mutta se on ollut mulle se ”oma juttu”, joka tuulettaa päätä tässä perusarjessa – eli tavallaan jopa tärkeämpää kuin mitä liikunta ennen lapsia oli :)

  • Miitu (Ei varmistettu)
    16.4.2015 at 15:49

    Näkyis maha ja tissit palautuneen samassa suhteessa ;) T. Takaisin ei-ihan-B-kuppi… Mulla on varmaan aika samanlainen pömppis tuossa vielä ja vatsalihakset sen verta kaukana toisistaan, että tokko siitä enää laskeutuukaan. Plus sitten viimesimmän sektion jäljiltä sisukset ja naha sen verta mutkalla, että maha muistuttaa etenkin istuessa teletappilaaksoa. Saa siis ne biksut jäädä edelleen laatikon pohjalle.

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      16.4.2015 at 16:44

      Täällä toinen, jolla maha tissit palautuu samaa tahtia – tai tissit jopa nopeammin koska mahaa on kolmesta lapsesta jäänyt, tissejä ei. Suoraan sanottuna viis siitä.

      • Miitu (Ei varmistettu)
        16.4.2015 at 17:54

        Hyvä niin :) Mä en oo vielä niin pitkällä, että osaisin viis veisata näistä muutoksista omassa kehossani – ei sitä muihin tuukaan niin kiinnitettyä huomiota, ja jos tuleekin, niin huomattavasti ystävällisemmällä katseella kuin itseen. Esim. Kristahan näyttää noissa kuvissa tosi hyvältä! Useimmiten en jaksa (ehdi) kiinnittää huomiota tähän omaankaan ulkomuotoon, mut sit on taas niitä tilanteita, kun ajattelee ”nämäkin vielä”. Tyypillisesti iskee päälle väsyneenä, kun arvet muistuttaa niistä synnytysten yksityiskohdista, jotka mieluummin unohtaisin. Tai sit turhamaisemmin, kun yrittää etsiä istuvia vaatteita, joiden löytäminen oli jo ennen raskauksia haastavaa eri paria olevan kropan kanssa. Edes ne maitosilarit ei tässä välissä korjannu tilannetta. Mutta. Luulen, että nämäkin ajatukset tasaantuu, kunhan tästä taas pääsee kiinni siihen arkeen, jolloin ihan koko päivää ei kulu puklulla/kuolalla/räällä kuorrutettuna.

    • Kristaliina
      17.4.2015 at 09:39

      Hihi, en ollut edes huomannut tuota rintavarustuseroa; jännä, kun mun mielestä nää on vaan aina ollut samankokoiset ja samanlaiset… (no okei paitsi ihan maidon noustessa :D ) Mutta tosiaankin – aikamoinen ero! Sitä vielä kyllä korostaa se, että nyt oli päällä sellaiset litistävät (lue: liian pienet) ritsikat ja tuossa eka kuvassa oli varmaan just se maidonnousu :)

      Mä pitkään ajattelin (ja osittain edelleenkin), että mulla saattaa olla sellainen vatsalihasten erkanema. Mutta nyt kun katsoo, niin on tuossa vatsa-alueella tosiaan tapahtunut ihan isoa palautumista. Hidasta, mutta oikeaan suuntaan :)

      • Miitu (Ei varmistettu)
        17.4.2015 at 14:17

        No siinä oli kolmea(?) päivää aiemmin maitosilaripäivitys, joten oletin, että aika samoissa mentiin vielä tuossa kohdin. Mulla kesti silarit&synnytysturvotus suunnilleen saman ajan, en sit tiedä, miten muilla. Sen jälkeen molemmat meni ”välitilaan”, ja imetyksen päätyttyä noin kuukausi sitten rinnat on palautunu ennen raskauksia vallinneeseen A/ei-ihan-B -kokoon. Maha on yhä siinä välitilassa. Mieluusti olisin pitäny kiinni saavutetuista eduista rintojen suhteen, mutta jos valita pitää, niin mieluummin nää suurennuslasilla etsittävät, kuin ne ekojen viikkojen pallot. Tuntuu paljon kotoisemmalta.

        • Kristaliina
          17.4.2015 at 14:27

          Joo, mä tykkään kans näistä nykyisistä – itse asiassa enemmän kuin niistä maitobuubseista. Nykyisillä voi esimerkiksi käyttää surutta isompia kaula-aukkoja; buubseilla samassa paidassa vaikutelma oli jotenkin eri :D

          OMG täällä sitä puhutaan kuppikoosta. Mutta mulla molemmilla kerroilla about puolen vuoden päästä oltiin takaisin omassa mitassa; jokuhan silloin spekuloi koon perusteella, että olin lopettanut Silvan imetyksen, vaikka imetin vielä. Siinä on ollut se hyvä puoli, että vaikka silarikaudesta ei ole päässytkään ”nauttimaan” niin pitkään, niin tuo oma rintavarustus on ottanut hyvin vähän osumaa; tästä lähes kolmen vuoden imetyksestä luultavavasti ei jää juurikaan merkkejä. Ehkä.

  • Suvi K.
    16.4.2015 at 19:13

    ”olen käynyt aina kun olen pystynyt

    Tää on just se pointti. Jokainen oman jaksamisen ja elämäntilanteen mukaan, kunhan edes yrittää. :) Ja en mä kyllä noissa kuvissa enää näe jälkeäkään mistään vauvamahasta. ;)

    • Kristaliina
      17.4.2015 at 09:47

      Kiitos!

      Just tuota mäkin oon tosiaan ajatellut. Että ei ole tässä elämäntilannehässäkässä mitään järkeä stressata, että voi hemmetti nyt mä en ole käynyt sitä kolmea aiottua kertaa viikossa, jos/kun syy on se, seeä lapsi on ollut sairas/itse on ollut sairas/ei ole muuten ehtinyt -whatever. Saatikka että alkaisi laskea, että voi paska paljonko tää nyt tulee maksamaan per käynti. Ei eijei. Vaan että pitää iloita joka kerrasta, kun sinne pääsee. Toivottavasti tänään!

  • Devika Rani (Ei varmistettu)
    17.4.2015 at 09:52

    Hyvältähän tuo vatsa näyttää! :)
    Mä kadotin oman uumani enkä ole vieläkään sitä saanut takaisin.. Ei ole ollut voimia tehdä asian eteen mitään, paitsi että nyt tammikuussa sain vihdoin otettua niskastani kiinni ja aloin syömään paremmin. Jospa ensi vuonna olisi tas hyvässä kunnossa. :)

    • Kristaliina
      17.4.2015 at 10:05

      Vähitellen, vähitellen. Mä ajattelen, että nämä on raskaita elämäntilanteita, siihen kun päälle ottais vyötäröstressin, niin… …ei oo sen arvoista. Mieluummin silleen positiivisen kautta, sitten kun itse siltä tuntuu, että motivaatio on kohdallaan!

  • Stellina (Ei varmistettu)
    19.4.2015 at 23:19

    Tosi hyvältä näyttää! Mulla on kuule paljon pahempi pömppis enkä siis ikinä oo ollut raskaana :P