Onni, rakkaus vai lapset?

Työkaverin Facebook-seinälle ilmestyi eilen pieni kysymys, joka olikin ihan älyttömän suuri:

Onni, rakkaus, lapset – mitä valitsisit, jos saisit valita vain kaksi?

Kysymyshän on tietysti ihan teoreettinen – harvoin (onneksi) elämässä joutuu konkreettisesti tällaisten toisensa poissulkevien valintojen eteen. Useimmat kommentoijat vastasivatkin tyyliin ”ei voi valita, haluan kaikki”. Niinpä! Mutta sehän ei olekaan se kysymyksen pointti. Mitä jos pitäisi valita, ja vain kaksi?

Kävin itse kommetoimassa kysymystä parikin kertaa. Muiden kommetteja kävin lukemassa sitäkin useammin, vielä sängystä käsin kännykkä-Facebookillakin.

Oma vastaukseni tuli tavallaan aika helposti. Ja pienen lapsen äidiltä ehkä aika yllättävästi?

*******

Oma ”elämän tarkoitukseni” jo aika nuorelta iältä asti on ollut rakkaus: jotkut haaveilevat jo teini-iässä lapsista, minä ainoastaan suuresta rakkaudesta. En ole koskaan ollut niitä trendikkäitä ”sinkkuna on nii-ii-iin siistiä” -ihmisiä. Minulla on ollut sinkkuaikoina enimmäkseen kurjaa. (vaikka tätä ei ehkä itsenäinen nykynainen saisikaan myöntää) Olen aktiivisesti kaivannut… …HALUNNUT rakkautta elämääni.

Joten tavallaan rakkaus on ollut minulle se onni. Rakkauden myötä tuli lapsi, ja nyt myös lapsi on se onni.

Uskon, että olisin voinut olla onnellinen, vaikka rakkaussuhteessani emme olisi pystyneetkään saamaan lapsia. Niinpä onni ja rakkaus voisivat varmasti asua elämässäni ilman lastakin. Ilman onnea ja rakkautta sen sijaan elämä (omalta kohdaltani) olisi aika kurjaa.

Jotkut ovat onnellisia ilman rakkauttakin. Heille ehkä se onni on se suurin? Minä tällaisena rakkausriippuvaisena nostaisin kuitenkin ykköseksi sen rakkauden (koska siitä tulee minulle onni samassa kimpassa, häh häh hää).

Vastaukseni kysymykseen siis: valitsisin rakkauden ja onnen. Jäisin lapsettomaksi.

*******

Mutta. Vastaus kuitenkin muuttuu täysin, jos ajattelisin, mistä olisin valmis luopumaan.

Rakkaus on minulle ennen kaikkea Joel ja Silva. Rakkaus Joeliin oli olemassa ensin, mutta rakkaus Silvaan on kaikenläpitunkevaa maailmankaikkeinvoimakkainta äidinrakkautta. Rakkautta lapseen, joka on kokonainen pieni ihminen, ja silti minusta vielä pitkään täysin riippuvainen.

Niinpä kaikkein viimeiseksi luopuisin lapsesta. (sori vaan, Joel) Seuraavaksi kovimmin pitäisin kiinni rakkaudesta. Joel, se oot sä.

Onni saisi lähteä. Heippa vaan, onni! Mä pidän noi mun ihmiset kuitenkin.

*******

Mitä sinä valitsisit?

 

 
Like

You Might Also Like

  • SiniJnsn
    10.10.2012 at 09:45

    Minäkin niputan onnen ja rakkauden yhteen, so. ilman rakkautta ei ole onnea. Eikä se nyt tarvitse olla vaan parisuhderakkautta. Voihan rakastaa ystäviään, työtään (?), lemmikkejään, ym. Ellei omassa elämässä olisi ketään tai mitään, jota rakastaa, voisin kuvitella että elämä olisi aika….ONNETONTA. 

    Ja tähän asti olenkin siis valinnut onnen ja rakkauden. 

  • MirvaK
    10.10.2012 at 09:46

    Rakkaus ja lapsi. Ja perusteluna juuri tuo sinun MUTTA…

  • Kristaliina
    10.10.2012 at 09:52

    Huih, jatkopohdintaa lapsen valitseville: mitä jos saisi valita lapsen, mutta silloin pitäisi luopua rakkaudesta ja/tai onnesta? Mitä silloin tekisi?

    Uhh, omalta osaltani en osaa vielä vastata tuohon, pitää pohtia ainakin yhden muskarireissun (rakkausonnilapsen kanssa) verran, palataan!

  • Mamma
    10.10.2012 at 10:01

    Juurikin niin, että rakkaus on onni ja lapsi on onni, eli bye bye onnelle sanon minäkin :D Eli Matts ja Milla saavat jäädä myös tänne ei tarvi kummankaan muuttaa :D

  • pienisisko
    10.10.2012 at 10:07

    Ihanaa huomata olevansa vähän tyhmä/yksinkertainen!

    Minullahan ei siis ole lapsia, joten kysymykseen on oikeastaan mahdotonta koittaa vastata. Mutta sitä en tajua, että miten nuo kolme on toisistaan erillisiä? Mulle ainakin onni ja rakkaus kuuluu niin käsi käteen että ne on melkeinpä sama asia. On vaikea kuvitella että voisin aidosti rakastaa ja olla samalla onneton. Tai olla onnellinen ilman että olisi elämässä minkäänlaista rakkautta. Toki mullakin on ollu rakkautta/rakkauksia, jotka on ollu jollain tapaa niin mahdottomia ettei niiden kanssa kuulunut yhteen onni. Mutta jälkeenpäin aatellen oon sitä mieltä ettei ne mitään rakkautta ollukkaan.

    Minusta onni ja rakkaus (ja varmaan samaan nippuun kuuluva lapsikin) kuuluu niin tiiviisti ”onni”-otsikon alle etten voi ymmärtää miten niistä pitäisi voida valita joku. Eikö se oo vähän sama kun kysyisi että jos sun ois pakko elää ilman sydäntä tai aivoja niin kumman antaisit pois?

    (mutta kunhan tästä vanhenen ja viisastun, niin ehkä osaan puntaroida asiaa vieläkin fiksummin…hieno kysymys silti!)

  • NinaMaria
    10.10.2012 at 10:27

    Minäkin niputan nuo asiat aika voimakkaasti yhteen joten tuntuu aika hassulta, että pitää valita. Onni ja rakkaus varsinkin on aika sama asia ja toisaalta lapsi uskoakseni (vaikka lapseton olenkin) tuo juuri sitä onnea ja myös rakkautta.

    Jatkoin kuitenkin ajatusleikkiä… Mitäs jos olet onnellinen ja elät sen oikean rakkaasi kanssa ja haluaisit kovasti lapsen mutta miehesi ei haluaisikaan lasta vaan pakottaisi valitsemaan? (valitettavaa todellisuutta joissain suhteissa) Valitsisitko onnellisen parisuhteesi vai eroisitko jotta pääsisit etsimään ihmistä (josta et voi olla varma onko sellaista olemassa) saadaksesi lapsen?

    Asiasta puheenottaen minusta on ollut kauheaa lukea tapauksista jossa uusperhettä perustettaessa vanhan perheen lapset on annettu huostaan. Kun ne lapset sitten tekee niin eiköhän niiden kuulu olla siellä aika kärjessä? Minusta ainakin. Lapsi on tärkein siinä vaiheessa kun se valinta on jo tehty.  Vai?

  • Liisa
    10.10.2012 at 10:30

    Kritisoin kysymyksen asettelua. :D Koska onni (jos sillä tässä tarkoitetaan onnellisuutta) tosiaan sisältyy rakkauteen ja lapsiin, sen voi helposti jättää pois erillisenä asiana. Vai tarkoitetaanko onnella tässä ”tuuria”? Eli että jos en olisi löytänyt elämäni rakkautta enkä saanut hänen kanssaan lasta, saisin ison lottovoiton? Hmm… ;)

    No joo, heräsin liian aikaisin voidakseni ajatella tätä kovin syvällisesti.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    10.10.2012 at 11:02

    Rakkaus ja lapsi tai rakkaus lapseen voi olla myös ilman onnea, esim. näissä kurjissa tapauksissa, joissa lapsi lipuu vanhempien ulottumattomiin sairauden, huumeiden käytön yms. välirikon takia. Kyllähän sitä varmasti rakastaa lasta, vaikka hän olisi kuolemansairas – onnesta en silti siinä tilanteessa puhuisi.

  • Magenta
    10.10.2012 at 11:04

    Täytyypä kommentoida vähän asian sivusta. Näin nimittäin pari viikkoa sitten kyseisen kysymyksen Makuunissa, jonkun leffan kannessa (vai olisikohan jopa ollut jonkun leffan nimi…?). Ja myönnän samaan syssyyn että itsekin olen kysymystä päässäni pyöritellyt suuntaan jos toiseen, mutta vastaus on vielä harkinnassa :D

  • Eeva Kolu
    10.10.2012 at 11:19

    Pakko avata tätä niille, joita on kummastuttanut se, että miksi pitäisi tai saisi valita vain kaksi:

    Kysymys on Friends With Kids -elokuvan ”tagline” ja ko. leffassa henkilöhahmojen elämä sattuu menemään niin, että jokainen hahmo saa noista kolmesta vain kaksi ja sitten loppuelokuva mietitään, onko mahdollista saada kaikki kolme.

    En tiedä, kuinka hyvin tuo kysymys toimii asiayhteydestä erotettuna, koska kyllähän oikeassa elämässä rakkaus ja lapset tekevät useimmat onnelliseksi :)

  • Papyli
    10.10.2012 at 11:36

    Vaikeahan noista olisi valita ja kaikkihan liittyvät toisiinsa, koska rakkaus tuo onnea ja lapsi tuo onnea.

    Mutta entä jos lapsi olisi vakavasti sairas, voi onnen tunne kadota tai vastaavasti sinulla voi olla kumppanina elämäsi rakkaus, mutta muuten olla todella vaikeaa esim. taloudellisesti, elätte maassa jossa soditaan ym. eli riittääkö silloin rakkauden tuoma onni onni..

    Valitsisin onnen ja rakkauden.

  • Kristaliina
    10.10.2012 at 11:38

    Ha haa! Eli alkuperäinen Facebook-kysymyksenasettelija olikin todennäköisesti nähnyt tuon elokuvan ja esitti kysymyksen sen perusteella – mä en ole sitä vielä ehtinyt katsoa, vaikka tarkoituksena on ollut…

    Mut hmm, mun päähän tuo kysymys tosiaan istuu ihan hyvin ilman asiayhteyttäkin :) Koska kyllähän sellainen ihminenkin, joka ei koskaan löydä sitä rakkautta (merkityksessä: romanttinen rakkaus) eikä tee lapsia, voi olla onnellinen elämässään – vai? Joku voi olla onnellinen ja hänellä on lapsi, mutta ei (romanttista) rakkautta. Hmm no se ehkä toimii vähän huonosti, että jollain on lapsi ja rakkaus, mutta ei onnellisuutta – tai no voihan niinkin olla, jos on esim. masentunut, perheessä on surua jne.

    Mä ajattelin tätä nimenomaan ”tyhjältä pöydältä” niin, että jos aluperin ei olisi mitään, mitkä kaksi valitsisi. Tekisikö lapsen, jos ei löytäisi (romanttista) rakkautta. Pysyisikö rakkaudessa (=ihmissuhteessa), jos ei olisi onnellinen mutta olisi lapsia jne.?

    Ehkä kysymyksenasettelussa ”rakkaus”-sanan tilalla pitäisi olla ihmissuhde tms?

    Ja ehkä olen liian väsynyt, kun mun mielestä tää pohdinta voi olla ihan järkevää :D

    Alkuperäiseen Facebook-keskusteluun tuli muuten juuri aika hyvä kommentti:
    ”Huikea kysymys! Toisaalta myös aika luksuskysymys… Jos miettii, kuinka paljon maailmassa on lapsia ja aikuisia, jotka elävät koko ikänsä ilman onnea ja rakkautta, on melko etuoikeutettu, jos pääsee valitsemaan ”vain” kaksi.”

  • Kristaliina
    10.10.2012 at 11:45

    …eli joo, just noin niin kuin mm. Papyli ja Eeva kirjoittaa, että rakkaus tuo usein onnea, lapsi usein tuo onnea – mutta ei välttämättä. Aika paljon on maailmassa ihmisiä (esim. sodassa, köyhyydessä, mielenterveysongelmat, päihdeongelmat), joilla on lapsia ja rakkaus, mutta ei onnea.

    Vaikeaksi tuohon kysymykseen vastaamisen tekee juuri se, että päällisin puolin ja täällä ”normihyvinvointielämässämme” nuo asiat liittyvät toisiinsa. Meidän peruselämässämme rakastutaan ja tehdään lapsia ja sitten ollaan onnellisia. Mutta eihän se välttämättä mene niin.

    Näin syvissä vesissä täällä tällä kertaa :D

  • KittyDelicious
    10.10.2012 at 12:09

    Valitsisin onnen ja rakkauden.
    Ei tarvinnut kauaa miettiä.
    Äitini kysyi viime viikonloppuna hyvän kysymyksen: mitä elämältäsi oikeasti haluat ?
    Painin tälläkin hetkellä tyytymättömyyden ja tiensä päässä olevan parisuhteen kanssa.
    Vastasin äidilleni: haluan olla onnellinen.
    Kyllä, sitä minä haluan. Haluan olla onnellinen itseni kanssa, tyytyväinen asioihin.

    Miksen olisi ? Perfektionistin vikaa, itseriittoinen ja entinen anorektikko… soppa on valmis.
    Eräs läheinen ihminen kerran sanoi:”Sinua ei tee kukaan ihminen tässä maailmassa onnelliseksi”.
    Totta…

    Siksipä haluan olla onnellinen.
    Ja kun olisin onnellinen, haluaisin löytää rakkauden.

    Anteeksi sekavasta vastauksesta. :P

  • Bjuuti (Ei varmistettu)
    10.10.2012 at 12:32

    Mielestäni kysymys ei ole vaikea, se on yksinkertainen kysymys jonka tarkoituksena on laittaa ihmisten yleisesti arvomaailmassaan korkealla arvottamia asioita keskenään tärkeysjärjestykseen. Kysymyksen asettelukin on ovela, kun siinä täytyy valita kolmesta kaksi, jollon tulee mielessään automaattisesti arvottaneeksi kaikki kolme toisiinsa nähden (vs. valitse yksi, jolloin kahden valitsematta jääneen arvoa ei tarvitsisi keskenään verrata).

    Sitten vaan miettimään mikä näistä on sinulle se tärkein. Minä ottaisin ehdottomasti rakkauden, eli ystäväni ja mieheni. Lapsia olen myös halunnut aina, joten en usko että voisin ilman niitä olla onnellinen laisinkaan (välillä minusta tuntuu jo näin 18-vuotiaana että haluaisin lapseni jo nyt, vaikka tiedän toki paremmin ja oikeasti aikuisena pystyisin paremmin pitämään hnolta lapsistani ja etenkin olemaan heille parempi kasvattaja, omani kun epäonnistuivat surkeasti). Toisaalta ihmisten käsittämätön onnellisuuden tavoittelu ja ”ahnehtiminen” on mielestäni hieman kuvottavaa, itsekästä.

    Onnellisuuden ei ole tarkoitus olla pysyvä tila elämässä. Onnellisuus tulee kylään aina välillä ja sitten se taas lähtee pois. Ja niin epävakaata ystävää en ehkä haluaisi, otan mielummin rakkauden ja sen lapsen, onnellisuus ei ole yhtä tärkeää kuin nämä ihmiset elämälleni ovat/tulevat olemaan.

  • Kristaliina
    10.10.2012 at 12:40

    Vautsi, hienoja vastauksia ja perusteluja, mm. KittyDelicious ja Bjuuti!

  • 4. lapsen äiti (Ei varmistettu)
    10.10.2012 at 12:54

    Minä ajattelen, että ONNI=onnellinen (onneton). Eli tärkein olisi onnellisuus.

    Jos ei olisi mitään, niin valitsisin onnen ja rakkauden. Ajattelen, että lapset on vaan lainassa, mutta rakkaus (parisuhde) säilyy (toivottavasti!!) läpi elämän.
    Jos nyt pitäisi jättää joku pois niin valitsisin onnen ja lapset. Lapsista en voisi luopua, mutta en haluaisi olla onnetonkaan lapsien ja miehen kanssa.

  • Kristaliina
    10.10.2012 at 13:38

    Vink vink, hieno pienisiskon kommentti onnellisuudesta myös palstalla Kuin kaksi marjaatäällä.

  • PSK (Ei varmistettu)
    10.10.2012 at 15:26

    Lapseton sinkku ja ONNETON on sitä mieltä, että onni on minulle rakkaus ja lapset. Juuri eilen äidilleni itkin puhelimessa, että mitä jos saankin rakkauden ja lapsen ja olisin siitä huolimatta onneton?!!!

    Btw, olen lukenut kesästä asti blogiasi, ja olen täysin koukussa.

    Terkuin,

    Onnea odottava kolmekymppinen vanhapiika Mansesta.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    10.10.2012 at 15:29

    Jos minun pitäisi valita niin valitsisin onnen ja lapset.
    Ihminen voi olla onnellinen ilman rakkautta.
    Minulla on lapsi ja olen onnellinen.
    Itse olen nähnyt niin paljon pahaa perheessäni ja perhesuhteissani että en tiedä kykenenkö koskaan rakastamaan ketään. Toki rakastan lastani, mutta jos puhutaan kumppanista. Tällä hetkellä olen suhteessa, mutta en voi sanoa rakastavani miestä. Hän tietää sen ja on hyväksynyt asian. Kuvailisin tätä tunnetta ehkä enemmänkin riippuvuudeksi. Olen riippuvainen siitä että joku jakaa arkeni kanssani, ilot, surut, vastoinkäymiset. Enkä tiedä onko riippuvainen edes oikea sana kuvaamaan tunnetta. Mutta kuitenkin. Olen sitä mieltä että ihminen voi olla onnellinen ilman rakkautta :)

  • 1 2