Aikuisten vyöhyke

”Hei mitä jos me ihan vaan kokeiltais tulla tänne lasten kanssa yhdeksi yöksi”, minä ehdotin alkukesästä kesämökkeröisemme terassilla.
”EI”, Joel vastasi.

Totta kai. Alun perin syymme neljän vuoden mökkeilytaukoon oli tietysti se, että tämä vanha pikkumökki ei (tällaisenaan) ole kovin sopiva lasten kanssa oleiluun. Ensimmäisen vauvan kanssa siellä toki muutamia kertoja oltiin, silloin se meni oikein hyvin. Mutta siis mainittakoon (ennen kuin se keskustelu taas alkaa), että tästä minulta on kyselty useasti lisää; mutta koska mökki on sukumökki eikä meidän ikioma, en koe luontevaksi kirjoittaa asiasta sen tarkemmin – ei ole minulle soveliasta kirjoittaa toisen omaisuudesta muuta kuin että se on meille aikuisille aivan ihana me todellakin rakastetaan sitä paikkaa.

Nyt kun lapset ovat jo isompia, yöpymisvisiitti siellä lastenkin kanssa voisi olla jo ihan kokeiltavissa. Ei se välttämättä kovin kivaa olisi, mutta kyllä siitä selvittäisiin, hehe.

Mutta. Joel on ihan oikeassa.

Me eletään oikeastaan kaikessa ihan hurjan lapsikeskeistä elämää – ja ihan omasta tahdostamme siis. Se on meille parasta elämää. Mutta varsinaista parisuhdeaikaa meillä on ollut viimeisen viiden vuoden aikana vaihdellen välillä ”nolla” ja ”hyvin vähän”. Ilman lapsia olemme nukkuneet näiden viiden vuoden aikana (muistaakseni) vain kuusi yötä: kolme viime kesänä ja kolme (tähän asti) tänä kesänä. Ja kaikki ne siellä mökillä.

Itse asiassa ajatus on ihan uskomattoman upea. Että meillä on olemassa aikuisten vyöhyke, jossa ollaan vain me. Kun me menemme sinne, on Krista ja Joel – eikä äiti ja isi. Ja se on meille poikkeuksellista.

Emmekä me mökillä (juurikaan) edes puhu lapsista. Emme kaipaa kotoa kuulumisia, koska tiedämme, että siellä on kaikki hyvin ja turvallisesti sen yhden yön, kun olemme poissa. Välillä tuntuu, että en edes muista olevani äiti.

Pääsen vähän niin kuin vahingossa takaisin siihen tilaan, jossa olen vaan Krista.

Kun käymme siellä sen reilun vuorokauden, voimme tietää, että kokonaiseen vuorokauteen ei tarvitse vahtia ketään. Ei kieltää tai komentaa, ei selvitellä kenenkään välejä. Ei kuunnella kitinöitä tai uhmia. Ei sanoa ”vielä kolme lusikallista”. Ei huolehtia päiväuni- tai nukkumaanmenoajoista.

”Mökillä” on meille synonyymi tälle kaikelle.

Kun me menemme sinne, me luemme, syömme, saunomme, uimme – ja olemme hiljaa ja ihan rauhassa. Nukumme päiväunet, jos huvittaa. Olemme aika paljon alasti. Uppoudumme kirjoihimme. Saatamme olla monta tuntia hiljaa (niiden kirjojen parissa) ja silti tuntea, että se toinen on siinä. Toistamme samat rutiinit, syömme samat ruoat – varmaan tosiaan juttelemme samat jututkin.

Se on ihanaa. Ja jotenkin… …terapeuttista?

Aikuisten vyöhyke. Sellainen tästä tuli vähän niin kuin vahingossa. Tämä on meille niin niin niin tärkeää.

Joskus ei tiedäkään tarvitsevansa jotain ennen kuin saa sen.

61
Like
11

You Might Also Like

  • Tilia
    29.7.2017 at 20:59

    Hassua, että mulle mökki on nimenomaan se monien sukupolvien vyöhyke, en kyllä yhtään haluaisi sinne vain aikuisten kesken! Vaikken juuri edes muista mummoani, vaalin mökillä mummon istutuksia, tavaroita, astioita, tapoja ja kuljen hänen kanssaan samoissa tuoksuissa ja muistoissa. Yhdessä lasteni kanssa. Ja toivon, että sitten kun olen mummo, yhdessä lastenlasteni kanssa. Ja kun he ovat mummoja ja vaareja, he taas omien lastenlastensa kanssa. Kun näen, miten lapseni RAKASTAVAT mökkiä, se riipaisee jostain syvältä. Me ollaan sukupolvien ketjua, ja mökki on vain lainassa kullakin sukupolvella. Ei harmita yhtään, että minä olen nyt se sukupolvi, joka tyhjentää huussin, tiskaa ja lämmittää saunaa, touhuaa päivät ja kaatuu illalla saunan jälkeen romaania avaamatta sänkyyn. Kun näen, miten lapset ajelevat mökkipyörillään huolettomina kesäpäivinä ja keksivät neuvomatta ne samat leikit, joita itsekin on mökillä leikitty, lukevat sadepäivänä vanhoja kirjoja ja leikkivät vuosikertaleluilla, se tuntuu valtavan hyvältä. Kun he auttavat pikku käsillään halkopinon teossa, muistan, miten tärkeää oli itsellekin saada kantaa vaarin kanssa vesiä saunalle sillä kaikista pienimmällä ämpärillä… Arki mökillä on ihan erilaista kuin kotona. Ei siellä riidellä mistään hampaidenpesusta lasten kanssa. Siellä nukkumaanmenokin on pieni seikkailu. Joka asiaan liittyy miljoona tarinaa seuraavalle sukupolvelle kerrottavaksi. Siellä aikuisillakin on rento mieli. Siellä luodaan niitä muistoja, jotka kantaa elämässä ihan vanhaksi asti.

    • krista
      29.7.2017 at 21:12

      Hei mä ymmärrän tän oikein hyvin! Tää sun kuvailema tunne ois mulle itselleni mummola – mun kumpien vaan isovanhempien koti – mutta niistä kumpikaan ei enää ole ”meidän” (meidän molempien kaikki isovanhemmat ovat kuolleet), samoin lapsuudenkodeistani missään niistä, joissa olen asunut, ei asu enää omaa perhettä vaan vieraat ihmiset. Mutta siis ymmärrän tän oikein hyvin: jos menisin omien lasten kanssa omiin lapsuusmaisemiini, se tuntuisi varmaan just tuolta <3 Ja olen myös ihan aktiivisesti surullinen usein, että itselläni tällaisia "ketjuja" ei enää ole olemassa - muuta kuin omiin vanhempiin tietty, mutta he eivät asu edes enää samoilla paikkakunnilla, joissa itse olen koskaan asunut. Ehkäpä juuri siksi itselleni olen/olemme alkaneet rakentaa niitä omia perinteitä ja tapoja <3
      -
      Tää mökki on sellainen, jossa Joelkaan ei ole lapsena käynyt eikä sieltä ole hänelläkään muistoja; mökkimuistot alkaa siis meille molemmille (no Joelille jonkin verran aiemmin) jokseenkin niiltä kohdin, kun me Joelin kanssa alettiin siellä viettää aikaa - ja sekin on ihanaa ja tärkeää <3

  • johanna
    30.7.2017 at 13:45

    Melkein joka kerta kun olet kirjoittanut, että ette voi olla lasten kanssa yötä mökillä, olen ihmetellyt kovasti, jopa ärsyyntynyt. Mikä siellä on niin pelottavaa tai vaikeaa olla lasten kanssa ettei heille voi jakaa sitä mökkeilyn riemua. Meillä on myös saari, jonka mökin on rakentanut paappani 40-luvulla, ja siellä on käyty aktiivisesti siitä lähtien kaikki lähisukulaiset vahvasti lähtien. Itselleni se on maailman paras paikka, paikka jossa mieli tasaantuu ja jossa oman uhmaikäisen lapsen kanssa ei melkein koskaan tarvitse tapella tai keksiä erikseen tekemistä koska kerrostalon lapsi keksii omassa pihassa ja metsässä aina jotain kivaa tekemistä mitä kotona ei voi tehdä, ainakaan yhtä helposti.

    Mutta tämän postauksen luettuani ymmärrän teitä. Kaikkea ei todellakaan pidä jakaa lastensa kanssa, ja mökki on se paikka, jossa teillä on tilaa olla vain mies ja vaimo tai pelkästään minä itse :)