Paavo Väyrynen presidentiksi

”Me käytiin äänestämässä Paavo Väyrystä presidentiksi!!!!”, olin lapsena kovaan ääneen kailottanut äänestyspaikan ulkopuolella. Vuosi on todennäköisesti ollut 1988.

Kun olin lukion ensimmäisellä luokalla, oli myös presidentinvaalit – ja lukiossa järjestettiin omat varjovaalit. Paavo Väyrynen voitti noin murskavoiton keräten lähes 90 prosenttia lukiolaisäänistä.

*******

80-90 -lukujen Kuusamossa (nykytilaa en tiedä) äänestäminen on ollut helppoa. Puolueita oli oikeastaan vain yksi.

Tai oli pari ”toisinajattelijaakin”. Yläasteen biologianopettaja oli vihreä. Hänellä oli risuparta, hän polki pyörällä ja hiihti. Huhu kertoi, että hän asui mökissä keskellä metsää ilman sähköjä ja oli jotain sukua AIV-tornin kehittäjälle. Valintatalon kassalla oli töissä toinen poikkeus; kiva nainen, joka oli ”kommunisti” (luultavasti SDP).

Myös kaikki Sokoksella asioivat olivat ”kommunisteja”. Kunnon keskustalainen kävi K-kaupassa.

Eduskuntavaaleissa koko Kuusamo äänesti yhtä ihmistä, joka tietysti sinne eduskuntaan aina pääsikin. Koko Kuusamon äänestysvoimakaan ei kuitenkaan koskaan saanut Paavo Väyrystä presidentiksi. Mediapeliä.

kuva: www.vaalit.fi

Hmmm. Sitä niin monesti tulee pienten lasten vanhempana ajatelleeksi, että miten antaa lapsilleen mahdollisimman laajat ja suvaitsevat ainekset maailmankuvan rakentumiselle. Ja sitten sitä tällaisia asioita muistellessa tajuaa, että no onhan se omakin maailmankuva rakentunut aika lailla erilaiseksi kuin miltä maailma omassa lapsuusskenessä näytti.

Mun vanhemmat eivät muuten koskaan oikeasti paljastaneet, että äänestivätkö Väyrystä vai eivät.

Itse kävin äänestämässä jo ennakkoon.

En Väyrystä.

 

You Might Also Like

  • Hanna R.
    19.4.2015 at 14:45

    Eilisessä Hesarissa muuten eräs pitkään vaalivalvojana toiminut nainen kertoi, että vanhemmat tuovat usein lapset mukaan äänestyspaikalle, jotta nämä pääsisivät tutustumaan siihen, miten äänestetään. Hän piti tätä hyvänä, mutta sanoi myös, että valvojat kyllä huomauttavat, jos lapsi on niin iso, että ylttää kurkkimaan äänestyslipukkeeseen. Juurikin sen vuoksi, että lapsi ei sitten kopista tullessa kirkkaalla äänellä kajauttaisi ilmoille, ketä isä tai äiti äänesti :) 

    • Kristaliina
      19.4.2015 at 15:17

      Hihihi Silva oli mulla mukana kans, ja ihan kopissakin – ja jopa nostin sen katsomaan, kun kirjoitin numeroa. Jälkeenpäin se osasi aika hyvin selittää, että mitä siellä oikein tapahtui. ”Äiti kirjoitti tädin numeron lappuun” :)

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      20.4.2015 at 12:24

      Meillä oli Jokelassa lasten oma äänestyspiste. Ääniä annettiin päälle 60 ja tiukalla yhden äänen etumatkalla voitti Aku Ankka. Toiseksi tuli Helinä-keiju :)

      • Kristaliina
        20.4.2015 at 12:26

        Disneylle murskavoitto! :D

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          21.4.2015 at 12:35

          No jaetulla kolmannella sijalla oli Karvinen ja Wall-e! :) Vaikka Pixar taitaa olla Disneyn omistuksessa ;)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.4.2015 at 14:58

    AIV-torni? Siis tarkoititko rehu?

    • Kristaliina
      19.4.2015 at 15:14

      Joo – kai :)

  • annakarin
    19.4.2015 at 15:15

    Heh, sullakin on ollut Virtanen bilsanopettajana! Mä olen kuullut hänestä aika paljon juttuja. Pyöräili tai hiihti 50 kilometrin koulumatkat joka päivä, kuivasi hikisukkiaan bilsanluokan patterilla. Piti pakastimessa lapsensa istukkaa ja kerran (ehkä just sunkin kouluaikana?) pojat olivat ennen joululomaa vetäisseet pienenä jekkuna pakastimen johdon seinästä irti – joululomalta palatessa oli luokassa ollut aika karmiva haju. Ja saman AIV-rehu-huhun olen kuullut täytenä totena, tietty. 

    Mitenköhän Kuusamosta on tullut niin paljon niin mahtavia ja älykkäitä tyyppejä, vaikka se meno siellä on ainakin puheiden perusteella ollut aika melkoista? :-D Tunnen monta käsittämättömän lahjakasta tyyppiä Kuusamosta ja jokainen heistä on kertonut noita ihan samoja juttuja. Voisiko olla niin, että tuollaisessa peräkylässä (mitä Kuusamo siis ennen oli), vanhempien vaikutus ja asenne on sittenkin juuri se olennaisin asia, vaikka ympäristö olisi mitä on?

    • Kristaliina
      19.4.2015 at 15:20

      Hehehehehe ei oo totta; mä meinasin kertoa tuon istukkatarinan :D :D :D Ihan niin kuin toi ois tapahtunut mun koulussaoloaikaan, mutta varma tämä muistikuva ei kyllä ole. Voi olla urbaania (hehehehe kuusamolaista) legendaa :)

      Siitä istukasta puhuttiin kovasti kyllä :)

      Oikeasti oon kyllä sitä mieltä, että kyllä Kuusamo on ollut hyvä paikka kasvaa. Tietysti siinä on ollut omat pienen, pohjoisen kylän (silloin se ei ollut vielä kaupunki) ominaispiirteensä, mutta kaiken kaikkiaan.. …joo: hyvä paikka se on ollut :)

      • annakarin
        19.4.2015 at 17:08

        Hei tää on toinen mielenkiintoinen havainto: Kuusamolaisilla on usein tosi paljon jotain hampaankolossa Kuusamoa kohtaan, mutta sitten kuitenkin kaikki sanoo, et hyvä paikka se on ollut kasvaa ja olla. Ja rakas kuitenkin. Ja tuntuu, että tyypit on siitä paikasta kuitenkin jollakin tavalla tosi ylpeitä. 

        Matti lähti sieltä muutama vuosi sitten keskisormet pystyssä ja sanoi, ettei enää ikinä – ja nyt kuitenkin se on alkanut kaivata sinne. Voi Kuusamo. Voi pienet paikkakunnat. <3

        Matin isosisko ja Meeri Koutaniemi muuten tekevät juuri Kuusamosta kotiseututeosta: http://yle.fi/uutiset/kaamos_on_kuusamolaiselle_kummajainen__kotiseututeos_muokkautuu_luonnon_keskella/7882101 . 

    • Någon Annan (Ei varmistettu)
      20.4.2015 at 09:50

      Kuulostaa ihan mahtavalta tyypiltä tuo Virtanen! Tuossa on kyllä tällaiselle wannabe-syrjäseutueksentrikolle (vanh. kylähullu) inspiraatiota.

      • Kristaliina
        20.4.2015 at 12:27

        Hän on oikeasti sitä sarjaa ”elää niin kuin opettaa”. Erikoinen tyyppi, mutta arvostan.

    • ebe
      20.4.2015 at 11:20

      Mulle ei Virtanen kerenny opettaa, mutta äiti on kertonu hauskoja juttuja… :D kyseinen herra on kuitenkin asunut naapurissa aina ja edelleenkin pyöräilee ja hiihtää kylälle, rouva saa mennä bussilla sentään :) pienenä pelkäsin häntä hirveästi,  eikä uskallettu edes virpomaan mennä kyseiseen taloon :D 

      • Kristaliina
        20.4.2015 at 12:32

        …ja marja-aikaan tuli aina aamulla kouluun isot marjasankot pyörän ohjaustangolla keikkuen :)

        • ebe
          21.4.2015 at 18:59

          Juurikin näin :)

  • S-S (ilman kirjautumista) (Ei varmistettu)
    19.4.2015 at 16:08

    Mä olen myös pieneltä paikkakunnalta kotoisin, ihan sydän-Savosta.
    Siellä oli takuuvarmana Väyrysen äänestysprosentti tuota samaa luokkaa, kepulaisia olivat kaikki. Paitsi tietysti meidän perhe/suku, joita sitten toki myös haukuttiin kommunistiksi.
    Kepulaisuuden sinänsä voin ehkä jotenkin maalaispaikkakunnalla ymmärtää, olivathan lähestulkoon kaikki jonkin sortin viljelijöitä. Ja oma lehmä ojassa (pun intended) suurimmalla osalla.

    Mutta se, mitä en suostu ymmärtämään enkä hyväksymään, on samaisen puoluekannan lähes uskontomaisella fanaattisuudella ylläpidetty diktatuuri siitä, että esimerkiksi opettajan viran ko. kunnasta sai vain ja ainoastaan sillä oikealla puoluejäsenkirjalla. Sama päti muihinkin virkoihin, mutta omaan pienen lapsen maailmaan tämä opettaja-aspekti jätti syvän arven – rakastamani ekaluokan opettaja joutui tuolloin jättämään positionsa kun hänelle ei (pätevänä) oltu annettu virkaa, kun vain odotettiin että koska sen tulee täyttämään Sen Ainoan Oikean Puolueen jäsen.

    Tekstini voi kuulostaa katkeralta, ja sitä se varmasti onkin. Nämä (ja monet, monet muut) esimerkit ovat vain aikaansaaneet sen, että ikinä en Kepua äänestä, en ikinä.
    Meno kotipaikkakunnallakin lienee jo hieman muuttunut, jollei muun, niin pahimpien jäärien ”luonnollisen poistuman” kautta.

    Ja sanon vielä sen verran, että tämä sama ilmiö varmasti on ollut näkyvissä muilla paikkakunnilla mahdollisesti muiden puolueiden toimesta joskus – Kepu nyt vain sattuu olemaan minun näkökulmastani tämän tarinan pahis. Ihminenhän se toki siellä ideologian takana sorsimistyön tekee.

    • Kristaliina
      19.4.2015 at 18:37

      Mä en tiedä Kuusamo-skeneä (edes siltä 80-90-luvulta) niin tarkasti, että voisin sanoa faktana – mutta voisin kuvitella, että tuollaista oli sielläkin jonkin verran ilmassa. Ainakin sellaista ”pärstäkertoilua” ihan satavarman selkeästi, myös lapsen silmään, eli että ”the ihmisten” lapset saivat päärooleja missä-nyt-vaan ja niin edelleen. En tiedä, oliko siinä politiikkaa taustalla vai ihan vaan sellaista muuta pienen kylän piiripienipyörii:tä. Me ei koskaan oltu oikein inessä skenessä, kun oltiin ”muualta muuttaneita” eli meillä ei ollut muita sukulaisia siellä kuin meidän perhe.

      Mut joo, en mäkään :)

  • Nykyinen vassari (Ei varmistettu)
    19.4.2015 at 16:37

    Voi apua. Sinun lapsuutesi kuusamolaisessa poliittisessa ilmapiirissä kuulostaa melkoisen tutulta. Meidän perhe vain on Kuhmosta. Kun sitten muutettiin paperi- ja sellutehtaiden luvattuun maahan Kaakkois-Suomeen, sitä sai kuulla aika paljon tuota kommarijuttua vanhempiensa suusta. Äitini muuen tykkää edelleen Väyrysestä ja isäni on yhä vakuuttunut K-kaupan paremmuudesta.

    • Kristaliina
      19.4.2015 at 18:39

      Hehehe mun äiti on muuten ihan vannoutunut K-kaupan käyttäjä. Vaikka kun me ollaan tilattu Alepa-lähetillä ruoat kotiin, niin sen pitää lähteä vielä erikseen pidemmälle K-kauppaan ostamaan joku hemmetin tarjouspaprika :)

      Jotenkin tosi herttaista <3

  • kajo
    19.4.2015 at 17:02

    Augh, kuvailit juuri myös minun lapsuuttani eräässä toisessa pikkukylässä. Ainoa vaan, että omat vanhempani olivat paikkakunnalle muuttaneita, ihan oikeita kommareita, ja arvaa vaan tuliko siellä turpaan……..

    • Kristaliina
      19.4.2015 at 18:40

      Oijoijoijoi, olitte varmasti hyvin epäilyttävää porukkaa tuollaisessa ympäristössä <3

      • kajo
        19.4.2015 at 22:28

        :) Voi kyllä. Tätä nykyä vanhemmat ovat kylläkin arvomaailmaltaan lähempänä paikkakunnan valtaväestöä, ja itse taas olen jo oppinut pitämään pääni kiinni. Siellä..

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.4.2015 at 18:23

    Heh ja minä kasvoin pohjoisen kunnassa, jossa oli täyskepulainen kirkonkylä ja sit meidän kylä (toiseksi suurin taajama), joka oli täynnä vasemmistolaisia koska siellä ei asunut maajusseja vaan rautatieläisiä (jooh, sdp:tä siis lähinnä siltä kylältä)…ei jäänyt hyvät muistot kepusta mulle (sanonta ”kepu pettää aina” on mulle ihan täyttä totta). Niin ja vihreät olivat lähinnä kirosana (tietyt hakkuut tai niiden estäminen saavat äitini vieläkin kiihtymään :D). Niin ja nykyisin pohjoisen sukulaiset kannattaa persuja, voi jehna…

    No joo, meillä politiikasta kiistellään kovin (lapsuus)perheen kesken, koska onhan se kiinnostavaa, miehen kanssa kiistellään vähemmän (paita ja peppu päätyvät yleensä äänestämään samaa ehdokasta, ei tosin aina, mutta monesti käy niin että kun toinen löytää kelvollisen ehdokkaan, niin toinenkin lähtee mukaan kannattamaan…viime vaalit on siis ongelma ollut ”mistä hyvä ehdokas”, kun puolueista ei kelpaa melkein mikään). Mutta kiistellään silleen rakentavasti, asiat riitelee. Perinteitä eri puoluekantojen ymmärtämiseen (paitsi kepun ;)) löytyy, mummoni oli vakaa kokoomuksen kannattaja ja ukkisi vasemmistoliiton, mutta hyvin toimeen tulivat arjessa :)

    Meillä lapsi otettiin mukaan äänestyspaikalle, muttei koppiin…koska just selitettiin sille, että äänestäminen on salaisuus jota ei tartte kertoa kenellekään (vaikka saakin kertoa), laps 3v. odotti toisen vanhemman seurassa ja äänestettiin vuorotellen. Siksi on musta parempi että lapsi pysyy kopin ulkopuolella.

    • Kristaliina
      19.4.2015 at 18:46

      Tää on muuten jännä, miten Vihreät on pohjois-suomalaiselle (tai no sillä hyvin-hyvin pienellä otoksella, minkä mä tiedän) susi. Luulisi, että luonto/metsä sun muut… …että ne elämänarvot olisi hyvinkin vihreät. Ja tavallaan ne varmasti onkin, mutta Vihreät nähdään jotenkin tosi kaukaisena ”kaupunkilaispuolueena” ja sellaisina… …ekohuligaaneina. Jännä. Jotkut vanhat mielikuvat ovat niin voimakkaat.

      Apua mä en voi edes aloittaa poliittista keskustelua oman perheeni kanssa, se olisi täysriita ensimmäisen 10 sekunnin jälkeen :) Oon kyllä joskus ”tiedostavuuteen heränneenä” parikymppisenä yrittänyt :D Siitä ei seuraa mitään hyvää :)

      • Nii
        19.4.2015 at 21:32

        Täällä pohjoisessa ei äänestetä Vihreitä mm. yksityisautoiluun, petoihin ja syrjäseutuihin liittyvien kantojen vuoksi. Mulla tökkii nimenomaan nuo kolme isoa asiaa, vaikka juuri ympäristöön ja toisaalta vähemmistöihin liittyvien juttujen puolesta voisin hyvin mielelläni ääneni puolueelle antaa :)

        • Anskuliini
          20.4.2015 at 10:58

          Toisaalta ainakin keskisuomalaisista ehdokkaista suuri osa oli ymmärtäväisiä yksityisautoilun suhteen, koska tajuavat, ettei julkisen liikenteen saaminen syrjäisempiin paikkoihin ole miltään kannalta järkevää.

          Eli oikeastaan mä kyllä suosittelisin just Pohjoisessa asuvia äänestämään omia Vihreitään, jotta eduskuntaan saataisiin niitä yksityisautoilua kannattavia Vihreitä. Nythän suurin osa edustajista on Etelä-Suomesta, ja yksityisautoilun vastustaminen siksi niin voimakasta.

          • Nii
            20.4.2015 at 12:15

            Totta tämäkin, mutta ainakin Lapin vaalipiiristä Vihreän läpimeno on niiiiiin kaukainen haave että käytännössä ääni menisi vain ja ainoastaan puolueelle > enemmistölle > yksityisautoilua vastaan. Ja tosiaan tuo on vain yksi pointti, poronhoitoalueella petoihin suhtautuminen on luonnollisestikin valovuosien päässä isoista kaupungeista.

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            20.4.2015 at 16:49

            On se ollut Keski-Suomessakin NIIIN kaukainen haave ja aivan mahdotonta. Vaan eipä ollutkaan.

          • Ilargia (Ei varmistettu)
            20.4.2015 at 20:22

            Tiedän myös Helsingistä monia vihreitä, jotka ymmärtävät, että suuressa osassa Suomea yksityisautoilu on välttämätöntä, mutta kannattavat silti yksityisautoilun rajoittamista (ei siis täyttä kieltämistä) Helsingissä/PK-seudulla. Näin ajattelen myös itse. Ja autoilun rajoittamisen vastapainona pitää tietysti aina tulla julkisen liikenteen kehittäminen.

          • Kristaliina
            20.4.2015 at 20:54

            Näin mäkin ajattelen.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.4.2015 at 18:54

    Näin kuusamolaisena voin kertoa että edelleenkin se on keskusta joka tässä pitäjässä jyrää eli ei ole ajat muuttuneet miksikään. Sellanen erilainen mielikuva mulla on että keskustalaiset käyvät siellä omassa ossuuskaupassa (niillä on vihriä korttikin, ei k-kaupassa. Vihreä Pekka on edelleenkin ja saattaapi olla bilsanopekin vielä Nilolla. Ja ei se ihan niin kaukana korvessa asu mutta edelleenkin pyöräilee. Mut en ihan kaikkia sisäpiirijuttu tääl paljasta…paitti sen etten äänestä keskustaa

    • Kristaliina
      19.4.2015 at 19:04

      Hei muuten mun siellä asuessa ei sitä isoa vihreää kauppaa siellä vielä ollutkaan – se Koillis-City oli ainoa iso kauppa silloin. Ehkä sen tulo on tehnyt jotain muutosta tuohon kauppahommaan.

      Ja muuten: <3 Hih tuli jotenkin kotoisa olo :)

    • Kristaliina
      19.4.2015 at 19:07

      Googlasin ja aika uskomatonta – on se tosiaan vielä opettajana! Aika älytöntä, mä oon ollut yläasteella (laskee…) apua 22 vuotta sitten lähdin ysiltä! Minkäköhän ikäinen se on ollut silloin; hitsi onpa jotenkin jännä… Lapsen/koululaisen silmiin kaikki aikuiset on keski-ikäisiä, mutta senhän on täytynyt olla siis aika nuori silloin…

      • Kristaliina
        19.4.2015 at 19:28

        Innostuin muutenkin googlailemaan opettajia – toinen tuttu nimi yläasteen opettajista löytyi, meidän silloinen ruotsin opettaja. Kirkonkylän ala-asteella on näköjään vain 1- ja 2- luokat, ja vaan A ja B! Silloin ”mun aikaan” numeroita oli a-b-c-d, ja 30 oppilasta per luokka – ja samassa rakennuksessa luokat 1-6!

        • Kristaliina
          19.4.2015 at 19:33

          OHO, mä jatkan monologia täällä :D Mutta siis Torangin yläastettakaan ei enää ole? Se just silloin avattiin, kun mä olin yläasteella. Mitä siellä oikein tapahtuu, onko siellä lasten määrä niin paljon vähentynyt?

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            19.4.2015 at 19:53

            No siehän innostuit…Nilolla on edelleen ala-aste ja yläaste. Torangista tuli viime syksynä erityislasten sekä oisko 3-6 luokkalaisten opinahjo. Torangin yläastelaiset siis Nilon yläasteella. Kirkkokedolla 1-3 luokkalaiset. Tolpanniemessä vissiin kans 1-3 luokkalaiset. Kyllä ne vissiin just noitten oppilaitten vähenemisen takia yhistivät noita luokkia. Syrjäkylilläkään ei enää montaa koulua ole. Minäkin pääsin Nilon yläasteelta vuonna -83 (tooosi kauan sitten), silloin oli niitä luokkia johonkin H tai jopa I asti parhaimmillaan. Et näin se kato käy. Olihan se vanha sokos-keskus (rakennettii joskus 80-luvun alkuaikoina) se paikallinen ossuuskauppa. K-market oli siinä linja-autoaseman kylessä sillon joskus…

          • Kristaliina
            19.4.2015 at 21:18

            Joo, mulle ihan Kuusamo-kaiho iski :)

            Mä olin yläastella 9H-luokalla, ja I-luokkakin silloin vielä oli. Ja joo, siinä linja-autoaseman kyljessä oli se K-kauppa, apuamikäsennimioli – sieltä lukiossa ollessa käytiin ostamassa välipalaa pitkiä kouluiltoja varten. Oho, tästähän tulikin nostalgiaa :)

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            19.4.2015 at 21:56

            K-market Kitkan Viisas

          • Kristaliina
            19.4.2015 at 22:03

            Niinpä tietysti! :)

  • Annemaris
    19.4.2015 at 19:42

    Tää on vähän sama ku Kokkolassa äänestetään Jutta Urpilaista, koska se nyt on vaan niin kokkolalainen juttu. Tottakai hän on saavuttanut paljon urallaan ja on minulle henkilökohtaisesti esikuva naisesta, joka ei oo pyytänyt mitään vaan hän on mennyt ja ottanut, tehnyt ihan helvetisti töitä uransa eteen. Eihän sitä työmoraalia voi muutaku ihailla.

    Yleisesti harva kyseenalaistaa Juttaa tai SDP:tä Kokkolassa ja äänestää häntä/puoluetta vain tavan vuoksi. Mäki kasvoin siihen ajatukseen että kannatan häntä ja SDP:tä, vaikka en oikeestaan kannattanut. Onneksi täysi-ikäisenä mun ekoissa vaaleissa 2011 mä tein vaalikoneet ja ymmärsin et mun ei tarvii kannattaa samaa puoluetta kuin mun vanhemmat tai suurin osa kotikaupungista.

    PS. Meidänkin koulussa oli bilsan maikka, joka kannatti Vihreitä ja oli myöhemmin myös ehdolla eduskuntaan Vihreiden listalta. Tää on joku #vainbilsanopejutut

    • Kristaliina
      19.4.2015 at 21:21

      Joo, mullakin se oma poliittinen ajattelu heräsi joskus silloin täysi-ikäisyyden myötä. Siihen, mitä nyt heräsi :) Mutta joo, en kyllä äänestä niin kuin lapsuusperheeni :)

      Tavallaan Kuusamossa se oli varmasti järkevää, että kaikki äänestivät eduskuntavaaleissa samaa – sillä tavalla he saivat silloin aina ”oman” edustajan eduskuntaan – jonka pääasiallinen tehtävä (kai) siellä oli edustaa Kuusamoa eikä puoluetta tms. :) Näin tää homma ainakin mulle silloin joskus selitettiin :)

  • T-100
    19.4.2015 at 20:17

    Meillä oli änkyräkokoomuslainen suku äidin puolelta ja vannoutuneita demareita isän puolelta. En tiedä ovatko vanhempani koskaan toipuneet siitä tosiasiasta, että olen äänestänyt kokoomus/demari-kuplan ulkopuolelta. Luulin pitkään, että mummolan tiskialtaan yläpuolella oleviin kaakeleihin liimatut ruiskaunokkitarrat oli siinä koska ne olivat mummin mielestä niin kauniita. No, olihan ne kauniitakin, mutta myös muistutus Kansalliselle Kokoomukselle sykkivästä sydämestä.

    Tosiaan, isän puolen sukuhan oli automaattisesti kommunisteja demarisympatioidensa takia. Raakaa peliä 80-luvun Pohjois-Savossa.

    • Kristaliina
      19.4.2015 at 21:26

      Oijoijoi, ja sun vanhempien suhde oli kuitenkin ”hyväksytty” – eli että ei mennyt puolueiden kannattaminen niin pitkälle?

      Heheh mut joo demarit oli tosiaan yhtä kuin kommunistit – ja että ne on ne, jotka haluaisi olla niin kuin Neuvostoliitossa. Jepjep, tottahan toki :D

      • T-100
        20.4.2015 at 14:51

        Juu, suhde oli poliittisilta osin hyväksytty, koska äitini puolelta oltiin niin ehdottoman varmoja oman kokoomuslaisuuden periytymisestä lapsiin.  Hups, virhearvio! ;)

        Sen kyllä muistan, että meillä ei koskaan, ikinä käyty K-kaupassa. Eipä tosin kovin muissakaan kaupoissa, koska mummolassa viljeltiin kaikkea mahdollista koko suvun tarpeisiin. Perunat ja ruiskaunokit siinä sopuisasti rinnakkain.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.4.2015 at 20:49

    ”Kunnon keskustalainen kävi K-kaupassa.”

    Kiitos Krista tästä kommentista! Nuorena mietin pääni puhki, miksi kaverini perheineen ei suostunut käymään pikkukylämme (olimme uusia siellä eikä kylän tavat olleet vielä selvillä) Sparissa vaan aina piti asioida K-kaupassa. Kun kysyin asiasta, sain vastaukseksi vain epämääräistä mutinaa. Ehkäpä nyt selvisi syy, vuosien jälkeen! :D

    • Kristaliina
      19.4.2015 at 21:22

      Hihi! Enkä mä edes tajua, että mikä se Keskustan ja K-kaupan yhteys ylipäänsä on – muuta kuin tuo K-kirjain. Mutta niin se vaan oli :D

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        20.4.2015 at 11:16

        Meillä ei olla kotona oltu ikinä poliittisesti aktiivisia. Mieheni taas sanoo joka ruokakaupasta minkä puolueen liike on kyseessä. Samoin muka-puolueettomasta paikallislehdestä. Ja nyt kun asiaa tarkkailee, niin paikkansahan nuo pitkälti pitävät.

  • Cpop
    19.4.2015 at 22:32

    :D

    Tästä muistui mieleeni kun kässäntunnilla meidän opettaja joskus ala-asteella laittoi meidät ”äänestämään” presidentinvaaleihin ja -kaikki- muut äänestivät kahta tiettyä (Tarja Halonen ja se joku mies, iik en muista sen nimeä!), kun taas minä ernuna äänestin Riitta Uosukaista, koska se oli minusta niin mukavan näköinen mummeli :,D Muistan vielä kun opettajakin taisi siitä jotain kommentoida ja kysyä josko äänestänyt haluaisi kertoa miksi tms, mutta en todellakaan kehdannut sanoa äänestäneeni jotain muuta kuin kaikki muut. Etenkään kun minun valintani tapahtui täysin pärstäkeroimella, eikä perustunut mihinkään syviin poliittisiin tutkiskeluihini ja arvoihini!

    HAH!

  • Aatu (Ei varmistettu)
    20.4.2015 at 13:54

    Oi! Muistan niin samanlaisia asioita omasta lapsuudestani! Paikkakunta oli vain Pulkkila (n. 90 km Oulusta nelostietä etelään) Pulkkilan mummolassa käydessä opastettiin aina käymään K-kaupassa (sille oli oma nimikin, se on vain unohtunut) eikä kommunistien kaupassa (S-ryhmän kauppa, nimeä en muista). Me oltiin serkkuni kanssa kapinallisia ja mentiin aina kommunistien kauppaan. Siellä oli meidän mielestä paremmat karkit. Mummoa aina hävetti ja se mietti kuka näki vai näkikö kukaan…

  • Juuei (Ei varmistettu)
    21.4.2015 at 01:12

    Vuorossa melkeinpä täysin aiheeseenliittymätön kommentti, mutta annetaan mennä kuitenki.
    Ehe, hehe, oon meleko pitkään roikkunu lukijana, ja sillon-joskus ku intouvuin lukemaan koko blogin läpi (kyllä, kerralla.. :D) oli kauhian iso yllätys että nolet Kuusamosta kotosin, joteni tuntu kauhian hienolta ja mahtavalta, piti ihan ukollekki kertoa asiasta.
    Koko kommentin aiheena ja syynä on loppupeleissä se, että halusin päästä sanomaan että ittehä EN ole paljasjalkane, ku tuosta kunnan- ja lääninrajan toiselta puolen kotosin, vaan aikonaan ku ammattikouluun tulin tänne ni sain muute kuulla Virtasesta meleko paljon, eli kuulopuhheitten perusteella tuttu kaveri mullehi! Ja ei, minen äänestänny ollenkaa. Kiitos ja anteeksi :D