Olla vaan

”…on ollut 12pvää lomalla ja ostanut talon, myynyt asunnon, käynyt Lintsillä (*2), Korkeasaaressa, Serenassa, Hietsussa, nimenantojuhlassa, piknikillä, työkavereiden kanssa terassilla, maannut riippumatossa, kuunnellut Hertzeneitä Suvilahdessa, juonut siideriä festareilla ja pissannut Bajamajaan, istuttanut kukkia, syönyt herneitä, mansikoita, pallojätskiä ja maistellut Fresitaa. Nyt vois keksiä jotain kivaa tekemistä!”

Näin luki mun FB-statuksessa kuusi vuotta sitten.

Huh. Huh.

Huh huh huh.

Ennen kaipasin kesään kovasti tekemistä, mutta nykyisin ylivertaisesti parasta kesätekemistä minulle on oleminen.

Tänä aamuna suoraan hampaidenpesun jälkeen avasimme ulko-oven ja menimme omalle pihalle ihan vaan olemaan. Edellisenä iltana olin hieman katsellut, että Teurastamolla olisi jonkinlainen lastentapahtuma. Mutta uhh. Ei. Miksi lähteä, kun voi olla.

Olemisessa nykyisin parhaiten tunnen sen kesän. En halua lähteä jäätelötötterölle Kauppatorille. Otan omasta pakastimesta Ville Vallattoman. Viltti on levitetty omenapuun alle.

Oikeasti se oleminen on nykyelämässä hyvin pitkälti illuusiota.

Äiti mä tarvitsen sun apua. Mä menen potkupyöräilemään, laita mulle kypärä. Ota pois tää kypärä. Siskolla on mun crocsit. Mä haluun leikkiä pikkulegoilla. Lapsille hatut päähän. Mä menen potkupyöräilemään, laita mulle kypärä. Äiti äiti nokkoset poltti! Lisää vettä tähän kastelukannuun. Laita mulle kypärä. Kuka antaa mulle lisää vettä? Äiti, tuu auttamaan. Pallo meni pusikkoon. Laita mulle kypärä. Ääää kastui. Kesä märkänsä kuivaa.

Olemisen lomassa myös pestiin korituolit, tampattiin pehmusteet, trimmattiin takapihan heinät trimmerillä, nyhdettiin kasa vuohenputkia ja poistettiin niitä nokkosia.

Jos rentoutumisen hetkeä ei ole oikeasti saatavilla, rentoutumisen illuusio on sille ihan kelpo korvike.

Aurinko meni pilveen puolen päivän jälkeen, mutta meilläpä oli ollut siinä jo ihan täysipainoinen kesäpäivä.

Sisään tullessa aloitin tekemään päivän töitä. Silti tunsin jo olleeni kesälomalla.

Ihanaa kesäviikonloppua kaikille! <3

 

PS. Huomenna Kuopioon! Bollywood Kamlees huomenna klo 17 Kuopio Tanssii ja Soi:ssa!

32

You Might Also Like