Pitkään luulin, että yksi pianonsoiton 3/3-tutkintokappaleistani pysyisi lihasmuistissani ikuisesti.
Tässä tapauksessa ”ikuisesti” ei kuitenkaan kestänyt edes 22 vuotta.
Soitin pianoa ihan lapsesta asti, ja soittotunneilla kävin niin kauan kuin Kuusamon musiikkikoulu pystyi opetusta tarjoamaan eli perustutkintojärjestelmän läpi. Sitten olisi pitänyt alkaa kulkea viikoittain Oulun konservatoriossa (?) tunneilla, eikä se varsinaisesti ollut enää 17-vuotiaalla ihan päällimmäisenä intresseissä.
Lähinnä halusin kasvattaa pitkät kynnet.
Sitä paitsi taisin enemmänkin vihata kuin rakastaa soittamista. Tyypillinen esimerkki kivan harrastuksen muuttumisesta totaaliseksi pakkopullaksi. Koska olin mukamas ”lahjakas”, minun ”piti” soittaa ja esiintyä ja suorittaa niitä hemmetin tutkintoja, vaikka ihan oikesti itkuun asti vihasin-vihasin vihasin yleisön edessä/tutkinnoissa soittamista. Vanhemmat eivät siis painostaneet – ehei – mutta opettaja sitäkin enemmän. Ja jotenkin en kilttinä tyttönä osannut vastustaa tarpeeksi voimakkaasti.
Pelkkä soittotunnille meno alkoi jossain vaihessa olla tosi-tosi ahdistavaa.
Suorittajatytölle tyypilliseen tapaan suoritin kuitenkin hampaat irvissä tutkinnon loppuun. Sen jälkeen lopetin soittamisen kuin seinään – en enää pianoon edes koskenut.
Ja nautin, kun sain vihdoikin ensimmäistä kertaa kasvattaa ne pitkät kynnet.
Ehkä viitisen vuotta lopettamisen jälkeen eräillä jatkoilla istahdin pianon ääreen ja soitin ulkomuistista sen (itselleni) tärkeimmän tutkintokappaleen. Ajattelematta, muistelematta. Se tuli vaan. Vau. Se sävelmä on minussa!
Seuraavat viitisen vuotta myöhemmin istuin taas pianon ääreen, hengitin syvään ja ajattelin: ”no niin, antaa tulla taas!”. Ei mitään. Sormet eivät löytäneet enää kohtia. Ei aloituspaikkaa, ei pienintäkään sointua. Se oli vaan poissa.
Eilen meille kannettiin kotiin piano; tytöille lainaan sukulaisen sähköpiano, jolle hänellä ei juuri nyt ole käyttöä eikä tilaakaan. Ja oi se ajoittain pilkahdellut tunne alkoi kutkuttaa taas vatsanpohjaa – mä haluaisin taas kerran osata soittaa sen kappaleen.
Mutta mistä nuotit? Netistä tietty, jos vaan tietäisi kappaleen. ”Dyn-ty-dy-dy dyn-ty-dy-dy dyyy, dyyy” ei vielä kovin paljon auta.
Googlen kyvyt ovat ihmeelliset. Laitoin hakuihin satunnaisia sanoja, kuten ”3/3 tutkinto piano kappaleita” – ja yhtä äkkiä näin hakutuloksessa demi.fi:n (ha) keskustelun, jossa joku mainitsi Oskari Merikannon ”Kesäillan valssin”. Heeeei, se soitti jotain hämäriä muistikelloja. Laitoin sen Youtubeen; joo, joo, tuttu sävelmä ja olen soittanutkin sitä, mutta ei kuitenkaan se. Mutta sitten siihen viereiseen ”up next” -sivupalkkiin Youtube nosti Oskari Merikannon Valse Lente:n. Hmm. Klikkasin.
Ja se oli se!!!
Nuotit löytyivät hetkessä netistä, tallensin ne koneelle ja nostin innolla minikannettavan sähköpianon päälle nuottitelineen paikalle, ja…
…tajusin, että en osaa enää lukea niitä.
MITÄ?!?!?! Mä en ymmärrä enää mitään näistä nuoteista!!! Vatsa kääntyi ympäri, miten mä voin olla unohtanut näin kaiken.
Hetken aikaa koskettimia haparoituani huomasin, että hi-taas-ti saan selkoa oikean käden (miksi sitä nyt sanottiinkaan, g-avain? täh? kuulostaapa… …orgastiselta) nuoteista, mutta miten hemmetissä tuo alarivi menee. Google, auta minua uudelleen! Ja niin haku (siinä pianon päällä tehty) ”nuottien lukemisen alkeet” -vei sivulle, joka avasi muistamaan, miten vasemman käden nuotteja luetaan.
Pling. OHO. Eiku. Pling-pling-pling. Eiku. Pling.
Mikä tunne. I-h-a-n etananvauhtia tapailin Valse Lente:n nuotteja. Uudestaan ja uudestaan. Haparoivin sormin koskettimilla ja tihrustavin silmin nuottiviivastolla.
45 minuuttia myöhemmin pystyin soittamaan kappaleen kolme ensimmäistä riviä. En mitenkään virheettä (todellakaan!), vaan täysin haparoiden – mutta kuitenkin niin, että sävelmä alkoi muodostua. Ja mikä huikeinta – tunsin, miten musiikki kulki minusta pianoon. Tunsin sen pienen huojunnan, joka vei minua samaan suuntaan kuin musiikki.
Vau.
Ai hitsi. Mä aion opetella uudestaan soittamaan.
Tällä kertaa aion löytää sen ilon siitä.
…ja tällä kertaa mä ITSE päätän, millaisilla kynsillä on soveliasta soittaa.
Saarajohanna
18.7.2016 at 15:59Meidän häävalssimme! Se on ihana! Valse Lente siis! Ooohhhhh… <3 <3 <3
krista
18.7.2016 at 22:24Oi, sä olisit varmasti osannut heti nimetä sävelmän, jos olisin vaan sattunut hyräilemään sitä! Mä oon itse asiassa tosi pitkään miettinyt tätä – oon siis vuosikausia haaveillut pianosta ja mittaillut taloa, että eikö mihinkään mahtuisi… No, tavallinen ei mahtuisikaan, mutta tuo sähköpiano mahtui hyvin!
Norsi
18.7.2016 at 16:41Ihana kun itse tunnistin kappaleen jo tuosta ”dyn-dy-dy-dy”:stä. Vissiin vähän liian monta kertaa soitettu. 😂
krista
18.7.2016 at 22:26Hahaa! Sama, oisin varmaan tuollaisesta hyvinkin tunnistanut :D
Hanna
18.7.2016 at 22:54Joo samaa nauroin. Varmaan jokaisen pikkupianistin vakiokamaa tämä kaunis valssi :):)
keel
18.7.2016 at 17:25Musta olis ihanaa osata soittaa pianoa..!!! en ole koskaan käynyt missään tunneilla, sähköuruilla pimputtelin pienenä enkä todellakaan osannut kun oikean käden nuotit. :) musiikki on ollu niin tärkeää mulle aina, iloissa ja suurissa. Jotenkin pystyn kuvittelemaan mikä se tunne olisi kun osaisi soittaa ja mennä siihen musiikkiin ”mukaan”. Oih, soita sä munkin puolesta.. ;)
keel
18.7.2016 at 17:26Iloissa ja suruissa siis..
krista
18.7.2016 at 22:35Mulle nykyään se ”mukaan meneminen” on tapahtunut ennen kaikkea tanssissa, mutta nyt tosiaan jotenkin muisti myös sen, miltä se musiikin itse tuottaminen tuntuu <3
-
Mutta hei koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa! Soittotunneille? Kannattaa ehdottomasti mennä, jos oma sisäinen palo vetää sinne; niitä on ihan aikuisillekin!
raleigh
18.7.2016 at 17:29Itse en koskaan lapsena päässyt pianotunneille vaikka olisin palavasti halunnut oppia soittamaan. Mummu sentään osti minulle 20 koskettimen pikku casion synttärilahjaksi. Sillä sit opettelin korvakuulolla mm.tiikerihain ja tuiki tuiki tähtönen biisit. Olen päättänyt, että joskus vielä, osaan soittaa pianoa ja lukea nuotteja. Kunhan nämä lapset kasvaa sen verran ettei ihan koko ajan ole kädet täynnä lasten juttuja. Viimeistään siis eläkeellä :D
krista
18.7.2016 at 22:38Tiikerihain <3 Ihana! Mäkin soitin sitä pianolla joskus; mulla oli joku sellainen "kultaiset laulut" -whatever laulunuottikirjasarja :)
-
Ja TODELLAKIN menet sit pianotunnille, kun aika on oikea! Niin kuin tuossa ylläkin ehdin jo kirjoittaa, koskaan ei ole liian myöhäistä. Itse asiassa tosi ihana ajatus, että vaikka sit tosiaan eläkeläisenä voi aloittaa uusia juttuja ja oppia niistä ja saada taas ihan uusia juttuja elämään <3
Eedith
18.7.2016 at 17:51Hahaaah! Itsehän en pianoa soita, mutta kaksi sisaruksistani kyllä ja tunnistin heti tuosta sun ”dyn dy dy” kohdasta :D sen verran paljon sitä on meillä pianistit hakanneet. Toinen edelleen, vuosien jälkeen soittaa vanhempiemme pianolla aina ensmmäisenä Valse lenten :D
krista
18.7.2016 at 22:42Toi on varmasti just se sellainen luihin ja ytimiin porautuva sävelmä soittajalle – ja kuulijalle :D Mutta hei, jos et jaksa kuunnella, niin voin lohduttaa, että tollaisesa n. 22 vuodessa se sit kyllä hyvin unohtuu :D
Ebe
18.7.2016 at 19:31Mulle jäi kamalat traumat pianon soitosta ala-asteelta. Missasin ekan pianotunnin, missä oli porukalla käyty läpi nuotit ja seuraavalla kerralla jouduin jo yksityistunnille. En osannut lukkee nuotteja ollenkaan ja opettaja vain huusi minulle. Joka kerta. Naapurin tyttö, joka osasi soittaa pianoa jo monen vuoden takaa, opetti aina soittoläksyt. Emmää edelleenkään niitä nuotteja osannut, painoin vain mieleeni miten toinen käsiään ja sormiaan liikuttaa ja that’s it. Tähän tapaan kävin ehkä kolmen soittokirjan verran tunneilla, mutta lopulta se oli niin vastenmielistä (ja minusta tuntui että opettaja tunsi samoin), etten suostunut ennää menemään. Muuan vuosi sitten näin sen naisen kylillä ja sain kamalia puistatuksia, niinkuin oisin vielä ollut se pikku tyttö!
Ossaan soittaa yhen kappaleen (tai sen osan?), jonka nimestä ei oo mittään hajua (joskus pienenä kuulin telkkarista sen jonkun hevibändin biisin introna, vaan en muista minkä :D) ja joitain muistan kun hetken pimputtelen. Mutta olen tyytynyt soittamaan vaan suutani, siinä oon hyvä ihan omastakin mielestä :)
Ebe
18.7.2016 at 19:33Nii ja Kuusamosta minäki :D
krista
18.7.2016 at 22:53Voi apua, just tällaisia traumoja… :( Voi miksi ei voisi jokainen edetä rauhassa omaa tahtiaan! Mulle kans tuli 22 vuoden soittotauko ja nyt vasta ehkä alan päästä yli. Ja vieläkään en en EN soittais julkisesti!
sssansan
18.7.2016 at 21:10Mulla olis sängyn alla kosketinsoitin pölyttymässä… Tahtoisin kovasti osata soittaa, mutta en osaa lukea nuotteja, kun en ole koskaan käynyt soittotunneilla tai mitään, omatoimisesti vaan opetellut soittamaan :D Nykyään lähinnä Youtuben opetusvideoista, silloin harvoin kun saan inspiraatiota soitella. Pitäisi olla enemmän motivaatiota, haaveilen että kävisin vielä joskus pianotunneilla että oppisin vähän lisää ”teoriaa” ja sitä miten ”oikeasti” pitäisi soittaa :D Mutta en tiedä missä järjestettäisiin aikuisille ei-taitaville soittajille tunteja :D Sitäpaitsi tällä hetkellä ei oikein ole rahaakaan, kun pianotunnit tuppaa olemaan aika kalliita :/
Miitu
18.7.2016 at 21:53Kansalaisopistojen tarjonta taitaa olla edukkaimmasta päästä monilla paikkakunnilla, mutta varmaan ihan kyselemällä vois löytyä joku, joka opastaa alkuun – ja millä näin normaalioloissa pääsee pitkälle. Esim. tyypillisimmät soinnut, ja miten niiden avulla pystyy säestämään.
.
Mulla on taustalla jotakuinkin 15 vuotta soitonopettelua tutkintotavotteisesti taustalla. Ne 5-10 lempparibiisiä saan kyllä lämmiteltyä tarvittaessa, mutta siinäpä se sitten olikin. Är-syt-tää, kun en vapaasäestystä hallitse, enkä ole saanut aikaiseksi itse opetella. Teoriassa (kirjaimellisesti) tunnen kyllä vinon pinon sointuja, mutta en osaa käyttää niitä. Josko kans jonain päivänä.
krista
18.7.2016 at 22:57Meillä on lähikaupan ilmoitustaululla ja FB-ryhmässä usein (viimeksi itse asiassa EILEN) ilmoituksia, joissa tarjotaan ihan aloittelevillekin aikuisille ”matalan kynnyksen” pianotunteja, laulutunteja jne. Usein opettajat on esimerkiksi opiskelijoita, jotka haluaa opetuskokemusta eli aika edullisellakin tunteja vois saada! Mua on laulutunnit joskus houkuttaneet :)
–
Pölyt vaan pois soittimesta! <3
Miitu
18.7.2016 at 22:02Eräitäkin kertoja oli opettaja vastassa kynsisakset kädessä, vaikkei mulla oo koskaan ollu mitään pyrkimyksiä kasvattaa pitkiä kynsiä 😂 Että juu. Samaistun. Ainakin osin.
.
Mulle meinas käydä aikoinaan soittoinnon kanssa samoin, mutta onneksi tipahdin sopivasti ”hyvä, muttei parhaimmistoa” -kategoriaan, minkä ansiosta opettajan prässi kohdistui muutamaan muuhun. Mulla oli useimmiten jopa oikein mukavaa opettajan kanssa, jonka ”no se ei aivan huono” oli jo melkoinen kehu. Saattaa kuulostaa ankealta, mutta toisaalta kunnon kehut saadessaan todella tunsi ne ansainneensa.
krista
18.7.2016 at 22:22Uhh mä olin tosiaan just se prässätty. Olisi pitänyt varmasti olla tyytyväinen ja ylpeä, mutta se AHDISTI. En edes tiedä, miksi jouduin siihen prässiin, koska paineen alla oli kamalansurkea esiintyjä, siis ihan totaaliepäonnistuin. Että MIKSI mua piti vaan pakottaa uudestaan ja uudestaan siihen kamaluuteen; kaikki muu esiintyminen on mulle jee-jee (esim. tanssi), mutta pianonsoitto on ihan sellainen traumamöykky. Esimerkiksi kun nyt tuota biisiä harjoittelin, soitin jo aika hyvin niin, että tiesin Joelin kuulevan alakerrasta. Mutta kun se tuli yläkertaan, jäädyin täysin. Mä oon IHAN varma, että olisin nauttinut pianonsoitosta ja varmasti tullut paremmaksikin, jos olisin saanut vaan rauhallista tahtia harjoitella omia suosikkisävellyksiä ilman, että niitä olisi pitänyt esittää jossain tai tehdä sitä tutkintoa.
–
Kappas, spontaani traumanpurku tuli :D
–
Hitsi sitä omien lasten harrastuksia kyllä pitää kuunnella herkällä korvalla! Tosi moni kiva juttu voi mennä ”pilalle”, jos aikuiset alkaa tehdä siitä jotain muuta kuin mitä lapsi oikeasti haluaa. Niisk.
ElliiSa
19.7.2016 at 01:31Tuttu oli sävelmä täälläkin. :) meiltä lähti just viime viikolla piano pois. Kaverit ostivat sen, jospa me pikkuhiljaa saatais se loppuiän piano hankittua. Haluan myös tutkistella että miten käy kun ei oo talossa pianoa, muutenkin vähän mietinnät menossa että mitä sitä tulevaisuudessa tekisi. Pianonsoittokin liittyy ammattiini, mutta mulla ongelma on siinä, että oon aina tuntenut huonoutta soittamisessa. Sama se, vaikka vuosina onki soitettu 18v, taidot ei tunnu olevan sitä luokkaa. Kuulostaa tutulta tuo soittohalujen hiipuminen, opettajien harjoittele harjoittele harjoittele, tämä, tuo ja se kappale, soita soita soita on ollut ahistavaa. Harvoin on tuntenut olevansa hyvä soittotunneilla. Minulta puuttuu myös tuo päättäväisyys, jos ei kiinnosta niin en kyllä väkisin siihen pyrikään.
Mutta, jos me ei nyt suhteellisen pian hankita uutta soitinta, se jää hankkimatta kokonaan ja sitten unohtuu kyllä koko soittotaito. Jos sitä sanois hyvästit huonommuuden tunteelle ja aloittais koko soiton aivan alusta, fiiliksen pohjalta! Mukavia soittohetkiä Puutaloon! :)
Puumis
19.7.2016 at 09:47Mulla on kanssa samat traumat viulunsoitosta, jossa kanssa ”olin niin lahjakas” että opettaja myös painosti kaiken maailman matineoihin (ja se opettaja oli toooooodella ankara virolainen tai venäläinen, joka oli sitä mieltä, että lahjakkuus vaatii kärsimystä) ja mulla oli kanssa ihan kamalat esiintymispelot. Siksi lopetin siinä joskus 14-15 vuoden hujakoilla.
Mutta! Olin myös pienestä asti käynyt pimputtamassa parhaan kaverin luona naapurissa (köhköh), ja opin siellä mm. Für Elisen ja Kuubalaisen Serenadin. Ja arvaapa mitä! Viuluharrastus on jäänyt, mutta mulla on edelleen piano kotona, ja soitan sitä enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Mulla on myös nykyään niitä kovakantisia laulukirjoja, mitä oli koko sarja ja mistä löytyi just noita ”klassikkoja”. :) Eli paradoksaalisesti opetuksen kautta opittu instrumentti jäi, mutta itse opittu [instrumentti] pysyi. Kiitos sen naapurin ja niitten pianon. <3 <3 <3
Kailin
19.7.2016 at 11:32Täällä myös yksi, joka lopetti pianonsoiton 16-vuotiaana. Minä olin mennyt alunperin lapsena pianotunneille, kun ajattelin, että oppisin säestämään itseäni, kun laulan. En oppinut. Opin monia ihania klassisia kappaleita, joita en osannut yhtään arvostaa ja lopulta lopetin 2/3 jälkeen. Inhosin myös niitä matineoita. N. kolme vuotta sitten sain sähköpianon joululahjaksi ja siitä asti olen haaveillut soittotunneista. Tai edes ajasta, että saisin rauhassa harjoitella uudestaan soittamaan. Lainasin kirjastosta pianonsoiton alkeiskirjoja, ihan Valse Lentestä en ajatellut aloittaa ;D
Hankriste
19.7.2016 at 13:30Mä kävin kansalaisopiston pianotunneilla koko ala-asteiän, mutta en oikeen nuotteja enempää siellä oppinut. En koskaan oppinut soittamaan kappaleita ulkoa tai korvakuulolta. Nuotit on kuitenkin hallussa ja yleensä pienen harjoittelun jälkeen tutummat sävelmät onnistuu kyllä.. Oma piano on haaveissa – sitku on varaa. :D
coxia94
19.7.2016 at 15:12Mä poikkean siinä varmaan monesta, että mä aloitin pianotunnit vasta 16-vuotiaana (kansalaisopistossa), ja kävin nelisen vuotta. Säestin paljon seurakunnan nuorten jutuissa, ja soittelin omaks iloksi. Nykyään soitan ihan liian harvoin, mut aina silloin tällöin. Viimeks (julkisesti) viime joulun alla säestin partiolaisten vala/joulujuhlassa muutaman virren. Vaikka esiintymistä jännitänkin. 😀 Mutta se ei oo niin paha jos säestää että muut pääsee laulamaan, verrattuna ne kevätjuhlat kun kaikki vaan kuunteli just sua (ja niistäkin selvisin!). Niihinkin saatiin tosin itse yhteistyössä opettajan kanssa valita kappaleet! Kyllä mä kerran pyrin musiikkiopistoonkin sisään (niiden kaikkien lasten seassa 😀), mutta en päässyt, ja ei se oikeastaan edes silloin harmittanut mitenkään kamalasti.
Tilia
19.7.2016 at 23:47Samaa on täälläkin soitettu ja esiintymistraumat hankittu. Niinpä onkin ollut ihan elämän huippuhetkiä, kun on oltu ristiäisissä vieraina ja sitten pappi kysyy, onko ketään soittotaitoista ja ystävälliset kanssaihmiset huutavat nimeäsi ja kailottavat suureen ääneen kuinka monta vuotta oletkaan soittotunneilla käynyt (20 vuotta sitten). Sitten ei kun prima vistana virttä säestämään tuhruisesta virsikirjasta toivoen, että olisi edes sävelmä tuttu (yleensä onneksi Ystävä sä lapsien) ja että säkeistöt ei jatkuisi sivun kääntöpuolelle (jatkuu aina ainakin sanat). Homman kruunaa se sukulaismies, joka videoi esiintymisesi. Kyllä kannatti juosta soittotunneilla aikanaan!