Mökkitreffit (ja päivämääräyllätys)

Eilen illalla postasin tämän kuvan Instagramiin ja kysyin: what´s wrong with this picture?

mökki ruoka

Oikeat vastaukset löytyivät ihan hurjan nopeasti:

1. Lapset puuttuvat jaloista (vrt. tämä).
2. Laitat ruokaa.
3. Olette mökillä.

Kyllä, oi kyllä. Nimittäin vähän vahingossa päädyimme miettimään, että voisimmeko yllättävästi eteentulleena treffi-iltana todellakin tehdä jotain muutakin kuin mennä lempparinepalilaiseen – mä siinä jo maistoin panneer chilin suussani ja nauroin, että voin mä nyt ehkä hetken ajan teeskennellä, että todellakin mukamas harkitsen muitakin vaihtoehtoja kuin nepalilaista.

Ja sitten ihan yllättäen (varmasti, koska siitä oli täällä vasta puhuttu): hei mitä jos mennään käymään siellä MÖKILLÄ?

Oho.

Idea tuntui pähkähullulta, mutta samanaikaisesti ihan toteuttamiskelpoiselta: jos kärryttelisimme lapset päiväunilla hoitoon ja lähtisimme heti ajamaan, ehtisimme juuri ja juuri olla mökillä yhden saunomisen, uimapulahtamisen (paitsi että mä en tavallisesti ui) ja vakkarimökkisyömisten verran. Ja sitten voisimme paluumatkalla koukata iltapalan syöneet lapset kotiin nukkumaan.

OMG. Me lähdetään mökille.

mökki laituri

Oli vain vähän outoa, mutta ennen kaikkea ihan tuttua.

Ja jollain tavalla jotenkin lohdullista.

Kaikki oli niin kuin ennenkin. Ihan samat mustikat maassa ja sittisontiaiset kaivelemassa polulla. Kun vilvotteli rantasaunan jälkeen ulkona ja katsahti ylös, sen tutun puun joka ikinen tuttu lehti oli tasan samalla kohdilla kuin neljä vuotta sitten.

Muuttumattomuus. Pysähtynyt aika.

Tavoitin ihan täysin sen tunteen. Sen olon, kun joskus oltiin täällä.

Ja että jos kaikki on pysynyt samana neljä vuotta, se pysyy kenties myös seuraavat neljä vuotta – ja silloin lapset ovat jo kahdeksan ja kuusi. On aivan erilaiset ajat. Jossain vaiheessa mökkipäiväkirjan sivulta voi taas löytyä mun kirjoittama teksti siitä, kuinka oltiin täällä täydessä hiljaisuudessa taas rauhassa ja kaksistaan. Yötä. Kaipaan sitä niin paljon, että syvältä mahanpohjasta kouraisee.

Edes yksi vuorokausi. Joskus. Se on vielä joskus mahdollista, ihan varmasti on.

Ja lohdullista on juuri se, että täällä ne sittisontiaiset jatkavat kaivelujaan. Meitä odottaen.

mökki maisema

Kotimatkalla puolihuolimattomasti juteltiin vuosien kulusta.

”Ajattele, ensimmäiset neljä vuotta meidän elämässä oli lapsetonta aikaa, ja nyt saman verran aikaa ollaan oltu jo lapsiperheenä”, Joel aloitti.
”Ja oikeastaan enemmänkin on ollut tätä lapsimeininkiä, jos lasketaan mukaan raskausaika. Oltiinko me tosiaan tunnettu vain kolme vuotta silloin, kun Silva sai alkunsa?”, minä laskin.

”Jotenkin tuntuu tosi lyhyeltä ajalta – kolmen vuoden tuntemisen jälkeen – tähän me sit lähdettiin”, minä nauroin.

Hetken hiljaisuus, kunnes Joel:
”MEILLÄ ON TÄNÄÄN KAHDEKSANVUOTISPÄIVÄ!”

”Eikä? Ei voi olla, tänään? Eihän?”, minä ihmettelin.
”Toinen päivä heinäkuuta, on ON!”, Joel vakuutti.

Katsoin auton kelloon. Se oli vähän yli yhdeksän illalla.

Juuri tähän aikaan kahdeksan vuotta sitten istuttiin ensitreffeillä Koffin puistossa puun alla.

Kahdeksan vuotta, rakas.

Joka ikinen päivä saan tuntea kiitollisuutta siitä, että nettiselaimessa on olemassa back-näppäin. Ilman sitä emme olisi tässä.

Aika. Muuttumattomuus. Sattuma. Rakkaus.

Kahdeksan vuotta, rakas.

 

 

PS. Myös mökkiruoka on aina sama. Aina. Ja kyllä: minä laitan nuo perunanyytit. Jostain syystä se on mun juttu; en edes tiedä, että miksi. Näin vain on. Aina. Myös seuraavan neljän vuoden päästä.

uunifeta

70
Like

You Might Also Like

  • Sandra
    3.7.2016 at 20:54

    Siis miksi ette nyt voisi olla vuorokautta kahdestaan mökillä? Tytöthän ovat kuitenkin jo sen verran isoja :)

    • krista
      3.7.2016 at 20:57

      Se ei (enää) ole kiinni tyttöjen iästä, mutta meillä ei valitettavasti ole sellaista paikkaa, jonne voisimme saada tytöt yhtä aikaa yökylään. En halua läheisteni asioista (yksityissyyt) kertoa sen tarkemmin, mutta tosiaan valitettavasti kaikille tosiaan ”olla vuorokautta kahdestaan” ei ole mikään itsestäänselvyys – tai että itsestäänselvästi jokaisella olisi vaan paikka, jonne lapset voisi viedä yöksi. Ja asia on vähän kipeäkin just siksi, että nyt se vähän tuossa konkretisoituikin kun tajusi, miten ihana olisi joskus olla edes vuorokausi kahdestaan. Mutta muutamat tunnitkin on harvinaisia. Pakko vaan sanoa, että olkaa onnellisia te kaikki, jolla sellainen mahdollisuus on olemassa <3 <3 <3
      -
      Ja ehkä meilläkin joskus, sitä on vaan pakko ajatella niin <3

      • Mq
        3.7.2016 at 21:33

        Voi kyllä. Aina riipaisee, kun ihmiset (varmasti ihan hyväntahtoisesti) päivittelee, että miksette jo anna tuota lasta välillä hoitoon. Ei teidän parisuhde kestä, jos ette pääse kahdestaan viettämään iltaa. Lähtekää nyt vaan. Tuon ikäinen lapsi jo ja kaikkea.

        Mutta meillä ei ole paikkaa mihin antaa, kaikilla ei ole. Ja syyt siellä taustalla ovat herkät, eikä niitä tee mieli avata jokaiselle kysyjälle. Siksi tulee aina vain mutistua, että juu kyllähän me kohta varmaan jo päästään. Ja samalla yrittämme epätoivoisesti järjestää treffejä omaan keittiöön päiväuniaikaan tai illalla. Kuiskitaan ja syödään kilistelemättä, että saataisiin nauttia yhteisestä hetkestä mahdollisimman pitkään.

        • krista
          3.7.2016 at 21:37

          Voi kyllä, just näin <3 Mulla ihan kyyneleet tuli silmään, kun luin tän. Mutta just näin meilläkin <3 <3 <3

        • Tilia
          4.7.2016 at 14:02

          Kyllä se parisuhde onneksi kestää, vaikka ei kahdenkeskeistä ”laatuaikaa” viettäisikään puolison kanssa, se on naistenlehtien höpötystä, että ei kestäisi. Hyvä parisuhde ainakin kestää, sanon tämän omalla 10 vuoden kokemuksella. Ja miettien esiäitien sukupolvia. Ihan varmaan ei puolisonsa kanssa yönylitreffeillä kylpylässä käynyt monikaan maatalon emäntä ja silti saattoi olla elämä ihan onnellista.
          – –
          Tässä just lähdetään viettämään 15. hääpäivää, vaikka ei ole lapsia koskaan jätetty hoitoon sen takia, että itse päästäisiin minnekään rentoutumaan. Lapset otetaan tietty mukaan, koska vihkikaavassa luvattiin seuraavaa: ”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin”. Näillä mennään ihan onnellisesti eteenpäin, eikä jäädä suruun makaamaan.

          • krista
            4.7.2016 at 17:24

            Varmasti on paljon parisuhteestakin kiinni – ja sen osapuolten toiveista, että millaista yhteiselo on. Jotkut tuntuvat selvästi tarvitsevan paljon myös ”suhteenhoitoaikaa”; sitten taas toisaalta esimerkiksi meillä (ja selvästi mitä Tiliakin kirjoitat) on ihan parisuhde tosi hyvässä kunnossa, vaikka esimerkiksi niitä yönylihetkiä ei olekaan ollut kertaakaan yli neljään vuoteen tarjolla. Me kans aika hyvin pystytään elämään ”nyt tää on tällaista, joskus on aikaa” -ajatuksella ilman, että kriisiydytään yhteisen ajan puutteesta. Mutta ymmärrän kyllä hyvin, että monelle se voi ollakin ongelma.

            Mutta tosiaan multakin tsempit siihen, että ei yhteisen ajan puute välttämättä korreloi mitenkään suhteen kestävyyden kanssa! Hyvää yhteishenkeä ja rakkautta voi ylläpitää tosi monella tavalla arjessa <3 Itselle se on kans tärkeintä - että yhteispeli toimii ja arki tuntuu hyvältä <3

      • Hihi
        3.7.2016 at 22:07

        Voi kauheeta, ensimmäinen reaktio tähän oli valtava halu tarjota tytöille yöpaikkaa että pääsette kaksin mökille… :(( Terveisin täysin tuntematon vakkarilukija, joka ei yleensä edes kommentoi :DD

        • krista
          3.7.2016 at 22:21

          Oi! Ihana ensimmäinen reaktio, kertoo sun empaattisuudesta <3
          -
          Mutta tulee se aika kyllä tosiaan meillekin - ja sit jossain vaiheessa me ollaan (toivottavasti siellä samalla mökillä) vanhoja ja ryppyisiä ja kahdestaan ja TOIVOTAAN, että tulispa edes tekstari niiltä lapsilta <3 Niin täytyy ajatella, että niitä kaksistaaoloaikoja on vielä paljon paljon elämässä tulossa, nää on vaan nää hullut (ja rakkaat ja rankat ja rakkaat ja rankat) vuodet <3

          • Hihi
            3.7.2016 at 22:40

            Yhyhy kirjoitin kommentin mutta se katosi :( Pointti oli se että just oikea asenne! Kun kaikkiin elämänvaiheisiin liittyy myös kurjat puolensa niin on hyvä edes välillä muistaa nauttia niitä hyvistä puolista joita kaipaa sitten seuraavassa elämänvaiheessa.

  • Elina
    3.7.2016 at 20:56

    Ihanat treffit teillä ollu :)
    Mieleeni tuli, että jos ette itse käytä mökkiä enempää, niin oletteko ajatelleet mökin vuokrausta? Kauniita kuvia :)

    • krista
      3.7.2016 at 21:00

      Oli kyllä aivan ihanaa! Samanaikaisesti aika haikeaa, mutta silti se haikeuskaan ei poistanut sitä, että oli aivan ihanaa. Varmasti yritetään käydä vielä useammankin kerran jopa tänä kesänä, jos vaan onnistutaan järkkäämään tytöt yhtä aikaa hoitoon!

      Ja joo, me ei siis olla mökin ainoita käyttäjiä :) Joskus oltiin ”pääkäyttäjiä”, mutta ei enää – ja toivottavasti joskus taas uudestaan ollaan! :)

  • Karoliinan
    3.7.2016 at 21:02

    Onnea ihanat!

    • krista
      3.7.2016 at 21:03

      Kiitos! :) Aika yllättävää, että hups vaan vuosipäivä! :)

  • Jonnaa
    3.7.2016 at 21:18

    Mitkä on ne syyt että tyttöjen kanssa ei tuonne mökille pysty menemään? Maasto,sähkö,vesi, elin olot?
    Vai joku henkilökohtainen juttu?
    Vai mahtaako tuolla onnistua päivä reissu tyttöjen kanssa…
    Itse jo haaveissani olen mökillä…viel kolme pitkää työviikkoa, sitten…

    • krista
      3.7.2016 at 21:29

      Mä tosiaan en kovin tarkasti tätä halua puida (en halua kirjoittaa toisten omaisuudesta), mutta siis enimmäkseen turvallisuuteen liittyviä tosi olennaisia juttuja, noista jos yhden sanan valitsen niin se on ehkä se ”maasto”. Ja hih siis mehän ollaan pokkana (?) oltu viidakossa lasten kanssa ”majassa”, jossa ei ole seiniä ja apinat meinaa hyökkäillä päälle – että ei nyt varsinaisesti kovin herkkähipiäisiä olla :D

      Ollaan jo mietitty päiväkäyntiä lasten kanssa, mutta valitettavasti se ei varmaan olisi kenellekään kivaa/rentouttavaa. Mutta saatetaan kokeilla, jos tässä ihan hulluiksi tullaan :D

      • Tilia
        4.7.2016 at 14:11

        Mitä jos ottaisi ensin yhden lapsen mukaan ja jättäisi toisen hoitoon? Ensin päiväkäynnille, sitten myöhemmin lisäisi vaikeusasteita, kun kokemusta karttuu? Jotenkin musta on tosi sääli, että mökki on teille selvästi tosi rakas paikka ja sitten lapset ei pääse sinne ”juurtumaan” pienestä asti.

        Omat lapset on olleet mökillä ekat kerrat muutaman viikon ikäisinä ja vaikka ovat vilperttejä, niin mitään ei ole mökillä koskaan sattunut. Yllättävän hyvin oppivat jo pienestä mökkielämän sääntöjä ja vaaranpaikkoja varomaan. Ja mitä olen ymmärtänyt, teillähän Silva on ihan pikku enkeli tällaisissa sääntöasioissa eikä tahallaan kiipeile katoille, niin kuin meidän muksut… Mutta ymmärrän, jos et tätä teemaa halua avata enempää.

        • krista
          4.7.2016 at 17:29

          Luin ensin, että ”päiväkännille” :D

          Mutta joo, yhden kanssa onnistuisi niin, että toinen koko ajan vahtisi. Mutta sitten itselle se mökkiauvo on just sitä, minkä takia tuon freudilaisen väärinluvun tein :D Mä haluaisin maata tuntikaupalla viltillä lukemassa ja juoda Fresitaa :D Lapsilla on kivat kesämenot onneksi kotonakin, me aikuiset tuota vaan tässä alettiin kaivata :)

          Mutta saatetaan hyvinkin kokeilla päiväkäyntinä tai yhden lapsen kanssa, jos tulee sellainen olo. Mutta eniten se mökkikaipaus on juuri sitä, että pääsisi olemaan ihan RAUHASSA. Eli kyllä: ilman lapsia :D

  • puutalon asukas
    3.7.2016 at 21:45

    Teillä on sama vuosipäivä kuin meillä :D Meillä se on seurustelun aloittamisesta, kun alku oli aika myrskyistä :) Tajuttiin pe-iltana, että huomennahan tulee 7 vuotta täyteen :)

    • krista
      3.7.2016 at 22:05

      Oi, onnea sinnekin! <3
      -
      Me ollaan otettu vuosipäiväksi ensitreffipäivä vaikka silloin ei tietty oltukaan niin, että "aletaanko seurustelemaan" > ”joo”. Sitä ennen oltiin useita viikkoja viestietelty netissä, eli tietty joku ensiviestipäiväkin vois olla – tai ensimmäisen klikkauksen vuosipäivä :D

  • MarjaH
    3.7.2016 at 22:12

    Onnea vuosipäivän johdosta!

    • krista
      3.7.2016 at 22:21

      Kiitos! <3

  • a
    3.7.2016 at 22:16

    Mökkeilyyn en ota kantaa (on mullakin mökki pohjoisessa, jossa en ole käynyt varmaan kymmeneen vuoteen, isäni rakentama ja muut pitää sen kunnossa, autoton ja kortiton ei vaan helposti matkusta sinne päin, vaikka kyllä mä sinne vielä joskus tyttöni vien, näytän sille sen ukin rakentaman mökin ja veneen jota lapsi ei ole koskaan päässyt tuntemaan)…joskus sit.

    Meillä on nelivuotias lapsi ja tuossa keväällä yksi päivä kun jätettiin lapsi isovanhempien hoitoon muutamaksi tunniksi ja livistettiin kaksin juomaravintolaan (paheellista!) keskellä iltapäivää yksille, tajuttiin että se oli lapsen syntymän jälkeen toka kerta, kun ollaan oltu kaksin jossain olusella (toinen kerta oli ystävien häät kun laps oli parivuotias). Lapsi on kerran nukahtanut ilman vanhempiaa (ne häät) ja silloinkin tultiin yöksi kotiin. Meillä tämä ei ole edes resurssien puutetta, molemman puolen isovanhemmat mielellään ottaisivat varmaan lapsen yökylään, mutta ei vaan tunnu oikealta hetkeltä vielä. Tyttö oli vauvana todella vierastava ja sitten eroahdistunut, joten se jotenkin lamaannutti kaikki menohalut ekaksi pariksi vuodeksi. Lisäksi muualla kuin kotona nukkuminen on edelleen vaikeaa (heräilee öisin, mitä ei kotona tee), silti matkustetaan ja koitetaan jaksaa vähemmillä unilla. Nyt nelivuotiaana hän on suveraani ja reipas hymytyttö, joka käy kaverisynttäreillä ja leikkitreffeillä ilman vanhempia ja viettää päiviä isovanhempien kanssa, mutta yökyläilyyn hän ei meistä ole vielä valmis, ehkä ensi vuonna sitten ;) Kyllä mä olen hieman alkanut jo suunnitella, että kutsutaan isovanhemmat meille yökylään ja mennään miehen kanssa hotelliin nukkumaan.

    Toisaalta, me saadaan parisuhdeaikaa lähes joka ilta kun lapsi nukkuu. Käydään säännöllisen epäsäännöllisesti lounastreffeillä ja kyllä mä näen että vuoden parin sisään saadaan iltamenojakin kaksin (muuallakin kuin kodin seinien sisällä). Meillä oli takana yhteistä historiaa jo melkein 15 vuotta kun lapsi saatiin, niin ollaan ehditty kaikenlaista, ylipäänsäkin toisaalta lapsi on meillä aika lailla kaikessa mukana, kun hän tärkeä osa tätä perhettä on. Jotenkin musta tuntuu, että kun ollaan töissä kahdeksan tuntia päivästä ja lapsi päiväkodissa, niin mieluusti loppu lapsen valveillaoloaika ollaan lapsen kanssa. Mutta ilmeisen epänormaaleja vissiin ollaan, tässä yökyläilymielessä ainakin…

    • krista
      3.7.2016 at 22:36

      Tosi paljon nämä yökyläilyt on kyllä lapsesta ja vanhemmista ja olosuhteista kiinni – hih siinäpä ne tärkeimmät :D

      Meilläkin on lähdetty hitaasti yökyläilyihin, ja tosi pitkään niille ei edes ollut liiemmälti tarvetta eli moneen vuoteen siis ei kovin akuutisti kaivattu niitä. Yhden lapsen kanssa päästiin treffeille suht useastikin; kahden lapsen kanssa selvästi harvemmin, ehkä nyt max. kymmenen kertaa (2-5 tunniksi) nyt kahden viimeisen vuoden aikana. Ja kun Seela on myös ollut niin ”kiinni” meissä, sitä automaattisesti jotenkin varmasti alitajunta ajattelikin, että ”sellainen ei vaan ole mahdollista ja that’s it”. Meillä Silva oli eka kertaa yökylässä vähän päälle 3-vuotiaana ja on tainnut olla ehkä kolmesti. Seelasta meillä on sellainen olo, että pian saattaisi olla valmis olemaan (yhdessä Silvan kanssa) läheisimmällä sukulaisella tutussa paikassa. Mutta me ollaan tietysti kovasti päästy toteamaan se, minkä moni muukin: yhdelle lapselle riittää hoitajia vaikka ja kuinka, mutta kun on ”double-pack”, niin yhtä äkkiä kukaan ei tarjoakaan niitä ”menkää te leffaan niin me hoidetaan jälkikasvu” -lahjoja :D Mutta kyllä mä ymmärrän hyvin sen. Jos ajattelee itseäkin vaikka lapsettomaan aikaan; yhden lapsen olisin voinut ottaa hoitoon, mutta jos joku ois tarjonnut 2- ja 4-vuotiaat toisiaan iltavillitsevät tyypit, niin oisin saattanut yhtä äkkiä keksiä jotain muita menoja just silloin :D

      Meillä on kans parisuhdeaikaa tyttöjen nukkuessa, niin päikkäreillä kuin illallakin. Eli ihan on sellainen olo, että pärjätään ja parisuhdekin on pusipusia vielä 8 vuoden ja 2 lapsen jälkeen. Mutta tää yöasia tuli tässä itsellekin vähän puun takaa; oikeastaan tässä vasta tajusi, miten kovasti kaipaisi just tuota mökilläoloyötä :) Vuorokausi ihan rauhassa. Mä ottaisin viltin, Fresitan ja kirjan (HUPS, mikä parisuhdeaika?) ja olisin vaan. Sellaista eloa me vietettiin silloin Joelin kanssa siellä mökillä. Luettiin, uitiin, syötiin, saunottiin ja nukuttiin. Oltiin vaan. Paljon hiljaa (lukien), mutta silti silleen… ….yhdessä. Rauhassa. Oh mikä ajatus <3 Mutta JOSKUS!

      • lilah
        4.7.2016 at 01:27

        Hehe, tuollaista ”parisuhdeaikaa” minäkin kaipasin viime syksynä, kun neljättä odottaessa päästiin miehen kanssa vuorokaudeksi kaksin hotellilomalle. Miehellä oli ihan muuta mielessä, itse kaipasin selvästi eniten aikaa jolloin ollaan yhdessä, mutta kukaan ei odota minulta mitään.

        Yökyläpaikkoja meidän neljälle lapselle löytyy tasan yksi eli äitini. Erikseen sisarukset ovat olleet myös isotädillään. Varsinaisia yökylätarpeita on ollut varsin vähän meidän puolelta, mutta isovanhempi on miellään ottanut ja lapset mielellään menneet. Lasten puolelta olen kokenut tärkeäksi myös että tämän itsenäistymis- ja pärjäämiskokemuksen saavat kun hyvältä tuntuu ja vaikka aluksi vähän jännittäisikin. Ja kun näitä lapsia on tässä useampi tullut, on ollut hyvä että synnärille lähteissä yökyläily on ollut tuttu juttu. Samoin oli yksi akuutti sairaalakeikka, jolloin oli kiva ettei tarvinnut murehtia lasten pärjäämistä ilman äitiä.

  • Lukija
    3.7.2016 at 22:30

    Oih, niin koskettaa tuo, että ei vain voi jättää lapsia yökylään. Meillä sama lopputulos, syinä myös kipeitä asioita. Kaikilla ei todellakaan ole kaikkia valttikortteja käsissään.

    • krista
      4.7.2016 at 17:34

      <3
      -
      Ja sitten on tietysti myös paljon niitä asioita, joissa voi todeta olevansa huippuonnekas. Ehkä siksi en ole aiemmin (enkä nytkään muuta kuin tämän yksittäisen kirpaisuhetken verran) niin kovasti esimerkiksi kaivannut tätä kaksistaanyökyläilymahdollisuutta - kun vertaa vaikkapa yksinhuoltajaan tai jos puoliso ei osallistu arjen pyörittämiseen. Eli kyllä: vaikka ei kaikkia valttikortteja olekaan, niin niillä korteilla mennään, jotka on <3 ...vaikka sitten tosiaan sellainen kirpaisu tulee kyllä, kun kuulee, että "miksi vaan ette jätä". Tajuaa, että jollekin se on niin itsestäänselvää, että sitä ei edes hoksaa, että kaikille näin ei ole. Hetkeksi iskee pieni kateus ja harmitus (ja myös siitä, että joutuu selittelemään), mutta sitten taas muistaa, että on myös niin paljon hyvää. Enemmän hyvää kuin huonoa <3 Ja sit sillä eteenpäin <3

  • Minttu
    3.7.2016 at 23:48

    Meillä on 3- ja 1-vuotiaat, ja esikoinen on kyllä pari kertaa yökyläillyt yksin, mutta ei tosiaankaan tulisi mieleen ehdotella heitä kumpaakin yhdessä yökylään, ottajia ei taitaisi löytyä… MUTTA miehen ystävän oli vaimoineen ollut niin huolissaan meidän parisuhteen tilasta pienten kanssa, että he ITSE ehdottivat että tulisivat OMIEN lastensa kanssa MEILLE yökylään! Ja niin vain me pääsimme kaksistaan yöksi pois kotoa! Meidän lapsille tämä oli mainio juttu: saivat olla tutusti omassa kodissaan ja sängyissään, ja saivat kivaa leikkiseuraa, kaveriperheen vain hieman vanhemmat lapset taas hauskan retken omien vanhempiensa kanssa. Kaikki oli mennyt mahtavasti (mitä nyt kaveriperheen omat lapset olivat vähän kukkuneet vieraassa yöpaikassa) – aamulla tuli jopa viesti että älkää turhaan kiirehtikö takaisin! :)

    Vinkki vinkki – ehkäpä tämän nyt lukee joku teidän tuttunne ja saa ahaa-elämyksen kuinka voisi yllättää teidät!

    • Minttu
      3.7.2016 at 23:54

      Hups, mähän en ikinä kommentoi mitään joten lipsahti tuo kommentti omalla nimelläni. Voisiko sen poistaa niin voin postata uudestaan saman nimimerkillä? :)

      • krista
        4.7.2016 at 08:46

        Mä pystyn jopa muuttelemaan nimimerkkejä – näppärää, niin ei tarvitse tällaisissa tilanteissa koko kommenttia kirjoittaa uudestaan <) Keksin sulle tällaisen nimimerkin, onko se ok? Ilmoita vaan, jos haluat jonkun muun nimimerkin :)

        • Minttu
          4.7.2016 at 09:37

          Tämä hyvä, kiitos! Oli selvästi aivan liian haastavaa eilen illalla yrittää katsoa potkupalloa, lukea blogeja JA vielä kirjoittaa jotain kommenttia yhtä aikaa. ;)

  • Anonyymina tänään
    4.7.2016 at 00:06

    Olisiko teillä jotakin ystäväperhettä, jonka kanssa voisitte säännöllisesti sopia lastenvahtivuoroista? Eli esimerkiksi joka toinen kuukausi heidän lapsensa olisivat teillä yökylässä ja joka toinen kuukausi toisinpäin. Tai jotakin vastaavaa :) Etenkin, jos Seelakin alkaa olla teidän mielestä vähitellen jo tarpeeksi vanha yökyläilemään.

    Me kävimme aiemmin harvoin treffeillä. Saattoi mennä jopa vuosikin ilman kahdenkeskistä pidempää aikaa. Viime aikoina on vähän korjattu tilannetta ja tän vuoden aikana lapset on olleet kaksi kertaa yökylässä yhden yön, yhden kerran hoidossa aamusta iltaan ja kerran nelisen tuntia. Yökyläilyjä helpottaa se, että lapset saavat tukea toisistaan, molemmilla on vastasyntyneestä asti olleet omat tärkeät pehmolelut ja kummallekin pakataan aina mukaan oma tuttu peitto ja tyyny. Olemme onnekkaita siitä mielessä, että lapsillemme on löytynyt yökylä- ja hoitopaikkoja kaveripiiristämme. Lapset ovat iältään 4 ja 6, joten sinänsä jo ”helppoja” hoidettavia, kun käyvät vessassa itse, syövät itse, nukuttavat itse itsensä ja nukkuvat läpi yön heräämättä ;) Täysin lapsettoman ajan saaminen on ollut tärkeää ja huomaan sillä olleen positiivisia vaikutuksia suhteeseemme vaikka se onkin ollut kahden lapsenkin jälkeen pusipusia (kuten itse kirjoitit :D). Eli nyt se on sitä vieläkin enemmän. Meillä ei ole iltaisin juurikaan yhteistä aikaa, sillä lapset menevät vain 1-2 h aikaisemmin nukkumaan kuin me. Ja osan illoista me vuorotellen käymme harrastuksissa.

    Tuohon lastenhoitokuvioon vielä.. Koen itse jotenkin aina niin turhauttavaksi kysellä hoitopaikkoja, joten olen ottanut tavaksi ehdottaa omille kavereilleni/sukulaisilleni, että toisivat hoitoon. Viimeksi kaverin lapset olivat yökylässä, kun kysyin suoraan lapsilta, haluaisivatko tulla (hih, heidän vanhempansa eivät ole raaskineet aiemmin tuoda 3 -vuotiasta kuopusta yöhoitoon) ja hehän halusivat. Pieni vaiva itselle, mutta suuri apu muille.

    Mökki näyttää ihanalta! Meidän suvun mökkiä ympäröi järvi monesta suunnasta ja lapsia on vaikea valvoa. Pienimmille vilperteille onkin suosiolla puettu aina pelastusliivit ja kirmaavat ne päällä ympäri pihaa. Yllättävän hyvin omat lapset ovat totelleet kahta mökille asetettua kieltoa: lapsi ei saa mennä laiturille ilman aikuista eikä rantaan ilman lupaa. 6 -vuotiaamme osaa jo uida ja hän saikin juhannuksena mennä ekan kerran yksin laiturille siten, että toinen vanhemmista valvoi häntä vähän kauempaa (terassilta, riippumatosta, grillin ääreltä yms.). Ja jopas olikin ylpeä! :) Toivottavasti teidänkin tytöt pääsevät joskus nauttimaan mökkielämästä.

  • Aks75
    4.7.2016 at 00:37

    Voi miten kaunis kirjoitus, ja kauniit treffit <3

    Meillä on myös mökki. Ja vuoden-pari teidän lapsia vanhemmat lapset. Ekana lapsikesänä molempien kanssa ei käyty mökillä kertaakaan. Seuraavana kerran. Seuraavana ehkä kolme, tai jotain sinne päin. Kaikki ne kerrat olivat aika stressaavia ja vähemmän nautinnollisia. Sitten ne lapset olivatkin yhtäkkiä neljä- ja viisivuotiaat, esikoinen osasi uida ja sukeltaa sujuvasti ja kuopuskin ui kelluttavan uimapuvun kanssa kelvollisesti pitkiä matkoja. Ja yks kaks se stressaava ja hankala mökki muuttuikin koko perheen lomanviettopaikaksi taas, kun ei tarvinnut pelätä että joku kohta hukkuu.

    Tämä vaan tarinana siitä, että hyvin äkkiä sitten voi käydäkin niin, että ne saavuttamattomat asiat onkin taas helppo saavuttaa. Ei ehkä sovellu suoraan teihin ja mökkiin, mutta toivottavasti sait ajatuksesta kiinni :)

  • ElinaBeE
    4.7.2016 at 10:54

    Voi miten kivoja kuvia! :) Tuli heti sellainen olo, että tytöt vaan meille yökylään ja te pääsette mökkeilemään :D

    Ja muistui myös mieleen, että me ollaan nyt oltu viimeksi treffeillä tammikuussa ja sitä edellisestä kerrasta on varmaan melkein vuosi. Kyse ei edes ole siitä, etteikö pojille olisi hoitajia, mutta aikataulut ei vaan milloinkaan tunnu menevän yksiin ja mulla on aina tenttejä yms, joihin pitäisi olla lukemassa.

    Yökyläilyyn pojat ovat vielä liian pieniä, mutta ensi kesänä ”jo” 2 ja 4, eli silloin ehkä sitten mennään miehen kanssa vaikka yöksi kylpylään :D

    Ja me ollaan kyllä jo eksperttejä mitä ”koti-treffeihin” tulee – romanttisesti itkuhälyttimen kohinassa kilistelään viinilaseja :D

  • Riina
    4.7.2016 at 12:27

    Oh, kuinka kivat treffit!

    Se on jännä, kuinka en itse osaa enää edes kaivata lastenhoitoapua, kun on opetellut pärjäämään ilman. Kyse ei meillä ole siitä, etteikö saataisi lastenvahtia, mutta ei vaan haluta olla kai vaivaksi. Ehkä se on joku pakkomiellekin, että halutaan pärjätä ja hoitaa lapset aina itse. Isompi lapsista on toki ollut jo isovanhemmillani muutaman kerran yökylässä, mutta pienempiä villikkolapsia en tohdi vielä päästää. Mielummin annankin yökylään vaan yhden lapsen kerrallaan, ettei tule turhan raskaaksi. Kahdestaan ollaan miehen kanssa käyty 8-vuoden aikana ehkä parikymmentä kertaa kaupassa. Valtaisaa parisuhdeaikaa siis! Toisaalta, kun mies tekee töitä kotoa käsin, niin ollaan oikeastaan aina yhdessä, joten sitä jättää mielummin vaikka puoleksi tunniksi lapset miehen hoiviin ja ottaa vaan omaa aikaa…. En tosin tiedä mitä tapahtuisi, jos oikeesti käytäisiin treffeillä joskus. Ehkä sitä parisuhdeaikaa osaisi silloin kaivata enemmän…. Kun en tiedä paremmasta, niin nautin siitä mitä on :D

  • Sari
    6.7.2016 at 00:16

    Ihananolonen mökki! Meillä on tosi surkeet turvaverkot eikä lapset juurikaan hoidossa ole. Päiväkodin hakulistalle saatiin sentään oikeet nimet, ei tarttenu keksiä leikkinimiä niin kuin yksi työkaveri oli kuulemma tehnyt. Muuten sitten ollaan aika omillamme tässä. MLL:n lastenhoitopalvelu on meitä auttanut, muuten ollaan koko perheenä menty. Mutta me reissataan sitten paljon, koko perheenä, että saadaan vaihtelua arkeen. Onneks ollaan vanhoja, ois hurjempaa olla teiniäitinä näillä tukiverkoilla. Tosin 20v sitten kaikki ois ollut muutenkin toisin.