Beach life

Kahden päätäpehmittävänkuuman biitsipäivän jälkeen yritin keksiä jotain syvällistä sanottavaa biitsistä.

Että miten hyvältä se tuntuu. Miten se rentouttaa. Miten lapset juoksevat ja leikkivät hiekassa ja polskivat meressä ja heittävät palloa. Miten vain pelkkä biitsille meneminen takaa aika sataprosenttisella varmuudella onnistuneen päivän.

Mä en oikein koskaan ole ollut hyvä näissä aforismeissa.

Fuengirola Espanja, maaliskuu 2017.

No mutta hei googlestahan niitä biitsiaforismeja löytyy! Kokeillaan:

”Our memories of the ocean will linger on, long after our footprints in the sand are gone.”

Okei. Okei. Eli univelkakaan ei ole pystynyt tuhoamaan pitkäkestoista muistia, jos muisto pysyy mielessä yli kymmenen sekuntia.

Koh Lanta ja Ao Nang Thaimaa, marraskuu 2015.

”At the beach, life is different. Time doesn’t move hour to hour. We live by the currents, plan by the tides and follow the sun.”

Tästä mä oon kyllä vähän eri mieltä. On kuitenkin päikkäriaika ja lounasaika ja silleen.

Fuengirola Espanja, helmikuu 2015.

”May you always have a shell in your pocket and sand in your toes.”

Ihana. Simpukat vaan pitäis aina muistaa ottaa pois taskuista, kun laittaa vaatteet pesukoneeseen. Ja jalat ois kiva huuhtoa sisään tullessa, että ei ole sitä hiekkaa ihan joka paikassa.

Koh Bulon Leh, Koh Chang ja Koh Lanta, Thaimaa, marraskuu 2013.

”Every seashell has a story.”

Esimerkiksi sellainen tarina, että niitä roudaa kilokaupalla matkoilta kotiin, että ”niistä tekisi jotain kivaa”. Ja sitten ne jäävät ikuisiksi ajoiksi kaapinpohjille lojumaan. Raukat. Kaukana kotoa.

Halong Bay ja Phu Quoc, Vietnam, tammikuu 2011.

”Eternity begins and ends with the ocean’s tides.”

Mä oon kyllä joskus kuullut sellaisestakin kuin alkuräjähdys.

Mutta jotain siinä biitsissä varmasti on, kun ihmiset näitä hörönlöröaforismeja siitä muotoilevat ja niistä ehkä kovasti vaikuttuvatkin. Itselleni merenranta Suomessa on synonyymi sille, että on kylmä ja tuulee niin, että hiukset tarrautuvat huulikiiltoon ja kaikin puolin v*uttaa – olen ehdottomasti sisävesi-ihminen. En ole koskaan tainnut uida Itämeressä. Tuulessa ja tuiverruksessa en kaipaa edes tuota ikuista horisonttia.

Sen sijaan valkoinen hiekka, turkoosi meri ja se tuoksu biitsipäivän jälkeen iholla.

Siinä on jotain. Jotain sellasta, joka houkuttaa sanomaan jotain kaunista.

 

PS. Kuvissa meidän beach lifea aikajärjestyksessä; nykyhetkestä taaksepäin aina siihen, kun olin ensimmäistä kertaa raskaana.

28

You Might Also Like

  • Anneli
    13.3.2017 at 21:05

    Ihania nuo kuvat sinusta raskaana. Olin itsekin ”viimeistä kertaa” reppureissulla vielä mahan koosta päätellen samoilla kuukausilla ja nuo hetket maha pylpyräisenä, varpaat hiekassa ja viidakko horisontissa olivat ja ovat minulle edelleen jotain ihan ainutlaatuista. Eikä sitä vähennä yhtään se ihanuus mitä sieltä mahasta lopulta tupsahti maailmaan.

    Ah, tässähän heittäytyy itsekin ihan runolliseksi!

    • krista
      13.3.2017 at 21:18

      Oi, kiitos! Molemmilla raskauksilla oltiin tosiaan reppureissulla ja ajoitus onneksi osui (vahingossa taisi osua molempiin) niille ”hyville keskiraskausviikoille”, kun pahoinvoinnit olivat jo hellittäneet, mutta lopunajankolotukset ja puuhkutukset eivät vielä alkaneet :D Rakenneultran jälkeen oli lähtö molemmilla kerroilla, olikohan se rv 21 tai jotain :) Mutta joo, ihanaa se oli! Tankkailla D-vitamiinia ja jotenkin silleen rentoutua ja nauttia ja fiilistellä tuota pylpyrä(hih)mahaa :)

  • Jasmina
    14.3.2017 at 10:21

    Moi Krista! Pitkästä aikaa ehdin sun blogiakin lukea ja kommenttia oli tietty pakko laittaa :D Hei toi olikin hauska tapa kommentoida noita hieman imeliä/tekaistuja rantaaforismeja (okei, kyllä niitä järkeviäkin löytyy…) Ja lapsilla näytti olevan hauskaa rannalla! :) Voih, odotan kesää ja rantalomaa niiiin innolla :)