Mitä voi oppia villasukkatehtaalta? (sisältää mahtavan villasukka-arvonnan)

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Helsingin Villasukkatehtaan ja Indieplacen kanssa.

Hiljaista kuin villasukkatehtaalla.

Tuo vanha sanonta pomppasi spontaanisti jostain aivojeni takalohkosta. Vaikka ei villasukkatehtaalla oikeasti ihan hiljaista ole. Putkiradio soittaa iskelmää, työntekijät juttelevat rennosti keskenään.

Kuten viimeksi kerroin, Helsingin villasukkatehdas on kuin aikahyppy jonnekin menneeseen maailmaan. Viime kirjoituksessa jäi kuitenkin kertomatta jotain. Tuon ulkoisen erikoisuuden lisäksi villasukkatehtaalla oli nimittäin selvästi jotain muutakin… …nykyajalle outoa. Jotain tästä työympäristöstä selvästi puuttuu. Mikä kummallinen tunne tämä oikein on?

Sitten tajuan: täältä puuttuu kiireen tunne! Puuttuu sellainen ilmassa väreilevä stressi ja työpaine. Ja hetkinen – missä kaikki kännykät ovat?

No, tietysti villasukissa!

Töihin tullessa Helsingin villasukkatehtaan työntekijät jättävät siis älypuhelimensa lepäilemään taukohuoneen villasukkajonoon.

Kaikki villasukkatehtaan puhelut tulevat lankapuhelimeen; kyllä, siihen yhteen vanhaan mustaan. Musiikki kuuluu putkiradiosta, lp-levykokoelmasta tai jukeboksista. Jokainen halukas voi olla dj. Kukaan ei näppäile kännyköitä, pädejä tai sähköisiä tilausjärjestelmiä. Miksi ihmeessä, kun tilausten tekemiseen on olemassa nerokas keksintö nimeltään ruutupaperi!

”Mutta on meillä takatiloissa piilossa yksi atk-laite”, minulle paljastetaan.

Helsingin villasukkatehtaan 40- ja 50-luvun Bentley Komet -koneita pitää huoltaa ja heitä pitää ymmärtää. Joskus niille pitää antaa aikaa; joku kone on nopeampi kuin toinen. Tahdin kiristäminen ei aina ole oikea ratkaisu parhaan tuloksen saamiseksi. Ehkäpä sama pätee myös ihmisiin täällä. Jokainen saa tehdä työtä omalla tahdillaan, kukaan ei hoputa tai kiristä vieressä.

Silti villasukkia syntyy keskimäärin 300 paria päivässä. Ei täällä siis toimettomina lojuta, töitä kyllä tehdään!

”Tämä on unelmatyöpaikka”, tiivistää kolme vuotta eläkkeellä ollut 68-vuotias Maija.

Kaksi ensimmäistä eläkevuottaan Maija vietti ”perinteisesti” eläkeläisenä. Mutta etenkin talvisin iski tunne, että vielä kun on terve ja virtaa riittää, olisi kiva tehdä kodin ulkopuolella jotain mielekästä – kerrostaloasukkaalle kun pihatöitäkään ei ole tarjolla. Oma koti oli siivottu jo moneen kertaan ja Maija mietti, että ihan mikä vaan työ olisi mukavaa, vaikkapa rappukäytävien siivoaminen.

Sitten hän kuuli miehensä tuttavan kautta villasukkatehtaasta, jossa silloin juuri sattumalta etsittiin työntekijää.

”Kun tulin sisään tuosta ovesta, katselin vain ympärilleni ja ajattelin, että huh heijaa ja vau. Minut otettiin erittäin miellyttävästi vastaan. Tunsin heti olevani tervetullut ja arvostettu”, Maija muistelee.

Maija saa itse valita, kuinka paljon hän tekee töitä – yleensä hän on villasukkatehtaalla töissä 2-3 päivää viikossa. Välillä hän käy matkustamassa ja on silloin poissa pidempiä jaksoja, ja kesäisin hän on kokonaan vapaalla Suomen kesästä nauttimassa.

”Tänne villasukkatehtaalle on joka kerta yhtä ihana tulla. Työkaverit ovat kivoja, ilmapiiri on ihana, ja patruuna on aivan valtavan laajasydäminen ihminen”, hän kertoo.

Kuinka kauan eläkeläinen sitten aikoo jatkaa töitä villasukkatehtaalla?

”Toivottavasti niin kauan kuin se tuntuu mukavalta ja terveys ja vointi ovat kunnossa! Kun olin ollut täällä noin vuoden, kysyin patruunalta, että kuinkakohan kauan saan vielä olla täällä. Hän vastasi, että jos haluat, niin vaikka ihan elämäsi loppuun saakka!”

Villasukkatehtaan koneiden parista puolestaan löytyy 58-vuotias Jukka, joka tuli villasukkatehtaalle elokuussa työkokeilun kautta. On jo sovittu, että työkokeilun jälkeen työsuhde vakinaistetaan. Nyt Jukka opettelee kokeneemman konemestarin johdolla perinnekoneiden salaisuuksia, ja tekee samalla myös kaikkia muita töitä villasukkatehtaalla – kuten kaikki muutkin.

”Jukka on muuten myös maailman paras kuski! Hänet voi lähettää mihin vaan, vaikeisiinkin paikkoihin. Aina hän löytää perille ja asiakkaat ovat tyytyväisiä”, huikkaa vierestä tehtaan esimies Pekka.

Konemestarin työhön vihkiytyvä Jukka on aiemmalta ammatiltaan kultaseppä. Hänen takanaan on lomautus vuonna 2015, ja sen jälkeen vuosien työnhaku; kultasepän paikkoja ei ole nykyisin paljon tarjolla. Alkuun kultasepän työstä luopuminen oli vaikea pala, mutta lopulta Helsingin Villasukkatehtaalta löytyi käsityöläiselle mielekäs ja mielenkiintoinen työ.

”Tässä on sellaista samantyyppistä perinteisen tekemisen tunnelmaa kuin kultasepän työssä. Tehdään käsillä ja tarkasti, ja lisäksi tykkään siitä, että saa tehdä töitä kiireettä ja omaan tahtiin”, hän toteaa.

Mutta löytyykö villasukkatehtaan stressittömän tunnelman takaa jokin salaisuus tai niksi? Tätä kiersin tehtalla kyselemässä. Nämä pienet jutut tulivat työntekijöiden kanssa keskustellessa esiin.

1. Työntekijöiden arvostus omana itsenään ja tasa-arvo. Pidetään huolta siitä, että jokainen saa olla työpaikalla oma itsensä ja arvostetaan erilaisia työnteon tahteja ja taustoja. Työntekijöiden rekrytoinnissa ei ole tuijotettu liikaa ansioluetteloa, vaan pyritään löytämään oikeanlaiset ihmiset, ihmisinä. Työntekijöiden välistä nokittelua tai kilpailua ei ole. Tasa-arvoon kuuluu, että palkkakin on kaikilla sama, myös tehtaan patruunalla.

2. Jokaisen rytmiä kunnioitetaan. Me ihmiset olemme erilaisia. Joku on luontaisesti hitaammin toimiva. Hän ei siitä nopeammaksi muutu sillä, että häntä painostetaan. Siitä kärsii vain työn laatu ja syntyy painetta, joka voi johtaa stressiin ja lopulta työntekijän uupumiseen. Villasukkatehtaalla voi muuten halutessaan ottaa myös kesken päivän pienet päiväunet!

3. Yksi työ kerrallaan. Työnjohtaja pitää huolen siitä, että kenelläkään ei ole sata asiaa kaatumassa yhtä aikaa niskaan. Jokainen tekee rauhassa yhtä työtä, ja kun se on valmis, hän ottaa seuraavan työn tehtäväksi. Kun työpäivä on pulkassa, työpaikan ovi sulkeutuu ja työt jäävät sinne. Ylitöitä vältetään.

4. Häiriöttömyys. Jotain mystistä tällaisessa aikahyppy-ympäristössä on! Missään ei kilise ja pirise whatsapp-ryhmien keskustelunäänet. Työtä tehdään toki samalla työkaverin kanssa jutellen ja musiikkia kuunnellen, mutta ollaan siinä paikassa, missä ollaan – ei jatkuvasti henkisesti virtuaalimaailmaan pling-äänten myötä kadoten.

5. Raha ja kasvu eivät ole mittareita. Villasukkia valmistuu sen verran, mitä Bentley Komet -villasukkakoneet ja työntekijät ehtivät omalla tahdillaan tehdä. Kenelläkään ei kiilu rahan kiilto silmissä eikä kenellekään pyritä tekemään maksimaalista tuottoa, vaan villasukista saatavat myyntitulot menevät pitkälti työntekijöiden palkkoihin, sähköihin, lankoihin ja muuhun tarvittavaan. Paras mittari on se, että villasukkatehdas työllistää seitsemän tyytyväistä ihmistä.

Tuolta Roihupellosta kotiin päin ajaessani mietin tätä nykyajan työelämää ja villasukkatehtaan spontaania ”vastavirtaan kulkemista”. Jos kerran stressittömän ilmapiirin, tyytyväisten työntekijöiden ja ihmistä arvostavan työympäristön rakentaminen on tavallaan näin yksinkertaista – kuitenkin aika pieniä juttuja nuo listaamani – niin miksi tällainen työpaikka tuntuu nykyajassa harvinaisuudelta? Miksi useammassa paikassa ei toimita juuri näin?

Koska siis eihän työpaineiden, tehokkuuden ja tulostavoitteiden kiristäminen voi olla pitkäjänteisesti se paras mahdollinen tapa pyörittää yritystä. Siinähän hyvin pian tulee työntekijälle uupumus eteen, jos koko ajan pitää vetää äärirajoilla tai yli omien rajojen ja jaksamisen. Ja niin paljon kun sellaista ihan tavallisen ihmisen ja tunnollisen työntekijän uupumista nykyään ympärillään näkee ja kuulee…

Miksi nykyään pitää jotenkin aina kasvaa kasvaa kasvaa kasvaa laajentaa laajentaa? Voisiko keskittyä voimaan hyvin ja silti tehdä hyvin työtä? 

Tällaisia mahtavia työpaikkoja (ja rohkeutta katsoa ihmisiin, yli tulostavoitteiden) me tarvitaan lisää!

Ja hei sitten vielä vähän noihin ihaniin villasukkiin! Sain nimittäin mahdollisuuden arvontaan – pehmeitä paketteja siis tarjolla pukinkonttiin koko suvulle, jee!

Arvon siis kaikkien tähän postaukseen kommentoineiden kesken ison kasan näitä ihania ja värikkäitä villasukkia. Arvonnassa siis ”villasukat koko suvulle”, eli 10 paria vapaavalintaisia Helsingin villasukkatehtaan villasukkia! Aidoilla 40- ja 50-luvun koneilla kiireettä surruuteltuja. Koot ja värit saa sitten päättää tietysti itse, kyselen ne voittajalta sitten arvonnan jälkeen. Ja ehtii tietysti jouluksi niin, että saa kääriä halutessaan ystäville ja sukulaisille lahjapaketeiksi. Kenen joululahjapakettiin laittaisit tällaiset villasukat? Kommentoi tähän postaukseen to 28.11. klo 22 mennessä, niin olet mukana arvonnassa!

Arvonnan säännöt löytyvät täältä.

Ja hei arvontavinkki! Jos haluat tuplata voittamisen mahdollisuudet, kannattaa osallistua samanlaiseen kilpailuun myös Helsingin villasukkatehtaan Facebook-sivulla.

Ja kerro myös ihmeessä, millaisia ajatuksia tällainen työpaikka sinussa herättää? Olitko kuullut Helsingin villasukkatehtaasta ennen näitä postauksia?

Mä itse olen todella vaikuttunut tästä paikasta ja sen ihmisistä – heh ehkä näistä pitkistä postauksista huomaa. Mä myös rakastan noita mun oransseja villasukkia. Toimii muuten tosi hyvin suoraan paljaaseen jalkaan laitettuna!

PS. Tukekaa ihmeessä suomalaista työtä näillä aivan ihanilla villasukilla, joko omaan käyttöön tai joululahjaksi! Helsingin Villasukkatehtaan verkkokauppa löytyy täältä. Näitä saa myös ympäri Suomen erilaisista ostopaikoista, jälleenmyyjät täällä.

Kaupallinen yhteistyö: Helsingin villasukkatehdas ja Indieplace

18

You Might Also Like

  • Kaisa
    21.11.2019 at 18:38

    Ostin villasukkatehtaan sukkia jo joululahjaksi lasten opettajille, todella hienoja! Jos voittaisin saisivat sukulaisetkin pehmeät paketit.

  • Kukka
    21.11.2019 at 18:42

    Joo! Mä oon kuullut Helsingin Villasukkatehtaasta ja vaikuttaa tosi sympaattiselta yritykseltä!

    Sukkia antaisin joululahjaksi läheisille – ja tietysti itselleni!

  • Marjo
    21.11.2019 at 18:49

    Kuulostaa huippumukavalta työpaikalta! Sukat menisivät oman perheen ja muiden läheisten jalkoihin.

  • Sirpa Veijalainen
    21.11.2019 at 18:54

    Ihanat villasukat <3 Palelevat varpaat kiittää, hyvin lämmittäisivät. Loistavan tuntuinen työpaikka, kiitos esittelystä <3

  • Saila-Sisko Vartti
    21.11.2019 at 18:55

    Minä laittaisin miehelle ja tyttärelle pakettiin ja parit pitäisin itselläni. Ollaan kovia kuluttamaan villasukkia 🙂

  • Anu Vääräniemi
    21.11.2019 at 18:57

    🖤💜💙💚💛🧡❤ Meille sukkia!! ❤🧡💛💚💙💜🖤

  • Seija
    21.11.2019 at 19:11

    Ihania, hyvänmielen sukkia ja extraihana, hyvänmielen työpaikka!
    Ystävät sukittaisin :)

  • Kirsi Palmroos
    21.11.2019 at 19:11

    Mahtava tarina!

  • Marika
    21.11.2019 at 19:16

    Tääl ois tarvetta koossa 25,30,32,33,35,38,40,42,43,49

    Varmasti lämmin työpaikka

  • Anne Lehtinen
    21.11.2019 at 19:17

    Ihana kun vielä olemassa joku, jolle ei ole tärkeintä raja ja tuottavuus työntekijöiden kustannuksella. Ihanan värikkäitä sukkia, ilostuttaisivat läheisiäni.

  • Rouva H
    21.11.2019 at 19:26

    Useammat sukat lähtisi mun veljelle, joka kesät talvet hiihtelee villasukissa. Myös toinen isoveli saisi kunnon sukat lämmittämään, kun on kova retkeilemään luonnossa. Isovanhemmille myös ❤️

  • JKO
    21.11.2019 at 19:28

    Koko suvulle!

  • Alina
    21.11.2019 at 19:30

    Hep! Englantilaisten asuntojen kylmillä lattioilla sukkapaketti olisi pelastus…!

  • Ida
    21.11.2019 at 19:31

    Onpas ihania!

  • Marja
    21.11.2019 at 19:31

    Perheen ja läheisten :)

  • Lilas
    21.11.2019 at 19:37

    Meidän teinille ainakin yhdet, kun jalka on kasvanut jo kokoon 44😯 ja koko muulle perheelle kans.

  • Tupsu
    21.11.2019 at 19:43

    Vau mikä työpaikka! Kiitos inspiroivasta postauksesta! Sukat menisi omalle ja miehen perheille pukinkonttiin. :)

  • Maj-Lis
    21.11.2019 at 19:46

    Villasukat kuuluu mun arkeen kesää talvea! Mies tyytyy sentää ottamaan pois jaloista kuumimpaan kesäkauteen. Olemme siis villasukkien suurkuluttajia :)

  • Ulla
    21.11.2019 at 19:47

    Laittaisin lahjapaketteihin itselleni ja läheisilleni <3

  • Eero
    21.11.2019 at 19:47

    Kakarat sais sukkia

  • 1 2 3 4 5 15