Pottahommia

Pottaosastolta päivää.

Sellaista uutisasiaa tässä vaan, että meidän vauva käy potalla! Ja pöntöllä! Wohoo!

Mehän aloitettiin pisunkutsuhuutelut Silvan kanssa jo 4 kk iässä. Mutta arvatkaa vaan, ollaanko Seelan kanssa ehditty mihinkään vastaavaan. Ei. Ehei. Enintään hymähdeltiin, että no tää kuopus sitten varmaan käyttääkin tällä meidän perheen perusactionilla vaippoja jonnekin viisivuotiaaksi asti. Ei tässä paljon pisuja huudella.

Silvahan alkoi sitten käymään potalla joskus 8 kuukauden iässä – pisunkutsuhuutelun tuloksia siis aikoinaan täällä.

Nooh, tuossa muutama viikko sitten Joelille tuli mieleen laittaa Seela pöntölle. Liri-liri-liri. Kappas. Ja potalle. Liri-liri-liri. Kivaakin näytti olevan – etenkin kun vanhemmat ja isosisko ilosta hihkuivat siinä vieressä. Itse asiassa molemmat lapset ovat ihan selvästi vaikuttaneet siltä, että istuma-asennossa pönttöön on paljon mukavampi liristää ja ähistää kuin alleen vaippaan. Erojakin vähän on: Silva tykkäsi alusta asti käydä potalla, Seela käy selvästi mieluummin pöntöllä.

Nyt Seela on 8,5 kuukauden ikäinen, ja esimerkiksi tänään vaippa on pysynyt kuivana ihan koko päivän. Potalla käydään samaan tahtiin kuin aina Silvankin kanssa: ennen ja jälkeen heräämisen, ja ennen ja jälkeen ruokailun. Kakat tulevat oikeastaan pelkästään pottaan/pönttöön – paitsi jos ollaan jossain liikkeellä just silloin.

Vaikka pidätyskykyä tämänikäisillä ei siis varmasti olekaan, niin löysäämiskyky selvästi näyttäisi löytyvän. Kun potalleistumis/löysäämisyhteys löytyy, niin loppu on sit vaan aika pitkälti vanhemmasta kiinni. Näin luulen.

Mitä tästä opimme?

No hmm kröhöm ehkä ensinnäkin sen, että sillä meidän pisuhuutelulla ei välttämättä ollutkaan mitään merkitystä – molemmat lapset näyttävät aloittaneen onnistuneet pottahommat suunnilleen samaan aikaan. Pisutuksilla tai ilman. Mistänoistatietää.

Tai sitten sen, että osuimme tässä 8 kk tietämillä jonkinlaiseen herkkyyskauteen. Itse haluaisin ajatella niin. Homma nimittäin lähti onnistuneesti liikkeelle heti kerrasta. Mikä mulle ainakin on ollut tosi-tosi iso yllätys; oon kuullut niin paljon niitä kokemuksia, että 2-vuotiaskin vetää potan mieluiten päähänsä :)

…ja tietäväthän vaikkapa ne intialaisäiditkin heti vastasyntyneestä vauvastaan, että milloin ne kannattaa nostaa pisulle (kirjoitin siis siitä silloin täällä). Miksi emme mekin? Ehkä meillä on vaan liian hyvät vaipat.

Joka tapauksessa pakko suositella vauvojen vanhemmille: kannattaa kokeilla näitä pisuhommia jo tälleen varhaisessa vaiheessa. Saattaa tehdä (ehkä – ainakin meillä kävi niin) vaipasta luopumisesta sitten jatkossa helpompaa!

Tai siis; mistänoistatietää.

 
Like

You Might Also Like

  • Lilleri78
    16.12.2014 at 14:37

    Täytyypä tosiaan testata! :)

    • Kristaliina
      16.12.2014 at 14:41

      Kannattaa! Mä jotenkin olin ajatellut, että vauvan potattaminen ois meille just nyt liian vaivalloista – mutta nyt, kun Joel laittoi homman käyntiin, niin sehän käy itse asiassa tässä ihan kaiken muun sivussa ihan yllättävänkin helposti :) Pottakin on joka tapauksessa valmiina tuossa keskellä keittiön lattiaa :D

      • Lilleri78
        16.12.2014 at 16:24

        Kokeiltiin äsken ruokailun jälkeen – ei mikään välitön hitti, mutta kokeillaan uudelleen. Poju ei oikein tykännyt potallaolosta, mutta pönttö oli ihan jees. Tuloksia ei vielä tullut, mutta ajoituskin saattoi olla vähän huono kuin laps oli jo ehtinyt istuskella ruokapöydässä hyvän tovin. Tai no sellaisia tuloksia tuli, että äiti ehti miettiä, miten paljon vaikeampaa pottailusta mahtaa tulla poikalapsen kanssa! :D

        • Hips hei! (Ei varmistettu)
          16.12.2014 at 22:56

          Meillä pottailun aloituskynnystä kuopuksen kanssa nosti juurikin tuo, että on poika. Tuntui alkuun paljon hankalammalta kuin siskolla aikoinaan, mutta nyt sujuu jo!

          • Lilleri78
            16.12.2014 at 23:16

            Jee, kiva kuulla, että on alkanut kuitenkin sujumaan! :)

  • Hips hei! (Ei varmistettu)
    16.12.2014 at 14:49

    Täällä aivan sama kokemus. Esikoista pisutettiin ihan pienestä, mutta kuopusta ei vaan jaksettu. Puolivuotiaana kokeiltiin kuitenkin käyttää pöntöllä (potta ei kelvannut) ja hommahan alkoi toimia. Nyt puolitoistavuotias tekee tarpeensa ilolla pönttöön kun saa sen jälkeen painaa pöntönnappia!

  • MarjaH (Ei varmistettu)
    16.12.2014 at 15:02

    Meillä aloitettiin pottailu vähän alle 1-vuotiaana, tämän blogin kannustaman. Olin lähdössä töihin ja piti äkkiä aloittaa, koska tiesin, ettei isi sitä hommaa ottaisi omakseen. Sittekun pottailu oli jo saatu käyntiin, ei isi sitä voinut enää lopettaakaan (ovela minä!). Pitkään sujui mallikkaasti, tuntui, että pieni tajusi idean. Kuitenkin tapahtui jotain, ja nyt pari kk vajaa 2-vuotias ei ole aikoihin suostunut potalle. On yritetty kirjat ja lelut ja mitä kaikkea. Tällä hetkellä ei jakseta edes yrittää…

  • Kristaliina
    16.12.2014 at 15:12

    Ovelaa :)

    Hei mut mä oon tosi monelta kuullut noista ”kieltäytymiskausista” – eli malttia vaan! Kyllä se sieltä taas jossain vaiheessa vaan loksahtaa paikoilleen!

    Tirpaltahan me luovuttiin lopullisesti vaipasta vasta nyt viime kesänä (n. 2v 3 kk). Se ois ollut varmaan valmis jo aiemminkin, mutta me päätettiin suosiolla pitkittää juttua, että ei tulisi ikäviä kokemuksia vanhempien aiheuttamana (kun mä viimeisillään raskaana/tuore vauva talossa jne.), jos ei oltaiskaan ehditty potattaa riittävän usein. Kesä oli muutenkin hyvä aika, kun pystyi ottamaan lattioilta matotkin pois :)

    Yö- ja päikkärivaippa on ollut edelleen, mutta sekin on ollut täyskuiva jo monta kuukautta. Vois jättää pois; päikkärivaippa on jo usein jätettykin. Nytkin nukkuu ilman vaippaa :)

    • Kristaliina
      16.12.2014 at 15:13

      Tää piti olla MarjaH:lle, mutta meni näköjään väärään paikkaan.

  • anne b (Ei varmistettu)
    16.12.2014 at 15:18

    tää on mun riippakivi:/
    mä pisaatin meidän vastasyntynyttä ja kakatin, 7-8kk oli jo pottailija.
    ja tsadaaa.. tuli pieni kuoppa itselle, muutto ja sen ajan hankaluudet. koulu jne.
    potatus jäi ja tällä hetkellä 1,5v on vaippailija kotona. pkodissa pönttöilijä.
    *huokaus*
    mä kyllä nyt tsemppaan ja haluan hoitaa homman kotiin. kesälläkin oltiin ilman vaippaa lähes kokoajan. ja oppi lapsen pissa ja kakka refkeksit.
    nyt häiritsee lievästi, oma koulu ja lapsen päiväkoti. tätä harjoittelua:/
    mutta…. kohta koetus ohi ja pääsee kotiin vvaikka 7vuodeksi:) jee:D

    niin ja hyvä te!! aikas mahtavaa, että pääsee nopsaan vaipoista eroon.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    16.12.2014 at 15:39

    Tämä on just sitä matskua, mitä en itse haluaisi itsestäni teininä netistä lukea! Kaikkihan virtsaavat ja ulostavat, mutta ethän kirjoita omista tuotoksistakaan.

    • Kristaliina
      16.12.2014 at 15:43

      Jokaisella bloggaajalla/somettajalla on varmasti ne omat rajansa – ja tää bloggaus oli muotoiltu kyllä just nimenomaan niin, että tän bloggaajan aiheeseen asettamat rajat eivät ylittyneet.

      • Kristaliina
        16.12.2014 at 15:49

        ,,,ja lisättäköön vielä, että mun äiti on aktiivipotattanut mua, ja kun menin hoitoon noin 1v3kk iässä, mulle ei koskaan tarvinnut pakata vaippoja mukaan. Enkä pidä tämän kertomista yhtään nolona :) .

    • Pyjama
      16.12.2014 at 15:52

      Haa! Ihmisen uloste ja ulostaminen kertovat aivan älyttömän paljon ihmisen hyvinvoinnista. Näytä ulosteesi, niin kerron miten voit! :D Sen pitäisi oikeastaan olla rutiinikysymys lääkärissäkin terveystarkastuksissa yms. että mites kakka. Hyvinvointiin panostetaan nykyään tosi paljon ja siitä puhutaan ja kirjoitetaan. Minun villi veikkaus on se, että kun nämäkin tenavat ovat teini-ikäisiä niin uloste ei ole (toivottavasti) enää samanlainen tabu kuin nykyään. :D

    • eppunen
      16.12.2014 at 15:59

      Mä olisin mieluummin lukenut netistä, kuin ollut nolona äitin kertoessa mun miehelle kuin osasin joskus 10v pissata ohi pöntöstä :) eikä sekään nyt loppujen lopuksi niin noloa ollut.

      • Kristaliina
        16.12.2014 at 16:11

        :D

        Toi on esimerkiksi asia, jota en kertois blogissa – öö niin paitsi itsestäni, jolloin kyllä kertoisin :D 

        • eppunen
          16.12.2014 at 16:38

          Positiivisia pissajuttuja vain lapsista, ei siinä ole mitään pahaa :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    16.12.2014 at 16:19

    Mä uskon, että kakaroiden ja varhaisteinien mielestä kakka- ja pissajutut on aina huvittavia ja helppo tapa nälviä kavereita. Tabussa tästä ei ole kysymys.

    • Kristaliina
      16.12.2014 at 16:29

      Olennaista mun mielestä onkin, että miten niistä kirjoittaa.

  • Jenn-
    16.12.2014 at 16:44

    Ennen ja jälkeen heräämisen! :D Mä oon vähän väsyny, kun tää naurattaa mua niin paljon. Ajattelen vaan kuin se lapsi herää siihen, että on potalla :D Mun aivot on varmaan surkastunut, sorry.

    • Toveri (Ei varmistettu)
      16.12.2014 at 17:20

      Mun piti kommentoida kans että mites tuo hoidetaan ennen heräämistä :D Terv. Toiset Väsyaivot :D

    • Kristaliina
      16.12.2014 at 21:09

      Tota öö arvaa vaan, kenen aivot ne oikeasti surkastuneet on – ehkä erään kirjoittajan, joka varmaan kirjoittaessa ajatteli, että ”apua kohta lapset herää apua kohta lapset herää” :D Eli joo – korjaan :)

  • elppis (Ei varmistettu)
    16.12.2014 at 17:13

    meillä oli vastaava herkkyyskausi tuossa ennen puolta vuotta, nyt sitten osittainen kieltäytymiskausi.
    esikoinen oli yökuiva vaipan kanssa varmaan pari kk ja sitten otettiin vaippa pois niin pissasi useamman yön sänkyyn, kunnes laitoimme vinkistä alushousut jalkaan yöksi (aiemmin siis pelkkä yöpuku, ja sitä ennen siis vaippa ja yöpuku). Sen jälkeen ei enää vahinkoja sattunut.. Onko kukaan muu kuullut tuosta vinkistä ja mihin se perustuu? Vai pelkkää sattumaako..

    • suvitus (Ei varmistettu)
      16.12.2014 at 17:28

      Mä oon kuullu, samoin kuin et esim uidessa uimapuvussa ei tule vahinkoa yhtä helposti kuin nakuna. En kylläkään tiedä mihin perustuu! Ehkä se on vaan joku ehdollistumisasia, ilman tiukkoja pöksyjä luulee olevansa vessassa.. Koitapa itse pidätellä vessan pytyllä niin huomaa kuinka ehdollistunut aikuinenkin lopulta on :D

  • Ih (Ei varmistettu)
    16.12.2014 at 20:21

    Joo täällä kanssa sujui pottailu alkuun aivan loistavasti heti kerrasta, kun aloitettiin pottailu joskus 6-8kk iässä. Itsekin mietin, että on varmaan joku herkkyyskausi tms, kun niin hyvin sujui (tai poikavauvat nyt pissailee muutenkin aina, kun vaipan ottaa pois…). Jostain syystä siitä ei kuitenkaan tullut niin rutiinia, että olisi säännöllisesti vauvaa istuttanut potalle, tyhmä minä. No pianhan pottailu muuttuikin jotenkin kurjaksi ja useampi kuukausi meni tosi vähällä pottailulla, kun en viitsinyt huutavaa lasta pakottaakaan. Nyt pikkuhiljaa 1v 4kk alkaa taas lämmetä potalle ja tulee (useimmiten) potalle pyynnöstä ilman kitinöitä. Ei tässä nyt varmaan peliä vielä menetetty ja lapsi ehkä oppii kuivaksi ennen kouluikää, mutta harmittaahan tuo oma saamattomuus kyllä.

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      16.12.2014 at 20:36

      ”poikavauvat pissailee muutenkin aina”, hitsi, pojalta tämä meidänkin kolmas näyttää mutta eipäs vaan pissaile kuinka sattuu. Olen ekan 9kk aikana saanut yhdet pissat päälleni hoitopöydällä vaikka nakuiltu on paljon. Kahden ekan tytön perusteella olisin kanssa uskonut herkkyyskauteen tuossa 8kk tienoilla, mutta ehkä se on sitten sukupuoliriippuvaista, koska poitsu ei vahingossakaan tee pottaan mitään. Vaikka kakkarytmikin on aika selkeä, jos potalle istuttaa niin eipä tule, panttaa sitä sitten seuraavaan ”kakantekoaikaan”. Eli aikalisä otettiin pottailuun tässä vaiheessa ja palataan asiaan ensi vuonna.

      • Kristaliina
        16.12.2014 at 21:24

        Mä oon useammankin kerran kuullut, että poikien kuivaksiopettelu olisi jotenkin vaikeampaa kuin tyttöjen – mutta ei siis faktatietona vaan vanhempien kokemuksina eli saattaa tietty olla ihan sarjassa sattumaa tai urbaanilegendaa :)

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          16.12.2014 at 21:29

          Meillä esikoinen poika ja 2,5 vuotiaana oli käytössä vaipat enää öisin ja pitkillä automatkoilla. Tyttö nyt 2,5 vuotta ja vaipat käytössä edelleen koko ajan…

          Mutta mä väitän (ja tää on nyt sit vaan ihan oma mutu), että esikoiset oppii nuorempina, koska vanhemmilla on paremmin aikaa ja energiaa siihen jatkuvaan wc:ssä ravaamiseen.

          Aamulla, päiväunien jälkeen ja illalla ennen nukkumaan menoa käydään potalla ja lähes poikkeuksetta sinne tekeekin, mutta muuten en vaan jaksa koko ajan sitä häslinkiä… Toki kyselen päivän mittaan, että tarviiko käydä, mutta vastaus on yleensä tiukka ei…

          • Kristaliina
            16.12.2014 at 21:36

            Toi on toinen, mitä oon ajatellut (siis että esikoinen oppii paremmin) – tai sitten niin, että nuorempi vois ottaa mallia vanhemmasta ja sitä kautta oppia helpommin. Eli joko niin tai sitten ihan vastakkaisesti :D :D :D

            Mistänäistätietää :D

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            16.12.2014 at 21:37

            Meillä eka ja toka (tyttöjä) oppivat ihan samanmoisesti. Tosin tuo 2v ikäero takasi sen, että ensimmäistäkin vielä muistuteltiin vessassa käynnistä, joten toisen pissattaminen ei siihen paljon vaivannäköä lisää vaatinut. Nyt kolmosen kanssa huomaan kyllä taas oman laiskuuteni asiassa kun tyttöjen vessakäynteihin ei enää tarvitse puuttua.

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          16.12.2014 at 21:33

          Joo näinhän ne väittää vaikka en ole pätevää fysiologista selitystä asialle kuullut. Ainakin pojan pissattaminen potalla vaatii enemmän tarkkaavaisuutta, koska pippeli mitä varmimmin sojottaa sieltä potasta ylös.
          Odotan myös jännityksellä miten erilaista kielellinen kehitys tulee olemaan, tytöt kun puhuivat pitkiä lauseita 1v 8kk. Motorinen kehitys tähän asti on ollut aika samanmoista kaikilla: poika kääntyi pari viikkoa tyttöjä aiemmin ja istui tukevasti puolivuotiaana. Konttaus tuli kuitenkin ihan samassa iässä, samoin pystyyn nouseminen.

  • bluuberry
    16.12.2014 at 20:37

    Mulla on sellainen probleemo, että tytär menee potalle joo. Sanoo itse ”pissa” tai ”kakka” ku on tulossa ja sit tättärätää – lapsi nouseeki potalta ja vetää kakan tai pissan potan viereen ihanasti lattialle. Kai tää tästä paremmaksi menee jossain vaiheessa? :D

    • eppunen
      16.12.2014 at 20:53

      Ja otetaanpas sitten yleisessä kakastakeskustelemisestakeskustelemisessa huomioon se, että mähän kerron bluuberrylle paljon vessa-asioita. Eilen lähetin kuvanki jossa istuin vessassa… :D

      • bluuberry
        16.12.2014 at 21:05

        No meiä jutut on meiä jutut! :D parhautta ehdottomasti :D

      • Kristaliina
        16.12.2014 at 21:07

        :D

        Meillä kotioloissa kyllä kans jutellaan vapautuneesti vessajuttuja! Kavereiden kesken en olekaan vielä kokeillut :D

        • bluuberry
          16.12.2014 at 21:10

          Itsehän olen usein Eppusen kanssa jutellut myös vessa-aiheista. Oon mä muidenki kanssa yrittäny mut ei kukaa tajua mua ku alkavat vaa nauraa :D

        • eppunen
          16.12.2014 at 22:16

          Joo munkin avioliitto perustuu pieruhuumoriin ja suolen toimintaa pohditaan muutenkin toisinaan :D

        • eppunen
          16.12.2014 at 22:23

          Mut menkoista puhuminen on kavereiden kesken aivan normaalia, vaikka ne on paljon ällöttävämmät kuin pissa ja kakka.

          Nää jutut muuten saattaa olla periytyviä, mun äiti on lähihoitaja ja meillä on aina puhuttu kotona ulosteista normaaleina asioina. Joku jonka kotona niistä ei voinut puhua, ei varmaan myöskään voi puhua. Mä luulen et meidän lapsille tulee olemaan ihan normaalijuttuja eikä mitään ällöä, jopa ne menkat kun Papu käy mun kanssa vessassa vaikka mulla ne oliskin.

          • bluuberry
            16.12.2014 at 23:35

            Pieruhuumori paras huumori :D pitää muuten linkata sulle yks video päivällä! Mua ainaki se nauratti. Tosin olin ollu pikkujouluissa. Ja kello oli 3 yöllä ku katsoin sen. :D ja mulla ittellä alko menkat tosi nuorena nii se oli sen jälkee mun perheessä kans puhua menkoista äidille ja valitella jos oli vatsa sekaisin yms. Iskälle kerran sanoin että mulla on se aika kuusta nii tämä löi mulle 20e kätee ja käski mennä kauppaan ja ostaa mitä tarvitsin. Asiasta ei isän kanssa olla sen jälkee enempää juteltu. :D

          • bluuberry
            16.12.2014 at 23:40

            Nii siis selvennykseksi; en nyt aikuisiässä oo enää jutellu mun isän kanssa menkoista, tuo tapahtui sillon ku olin 12-13v :D äitille kyllä yhä valittelen kivuista ja muista :D

  • Veera Katariina
    16.12.2014 at 21:52

    mahtavaa!! ei hitsi miten turhalta tuntuu kun olin sepon vauva-aikoina niin superpissattaja ja se toimi tosi hyvin kunnes seppo päätti ettei enää kiinnosta. En tiedä mikä meni vikaan mutta pottailu loppu jossain vaiheessa eikä ole palannut. Nyt koitan kyllä tarjota pönttöä ja pottaa mutta ei niihin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta mittään tule. VÄHÄN tuntuu tässä kohtaa turhalta se pissattaminen silloin aluksi mutta oon kyllä edelleen sitä mieltä että ei terveen lapsen kuuluis olla vaipoissa kolmevuotiaaksi, kuten meillä varmaan käy :—D

    • Kristaliina
      16.12.2014 at 22:01

      Hei mutta eihän se turhaa ole, jos on edes silloin joskus säästynyt vaippapyykkiä tai kertsejä :) Tai näin mä ajattelin silloin Silvaa potalla käyttäessä: että jokainen säästynyt vaippa on hyvä, vaikka takapakkeja myöhemmin tulisikin… Kyllä se varmasti teilläkin pian loksahtaa kohdalleen!

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        16.12.2014 at 22:18

        Mä oon niin samaa mieltä tästä. Meidän 1,5-vee tyttö on pissannu ja kakannu vaipanvaihdon yhteydessä pyttyyn syntymästään asti. Tehdään se vähentääksemme pyykkirumbaa ja jätekuormaa. Sen takia ärsyttää ihmiset, jotka alkaa heti opastamaan, kuinka sillä ja silläki tuli takapakkia ja kuinka seki oppi kuivaksi vasta silloin ja silloin, vaikka vanhemmilla oli kuinka kunnianhimoiset tavoitteet. Hei haloo, ei me tätä sen takia tehdä, että saatais elvistellä. Ympäristökuorman takia vain ja ainoastaan.

      • Veera Katariina
        16.12.2014 at 22:52

        Ihan totta ja niin se pitäiskin ajatella! Eihän se turhaa ollut vaikkei johtanutkaan haaveilemaani superlyhyeen vaippa-aikakauteen, kyllä siinä paljon säästyi :–)

  • Kainaloinen kana
    16.12.2014 at 23:58

    Meillä myös neiti 7 kk tekee ison hädän yleensä pottaan ja muutaman pisun päivässä myös. Kyllästyin jossain kohtaa siihen, että tajusin vaihtavani vaippaa 1-2 pissan välein ja totesin, ettei potalla käyttämien ole kamalasti työläämpää. Mutta mitään pissahätäviestejä en kyllä todellakaan tunnista eikä neidillä tunnu mitään ongelmaa vaippaan pissaamisen kanssa olevankaan. Alkuun päästiin, kun rupesin käyttämään potalla vaipan ollessa odottamattoman kuiva. Mutta enemmän tämä kai on tällainen vanhempien harrastus, jota sitten mielenkiinnon mukaan jaksaa… 

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    17.12.2014 at 09:36

    Me aloitettiin pottaan tutustuminen joskus 9kk iässä ja viikon jälkeen homma alkoi toimia. Uskon myös enemmän johonkin herkkyyskauteen, kuin niinkään meidän vanhempien tai edes lapsen erinomaisuuteen. Veikkaan että se vauvan ”pissaan-heti-kun-ei-ole-vaippaa”-juttu ei ole vaan ehtinyt ihan täysin vielä vaimentua.

    Me käydään myös ennen unia, heti herättyä ja sitten ruokailun jälkeen, jos ei ruokailu ole heti heräämisen jälkeen. Ihan joka välissä en koe järkeväksi viedä lasta potalle, vaikka sillä ehkä sitten lisää saalista tulisikin.

    Pissoja tulee vaihtelevalla tahdilla, joskus joka kerta, välillä ei mitään, mutta useampi joka päivä (ja tavarat joka kerta). Vaippaankin tulee pissoja, enkä pidä sitä mitenkään vääränä asiana. Alle vuosikkaan KUIVANA pitäminen on mun mielestä lähinnä vanhempien harrastus, vaikka pottailua tosi tärkeänä pidänkin. Lapsen hermostollinen kypsyminen kuitenkin määrittää pidätyskyvyn, enkä usko kuivaksioppimiskehityksen siitä häiriintyvän, että osa pissoista päätyy potan sijaan vaippaan.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    17.12.2014 at 10:57

    Kyllähän sitä pottaa kannattaa alkaa kokeilla heti, kun lapsi osaa istua. Ei se ota, jos ei annakaan. Ulkomaalaisia perhelehtiä kun seuraa, niin joissain maissa on ihan normaalia, että vuoden vanha alkaa olla kuiva. Meilläkin se oli tavallisempaa ennen, kun vaipat olivat selvästi huonompia. Vanhempien laiskuutta se on ollut ennenkin, ennen vaan vaippojen pesemisessä, nyt pottailussa. :)

    Poikalasten osalta sellainen kommentti, että meidän pojalla alkoi ”pottailu” sujua siinä vaiheessa, kun tajuttiin, että hän pissaa mieluiten seisaaltaan. Jos ei heti yllä pöntölle, niin ämpäriäkin voi kokeilla. Potasta roiskuu helposti yli. Puskapissattaminen on puolestaan pojilla helpompaa, jos muuten onkin ne pissat pitkin seiniä ja lattioita. Puolensa molemmissa.

    Ostaessani yhä tokaluokkaiselle yövaippoja ei ole muuten enää yhtään tarvetta brassailla omasta menestyksestään lasten kuivaksioppimisen suhteen tai kestovaippojen tai oman potatusahkeruuden vaikutuksista. En kyllä tajua, että jos Silvalla on ollut kuukaisia kuivat päikkäri- ja yövaipat, että miksi ne pitää sitten vielä laittaa? Hiostaahan ne vaipat ikävästi enkä kyllä käyttäisi niitä lapsella, jos ei olisi pakko. Jos on viikonkin ollut kuiva, niin ei kun ilman vaippaa vaan. Sänkyyn saa kumilakanan lakanan alle, jos pissavahingot pelottaa ja pyykkikoneet on keksitty.

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      17.12.2014 at 12:20

      Ehkä perhepetissä kynnys yövaipan pois jättämiseen on isompi…kun pyykkimäärä voi olla aika iso.

      Meidän Silvan ikäinen tyttö on ollut kesästä lähtien ilman vaippaa, kun jossain vaiheessa tajuttiin että vaipat on kuivia säännönmukaisesti, niin keväällä jätettiin päiväkodissa ja kotona vaipat kokonaan pois, yövaippaa käytettiin alkukesä (99% öistä oli vaippa kuivana), kunnes oli niin kuuma että jätettiin hiostava vaippa pois. Tossa reilussa 2v. iässä oli jo sen verran edennyt kypsyminen että lapsi oli oppinut sanomaan pissahädästä ja pystyi jopa pidättämään siihen asti että päästiin vessaan tai puskaan (vs. 1v9kk iässä jossa vaipat pysyi kuivina, jos lapsen muisti viedä säännöllisesti vessaan). Vahinkoja päivisin tapahtui ehkä yhden käden sormilla laskettava määrä koko keväänä. Yövaipan suhteen luultiin että oltiin kuivilla, mutta jossain vaiheessa syksyä tuli takapakkia ja alkoi tulla yöllä pissat sänkyyn (hah, olin just myynyt pois meidän jämä vaipat). Palattiin sit yövaippoihin ja kuukauden päästä uusi yritys, tällä kertaa onnistui ja voi että on ihanaa kun on vaipaton lapsi, siis aivan mahtavaa. Ei se yöllinen pissa sinällään ois haitannut (monesti meni koko peitto-petari+lakanat pesuun, mutta se ei haittaa), mutta mulla itsellä katosi unet aina kun piti tehdä lapselle kuiva peti ja siksi tosiaan otettiin vaipat takas. Nyt kun yövaipatta ollaan oltu taas useampi kk niin pisuvahinkoja on tapahtunut ehkä kerran kuukaudessa. Viimeisen kk aikana lapsi on oppinut heräämään yölliseen pissahätään ja menee vessaan, hurraa! (ja pääosin nukkuu siis yöt ilman heräämisiä, silloin kun pissavahinkoja tuli, niin ei herännyt pissahätään vaan nukkui ja heräsi vasta kun tuli kylmä).

      Mutta tosiaan jos Silvan yövaipat on kuivia, ja jaksamista vanhemmilla riittää niin ehkä ois aika jättää ne pois (ja varautua sillä kumilakanalla :)). Mutta en mä usko että vaipan poisjättämisellä mikään kiire on, erityisesti jos yöunet on kortilla, niin tarvitseeko sitä väkisin elämäänsä lisätä haasteita :)