Puutalo pakkasella (osa 2)

Voi p*rkele (anteeksi) että on kylmä.

Enkä siis tarkoita pelkästään, että tuolla ulkona. Vaan ihan täällä sisällä puutalossa sisällä siis.

Alakerrassa aamuisin on sellaiset rapsakat plus kahdeksantoista – sen ansiosta, että kaikki väliovet ovat kiinni. Patterit (suoralla sähköllä – terveiset vaan sähkölaitokselle) paahtavat täysillä ja kakluunia lämmitellään pitkin päivää.

Mutta eteinen… Siellä ei ole lämpömittaria, mutta on siellä sen verran kylmä, että lumet eivät ole sulaneet lattialta sen jälkeen, kun tulimme viisi tuntia sitten ulkoilemasta. Alakerran veskin käytöstä ei voisi haaveillakaan. Jos ei halua takapuoleensa samaa efektiä kuin se, kun laittaa lapsena pakkasella kielensä kiinni lumikolaan.

eteisen ovi lowres

Joel on (ainakin ehdotuksissaan) ratkaisukeskeinen.

Uusi ulko-ovi (karmeineen) tarvitaan.

Ikkunat pitäisi tiivistää.

Mutta mutta mutta… Minä olen vastarannankiiski: ”eiiiih voi korvata alkuperäistä satavuotiasta ovea uudella”. Minulla on antaa ajatuksilleni selvä syntipukkikin – kuulun sellaiseen iiiiihanaan Facebook-ryhmään, jossa keskustellaan ja jaetaan kokemuksia vanhojen talojen remontoinnista ja niissä asumisesta. Ja melkein kuin puolivahingossa minuunkin on tarttunut se sellainen voimakas ”säilytetään alkuperäinen” -arvo.

makuuhuoneen ikkuna lowres

”No hei jos mä vaikka kysyisin vinkkiä sieltä Facebook-ryhmästä, että miten muut ovat toimineet tällaisten ovien kanssa…?”, minä rakentavasti ehdotin.
”ET!!!!”, Joel parahti, ”et missään tapauksessa! Saat kuitenkin neuvoksi, että se pitää tiivistää jollain turpeella ja speltillä!”

Minä hymähdän, mutta jään hetkeksi miettimään.
”Niin. Oikeasti sieltä kyllä tulisi vastaukseksi, että vanhan talon kuuluukin olla kylmä.”

Olisittepa nähneet Joelin silmänpyöritykset.

Niinpä Joel sitten edelleen täällä uhkailee ikkunantiivistysteipillä.
”Eiiiih! Eiiiih! Eiiiiih! Liimapaperia!!!!”, minä puolustan taloparkaa.
”Voi j*malauta me ollaan testattu ja SE EI PYSY!”
”Pysyihän se hetken!” minä yritän.
”Pysyi kaksi minuuttia!”
”Kyllä se ainakin kuukauden pysyi!”

portaikon ikkuna lowres

Ilmalämpöpumpusta on puhuttu niin kauan kuin täällä ollaan asuttu.
”Mutta sitäkin varten talon pitäisi olla tiivis”, Joel murisee.

Vanhan talon kuuluukin olla kylmä.

Voi p*rkele (anteeksi) että on kylmä.

 

PS. Aiemmin samalla otsikolla melkein tasan kaksi vuotta sitten täällä.

29

You Might Also Like

  • Jaukki
    6.1.2016 at 21:38

    En nyt tiedä voiko hirsitalon laskea puutaloksi mutta me olemme remontoineet tätä vanhaa kunnioittaen ja ikkunat ja ovet meni kyllä vaihtoon. Nykyään on saatavilla niin monen laista vaihtoehtoa että vanhankin näköisiä ovia on saatavilla. Ikkunatkin vaihdettiin. Uudet lasit mutta ulkopuolelle hommattiin samat ruudukot mitkä olikin. Lämmitys toimii maalämmöllä ja ei ole kyllä ikävä niitä kylmiä aikoja. Aamuisin meillä on kyllä viileää kun remontti on vielä kesken ja yläkerrassa ei ole vielä patterit joka paikassa toiminnassa mutta kuivausrumpu vain aamulla pohottaan niin jo lämpenee.

  • Lotta
    6.1.2016 at 22:08

    Me ollaan laitettu ikkunoihin talveksi haavateippiä. Se estää viiman, mutta hengittää ja sen saa pois ilman että se vetää kaikki maalit mukanaan. Apteekista saa, meillä tosin mies tilasi netistä ison erän, kun sitten sen sai halvemmalla. Mut on kätevämpää kuin liimapaperi :) Ennen teippausta tungettiin rakoihin pumpulia. Joku pellavarive olisi ollut oikea ja kunnolla hengittävä juttu, mutta tuli kylmä ja talvi niin jotain piti laittaa sinne. Kunhan muistaa uloimmassa ikkunassa jättää pari rakoa ylös ja alas, niin ikkunat ei huurru ja veto vähenee huomattavasti. Sisempi ikkuna kuuluu teipata kokonaan umpeen. Kesällä je tilkitsemisjutut saa hyvin pois vain avaamalla ikkunan.

  • Mervita
    6.1.2016 at 22:13

    Liimanauhojen lisäksi meillä on talovanhuksesessa ikkunoiden talvitiivisteinä pumpulia. Sekin jo auttaa :) Liimapaperia ei olla saatu pysymään kiinni jos on yritetty laittaa vasta pakkasilla. Jos ikkunat huurtuu niin muistakaa jättää pumpuliin ja paperiin ikkunan yläreunaan tuuletusrako.

  • Asikaine
    7.1.2016 at 01:19

    Aaaaargh! Tsemppiä sinne!

    Mää täällä kauhulla odotan kotiinpaluuta (jumitamme appivanhemmilla toista viikkoa, koska ööh..loma..tai en edes tiedä..) mutta joo. Saattaa olla aika rapsakka paluu kotiin…pitää ehkä vähän vakuutella taas itselleen niitä vanhan talon hyviä puolia :D

    Joka tapauksessa kyl se siitä ja lämmintä ja hyvää tätä vuotta teidän porukalle <3

  • Mammamiia
    7.1.2016 at 08:16

    Miehen isä asu satavuotta vanhassa talossa ja se tunnelma on kyllä omiaan! Vaikkakin eilenkin siellä oli ollu sisällä 14 astetta lämmintä. :D Talossa ei ole kuin ilmalämpöpumppu ja kakluunit ja oli ollu yön töissä, täällä on nyt ollu öisin 30 astetta pakkasta, niin oli hieman jäähtynyt.

    Me asutaan itse 2009 rakennetussa puutalossa ja tässä on myös sitä vanhaa tunnelmaa, kun pakkasella joka nurkka paukkuu :D

  • Sup
    7.1.2016 at 08:53

    Jooh eilen haettiin Jyskistä kymmenen fleecepeittoa joilla sitten vuoritin verhoja… tarkoitus on tehdä kans sellaisia ovistoppareita eteisoven alle ja ikkunalaudalle estämään vetoa. Ongelma on ainoastaan se että ryynejä tai herneitä millä stopparit täytetään tarvii niin hemmetisti (satoja litroja) että alkaa tulla hieman kalliiks vedon esto :D Meillä on myös ilmalämpöpumppu mutta asentajat olivat sanoneet että -17 jälkeen kannattaa laittaa pois päältä koska menee suoralle sähkölle, tai siis hyötysuhde on jo niin heikko. Päälämmityksenä meillä on öljy ja sitten avotakka tunnelmaa luomassa, kovin lämmittävää vaikutusta sillä ei ole.

    ps: osaisiko joku vinkata taloblogia -50 luvun kivitalosta? veto-ongelmat alkuperäisistä ikkunoista ja muut ovat samoja kuin puutalossa mutta kaipaisin kuitenkin kohtalotoveria nimenomaan kivitalossa asujasta :D

  • Puumis
    7.1.2016 at 10:56

    Ah, niin tuttua! Meidän ulko-ovesta (myöskin, jos ei nyt satavuotiaassa talossa ihan se alkuperäinen, niin ainakin Hywin Wanha) vetää niin, että jos pyryttää ja tuulee oikeasta suunnasta, niin eteisen lattialle muodostuu lumikeko :D Eli ovessa on jo lumen mentävä aukko. Mutta ei sitä voi vaihtaa!

    Muut ovet vaan kiinni ja kakluuni (semmoinen pellettimalli, suosittelen muuten!) vaan kuumemmalle olohuonessa, siellähän sitä aikaa pääasiallisesti vietetään. Antaa vetää vaan.

  • Leya
    7.1.2016 at 12:58

    voi vitsi näitä kommentteja lukiessa! Mä luulin, että täällä Irlannissa on vaan kylmiä taloja, mutta sitten muistuikin kirkkaana mieleen kun asuin aikoinaan puu-käpylässä ja yksi talvi oli tosiaan keittiössä ehkä hätäseen 10 astetta.. Hah, tämä meidän talo alkaakin jo tuntua ihan lämpimältä eikä vedä juuri ollenkaan ;)

  • Tuija
    11.1.2016 at 15:23

    Terveisiä tuulisesta mökistä! Vinkkinä kohmeisille asukeille hyväksi havaittu nopea, halpa ja toimiva niksi eteiseen (ennenkuin hommaatte ilmalämpöpumpun ja vaihdatte ulko-oven karmeineen – maksaa maltaita/vaatii asetajan/toimitusaika viikkoja jopa standardimittaisessa ovessa).
    1. Hommaa mieluinen pussilakana, 150x200cm
    2. hommaa sen sisälle saman kokoinen viltti/täkki/peitto
    3. hommaa tukeva metallinen verhotanko, siihen 2 mahd. lyhyttä seinäkannatinta (mahd. pieni ilmarako oven ja verhon väliin) ja siihen verhorenkaat. Renkaissa oltava järeät nipsut, joihin kiinnität pussilakanan sekä sen sisällä olevan täkin. Tankosaa olla selvästi pidempi kuin oven leveys, max. 150cm.
    4. kiinnitä tanko niin korkealle kuin voit; niin että verhorenkaissa roikkuvan lakanan ja lattian väliin jää vain noin 5cm tilaa.
    Valmista tunnissa! Maksaa parikyt euroa. Kylmä ja viima pysyvät melko hyvin ulkona.

    Lakana peittää reilusti karmit, sen saa työnnettyä sivuun tarvittaessa tai vaihdettua kesällä vaikka hyttysverhoon. Kokemukseni mukaan painava viltti on lämpimämpi kuin paksu keinokuituinen peitto. Se on myös helpompi kiinnittää verhonipsuilla paikalleen. Toinen vaihtoehto on ommella se lakanaan. Hakaneulojakin on nähty. Tämä ”tilapainen” systeemi on toiminut meillä mökillä hyvin yli 20 vuotta. Kukaan ei enää muista, että ne kaksi ulko-ovea karmeineen piti vaihtaa.

  • Ingrid
    12.1.2016 at 22:16

    Ilmalämpöpumpulle peukku! Ois pitänyt asentaa aikaisemmin. Vaikk’ on hatara talo, niin lämpö pysyy sisällä, ei ole enää vedontunnetta ja sähkölasku lähes puoliintunut.

  • Heya
    13.1.2016 at 08:57

    Luin juuri tuota seuraavan postauksen turvallisuus/turvaistuinkeskustelua ja mieleeni tulee, että jos siinä asiassa on menty eteenpäin 30-luvulta, niin miksi talon remontoinnissa ei voisi mennä eteenpäin sieltä 30-luvulta? Mitä vikaa on käyttää uudempia, yhtä hyviä tai parempia tapoja tiivistää talo ja pienentää energiankulutusta? En nyt tarkoita sitä, että kaikki käärittäisi muoviin, vaan järkevää ovien ja ikkunoiden kunnostusta/tarvittaessa vaihtoa, eristeiden lisäystä (hirsiseiniin voi käyttää ihan teollisesti tuotettavaa pellavarivettä, ei tarvi laittaa sitä kivivillaa…), vetokohtien tilkitsemistä jne. Hatara talo ei ole kovin ekologinen kuitenkaan. Ennen ei ollut saatavilla kuin sitä turvetta ja sammalta. Jos olisi ollut, tuskin niitä olisi käytetty vaan fiiliksen vuoksi. :)

  • KRS.
    17.1.2016 at 06:14

    Heh, meillä on aamuisin alakerran lämpötila jotain 16,5 astetta. Päivällä lämpötila saattaa nousta johonkin 17 – 18 asteeseen. :)

  • 1 2