Oppitunti huolellisuudesta

”Ota hei vielä tosta mukista hörppy, jos haluat. Sitten mä kaadan loput vedet lavuaariin”, minä sanoin Silvalle tempputunnin jälkeen.
”Miksi sinä kaadat ne vedet pois?”
”No ettei se vesipullo pääse vuotamaan ja kastele kaikkea tavaroita”, minä vastasin.

”Tarkoitatko vaikka sinun kännykkää?” Silva kysyi.
”Aaaa sä muistit sen, no just sitä mä tarkoitin”, minä vastasin.

”Joo, muistan”, Silva aloitti ja jatkoi:
”Silloin kun me mentiin tanssitunnin jälkeen hakemaan sitä Seelan passia, niin sinä laitoit sen vesipullon taskuun. Ja sitten se vuosi ja sinun puhelin kastui eikä enää toiminut. Ja sitten vaikka sitä kännykkää kuinka kuivattiin, se toimii silti vain vähän eikä ihan kunnolla. Ja siinä palaa se valo aina vaan.”

”Joo, niin siinä kävi”, minä myönsin.
”Ja sit me mentiin siellä Espanjassa ostamaan sitä nettiä sieltä kaupasta, mutta sinä sitten unohditkin sen ajokortin sinne. Ja minä leikin, että mä soitan sille nettikaupan sedälle ja sitten minä lohdutin, että älä välitä äiti, kyllä se setä ottaa sen ajokortin talteen. Ja sitten me käytiin hakemassa se sieltä sedältä ja sinä sait sen takaisin.

”No joo, noin se oli.”

(hetken hiljaisuus)

”Äiti – sitä vaan minä tässä ajattelin, että voiko se sinun kamerakin mennä rikki?”
”Joo, kyllä se voi.”

”Minä olen nyt kyllä kuule sitä mieltä, että sinun ei pitäisi antaa Seelan leikkiä sillä. Koska Seela voi sitä jotenkin kopsauttaa, ja jos se menee sitten rikki, niin sitten sinua kyllä kovasti harmittaa.”
”Sä oot kulta kyllä ihan oikeassa. Ei varmaan pitäisikään.”

(hetken hiljaisuus – sitten napero katsoo mua lempeästi silmiin)

”Mutta ei se haittaa mitään, äiti. Kyllä sä vielä opit nämä asiat sitten, kun olet vähän isompi tyttö.”

Silva soittaa nettikaupan sedälle, että onko äidin ajokorttia näkynyt.

 

PS. Mä olin aikoinaan koulussa muuten kympin oppilas, mutta huolellisuus jopa seiska. Eikä ihme. Jotkut asiat eivät muutu.

1

You Might Also Like

  • Heispi (Ei varmistettu)
    13.3.2015 at 15:01

    Hihii! Huipputyyppi Silva! Pitää äidistä huolta <3

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    13.3.2015 at 15:08

    Ihan mahtava tuo teidän Silva :D

  • Maijjueh (Ei varmistettu)
    13.3.2015 at 15:13

    Kyllä, Silva fanclub täällä!! Jumankauta miten fiksu muksu :))

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    13.3.2015 at 15:17

    Kuulostaa niin tutulta, tuollaistahan se oli tuossa iässä <3 Sitten kummasti kun lapsi vähän vielä vanheni, se alkoikin kuulostaa inhottavan pikkuvanhalta ja nyt jos alakouluikäiset sanoo samaan sävyyn, se tuntuu v*ttuilulta. Mietin miksi, ja jotenkin on ehkä myönnettävä, että lapsen ollessa pienempi, sitä fiksuutta ja oivaltavuutta piti enemmän omana ansionaan (”olenpa sille ymmärrettävästi selittänyt, onpa se empaattinen…”), myöhemmin niissä lapsen sanomisissa alkoikin enemmän nähdä ja kuulla myös omat virheensä ja puutteensa niin ihmisenä kuin kasvattajana, ja oivalsi että ne ihanat ja hellyyttävät jutut ovatkin ehkä ihan hänen persoonaansa eivätkä mitenkään vanhempien ansiota. Näin siis meillä.

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      13.3.2015 at 19:23

      Kyllä me ollaan ainakin esikoisen sanavalmius laitettu heti alusta asti persoonan piikkiin. Mun mielestä on myös hauskaa seurata kuinka lapset oppivat käyttämään kieltä erilailla – jopa sitä v*ttuilua. Mä tosin olenkin aina tykännyt huumorinlajina sellaisesta naljailusta.

  • Katarina P (Ei varmistettu)
    13.3.2015 at 16:21

    Hei,

    ensinnäkin pakko kiittää sinua, Krista, tästä avoimesta blogistasi. Alunperin eksyin blogiisi 1kk sitten Huvikumpu-telttaa googlaamalla ja löysin teidän olohuoneen kuvan, joka näytti yhtä ”räjähtäneeltä” kuin meidän:) ja sinun teksteihin jäin kiinni siitä lähtien, kun oli helppo monessa kohtaa samaistua. Kirjotusten perusteella tunnut olevan aika räiskyvä ja värikäs persoona, jolla on hyvin posiitivinen elämänasenne ja uskomaton kyky poimia esiin ilon ja onnen aiheita tavallisenkin arjen keskeltä. Ihailtavaa että jaksat jakaa tätä muillekin :) Rakennat tekstiä myös hyvin taitavasti käyttämällä kuvia tehosteena. Yllätyksellisyydesstä on myös iso plussa!

    Postaukseen liittyen. Lapsethan varmaan oppii parhaiten oivaltamalla ja osallistumalla, ei pakottamalla, eikä passiivisesti vierestä seuraamalla, eikä vanhempien ylihuolehtimalla asioista ainakaan, Hienosti Silva ottaa oppia sinun virheistäsi tekemällä omia päätelmiä miten asiat pitäisi hoitaa :)

    • Kristaliina
      13.3.2015 at 20:54

      Kiitos hurjasti kivasta palautteesta!

      Ja joo, samaa mieltä olen. Saas nähdä, pysyykö tirppana noin tarkkana tyyppinä aikuisenakin vai lipsuuko tähän vanhempiensa huithapeliuuteen :)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        13.3.2015 at 21:49

        Meillä riitti tarkkus eskariin asti. Nyt on kuin äitinsä :)

  • tiukkis (Ei varmistettu)
    13.3.2015 at 16:34

    Mä näen aina punaista, kun vanhemmat antaa lasten räplätä puhelintaan/kameraansa/läppäriä, siis mitä tahansa kallista, mistä lapsi ei mitään ymmärrä, mutta kun ei osata/tahdota/viitsitä kieltääkään. Ja jos laite sitten sattuu hajoamaan niin joko lapsi saa kuulla kunniansa tai vähintään aikuisen suusta alkaa tulvia muuten painokelvotonta tekstiä. Pohdinkin siis miten teillä kävisi jos se kamera Seelan käsissä hajoaisi – tai miksi se edes päätyy Seelan käsiin? Tai annetaanko teillä mahdollisesti myös kännykkä tarvittaessa lapselle viihdykkeeksi vaikka autossa tai kauppakärryissä?

    • Annennee
      13.3.2015 at 16:45

      Minä lapsettomana tätinä ja serkkuna annan aina välillä lasten kopeloida niitä mun kalliita tavaroita. Normaali aikuinen varmaan tiedostaa riskin tässä kohtaa, eikä anna leikkiä elektroniikalla jos se on korvaamaton :) Itse lähtökohtaisesti ohjaan lasta varovaiseen käsittelytapaan ja jos jotain sattuukin, nielen harmistukseni. Onneks on vakuutus! :D 

    • mira.l (Ei varmistettu)
      13.3.2015 at 18:39

      Noo kyllä meiän 2,5v pelaa joskus (esim. just joillakin automatkoilla) mun älypuhelimella muistipelejä ja vastaavia. Ihan varovasti sitä käsittelee. :) Tykkää myös valokuvailla kameralla, mutta järkkäriä en sentään niihin leikkeihin anna, vaan saa kuvailla wanhalla pokkarilla.. :D

      Mutta en mäkään kyl alle vuoden ikäiselle semmosia antais, kun ei niistä tosiaan edes mitään ymmärrä.

      • mira.l (Ei varmistettu)
        13.3.2015 at 18:40

        Nii ja piti myös ihastella Silvan juttuja. :D

    • Kristaliina
      13.3.2015 at 19:26

      Hehee, kuten tästä bloggauksesta voi päätellä, meidän perheessä lapset eivät ole varsinaisesti se isoin riski elektroniikalle :D

      Mut joo, mä oon varmaan nimimerkki ”löysis” :) Muistan ehkä vähän hämärsti, että vaikka kännyköitä yritettiin joskus Silvan ollessa vauva vähän suojata… Ehkä. Mikä on tosi absurdia siinä mielessä, että Silvahan ei nyt tyyliin ikinä elämässään ole paukuttanut mitään muuta kuin rumpua ja malletilla kellopeliä :) Silva on jotain 2-vuotiaasta asti piirtänyt (ja hyvin piirtääkin) isin sikamaiskalliilla piirtolevyllä, ja käyttää esim. kamerastani Instagrammia ihan itsekseenkin, tykkää silloin tällöin katsella kuvia ja osaa käyttää sitä ihan hyvin.

      Seela on reipasotteisempi ja rikkoutumisriski varmaan onkin – ja käsiin ne kännykät ja kamerat se saa luonnollisesti siitä syystä, että ne usein lojuvat lattialla tai sohvalla :D Ja kyllä: autossa (hätätilassa toki) Seela saa kyllä isin kännykän käsiinsä, siihen on ladattu muutama ihan loistava ”peli” vauvoille. Lähinnä sellaisia pyöriviä iloisia äänteleviä eläinnaamoja – takuuvarma itkunlopettaja :)

      Jos jotain menisi rikki, niin se olisi totta kai meidän aikuisten vika. Ai niin, ja tuosta muuten oon eri mieltä, etteikö lapsi mitään ymmärtäisi: noiden mielestä just se kännykkä/kamera on maailman kiinnostavin juttu :D Heh eli siksi tietysti, kun aikuisetkin sitä näpeltää :) Seela on ollut jostain ensimmäisistä ”tartun johonkin” -hetkistä asti ollut täysin rakastunut mun kameran hihnaan :)

      Eli joo: löysis :D Hyvähän se on toistaiseksi sanoa (kop kop puuta) kuin mitään ei ole mennyt rikki. Öööö paitsi mun itseni rikkomana :)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        13.3.2015 at 20:01

        Meillä lapset on kummatkin lähteneet liikkeelle ekaa kertaa ryömien juurikin kännykän perään. Tosiaankin se on lapsista mailman mielenkiintoisin, koska aikuisetkin sitä näprää. Sen jälkeen niin puhelimia ja muuta elektroniikkaa onkin sitten pyritty pitämään lasten ulottumattomissa. Helpoitenhan tuollainen ryömimisikäinen rikkoo laitteita kuolaamalla :-) Kävelemään opittuaan sitten voi jo pudottaakin. Vakuutus toki on meilläkin, mutta ei täysin ilman omavastuuta. Omasta mielestäni lapsen on myös hyvä oppia, että yksinkertaisesti on tavaroita, joita heidän ei ole lupa ottaa. Puhelimen käyttöön voi toki luvan saada sitten myöhemmin kun sitä osaa käyttää, mutta lähtökohtaisesti ne ovat aikuisten omia tavaroita joihin ei kosketa vaikka ulottuvilla olisivatkin – ja huonekasvit kuuluvat meillä samaan kategoriaan.

      • Annaabella (Ei varmistettu)
        14.3.2015 at 22:10

        Täälläkin kännykät on niiin kiinnostavia! Ihan mielenkiinnosta, mitä iloisia pyöriviä eläinnaama-pelejä teidän puhelimiin on ladattu? Nimim. saattaa olla tarvetta kun ajetaan kuukauden päästä lappiin ;)
        Niin ja ihana ihana Silva!!! <3

  • Sidyr (Ei varmistettu)
    13.3.2015 at 19:52

    Tämä ihana postaus kyllä niin piristi alakuloista mieltä, kiitos siitä!:) Ja siitä olen muuten ihan eri mieltä, etteikö lapsi ymmärtäisi Mitään elektroniikkavempeleistä… Kyllä ne lapsetkin vaan aika paljon ymmärtää!

    • Kristaliina
      13.3.2015 at 20:55

      Oi, kiva kuulla, että piristi! :)

      Hehe hei ja muuten Seelakin on pitkään osannut tehdä sormella sen ”selausliikkeen”, joilla puhelimia ja kameraa käsitellään :)

  • Mammara
    13.3.2015 at 23:19

    Mä en gestä kuinka hyvin toi teidän napero järkeilee ja puhuu! Tämmösen hiljasemman (tai no hiljasemman ja hiljasemman, kyllä se ääntä pitää!) lapsen äitinä voin vaan ihailla noita ajatuksenkulkuja ja tarinoita. Joita tosin on varmasti näilläkin lapsilla, jotka ei kauheesti vielä puhu, mutta kun ne ei himpytti vielä kerro niitä meille! Odotan siis innolla meidänkin jutteluhommia! :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    14.3.2015 at 15:15

    Niin liikuttavaa kuin tuo Silvan käytös onkin, olisin kyllä itse huolissani, jos lapsi kantaisi meillä tuolla lailla huolta aikuisten puolesta. Voi käydä raskaaksi parivuotiaan voimille, jos yrittää kaikki asiat pitää raiteillaan, aikuisilla on niin paljon unohdettavaa. Hoidossa ja koulussakin riittää toisten tavaroita ja tekemisiä vahdittavaksi ja energia voi kulua siihen, jos on siihen suuntaan kallellaan. Toivon huoletonta lapsuutta Silvalle. Toivottavasti saatte hänet vakuutettua siitä, että pärjäätte ilman hänen huolenpitoaan. :)

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      14.3.2015 at 15:36

      Voi luoja, ei se lapsi varmaan tunne olevansa vastuullinen. Lapset matkivat. Kun heille esim. nauretaan hyväntahtoisesti he oppivat toistamaan näitä juttuja. Oiso Silvankin kohalla näin, tuskinpa tuon ikänen tuntee oikeesti kantavansa huolta vanhemmistaan.

  • Devika Rani (Ei varmistettu)
    16.3.2015 at 00:11

    Me naurettiin vedet silmissä miehen kanssa tätä postausta. Voi, Silva on kyllä aivan mahtava.
    Odotan haaveillen milloin meilläkin päästään tuohon vaiheeseen.