Paluushokissa

Olemme olleet Suomessa nyt 2,5 viikkoa ja olemme edelleen paluushokissa.

Tai siis ehkä tätä paluushokiksi teoreettisesti voi kutsua. Itsestähän tietysti tuntuu, että silmämme ovat avautuneet ja näemme kaiken selkeämmin. Haha.

Lähden positiivisesta.

Niin kuin Espanjan viimeisinä päivinä kirjoitin, Suomeen paluu ei tuntunut minusta mitenkään ”paskaa-paskaa-kaikki-on-paskaa” -henkiseltä; tällaisen reaktion siis aiheuttivat kaikki pitkiltä matkoilta paluut minulle ennen perhettä. Että kaikki hauskuus elämässä olisi nyt ohi ja pelkkää synkkyyttä vaan edessä seuraavaan lomaan (lue: vuosi) asti.

Viime vuosina ei ole tuntunut siltä kotiin palatessa. Kotona on paljon kivaa.

Olen nauttinut ihan hurjasti erityisesti tanssitunneista – on valtava motivaatio opetella pikavauhdilla koreografiat, jotta pääsisi vielä kesän esiintymisiin mukaan! Uusi arki toi mukanaan paljon kivaa. Ekat viikot ovat olleet ehkä ministi liian kiireisiä, mutta tilanne tasantunee toukokuussa. Ehkä.

Ennen kaikkea rakastamme tietysti tätä meidän omaa puutalokotiamme emmekä voisi kuvitella, että täältä ihan lopullisesti pois muuttaisimme. Edes Espanjaan.

Mielessä on paljon kivoja, positiivisia ajatuksia ja juttuja.

Mutta sitten samaan aikaan. Aaaaaargh. Mistä edes lähtisin liikkeelle?

Vaikka tästä:

Tai tästä:

Joelin ilme.

Tiedän, että on ihmisiä, joihin säätila ei millään tavalla vaikuta. Mutta me ei vaan olla niitä. Lapset pärjäävät hyvin toppapuvuissaan, mutta me aikuiset ollaan luita ja ytimiä myöten roudassa.

Tiedättekö kyhjötysasennon? Että ei seiso ulkona normaalisti, vaan hartioissa on sellainen jännitystila ja selkä vähän kyyryssä. Ikään kuin sillä vähän suojautuisi kylmästä; en tiedä, mitä se oikeasti suojaa. Sellainen sisäänrakennettu paleluasento. Tänne palatessa tajusi, että koko talven on kulkenut suorassa ja vastaantulijoille hymyillen. Nyt iski taas akuutti kyhjötys.


Tuolla Haltialan pääsiäiskylmyydessä Joel parahti:
”Kulta, me ei välttämättä enää pystytä asumaan tässä maassa!”

Totta kai se oli (osaksi) läppä, mutta tuo lausahdus on kaikunut mielessäni non-stoppina.

Alkuun Suomen harmaus nauratti. Sillä tavalla hieman maanisen hysteeriseen tapaan, itkunsekaisesti nauratti. Että hihihihi katso nyt missä me taas ollaan. Joel räpsi tuhrusateesta kuvia auton etupenkillä istuessaan. Nyt se alun ”uutuus” (heh) on hävinnyt ja tajuaa vaan, että hemmetti että on kylmä. Näkee Espanjan-ystävien kuvat biitsillä ja tutuista kerhoista ja harrastuksista – ja tuntee ihan fyysisesti vatsanpohjassaan, että me ei olla enää siellä teidän kanssa auringossa, vaan meidät on heitetty takaisin tänne harmaaseen maahan.

Koko syy Espanja-ideallemme oli kokeilla, miltä tuntuisi yksi kokonainen vuosi (tai kesät mukaan lukien yhteensä 1,5 vuotta) ilman harmautta ja loskaa. Tiedän, että tää kuulostaa omituiselta, mutta nämä ovat näitä paluuangstiajatuksia: jollain tavalla tuntuu, että epäonnistuimme.

Tyhmää, tiedän. Mutta jos tuntuu siltä, niin tuntuu.

Toinen päässä takova ajatus on se, että viisi kuukautta ei riitä. Että mikä hemmetti tässä meidän maantieteellisessä sijainnissamme on: täältä voi olla VIISI KUUKAUTTA (pitkä aika) pois, ja silti lähtee kylmyydestä ja palaa kylmyyteen. Että miten HEMMETIN lyhyt se kevään/kesän/alkusyksin kukkea ihana elon aika sitten on? Ja että näinkö me todellakin eletään, suuri osa vuotta harmaudessa ja ankeudessa aaaaaaargh.

Kun ihan oikeasti nyt tajuaa, miltä tuntuu, kun vaikkapa tammikuussa paistaa (melkein) joka päivä aurinko siniseltä taivaalta. Sillä tavalla mä haluan elää. Se tekee mut onneliseksi. Mä tarvitsen sitä aurinkoa. En edes lämpöä (sitä saa kuitenkin pukeutumalla) niin paljon kuin sitä valoa. Se antaa mulle elinvoimaa, hyvätuulisuutta. Ja silti mun oman-oman-ikioman kodin maantieteellinen sijainti on tämä.

”Me ollaan niin kuin etelänavalle lähdössä koko perhe!”, Silva totesi, kun taapersimme toppavaatteisiin pukeutuneina ulos huhtikuun puolivälissä.

Niin ollaan.

Seela halusi ensimmäisenä Suomen-päivänä lumipläntille leikkimään lumileopardia.

Kolmas ja ehkä voimakkain paluuangstiajatus: mehän lähdimme jo talvesta pois! Teimme päätöksen, pakkasimme, olimme siellä. Mitä ihmettä tapahtui? Miksi ihmeessä olemme taas uudestaan tässä talvessa. MEHÄN JO LÄHDIMME POIS, NYT PITI OLLA KEVÄT JA KESÄ EIKÄ TALVI AAAARGH!

Paluuangstia, paluuangstia.

Ajatelkaa, jo yli kaksi viikkoa Suomessa, ja edelleen kierrän näitä kehiä.

Rakastin arkea Espanjassa ja ikävöin sitä ihan joka päivä. Ikävöin ystäviämme siellä, ikävöin espanjalaista zumbaa, leikkipuistoja, koko talven kukkivia kukkia, Espanjan-kotia, pyykkejä parvekkella ja lähikauppaa. Ajattelen yllättävän usein lähikaupan iki-iloista myyjää: onkohan hän huomannut, että meidän perhe on hävinnyt?

Ikävöin kaikkea, meidän elämää siellä.

Luin pienoisella kateudella Lähiömutsin fiilistelyä retkeltä lähimetsästä, heidän Suomeen-paluunsa jälkeen siis. Tiedän, että noin pitäisi ajatella. Aistia kevät. Mutta mitä kun en vaan aisti? Näen kyllä auringon pilkahduksia ja tunnen hyviä tunnevälähdyksiä, mutta enemmän olen taipuvainen tähän:

”Kevättä ilmassa ja luonto puhkeaa kukkaan”, Joel esitteli.

Mutta ehkä tässä päivä päivältä – suoraan verrannollisena auringon määrään – tuntemukset helpottavat. Espanja loksahtaa yhdeksi elämänvaiheeksi, joka toivottavasti joskus toistuu. Ikävä ei ole enää niin käsinkosketeltava.

Myös aika tekee tehtävänsä. Niin sitä tyytyy kohtaloonsa, haha. Turtuu kaikkeen paskaan oho eiku: paluushokki helpottaa.

Meillä on aina Espanja. Vaikka rakastan Suomen-kotiamme, Espanjan-arkeen on valtava, poraava ja välillä jopa läpitunkeva ikävä.

Mieli ja sielu ovat jossain kahden maan välitilassa.

Kokemuksia? Koska tämä helpottaa?

40

You Might Also Like

  • Valkkis
    18.4.2017 at 13:20

    Ei ole kokemuksia paluumuutosta, mutta voin niiin hyvin samaistua tuohon fiilikseen! Ollaan muutettu pari kuukautta sitten Saksaan, täällä aurinko paistaa, kirsikat kukkivat ja on vaan niin vehreää, kaunista ja välillä lämmintäkin, ettei muutama harmaampi päivä välissä haittaa. Elän myös itse valosta ja auringosta, sen oikein tuntee kuinka säteistä saa itselleen energiaa! Olen välillä jo huomannut kauhunsekaisin tuntein miettiväni muutaman vuoden päässä siintävää Suomeen paluuta – miten siitä sitten selviää siitä harmaudesta? Kovasti tsemppiä, kyllä se kevät sieltä tulee, ihan varmasti! :)

    • krista
      18.4.2017 at 13:26

      Joo mä niin tunnen tuon, mitä kirjoitat <3 Se aurinko jotenkin piti "elossa" ympäri vuoden ja jotenkin ihan konkreettisesti tajusi, miten esimerkiksi kaamosmasennus voi ihmisiin vaikuttaa - vaikka itsellä ei ole sellaista taipumusta, niin SILTI se auringon merkitys oli aivan merkittävä. Ja just tuo, että vaikka välillä satoikin (tai paikallisten mielestä oli kylmä), niin TIESI, että huomenna tai ylihuomenna taas paistaa. Ei ollut sellaista "pitkä harmaus edessä" -tunnetta ollenkaan, vaan elämästä pystyi nauttimaan joka ikinen päivä <3 Toi ilmasto oli meille kyllä niii-iiiin omiaan <3
      -
      Kiitos tsempeistä ja terkut Saksaan! <3

  • Karoliinan
    18.4.2017 at 13:21

    Nyt on kyllä mun mielestä ollut poikkeuksellusen kylmä ja talventuntuinen kevät. Edes lasitetulle parvekkeelle ei ole päässyt kuin kerran tänä vuonna jäätymättä. Viime vuonna oli jo kuukauden pidetty joka päivä parvekkeen ovea auki ja siivottu kesäkuntoon. Kyllä tää tästä kun oikeesti alkaa vihertää! Muutama viikko viel!

    • krista
      18.4.2017 at 13:29

      Joo näin mä oon muiltakin kuullut, meille sattui vaan huono tsägä näiden paluusäätilojen kanssa. Kylmyys yhdistettynä henkisen paluun vaikeuteen, kun mieli tuntuu jääneen sinne… Jos ois ollut vaan kuukautta pidempään, niin ois voinut tulla ihan eri fiilis siitä paluusta! Ja tän kylmyyden oli jo jotenkin ”unohtanut”.

      Kiitos! <3 Mä oon ihan varma, että viherrys ja lämpö auttavat! Suomen kesä on ihana!

  • Pia
    18.4.2017 at 13:23

    Ei mitään hajua, helpottaako tuo ja koska, ei ole kokemusta, mutta uskon kyllä, että järkyttävää palata. Pystyn kuvittelemaan tunnelmanne. Suomen pimeys ja vieläpä aina lähes koko talven lumeton Helsinki saa mieleni apeaksi, stressioireet fyysisetkin ovat pahimmat marras-maaliskuussa. Miten tätä kestäisi paremmin? Minilomat vain pahentavat tilannetta. Puuuuh… ja voimia.

    • krista
      18.4.2017 at 13:32

      Niinpä! Ja jotenkin se, että VIISI KUUKAUTTAKAAN ei auttanut kestämään, aikamoista :D Tavallaan se poissaolo teki varmaan tän hetken osittain jopa hankalammaksi: jos olisi pimeä talvi takana, niin nämä valonpilkahdukset tuntuisivat varmasti ihanilta. Mutta kun on lämmin kukkiva talvi takana, on tää kalseus vaan niii-iiin… …purevaa ja läpitunkevaa. Lisättynä sit siihen, että niin kovasti ikävöi sieltä ihmisiä ja meidän elämää siellä <3
      -
      Kiitos! <3

  • A
    18.4.2017 at 13:30

    No mulla on tämän ”kevään” (takatalven) suhteen vähän samanlaiset fiilikset, ja takana siis kokonaan Hkissä vietetty talvi. Siis että sheibaa sää on ja älyttömän kylmää. Ei tämä talvi musta ole Helsingissä erityisen ikävä ole ollut, siis aurinko on paistanutkin (ja kevät lupaili saapua jossain vaiheessa viekotellen), lapsen mielestä noin niinkuin turhan vähän lunta (sitä on ollutkin marraskuuta lukuunottamatta tosi vähän). Eli talvi oli musta varsin perus, jopa helppokin…mutta nyt tää kevään saapuminen, voi argh. Oltiin pääsiäisen aikaan Turussa ja siellä tuli valtavia lumikuuroja, siis Turussa huhtikuussa…ajettiin Helsinkiin ja matkalle mahtui viisi lumikuuroa. Siis huhtikuun puolivälissä. Juuri nyt ulkona paistaa ihanan näköisesti aurinko, mutta kumminkin se vaan huijaa, oon ihan varma että tuolla on luihin ja ytimiin menevän kylmä.

    Mä en siis erityisesti kaipaa lämpimään ja aurinkoon talvikuukausina, mutta huhtikuussa on oltava Helsingissä kevät. On, on (mieluusti jo maaliskuussa). Siis jos mä haluisin palella vielä tähän aikaan vuodesta niin mä asuisin pohjoissuomessa (siellä sentään on lunta ja ihan valtavasti valoa), täällä on just nyt vaan harmaata ja pölyä (kiitti autoilijat!). Joo-o, että lievää pessimismiä on ilmassa…

    • krista
      18.4.2017 at 13:40

      Joo siis täällä on joku huijariaurinko ollut nyt koko pääsiäisen ajan ja nyt! Perjantainakin katsottiin ikkunasta, että hei onpas keväinen ilma, ONNEKSI katsottiin mittariin myös – MIINUSTA. Narsissit ovat paleltuneet. Sellainen huhtikuu :D

      Mä voisin kans hyvin olla Pohjois-Suomen ilmastossa tähän aikaan vuodesta! Etenkin jossain tuulettomilla seuduilla, esimerkiksi Kuusamossa ei juuri tuullut. Vaikka oli kylmä, se ei ollut niin purevaa. Ja tähän aikaan vuodesta kiiltelevät hanget ja nollakelit. Aika kultaa muistot ehkä :D

      • Kaokao
        18.4.2017 at 20:00

        Terkkuja Pyhältä, siellä oli pääsiäisenä aurinkoinen kevätilma ja kun erehdyit ulos niin JÄÄDYIT välittömästi. Eilen oli ihana ilma jotta oikein harmitti tänään lentää pois.

        Mä aikoinani paluumuutin Ranskasta vasta toukokuussa. Oli ihana tulla siihen kukkeimpaan aikaan kotiin, kun ruoho vihersi ja ulkona pärjäs ilman kelkkahalaria..

        • krista
          18.4.2017 at 20:46

          Hrrr! Meidän mielestään jo pelkästään tuo Haltiala tuntui just tuolta – ikkunasta katsoen ihana, mutta ETELÄNAPA :D Mutta tästä mua varoiteltiin jo Espanjassa; että kylmyyden palatessa Suomeen tuntee paljon voimakkaammin, kun ei ole siihen talven mittaan ollenkaan tottunut.

          Joo hei ja mäkin tulin silloin aikoinaan Intiasta kesää kohti, muistaakseni kesäkuun alusta. Paluushokki tuli silti (ja pahempi kuin nyt), mutta ei ilmastosta vaan muuten vaan paluusta :D

  • Päivi / Puolivälissä
    18.4.2017 at 13:33

    En osaa antaa vinkkejä sopeutumisesta, kun olen itse lähtenyt Suomesta pysyvästi pois. Mutta kannustan kyllä vakavasti miettimään sitä ajatuksenpoikasta, joka teillä tuntuu olevan takaraivossa: ehkä ulkomailla voisi asua pitempään/säännöllisesti/pysyvästi..? Niin kauan kuin lapset eivät vielä ole koulussa, voitte harrastaa talvisin muuttolintupyrähtelyä. Pysyvämpään ratkaisuun voi päätyä sitten kun koulunaloitusikä lähenee. Sinähän ainakin voit tehdä paikkariippumatonta työtä ja jos se on mahdollista Joelillekin, niin siitä vaan!
    Koin itsekin Suomen talven ahdistavaksi. Pohjois-Saksa ei ole ilmastollisesti niiiin erilainen, mutta ainakin täällä kesä jatkuu pitempään, kevät tulee aikaisin (viime kuussa oli jo +20 asteen päiviä!), lunta ja siten loskaa ei juurikaan ole ja joulukuussakin aurinko paistaa kirkkaasti. Haaveilen kuitenkin edelleen elämästä lämpimämmässä ilmastossa…

    • krista
      18.4.2017 at 13:37

      Ihan oikein tulkitset <3 Juuri nyt ei ole pysyvän muuton aika, tämä rakkaus Suomen kesää ja omaa puutalokotia kohtaan on niin suuri. Mutta mä luulen, että nämä tuntemukset tavallaan ovat toimeenpanevaa voimaa, ja pitää käynnissä tätä "mitä me halutaan" -pohdintaa <3 Kyllä mä tavallaan sisimmässäni tiedän, että me mennään tuonne takaisin. Mutta että koska ja miten, ne selviävät varmaan tässä elämän myötä vähitellen <3
      -
      Terveiset Saksaan! <3 Muutama kuukausikin enemmän valoa tekee varmasti ihmeitä!

  • Tilia
    18.4.2017 at 13:36

    Valoahan on jo ihan mielettömästi. Eilenkin pihasaunaan mennessä aivan valoisaa vielä ja lasten nukkumaanmenoaikaan voi lukea sängyssä vielä akkaria ilman lamppua (eikä lapsi jää edes kiinni siitä niin kuin talvella). Valoisaa on jo yli puolet vuorokaudesta, toista se oli talvella!

    Ja mitä kevääseen tulee, minään keväänä ei ole näin paljon ollut punarinnan helinää. Peipot ihan kirkuu aamuisin, pellot on täynnä joutsenien ja kurkien torvien pauhua… Kukkapenkki putkahtaa täyteen heti, kun saadaan se lämmin päivä, tulppaanit ja krookukset pilkottaa jo, talventähdet kukkii jo näilläkin Helsinkiä paljon pohjoisemmilla leveyksillä.

    Nastakengät ja monot on viety varastoon ja naapurin mies vaihtaa jo kesärenkaita (ei ihan vielä kannattaisi). Ikkunalaudat on taimia täynnä ja vappuun on alle kaksi viikkoa. On sitä huonompiakin vuodenaikoja Suomessa. :)

    • krista
      18.4.2017 at 13:43

      Tässä on just ihana esimerkki positiivisesta ajattelusta! Ja tavallaan mä tunnen nämä kaikki MUTTA samalla tunnen tuon valtavan paluuangstin. Yhtä aikaa. Pihahommiakin tehtiin. Ja sit silti on pohjalla se paluuahdistus. Ristiriitainen ja outo fiilis, mutta se on varmaan just tätä paluun ja muutoksen aiheuttamaa olotilaa.

      Mutta siis ois NIII-IIIIN eri palata joskus marraskuussa. Että helpolla tää sen puolesta ehkä menee…

      • Lilia
        18.4.2017 at 23:36

        Kokemusta loka-marraskuun vaihteessa paluusta, erittäin negatiivista sellaista. Ajateltiin skipata syksy, mulle se on henkisesti aina raskainta aikaa, (kaamosmasennustaipumusta ja syksyllä se alkaa jo etukäteen jotenkin ahdistaa, tammikuussa jo helpottaa). Käytännön asiat pakotti kuitenkin palata jo vähän ennen syksyn loppumista, ja olipahan karseeta. Siis palata siihen juuri saapuneeseen lehdettömyyteen viikonloppuna jolloin siirryttiin talviaikaan=säkkipimeys, ei ollenkaan hyvä! Sitten ensi kerralla oon suosiolla joulun yli, tai koko talven. Täälläkään ei tiedetä millon se tulee ja just nyt elämä pitää jalat tiukasti kotimaassa pari vuotta. Mutta joskus taas. Se on päätös ja toivo ja unelma. Viimeistään eläkepäivinä. 😄
        ***
        Koin jollain tapaa samanlaisen Espanja-opetuksenkin kuin te. Mahdoton muuttuu usein mahdolliseksi kun on tarpeeksi motivaatiota. Unelmat toteutuu kun paiskii töitä niden eteen.
        Siksi sitä unelmaa kannattaakin kantaa mukanaan. Siellä se On ja odottaa.
        ***
        Tsemppiä! Kevät on kyllä vähän hämmentävää aikaa. Rakastan sitä hirmuisesti, mutta kyllähän se kesällä kuvia katsoessa tuntuu hullulta, kuinka on ollut ihan fiiliksissä, kun kaikkialla on hsrmaanruskeaa. Ehkä tässä onkin jujuna se muutos: lumen
        Sulaminen, valon hurja lisääntyminen, kevättakkiin vaihtaminen. Kuukauden päästä puissakin jo lehdet…. Kun taas Espanjan valmiista kesästä tuleville se on vain takapakkia. 😄
        ***
        Espanjassa asuessamme luin suomalaisella kirkolla jotain sanomalehteä, jossa oli juttu suomalaisista Espanjassa ja siitä, miten valon seurauksena hormonitoiminta on jotenkin parempi kuin suomessa asuvilla. Siellä se on koko ajan kevät/kesämoodissa, ja sillä on vaikutus mielialaan yms. Muistan sen jutun näköjään erittäin heikosti, mutta se kyllä kolahti vahvasti. Tuntuu hullulta kärsiä ja ”selviytyä” puolet vuodesta, eli puolet elämästä, kun yhtä lailla jossain muualla voisi elää jokaisen päivän nauttien. Ja onhan se hullua!

        • krista
          19.4.2017 at 07:41

          oi, ymmärrän nii-iiiiin hyvin kaiken, mistä kirjoitat! <3 Mä muuten oon ollut sellaisia 3 viikon/kuukauden matkoja sillä tavalla, että oon palannut marraskuussa tai ennen joulua. Ja uhhuh sitä tunnetta palata harmauteen, kun koko talvi on vielä edessä... Mutta tosiaan eri se on lyhyemmältä ajalta, kun tuota paluushokkia ei pääse siinä mielessä syntymään, kun ei ole "kohdemaahan" sillä tavalla kotiutunut. Se siis vaan ihan "tavallista ahdistusta" ollut :) Mutta huh joo pidempi matka ja paluu marras-joulukuussa ois mulle varmaan kans aika vaikea! Tässä nyt kuitenkin koko ajan tajuaa, että kesä on kuitenkin ihan pian tuloillaan ja valon määrä on jo kiva. Nytkin heräsin puoli seitsemän enkä saanut enää unta :D Eli tähänkin pitää varmaan totutella :D
          -
          Ja joo todellakin voin hyvin uskoa, että jatkuvalla auringolla on vaikutus hormonitoimintaan! Tunsin sen ihan itsessäni, hyvänä olona <3 En ole varsinaisesti tiedostanut koskaan kärsiväni mistään kaamosmasennuksesta, mutta kyllähän sen huomasi, että ero on valtava <3

  • Hanne / Lähiömutsi
    18.4.2017 at 13:38

    Se meidän retki oli ihana hetki. Ja onneksi niitä ihania hetkiä on kotiinpaluussa ollut paljon. Niin yllättävän paljon, että siltä kauhulla odotetulta paluushokilta on vältytty, ainakin vielä. Mutta silti välillä ikävä Balille kouraisee mahasta niin kovaa, että tekee mieli mennä kippuralle. Tultiin kotiin pääsiäiseksi, joten luulen sen todellisuuden tulevan naamalle vasta nyt.

    • krista
      18.4.2017 at 13:46

      Toivottavasti vältyttekin siltä shokilta! Ei se varmasti kaikkiin iske eikä samassa suuruudessa, mä oon ehkä aina ollut vähän altis tälle. Matkan meininkiin soljahdan suht helposti, mutta paluu on aina vaikeaa…

  • Heidi
    18.4.2017 at 13:38

    Joo, mä niiiiiin ymmärrän tuon tunteen kun palasin silloin Intiasta 2 ja puolen kuukauden jälkeen. Jotenki kaikki Suomessa tuntui vieraalta, sää ja ruuhkat ärsyttivät, ruoka oli p*skaa ja kauhea angsti-pilvi leijui pään yläpuolella. Kesti kyllä useita viikkoja ennen kun totuin taas siihen vanhaan tuttuun elämään, mutta ei se lopulta ollut yhtä autuutta kuin ennen…

    • krista
      18.4.2017 at 13:50

      Joo ja sulla vielä niin erilainen maa, josta palasit – siinä mielessä Espanja on helppo! Mulla kans oli aikoinaan Intiasta (siitä vapaaehtoistyöstä, se oli puoli vuotta) palatessa ihan valtava paluushokki. Makasin peiton alla ja vastasin, että ”ÄLÄ PUHU” exälle, kun se ois ehdottanut kaikkea tekemistä Helsingissä. Ei voinut vähempää kiinnostaa. Ahdisti pelkästään se, että ihmiset puhuivat suomea, kun ei ollut siihen tottunut. Tuntui, että ei osannut suodattaa ihmisten puheita vaan esimerkiksi ratikassa kuuli jokaisen ihmisen keskustelun yhtä aikaa niin, että PÄÄ RÄJÄHTÄÄ. Uhhuh. En enää muista, kuinka pitkään itsellä tuota silloin kesti… Silloinkin oli kesä tulossa, palasin muistaakseni kesäkuun alussa.

      Pidemmät matkat kyllä muuttaa. Voi jäädä haikeus, mutta tavallaan tulee myös syvyyttä. Sekin on jotenkin pysähdyttävä tunne, että miten on voinut olla vaikka puoli vuotta poissa, ja palatessa kaikki on kuten ennen. Itse tuntee muuttuneensa valtavasti (etenkin tuolleen Intiassa tai muualla erilaisessa ympäristössä/yhteiskunnassa) ja sitten kotona kaikki on kuitenkin samoin, muut ihmiset eivät ole muuttuneet samalla tavalla kuin itse on (tai ainankin siltä tuntuu). Se oli vaikeaa.

      • Heidi
        19.4.2017 at 19:35

        Siksi on sanonta ”matkailu avartaa”. Oon niin monta kertaa ollut tuolla maailmalla, että joka kerta kun palaan kotiin, yhtäkkiä huomaa missä asioissa meillä on täällä asiat ja hyvin ja missä huonosti. Ja sitten kun ihmiset valittavat asioista, joilla ei oikeasti ole merkitystä koska-olet-nähnyt-pahempaa, tekee mieli pitää pieni saarna että ole sinä hiljaa, sulla sentään nämä asiat X ja Y kunnossa. Just tätä kun itse on oppinut arvostamaan pieniäkin asioita, ja tietää ettei valittaminen vie elämää parempaan suuntaan. Tai noh, ehkä joskus kun asiakaspalvelu takkuaa :D

        • krista
          19.4.2017 at 19:36

          Kyllä, juuri näin <3

  • Heispi
    18.4.2017 at 13:47

    Me kun on rämmitty täällä loskassa ja kylmässä koko ”talvi” niin nautin siitä, että vaikkei ole lämmin, siihen voi luottaa että _aina_ tulee valo! Joka ikinen vuosi valon määrä lisääntyy ja aurinko paistaa enemmän ja enemmän. Ja ainut millä mä kestän tätä toppatakkikevättä on naivi uskomus siihen, että kun kärvistelen tän kylmyyden, kesällä on _oltava_ lämmintä. Talvi oli liian leuto ja märkä. Teillä taisi olla Espanjassa useampi pulkkamäkipäivä kuin meillä täällä. Hullua.

    • krista
      18.4.2017 at 13:53

      Joo meillä oli meille just sopiva talvi: kaksi vuorokautta pikkupakkasta, lunta ja auringopaistetta, ja sit parin tunnin päästä oli taas täysi kesä :D Optimaalista :D

      Mutta joo mä kans jotenkin tunnen, että mulle vois olla tämä huhtikuu jopa helpompi, jos olisin ollut enemmän rämpimässä. Tuntisi sen kehityksen hyvään päin. Nyt oli jo täysi kesä, ylittyvät hellerajat ja biitsikelit, ja KOPS siitä takaisin kylmyyteen, että ”tässä ois Suomen kevät, olkaa hyvät” :D

  • Jp ja kirppu
    18.4.2017 at 14:17

    Tunnen ton tuskan, ihan vaan koska odotan kovasti lämmintä kevättä. Tää lumiloskakakka kelivaihe on jatkunut ihan poikkeuksellisen pitkään. Viime vuonna samaan aikaan olin kollari päällä tekemässä pihahommia ja kukkia kukki jo. Nyt joka toinen päivä on satanut lunta ja lapset kulkee raihnaantuneissa toppapuvuissa, koska kylmä. (ja kirppu tais silti vilustua).

    Tammikuuhun asti selvisin kepeästi asennemuutoksella. Tajusin, että valoa riittää oikeastaan ihan kivasti marraskuuhun. Sitten ah ihana joulu. Mut sitten alkoi piiiiiiitkä kevät kera influenssojen ja norojen(ammattini huono puoli). Ja tuntuu että se ilmasto vain jämähti.. No josko se toukokuu toisi kevään? 😊😄

    • krista
      18.4.2017 at 20:47

      Toukokuuta odotellessa! :) Itselleni tavallisesti marraskuu ja tammikuu ovat ne vaikeat – omissa muistikuvissa tää kevätaika ois tavallisesti itselle oikein kiva. Mutta tosiaan on kuulemma poikkeuksellinen kevät (täällä etelässä ainakin), Facebookiin mulle postattiin, että muuttolinnutkin kääntyneet takaisin, OMG :)

  • Kauas matkailu angstoittaa
    18.4.2017 at 14:24

    Note to self: älä matkusta Pohjoismaita kauemmaksi ja niihinkin vain kesäaikaan, kun on ihana palata Suomen suveen 😉

    • krista
      18.4.2017 at 17:01

      Hahaa totta! :D

  • Mervi
    18.4.2017 at 14:26

    Noooh…ei siihen kai koskaan täysin totu (sori ;)) Muutimme miehen kanssa Suomeen kohta jo 10 vuotta (??) sitten, ja joka kevät se kirpaisee. Ne sukulaisten ja kaverien kuvat maaliskuisesta Madridista. +20 ja aurinkoa. Ja me täällä Suomessa -10 ja räntää. Mutta siis se kevät on kyllä pahin. Muun vuotta Suomessa on ihan kivaa. Jotenkin kummasti edes loka-marraskuu ei ole meille niin paha kun se maalis-huhtikuu.

    Mutta ainahan se on mielessä, Espanja siis. Ja kyllä meillä on ainakin aina pieni portti auki sille ajatukselle, että sinne palaisimme. Vaikkakaan en millään haluaisi jättää omaa unelmatyötäni Suomessa ja hyviä suomalaisia päiväkoteja ja kouluja.

    • krista
      18.4.2017 at 21:38

      Tää oli kyllä mulle yllätys – että KEVÄÄLLÄ (ihanaa aikaa!) paluu voisi tosiaan tuntua tältä. Marraskuussa on edessä pitkä pätkä pimeyttä, mutta tässä keväällähän on KESÄ (mun omin) aika edessä. Mutta ehkä näitä ei voi järjellä tietää, tunnetason kysymyksiä. Ja itsellä kun niin vahvasti oli se arki siellä sellaista, jota RAKASTIN. Ihan tavallista arkea, mutta se tuntui niin ”omalta”.

      Portti auki meilläkin <3 Ehdottomasti <3 Ja kyllä, ne ystävien kuvat. Voih!

  • Riikka
    18.4.2017 at 14:38

    No me rämmittiin täällä koko talvi ja silti mulla on kauheat angstit päällä tästä keväästä. Lasken joka päivä, miten paljon on aikaa lokakuun alusta tähän hetkeen ja paljon siihen on nyt tästä hetkestä eteenpäin matkaa. Että paljon tätä ”ihan ok” vuodenaikaa on nyt jäljellä ja kuinka kauan tätä paskaa on taas viime syksystä asti kärsitty. Sen paremman puoliskon laskuri vaan vähenee koko ajan ja lokakuu on yhä lähempänä. Ja hei, mä oon tosiaankin peruspositiivinen ihminen, silloin siis kun saan olla mua lämmittävässä ilmastossa!
    Jotenkin koko ajan on mielessä vielä ne karseat kesäkuut, kun saa olla vielä juhannuksenakin toppatakki päällä…. Ei miksi me asutaan täällä! Tää on aivan hullua, mä haluan myös ikuisen kesän!

    • krista
      18.4.2017 at 21:47

      Heh juhannuksesta tuli mieleen, mitä eräs ihminen kertoi minulle siellä: he olivat vuoden jälkeen palanneet Suomeen ja istuneet juhannuksena kotipihallaan, olikohan +5 astetta ollut mittarissa. Olivat siinä hetkessä päättäneet palata ja nyt asuneet Espanjassa useamman vuoden :D Samastuin :D

  • A-L
    18.4.2017 at 14:45

    Minä muutin Espanjaan alunperin vuodeksi. Kun paluupäivä alkoi lähestyä tunsin niin suurta haikeutta, kipua, surua ja ikävää joka kerta, kun ajattelin, että tälläkään plazalla en kohta enää nuo café con lecheä, en nää näitä epätodellisen pinkkejä kukkia kotimatkalla, en kuule uima-altaan kutsuvaa solinaa pensasaitojen takaa, en tunne polttavaa aurinkoa naamalla helmikuussa, en näe nauravia ja laulavia ja kitaraa soittavia nuoria olusilla keskellä päivää nauttimassa elämâstä. Kun tajusin, että mikään ei estä minua jäämästä, tein päätöksen jäädä pysyvästi tänne. Nyt 9-vuotta myöhemmin tajuan miten tärkeää on tehdä sitä mistä tykkää ja asua siellä missä tuntuu hyvältä.Nyt minulla on oma keittiön ikkuna josta ripustaa pyykkiä, parveke täynnä kukkia, espanjalaisia ystäviä joiden kanssa juoda lasi viiniä vaikka keskellä päivää, oma leikkipuisto jonne mennä omien lasten kanssa nauttimaan leudoista ja lämpimistä illoista ja pimeät, mutta lämpimät kesäyöt rannalla. En tiedä miltä tuntuisi palata Suomeen. Ajatus vuodesta Suomessa on houkutteleva, mutta en tiedä miten selviäisin pimeässä. En voi siis kun toivoa pikaista paranemista sinne teille <3 Pian varmasti helpottaa! Jos ei, niin reppu selkäân ja takaisin, España odottaa teitä täällä!

    • krista
      18.4.2017 at 15:37

      Apua mulle tuli kyyneleet silmiin, kun luin tän! Kyllä, kyllä, ihan kaiken tuossa alussa kuvaamasi tunnen ihan täsmälleen. Me ollaan nyt just siinä ”taitoskohdassa”. Pysyvään asumiseen siellä (Suomen-kodista luopumiseen) ei olla vielä valmiita, mutta selkeästi nähdään, että 7kk/5kk -jako maiden välillä ois meidän unelma. Täytyy pitää unelma ajatuksissa, vähitellen sitä kohti <3
      -
      Kuulostaa just elämältä, jota mä haluaisin elää <3 Tää on nyt vähän kökkökliseistä, mutta jotenkin tunsin, että mun sielu on siellä. Tai jotain :)

      • ElinaBee
        18.4.2017 at 17:48

        Kökkökliseet <3 Mä vietin lukioikäisenä yhteensä myös varmaan 3 kk Espanjan eri osissa mitä hassuimmissa aktiviteeteissa (mm. Camino de Santiago) ja onhan se nyt aivan ihana maa! Ai hitsi! Ei kyllä koskaan tullut sellainen "sielunkoti"-fiilis niiku joissain Afrikan maissa, mutta kyllähän Espanjassa mielellään aina puolet vuodesta viettäisi!

        Ja mä kyllä uskon 100% että joidenkin maiden kanssa on mahdollista kokea sielujen sympatiaa!

  • toope tyttelssön
    18.4.2017 at 14:50

    Aaaaaah SAMAISTUN satasella! Lähin tammikuun lopulla Thaimaahan ja palasin maaliskuun alkupuolella – tarkoitus oli skipata pahin pimeys ja kylmyys ja palata aurinkoiseen, LÄMPIMÄÄN Suomeen. Aurinkoinen? Kyllä, vaihtelevasti. Lämmin?!?!? Never heard. Ahdistaa tää jatkuva loputon kylmyys!!! Vaikka olen ollut kuusi viikkoa täältä poissa ja tuntuu siltä ettei olis oikeutta valittaa kun muut parat on ollu täällä KOKO talven! Mut KYLLÄ saa tuntua pahalta ja olla ikävä, sulla on siihen lupa <3 Ja mua pelottaa että kesäkin on kylmä, viime kesä oli. Mä ELÄN lämmöstä, lämpö ja se että voi olla hellemekossa keskellä yötä palelematta on mulle yhtä kuin vapaus. Kyllä, asumme aivan väärässä maassa säähän nähden.

    Satunnaisesti kirjoittelen tällä höpsöltä nickillä tänne, mietin aina että minkä ihmeen kuvan tämä nicki antaa musta :D Olen siis se joka sulle joskus kauan sitten mainosti metsäkerhoja sähköpostitse :) ja sitten olen törmännyt teihin työskennellessäni leikkipuistossa ja tullu sanomaan Joelille jotain tyyliin että "ooooh puutalobabyt livenä!" :D Luen kaikki postaukset mutta harvemmin kommentoin. Tämä on ihana blogi <3 (pakko lisätä tänne sulkeisiin vielä että olen vähän myös kateellinen teidän toimivasta parisuhteesta ja lapsiperhe-elämästä, asioita joita itse kipeästi kaipaan.)

    • krista
      18.4.2017 at 21:50

      Kyllä, ymmärrän TÄYSIN, mitä tarkoitat! Juuri samanlaisia tuntemuksia! Ihana jakaa näitä, kiitos <3
      -
      Hei tunnistan nimimerkkisi ja tunnistan metsäkerhomeilittelyn & leikkipuistokohtaamisen, mutta aivoni ei ole yhdistäneet näitä kahta yhteen - hyvä kun sanoit! Mutta hei eiks mekin sen jälkeen nähty leikkipuistossa, muistanko oikein...? Mulla on niin karsean huono kasvomuisti, että en enää tunnistais :) Että jos tavataan, niin tuu juttelemaan!
      -
      Ja kiitos, ihanasti sanottu <3 Toivon kovasti, että sinullakin joskus! <3

      • toope tyttelssön
        18.4.2017 at 22:54

        Kiitos itsellesi! Ihanaa vertaistukea, tietää ettei ole ainut ja saada LUPA tuntea näin vaikka on ollu lämpimässä monta viikkoa!

        Heh joo tää nicki on jostain vaan napsahtanut joskus ku on ollu pakko kommentoida johonkin täällä :) Joo nähtiin mekin siellä ja vaihdettiin muutama sana! Olitteko puistossa just ku oli PuistoPellet? Vai muuten vaan? Muistaakseni oli jotain ekstraohjelmaa :) Ja oon joskus nähny teijät ratikassa myös! Jep, pitää tulla. :) Oon metsäkerho-hommat nyt jättänyt ja haen opiskelemaan teatteri-ilmaisun ohjaajaksi nukketeatteri-painotuksella…!

        Kylläpä muuten pitkään piti lukea tota ”metsäkerhomeilittelyn”-sanaa, aivoni sanoivat että siinä lukee metsäker – HOME – nimittely :D

  • Aino
    18.4.2017 at 16:22

    Aa, älä nyt sano! Meinaa paluupaniikki tässä kasvaa, vaikka noin kokonaisuudessaan ollaan varmaan positiivisen puolella tuntemusten kanssa. Hyvä, että vastapainoksi annoit ton Lähiömutsin postauslinkin. Se rauhoitti kummasti (metä, ah, metsä!).

    Toisaalta, minä olen ehkä juuri tuo ihmistyyppi, joka ei suhtaudu intohimoisesti säähän puoleen tai toiseen. Helmi kyllä taitaa olla toista maata, kun usein ulos lähtiesämme hän voi huokaista kuinka ihana aurinko on. Olen itse asiassa innoissani pläräillyt välikausihaalari-mallistoja netissä- ja kodin tapetteja – vaikka tiedän, ettemme ehkä koskaan raaski uutena ostaa juuri sellaisia mistä tykkäämme. Omin voimin tapetoinnista puhumattakaan! Tapeteista muuten miellytti eniten Art Deco -aiheiset ja haalareista Reiman 70-luvun vintage malliset – ja jotenkin ne Miomaon coolit tupsuhaalaritkin. Ja totta kai pinnailit nämä kaikki Pnterest-tilileni. Rami aina kiusoitellen kutsuukin minua hipsteriksi ja ajoittain saan hieman kiinni siitä mielikuvasta, mitä hän sillä tarkoittaa kohdallani :D.

    Mutta nyt tärkeimpään kysymykseen: Pärjätäänkö me kevät-kesätuulitakeillamme kun viikon päästä saavumme Suomeen?! Nuo lumiläiskäkuvat saivat minut havahtumaan. Olin jo asentoitunut, että metsästän haalareita vasta kesällä/alkusyksystä.

    Ja hei, mennään yhdessä sitten Haltialaan! Meidän kodin läheltä on sinne suora bussiyhteys. Tai no, suora ja suora, kyllä siinä semmosen reilun 20min joutuu kävelemään bussimatkan jälkeen, jotta ollaan kunnolla landella :).

    • krista
      18.4.2017 at 16:28

      Pikavastaus tanssitreenien lomasta: ääk epäilen, että ette pärjää! Vai onko ne kevättuulitakit sellaista välikausimallia? Niillä pärjää hyvien kerrosten kanssa kyllä. Meillä on ollut välikaushaalarit vasta KERRAN, siellä välikerros alla, muuten on ollut vielä toppaa! Eikä ole vielä 10 päivän ennusteessa muutosta luvassa… Mutta moni käyttää jo välikausivaatteita tosiaan välikerroksilla, ne on hyvinkin ok :)

      Lumi ei enää ”tartu” maahan (kop kop puuta), mutta sitä on hiljalleen leijaillut ilmassa oikeastaan joka päivä. Seela on kyllä sitä mieltä, että se on pölyä :D Aurinko paistaa, mutta ei lämmitä, yöllä on pakkasta.

  • Aino
    18.4.2017 at 16:27

    Tosta kyyhöttely asennosta (tunnistan) tuli muuten myös mieleen, mistä voisi löytää kivannäköisiä aikuisten välikausi/toppavaatteita?! Vinkkejä kehiin!

    • Maiju
      18.4.2017 at 17:38

      Tuulipuku <3 Aikuisen ulkoilupukeutumisen A ja Ö. Nykyään on paljon hyvännäköisiä ja toimivia vaihtoehtoja eri hintaluokissa. Teknisinä ominaisuuksina käytännöllisiä on veden ja tuulen pitävyys, riittävän väljä malli kerroksia varten (samallalailla kuin lapsilla) ja hyvä huppu/kaulus, ettei tuule kaulaan eikä sada naamalle. Eli ihan samat jutut kuin lapsilla. Tosin aikuisena etuna se, että kun kerran ostaa hyvät, ne kestää monta vuotta!

    • krista
      18.4.2017 at 21:52

      Mä oon muuten toivonut kans löytäväni jostain sellaista hyvännäköistä parka-tyyppistä välikausitakkia! Hupullista ja pitkää, veden ja tuulenpitävää, mutta jotain muuta väriä kuin sitä ikuista vihreää (sellaiset mulla on sekä talvitakkina että välikausitakkina, ja ovat kyllä niin tylsiä ja ei-mua, että huh huh) :)

      • Lilah
        19.4.2017 at 15:01

        Tsekkaa budget sportin mainos 😊 Keltaista tarjolla sunnuntaina. ICE peak Lana, myös verkkokaupassa.

        • krista
          19.4.2017 at 15:06

          Hei KIITOS, tuohan ois hyvä! Ehkä vielä pidempää mallia ajattelin, mutta muut jutut ovat kohdallaan, myös hinta :) Eääääh, mun ei pitäis ostaa mitään, mutta… Houkutus on suuri!

      • Peikkorukka
        19.4.2017 at 19:09

        Suosittelen lämpimästi että kaikki hyviä ja edullisia ulkovaatteita kaipaava käy katsomassa Stormbergin sivut. Norjalainen firma joka tekee norjan keleihin sopivia vaatteita. Sieltä saa myös usein ensitilaaja 10 euroa alennusta. Itse ostin sieltä viime syksynä sadetakin joka on ollut ihan lyömätön syksyllä ja keväällä vaunutellessa. Ja maksoin huimat 32 euroa. Ja on vielä nIin nätti täysteipatuksi ja kumiseksi sadetakiksi että sen kanssa kehtaa liikkua kaupungillakin.

  • MIMA
    18.4.2017 at 16:30

    Nyt on kyllä ihan pakko kommentoida, kun elonne kuulostaa niin ankealta ja mieleeni välähti ajatus, että ei minnekään Espanjaan vaan muuttakaa tänne Pohjois-Suomeen :) Talvi on pitkä. Ja kylmä. Ja pimeä. Mutta mikä ero Etelä-Suomen talveen on, niin täällä sijainti ja sääolot mahdollistaa aktiivisen elämän myös talvella. Ei ole sitä pelkkää kuukausikaupalla kestävää sohjossa raahustamista ja leikkipuistoissa seisoskelua.

    Itsekin aina pohjoisessa asuneena on oman lapsuuden ja nykyisen lapsiperhe-elon välissä pitkä tylsä talviaika, mutta nyt lasten myötä talvethan on ihan huippuaikaa täällä. Voi luistella, hiihtää, laskea mäkeä, lasketella, retkeillä jne. loputtomiin. Pimeys ei haittaa, koska lapset rakastaa taskulamppuja iltaleikeissä ja lumi tarjoaa loputtonat määrät leikkimahdollisuuksia ihan omassa pihassa. Ja kyllä nykyajan ulkoiluvaatteet on niin mahtavia 80-luvun vehkeisiin verrattuna, ettei ulkona kyllä palele, kun on pukeutunut oikein (muistetaan säänmukainen pukeutuminen myös siellä etelässä). Ja kun ulkona on niin paljon tekemistä aina, myös aikuisilla, ei liikkeessä kyllä palele.

    Että terveiset vaan täältä Kainuusta! Me täällä nautitaan edelleen valkoisista hangista ja auringosta. Pilkki- ja hiihtokelit järvien jäällä on nyt aivan parhaimmillaan ja hanget kantaa pihoilla ja metsissä. Ihan parasta aikaa tämä huhtikuu :) Ja mikä onni asua Suomessa, jossa oikeesti voi valita ja elää neljää erilaista ja aitoa vuodenaikaa pelkän 8kk kestävän välikauden ja kesän sijaan :)

    • iinuska
      18.4.2017 at 17:55

      Komppaan Mimaa! Pohjoisessa talvi on ihanaa, ei ankeaa aikaa :) Pohjois-Suomessa pystyy oikein hyvin hiihtämään, pilkkimään ja tekemään vaikka mitä. Ihana kevätaurinko ruskettaa sille paljastetut kasvot, ja nyt kesäaikaan illastakin on ihanan valoisaa piiiiitkään :) Ja hei, aikuisille toppakamppeet ja pipot päälle myös!

    • krista
      18.4.2017 at 19:58

      Samaa mieltä, pohjoisessa on paremmat talvet! Hyvinkin voisin viettää vaikka jonkun talven siellä – tai ainakin tämän maalis-huhtikuun! Muistan tosi hyvin ne pääsiäisen ajan hohtavat hanget omasta lapsuudesta <3

      • Heidi
        19.4.2017 at 19:40

        Voi, se helmikuu kun olimme ukon kanssa Kemissä – selvä muutos Helsingistä! Siellä odotti kunnon TALVI, oli paksu luntakerros maassa joka narisi ihanasti jalkojen alla, kunnon pakkanen että poskissa tuntui (muttei silti liikaa) ja jään päällä pystyi ajelemaan kelkalla ilman pelkoa että kohta pettää alta. Hassua millainen ero meilläkin täällä Suomessa :D

        • krista
          19.4.2017 at 19:49

          Oikea talvi!!!

  • Kirsi
    18.4.2017 at 16:31

    Ymmärrän kyllä paluushokkinne ja voin samaistua siihen (itse palasin puolen vuoden Italiassa asumisen jälkeen syyskuuhun). Mutta. Säälle ei voi mitään. Se ei muutu vaikka kuinka märisisi ja masentelisi. Te olette nyt valinneet olla Suomessa ainakin jonkin aikaa, joten deal with it. Shokki ja ärsytys vaan pitenee ja pysyy yllä, jos aktiivisesti ajattelee paskaa säätä.

    • krista
      18.4.2017 at 16:59

      ”Deal with it” on yhtä hyvä neuvo kuin ”laita silmät kiinni ja nuku” unettomalle :D Mutta ajan kanssa se tosiaan tasaantuu, siitä on onneksi itsellä jo aikaisempaakin kokemusta (Intiasta paluu oli pahin), joten tietää, että siitä mennään yli ja kuten kirjoitin, on hurjasti kivojakin asioita, kunhan tämän tuntemuksen yli pääsee :)

  • Torey
    18.4.2017 at 16:36

    Serkkuni miehen sanoja lainaten ”Suomessa on yksi vuodenaika ja se on Paska”. :’D He asuivat Balilla 7kk ja kiertelivät pari kk Australiaa jne lisäksi. Palasivat tänne keväällä. Ja voin kertoa, ettei sopeutiminen ollut ihan helppoa. Nyt ovat olleet jo vuoden kotona Suomessa ja yhä saan snäpissä kuvia lumisateesta saatesanoin ”MITÄ MÄ TEEN TÄÄLLÄ”. Eli ei se välttämättä ihan heti helpota. :D

    Mulle valonmäärä on tärkein myös, mutta kaipaan mä lämpöäkin. Lapset pärjää ulkona kelistä viis, mutta mä vihaan ellei ole lämmin tai aurinko paista siniseltä taivaalta. Tänään on ok, +8 ja aurinkoa. Tätä mä siedän. Mutta kaipaan silti enemmän.

    • krista
      18.4.2017 at 21:54

      Haha, kuulostaa Joelilta :D Ja multa kans :D

      Meillä kans lapset ovat painaneet toppapuvuissaan ihan tyytyväisinä – mutta ovat kyllä ikävöineet Espanjaan hekin. Paljon ovat puhuneet, miten sinne haluaisivat uudelleen ja JOKA VUOSI :)

    1 2