Näkymätöntä työtä etsimässä

Kaupallinen yhteistyö: Suomalaisen Työn Liitto

Näkymättömän työn mysteeri on monessa kodissa tuttu. Pyykit peseytyvät itsestään. Likaiset astiat ihan itse kipittävät astianpesukoneeseen ja pesun jälkeen kiipeävät taas kaappiin odottamaan. Roskiksen täytyttyä tilalle ilmestyy tyhjä uusi pussi ja vanhat roskat häviävät jonnekin universumiin. Näppärää.


Kodin näkymätön työ tulee näkyväksi vasta silloin, kun se jää tekemättä.

Tätä näkymätöntä työtä on myös kotien ulkopuolella. Vähän kaikkialla. Joku (onkohan se jonkun äiti tai isä?) on luutunnut yleisen tilan lattian. Joku näkymätön silmä valvoo turvallisuutta. Myös tämän työn näkee silloin, kun se puuttuu. Kuvia yleisötapahtumien jälkeen ylipursuilevista roska-astioista leviää kyllä someen, mutta kuinka moni on jakanut kuvan esimerkiksi metrolaiturin supersiististä roskisrivistöstä tavallisena arkipäivänä…?

Joku hoitaa niidenkin roskisten kuntoa työkseen. Usein me emme vain näe sitä – tai jos näemme, emme huomaa. Etenkin jos se on tehty hyvin. Näinhän se menee; hyvin tehtyä työtä ei huomata, huonosti tehdystä kyllä saa palautteen.

Tässä postaussarjassa olen kirjoitanut suomalaisesta työstä (kaupallinen yhteistyö Suomalaisen Työn Liiton kanssa), ja tällä kertaa päätin havainnoida suomalaista näkymätöntä työtä. Meidän normaalipäivän tekemisten lomassa etsin kaupungilta avainlipputunnusta kantavan palveluyritys Palmian kämmenlogoa. Nimi ”Palmia” tulee muuten juuri käsistä ja käsillä tekemisestä – ja tätä suomalaista työtä tekee Palmiassa 1500 henkilöä.

Päivämme kaupungilla – ja samalla Palmian kädenjälkeä etsimässä

Tänä päivänä tytöillä on hoidosta kotipäivä; lähdemme kaupungille, sillä minulla on siellä hoidettavia asioita ja yksi työtapaaminen.

Ensimmäiseen bussiin emme mahdu tuplavaunuinemme, äh. Mutta pian tulee onneksi toinen, ja sillä ajelemme Sörnäisiin. Vaihdamme siitä metroon, jolla pääsee näppärimmin meiltä Kamppiin.

Päivän ensimmäisen Palmian tarran bongaan Sörnäisten metroaseman hissin ulkoseinästä. Tarra on kulunut, mutta hississä sisällä puolestaan on oikein puhdasta. Tämä on ollut itselleni yllätys; ensimmäisinä vuosina vaunuliikkujana välttelin viimeiseen asti Sörnäisten metroasemaa. Ajattelin, että yökkäilyherkkänä ihmisenä en vaan voi mennä niihin hisseihin. Kuvittelin niiden olevan jotain kauheita pissa- ja piikkiluolia. Helsingin ulkopuolella asuville siis taustatietona: Sörnäisten metroaseman seutu on Helsingissä just se, missä päihdeongelmat ehkä eniten näkyvät katukuvassa. Tuo hissi sijaitsee Piritoriksi yleisesti kutsutun aukion laidalla – sekin jo ehkä kertoo jotain…

Mutta tosiaan useampikin tuttu minulle jo silloin aikoinaan vakuutteli, että se hissireitti on aivan siisti. En uskonut. Mutta kun joskus paljon myöhemmin rohkeasti sitä päädyin kokeilemaan, niin ihan totta. Ei haise pissa; ihan normaali hissi se on.

Ja nyt totesin, että Palmian porukkahan tätä hissiä siivoaa. Kiitos vaan!

Seuraava tarra löytyy vähän ennen metrotunneliin laskeutumista – se kertoo, että Palmian henkilökunta hoitaa myös tämän alueen vartiointia. Katselevatkohan ne tuon peiliseinän takaa, kun otan kuvaa…?

Metrolaiturilta yritän bongata Palmian vartijaa tai siivoojaa, mutta tällä kertaa heitä ei ole näkyvissä. Roskakorit ovat kuitenkin ihan vimpan päälle puhtaat, eli siivooja on varmasti vasta kulkenut tästä. Metroasemien puhtaanapito ei muuten ole ihan kovin pieni homma – esimerkiksi vuonna 2015 metroa käytti noin 400 000 matkustajaa arkipäivisin – vuodessa noin 125 miljoonaa. Metroasemia siivotaan seitsemänä päivänä viikossa, kahdessa vuorossa klo 7–22 välillä.

Ihan täysin näkymättömiä nämä palmialaiset eivät sentään ole: Rautatientorin kohdalla näen metron ikkunan läpi vilauksen punatakkisesta miehestä ajamassa lattianpesukonetta.

Jäämme metrosta pois Kampissa, ja sieltä asemalaiturilta löytyy ihan livenä päivän ensimmäinen palmialainen. Kävelen kohti järjestyksenvalvojaa vaunuja työntäen.
”Päivää”, vartija tervehtii ystävällisesti.

Mitä, rennosti juttelukontaktia ottava vartija…?!?!

Tämä on itse asiassa Palmian järjestyksenvalvontapalveluiden nykyistä linjaa: että vartijat eivät ole enää vain perinteisesti ongelmatilanteissa esiinsäntääviä körmyjä (anteeksi stereotypiani), vaan asiakaspalveluhenkilöitä. Koulutuksissa opiskellaan asiakaspalvelua, ja järjestyksenvalvojana voi työskennellä millä vaan ruumiinrakenteella ja sukupuolella. Itse asiassa on huomattu, että nainen vartijana voi hoitaa monenlaisessa tilanteessa ongelmakohdat jopa paremmin kuin mies, ja naisvartijan mukanaolo tiimissä voi vaikuttaa vaikkapa häiriökäyttäytyjään rauhoittavasti.

Metrolaiturin vastakkaiselta puolelta löytyy toinenkin palmialainen:

Suomalaista työtä tekevät myös maahanmuuttajat. Erityisesti siivouspalveluissa hieman yli puolet työntekijöistä on ulkomaalaistaustaisia. Kaiken kaikkiaan Palmiassa on 29 eri kansalaisuutta – ja mainittakoon, että heitä on tietysti myös esimiestehtävissä. Palmia painottaa olevansa hyvin monimuotoinen yhtiö monimuotoisessa Suomessa.

Nousemme ylös Kampin metrotunnelista ja huomaamme kellosta pienen aikataulupulman: on enää reilut puoli aikaa minun työtapaamiseeni. Siinä ajassa ei kannata kävellä leikkipuistoon ja takaisin – viiden minuutin leikit saisivat lapset lähinnä vain ärsyyntymään. Ratkaisen asian…

…jäätelöllä. Kuten kaikki kunnon äidit, hehe.

Tuutit lähikaupasta, ja sitten siirrymme vähän sivuun liikenteestä jätskejä mussuttamaan. Mutta hei… …mikäs tarra tuolla ikkunassa näkyy?

Palmia bongattu! Jätskipaikkamme osoittautuu Kampin palvelutaloksi – ja myös siellä on siis Palmian turvallisuuspalvelu. Kurkistamme myös aulan puolelle ja kappas, täällä on Palmian kahvila myös.

Sitten työtapaamiseen, lapset isin seuraan siksi aikaa! Tapaamisen jälkeen yhdeltä alkaa olla jo kova lounasnälkä. Koska päivän ohjelmaan kuuluu lisää tuota Palmia-bongausta, katson heidän ravintolahaustaan sopivaa ravintolaa lähistöltä. Ja sehän löytyy! Sähkötalossa ylhäällä 8. kerroksessa on Palmian ravintola Puro. Sinne!

Matkalla vilkaisen Sähkötalon toisella puolella olevia ovia, ja…

Haha! Alkaa jo vähän huvittaa; Palmia on kaikkialla. Itse asiassa tässä muutaman korttelin sisällä Kampissa työskentelee eri toimipaikoissa ja työtehtävissä noin 50 palmialaista tällaisena tavallisena arkipäivän hetkenä. Osa heistä tekee näkymätöntä työtä, toiset sitten tällaista vähän näkyvämpääkin:

Ravintola Puro osoittautuu kivaksi uudeksi tuttavuudeksi. Kunhan sen vaan ensin löydämme; sisäänkäynti kadulta päin on sellaisista jylhistä metalliovista, joita ei välttämättä tulisi ensimmäiseksi nyittyä, jos tätä paikkaa ei varta vasten etsisi. Näemme kuitenkin jokun menevän ovista sisään ja seuraamme.

Ruoka on hyvää:
(tuo kasvistäytekin ihan yllättävän maukasta!)

…mutta ennen kaikkea ruokaterassi kaupunkinäkymineen on mahtava:

Viime äitienpäivän brunssipaikkamme eli Kaupungintalon ravintola oli siis myös Palmian ravintola – tästä esitteestä bongaamme vielä yhdellä silmäyksellä molemmat

Lounaan jälkeen isi kiiruhtaa takaisin töihin ja me tyttöjen kanssa mennään vielä hetkeksi leikkimään Lastenlehdon puistoon, missä ei ollakaan käyty varmaan vuoteen.

Kiva aamupäivä päättyy hammasvahinkoon, mutta onneksi draamasta päästään kuitenkin suht helposti yli. Lapset ovat tosi valmiita päiväunille ja nukahtavat bussissa matkalla kotiin. Tytöt jäävät kotona vielä ulos nukkumaan päikkäreitä ja minä teen pari tuntia töitä.

Ja sitten päikkäreiden jälkeen lähikirjastoon! Jee! Se on yksi meidän lempparipaikoista.

Kappas – kun vilkaisen kirjaston oveen, siinä näkyy taas tuttu tarra! Kirjaston turvallisuuspalveluista vastaa siis Palmia.

Tytöt leikkivät hetken kirjaston lastenosastolla ja lainaavat molemmille kolme kirjaa: Silva vailtsee Nalle Puhin, Kuka lohduttaisi Nyytiä ja Tohtori Pehmolan. Seela ottaa jonkun ”etsi tästä kuvasta” -tyyppisen kirjan, Messi ja Mysteerin sekä traktorikirjan.

Arvatkaa muuten, kuka tän leikkipaikan (ja koko kirjaston) on siivonnut…? Jepjep.

Aurinkoinen kesäilta saa meidät suuntaamaan vielä hetkeksi lähitalojen yhteispihalle leikkimään – sillä aikaa Joel käy viereissä pikkukaupassa.

No tätä en itse asiassa mistään bongannut, mutta kuulin Palmialta: heinäkuusta eteenpäin palmialaiset huoltavat myös nuo takana näkyvät Arabianrannan vihrealueet. Lähes-bongaus!

Kesäillan viimeiset auringonsäteet nautitaan omalla kotipihalla. Tässä kuvassa ei näy Palmiaa. Nuo matot on pessyt paikallinen pesula, ja meidän kodin ulkoportaat pesi mun äiti.

Varpaat pesen tavallisesti kuitenkin ihan itse.

PS. Kerrottakoon, että törmäsin Palmiaan myös eräänä toisena päivänä:

Jepjep. Suomalaista työtä tämäkin. 

Yhteistyössä: Suomalaisen Työn Liitto

19
Like
1

You Might Also Like

  • Kerrtuli
    21.6.2017 at 18:24

    Hei, minua kiinnostaa tyttöjen päiväunet. Meillä siis 2-vuotias temmeltäjä ja päiväunet ovat selkeästi jääneet pois. Saatteko te Silvankin nukkumaan päiväunia vielä, joka päivä, vai oliko tuo poikkeus? Kateellinen olen!

    • krista
      22.6.2017 at 11:37

      Joo meillä nukkuu molemmat, ihan joka ikinen päivä :) Pari tuntia, joskus menee kolmeen tuntiinkin ja pitää herätellä. Ja vieläpä vaunuissa, mikä on vähän jo hassua tuollaisen 5-vuotiaan kanssa. Mutta kun rattaisiin mahtuu ja uni maittaa, niin mikäs siinä – nukkukoon niin pitkään kuin on tarvetta :D Meillä siis selvästi lapset vielä sen tarvitsevat; ihan haluavat nukkumaan ja unentarve on ihan silminnähtävä. Mutta tosi paljon se ilmeisesti riippuu lapsesta, että miten nuo päikkärihommat menevät.