Paras papulevite (ja alekoodi Sannan ruokakassiin!)

Yhteistyössä: Sannan ruokakassi

Kun viime syksynä testasimme Sannan ruokakassia – palvelua, joka toimittaa kotiovelle ainekset ja useamman päivän ruokalistan – emme arvanneet, että reseptivihkosesta saattaisi löytyä ruoka, joka jää ihan vakituiseksi herkuksi meidän kotikeittiöön.


Mutta niinpä vain kävi! Tuollainen ihanan-ihanan-ihana papulevite oli vain niin yksinkertaisen herkullista (ja helppoa), että sitä on tehty meillä aina uudestaan ja uudestaan. Myös täällä Espanjassa useita kertoja.

nakkarin-paalla

Minulta pyydettiin jo silloin syksyllä reseptiä tähän papulevitteeseen, mutta silloin en ollut varma sen tekijänoikeuksista ja julkaisuluvasta. Mutta nytpä asia on vihdoinkin selvä ja sain Sannan ruokakassilta luvan julkaista alkuperäisen reseptin. Toivottavasti hyvää kannatti odottaa!

Tämähän on siis ihan valtavan yksinkertainen herkku. Ainekset tässä:

ainekset

Papulevite a la Sannan ruokakassi

Ainekset:
1 prk mustia papuja
1/2 nippu kevätsipulia
1/2 kpl tulinen chilipalko (tai kokonainen)
1/2 sitruunaa
oliiviöljyä, suolaa, pippuria

Tee näin:
Valuta ja huutele 1 prk mustia papuja. Laita pavut kulhoon. Hienonna 1/2 nippu kevätsipulia ja sekoita papujen kanssa. Puolita chili ja raaputa siemenet pois. Hienonna puolet chilistä ja lisää kulhoon. Purista päälle 1/2 sitruunan mehut, lisää 1 rkl oliiviöljyä ja mausta ripauksella suolaa ja pippuria.

papulevite-hapankorppu
Alkuperäisessä reseptissä tämä syötiin näkkileivän kanssa – me täällä herkuteltiin hapankorpuilla, kun niitä Suomi-kaupasta onnistuttiin bongaamaan. Papumössö sopii tosi hyvin myös oikeastaan minkä tahansa ruoan lisukkeeksi, ja kerran me syötiin sitä lettutäytteenäkin. Mmmm!

Lapsille papumössö on vielä liian tulinen (Joel laittaa tuohon kokonaisen tulisen chilin), mutta meidän aikuisten makuun ”potkultaan” just nappiin.

esite

Olen ihan huvikseni olen yrittänyt katsella, josko täällä joillain toimijoilla olisi tällaista ruokakassin tyyppistä palvelua – olisi jännä kokeilla sitä kautta espanjalaisia ruokia ja reseptejä. Kielitaitoni on tietysti hyvin rajallinen, mutta enpäs ole toistaiseksi kyllä sellaisia nähnyt.

Onko teillä muualla kuin Suomessa asuvilla lukijoilla kokemusta ruokakassi/reseptipalveluista ulkomailla? Onkohan niitä olemassa, vai onkohan tuo ihan suomalainen/pohjoismainen erikoisuus?

papulevite

Sannan ruokakassin toimitusalue ei siis tällä hetkellä ulotu Fuengirolaan asti – hehe vaikka tuon papulevitteen vaikutusalue selvästikin ulottuu – mutta syksyn blogipostauksen jälkeen toimitusalue Suomessa on kuitenkin jo laajentunut. Pääkaupunkiseudun ja lähialueiden (esim. Tuusula ja Nurmijärvi) Sannan ruokakassia saa nyt myös Tampereelle ja Turkuun – ja juuri Facebookista bongasin, että 16.1. alkaen mukana on myös Lahti, Hämeenlinna, Riihimäki, Seinäjoki, Vaasa ja Oulu. Tulossa vielä myöhemmin on ainakin Jyväskylä. Sannan ruokakassin sivuilta voi tarkistaa, toimitetaanko kassia omalle postinumeroalueelle.

Eli jos siihen ikuisessn ”mitä ruokaa tänään tehtäisiin” -pähkäilyyn ja arjen perusruokiin haluaa vaihtelua ja ainekset suoraan kotiovelle, niin kannattaa ehdottomasti testata! Meidän testikokemuksiamme oli siis syksyllä täällä.

Sannan ruokassi lupasi myös uusia alekoodin, jolla palvelua pääsee testaamaan alennuksella:

Koodilla PUUTALOBABY17 saa siis kaikista ruokakassitilauksesta 8 euron alennuksen. Koodi syötetään siis tilausta tehdessä, kannattaa hyödyntää! Kassit tilataan aina viikkoa ennen ja toimitus on kotiovelle maanantai-iltaisin.

Te, jotka jo viimeksi testasitte – mitäs tykkäsitte?

lifie-logo-rgb

yhteistyössä: Sannan ruokakassi

9

You Might Also Like

  • Tessa
    8.1.2017 at 10:17

    No ei oo testattu, kun sillä Sannalla ei ole kasvisversiota kassistaan, ihme kyllä!

    • krista
      8.1.2017 at 10:24

      Mä kyllä kans uskon, että sillä varmasti olisi menekkiä – itse asiassa vegaanikassia todellakin haluaisin testata itsekin, kun tavallisesti käytän maitotuotteita. Todellakin tilaisin! Palautetta menemään vaan (myös tätä kautta kannattaa sanoa, kun varmasti näitä lueskelevat) ja toivotaan, että tulevaisuudessa ois! Nyt, kun toimitusalueetkin noin kivasti laajenee, niin seuraava ”laajennus” kyllä sais olla se kasvis- tai jopa vegaaniversio!!!

      Meillä itsellähän meni testi ihan näppärästi silleen, että Joel teki ne lihaversiot ja mulle jonkun variaation vegenä. Se toimi ihan hyvin, kun vain 1/4 perheestä oli ”poikkeava” eli lihatkin tuli syötyä. Mutta jos kasvissyöjiä/vegaaneja on useampi perheessä, niin vaikeammaksi tietty menee…

    • krista
      8.1.2017 at 10:25

      …ja hei testaa tuota papulevitettä, se on helppo ja NAM miten hyvä!

      • Tessa
        8.1.2017 at 11:35

        Joo, testaan! Näyttää herkulliselta. Me ollaan kasvissyöjiä koko jengi (ja mä vaihtelevasti vegaani, en kyllä täysin), eli ei pysty muokkaamaan. Mutta odotamme vegekassia!

  • Anna
    8.1.2017 at 10:27

    Sama, kasvisversiota odottelen minäkin :/

    • krista
      8.1.2017 at 10:29

      Samoin! Toivottavasti sellainen tulee!

  • ElinaBee
    8.1.2017 at 11:31

    Meille on jo monta kuukautta tullut se iso perhekassi viidelle päivälle ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä – toki joukkoon mahtuu huonoja viikkoja mitä toimituksiin yms tulee, mutta ruoka on aina ollut hyvää ja viikossahan on lähes aina mukana myös kala- ja kasvisruoka ja etenkin jauheliha on luomua, mistä plussaa! Me tosiaan ollaan kaikki sekasyöjiä, mutta esikoisen päiväkodissa on tarjolla vain kasvis- ja kalaruokaa, eli muutoin ei lapsi saisi lihaa ollenkaan, ellei kotona olisi. Resepteistä paljon plussaa, vaikka osa onkin hiukan työläitä…

    • krista
      8.1.2017 at 11:36

      Kiva kuulla! Ne ainekset kyllä olivat laadukkaita, sen huomasi kyllä heti näppituntumalla! Meillä oli se pikakassi, ehkä seuraavan kerran me voitaisiin kans kokeilla sitä perhekassia, niin ehkä hahmottaisi sen näiden kassivaihtoehtojen eronkin paremmin.

  • Kao kao
    8.1.2017 at 11:42

    Mä olisin tilannut 3 päivän kassin jos sieltä saisi kalattoman version. En voi olla edes siinä hajussa kun valmistetaan kalaa, elijoutuisin kassin takia sit pakoilemaan kodistani. Mutta olisin halunnut kokeilla kasvis/lihaversiota ruokakassista :(

    • krista
      8.1.2017 at 12:14

      Ymmärrän! Mulla vähän sama :) Meille sattui sillä testiviijolle kalaton viikko, oli kaksi liharuokaa ja yksi kasvis. Mutta hei Sannan ruokakassin FB-sivulla näkyy aina ne ruoat etukäteen! Nyt jos en ihan väärin katsonut, niin kolmosviikon ruoat oli just nyt siellä. Että jos sieltä bongais kalattoman viikon testiin..? :)

      • krista
        8.1.2017 at 12:22

        Tsekkasin, niin pikakassissa oli nyt (3. viikko) kalaa, mutta esim. 2. viikolla ei ollut. Eli joskus on kalatontakin! Koodin voimassaolosta ei ollut puhetta (voisin kysyä), mutta varmaan se on sen verran voimassa, että vielä seuraavankin viikon mahdollisen kalattomuuden ehtii katsoa!

        • Kao kao
          8.1.2017 at 21:58

          Hyvä vinkki! Minäpä tutkin noita ruokalistoja ja kokeilen kalattomalla viikolla :)

    • krista
      10.1.2017 at 18:24

      Tarkistettu: koodi on voimassa toistaiseksi, joten hyvin voi odotella itselleen sopivaa viikkoa testaamisajankohdaksi!

  • Anno
    8.1.2017 at 17:38

    Täällä hiukan pohjoisemmassa toimii Briteistä lähtöisin oleva Hello Fresh ja eiköhän niitä ole muitakin. Tosin Etelä-Eurooppa todennäköisesti tulee hiukan jäljessä tämäntyyppisistä palveluissa. Me ollaan tilattu kolme ateriaa per viikko nyt jo pidemmän aikaa ja ollaan tosi tyytyväisiä. Ihaninta on kun ei tarvi aina olla miettimässä että mitäs sitä taas syötäisikään ja tulee myös kokeiltua ihan uudenlaisia raaka-aineita. Meidän palvelu toimii niin, että tulevan viikon ateriat voi valita etukäteen 9 eri vaihtoehdosta ja vaihtoehdoista 3-4 on aina kasvisvaihtoehtoja (tosin vegaanivaihtoehtoja taitaa olla aika vähän). Lisäksi tuotteet on pääosin luomua.

    • krista
      8.1.2017 at 19:31

      Joo toi oli meidän kokeilussakin tosi kivaa; että tuli jotenkin ”uutta näkökulmaa” omiin normaaliarkiruokiin, vaikka niissä normaaliruoissakaan ei sinänsä mitään vikaa ole. Mutta vaihtelu teki hyvää! Näissä myös oli paljon luomua ja muutenkin sellaisia selvästi laadukkaita raaka-aineita.

      Voi tosiaan olla, että etelä-Eurooppa lämpenee tällaisiin vähän hitaammin… Mutta mulla kans tuli mieleen, että luultavasti jossain Briteissä näitä just on, kun siellä on kuulemma ruokien kotiinkuljetuskin suosittua! Muistaakseni tuttu/blogituttu (terkut!) jossain vaiheessa kirjoitti, että kiinteällä kuukausimaksulla kotiinkuljetetaan niin paljon kuin haluaa. Jos nyt oikein muistan :D

      • LL
        9.1.2017 at 00:08

        Juu näin on. Täällä Britanniassa on juurikin toi Hello Fresh ja muita vastaavia ja kasvislaatikoiden tuottajat on alkanu myös tekemään reseptibokseja (esim. Riverford). Ja riippuen kaupasta niin kotiinkuljetuksen ruokatavaroille saa tosiaan kiinteällä kuukausimaksulla (ainakin Ocado). Ja lähes joka ruokakauppaketju myös tarjoaa (tai siis myy) kotiinkuljetusmahdollisuuden.

        • krista
          10.1.2017 at 18:23

          Me todellakin hankittaisiin kiinteän kuukausimaksun kotiinkuljetus Suomessa ainakin talvikuukausille, jos se olisi mahdollista ja kohtuullisen hintaista!

    • Katje
      9.1.2017 at 16:10

      Taalla Hollannissa on kanssa Hello Fresh, katselin sita touhua parin kaverin luona, itseani siina hairitsi etta moni pieni asia on pakattu minikokoiseen muovipussiin, esim. juuri se reseptiin tarvittava maara pinjansiemenia. Tajuan kylla, etta miksi nain on, mutta itsestani se vaikutti turhalta muovin kaytolta.
      Muuten plussaa toki uusista, kivoista resepteista!

      • krista
        9.1.2017 at 16:48

        Oho, yllättävää! Se oli siis ajateltu niin, että pinjansiemeniä on just tasan eikä jää yli? Näissä (ainakin meidän testijaksolla) Sannan ruokakassin aineksissa oli reseptit tehty kivasti niin, että kaikki ainekset tuli käytettyä eikä hävikkiä jäänyt. Se varmasti vaatii kyllä reseptien miettimistä tarkkaan, mutta tuossa meidän testissä se ainakin toimi! Myöskään ylimääräisiä pusseja ei ollut, niiden tuotteiden normaalien ”omien kääreiden” lisäksi siis. Esim. kasvikset olivat sellaisinaan ilman muovipussia.

  • Hilmukka
    8.1.2017 at 22:43

    Siis mitä! Hämeenlinnaankin?! Ihanaa, tätä tulee taatusti testattua, varsinkin kun kolmen viikon vauvakupla puhkeaa ja mies lähtee töihin. Mahtavaa arjen helpotusta :)

    • krista
      8.1.2017 at 23:21

      Joo tän tosiaan just nyt viikonloppuna heidän Facebookistaan bongasin, onpa hyvä ajoitus :) Tällaisia arjen helpotuksia kannattaa kyllä ehdottomasti hyödyntää, suosittelen! Halauksia sinne vauvakuplaan <3

  • murina
    9.1.2017 at 10:59

    Mä en yleensä tälläsille lämpene, eikä niitä meijän nurkilla niin oo tarjollakaan, mut tän kuljetusalueelle näköjään kuuluttais, joten ihan pienesti harkitsin….

    • krista
      9.1.2017 at 11:12

      Hihii, no hei kokeilemallahan se selviää, että tykkääkö sit oikeasti :)

  • Katariina
    9.1.2017 at 13:24

    En usko etta taalla etela-Euroopassa (itse asun Sisiliassa)on tuollaista palvelutaloon…Itse kuulin asiasta eka kertaa blogissasi. Taalla kaikki mio uutuus jutut tulee jalkijunassa,ainakin jos ruuasta puhutaan… Viela on sellainen mentaliteetti etta aiti on kotona ja kokkaa monen tunnin valmistusta vaativia aterioita… ehka nama uudet sukupolvet ovat jo moderninpeja;mulla on 2poikaa jotka osaavat laittaa ruokaa( minun mieheni ei)…Mutta heilla onkin suomalainen aiti!

    • Katariina
      9.1.2017 at 13:25

      Tulipas mielettomasti kirjoitusvirheita😮

    • krista
      9.1.2017 at 14:44

      Täälläkin on muuten puhuttu, että mitä vanhemmat (äiti) tekevät kotona olevan naperon kanssa päivisin – kun siis lapsille suunnattuja harrastuksia (muskaria ym.) ei oikein tunnu löytyvän. Kuulemma saattelevat vanhemman kouluun, tulevat kotiin ja lapsi leikkii siinä olohuoneessa/omalla patiolla ja äiti tekee perheelle ruokaa, ja sitten lähtevätkin jo vastaan vanhempaa lasta koulusta. Eli hyvin silleen perinteistä – tuli siis tästä mieleen :)

  • Es
    9.1.2017 at 21:36

    Itävallassa on kauppakassi-palveöuita myös. Ainakin Wienissä useampiakin.

    • krista
      10.1.2017 at 18:22

      Jesh, keski-Eurooppaani siis ainakin tällaiset jo löytäneet!

  • A
    10.1.2017 at 09:24

    HY-VÄÄ!

    • krista
      10.1.2017 at 10:05

      Jee, kiva että maistu! :)