Puutalolasten taikablogi: Kolme kodin työtä, joista tykkään

Puutalolasten taikablogin 5-vuotias bloggaaja on kirjoittanut (eli äidille sanellut) tämän postauksen.

1. Pyykkiä

Mä teen aamulla pyykkiä. Laitetaan pyykkiä pesukoneeseen, niitä laitetaan jotka on likaisia ja äiti antaa. Sit mä laitan sellasen laatikon auki ja äiti laittaa sinne pesuainetta. Sitten mä suljen sen ja painan yhdestä nappulasta. Sit väännän yhtä sellaista, josta väännetään. Joskus painan suoraan siitä nappulasta ja joskus sellaisesta lukuosasta ja toisesta lukuosasta. Sitten alkaa kone pyörimään jos ei ole mennyt jotain vikaan.

Mä tykkään laittaa pyykkiä siksi, koska se on kivaa.

2. Äidille kahvia

Sitten kun mä olen aamulla valmis yläkerrasta, mä menen tekemään äidille kahvin. Ensin mä laitan kahvinpurut. Sitten isi laittaa kuuman veden ja sitten mä sekoitan. Ja sitten mä kaadan kaakaon. Ja sitten mä sekoitan. Ja sitten kahvi on valmis.

Äiti sanoo kahvista, että nami. Mä tykkään tehdä äidille kahvia, koska äidille tulee siitä hyvä mieli.

3. Istutukset

Mä haluan kasvattaa itse ainekset salaattiin, jota voidaan koko perhe syödä sitten kesällä. Herneillä mä aloitin ja laitoin myös kukkasia. Isoon laatikkoon mä laitoin perunoita, salaattia ja tummaa salaattia ja porkkanaa.

Ensin kastellaan, sitten siemenet, sitten multaa päälle, sitten kastellaan. Sitten odotellaan, paljon. Toooooosi kauan pitää odottaa.

Mä tykkään tehdä istuttamisia, koska saa laittaa siemeniä! Tuntuu ihanalta, kun vihreää kasvaa maasta!

 

Antaako sinun äiti ja isi sinun tehdä kodin töitä? Mistä kodin töistä sinä tykkäät?

35

You Might Also Like

  • Karina
    3.6.2019 at 18:32

    Moi! Olipas kiva pitkästä aikaa lukea Taikablogia! Oletpa sinä Seela tosi reipas kotihommissa. Siellä on isillä ja äidillä mainio apuri!
    Täällä 8-vuotias Nooa ei niin kauheasti kotihommista välittäisi, mutta osaa kyllä laittaa omat pyykit pyykkikoriin ja siivota huoneen jos on tarvetta. Usein pitää kyllä monta kertaa muistuttaa – Nooa ei taida ihan yhtä reipas olla kun sinä ;)
    Minun lempihomma on imurointi, koska siinä näkee tosi hyvin miten likasesta tulee puhdasta kun pöly sen kun vaan viuhahtaa imurin putkeen sisään!

    • krista
      3.6.2019 at 22:04

      Mäkin oon imuroinut joskus! Se tuntui ihan kivalta!

      Nooalle haluaisin sanoa, että onko leikkiminen sitten sinun mielestä kivaa? Pyykinpesu on tosi kivaa, voitko sanoa joskus äidille, että voitko pestä pyykkiä? Kannattaa kokeilla!

      • Karina
        4.6.2019 at 07:48

        :) Nooan mielestä leikkiminen on kivaa, ja varsinkin silloin kun pitäisi siivota oma huone! Ehkä koitetaan tuota pyykin pesua tänään. Kiitos neuvosta!

  • Onneli Winter/onnelin elämää
    3.6.2019 at 18:51

    Hei Taikablogin kirjoittajat. Minä olen koira, sellainen iso koira…sanoo omistajat mutta minusta tuntuu että olen pieni ja siksi mahdunkin aina mukaan kotihommiin. Halkokasasta vien puita, kunhan vähän järsin ensin. Villasukkia voin viedä…no en ihan pyykkikoppaan mutta liikuttelen mielellään. Pihahommissakin teen puuhia, kaivelen kuoppia ja niihinhän voi vaikka istuttaa. Voiko luita istuttaa? Terveisin koiruus

  • ida ihana
    3.6.2019 at 21:10

    Oi, tää oli ihana, pirsitävä postaus!:) Mä tykkään pölyjen pyyhkimisestä, kun saa käydä kaikkia kodin kauniita esineitä ja huonekaluja läpi :) Ja myös vaatekaapin järjestelystä, aina sieltä omasta vaatekaapista löytää jotain kivaa uutta!:D
    ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • krista
      3.6.2019 at 22:09

      Meillä on tosi paljon vaatteita ja niitäkin voi tosi hyvin penkoa. Minäkin olen kerhossa pyyhkinyt pölyjä, se tuntui aika kivalta! Terveisiä!

  • Torey
    5.6.2019 at 05:51

    Mä voin vastata tähän vähän meidän lasten puolesta.

    Meidän 4v. tykkää pyykin kuivumaan laitosta, imuroinnista, sekä pölyjen pyyhkimisestä. :)
    Meidän 7v. tykkää myös pölyjen pyyhkimisestä ja imuroimisesta. :)
    Niin ja molemmista tiskikoneen käynnistäminen on hurjan kivaa!