Päivän asu (ja jätski. ja kissa. ja saamispaita. ja OIKEA päivän asu)

Wohoo, wohoo, wohoo!

Mulla oli tänään eka kerran jalassa farkut. Siis oikeat farkut, ilman sitä äitiys-etuliitettä!

Ei nyt sentään lempparifarkut (meinasin ottaa myös niiden päällelaittoyrityksestä kuvan, mutta näytti VÄHÄN liian härskiltä), mutta nämä perus-ikisuosikki-moneenkertaanpaikatut-pissisfarkut kuitenkin!

Ja sen kunniaksi sekä ihan vaan huvittelun vuoksi laitoin päälle samat vaatteet kuin aikoinaan ensitreffeille Joelin kanssa. Mahtui! (testi-testinen: huomaako Joel mitään)

Miten saada kissa mukaan kuvaan?

No, jätskillä tietenkin!

 

”Kappas, saamispaita!”, Joel kommentoi.

Mutta eijeijei, tämä ei ollut saamispaita! Ei ollenkaan. Tämä oli ihan viaton ensitreffipaita.

TÄMÄ oli saamispaita.

Okei silloin saattoi olla myös meikkiä ja pestyt hiukset.

 

Niin kuin olen jo syksyllä Isyyspakkaus-blogin puolella kertonut (öö olen MITÄ tehnyt!? ja MIKS mä sen SIELLÄ olen kertonut?! ), sinkkuaikojen empiiristen tutkimusten pohjalta on siis todettu tämä täysin luotettava tutkimustulos: pallopaidalla saa aina.

*******

Niin joo luulitteko oikeasti, että olen sitten noissa vaatteissa koko päivän? No EN. Aika pian noiden kuvien ottamisen jälkeen vaihdoin takaisin ne pehmeänmukavanihanat kotivaatteet. En mä nyt flunssassa viitsi noissa kykkiä – ja kotona. Kiristävät, perhana vie.

Kas näin.

Lököttävät Hello Kitty -fleecepöksyt, alla tietysti ne tutut mieskalsarit.

”That’s my wife”, Joel kommentoi.

 

 

PS. Anteeksi pöllöilyposeerauskuvat. Mutta hitsi on vaan pakko vähän riemuita siitä, että oma kroppa alkaa tuntua ja näyttää omalta. Jee! Nuo vaatteet ei siis todellakaan ois mahtuneet mun päälle vielä pari kuukautta sitten!

(no okei paitsi nuo viimeisen kuvan vaatteet)

Miten muilla kiloklubbauksen (tai vastaavan) aloittaneilla menee?

 
Like

You Might Also Like

  • Kristaliina
    16.3.2013 at 10:42

    PS. Noi on muuten parhaat farkut ikinä. Laskin just, että oon ostanut ne 9 vuotta sitten ja käyttänyt niitä jatkuvasti (öö paitsi tän viime ajan, kun eivät mahtuneet päälle) ja ne silti on Just Ne, jotka istuu päälle parhaiten.

    Nuo on kyllä nii-ii-iin moneen kertaa haaroista paikatut, tekisi ehkä mieli ostaa samanlaiset uutena. Mutta voiko 35-vuotias vielä mennä ostamaan Miss Sixtyn farkut? Hmmm ja onko niitä edes enää olemassa? :)  Ja onks se jo vähän liian noloa, eiks toi joskus (no silloin 9 vuotta sitten) kuitenkin ollut joku pissisfarkkumalli…?

  • Suttura
    16.3.2013 at 11:26

    7 viikko pyörähtää maanantaina ja tänään saldo oli -6,3kg. Vähän tahti otti hidastusta taudeista, mutta nyt on ab-kuuri ohi joten lenkille jo heti maanantaina! Jotta jos joskus selviäisi sen ExtremeFatFamilyRunin maaliinkin :D Tilanne ennen raskautta vaiheeseen on -6,5kg. Olen vaatimattomat 14,5kg kevyempi kun 3kk sitten. Tapanihan täyttää sen 3kk 1,5 vkon päästä. Hui!

    Enkä siltikään ole noin sutjakka. Lähellekkään. Vau.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    16.3.2013 at 16:20

    Farkkumalleissa ei ole ikäsuositusta, sanoi ystävällinen myyjä eilen, kun ostin uudet farkut Espritiltä. 64 v. ja 27 tuumaa, ei toki pillit! Ja kiitos blogistasi, jota näin mummina on riemullista lukea!

  • Kristaliina
    16.3.2013 at 16:33

    Hyvä kommentti siltä myyjältä, täytyypä tsempata tämänkin perheen mummi tuo ajatus mielessään farkkuostoksille – 72 vee ja taitaa olla tuo sama tuumakoko :) Kiva myös kuulla, että täällä on kaikenikäisiä lukijoita!

    Suttura, vau mikä vauhti sulla! Mä 3 kk synnytyksestä pystyin hädin tuskin kävelemään kunnolla :D Täällä kans sitkeä flunssa piinaa, koko viime viikon sirkus- ja tanssitunnit piti jättää väliin, blaah…

  • annemi
    16.3.2013 at 16:41

    Arvaa miten mun kävi? tällä kertaa jaksoin vaan vajaan 4 viikkoa ja sitten se taas jäi. Mä olen niin saamaton! :D 

  • MinnaM
    16.3.2013 at 16:52

    Uuh mama, hyvältä näyttää! ;-)

    Itsekin kyllä kirjauduin Kiloklubiin ja jaksoin…ööh…ehkä kolme päivää kirjata syömisiäni sinne ja sitten iski vitutus. Ei vaan jotenkin tehnyt mieli analysoida syömisiään jatkuvasti, vaan halusin mielummin opetella kuuntelemaan kehoani ja sitä mitä se haluaa. Hyvän startin antoi Vogelin kuuri ja peilistä katsoo jo sutjakampi mimmi: vaaka näyttää kolmisen kiloa vähemmän kuin jouluna, pari vielä pois niin sitten olen mukavuuspainossani. Lisäsin lautaselle kasviksia ja proteiinia ja vähensin reilusti viljaa ja sokeria, siinäpä se. Ja vedenjuontia lisäsin myös. 

  • Neene
    16.3.2013 at 17:22

    Ihana Krista! Mun timmiytyminen kosahti alku vuodesta, ku lääkäri huomas mun kantaluun murtuneen. Nyt kahen kuukauden täyskeppeilyn jälkeen saan varata jo puolella painolla eli toivoa liikunnallisesta kesästä on :)

     

    -Neene(e) (sain vihdoin rekisteröidyttyä, mutta toinen -e unohtu..)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    16.3.2013 at 18:05

    Mulla on tippunu 5 kg noin vuoden alusta Kiloklubin avulla. Lähes kuukauden paino on liikkunut 1kg +/- sisällä, vaikka oon tunnollisesti muutamaa repsahdusta lukuunottamatta noudattanut Kilokubia. Onhan se aika turhauttavaa kun mielestään tekee kaiken oikein mutta sit paino nouseekin. Onko sulla tai jollain muulla sahannut paino edestakaisin tuon kilon sisällä pitkäänkin? Kunto on kyllä parantunut kun olen liikkunut, joten toivon et olisin saanut vähän lihasta. Kaipa se pitää jatkaa vaan, pakkohan sen painon on jossain vaiheessa lähteä laskemaan…

    Ja siis vau, näytät upealta! Itse en oo läheskään noin hoikka ollut edes ennen raskautta mut hei, ollaan kaikki erilaisia ja silti ihania, eiks niin? ;)

  • Mindeka
    16.3.2013 at 19:47

    Olet ihana ja näytät hyvälle! (varsinkin noissa fleecepöllömikäliehousuissa!)

  • Linka
    16.3.2013 at 20:14

    Oi, onnea saavutuksesta! Mun saamispaidat on aina ollu vähän semmosia itsestäänselvyyssaamispaitoja… Pitäisköhän itsekin kokeilla tota kiloklubia… oon ihan vaan sillä saanut 6kg pois, että isäntä käy kaupassa… (noloa!!!!)

  • Kristaliina
    16.3.2013 at 22:06

    Kiitos, kiitos :)

    Hehee Linka tuohan se vasta hyvä laihismetodi onkin – PLUS että säästää kaupassakäymisvaivan :D

    Joo siis noiden pallopaitojen saamissalaisuus piileekin varmaan just siinä, että ne ei ole ollenkaan itsestäänselviä, vähän silleen ”musta tulee sun tyttöystävä ja mut voi esitellä sun vanhemmille” -saamispaitoja siis :D Ei siis yhtään silleen tuhmasti vaan se selvästikin viestittää jotain potentiaalistyttöystävyyttä. Eli tavallaan saaminen on väärä termi, mut se oli vaan Joelin näkemys asiaan :D Mut vaikutus on ihan maaginen: pallokuviota vaan päälle baariin, niin toimii magneetin lailla, uskokaa pois tää on empiirisesti testattu! Pallojen ei siis välttämättä tarvitse olla paidassa, voi olla esim. pallokuviorusetti hiuksissa. Edistyneimmissä testeissä pallokuviot on voineet olla piilossa jopa pikkarinkuvioissa ja silti on toiminut :D (ei mun testaamana).

    …että jos joku lukijoista on vielä tuollaisessa poikaystävänbongausvaiheessa niin suosittelen testaamaan ja raportoimaan tuloksista täällä :)

    Ja joo, mä muistan kans silloin eka kerralta Kiloklubista, että välillä tuntui olevan paino ihan paikallaan niin kuin Vierailijakin kirjoittaa. Mutta mä kans sain samalla silloin(kin) liikuntainnostuksen, joten oon aika varma että se oli vaan lihasten kasvua. Mut se lähti silloin aivan itsestään taas liikkeelle muutaman viikon junnaamisen jälkeen. Jännä juttu, että pidemmällä aikavälillä sitä junnausta ei sitten oikein näkynytkään siinä käyrässä, vaikka silloin tuntui että ei tapahdu mitään.

    Ja 5 kg vuoden alusta on muuten tosi hyvä vauhti!

    Hei ja ”luovuttaneet”, tuossahan on siis se ilo, että aina voi ajatella että sehän ei ole mikään kuuri eli siinä ei epäonnistuta. Kyllähän se lyhytkin testaaminen opettaa jotain just siitä, että mitä kannattaa syödä eli tavallaan se mun oppi on ollut just tuo sama, mitä MinnaM sanoo. Mulle se oli: lisää proteiinia, lisää hyvää rasvaa, paljon hedelmiä (avocadot!) ja vähemmän ”turhia” hiilihydraatteja. Mäkään en siis tällä käyttökerralla jaksanut kovin aktiivisesti kirjailla, mutta muistin ne ”opit” jo aiemmasta eli niitä noudattamalla se sitten tapahtui vähän niin kuin itsekseen.

    Ja Neene(e): tervetuloa kirjoutuneenakin! :)

    Mindeka: Se on hei Hello Kittyä eikä pöllöjä se kuvio :D

  • Nansku (Ei varmistettu)
    17.3.2013 at 00:01

    Heips, kuinka paljon Kiloklubi ehdottaa sulle päivittäiseksi kalorimääräksi? Oletko noudattanut sitä silloin kun kirjaat syömisiäsi? Olen vähän lyhyehkö (about sama pituus kuin sulla), joten välillä tuntuu mulle ehdotetut kalorimäärät isoilta ja paino junnaa. Tiputtamalla kaloreita painokin tippuu, mutta onkohan järkevää… Kiitos kivoista jutuista! :)

  • A. Sinivaara
    17.3.2013 at 03:03

    Poseerauskuvat on sallittuja – varsinkin, kun on projekti päällä :) Mäkin tungin eilen itseni viime kesänä ostettuihin farkkushortseihin. Ja itse asiassa ei tarvinut edes tunkea, ne nimittäin kiristi vähemmän kuin silloin, kun ne ostettiin. Ehkä mun pers-, reisi- ja polviläskit alkaa vihdoin antautua ;) Eli projekti etenee täälläkin! Tilannepäivitystä on odotettavissa ihan lähiaikoina.

  • FFFifi
    17.3.2013 at 15:22

    Mä olen nyt ihan hämmentynyt. Vaatekaapissani eniten esiintyvä kuvio on valkoinen pallo mustalla pohjalla, enkä ole huomannut mitään tuollaista vaikutusta. Liikunko mä väärissä paikoissa? Vai olenko ollut vakiintunut niin pitkään, että en huomaa, vai eikö tuo vain toimi mun kohdalla?

  • Kristaliina
    17.3.2013 at 21:32

    Nansku: mun tuo Kiloklubi antais syödä n. 1600-17oo kaloria (ei nyt liikuntoja merkattu mukaan), mutta syön kyllä enemmän :) Imetyshän niitä kaloreita myös jonkin verran imee… Mitä se sulle sanois määräksi? Kantsii tsekkaa, että ei ”tuplakirjaa” omaa arkiaktiivisuuttaan eli itse oon merkannut perustietoihin ”vähäinen aktiivisuus” ja sitten oon kirjannut liikunnat erikseen.

    A. Sinivaara: Polviläskit :D Hihihi toi onkin mulle ihan uusi läskiulottuvuus, hmm mun sirkusmustelmaisiin pahkurapolviin ei taitais oikein treeniohjelmat auttaa :D

    FFFifi: Hmm tää täytyy nyt kyllä selvittää :D Mä en usko, että vika on sussa, koska meidän täysin objektiivisen empirian mukaan tää oli universaali ilmiö… Hmm mä veikkaisin, että syy saattais olla siinä, että täytyy tosiaan olla sinkku että tää pallomaagisusspoikaystävänsaamispotentiaali jotenkin aktivoituu… Joo, siitä se varmaan johtuu. Toinen selitys saattais olla pallojen värissä – me enimmäkseen taidettiin testata tätä puna-valkoyhdistelmää.

    Niin ja kolmas selitys siitä, että aikaa tästä empiriasta on kyllä kulunut sen viitisen vuotta – ehkä ne on nyt vaikka raidat tai ruudut, joilla nykyään saa :D

  • Papyli
    18.3.2013 at 11:22

    Synnytyksesä on kolme kuukautta ja aloin vihdoin taas kuntoilemaan, nyt vielä innostuin tosta Kiloklubista ja kirjauduin sivuille :) kesäkunto täältä tullaan!

  • HelloAochi
    18.3.2013 at 11:28

    Puna-valko taitaakin olla ainoa pallo-yhdistelmä, jota mun kaapista ei löydy. Testaamiseksi muita värejä heti, kun pääsen joskus baariin.

  • Elmi
    18.3.2013 at 21:22

    Hei, mulla ois tällanen puolipöhkö postaustoivomus, että kun olet menestynyt tuossa timmiytymisessä ja painonpudotuksessa noin loistavasti, että tekisit jonkun ruokapäiväkirjapostauksen tai vastaavan. Aihe on tietty aika henkilökohtainen eli ymmärrän kyllä hyvin myös, jos mieluummin jätät tekemättä. Olisi vaan hienoa nähdä sun menestyksen avaimet!

    Näytät hyvältä! :)

  • Kristaliina
    18.3.2013 at 22:00

    Elmi, teen mielelläni – tulossa siis! Ja kiitos! :)

    Papyli, hyvähyvä, hyvin ehtii vielä kesäkuntoon. Kirjoittele sitten, miten sujuu :) Ja HelloAochi, kirjoittele säkin sit ihmeessä pallokuviotestituloksia :D

  • FFFifi
    18.3.2013 at 22:15

    Mietin, että varmaan se on toi väri. Puna-valkoinen on paljon leikkisämpi kuin musta-valkoinen. Tosin sain kaivettua muististani yhden vikittely-yrityksen, jossa olin pukeutunut pallokuosiin. Muistan asun, koska olin silloin ekaa kertaa ulkona esikoisen syntymän jälkeen. Imetin vielä, joten saattoi tosin olla, että ne oli muut pallot kuin paidassa olevat, jotka kiinnosti :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    18.3.2013 at 22:48

    On ihan pakko lisätä erään pallokokeen tulos. Marraskuussa sattuneen eron jälkeen olen käynyt kaksi kertaa baarissa, mutta pallopaidassa (valkoisia pilkkuja mustalla pohjalla) kävi heti flaksi eli sain puhelinnumeron ja treffipyynnnön :D Tapaus oli sangen hämmentävä, sillä minua ollaan neljän vuoden täysi-ikäisyyden & ravintoloissa käynnin aikana koitettu pokata baareissa kolmesti. En kyseisille treffeille ihan vielä uskaltautunut, mutta kun tästä jossain vaiheessa rohkaistun voisi pallokuosia testailla tarkemmin.

    Ensimmäinen pokauskertani taas johti kolmen vuoden suhteeseen. Tällöin minulla oli päälläni paita, joka oli täynnä pieniä kukkia, voisivatko ehkä pienet kuviot olla tuurin taustalla?

  • Tyyne
    22.3.2013 at 23:43

    Täälläkin yksi onnistunut kiloklubbailija :) Välillä vähän jumittaa, mutta pääasiassa menee hyvin! Kivaa kuulla että sullakin on toiminut ja tullut tuloksiakin, jee! :)

    Mutta siitä ei pääse mihinkään, että nuo mansikkaeskimot houkuttelee ihan yhtälailla, vaikka kiloklubin kautta tiedostaa hyvä tavat syödä ;)

  • 1 2