Puutalobaby 1 vuotta! …ja synttäriarvonta!

Tämä onkin sitten näköjään se aika vuodesta, kun lähes jokainen ajatus alkaa sanoilla ”tasan vuosi sitten”. Että sori vaan – erilaisia muistelokuohahduksia luvassa todennäköisesti ainakin ensi perjantaihin asti; silloin Silva täyttää vuoden.

Mutta Silva ei ole tämän puutalon ainoa synttärisankari. Tänäänkin on syntymäpäivä!

Ja nyt tulee siis se ”tasan vuosi sitten” -lause:

Tasan vuosi sitten julkaisin ensimmäisen Puutalobaby-bloggaukseni!

Idean blogin perustamiseen olin saanut muutamaa päivää aikaisemmin. Se tuli aika spontaanisti, ”hei tää vois olla kiva juttu” -tyyppisesti, ja tapani mukaan en asiaa kovin pitkään puntaroinut. Hommiin vaan! Blogin nimi syntyi välittömästi eikä tyylilajiakaan tarvinnut pohtia: siitä tulee minun näköistä, tietysti!

Joelilta tieysti kysäisin, että onko ok, jos ollaan koko porukka siinä sitten omilla etunimillämme ja naamoillamme. Ja Joel totesi, että antaa palaa vaan.

”Mä veikkaan, että jos Krista alkaa tuollaista tehdä, ja tuolla sen omalla tyylillä, siitä tulee vielä iso juttu”, Joel ennusti kavereille meidän kotiin järjesteyissä nörttibileissä – blogilla oli silloin ikää yksi päivä.

”Nääh. Arvakaa vaan, kuinka paljon maailmassa on blogeja. Oishan se tietty ihan huippua, jos mulle tulisi lukijoita – mutta miten ihmiset mukamas löytäisivät just mut…? Miten sieltä joukosta muka erottuisi, nääh…”, olin aika skeptisenä.

Ensimmäisen jutun julkaisun jälkeen istuin möhömahani kanssa tuossa olohuoneen sohvalla ja tuijoin herpaantumatta Google Analyticsin reaaliaikaista kävijäseurantaa: ”Yks lukija, mun juttua lukee just nyt joku! Oho eiku se oonkin minä itse. Ja sitten: neljä lukijaa – tuossa on nyt neljä lukijaa!” Vau.

*******

Ja siitä on nyt siis vuosi. Vau sillekin.

Ja vau sille, että miten te kaikki lukijat olette todistaneet tuon mun nääh-ajauksen vääräksi ja löytäneet tänne! Ja VAU sille ajatukselle, että näin moni ihminen ihan oikeasti käyttää (lähes) joka päivästä omaa aikaansa tulemalla tänne puutalobabylandian juttuja lukemaan! Se on lähes käsittämätöntä. Huikeaa. Se tuntuu niin-niin-niin kivalta!

*******

Minulta on kysytty, että mikä saa minut bloggaamaan – ihan ilmaiseksi tekemään jotain näin aikaavievää, ja vieläpä tässä lapsenhoidon rinnalla. Minun on ollut pakko vastata, että syyt ovat varmasti loppujen aika itsekkäät. Totta kai ne ovat itsekkäät.

Ensin on tietysti kirjoittamisen ilo. Haluan kirjoittaa. Mutta minulla ei ole pitkäjänteisyyttä romaaniin eikä taitoa runouteen. Sen sijaan minulle on kai kehittynyt jonkinlainen jännä ominaisuus: pystyn huomaamaan arjesta pieniä hauskoja juttuja, ja ne muotoutuvat päässäni kuin itsestään tekstinpätkiksi.

Ennen blogia naureskelin, että olen kehittänyt itselleni kyvyn nähdä elämän Facebook-statuksina: kirjoitin Facebookiini pikkunäppärän heko-heko-hauskan statuksen joka ikinen päivä. Nyt teen ihan samaa, mutta bloggauksina. Mikä tahansa pieni hetki voi yhtä äkkiä avautua päähäni valmiina blogitekstinä. Sitten vain etsin itselleni ajan napu-napu-naputtaa sen näppäimistön kautta ulos.

Jotkut ovat taitavia vaikkapa piirtämään tai laulamaan. Minä en. Mutta arkielämän näkeminen hauskana lyhyenä tekstinpätkänä on minun oma pienenpieni luovuuden hetkeni. Se tuottaa minulle iloa, nautintoa, onnistumisen tunteita. Bloggaus on mun juttu.

Ja toiseksi on tietysti tämä: tuottaa aivan huikean paljon iloa saada positiivista palautetta. On se sitten sydämen kuva tuohon yläpalkkiin, kommentteja keskusteluketjuun tai yksityisempi viesti omaan sähköpostiin.

Tuntuu aivan mahtavalta, jos on pystynyt herättämään omilla teksteillä ajatuksia, tunteita. Huomata käynnistäneensä lukijassa jonkinlaisen reaktion, joka voi johtaa jopa johonkin omaan oivallukseen. Asioiden jakamiseen. Vertaistukeen. ”Niin meilläkin” -toteamukseen. Kommentteihin. Mielipiteisiin. Lukijoiden omiin, joskus pitkiinkin kertomuksiin keskustelussa.

Ikään kuin ei olisikaan vain minun blogini vaan useita tarinoita yhdessä – joskus te lukijat kirjoitatte omista kokemuksistanne ihan yhtä pitkästi kuin minäkin. Se tuntuu aivan hurjan hienolta.

Kiitos!

*******

Ai niin, otsikossa lukee myös synttäriarvonta!

Halusin siis blogin yksivuotispäivän kunniaksi arpoa jotain kivaa. Mutta mitä? Mietin sitä aika pitkään: sen pitäisi olla puutalobabylandian tyyliin jotain sopivan arkista, näppärää ja sellaista, mistä itse ollaan tykätty. Ei mitään luksusta vaan joku normaali naperoperheen peruskäytännöllinen juttu.

Ja sitten mieleen tuli tämä:

Sormiruokaileva napero? Itsevärjätty ruokalappuharso? Avocadopastan pääaines sotattuna pöytään? Ei, vaan tuo syömisalunen: Stokken Table top.

Meillä oli Silvan ruokailualustana ensin sellainen ihan tavallinen Ikean lintukuvioinen ruokailutabletti. Mutta kun sormiruokailukokeilut aloitettiin, niin todettiin, että me taidetaan tarvita jotain vähän… …no: vähemmän lattiallelentelevää.

Sitten keksittiin tuo Stokken Table top. Eli tuollainen imukupeilla pöytään kiinnitettävä alunen, joka on superhelppo pyyhkiä puhtaaksi, ja lisäksi siinä on vähän kohotetut reunat – napero voi kaataa siihen vaikka kokonaisen vesimukillisen (ja kaataakin) ilman, että koko ruokapöytä alkaa lainehtia.

On se vaan hyvä. Ja arkinen. Ja näppärä.

Niinpä ihan omin pikku kätösin näpytin sähköpostia Stokkelle ja kysyin nätisti, että haluaisivatko he kenties lahjoittaa tällaisen Table topin arvontatarkoitukseen. Ja sieltä vastattiin, että tottahan toki. Jee!

Jee, sanoo myös avocadosuu.

Siispä arvotaan!

Mitään sen kummempia kommervenkkejä ei tarvita – muuta kuin että jätä tähän kommenttikenttään yhteystietosi (meiliosoite), jos haluat osallistua arvontaan! Ja aikaa voisi olla vaikka ke 3.4. klo 12 asti, niin saadaan myös tällä hetkellä pääsiäislomailevat lukijat mukaan.

Itseäni kiinnostaisi kuitenkin myös tällainen: mikä on ollut lempihetkesi/ lempibloggauksesi puutalobabylandiassa? Vaikkapa kutkuttavanhauskin tai itkettävänkoskettavin juttu? Tai ylipäänsä joku, mikä sinulle on jäänyt päällimmäiseksi mieleen?

Osallistua voi siis tuohon kysymykseen vastaamattakin – mutta olisi vaan tosi kiva kuulla, mikä teidän mielestänne on ollut kuluneen blogivuoden huippukohta!

*******

 

Krista, Joel & Silva kiittävät kaikkia lukijoita puutalobabylandian ensimmäisestä vuodesta: olette tärkeitä ja tykkäämme teistä kovasti – KIITOS!

 

 

ps. ei sisällä mainoslinkkejä, mutta tuo Table top -alunen on siis pyydetty Stokkelta tähän arvontaan – siksi alla merkintä ”yhteistyö”

 
Like

You Might Also Like

  • Kukkavarvas (Ei varmistettu)
    30.3.2013 at 11:50

    Hankala nyt nimetä jotain yhtä hetkeä huikkukohdaksi mutta mä jaksan kyllä kerta toisensa jälkeen ihastella teidän värikkäitä keittiön kaappeja :D niinkuin moni muukin varmaan..

    Kukkavarvas@gmail.com

  • Kukkavarvas (Ei varmistettu)
    30.3.2013 at 11:52

    huikku??? :D huiPPU

  • Mammara (Ei varmistettu)
    30.3.2013 at 11:53

    Hii o hoi! Minä haluan osalistua arvontaan! :) (lauranmaili@gmail.com)

    Vaikka oonkin uusi lukija, oon jo jonkun verran lukenut sun juttuja läpi ja minun lempparini oli se missä kerroit ilostuvasi joka päivä sun rakkaista Silvasta ja Joelista. En löydä sitä nyt tähän hätään, enkä muista sen nimeä, mutta se se oli! Siinä oli kuvakin niistä ja totesit siinä kuinka onnellistuttavia (-onkse sana?) he ovat! :)

  • OdotuksestaOnneen
    30.3.2013 at 11:59

    Lapsuudenkoti-ikävä on tällä hetkellä eniten sykähdyttänyt juttusi, johtunee omasta samanlaisesta :) 

    blogiasi on niin ilo lukea kun siitä tulee niiin hyvälle mielellä! Kiitos että jaat ilostustuttavaa arkeasi meille!

    sanna . liisa . lehto @ gmail . com

     

  • Kristaliina
    30.3.2013 at 12:00

    Kiitos, Kukkavarvas & Mammara! :)

    Joo ja siis tosiaan ei tarvitsekaan tosiaan mitään tarkkaa jutun otsikkoa tms., vaan nimenomaan mua vaan kiinnostaa tuollainen spontaani ajatus, että mitä on jäänyt päällimmäisenä tästä vuodesta mieleen. HuiKKu onnellistuttavaa, että olette täällä mukana! <3

    (ps. vaikka joku ei olisikaan sana, siitä voi aina itse tehdä sanan :D )

  • Kristaliina
    30.3.2013 at 12:01

    Kiitos myös, OdotuksestaOnneen!

  • Katju (Ei varmistettu)
    30.3.2013 at 12:05

    Sähköposti on olgaliinukka@gmail.com.

    Kivointa on ollut huomata miten tosiaan olette saaneet arjen rullaamaan alun haasteista huolimatta ja alkaneet elämään teidän näköistä, onnellista vauvaperheen elämää :)

    Tuo palkinto on mahtava idea, voi kun onnetar lykästäisi ja saataisiin pian syntyvälle tulokkaalle tuollainen odottelemaan!

  • eppunen
    30.3.2013 at 12:07

    Ensimmäisinä tulee mieleen ne ihanat värikkäät keittiönkaapit (mietin niitä toisinaan katsoessani meidän vuokrakämpän rumia valkoisia kaappeja ja haaveilen siitä, että joskus omassa talossa saa maalata kaapit juuri niinkuin itse tahtoo) ja ne ihanat mieskalsarit!

    eppunen @ gmail . com

  • Kummelikopplan
    30.3.2013 at 12:09

     

    Mahdotonta nimetä yhtä tiettyä postausta. Juttusi on hauskoja ja koska meillä on lähes samanikäinen esikoinen, Silvan ja meidän pojan jutut osuvat aika hyvin yksiin :)
     
    Onnea yksivuotiaalle!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    30.3.2013 at 12:09

    Hei mahtavaa, tuollainen alusta mekin tarvitaan! Pitääkin ostaa, jos ei satuta voittamaan – mitä tuollainen maksaa? Joona (kohta 10 kk) sormiruokailee ahkerasti, tällä hetkellä ei ole mitään alustaa käytössä pöydällä, joten pöytä on aika mielenkiintoinen hinkata puhtaaksi ja lattia – no, tiedät. ;)

    En oo lukenut joka päivä blogia mutta usein kuitenkin, ja nyt nousee päällimmäiseksi Silvan kiinteän ruuan aloittamiset (kivaa vertaistukea, kun itsekin aloiteltiin samoihin aikoihin) ja sitten ne ihan ensimmäiset bloggaukset – oli niin kiinnostavaa lukea pienen ihmisen syntymästä.

    Kiitos ihanasta blogista!

  • Eppuli
    30.3.2013 at 12:08

    Hyvää synttäriä! Meillä juhlittiin viikko sitten 1v:tä. Aloin seurata puutalobabyn elämää alusta asti. Ihanaa arkea on kiva seurata, samaistun niin täysillä kaikkiin juttuihin :D Suosikki juttuni on se kun menitte naimisiin :)  Täällä tippalinssissä luin ja toivoin ikuista onnea teille <3  Arvontaan mukaan ( elpa@wippies.fi ) vaikka eipä tuosta alusesta paljon hyotyä ole, kun meillä lentää maidot ja soseet takana olevaan ikkunaan…

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    30.3.2013 at 12:10

    Ai niin mailiosoite unohtui edellisestä eli lissu @ esajokinen . net =)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    30.3.2013 at 12:13

    musta paras kirjoitus on ollu toi kiintymyssuhdejuttu, siitä sain ite esikoisen 5kk sitten saaneena, paljon paljon ajatuksen aihetta (ja stressinkin kun en ollu ennen asiaa ees miettyny..) mutta pääsasiassa herätti ajatuksia ja keskustelua myös miehen kanssa :)

    ja tykkäsin myös siitä sose-jutusta, kun se oli jotenkin niin ihanan aitoa (sun blogi on muutenki) se turhautuminen siihen soseiden tekemiseen :) :D itekkin olen aloitellut nyt soseita ja oon kyllä (ihme ja kumma) tehny kaiken ite (luumua lukuunottamatta) ja onnistumisen tunne on ollu suuri kun toi tirppana suostuu niitä syömäänkin :D

    mut siis kiitos aivan superihanasta blogista ja sä oot Krista ihan super &lt;3

    emsu_88@hotmail.com

    ps mä tarvin ton alustan, koska oon niin keittiösiivousfriikki, se helpottais mun arkea :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    30.3.2013 at 12:13

    Siis mä oikeesti yritin miettiä, että mikä on mun lempparipostaus, mutta en vaan pysty nimeämään yhtä, koska koko blogi on niin loistava, ihana, pirteä, tavallisesta elämästä kertova, paras!! Tän blogin ansiosta olen myös oppinut tekemään uunifetaa :) (Se on niin hyvää, että mä varmaan hehkutan sitä jatkossakin…) Onnea siis puutalobabylle ja vanhemmille! Olette ihania &lt;3

    Ja arvontaa varten: kira.ertman@elisanet.fi

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    30.3.2013 at 12:13

    Teidän avioituminen oli yksi sellainen. Mutta olen kyllä aika lailla ihastunut koko tämän kuluneen vuoden tapahtumiin ja tyyliini niistä kertoa. Suurkiitos!

    Jenni.matilainen@kouvola.fi

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    30.3.2013 at 12:14

    No tää ei oo huippuhetki mutta aina jaksan nauraa teidän tenavan ilmeitä! Silvalla on jotenkin niin veikeä naama. Mulla on itellä vauva myös, nyt 7 kk, ja toki kaikille se oma vauva on aina kaikista hauskin ja parhain mutta voi jestas tota teidän ihanaa hassuttelijaa. Monesti on pitänyt laittaa kommenttia ihan vaan hassun naaman takia mut sit en oo viitsinyt kun se on kuitenkin vaan naama… Mut se on joku yhdistelmä noita lurppasilmiä ja ilmeikkyyttä. Apua, onko kamalaa sanoa että lurppasilmä? Tarkoitan sitä tietysti täysin positiivisessa mielessä, tuollaiset ihanat silmäkulmat jotka menee vähän alaspäin niin että vauva näyttää aina vähän uniselta. Suloinen. Äh nyt häivyn tästä selittelemästä… Toi vauva 7 kk on aika sotkupossu ja siksi todella kelpais tuollainen pöydänsuoja!

    Mailiosoite kuurastas@gmail.com

  • Ella F.
    30.3.2013 at 12:14

    Onnea PTB:lle, kaikille siellä näytön takana tasapuolisesti!

    Kirjoittelet sen verran usen ja mukavasti, että yhtä teemaakin on vähän vaikeaa valita, mutta jos noin jonkinlaisen arvion sanoisin, niin näin inhimillistä blogia on mukavaa seurata :) Joka kodissa voi välillä olla kimppu tulppaaneja, mutta siinä pöydällä on usein paljon muutakin kuin Aallon vaasi. Kiitos realismista. 

    Oletan että jos voitto osuisi kohdalle, minuun saa yhteyden oman palstani kautta.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    30.3.2013 at 12:15

    Tyyliini. Jep. Autocorrect…

  • Eppuli
    30.3.2013 at 12:15

    No nyt mä kävin lukemassa sen tahtomis-postauksen uudestaan ja taas itkettää…

  • iitukka
    30.3.2013 at 12:17

    Minunkin on vaikea nimetä mitään yksittäistä asiaa… Seuraan blogiasi ihan jo pelkästään senkin takia, että Silva on samanikäinen kuin oman tyttöni (ihan täsmälleen ilmeisesti synttärikaimoja ovat, jos ensi perjantaina tulee vuosi täyteen!). Melkein kaikki teidän asiat ovatkin olleet ajankohtaisia myös meillä! Tykkään kirjoitustyylistäsi ja aitoudestasi. Kiitos Krista huipusta blogista! :)

    laura . tuunanen @ gmail . com

  • 1 2 3