Parempaa kahvia (ja arvonta)

Yhteistyössä: Moccamaster

Yksi arkinen juttu, josta minulla on ollut huono omatunto. Tai siis yksi niistä asioista.

Kahvi.

Herkkukahvikäyttöön ajateltu kapselikone on jumiutunut meillä arkikäyttöön. Hyvää se on, mutta uhh sitä kapselijätettä – just viime viikolla muuten uutisoitiin (täällä), että Hampuri kieltää kapselikahvien käytön valtion rakennuksissa. Sekajätteeseen sitä meiltäkin on lähtenyt useamman vuoden ajan noin kolme kapselia päivässä. Tuhansia kapseleita. Apua.

Mutta kun siihen hyvään makuun oli koukuttunut. Pikakahvia ei aina jaksa, ja suodatinkahvikonetta meillä ei ole muutamaan vuoteen ollutkaan. Ja sitä paitsi… En ole juonut (ainakaan mielelläni) suodatinkahvia pitkään aikaan. Kymmeneen vuoteen? Mielikuvissani suodatinkahvista on tullut mieleen sellainen tuntikaupalla huoltsikan baarissa seissyt kärtsäkahvi. Sellainen, jonka yökkien saa väkisin alas ainoastaan sen kofeiinin takia. Yhh.

Muutama viikko sitten Moccamasterilta otettiin yhteyttä ja kysyttiin, olenko kiinnostunut kahvin ekologisesta puolesta. No… …no siis tietysti; totta kai olen! Mutta kahvin pitää myös maistua hyvältä (terveisin suodatinkahviskeptikko). Jos olisi tarjolla ekologisempi vaihtoehto, joka myös olisi helppo ja nopea tehdä ja joka maistuisi hyvältä. Niin totta kai mä valitsisin sen.

He kutsuivat minut toimistolleen kahvimaistajaisille – ja tarjosivat minulle siinä samalla Moccamasterilla keitetyn kupin Johan&Nyströmin paahtamaa kahvia. Join sen jopa ilman maitoa; se oli hyvää.

Nyt kapselikone on sitten tehnyt tilaa keittiön pöydältä tällaiselle:

moccamaster cup one

Heh jännä juttu muuten – olisin voinut valita myös tavallisen Moccamasterin. Ja sitäkin muuten oli tarjolla oranssina. Mutta jotenkin tämä yhden kupin keitin tuntui itselleni vaan… …luontevammalle. Jotenkin silleen määrittelemättömästä syystä tuntui, että joo tän mä haluan.

Talventoivo Instassa (täällä) jo vähän vitsailikin, että oli juuri ajatellut, että kuka ihmeessä ostaa yksittäisen kupin keittimen, kun tavallisellakin Moccamasterilla saa yhden kupillisen keitettyä. Hahahaa, saanko esitellä tän cup-onen kohderyhmän: selvästikin minä! :D Mä oon nimittäin tässä viimeisessä kymmenessä suodatinkahvikeittimettömässä vuodessa täydellisesti ja läpikotaisin tottunut, että kahvi tulee suoraan kuppiin. Että kuppiin keitetty kahvi tuntui vaan luontevammalta kuin tavallinen pannuun menevä.

Heh kaikkea sitä.

Ja tietysti ajattelin lähtönopeudeltaan (säästäähän siinä sen kolme sekuntia) myös aamuja ja tätä:

take away kuppi

Mutta samalla tekniikalla molemmissa keittimissä se kahvi siis valmistuu – yhden kupin keittimellä vain suoraan kuppiin, eikä kupin alla ole lämpölevyä niin kuin tavallisessa keittimessä kannun alla on.

Moccamasterit tehdään muuten edelleen Hollannissa käsityönä…

käsin tehty

…ja niissä on rekisteröitynä kymmenen vuoden takuu:

moccamaster takuu

Viiden vuoden takuu siis normaalisti, mutta jos koneensa rekisteröi netissä, takuuvuodet kasvavat kymmeneen.

Ja kaikkia osia saa varaosina.

Kuulin muuten, että Moccamasterilla oli jokin aika sitten ollut some-kilpailu, jossa etsittiin vanhinta Suomesta löytyvää toimivaa Moccamasteria – ja vanhoja käytössä olevia Moccamastereita löytyi niin paljon, että voittaja piti loppujen lopuksi arpoa! 30-vuotias käytössä oleva Moccamaster ei siis ole mikään harvinaisuus. Ja varaosia saa niihinkin edelleen.

Jotenkin nykypäivän kertakäyttöisessa maailmassa vaan niin… …vau.

moccamaster

Niin joo ja itse kahvista vielä.

Meillä on nyt siirrytty takaisin suodatinkahviin ja ajatuksenani on nyt jatkossa pitää kiinni siitä, että meillä juodaan hyvänmakuista ja mahdollisimman ekologista kahvia. Johan&Nyströmin kahvi teki tosiaan vaikutuksen – eikä vähiten siksi, että heidän sivuillaan tosi hyvin avataan kahvin matka pensaasta kuppiin. Suosittelen tutustumaan! (ei ole mainoslinkki) Ei ole siis ihan sama, mitä kahvia kuppiinsa kaataa. Ei ekologisesti (jotkut kahvinviljelytavat tuhoavat maaperää) eikä makunsa puolestakaan.

Johan&Nyströmin kahvia saa omaan arkimeininkiin nähden hieman hankalasti – ei siis läheisistä kaupoista – mutta toista minulle suositeltua kahvia löytyi ihan tuosta kauppakeskuksen K-kaupasta. Tätä:

kaffa roastery

Kaffa Roastery siis – ja tuttu minulle siksikin, että sitä paahdetaan tuolla entisillä kotikulmillani Punavuoressa.

Olen kuitenkin nyt suodatinkahvinjuojana ihan uudella maaperällä ja aivan pihalla kaikista reilusti tuotetuista, hyvistä kahvimerkeistä. Saa siis suositella! Mitä kahvia teillä juodaan? Jotain hyvää siis – ja mielellään sellaista, jota saa ihan peruskaupoista :)

kaffa roastery moccamaster

”Lahjoittaisivatpa he toisenkin arvontaan meille väsyneille lukijoille… :D”, ehdotti jo Kassunorkola Instassa.

No, kysyin ja sain vastauksen: lahjoittavat kyllä, jesh! Ja vieläpä vapaavalintaisen Moccamasterin, eli voittaja voi toki valita tän cup-onen niin kuin minä, mutta totta kai saa valita myös ihan perinteisen Moccamasterin. Ja haluamassaan värissä!

Kilpailuun voi osallistua jättämällä ti 8.3. klo 12 mennessä kommentin tähän perään ja kertomalla (heh kahvisuosituksensa lisäksi) vaikkapa, että millaisen kahvinkeittimen valitsee, jos voittaa. Keitinmallit ja -värit löytyvät täältä. Saa myös kertoa Moccamaster-muistoja, jos teillä esimerkiksi mummilasta löytyy näitä toimivia antiikkihelmiä vielä!

Muista jättää myös meiliosoitteesi, niin saan sinuun yhteyden, jos voitat!

EDIT: Arvonta on päättynyt ja vapaavalintaisen Moccamasterin voitti nimimerkki Jestanpoo – ONNEA!!!!  Kiitos myös kaikille muille osallistuneille ja kahvivinkkinsä antaneille!

62
Like

You Might Also Like

  • M-M
    2.3.2016 at 17:09

    Oi, mä haluan kans tuommoisen yhden kupinkeittimen.
    Mä en niistä kapselikeittimistä välitä, kun tykkään vaan mustasta kahvista :)
    Meillä taitaa enimmäkseen olla kulta Katriinaa kahvina.

    • krista
      2.3.2016 at 17:18

      No niin, jesh muitakin ”yksikuppisista” kiinnostuneita – en sentään ihan ainoa ollutkaan! :) Hyvää kahvia tulee tuolla!

  • jaana
    2.3.2016 at 17:14

    yhden kupin cream värinen on aika makee!

  • Iitanen
    2.3.2016 at 17:17

    Vaariltani löytyy myös tuollainen ikivanha Moccamasteri. Meillä on puolestaan kahviautomaatti, tai siis sellainen mikä jauhaa pavut ja laskee niistä suoraan kahvin. Mieheni osti sellaisen kolmisen vuotta sitten, ja vaikka hinta kirpaisi aikalailla, on se silti keittiömme paras ostos! En vaihtaisi enää kotona suodatinkahviin, en vaikka se olisi Moccamasterilla keitelty :)

  • Eedith
    2.3.2016 at 17:18

    Mä niin valitisisin ton cup-onenin mustana! Meillä on seitsemän vuotta vanha Moccamasteri, jonka virallinen väri taisi olla nimeltään stone grey. Se on kyllä makean värinen! Samaa väriä en ole vielä kenelläkään nähnyt ja aikoinaan annoinkin ehdoksi, että jos Moccamasteri on pakko hankkia, on sen oltava juuri tuon värinen. Olen aina inhonnut Moccamasterin ulkonäköä eikä sellaista löytynyt lapsuudenkodistani, mummolasta tms. Nyt tuota omaa monta vuotta katseltuani olen tykästynyt siihen enkä vaihtaisi enää muunlaiseen.

    Siksipä siis valitsisin sen cup-onen, koska tarvittaessa sillä saisi mukaanotettaessa kupilisen kätevästi matkaan. Ja saatettaisinpa kokeilla, saisiko sillä kätevästi suodatettua perusteetäkin, jota yksi perheenjäsenistämme on alkanut viime vuoden aikana juomaan kahvin sijaan..

  • Siru
    2.3.2016 at 17:20

    Veljelle menis tommonen perinteinen Moccamasteri, luulen että harmaana tai mustana, mutta täytyy sitä vielä kysäistä. Meillä perheessä Moccamaster ollut niin pitkään kuin muistan, ja vaikka en juo itse kahvia, sellaisen hankin vieraskeittimeksi, jos joskus tarvitsee.

  • Heidi
    2.3.2016 at 17:23

    Meillä juodaan vaan pikakahvia. Itse juon vaan kupillisen aamulla jos sillonkin ja mies juo niin vahvaa että lusikka seisoo kupissa. Vaikea siis saada kumpaakin miellyttävää kahvia. Toki myös meidän keitin on jo niin vanha että se varmasti vaikuttaa kahvin makuun. Mun mielestä pikis (=pikakahvi) silti on parempaa kun normikahvi.

    Edellisellä työpaikalla oli/on KaffaRoasteryn kahvit ja se on kyllä hyvää. Tummapaahto kermalla, se on vaan NIIIIIN herkkua.

    Jos voittaisi valitsisin meille ehkä Brick Red värisen ”tavallisen” mokkamasterin. Sillä varmaan tulisin keitettyä oikeeta kahvia ja sitä pitäisi mielellään pöydällä kun on niin hieno. :)

  • Karoliinan
    2.3.2016 at 17:26

    Oranssi peruskeitin sopis meille! Jeeee kyl kun suostuivat arvontaan :))!

  • MarjaH
    2.3.2016 at 17:26

    Kiva arvonta! Meillä juodaan Löfbergin Lilaa, paahtoaste 4 ja Reilun kaupan versio (vissiin siis tätä: http://www.lofbergs.fi/tuotteet/jauhettu-kahvi/serenad-fairtrade/). Tosin meillä juodaan paljon muitakin kahveja, myös kofeiinittomia… Ja sitten tykkään välillä käydä stockalla haistelemassa papuja, ja ostaa ne jauhatatettuina. Kahvia juodaan siis fiiliksen mukaan, aina kuitenkin tummapaahtoista.

    Jos voittaisin, haluaisin varmaan pinkin tai turkoosin tai neutraalin värisen normaalin keittimen :)

  • Mii
    2.3.2016 at 17:26

    Ihan perus keitin ja värinä wild berry kävis meidän keittiöön :)

  • Eea
    2.3.2016 at 17:26

    Jos voittaisin niin ehdottomasti toi KB952 AO Cream ois mun valinta – jotenkin sen pannun muoto on niin paljon kivempi kuin noissa ”Design”-malleissa. Meillä juodaan aina kotona Presidenttiä, sitä vaaleaa paahtoa ja ihan tottumuksesta. Mutta mä itse tykkään vaihdella vähän tämän ja tuon välillä, sitä omaa lempparia ei mulle ainakaan oo vielä löytynyt. :)

  • Kirs
    2.3.2016 at 17:28

    Tarvittaisi uusi keitin mökille, koska entinen on kauhean hidas ja kahvi pahaa. Eikä kyseessä todellakaan ole Mocamaster :D. Hieman luksusta tarvittaisi siis mökillekin :) Ja ihan peruskeitin olisi mukava vaikka keltaisena.

  • Neljän äiti
    2.3.2016 at 17:29

    CD AO polished Silver olisi mun valinta. Itse en ole ikinä raaskinut ostaa omaa Moccamasteria. Voi jospa nyt kävisi flaksi. :)

  • Krista
    2.3.2016 at 17:29

    Meilläkin kapselikeitin tavallisen rinnalla…se oikea keitin vaan vetää viimeisiään, joten moccamaster ihan normiversiona tulis tarpeeseen :)

  • ppau
    2.3.2016 at 17:34

    Tuollainen yhden kupin keitin olisi mahtava! Itse juon yhden kupin päivässä ja yleensä vain viikonloppuisin koska aamuisin en ehdi arkena. Avomies juo yleensä kotona myös vain viikonloppuisin. En kyllä tiedä minkä värin haluaisin, liikaa vaihtoehtoja. :D Vaaleanpunainen olisi kiva mutta en usko että tuo avomies sitä haluaisi. :D

  • Reetta
    2.3.2016 at 17:41

    Oi.. Olen miettinyt milloin minusta tulee aikuinen ja hankin kahvinkeittimen. Valitsisin design mallin CD AO Polished Silver, jos olisin onnekas ja voittaisin.

  • Laura
    2.3.2016 at 17:42

    Ooh mikä arvonta! Meille uus moccamasteri vanhan tilalle! Toi design versio ois mun valinta 😊
    Eka kosketus mulla on kyseisiin kahvinkeittimiin vuodelta 2001 kun muutin Hollantiin, siellä nää tunnetaan nimellä Douwe Egbert koffiesetapparaat ( btw Douwe Egbert on mun makuun myös maailman parasta suodatinkahvia). Takas Suomeen muuttaessa v.2007 tajusin vasta et moccamaster=Douwe egbert koffiesetapparaat ✌️
    Kumpa arpaonni suosisi minua 😊😊

  • Jenna
    2.3.2016 at 17:45

    Oi, mä varmaan valitsisin yhden kupin valkoisen keittimen <3 koska meidän taloudessa on siis yksi Moccamaster ja ihan sellainen originaali versio. Mutta kun tavallisella keittimellä ei todellakaan saa keitettyö hyvän makuista kahvia yhtä kupillista. Ja koska minä töihin lähtiessäni haluaisin juuri sen yhden kupin, enkä heittää viemäriin toista kupillista, olisi tämä ihana. Mies saisi sitten keittää itselleen enemmän. Ja lasten kanssa noustessa aamulla yksin, olisi se vähän enemmän luxusta keittää itselle sen yksi kupillinen. Kapselikahvinkeitin meillä on ja sen voisin lahjoittaa jollekin tai räjäyttää vaikka. pahaa kahvia ja todella epäekologisesti.

  • Titomm
    2.3.2016 at 17:45

    Mulla olis kahvivinkiksi Creman ( http://www.crema.fi ) kahvikirje. Kaks kertaa kuussa kahvilähetys suoraan kotiin, aina uudenlaista kahvia. Oon ollut tosi tyytyväinen, ja tän myötä toden teolla huomannut miten erilaisia eri maiden ja erilailla paahdetut kahvit oikeesti on. Mä olen ihastunut tommoseen Harion irtosuodattimeen + vedenkeittimeen kahvinkeitossa, joten jos voitan niin pitää poikaystävältä varmistaa millaisen hän haluaa.

  • Jenni
    2.3.2016 at 17:46

    Mäkin ottaisin ehdottomasti sen oranssin Cup-onen. Niin hieno!
    Marketin suodatinkahveista suosittelen Arvid Nordkvistin Festivitaa. Yllättävän hyvää ja kohtuuhintaista vielä. Itse fiilistelen yleensä keittämällä mutteripannukahvit. Siitä tulee ihana maitokahvi ja jotenkin Italialainen olo😊

  • Laura
    2.3.2016 at 17:47

    No nytpä sattui. Mies putsasi lahjaksi saatua, arvokkaahkoa kahvinkeitintämme niin kovasti, että se meni rikki. Keitin, mieskin vähän sisältä. Kaapista löytyi onneksi joku vanha ja eltaantunut, muutaman kymmenen MARKAN arvoinen rutkutin, mutta se on todellakin nähnyt parempiakin päiviä. Tarttis siis uuden sumppimasiinan. Jos uusi laite on Moccamaster, se voisi olla tavallisen kokoinen (1.25l), varustettu tippalukolla ja ORANSSI.

  • hanna liisa
    2.3.2016 at 17:48

    Oih turkoosi mocca master ! Meillä juodaan ihan perus kahvia jota joskus terästetään yhdellä mitalla maku kahvia esim. Minttusuklaa

  • Tiitu
    2.3.2016 at 17:48

    Violetti perusmalli ois niin upee! Tommoselle yhden kupin keittimellekin olis kyllä hetkensä,mutta perusmalli palvelee kuitenkin meidän perhettä enemmän. Kapselikeitin löytyy täältäkin,mutta sen käyttö on kausittaista eikä oikein sovi opiskelijabudjettiin paitsi herkuttelua varten :/

  • 1 2 3 21