Plan B (reissussa sattuu ja tapahtuu)

Useammassakin aiemmassa keskustelussa on mietitty, että mitäs sitten, jos sellaisella ”autiolla saarella” (eivät nämä siis oikeasti ihan autioita ole) iskee äkillinen lääkäriin pääsyn tarve. Ja hyvä bloggaaja tietysti tällaiset jutut itse testaa, jotta pääsee sitten mahdollisimman realistisesti vastaamaan.

Nyt meillä nimittäin on kokemusta myös siitä.

*******

Tämä on muuten yksi niistä jutuista, joita näköjään naperon kanssa/raskaana reissatessa tekee eri tavalla kuin ennen. Aiemmmilla reissuilla paljon isommatkin vatsataudit ovat saaneet meidät vain ottamaan pari päivää rennosti (vessan akuutissa läheisyydessä), mutta nyt kun turistiripuliarpa osui ikävästi tirppaan, päätimme reagoida mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Silvalla oli ollut parin päivän ajan ”masu vaikee” ja pientä kuumetta, jota hoidettiin supoilla tarvittaessa, lähinnä iltaisin. Mutta muuten tirppanen oli oma iloinen itsensä, joten emme olleet mitenkään huolissamme.

Mutta sitten yhtenä päivänä Ko Kradanilla tirppa ei herännytkään päiväuniltaan pirteänä, vaan olisi halunnut vain nukkua, nukkua, nukkua. Leikit eivät kiinnostaneet vaan syli oli ainoa kelpaava paikka; tutti suussa ja turvatiikeri kainalossa. Ruoka ei ollut maistunut koko päivänä (eikä oikein edellisenäkään) eikä Silva suostunut juomaan juuri ollenkaan. Ihan selvästi näki, että nyt ei ole lapsi kunnossa.

Illalla mainitsimme huolestamme bambumajarykelmämme omistajalle, ja noin 20 sekunnissa hän oli järjestämässä meille kyytiä heti seuraavalle aamulle mantereelle ja sairaalaan. Hän soitti pari puhelinsoittoa ja kaikki oli selvää: klo 8.30 paikallinen long tail boat hakee meidät suoraan majamme edestä. Mantereella on auto odottamassa, ja se vie meidät Trangin kaupunkiin matkatoimistoon. Ja sieltä meidät neuvotaaan sairaalaan.

No ööö okei. Mennään vaan.

Koko matka sujui aivan unelmamaisen hyvin. Ja kun auto ajoi matkatoimiston eteen, sieltä jo englantia hyvin puhuva nainen huhuili, että: ”You are going to hospital?”.

Juu, ollaanhan me.

Vaihtoehtoja oli useita. Paras sairaala olisi yksityinen Watttanapat – mutta se olisi kallis. Sitten olisi erilaisia klinikoita. Mutta jos vakuutus on, niin sitten ehdottomasti kannattaa mennä Wattanapatiin.

No, vakuutus on. Wattanapatiin siis.

Lähdimme siis omalta bambuhutiltamme klo 8.30, ja ennen puolta päivää olimme jo huippuhienossa sairaalassa omassa huoneessamme, ja lääkäri oli jo tutkinut Silvan ja labrat otettu. Tuloksetkin tulivat pian. Diagnoosi oli juuri niin kuin arvelimmekin: ihan tavallinen turistiripuli, joka pienessä kropassa (yhdistettynä syömättömyyteen ja juomattomuuteen) oli aiheuttanut nestehukan.

*******

Wattanapat oli huippu. Meidät otettiin sisälle osastolle, koska Silvalla oli nestehukkaa – tiputukseen siis. Samoin antibiootit oli helpompi aloittaa suonensisäisesti; tutkimuksista kävi ilmi, että ripulin oli aiheuttanut bakteeri, johon antibiootit purevat.

Majoituimme kaksi yötä omassa huoneessa, joka oli kuin hyvätasoinen hotellihuone sairaalasängyllä. Lämmin vesi, ilmastointi, jääkaappi – ja oma pieni sohvaryhmä, ruokapöytä, laajakuvatelkkari ja vedenkeitin ja niin edelleen. Sairaalarakennuksessa oli oma minimarket ja kahvlla, ja jopa kauneushoitolaan tai kampaajalle olisi päässyt. Lääkäri kävi alkuun kierroksella jopa parin tunnin välein, hoitajia lappasi sisään jatkuvalla syötöllä. Tuli ruokaa ja siivoajaa. Vessaa siivottiin pari kertaa päivässä, ja siivoamisen yhteydessä jopa suihkuverho vaihdettiin. Kaikki thaimaalaisen ystävällisesti hymyillen.

Ehdottomasti hulppein sairaalakokemus ikinä.

Niin ja se hinta… Meiltä kysyttiin tullessamme useaan kertaan, että onko meillä thaimaalaista vakuutusta. Ja jos nyt sairaalan puitteista ja hoidosta voi mitään päätellä, niin kyseisessä sairaalassa ei varmasti käy kukaan paikallinen ilman vakuutusta. Me selitimme, että ei ole thaimaalaista vakuutusta vaan meidän maamme oma. Virkailijat varoittelivat, että todennäköisesti joutuisimme maksamaan laskun käteisellä tai Visalla ja hakemaan vakuutuskorvaukset kotimaasta jälkikäteen. Ja että pelkästään yksi vuorokausi huoneessa maksaa euroissa noin 600 euron verran, päälle vielä kaikki hoito, tutkimukset ja lääkkeet.

Ihan sama. Selvitellään myöhemmin. Nyt hoitoon.

*******

Sairaala ansaitsee siis kaiken mahdollisen hehkutuksen, mutta samoin ansaitsevat myös kaksi tahoa Suomessa.

Ensin kuitenkin yksi piiiiitkä miinus.

Aikaisemmilta kokemuksiltani olen ymmärtänyt, että luottorajan nostaminen matkalla ollessa käy niinkin helposti kuin yhdellä puhelinsoitolla Suomeen (jos pankkitunnukset ovat mukana) – ja niin olin itse asiassa kerran aiemmalla reissulla Sammon asiakkaana tehnytkin.

Nooh, soitin sitten nykyisin käyttämääni nimeltämainitsemattomaan päivittäisasiointipankkiini tarkistaakseni luottorajani ja kysyäkseni, että voiko sitä nostaa. Selitin tilanteen: olen thaimaalaisessa sairaalassa lapseni kanssa, ja lasku tulee luultavasti olemaan iso. Vakuutusyhtiö korvaa, mutta sairaalasta sanotaan, että todennäköisesti joudun ensin maksamaan laskun Visalla täällä päässä.

”No se luottorajan nostaminen ei nyt ainakaan onnistu. Siinä on normaali kahden viikon käsittelyaika”, maailman epäempaattisin miesvirkahenkilö vastasi tylysti.

Seuraavaksi alettiin kysellä käyttäjätunnuksen viittä viimeistä numeroa. Luettelin sujuvasti koko tunnuksen ulkomuistista.
”Sanotko ne viisi viimeistä numeroa uudelleen, kun ei kuulunut?”
Viisi viimeistä, hetkinen, mitkäs niistä on nyt viisi…. Ja saman tien: se koko hemmetin numero oli täydellisen kadonnut muististani.
”Voi ei, mä en saa niitä ulos päästäni enää! Salasanan muistan ja tässä on mulla tuo tunnuslukutaulukko. Enkö niillä…?”
”Niitä kysyn vasta SEURAAVAKSI, ensin tarvitsen sen käyttäjätunnuksen.”

Aloin niiskuttaa. Minulla on tuossa sairas lapsi vieressä ja pari muutakin asiaa mielen päällä.

Mies tenttasi numeroa vielä hetken ja lopulta hyvin nuivasti totesi, että kyllä se onnistuu pankkikortin numerollakin.

Ai kiitti. Eli turhaan minua itketit. Kaivoin pankkikortin esiin.

Nooh, luottoraja oli silti vain 1000 euroa ja pelkäsin, että laskun maksamiseen se ei riitä. Eikä nostaminen siis onnistu.
”Ei voi mitään, mäpäs sitten… …soitan toiseen pankkiin”, päätin puhelun.

*******

Ja sitten iso plussa: soitto Sampoon eli nykyiseen Danske Bankiin.

”Oi ei, eihän mitään vakavaa ole lapselle käynyt?”, parahti ihana empaattinen virkailija, kun selitin tilanteen.
”Totta kai se onnistuu! Katsotaan yhdessä, mitä asialle olisi parasta tehdä!”

Luottoraja oli itse asiassa kuulemma jo entuudestaan kolmessa tonnissa (huh), ja lisäksi virkailija ehdotti, että voisin siirtää käyttötililtä rahaa Visan puolelle ”puskuriksi”, jos sairaalalasku on vielä tätäkin isompi.

Tunnistauduin vielä pankkitunnuksillani (en muistanut tätäkään käyttäjätunnusta, mutta se ei haitannut, koska sotulla, salasanalla ja avainluvuilla sain tunnistautumisen hoidettua) ja nips vaan – Visalla viisi tonnia käyttövaraa.

Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos, KIITOS!

Virkailija toivotti vielä tosi lämpimästi paranemisia ja että päästäisiin nauttimaan lomastakin. Ja huokaili kanssani samassa kuorossa, että onneksi tällaisia tilanteita varten on vakuutukset. Ihana ihana ihminen.

Mainittakoon vielä, että kyseisessä pankissa minulla ei nykyäään enää ole juuri muuta kuin asuntolaina ja nuo säästöt – virkailija hyvin varmasti näki, että tilitapahtumia siellä oli viime aikoina hyvin vähän. Mutta SILTI sain noin ihanan palvelun kriittisellä hetkellä.

Niiii-iiiin isot pisteet Danske Bankille!

*******

Ja kun nyt on pisteiden jakoon päästy, niin myös toinen taho pelasti meidät massiiviselta stressiltä!

Pian pankkipuhelun jälkeen Ifistä soitettiin. Sairaalasta oli oltu heihin yhteydessä ja vaikka kysymyksessä ei ollutkaan sopimussairaala, kaikki oli kunnossa. Tekstarilla saatiin SOS Internationalin yhteyshenkilön suora numero – palvelu auki 24h. Todennäköisesti päästäisiin sittenkin sairaalasta ulos maksamatta pennin hyrrää.

Myöhemmin tuli toinen puhelu: Ifin oma lääkäri. Oli ihanaa kuulla myös suomen kielellä kerrottuna, että tirpan vaivat kuulostavat hyvin-hyvin tavallisilta – nyt vain nesteytystä, lepoa ja antibiootteja; olette hyvässä hoidossa siellä.

Samana iltana SOS Internationalista ilmoitettiin, että maksusitoumus on tehty.

Kaksi vuorokautta sairaalaan saapumisemme jälkeen astuimme ulos Wattanapatin sairaalasta, tirppa taas omana itsenään iloisesti tuk-tukille hihkuen.

Emmekä joutuneet maksamaan mitään. Allekirjoitukset paperiin riittivät: sairaala hoisi kaiken Ifin ja SOS Internationalin kanssa. Hymyilevät hoitajat jäivät rivissä vilkuttamaan.

If = <3 <3 <3

Aivan uskomaton fiilis. Miten voi sujua kaikki näin hyvin?

Ai niin, ja vielä siitä kahdessa vuorokaudessa kertyneestä sairaalalaskusta: loppujen lopuksi se olikin euroissa vain noin 400 euron verran – ja me kun sairaalan varoitteluista ja hinta-arvioista johtuen ajateltiin tuhansia tuhansia euroja. Kielimuuri, todennäköisesti. Nooh, joka tapauksessa meidän matkavakuutuksemme kattoi kaiken.

*******

Pieni kiertotie siis tehtiin tippaletkujen kautta, mutta olo on juuri nyt hyvinkin iloinen. Tuntuu kivalta, että reagoimme sopivaan aikaan tirpan ”vaimeuteen” ja saimme noin mahtavaa hoitoa. Reissuun kuuluu (lähes?) aina takaiskuja muodossa jos toisessakin. Mutta nyt lomailu jatkuu!

Reissusuunnitelmat kokivat nyt kuitenkin sellaisen muutoksen, että päätimme seuraavaksi suunnata tänne Krabille, jonne juuri saavuttiin minibussilla. Lonely Planet nimittäin varoitteli, että tänne saapuva tulee hämmästymään kaikkien länsimaisten ruokaravintoloiden määrästä – ja se on juuri sitä, mitä tällä hetkellä tirppa kaipaa. Thai-ruoka kun ei alkuihastuksen jälkeen uponnut Silvaan enää yhtään; nyt pastaa, pitsaa ja ranskalaisia perunoita mahaan koko porukalle pariksi päiväksi, kiitos. Sairaalassa saatu spaghetti jauhelihakastikkeella oli menestys.

Varasimme nyt kahdeksi yöksi vähän paremman, ilmastoidun huoneen (lämmin vesi, jääkaappi, wifi) ja keräämme täällä taas voimiamme. Sitten on vielä hyvin aikaa lomailulle! Fiiliksen mukaan katsomme, palaammeko takaisin samaan saaristoon, suuntammeko ylemmäs kohti Burman rajaa vai jäämmekö ihan tähän lähisaaria tsekkaamaan. Toisaalta Ko Kradanin ihanuuteen jäi vielä pieni ikävä.

Fiiliksen mukaan. Lomallahan tässä ollaan, edelleen! <3

 

PS. Jos joku matkustaa etelä-Thaimaan suunnalla, ottakaa nimi ihan kaiken varalta muistiin: Wattanapatin sairaala Trangin kaupungissa. Todellakin suosittelen. Vaikka tietysti toivon, että kukaan ei matkallaan sairastuisi. Mutta jos, niin sitten tuonne!­­

Ja toinen vinkki: OTTAKAA HYVÄT IHMISET MATKAVAKUUTUS, se kannattaa.