Lapsilla oli nukkumaanmenoaika. Jostain määrittelemättömästä (addiktio)syystä minä olin taas kerran jumittunut istumaan sängyn laidalle kännykkä kädessä.
”Äiti?”, kysyi yöpaitaansa pukeva nelivuotias vieressä.
”Onko sulla tuo kännykkä kädessä aina paitsi silloin, jos se on rikki?”
*lisää huonon omatunnon leiskahdus tähän*
Eikä siinä vielä kaikki. Lapsi jatkoi:
”Äiti? Pitäisikö meidän tehdä joskus joku sellainen päivä, että sä et käytä ollenkaan tuota kännykkää?”
Ja vielä:
”Jos mä jonain aamuna heti kun herätään, sanon sulle, että nyt on päivä ilman kännykkää, niin ootko sä sitten päivän ilman sitä?”
Voihan nyt hemmetin hemmetti.
Kuva: Kiia Kemppainen
Hei. Olen Krista. Olen kännykkäriippuvainen.
Onhan tämä nyt ihan selvää, ja on ollut jo pitkään. Mun vuorokaudesta menee aivan liian paljon kännykkä kädessä. Pienen osan siitä selittelen – totta kai selittelen; riippuvaisethan selittelee – työasioilla. ”Mun työ nyt on tällaista”. Ja sitten te tiedätte myös tän: ”Mä teen vaan tän yhden duunijutun loppuun”.
Joo joo. Iltalehden nettisivulla just roikuin klikkiotsikkoja painelemassa.
Mun ja Joelin inside-vitsi on myös mun klassinen:
”Mä tuun ihan kohta, kulta! Mä vastaan nää pari blogikommenttia!”
Sen kun kuulee, niin se tarkoittaa, että juu en ole tulossa.
Mun vanha kännykkä. Nykyään lukemattomia meilejä on aina 99. Koska isompaa lukua se ei näytä.
Selityksessäni on totuuden siemen. Totta kai kännykkä on tärkeä mun työtä myös, näin etänä kun duunia tekee. Ja blogin pitämiseen kuuluu tietysti myös Instan, Facebookin ja blogikommenttien seurantaaa.
Kun se jäisikin vaan siihen. Voisin tehdä työni ja sometukseni, ja se olisi vielä erittäin ok. Itse asiassa pisteet mulle siitä, että en (omasta mielestäni) mitenkään ”elä kameran läpi” eli en päivitä someani ihan jatkuvalla syötöllä, vaan laitan vaikka Instaan kuvan tai storyn silloin tällöin fiiliksen iskiessä. Eli se puoli on kohtuullisen hyvin ”omassa hallinnassa”. (addikti-puhetta, huomaatteko?)
Mutta kun tosi iso osa mun kännykän käytöstä on ihan vaan jumittamista. Ei siellä edes tapahdu mitään, mutta silti olen koukussa selaamaan tiettyjä sivuja ja appeja. Ja kun laitan kännykän pois kädestä, jo kahden minuutin päästä käsi ihan automaattisesti hakeutuu taas hamuamaan sitä päälle.
Naurettava havainto oli esimerkiksi Suomen-kodissa se, että saatoin nousta tietokoneelta, jossa just viimeiseksi katsoin Facebookin ja blogikommentit. Kävelin portaat yläkertaan. Heti ylös päästyäni ensimmäisenä katsoin samat asiat kännykältä. Siis että jos sen portaiden kävelyn aikana ois jotain netissä tapahtunut.
En tee sitä tietoisesti, mutta teen vaan.
Oon tehnyt erilaisia päätöksiä vähentää kännykän käyttöä kymmeniä kertoja elämässäni vuodessa kuukaudessa viikossa. Mutta silti. Ei ole auttanut.
Kun ollaan tilanteessa, missä nelivuotias huomauttelee, voisi nyt todellakin tehdä jotain.
Mutta mitä? Auttakaa!
Tuntuu, että pelkkä henkinen päätös ei riitä, tarvitsen jotain konkretiaa.
Kuvakaappaus Your Hour -sovelluksesta tänään. Näkymä tänään klo 13.
Suurimman osan sovellusten äänistä olen jo laittanut pois – saan itsekin hermoromahduksen siitä, miten messenger ja whatsapp huutavat koko ajan. Yöksi laitan wifin ja mobiilidatan pois päältä; sekin oli jo henkinen ponnistus. Kokonaan en kuitenkaan halua pitää puhelinta äänettömällä/kiinni/toisessa huoneessa, sillä haluan yölläkin olla muutamien läheisteni tavoitettavissa hätätilanteiden varalta.
Ystävä kertoi, että hänellä oli päällä IPhonessa sellainen toiminto, joka kertoi, kuinka monta kertaa puhelimen avaa päivässä. Luku oli kuulemma jotain niin kamalaa, että toiminto piti kytkeä pois.
Ajattelin kokeilla.
Mä itse menin nyt tänään Play-kauppaan ja katsoin sieltä sovellusta hakusanalla ”addiction” – hah oi kyllä, en keksinyt muutakaan sanaa. Sieltä valitsin randomina ohjelman nimeltään YourHour, joka mittaa käytettyä aikaa ja kännykän avauksia myös – en ole vielä ihan tarkasti tutustunut sisältöön.
Näköjään tämä näyttää menneetkin (onkohan luotettava?), vaikka latasin vasta tänään.
En nyt ihan ehkä ollut vakuuttunut vielä. Mutta toisaalta aina, kun olen tänään ottanut kännykän käyttöön, näen samalla vihreän luvun, joka laskee sekunteja eteenpäin per käytetty sovellus (luku näkyy uossa kuvakaappauksessakin). Silloin tekee mieli äkkiä laittaa kännykkä pois. Joten ehkä se tavallaan ihan ministi toimiikin.
Minuuttimäärä on vähäinen myös siksi, että nyt päiväsaikaanhan mä olen lähes koko ajan tietokoneen äärellä. Luku tuosta kyllä vielä riehaantuu illalla, voi apua.
Mun kännykänkäyttöä iltapäivällä. Oltiin lounaalla tuossa kahden aikoihin.
Tuon sovelluksen valitsin siis ihan sattumalta; oisko teillä vinkkejä jostain muusta?
Heh kännykkäkeinosta, jolla vähentää kännykän käyttöä.
Samat luvut kolme tuntia (ja suunnatonta ponnistelua) myöhemmin.
Tai jotain muuta keinoa, millä tämän kännykkäriippuvuuden saisi kuriin? Onko teillä samanlaista tämän kännykän käyttö kuin mulla?
Mulla on oikeasti tosi huono omatunto tästä, jotain pitäisi tehdä.
PS. Tällä hetkellä (klo 16:27) olen avannut kännykkäni 38 kertaa. Se on itse asiassa aika vähän normaaliin verrattuna, koska olen ponnistellut nyt tän kanssa. Normaalisti otan kännykkää käteen varmaan tunnissa tuon verran.
28
Satu
7.2.2019 at 21:14Moi, mulla näin:
1. En päivitä somea ym oikeastaan ollenkaan enkä osallistu siellä keskusteluihin.
2. Kaikki hälyäänet & viestimerkit kännykästä pois, paitsi puhelut. Myös erillset sovellukset pois eli selaimen kautta jos on pakko mennä.
3. En ole wu-ryhmissä kun jos on ihan pakko – jätän surutta lukematta suurimman osan viesteistä. Luotan että joku soittaa, jos oikeasti asiaa. En oikeastaan pidä koko sovelluksesta.
4. Neulon, leivon, kokkaan, luen lapsille ym eli keksin kaikkea muuta kivaa tekemistä.
Minä vain olen onnellisempi näin ja olen aika tietoisesti tehnyt nuo valinnat.
Hyviä valintoja sinulle!
Anna
9.2.2019 at 07:27Ihan varmasti olet onnellisempi :) Veikkaan että moni meistä olisi <3 Tuo on oikeasti tänä päivänä ihailtava elämäntapa ja minä ainakin koukussa olevana kadehdin sinua.
Silti jos Krista lakkaisi päivittämästä somea (blogi, Instagram, FB) niin itsekkäästi ajatellen minua jäisi harmittamaan että sieltä joukosta putoaa tosi paljon mielenkiintoisia hyvänmielen postauksia pois. Puutalobaby on se jota kaikista aktiivisimmin seuraan, koska täältä harvoin tulee kakkaa niskaan, kaadetaan kapallista syyllistämistä niskaan tai muutenkaan pahoitetaan toisen mieltä :) Koskee postauksia sekä kommentteja. Tämä on minun mielestäni somen parasta antia tällä hetkellä.
Mutta kuten sanoin, tämä on itsekäs ajatus, koska Krista olisi ihan varmasti onnellisempi jos pääsisi irti Some-koukusta :) Samoin minä.
n
7.2.2019 at 21:50Mulla on whatsapp ja sähköposti äänettömällä, FB:n sovellusta ei ole ollenkaan eikä Instagram piippaa mistään. Eli ääntä kuuluu vain puheluista, tekstiviesteistä (joita lähettää pääasiassa vain mummo, jolle olen aina tavoitettavissa<3) sekä Wilmasta, joka ei piippaa lapsen open toimesta koskaan "turhaan" tai siis pikkuasioista. Mulle tää oli paras keino! Kun puhelin ei piippaa ollenkaan, se on helpompi "unohtaa" ja jättää pöydälle. Aiemmin joka piippauksen jälkeen piti heti syöksyä katsomaan, ettei mitään Maailman Tärkeintä mene ohi, ja tosiasiassahan ne ihan oikeasti akuutit varmasti soitetaan. Ja kun se viesti oli luettu, niin voi miten helposti sitä jumittuu siihen instan ja facebookin välille vain selailemaan päättömästi. Tää on vähentänyt puhelin kädessä roikkumista tosi paljon, suosittelen!
Mansikka
8.2.2019 at 07:14Whatsappin laittaminen äänettömälle (muu ei mulla satunnaisten tekstiviestien lisäksi piippaakaan) on toisaalta houkutteleva ajatus, mutta ei käytännössä oikein toimi, jos sinne saattaa tulla vaikkapa työhön liittyviä asioita, joista olisi tärkeää kuulla heti tai jotka vaativat pikaista reagointia. Jos ääniä ei kuuluisi, vilkkuisin puhelinta varmaan ainakin tiettyinä aikoina päivästä ihan jatkuvasti :D Eli mieluummin kuulen Whatsappin viestiäänet, mutta muuten kyllä kannatan ajatusta, että kaikkien ei-niin-tärkeiden sovellusten laittaminen äänettömälle on harkitsemien arvoinen asia!
n
8.2.2019 at 08:25Minä ajattelen niin että jos jollain on OIKEASTI välitöntä reagointia vaativa asia, hän soittaa. :) Toki oman työni luonne on myös sellainen, ettei oman WAn kautta ikinä tule mitään akuuttia työasiaa, ja työntekijöiden wa-ryhmä on tiedonvälityskanava, eikä sillä oikeasti ole väliä saanko tietää seuraavan päivän poikkeusjärjestelystä tai työkaverin sairaslomasta klo 16 vai klo 17. Ja jos jollain on työajan ulkopuolella tärkeää työasiaa, hän edelleen soittaa. Työkaverin avautumista raskaasta päivästä en laske akuutiksi heh :)
Tätä välittömän reagoinnin vaatimusta oon pohtinut paljon, koska ennen tätä ajattelin myös, että on tärkeää kuulla kaikki jotta voi heti reagoida jos on tarve. Oli ajatuksena mm. jos valmentamani joukkueen ryhmään tulee jotain tärkeää, jos työntekijöiden keskinäisessä wa-ryhmässä on jotain tärkeää, jos jollain ystävällä on joku oikeasti tärkeä juttu jne… no, wa on ollut äänettömänä nyt jo kuukausia eikä kertaakaan ole mennyt mitään ohi. Tää jatkuvan tavoitettavuuden ja reagoinnin vaatimus on ihan järjetön! Jos joku haluaa vastauksen kysymykseensä NYT, hän soittaa, niinhän itsekin teen. Ja kun mullakin se puhelin SILTI on kädessä jos ei tunneittain niin joka toinen tunti ihan varmasti! Eli puhutaan tunnin-kahden viiveestä. Onko tää maailma oikeesti mennyt siihen että kahden tunnin viive jossain viestiin vastaamisessa on katastrofi? (On se. Ja se on pelottavaa.)
Mansikka
8.2.2019 at 13:51Ajatus siitä, että pitäisi olla jatkuvasti tavoitettavissa, ei muakaan houkuta, mutta mun työn luonne on sellainen, että olen vain iloinen, että tietyistä asioista ja tiettyjen ihmisten kanssa tulee sovittua/ilmoiteltua viestitse. En haluaisi niitä soittamisen aiheuttamia katkoksia työpäiviini kaikkiin asioihin liittyen, vaan olen iloinen, että saan kysymyksen, johon voin vastata, tai ilmoituksen, johon ei tarvitse vastata, mutta joka mun on hyvä tietää heti, viestillä, jonka lukeminen käy hetkessä :) Vapaa-ajalla taas voisin pitääkin Whatsappia enemmän äänettömällä ja joskus niin teenkin, mutta sen käyttö ei oikeastaan ole mulle suurin ongelma, vaan Facebookin selailuun jämähtäminen ja kaikenlainen nettisurffailu. Niihin kuluvaa aikaa oon jo pidempään yrittänyt saada vähennettyä ja jonkin verran siinä onnistunutkin :)
Anna
9.2.2019 at 07:30Tuo voisi rauhoittaa öitä. Jos läheiset tietäisivät että jokosoittamalla tai tekstarilla saa yhteyden ympäri vuorokauden, mutta nämä ilmaiset viestikanavat olisivat äänettömällä ainakin illat ja yöt.
Puumis
8.2.2019 at 12:16Mulla on whatsappissa suurin osa kontakteista (mm. kaikki ryhmät!) mutella – eli en saa huomautusta niitten viesteistä, ellen mene whatsappiin sisälle. Sama homma messengerissä, siellä päällä ”ignore messages” suurimmaksi osaksi, ja viestit menee suoraan sinne uusien kontaktien ehdotus”laatikkoon”, josta ne pitää erikseen käydä hakemassa. Käytän aika usein lentotilaa, mikäli mulla on vieraita tai olen jossain vierailulla. Olen sanonut kavereille että nämä asetukset on käytössä, että vastaus saattaa tapahtua viiveellä, ja että jos on kiireellistä asiaa niin kannattaa soittaa. (Aika harvoin se puhelin kuitenkaan soi. :) )
— Niin ja sit mökillä, jossa olen yleensä viikon, on ollut periaatteena että saapumispäivänä sammutan kännykän ja heitän sen matkalaukkuun, josta noukin sen vasta lähtöpäivän aattoiltana. Yllättäen some ei ole räjähtänyt, kaverit ei ole laittaneet katoamisilmoitusta poliisille, eikä niitä viestejäkään viikossa näemmä niin paljoa tule – kukaan ei siis kaipaa :D (Tämä kyllä vaatii erillisen kameran tai sit vaan lentotila päälle. :) )
Eppunen
9.2.2019 at 07:35Mä itse päätin vuosi sitten jouluna vähentää puhelimen käyttöä ja otin tavoitteeksi etten juuri näppäilisi silloin kun ollaan koko perhe koolla. Onnistuin siinä todella hyvin, mutta siinä oli yksi iso miinuspuoli. Miinuksena tulee se, että minua häiritsee nyt ihan äärimmäisen paljon puolisoni kännykänkäyttö ja tuntuu että hän on aina vain nenä kiinni ruudussa eikä kuule tai näe mitään, kun hänelle yrittää puhua. Todella turhauttavaa. Seuraava askel olisi ehdottomasti se, etten käyttäisi puhelinta toisella kädellä kun leikin lasten kanssa. Tuntuu jotenkin kurjalta, että he kun keskittyvät siihen täysillä niin itse on usein puoliksi ihan muissa maailmoissa kun ei vaan osaa leikkiä enää ja sitten keskittyminen herpaantuu ja löytää itsensä netistä kun katselee sivusilmällä kun toiset leikkii.
Anomuumioriginaali
9.2.2019 at 09:21Mulla on käynyt just tämä sama. Kotona ollessa olen kivasti saanut (yhden ihanan, vähäsomeisen mökkiloman jälkimainingeissa) kännykän näpläystä vähennettyä, minkä seurauksena puolison ennallaan jatkuva käyttö on alkanut ärsyttää. En todellakaan haluaisi olla nalkuttava vaimo, mutta helposti se addiktoitunut sen nalkuttamisena kokee, vaikka kuinka rakentavasti ja parisuhdeoppaiden neuvojen mukaisesti yrittäisi minä-viesteillä keskusteluhalustaan kertoa. Oma siippa on vielä siitä ovela addiktoitunut, että kun se ei ole riippuvainen somesta, niin silloin sen TM:n ja amppareiden selaaminen on ”järkevää ja tarpeellista”. Se tekee vaan hyödyllistä tiedonhankintaa, katsokaas, ja pakkohan se vertailu on netissä joskus tehdä, jos aikoo ostaa uudet tikkaat! (Musta vois vaan mennä kauppaan ja ostaa tikkaat.)
Oma konfiguraatio on seuraava: puhelin ei kulje kotona mukana. Whatsappista ryhmät äänettömällä, suorista viesteistä tulee ilmoitus (mutta ne viestimäärät on minimaalisia verrattuna kolmeenkymmeneen…). Facebookiin vaan selaimella. Hiljainen aika 22 – 07, vain puhelut tulee läpi ja se puhelin ei todellakaan ole lähelläkään makuuhuonetta. Miehellä on yöpöydällä ”koska herätyskello”. Alkaa jo ärsyttää pelkkä ajatteleminenkin :D
Mun pahinta aikasyöppöä ei ole täällä maininnut kai vielä kukaan, ja se on Reddit. Viihdykettä ja uutisia ja molempiin liittyvää järkevää (no jos tietää missäpäin Redditiä kannattaa hengailla…) keskustelua, argh, todella koukuttavaa.
Mutta kiitos tästä rehellisestä ja äärimmäisen tärkeästä keskusteluavauksesta. Ei onnistunut Väestöliiton korppivideo ihan samaan, mitä tästä opimme syyllistämisen tehokkuudesta :D
Gertrude
9.2.2019 at 16:15Oon seuraillut blogia jo vuosia mutta nyt vasta alkaa löytyä sanottavaa, kun oma lapsi syntyi :D Oon aina ollut jotenkin lapsiperheorientoitunut, varmaan siksi on niin tiiviisti tullut luettua ja unelmoitua! Meidän pikkuneiti on liki 5kk <3 Mulle kolahtaa kovasti kaikki omannäköisen elämän jutut, meidän yrittäjäperheessä kaikki on lähtökohtaisesti kotona (työkeikkoja lukuunottamatta) ja se on ihanaa. Toivottavasti pärjätään näin vuosia! Tavoitteena on tehdä töitä riittävän vähän ja nauttia arjesta maksimaalisen paljon.
Mutta siis tähän asiaan, käsi nousee valitettavasti täälläkin. Vaikka mitä on kokeiltu uudestaan ja uudestaan, mutta vaikeaa on. Mun puhelin on ollut poissa makuuhuoneesta jo pitkään, ja sillä eliminoitui se perinteinen "illalla viimeiseksi ja aamulla ensimmäiseksi". Tosin välillä on esiintynyt lipsumista, sitten pitää taas skarpata. Aamut alkaa tosi paljon paremmin jos ei käytä ensimmäistä tuntia ruudun tuijottamiseen. Mut miksi SILTI se on niin addiktoivaa edelleen?!
Meillä on myös aiemmissa kommenteissa vilahdellut "kännykkätelakka". Se on keittiössä ja monet kerrat on sovittu, että kännykkää voi käyttää sen ääressä. Seisten. Toimii hienosti pari päivää, ja sitten taas huomaa tuijottavansa ruutua sohvalla koska x y tai z.
FB:tä olen vuoroin poistanut ja ladannut takaisin puhelimeen, Instaa en koskaan oppinut käyttämään. FB:ssä auttoi kyllä se kun systemaattisesti klikkailin "älä seuraa" kaikkeen ja päivitän itse hyvin harvoin mitään. FB:n funktio on mulla muutamat ryhmät. Whatsappi laulaa myös ahkeraan, mutta kaikista viesteistä poistin merkkiäänet niin työpäivät vähän rauhoittui.
Mutta se iltalehti!!! Se on yks p*rkele mistä ei tunnu pääsevän eroon millään. Voi kun saisi jonkun lapsilukon ettei noihin pääsisi ollenkaan. Tulee paha mieli ihan joka kerta niitä otsikoita selatessa ja ehkä kerran kuukaudessa siellä on joku juttu, mistä oikeasti kokee saavansa jotain. Jos pääsisin maanisesta iltalehden selailusta kokonaan eroon, olisin jo ihan tosi tyytyväinen. Niin addikti sitä todellakin on, että vaikka minuutti sitten olisi selannut koko feedin, niin se on pakko tehdä uudelleen ja uudelleen.
Mun seuranta-appi on Space, siitä oon tykännyt. Unlockaukset ja päivässä kertyvät minuutit on vaan jotain ihan hirveetä. Varmaan joku vertaistukiryhmä pitäis olla tähänkin riippuvuuteen… Taidan tästä inspiroituneena taas poistella turhia sovelluksia ja yrittää noudattaa parempia sääntöjä. Toivottavasti saadaan vaikka kuukauden päästä uusi blogikirjoitus siitä, miten kännykän kanssa sitten menee! Tsemppiä toivon meille kaikille jotka koitetaan vähentää.
M-M
10.2.2019 at 09:45Mulla auttaa päivisin se, kun mä ajattelematta lasken kännykän johonkin ja sitten sitä saakin etsiä kissojen ja koirien kanssa :D varsinkin, jos kännykkä on jäänyt äänettömäksi.
Kaisa
15.2.2019 at 12:27Siis ääk niin totta. Ja ihan samat perustelut. Ei auta äänten poistaminen (tehty ajat sitten), ei auta appsien poisto, (selaimen kautta pääsee someen). Addiktin tavoin pidän somettomia kuukausia ja niiden jälkeen käyttö taas riehaantuu entistä kauheammaksi. Mutta en VOI lopettaa kokonaan somen käyttöä, koska työ.
Nuppunen
15.2.2019 at 23:45Mulla oli hetken käytössä muistaakseni semmonen sovellus ku Space. Se saattoi tilastoimisen lisäksi esim. kysäistä englanniksi, että ihanko varmasti haluat taas avata puhelimen ku sitä just katoit :D Parhaiten käyttöä on ehkä rajoittanut sovellusten äänten poistaminen ja ihan yleinen puhelimen huomiotta jättäminen. Oon vaan tehnyt päätöksen, että jos oon jotain tekemässä nii en juuri reagoi muuhun ku siihen jos joku soittaa. Viestit ehtii myöhemminkin ja monesti teen niin, että saatan viestin lukaista, mutta vastaan paremmalla ajalla. Facebook-sovellus pitäisi vielä poistaa. Vuoden jouduin sitä pitämään työn takia, mutta nyt ei olisi enää mikään pakko. Rajoittaa ihmeesti käyttöä ku pitää mennä selaimen kautta :)