Oletko soittanut hätänumeroon?

Soitin viime viikonloppuna yks-yks-kakkoseen.

Olimme autossa, kun näimme jalkakäytävän reunalla nuoren tytön istumassa – tai no siis pissalla. Hän istui ilman housuja asfaltilla ja pissasi juuri alleen. Auton takaikkunasta kurkkimalla näin, että hän nousi ylös (hamekin sieltä jostain löytyi), mutta ei meinannut millään pysyä pystyssä. Horjui kohti ohikulkevaa mieshenkilöä; tulkitsin, että apua pyytämään.

Joten soitin. Kerroin, että täällä-ja-täällä on nuori tyttö (täysi-ikäinen kuitenkin), joka näyttää siltä, että ei kykene pitämään itsestään huolta. Aikoivat lähettää jonkun katsomaan, josko tyttö tavoitettaisiin.

Vieläkin harmittaa, että emme pysähtyneet – tuntuu, että olisi pitänyt. Emme kuitenkaan juuri silloin voineet. Huono omatunto. Toivottavasti tyttö pääsi turvalliseen paikkaan selvittämään päänsä.

Törmäsin joskus netissä keskusteluun, jossa kysyttiin: oletko soittanut hätänumeroon? Keskustelua en vilkaisua enempää lukenut, mutta jotenkin ällistyin koko kysymyksestä – että onko tosiaan joku, joka ei ole soittanut?

Itse olen soittanut varmaan… no, ehkä 30-50 kertaa.

”Oho”, sanoi Joel, kun tätä ääneen pohdin.
”Aika monta kertaa.”

 

Joo, olen soittanut. Olen soittanut (kymmeniä kertoja) apua maassa makaaville. Yhtä monta kertaa Punavuoressa yläkerran asuntoa päreiksipistävästä ja rapussa riehuvasta naapurista. Olen soittanut kuullessani yöllä apua-huutoja, joiden suuntaa en ole osannut paikantaa. Olen soittanut ylinopeutta ajavasta moottoripyörästä. Villissä nuoruudessani olen muutaman kerran soittanut poistamaan kotoani väkivaltaisesti käyttäytyneen henkilön. Samoin muutaman kerran olen soittanut apua Helsingin yössä itsensä veripäiseksi teloneelle humalaiselle tuntemattomalle. Aaa ja Lintsin kallioiden itsensäpaljastajasta soitin muutamia kertoja. Kerran minua yöllä seuraanneesta mieshenkilöstä. Niin ja kerran soitin eräästä metrorunkkarista, jonka tunnistin lehtikuvien perusteella vuosia myöhemmin samaksi tyypiksi, joka tuomittiin pienten poikien seksuaalisesta ahdistelusta.

Minullekin on soitettu hätänumerosta ambulanssi kahdesti: kerran synnytyksen ja kerran aivotärähdyksen takia.

En tiedä, onko minulle vain sitten sattunut ja tapahtunut paljon. Vai olenko jotenkin muuten vaan herkkä soittamaan. Liian herkkä? Voiko edes olla liian herkkä?

Soittaisitko sinä näissä tapauksissa? Tässä kymmenen tositilannetta:

1. Alussa kuvaamani tilanne
2. Maassa makaa tuntematon henkilö, näyttää juopolta.
3. Maassa makaa tuntematon henkilö, siististi puketutunut.
4. Auto ohittaa sinut ajaen reilua ylinopeutta
5. Moottoripyörä ajaa 50km/h alueella päin useita punaisia ainakin yli satasen tuntivauhtia.
6. Kuulet kerrostaloalueella yöllä voimakkaita apua-huutoja (ja ”soittakaa poliisi!”), joiden tulosuuntaa et osaa määritellä.
7. Sörnäisten metroasemalla istuu kalmankalpea, nuori goottirokkarityttö, joka on jotenkin… …lamaantunut. Valkoinen kuin lakana ja liikkeet kuin unessa. Yrittää näpyttää kännykkäänsä, mutta ei onnistu.
8. Näet itsensäpaljastelijan.
9. Stokkan kohdalla ratikkapysäkillä istuu tyylikkäästi puettu nainen, joka sekavana huutelee rasistisia salaliittoteorioita ja olevansa töissä salaisessa palvelussa ja niin edelleen. Naisella on laukussaan pienenpieni koira, joka tärisee ja murisee.
10. Näet alkuillasta viinapulloilla varustetun nuorten seurueen, jossa mukana myös äiti ja pieni lapsi. Äidillä ei ole pulloa eikä näytä humalaiselta; muut sen sijaa ölisevät ja tulkintasi mukaan ovat aloittelemassa juhlimista.
 

Itse olen soittanut maassamakaavista paljon, sekä juopoista että siistinnäköisistä. En kuitenkaan ihan joka kerran, nuorempana varmaan enemmän kuin nykyään; ehkä pitäisi soittaa useamminkin.

Neloskohdan tyyppisistä hurjastelijoista en ole koskaan soittanut (vaikka ehkä olisi ollut syytä) – mutta tuosta 5-kohdan moottoripyöräilijästä (joo, oli liivit päällä) sen sijaan soitin. Hätäkeskuksesta kysyttiin ensin, että oliko Kyläsaareen päin ajamassa. Oli. Sitten todettiin lakonisesti , että”pysäytetään tavattaessa” eli todennäköisesti ajateltiin, että mitäs nyt turhia soittelet.

Kuutoskohta oli ahdistava. Soitin siis, tietysti. Poliisit tulivat paikalle ja minä lähdin ulos heidän kanssaan juttelemaan, mutta huutoja ei enää kuulunut.

Seiskatilanteesta on varmasti kymmenen vuotta, mutta saan huonon omatunnon tapauksesta edelleen. En soittanut, koska metro tuli juuri ja astuin siihen. Jäin ajattelemaan, että no kyllä joku muu menee sitä auttamaan. Metromatkan jälkeen soitin äidilleni (oi kyllä), joka heti sanoi, että sehän voi olla vaikka insuliinishokki. Voi perse. Aikaa oli kuitenkin kulunut jo melkein puoli tuntia enkä sitten enää soittanut mihinkään. Asia painoi mieltäni pitkään (edelleenkin aina, kun muistan sen) ja silloin päätin, että jatkossa soitan apua kanssaihmisille mieluummin turhaan kuin jätän soittamatta.

Ysitapauksessa soitin astuttuani ratikkaan; se siis tuli juuri. Kuulemma ei voi tehdä mitään, kun kerran olin jo poistunut paikalta; olisi pitänyt jäädä siihen naista seuraamaan. Ja koska siitä menee niin paljon ratikoita, joihin nainen on voinut jo astua jne-jne. Kysyin suoraan, että soitinko hätäkeskusvastaajan mielestä turhaan. Hän vastasi, että kyllä kannattaa soittaa, jos kokee että henkilö voi olla vaaraksi itselleen tai ympäristölleen tai jos on syytä olettaa, että henkilön eläin kärsii.

Kymppitapauksessa en soittanut, koska seurueen äiti näytti siltä, että on selvinpäin ja huolehtii lapsestaan.

Mitä sinä olisit näissä tilanteissa tehnyt?

 
Like

You Might Also Like

  • lilypad (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 17:33

    Hmmmm. Muhun on aika pitkälle rakennettu sellainen toisen auttamisen vaade. En voi kävellä ohi. Sekavat ihmiset on ehkä mulla se, keitä en osaa kunnolla auttaa, esim toi sekava mummo tai kemiallisesti päänsä sekoitteen,en varmaan soittaisi. Mutta kaikki maassa makaavat, silmin nähden loukkaantuneet ihmiset, soittaisin. Tai ainakin kysyisin, tarttetko apua. Yksin olevat lapset, itkevät ihmiset, kysyisin mikä tilanne. Ei hätäkeskukseen soittaminen ole ainut tapa auttaa.
    Mutta joo, oon soittanut useamman kerran, humalaisten tajuttomien kanssa on saanut odotella useita kertoja To-del-la pitkää ambulanssia, joten en enää kerro haistavani alkoholia. Pari kertaa olen saattanut ihmisiä kotiin, soittanut vanhemmille ja antanut lääkettä. Jotenkin sitä toivoo vaan, että jos ja kun itse tarvitsen apua, sitä myös saan (myös muuten kun joku vain soittaisi viranomaisen paikalle)

    • Kristaliina
      27.7.2015 at 20:46

      Joo, mulla sama – ei aina välttämättä hätäkeskukseen soitto ekana, vaan ihan jututtaminen. Itkevät lapset jututan kyllä, siis sellaiset joiden vanhempia ei näy, viimeksi itse asiassa just alle viikko sitten. Ja yhden mummelin talutin kerran Kalliossa kotiin asti, kun oli kuuma ilma ja hän oli heikkona. Taluttaessa kyllä huomasin, että kassissa oli Kossu-pullo, eli taisi olla osittain itse aiheutettu heikotus. Mutta heikotus kun heikotus – ei huonossa kunnossa olevaa vanhusta voi kadullekaan jättää!

  • CougarWoman
    27.7.2015 at 17:40

    Mä jouduin kerran soittamaan vanhemmalle kollegalle ambulanssin, kun oireili sydänkohtaukseen sopivasti. No, kyse oli ”vain” paniikkihäiriöstä. Sain saatana vielä jälkeenpäin satikutia tirehtööreiltä, kun olin kuulemma turhaan mennyt tilaamaan lanssin… Hätäkeskushan sen päättää, että tarvitaanko sitä, enkä minä. Mieluummin näin, kuin että olisin vaan pitänyt kädestä ja sitten myöhemmin todennut, että ei perhana, oli se sittenkin sydäri. 

    Itse skippaisin kohdat 4,5, 8-10, mutta kyllä silti periaatteella, että aina kannattaa soittaa, jos on epävarma. Koska nehän sen päättää, etkä sinä, että minkälaista apua lähetetään – jos lähetetään. 

    • Kristaliina
      27.7.2015 at 20:54

      No oho – törkeää moittia tuollaisesta! Kyllä mun mielestä täytyy soittaa, jos näyttää vaikka sydänkohtaukselta! Tai niitä aivoverenvuotohommia; niissä kun kuitenkin voi olla jonkun henki kyseessä… Tuollaisen riskin tullessa mieleen soittaisin kyllä itsekin aina. Ja tosiaan hätäkeskuksessahan se sitten arvioidaan, että onko hätää vai ei.

  • kaktuskakru (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 17:41

    Olen soittanut. Kymmeniä kertoja.
    Lähtökohtaisesti menen kadulla makaajia yleensä ensiksi herättelemään, olivat sitten minkä näköisiä tahansa.
    Kerrostalossa möykkääjille soitan poliisin käymään, parin huonon kokemuksen jälkeen. Kahdesta murrosta olen soittanut, joista toinen oli omaan kämppään, kun olimme paikalla.
    Lisäksi olen muutaman kerran soittanut vaarallisesta ajamisesta, joista toisessa tapauksessa mies koitti kiilata minua monta kertaa tieltä(en tiedä miksi) ja hänellä oli pieniä lapsia kyydissä.

    Kyllä soitan hätäkeskukseen suhteellisen herkästi tai ainakin menen juttelemaan henkilön kanssa, jos tuntuu ettei kaikki ole kohdallaan.
    Nykyään on vaan pelottava mennä jutteleman ihmisille, koska et voi tietää mitä vastassa on.

    • Kristaliina
      27.7.2015 at 21:02

      Mulle itselle on tosi iso kynnys lähestyä kadulla makaavaa; varsinkin, jos se on isokokoinen tai oikeastaan minkä vaan kokoinen mies. Mä jotenkin vaan pelkään, jos on yhtään sellainen väkivallan/aggressiivisuuden mahdollisuus ilmassa.

      Kerran yöllä tää yläkerran tyyppi siellä Punavuoressa riehui rapussa. Soitin poliisit, mutta ne pyysivät, että olisin tullut alaovelle avaamaan. Enhän mä herranjestas uskalla poistua rappuun, kun siellä juoppohullu (ja tämä ei ole haukkumanimi; ihan kirjaimellisesti) pistää paikkoja päreiksi. Oli vähän outoa, että edes ehdottivat. Plus että en todellakaan halunnut, että hän tietää, kuka poliisit on paikalle soittanut. Hyökkäili nimittäin ihan ihmisten kimppuun kännikilareissaan, meni ovestakin (omastaan kylläkin) kai kerran läpi. Olin sitten partsilla valmiudessa heittää avaimet, että pääsevät rappuun – mutta olivatkin sitten päässet ihan itse, en tiedä, onko niillä jonkinlainen yleisavain…?

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        28.7.2015 at 11:36

        Oltiin kerran miehen kanssa liikenteessä ja nähtiin maassa makaava ”kadun mies” tiedottomassa tilassa. Mies soitti lansain ja hätäkeskuspäivystäjä käski herättelyn jälkeen lyömään avarilla kasvoille. Mies läpsäisi kevyesti niin päivystäjä kommentoi, että lyö lujempaa. (siis what?) Tuli jälkikäteen mieleen että sammunut ois voinut havahtua ja iskeä vaikka moralla. Eli joo tuntuu ettei se auttajan turvallisuus ole ihan 1. prioriteetti. Noh, tyyppi havahtui jonkin verran ja örisi jotain sekavaa. Eivät suostuneet lähettämään lanssia vaikka oli viileä syksy. Yhden kerran soitin ambulanssin humalaisen ja huonokuntoisen teinitytön vuoksi, eivät meinanneet lähettää. Annoin puhelimen toiselle joka osasi vaatimalla vaatia ja lanssi tuli. Jälkikäteen tuli ilmi että tyttö oli epilpetikko ja vietti sairaalassa monta päivää. Se on kauhea tunne kun on hätä toisen puolesta ja keskuksesta sanotaan että anna olla!

        • Kristaliina
          28.7.2015 at 21:40

          Onneksi vaaditte – hyvin tehty!

  • Hätähätä (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 17:45

    1. Alussa kuvaamani tilanne >>> Riippuu paljon tilanteesta, jos lähistöllä on jokin tapahtuma (festarit tms.) ja alueella liikkuu paljon ihmisiä ja virkavalta käy tsekkaamassa aluetta, niin en varmaankaan soittaisi. Mutta jos on hiljaista ja tyttö vaikuttaa olevan oikeasti niiiin jurrissa ja yksin ettei kykene itsestään huolehtimaan, niin kyllä varmaan tulisi soitettua.

    2. Maassa makaa tuntematon henkilö, näyttää juopolta. >>> Heh, tämä olikin jännä. Koska ensiajatukseni oli, ”en soittaisi, muuten saisin kokoajan ulkona liikkuessanni olla vain soittamassa hätänumeroon” MUTTA sitten muistin, että juu olen kyllä soittanut tällaisessa tilanteessa hätänumeroon. Eli vähän sen tilanteen mukaan mentäisiin.

    3. Maassa makaa tuntematon henkilö, siististi puketutunut. >>> En soittaisi suoraan, vaan koska olen pitkälle ensiaputaitoinen tarkistaisin henkilön peruselintoiminnot jne jne. (näitä en siis täysspurgulle kykenisi tekemään koska jos henkilö vain ”lepää” maassa ja joku tulee siihen lähelle, saattaa se joku saada nyrkistä). Jos tilanteen katsastamisen jälkeen olisi tarpeellista, tottakai soittaisin. Mutta en ennenkuin olen tsekannut henkilön tilan paremmin.

    4. Auto ohittaa sinut ajaen reilua ylinopeutta >>> En ole soittanut. Soittaisin, jos ajo olisi muuten holtitonta (laidasta-laitaan ajoa tai nopeita kiihdytyksiä ja jarrutuksia)

    5. Moottoripyörä ajaa 50km/h alueella päin useita punaisia ainakin yli satasen tuntivauhtia. >>> Tämä on oikeasti paha… En ole tähän tilanteeseen koskaan törmännyt ja tahtoisin sanoa että soittaisin, mutta todennäköisesti sitten kuitenkin en…

    6. Kuulet kerrostaloalueella yöllä voimakkaita apua-huutoja (ja ”soittakaa poliisi!”), joiden tulosuuntaa et osaa määritellä. >>> Jos kerrostaloalue on tuttu (asuisin siellä) ja noita huutoja kuuluisi harvase ilta tai viikonloppu, en soittaisi.

    7. Sörnäisten metroasemalla istuu kalmankalpea, nuori goottirokkarityttö, joka on jotenkin… …lamaantunut. Valkoinen kuin lakana ja liikkeet kuin unessa. Yrittää näpyttää kännykkäänsä, mutta ei onnistu. >>> Soittaisin. Kalpeus ja hitaat liikkeet riittäisivät minulle näppäilemään 112.

    8. Näet itsensäpaljastelijan. >>> Hah! Soittaisin, jos kerkeäisin (Olen muutaman kerran törmännyt itsensäpaljastelijaan lenkkipolulla. Toisella kerralla ajattelin hölkätä vähän matkaa itsensäpaljastelijasta ennen kuin soitan, koska pelotti tämän reaktio jos kuulisi minun soittavan hätäkeskukseen, mutta hetken hölkättyäni itselleni turvamatkaa, siinä seisoikin pariskunta joka oli jo soittamassa. Toisella kerralla itsensäpaljastelija lähti juoksemaan perääni, jolloin ensimmäinen, toinen tai edes viideskään idea ei ollut kaivaa puhelinta, vaan JUOSTA! Lopulta, karistettuani hänet kannoiltani, olin niin sokissa, että unohdin kokonaan soittaa.

    9. Stokkan kohdalla ratikkapysäkillä istuu tyylikkäästi puettu nainen, joka sekavana huutelee rasistisia salaliittoteorioita ja olevansa töissä salaisessa palvelussa ja niin edelleen. Naisella on laukussaan pienenpieni koira, joka tärisee ja murisee. >>> Kyllä soittaisin. Jos nainen ei näyttäisi niiiin agressiiviselta tai tällä ei olisi jotakin kättäpidempää jolla satuttaa, yrittäisin todennäköisesti lähestyä tätä ja ”olla samaa mieltä asioista” ja sitä kautta yrittää mahdollisesti saada koiran pois laukusta ja minulle (ikäänkuin rapsutettavaksi) siihen asti kun apu saapuu. Ehdottomasti siis soittaisin, muu toimintani riippuisi täysin tilanteen luonteesta.

    10. Näet alkuillasta viinapulloilla varustetun nuorten seurueen, jossa mukana myös äiti ja pieni lapsi. Äidillä ei ole pulloa eikä näytä humalaiselta; muut sen sijaa ölisevät ja tulkintasi mukaan ovat aloittelemassa juhlimista. >>> En soittaisi.

    • Kristaliina
      28.7.2015 at 21:42

      Paljon samaa kuin mulla!

  • Devika Rani (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 17:45

    Olen soittanut muutaman kerran. Kerran äidilleni, jolla oli sairaskohtaus (päättelin puhelimesta että kaikki ei ole kunnossa..) ja muutaman kerran naapurin takia, joka on väkivaltainen ja hakkasi naisystäväänsä.

    Mitä tulee listaasi, niin liian monta kertaa olen jättänyt soittamatta. :( Jotenkin on iskostunut mieleen, että sinne ei saa soittaa kuin hätätapauksessa. Mutta miten luokitella mikä on hätätapaus..? Kohdat 1,4,5, 7-10 en mieltäisi hätätapaukseksi. Noloa myöntää..

  • HennaK (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 18:21

    Olen soittanut, monta kertaa. Viimeksi kevättalvella meidän takapihalla harhailleesta nakupellestä hipinnäköisestä hoipertelijasta. Koirasta motarilla, yläkerran bileistä, seinänaapurin avunhuudoista, sydärin saaneesta puolitutusta, kirkkoon pyörtyneestä mummosta, itsensäpaljastajasta, kävelysillalta hyppyä harkinneesta miehestä, haljenneesta Hesarille vettä syökseneestä lämminvesiputkesta. Ja saanut aina asiantuntevaa apua. Edellisessä naapurustossani asui poliisi. Kerran yhtiökokouksessa porukat alkoivat riidellä jostain aidasta. Tämä poliisi otti ohjat puheenjohtajalta ja totesi: Nyt jokainen omalta kohdaltaan laskee kierroksia. Minusta se on hyvä ohjenuora. Ensin lasketaan kierroksia. Sitten avuntarpeenarviointi, vaikka hätäkeskuksen kanssa yhdessä.

    • Mammara
      27.7.2015 at 21:51

      Satutko asuu Nekalassa? Jos se oli Asikaisen Hippi? Haha! Okei, vitsi vitsi. 

      • Kristaliina
        27.7.2015 at 22:05

        Haha mulle tuli ekana Joel mieleen – paitsi se ei hoipertele :) Ehkä Hippi siis! :)

  • alice k.
    27.7.2015 at 19:04

    Vähän ohi aiheen, mutta kauhistuin ensin tota kohtaa ”olen soittanut ylinopeutta ajavasta moottoripyörästä”, koska tuli jotenkin mielikuva, että sä oot ollut KYYDISSÄ ja kuski on vaan painanut kaasua ja sitten on pitänyt soittaa poliisit, ettei henki menisi. Ehdin jo miettiä, että miten siinä saa ees mitään kännykkää esille ennen kuin tajusin :D 

    Mun ei oo tullut suuremmin soiteltua hätänumeroon, mutta oon kerran ollut paikalla, kun kaveri soitti: Osuttiin juuri paikalle, kun auto rysäytti kadulta kerrostalon seinään. Kuski kömpi ulos ja lähti hoiperrellen pakoon. Siinäkin tilanteessa osa paikalle tulleista mietti, kannattaako soittaa (meillä oli jo linja kuumana), koska ”varmaan joku soittaa kuitenkin”. Mitä jos kaikki ajattelis noin?

  • Tuikku82 (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 19:34

    Olen soittanut hätänumeroon ehkä kymmenisen kertaa, tuntuu että vanhemmalla iällä tulee soitettua herkemmin. Nuorempana esimerkiksi meluavat naapurit oletti aina vain kotibileiksi, mutta yhdet entiset naapurit opettivat soittamaan poliisit paikalle ennenkuin tilanne äityy pahoinpitelyksi asti. Viimeksi soitin juhannuksen menoliikenteessä riista-aitojen välissä poukkoilleista peuroista.

    Pelottavin tapaus, jossa olen ollut hätänumeroon soitettaessa oli kun entisessä kotikaupungissani lähdin aamulla töihin ja työmatkan varrella keskellä kaupunkia oli tien viereen parkkeerattuna pakettiauto. Apukuljettajan paikalla istuva kuristi kuljettajaa kaksin käsin ja kuljettaja yritti huutaa ja hakata ikkunaa. Lamaannuin ensin koko absurdista näystä, mutta lopulta kun olin kaivamassa puhelinta esiin, tuli paikalle viereisestä toimistotalosta vahtimestari tms kännykkä kädessä ja huikkasi soittavansa juuri poliisille. Poliisi ohjeisti meitä olemaan sekaantumatta tilanteeseen, joten poliiseja odotellessa meitä ehti kerääntyä paikalle tilannetta seuraamaan useampikin ihminen. Tämä ei millään tavoin vaikuttanut tilanteeseen auton sisällä. Lopulta poliisin ja ambulanssin ajaessa paikalle pillit päällä, päästi apukuljettaja irti kuskin kurkusta. Oli kyllä todella erikoinen olo kävellä töihin ja kertoa työkavereille miksi olin myöhässä.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 19:41

    4, 8, 10 on sellaisia etten varmaan soittaisi. Itsensäpaljastelijaan olen törmännyt kolme kertaa mutta ei ole tullut mieleen soittaa. Ehkä pitäisi. Olen ollut mukana tilanteissa joissa puoliso/kaveri tms. on soittanut 112 mutta itse olen soittanut vain kerran, ambulanssin mun miehelle joka sai sairaskohtauksen. Se osoittautui sitten lopulta auralliseksi migreenikohtaukseksi. Toiselta puolelta kropasta lähti tunto ja puheesta tuli siansaksaa. Pelkäsin että se on joku aivohalvaus, ja jotain testejä ne mut pisti tekemään ennen kuin ambulanssi tuli. En muista enää mitä. Unissaan sitä usein soittaa hätänumeroon, tai siis yrittää, mutta aina menee väärin vaikka kuinka näpyttää.

  • Sinisuu (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 20:36

    Mä oon hyvin herkästi soittavaa tyyppiä myös ja olen soittanut varmaankin ainakin kymmenen kertaa.

    Paristi jostain pahoinpitelystä, kaikki jotka vähänkään näyttää rattijuopolta niin olen surutta käräyttänyt, yhden nuoren löysin oksennuksen seasta kavereiden juhliessa hänen vierellään, tarkistin kunnon ja soitin häkeen. Myöhemmin selvisi että tunsin tytön vanhemmat ennestään, tytön vanhemmat soitti ja kiitti, tyttö oli ollut teholla viikon.
    Eli joo, soittaisin varmaankin aika herkästi noissa kaikissa tapauksissa.

    Mies soitti kerran paikalliseen mielisairaalaan ihan tosissaan että onko heiltä joku asukas kateissa :”D kadulla oli ollut mies joka oli haukkunut ensin polkupyöräänsä koska pyörä oli vaihtanut väriä. Tämän jälkeen mies oli kakannut keskellä tietä, LUSIKOINUT ulostettaan pyörän lestan alle ja kehunut kuinka reipas pyörä on syömään o.O
    No, ne oli sairaalasta kertoneet että kaikki pitäisi olla tallessa ja tämän jälkeen mies oli soittanut häkeen. Poliisit ja ambulanssi tuli paikalle ja he eivät tienneet kenenkä homma tämä sekava mies oikein on ja lopulta poliisi otti kaverin kyytiin kun kerta osasi kertoa missä asuu..

  • pikkukalanen (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 20:50

    Täytyy myöntää, että en ole itse koskaan soittanut. Olen kyllä ollut mukana tilanteissa, joissa joku muu on sen soiton sitten tehnyt, ja pariin kertaan olen joutunut jossain tilanteessa harkitsemaan soittamista, mutta tilanne on sitten mennyt ohi niin ettei enää ole ollut mitään akuuttia vaaraa kellekään tms. Mulla on jostain syystä iso kynnys ruveta soittamaan 112, en oikein tiedä mistä johtuu. Mutta noista sun tilanteista ainakin 2, 3 ja 6 soittaisin, lopuista riippuu vähän tilanteesta. 7 yrittäisin ehkä ensin mennä jututtamaan tyttöä jos ei olisi vaarallisen oloinen tai muuta, ja jos vaikuttaisi että joku on pahasti pielessä niin sitten soittaisin. Niin ja 1 myös varmaan soittaisin jos en itse pystyisi auttamaan.

    • Kristaliina
      27.7.2015 at 21:05

      Mä tykkäisin, jos edelleen olisi se poliisin numero käytössä, ennenhän sellainen oli, mutta se lopetettiin. Sinne oli hyvä soittaa ei-niin-kiireellisissä asioissa.

      Jännä, että jollain tosiaan ei ole tullut koskaan sellaista tilannetta vastaan, mutta sit taas on joku tällainen kuin minä, joka on soittanut kymmeniä kertoja! Oonkohan mä joku onnetomuusmagneetti :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 21:11

    Oho, mä en ole koskaan soittanut hätänumeroon, en ollut tilanteessa, jossa sinne olisi joku muu soittanut läsnäollessani, enkä ole koskaan törmännyt lähes mihinkään kuvailemasi kaltaisiin tilanteisiin! Päihtyneen oloisia henkilöitä olen nähnyt makaamassa, mutta tilanteessa joku muu on aina ollut hoitamassa asiaa jo. Samoin kerran seurasin työpaikan ikkunasta, kun nainen makasi maassa, mutta siinäkin oli jo auttajat paikalla ja ambulanssi tuli pian. Nyt rupesin jo miettimään kuljenko ulkona niin omissa ajatuksissani, etten vain huomaa mitään! Asun sentään Helsingissä ja pitkään asuin Kalliossakin.

    • Kristaliina
      27.7.2015 at 21:35

      Tää on kyllä jännä, että miten jollekin tulee näitä tilanteita vastaan jatkuvasti ja toisilla ei koskaan. Voisi tietysti ajatella just, että jos asuu rauhallisessa paikassa… Mutta tuo Kallio ei niihin kyllä kuulu :) Varmaan se on vaan jotenkin tsägästä kiinni!

  • Mammara
    27.7.2015 at 21:56

    Olen soittanut! Öbaut miljardi kertaa! Olin jo yhessä välissä aika varma, että siellä vilkkuu joku punanen valo, kun meikämuija taas soittelee. Oon nähny teininä ryöstön, pahoinpitelyjä kaupungilla, emminä ees muista ennää mitä kaikkea, mutta paljon oon saanu soitella. Kerran pääsin oikein poliisiautoon kyytiin jäljittämään pahiksia. Vähänkö muistelen sitä lämmöllä. Se oli mun henk.koht. toimintaelokuvahetkeni! <3 

  • Nellis (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 22:10

    Mun täyty oikein alkaa miettiin, että olenko soittanut… Enkä saa nyt ihan satavarmasti päähäni, että olenko. Olen usein ollut tilanteissa, joissa hätänumeroon on tarvinnut soittaa, mutta se on sitten yleensä ollut mun mieheni, joka sen on tehnyt. Mää piru vie menen paniikkiin niin helposti, kun se tilanne tulee.

    Ekan kerran, kun tarve oli soittaa oli tilanne vielä tosi omituinen. Taisin itse olla 18-vuotias (max 19) ja oltiin oltu baareilemassa miehen kanssa. Minä kuitenkin olin kuskina, kun olin selvistä päin. Päästiin meidän kerrostalolle ja piti ottaa postiluukusta (oli ulkopuolella rapun vieressä) meidän avain, jonka kaverit jättivät sinne (lähtivät meidän luota meidän jälkeen ja tarvitsivat vielä sitä ennen lähtöään). Sepä ei sit ollukaan siellä. Mentiin sit autoon istuun ja ihmetteleen, että mitähän hiivattia. Kavereille soitto ja olivat kuulemma muistaneet jättää avaimen oikeaan laatikkoon. Soitin jo äidilleni, että pitäis varmaan päästä sinne yöksi. Siinä istuessamme yksi rapun ikkunoista helähti palasiksi. Ja hui kamala kun menin paniikkiin. Mies kaivoi jo kättä pidempää auton takakontista ja käski mun soittaa poliisit. En vaan saanut aikaseks, menin paniikkiin. Mies sitten soitti ja läksi itse katsomaan mitä tapahtuu. Kyseessä oli onneksi vain yläkerran puolituttu naapuri, jota akka ei päästänyt sisälle. Tää oli sit nukkunut rapussa, mut unissaan tippunut rappuset ja käsi meni läpi ikkunasta. Lopulta muuten se meidän avain löyty meidän kämpän ovesta, siitä lukosta. Sisällä ei ilmeisesti kuitenkaan oltu käyty, kaikki oli kuin ennenkin. Mutta oli kyllä pelottava tilanne ja yö tuli vähän huonosti nukuttua.

    Mutta harvemmin on sitten kuitenkaan sattunut sellasia tilanteita. Yhdelle päänsä aukaisseelle humalaiselle mies taisi soittaa ja yhdelle epilepsiakohtauksen saaneelle kaverini soitti. Viime kesänä ALAIKÄINEN poika rysäytti meidän mökin vieressä autolla täysiä pöpelikköön KOIRA takaluukussa. Äiti tuli paikalle ja oli sen verran välinpitämätön (sanoi mm. pojalle, etteikö hän ole käskenyt pysyä tiellä), että mies soitti hätäkeskukseen, jotta poliisit saadaan heti siihen paikalle. Silloin oli kyllä TOSI vaikeaa saada ison kaupungin syrjäseudulle la-su yönä poliisia. Ymmärrän, että kiirettä pitää, mutta me oltiin mökillä kaikki tosi huolissamme, että tuota on jatkunut ja tulee jatkumaan vastakin.

    Mutta me tosiaan vedetään puoleemme erilaisia asioita. Mun mies on oikea irtokoiramagneetti! :D Ehkäpä sinä myötätuntoisena ja auttamishaluisena sitten saat nämä häke-tapaukset. ;) Huh, tulipas tekstiä, mää aina vähän innostun. :D

    • Kristaliina
      28.7.2015 at 15:41

      Hui erityisesti tuota eka kertomusta! Omaan kotiin murtautuminen olisi kyllä painajainen, oon monesti sitä miettinyt. Että joku ois käynyt mun kotona. Jotenkin henkilökohtainen loukkaus ja muutenkin vaan niin pelottava ajatus. Onneksi teillä ei oltu käyty tai viety mitään!

      Ehkä mä tosiaan huomaan nuo tuollaiset tilanteet poikkeuksellisen usein tai reagoin niihin – en osaa itse sanoa… :) Jännä juttu! Parikymppisenä mä vedin ihan hullun (kirjaimellisesti) lailla puoleeni itsensäpaljastelijoita, niitä pomppi munat hölskyen eteen ihan jatkuvasti – mutta se ei taida olla ihan sama juttu :D

  • Eija/Tassatalossa (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 22:28

    Mää olen viikon sisällä miettinyt kolme kertaa soitanko hätänumeroon. Joka kerta on jäänyt soittamatta. Oon kyllä soittanut ehkä kymmenisen kertaa elämäni aikana. Luulen, että jos se poliisin numero ois tosiaan vielä käytössä ni siihen tulis soitettua herkemmin. Tänään oisin varmaan soittanut poliisin numeroon, kun meidän kadulla kulki puolituttu mies aivan muissa maailmoissa (tiedän käyttävän huumeita), mutta koska askel kuitenkin kulki niin hätäkeskukseen en viitsinyt ruveta soittelemaan. Tietty sitä sitten pähkäilee mielessään, että mitäs jos se nyt sitten tekee jollekin jotakin kun on tolkku pois… En tiedä. Ois ehkä pitänyt soittaa :(

    • Kristaliina
      28.7.2015 at 15:43

      Se on kyllä jotenkin kummallinen juttu se poliisinumeron poisjättäminen. Kun hätäkeskusnumero pitää jotenkin sisällään sellaisen asian, että on hätä. Joskus mä oon aloittanut puhelun, että ”sori tää ei oo nyt kiireinen, jos teillä on ruuhkaa, niin ei sit mitään” :) Sieltä on sanottu vähän hymyä äänessä, että no kerro nyt vaan :)

  • Ellipsips
    27.7.2015 at 22:28

    Oho! En oo ikinä soittanut tai edes meinannut. Joskus oon ollut paikalla, kun joku muu on soittanut (ei kukaan tuttu). Nään usein painajaisia, joissa olen tilanteissa, joissa pitäisi soittaa, mutta en saa jotenkaan puhelinta toimimaan/numeroa valittua/kerrottua asiaani. Siis to-del-la usein. Ehkä kun on kolmekymppiseksi elänyt niin, ettei ole tarvinnut koskaan soittaa, niin kynnys on kasvanut ja asiasta tullut jotenkin… iso. Liikun paljon PK-seudulla eri puolilla, mutta enkö vaan huomaa mitään vai mistä on kyse..? Todella mietityttävää…

    • Kristaliina
      28.7.2015 at 21:44

      Mäkin näen tuota painajaista! Jotenkin siinä painajaisessa se numero menee aina väärin tai sitten siihen ei vastata/vastataan väärässä paikassa/yhdistetään väärin tai niin edelleen. Uhh.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 22:43

    Mä oon soittanut muistaakseni kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla vastaanotto on ollut suht nuiva. Ekalla kerralla soitin yödösästä apua juurikin dösäpysäkille sammuneesta/nukahtaneesta tytöstä. Dösä siis vain ajoi ohi, mutta kerkesin kuitenkin näkemään tapauksen. Hätäkeskuksen tyyppi oli nihkeä, etenkin kun en heti osannut tarkkaan kertoa, että mistä kadusta oli kyse.
    Toisella kerralla soitin palokunnalle ja silloin tuli kyllä sellanen olo, etten soita uudestaan. Oli aamupäivä ja meidän kotiin tuli rappukäytävästä selkeä savun haju. Muutaman kerran kävin rapussa haistelemassa, mutta koska haju ei tuntunut hälvenevän niin päätin soittaa. Meillä oli silloisessa talossa 6 kerrosta ja paljon asuntoja, enkä osannut sen tarkemmin paikantaa, mistäpäin haju tulee. Soitin ja auto lähetettiinkin heti. ”Hauskinta” oli se, että he pyysivät soittamaan paikalle myös talonmiehen tms. jolla olisi yleisavain. No, tällaista numeroahan ei opiskelija-asunnon seinällä ollut, vaan kaikki vikailmoitukset tehtiin aina netin kautta. Kaivoin sitten jonkun asuntosäätiön yleisnumeron, mistä luvattiin lähettää paikalle ovenavaaja. Palokunta ehti tulla paikalle ennen tätä ja kun palomies astui rappuun hän haisteli vähän aikaa ja sanoi sitten tiukasti ”täällähän haisee palanut ruoka!” Olisin halunnut vajota maan alle….Hän kuitenkin lähti kapuamaan rappusia ylös ja pian oven avasikin syyllinen, joka oli aamulla käräyttänyt leivänpaahtimensa. Nainen oli ilmeisesti nähnyt ikkunasta paloauton, ja tajunnut että muutkin haistoivat tapauksen. Palomiehet lähtivät aika pikaisesti paikalta ja minä luikin kotiin. Oven avaaja taisi tulla paikalle vasta sitten kun paloauto oli jo lähtenyt. Palomiehen sanoista tuli kyllä tosi hölmistynyt olo. Omasta mielestäni haju oli selvä savun haju, nenäni ei kenties ollut yhtä edistyneellä tasolla, kuin palomiehen…Mielestäni pitäisi kuitenkin aina soittaa, mieluummin turhaan kuin ei ollenkaan. Olen itse joutunut kerran kokemaan tulipalon ja tästä on jäänyt ehkä vähän traumakin..

  • mursumara (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 23:06

    Ite oon soittanut kaks kertaa hätänumeroon, ”turhaan”.
    Ekalla kerralla joku oli tuhrimassa meidän rappua ihmispaskalla. Tunki kaikkien lukkopesiin kasan omaa(?) paskaansa. Mun silloisen kämpän ovessa ei ollu ovisilmää, joten uskalsin kurkata käytävään vasta sitten kun kuulin sen tyypin poistuvan siitä kerroksesta. Soitin hätänumeroon, mutta koska en nähny sitä tyyppiä niin asialle ei kuulemma voitu tehdä mitään.. Oli kiva nukkuu yö kun kämppä hais ihan jonkun paskalta.. hyi helvetti.

    Toisella kerralla soitin kanasta. Joku muija oli ottanut baariin mukaan kanan kangaskassissa. Sitä se esitteli muille ja välillä sullo takasin kassin pohjalle ettei se päässy karkuun. Tää nuori nainen oli ite niin hutikassa että hyvä että pysy pystyssä. Ja muut ihmiset siellä kertoi että tää muija on useemmankin kerran ollut sen kanan kanssa viihteellä. Hätäkeskuksesta kuitenkin vastattiin ettei asiaan puututa koska ei kuulosta eläinrääkkäykseltä. Mietin vaan että oliskohan vastaus ollut toisenlainen jos kassissa olis ollut kanan sijasta esim joku kissanpentu..

    • Kristaliina
      28.7.2015 at 21:46

      YÄK!!!

      Ekassa se oli varmaan just se, että ne ei olisi enää löytäneet sitä, kun ei ollut tuntomerkkejä… Varmaan jos ois nähnyt tekijän tai jos se ois ollut vielä rapussa, niin ehkä sit ois tilanne ollut eri. Vai oliko vielä rapussa, poistui vaan kerroksesta…? Siinä tapauksessa kyllä kumma, ettei poliisi lähtenyt paikalle!

      Toisesta todellakin olisin soittanut ja mun mielestä tuollaisessa on kyse eläinrääkkäyksestä.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 23:08

    Muutaman kerran olen soittanut, lähinnä nukahtaneista humalaisista. Kerran yhdestä, joka meinasi hukkua, ja lapsista viinatouhuissa. Hulluista ohittelijoista en ole soittanut, ehkä olisi pitänyt. Koirista soitin vielä silloin, kun oli poliisin oma numero, nyt laitain vain nettiin karkuripalstoille. Tulipaloja ja omaisten sairaskohtauksia ei ole onneksi omalla kohdalla ollut, kopkop. Velipoika joutui lapsena soittamaan ambulanssin, kun taata kuoli eikä mammasta ollut soittajaksi. Kun seinänaapurit riitelivät paljon öisin, kaivoin heidän puhelinnumeronsa ja laitoin yhtenä yönä ystävällisen viestin, että hoitisivat asiansa päivällä. Pyysivät anteeksi ja öinen riitely loppui siihen.

  • terratee
    27.7.2015 at 23:33

    Olen soittanut suurinpiirtein kymmenen kertaa. Kynnys on nykyään kovempi, sillä sieltä suunnalta on tullut erittäin nuivaa suhtautumista.

  • A. Sinivaara
    27.7.2015 at 23:41

    Pari kertaa olen soittanut, kun olen spotannut rattijuopon liikenteestä ja kerran, kun joku yritti moottoripyöräillessäni ajaa päälleni tahallaan autolla.

    Muutamankin kerran olisin tarvinut apua myös itse, mutta kukaan ei soittanut apua. Ei, vaikka aivan varmasti kuulivat, että alakerran tyttö saa kuokkaansa. Se on ehkä jälkikäteen harmittanut, sillä jos tilanteeseen olisi joku sillloin puuttunut, olisin ehkä älynnyt olla ottamatta uudestaan kuokkaan samalta ihmiseltä. Että oikeasti ihmiset, jos kuulette joskus rajun tappelun ääniä yksityisasunnosta, soittakaa siihen hätänumeroon. Se vastaanottava osapuoli kun ei välttämättä pysty tai uskalla tehdä sitä itse, vaikka haluaisikin.

  • Hennali (Ei varmistettu)
    27.7.2015 at 23:49

    1. En välttämättä, tai riippuu tilanteesta. (En koskaan ole ollut tuollaisessa tilanteessa)
    2. Kyllä varmaan, toisaalta olen niin äärettömän sairauspelkoinen, pelkään ihan kaikkea, niin saattaisin pelätä liikaa…
    3. Kyllä soittaisin, edelleen pelkään sitä sairausasiaa kuitenkin.
    4. En ole soittanut, vaikka näin on käynyt, toisaalta ratissahan ei saisi soittaa…
    5. En varmaankaan.
    6. Ehkä joo.
    7. Varmaankin, en tiedä liittyykö tuo Sörnäisten asema tähän nyt jotenkin? :D En tunne paikkaa.
    8. En varmaankaan.
    9. En varmaankaan.
    10. Tuskin.

    … Näköjään en ole kovin altis auttamaan…

    Olen kerran soittanut ja lopettanut KAHDET kerrostalobileet samalla, toiset oli meidän alapuolella ja toiset ylä! Oli siis kello n. 2 ja yritin nukkua.
    Ja sit kahdesti olen soittanut palokunnalle, kun rappukäytävästä tuli meidän asuntoon todella palanut haju. Tällöin asuin vielä siinä talossa, jossa nuo bileetkin lopetin. Palo oli kärvähtänyt leivinpaperi+pizza, kun joku idiootti oli sammunut tehdessään ruokaa kello kolmelta yöllä.
    Toisella kertaa asuin eri talossa, silloin palomies sanoi radiopuhelimeensa, kun keskustelin rapussa hänen kanssaan, että ”selvä nakit ja muusi-tilanne” :D Mutta eivät paikantaneet sitä ja sanoivat et jos pahenee niin soittakaa uudelleen.

    Mä oon ihan äärettömän kiitollinen, etten ole joutunut kolaritilanteisiin tai sairaskohtaustilanteisiin, joissa mun olisi pitänyt soittaa. Kun olin 5, mun äiti sai aivoverenvuodon ja isä soitti ambulanssin, ja muistan kun äitiä vietiin paareilla. Se oli järkyttävintä varmaan mitä olen elämässäni nähnyt. Onneks äiti on nyt kunnossa, mutta mulle jäi siitä koko tapahtumasta elinikäiset traumat joita edelleen koitan käsitellä.

    • Kristaliina
      28.7.2015 at 15:58

      Joo, Sörnäinen on vähän sellainen… …levoton metroasema – kertonee jotain, että sen viereistä aukiota kutsutaan Piritoriksi :)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        1.8.2015 at 16:51

        Ja Ikuisen vapun aukioksi!

        • Kristaliina
          1.8.2015 at 16:53

          Jep :D

          …ja sille johtaa katu, jota ainakin historiassa (en tiedä, josko edelleen) kutsuttiin Puukkobulevardiksi :)

    1 2