Ne arvet (ja parit pillerit)

Eilisessä bloggauksessa kerroin lotraavani taas Weledalla. Keskustelussa pari lukijaa kyseli muista raskausarpien ehkäisyyn tarkoitetuista öljyistä, mutta kysymykset varmaan vähän hukkuivat sinne kommenttikenttään – niinpä ajattelin heti perään nostaa tämän uudeksi aiheeksi ihan erikseen!

Tämän raskaanaolijan perusarsenaali: Weledan öljy, Obsidan-rauta ja Multi-tabsin raskaus ja imetys -monivitamiinit.

 

 

On kai pakko olla ihan rehellinen: ensimmäisessä raskaudessa raskauden aiheuttamat ”tuhot” kropassa kauhistuttivat. Olin elänyt 34-vuotiaaksi asti sellaista elämää, jossa omaa kroppaa muokkaa lähinnä liikunta ja suusta alas menevä ruoka – elämää, jossa itse aika pitkälti olin pystynyt hallitsemaan sitä, miltä kroppa näyttää. Siitä ajatuksesta luopuminen tuntui… …no, siitä ajatuksesta ei olisi silloin halunnut luopua.

”Graah, mitä jos tulee raskausarpia!?! Tai selluliittia, herraparatkoon! Tai jos se napa pomppaa ulos kuopastaan eikä ikinä enää palaudu takaisin, voi apua-apua-apua!”

No joo, se napahan sitten pompsahti ulos synnytyksessä. Muistan ajatelleeni siinä ponnistustuskissa huutaessani, että ”voi paska”, mutta siihen se navan sureminen sitten jäi. Kröhöm oli ehkä vähän muuta ajateltavaa. Samoin silloin, kun sain pienen tuhisevan keskosnyytin syliini.

Lapsen tultua maailmaan sitä yhtä äkkiä tajusi, miten turhaa ja pientä kaikki raskausarpimurheet ovatkaan olleet. Tajusi myös (etenkin eri blogeissa näkyvät keskustelut siihen auttoivat), että miten yleisiä ne ovat – ja miten ne oppii hyväksymään elämän merkkeinä. Että ei se niin kamala tragedia olisi ollutkaan. Hemmetti vie, onhan itsellänikin vatsassa kolme arpea umpisuolenleikkauksesta sekä näkyvä arpi napakorusta. Eletty elämä näkyy, ei tässä täydellinen ole kukaan; kaukana siitä.

Nooh, sitten tuli tämä toinen raskaus, ja Weledan korkki kääntyi auki taas :)

*******

Niin kuin olen aiemminkin kirjoittanut (mm. täällä), en kyllä itse kovinkaan vahvasti usko siihen, onko näillä raskausarpia ehkäisevillä öljyillä mitään vaikutusta. Ehkä jotain pientä? Kosteuttamisen kannalta ainakin? Eniten arpiin tai niiden puutteeseen taitaa kuitenkin vaikuttaa perinnöllisyys tai ihon yleinen taipumus arpeutua tai olla arpeutumatta venyessään, esimerkiksi murrosiän kasvupyrähdyksissä.

Mutta sitten toisaalta on ihan kiva ajatella, että öljyllä niitä ainakin pyrkii ehkäisemään. Sitä paitsi se mahan öljysiveleminen aamuin illoin on jollain tavalla aika kivaa :)

*******

Itselläni on siis kokemusta ainoastaan tuosta Weledasta. Ja hyviä kokemuksia siinä mielessä, että eka raskaudella arpia ei tosiaan tullut – eikä tullut kahdessa raskaudessa sille ystävällekään, joka tätä öljyä minulle alun perin suositteli.

MUTTA – niin kuin TuuliaN eilen totesi: Weledan haju on aika… no: karsea. Itse olen siihen tottunut, mutta voin hyvin kuvitella, että jollekin se aiheuttaa akuutin yökkäysreaktion.

TuuliaN eilen kyselikin, että tietääkö joku jotain neutraalimman tuoksuista tököttiä raskausarpien ehkäisyyn. Ja perään riistahurjastelijamamma (hih repeilen edelleen joka kerta tuolle nimimerkille) huhuili, että onko kukaan kokeillut Madaran sikakallista mutta ylellisen oloista mahaöljyä.

Kokemuksia?

Trendi-lehtihän haki viime talvena tämän blogin kautta testaajia erilaisille raskausarpia ehkäiseville/poistaville voiteille: onko kukaan näistä testaajista kuulolla? Mitäs testailitte ja minkälaisin tuloksin?

 

 

 

 

PS. Ninalta tuli juuri tätä bloggausta kirjoittaessani voidevinkki tuohon eiliseen keskusteluketjuun – kopsaan sen mukaan myös tänne:

”Mikäli ne raskausarpiöljyt hajuineen alkaa tökkimään, voin suositella Dermosilin Extra voidetta. Vähän tönkköähän se on mutta hinta ei päätä huimaa eikä se haise miltään. Ite selvisin raskausarvista tällä, yhtä pientä arpea lukuunottamatta.”

 

 

 

You Might Also Like

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    9.11.2013 at 20:58

    Eiköhän se geeneistä ole enemmän kiinni, ja ravitsemuksesta. Mutta itsellä käytössä oli BioOil ja ei arven arpea, vaikka paino nousi yli 20 kiloa. Paino palautunut samaan tai ali sen mitä oli ennen raskautta, mutta eihän se vatsa silti ihan samalta enää voi näyttää. :)

  • EWE
    9.11.2013 at 21:44

    Itse käytin ihan perusrasvaa, joka oli hajusteeton ja parabeeniton. Arpia ei tullut. Tosin mun odotus päättyi jo rv 33+4, kun synnytys jouduttiin käynnistämään raskausmyrkytyksen vuoksi. Maha oli koko raskauden ajan melko pienikokoinen viikkoihin nähden, ja painoa oli kertynyt 8-9 kiloa ennen synnytystä. Tiedä sitten, olisiko arpia ilmestynyt, jos raskaus olisi saanut jatkua pidempään.

  • Pingale
    9.11.2013 at 21:47

    Alkuraskaudesta hölväsin millä lie perusvoiteella, mutta ilosanoman levitessä anoppi antoi töidensä kautta Clarinsin Stretch Mark Control -voidetta sekä Clarinsin Body Treatment -öljyä. Niitä hölväsin yhdessä ja erikseen aina suihkun jälkeen vatsaan, rintoihin, kylkiin ja reisiin. Kylkiin jäi kaksi viikkoa yli menneestä raskaudesta pari haaleaa arpea ja muualle ei mitään. (Reisissä on tosin teini-iän leviämismuistoja..) Tosiaan jää arvoitukseksi onko raskausarvettomuus vain hyvä tsägä vai onko rasvoilla ja öljyillä joku teho. Kivaa se hively silti oli! :) Onnea ja iloa toisen vauvan odotukseen!

  • ribis (Ei varmistettu)
    9.11.2013 at 22:45

    Rasvasin koko raskauden ajan kahdesti päivässä vatsan, rinnat, kyljet ja reidet Novalanilla. Kaksi viikkoa ennen synnytystä iho sanoi raks ja poks, ja sain kunnon arvet navan ympärille. Paino nousi raskauden aikana 7,5kg, lapsi syntyi about laskettuna päivänä. Takavuosina vaihdossa ollessani paino nousi vuodessa 10kg, ja sain raskausarpia reisiin ja pakaroihin rasvailusta huolimatta (kuiva iho, jota rasvaan aina suihkun jälkeen), joten geeneissä se taitaa piillä. Tosin äitini ei saanut yhdessäkään kolmesta raskaudestaan arpia…

  • EevaE (Ei varmistettu)
    10.11.2013 at 08:08

    Ai niin, ja jos haluaa hyvän öljyn joka ei haise oikeastaan millekään, suosittelen jojobaöljyä. Toimii loistavasti myös naamarasvan korvikkeena.

  • mrs.firehill (Ei varmistettu)
    10.11.2013 at 12:00

    Mun suosikki oli ekassa raskaudessa Body Shopin persikkavoi. Sellaista paksua möhnää joka tuoksuu (tai raskaana olevan nenään jopa löyhkää) voimakkaasti hedelmältä. Valikoimissa on myös kaakaovoi, kookosvoi jne. Oman maun/hajun mukaan.
    Läästin sitä innoissani vatsaan isot määrät. Ei tullut arpia.
    Kannoin myös huolta välilihastani jota oli jossain ohjeissa määrätty voitelemaan öljyllä joka päivä ettei se synnytyksessä repeydy. No ei repeytynyt, mutta tuskin luomuöljyllä oli mitään tekemistä sen kanssa.
    Toisen raskauden (38 viikon aikana) olen laittanut samaa tavaraa ehkä kaksi kertaa vatsaan. Ei ehdi. Ei jaksa. Ei kiinnosta. Jos vatsanahka repeää niin ei siinä voiteet auta. St kannetaan arpia masussa ja kerrotaan tarinoita lapsille, miten äitin raskaana ollessa tiikeri hyppäs syliin ja halusi silittää masua, mutta saikin aikaan vain jäljet :)
    No worries.

    • Kristaliina
      10.11.2013 at 18:57

      Heh hee, ihan mahtava tarina sulla jo valmiina varalta odottamassa :) Toivottavasti ei kuitenkaan tule!

      Aaaa joo ja hei meidän täytyy peruuttaa se huominen – tirppa tuli kipeäksi… Laitan sulle myös toista kautta viestiä, jos tämä ei tavoita ajoissa!

  • jörge (Ei varmistettu)
    10.11.2013 at 14:37

    Oma näkemykseni on se, ettei raskausarpia voi estää, iho kuitenkin repeää sieltä alta eikä vain tuosta päältä. Saisi olla aika tykki kamaa. Osalle kavereista niitä tulee vähän, toisille vähän enemmän ja noh minulle aivan rivouteen asti. Toisella kierroksella olin vain onnellinen, ettei mahaiho kutissut koko raskausaikaa, koska iho oli jo kertaalleen venähtänyt siitä 25kg massiivisesta turpoamisesta. Ei voi muuta sanoa, kuin että odotan innolla palaavani, joku kaunis päivä samoihin mittoihin kuin ennen raskauksia. Mikä tarkoittaa kylläkin sitä, että pitäisi vähän urheillakin. Ei näillä univeloilla…

    • Kristaliina
      10.11.2013 at 19:01

      Mä kyllä kans odotan! Ai niin, mutta ensin pitäisi mennä läpi tämä raskaus ja synnytys ja palautuminen – ja sitten tosiaan urheillakin :) Takaisku :)

  • Katie
    10.11.2013 at 16:24

    No, mä lotrasin Bio-Oilia vatsanahkaani joka päivä koko raskauden ajan, kun tiesin äidin ja siskon kokemuksesta, että geeniperimä olisi arville myönteinen… ja niinhän mä sitten ihan loppuviikoilla repesinkin seepranraidoille. Eli olen vakaasti sitä mieltä, ettei noilla öljyillä ja voiteilla mitään vaikutusta ole. Vaikka onhan se kiva hieroa mahakumpua ja yrittää tehdä jotain…

    Bikineissä ei enää kehtaa näyttäytyä, mutta eipä nuo arvet muuten menoa haittaa! Hassua, mutta mua olisi varmaan harmittanut enemmän, jos (omasta mielestäni nätti) napani ois pompahtanut ulos. 

    • Kristaliina
      10.11.2013 at 19:00

      Hih mä puolestani jäin just miettimään, että miksiköhän mä jännitin sitä mun navan pomppaamista niin paljon – mulla kun on siinä kohtaa jo valmiiksi umpparileikkausarpi, joten ko. kohta on jo muutenkin kolhittu valmiiksi :) Muutenkin mulla muuten se umpparileikkaus teki kropalle paljon isommat jäljet kuin raskaus ja imetys yhteensä; jännä juttu…

  • Kristaliina
    10.11.2013 at 18:45

    Heh hee, tän perustelun ”otannan” perusteella voisi siis ehkä sanoa, että voiteilla ei ole juurikaan vaikutusta, geeneillä on – mutta rasvailu on silti kivaa :)

    Kiitos kaikista vinkeistä/kokemuksista, ja antaa tulla myös lisää vaan!

  • Jenniuus (Ei varmistettu)
    10.11.2013 at 20:37

    Heipä hei, tuo weleda toimi mulla loistavasti, ei tullut arpia, vaikka muuten niitä helposti on tullutkin. Mutta hei, halusin vaan vinkata siitä mitä mulle neuvottiin, kun kärsin pahasta raskauspauhoinvoinnista ja söin silloin noita samaisia vitamiineja kuin sinä. Terkkari kertoi, että rauta saattaa olla se joka (alkuraskaudessa kai korostetusti) pitää pahoinvointia yllä, neuvoi hankkimaan foolihapot ja d-vitamiinin erikseen ja aloittamaan monivitamiinin ja raudan vasta toisella kolmanneksella. Lopujo.fi sivustolla oli myös siitä juttua. En tiiä josko tiedätkin jo tästä, ajattelin vaan vinkata, kun nuo purkit kuvassa näin :) ja itse siitä koin myös saavani helpotusta. Mahtavaa matkaa! Hienosti se menee, lomailu pimeään aikaan on parasta mitä voi tehdä!

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      11.11.2013 at 10:58

      Rautaa ylipäätään kannattaa syödä vasta, jos Hb on tippumassa alle sadan ja/tai aiheuttaa siten erityistä huonovointisuutta. Hb:n kuuluu laskea raskauden aikana veritilavuuden kasvaessa ja raudan imeytyminen ravinnosta kyllä tehostuu useimmillan itsestään, jos lisäraudalla ei aleta sotkea systeemiä. Toki jos viimeisillä viikoilla Hb on edelleen hyvin matala (yleensä nousee siitä pohjatasosta itsestään raskauden edetessä), kannattaa rautaa popsia ihan siltä varalta, että synnytyksessä menee runsaasti verta. Ei sitten ole ihan niin vetelä olo jälkikäteen.
      Itse erehdyin syömään obsidania alkuraskaudesta, koska Hb oli alle sata aiemman leikkauksen vuoksi. Sain shokkioireet yliannostuksesta, kun raskaus tehosti valmisteen imeytymistä petollisesti.

  • Papyli
    10.11.2013 at 21:37

    Itse käytin tota Weledan öljyä, Bio-Oilia ja Body Shopin Cocoa Butter stickiä, josta pidin kaikkein eniten! Tuoksui hyvältä ja oli niin helppo laittaa :)

     

    Mutta minäkin uskon, että raskausarpiin vaikuttaa geenit ja ihotyyppi. Kuitenkaan rasvaaminen ei ole mielestäni ikinä turhaa hommaa!

  • Matja (Ei varmistettu)
    10.11.2013 at 22:27

    Itse käytin Kalliosta Ekolosta ostamaani Jojoba & ruusuöljy -ihoöljyä, valvottua luomutuotantoa. Ei sisällä mitään muuta ja muutama tippa riittää per öljyämiskerta. Hinta oli muistaakseni n. 15 euroa. Ruusuöljyn haju saattaa jakaa mielipiteet, mun mielestä se ei haise mummolle mutta joku voi olla eri mieltä. Jojobaöljyä myytiin kyllä pelkiltäänkin ja joitain muita ihonhoitoon tarkoitettuja kasviöljyjä, muistaakseni valitseminen oli vaikeaa.

    Yhtään arpea ei tullut, mutta olin myös loppuun asti aika pieni. Murrosiässä arpia tuli, mutta kertooko se nyt mitään. Ja samaa mieltä tuosta, että mahan öljyäminen on aika mukavaa! Kiva rutiini ja hyvä hetki. Mukava blogi sulla.

  • 1 2