Mitä napero ymmärtää vauvan tulosta?

Täällä puutalossa ”äidin masussa on vauva” -tyyppiset juttelut aloitettiin jo mahdollisimman hyvissä ajoin – heh suunnilleen heti loppukesän plussatestistä alkaen. Alussa tuntui, että hmm – paljonkohan tästä oikein tulee ymmärretyksi… Mutta nyt viime aikoina jonkinasteinen ”läpimurto” on hommassa selvästi tapahtunut; tirppa juttelee Seela-vauvasta jo ihan oma-aloitteisesti ja asioita selvästi myös itsekseen omassa päässään yhdistellen – kivaa!

Peruskauraa tirpan suusta on tietysti tämä tällainen:
”Äidillä on iso masu. Äidin masussa on vauva. Vauva möyrii äidin masussa. Vauva pokkii kovasti!”

Jos äiti käy päiväsaikaan jossain kodin ulkopuolella, kuuluu tirpan selitys jotenkin näin:
”Äiti kävi lääkärissä. Täti kuuntelee äitin masua. Kuuluu PUM PUM PUM!”

…ja tuo on muuten ihan totta: useimmiten päivällä ”kotoapoistumiseni” ovatkin liittyneet lääkärissä tai neuvolassa käynteihin. Silva oli kerran neuvolassa mukana sydänääniä kuuntelemassa ja makasi kainalossani siinä tutkimuspöydällä – siitä tuo pum pum pum on tainnut jäädä mieleen.

Välillä myös tuntuu, että sydän särkyy, kun tirppa vakavana selittää:
”Äidin masu on kipeä. Äiti lepää. Äiti pötköttää sohvalla. Äiti ei voi nostaa Sivvaa, äidillä on iso masu.”

…ja jos poistun sohvalta vaikkapa vessaan:
”Äiti meni nukkumaan. Äiti on väsynyt.”

Voi <3 <3 <3

Entä mitä sitten tapahtuu, kun vauva tulee pois äidin masusta?

”Äiti menee sairaalaan. Äiti nukkuu sairaalassa aaaa aaaa. Isi ja Sivva tulee katsomaan äitiä. Mennään sairaalaan katsomaan äitiä ja vauvaa.”

Olemme yrittäneet myös selittää, että Silva nukkuu yhden yön mummin kainalossa – tämä ei ole kuitenkaan vielä ”tarttunut” tirpan puheisiin. Eikä sitä pitkään kaavailtua yökyläharjoittelua (mummi tulee sitten todennäköisesti yöksi tänne meille) olla vieläkään tehty. Yksinkertaisesti ei olla löydetty vielä sopivaa hetkeä: tutin roskiin heittäminen järkytti nukkumisia sen verran, että heti siihen perään ei haluttu. Ja nyt taisi iskeä flunssa. Voih…

Sairaalassa olossa on myös yksi tirpan mielestä tosi olennainen juttu:

”Täti pistää! Täti pistää äitiä!”

Luultavasti Silva muistaa oman sairaalakäyntinsä tai sitten minusta labrassa otetut verikokeet ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen.

Sitten se vauva tulee meidän kanssa kotiin. Se tulee tänne meille asumaan. Mitä sitten tapahtuu? Vähän autettuna juttu jatkuu.

”Vauva ikkee yhy-yhy-yhy!” (tekoitkua)
Niin, se on niin pieni, että se ei osaa vielä puhua. Siksi se itkee.
”Sivva iso tyttö. Sivva puhuu.”
Joo, hyvä kulta. Silvan ei tarvitse enää itkeä, koska Silva osaa jo sanoa, mitä Silva haluaa.

Mitä muuta se vauva tekee?
”Vauva syö maitoa. Äitin rintaan tulee maitoa.”
Hyvä kulta, voi miten hienosti Silva tietää!

Ja sitten me hoidetaan sitä vauvaa yhdessä. Äiti ja isi ja Silva hoitaa kaikki vauvaa yhdessä.
(syvä hiljaisuus)
Okei, tätä kohtaa siis harjoitellaan vielä.

Missä se vauva sitten nukkuu?
”Pinnasängyssä!”, kuului vastaus ennen. (tarkoitus on siis laittaa vihdoinkin se pyykkiläjän alta löytyvä pinnis meidän sängyn viereen ”sivuvaunuksi”)
Mutta nyt yhtä äkkiä tirppa olikin keksinyt:
”Vaunussa! Omassa vaunussa Sivvan kanssa!”
Kyllä! Olimme siis esitelleet tirpalle tuplavaunuja niin, että toinen puoli on Silvan ja toinen Seela-vauvan – hienosti hoksattu.

Ja mikä tärkeintä – sen tirppakin jo tietää:

”Seela on Sivvan oma rakas! Oma rakas lisko.”

Ai mikä on…?

”Kaivaa ruokaa maasta nam-nam-nam!”

Ööööö tota. Otetaanpa koko homma taas alusta.

 

PS. Kirjan kuvat kirjasta Gunilla Hansson: Meille syntyy vauva. Tosi kiva kirja ja luettu meillä arviolta noin 5000 kertaa – iso kiitos kirjan meille eteenpäinkierrättäneelle Eevalle!

3
Like

You Might Also Like

  • Emmi Nuorgam
    19.2.2014 at 15:39

    Olispa Hildakin vähän isompi, sille on ihan turha selittää yhtään mitään, hyvä kun tajuaa että sillä itsellä on napa. Se vähän pelottaakin, että mitenkähän se uuteen vauvaan reagoi? Olisko täällä joku jolla olis tää mahtava 1 vuoden ikäero ja joka vois antaa jotakin protipsejä?

    PS. Ette kai te lupaa Silvalle että äiti on vain yhden yön sairaalassa ja Silva nukkuu silloin ämmin kainalossa? Mä en uskaltaisi, jos sitten ei kaikki menekään hyvin, kun Silva tuntuu olevan aika herkkä lapsi kaikelle mikä poikkeaa rutiineista. 

    • Emmi Nuorgam
      19.2.2014 at 15:39

      Kuulostinpa tuomitsevalta – ei ollut tarkoitus! :)

    • Kristaliina
      19.2.2014 at 15:47

      Joo, mä kans oon huokaissut helpotuksesta just tuossa, että tirpan kanssa pystyy jo sopimaan ja kommunikoimaan asioista. Silti voi tietysti olla, että se oikea todellisuus järkyttää – kun ei ollakaan enää pelkän puheen tasolla.

      Mutta protipsejä pienempiin ikäeroihin löytyy varmaan joltain…?

      Tuosta yöpuolesta tarkemmin me ollaan yritetty selittää niin, että äiti nukkuu sairaalassa ja Silva nukkuu isin kanssa. Ja sitten yksi yö mummin kainalossa, mummi tulee meidän sänkyyn nukkumaan. Mutta tämä asia ei ole tosiaan vielä Silvan omiin puheisiin tarttunut muuten kuin että äiti nukkuu sairaalassa ja isi ja Silva tulevat katsomaan… En ole oikein osannut selittää tätä muutenkaan – ajanmääreet (kuinka monta yötä jne) kun eivät vielä oikein tunnu aukeavan pidemmälle: ”illalla/aamulla/huomenna” ovat käytössä, samoin esim. ”kesällä/jouluna”, mutta niiden sisältö tuskin on kovin selvä…

      Mutta että voiskohan sitä sitten vielä sairaalassa käydessä paremmin selvittää, että äiti nukkuu täällä ja Silva ja isi kotona…

      Silva tosiaan on herkkä tuollaisille, oikein tulkittu.

      Vinkit tähän tervetulleita!

    • MM
      19.2.2014 at 21:10

      Mä luulen Emmi, että se voi mennä ihan omalla painollaan! Vuodenikäiselle uusi pikkusisarus voi asettua osaksi arkea melko kivuttomasti, jos vain alussa riittää tarpeeksi syliä ja huomiota. Meillä ikäeroa on muutama kuukausi enemmän, mutta silloinkin tuntui, etten juuri voinut mitenkään valmistella etukäteen. Ja kaikki meni sitten ihan hyvin. Mä oisin ennemmin kaivannut tipsejä siihen, kuinka itse selviää siitä, ettei pysty antamaan yhtä jakamatonta huomiota esikoiselle, kun oli tottunut. Ja siitä, että joutui niin usein sanomaan, että odata hetki tai ihan kohta, kun ensin pitää tehdä vauvalla sitä tätä ja tuota. Tai siitä, ettei voinut aina ottaa heti syliin. Mutta esikoinen ei niistä tuntunut olevan niinkään moksiskaan, jos hänet vain muuten huomioi tai otti osalliseksi. Tsemppiä!

      • Emmi Nuorgam
        19.2.2014 at 21:12

        Sehän tässä vähän huolettaakin, kun Hilda on maailman reippain tyttö aina silloin kun mä en ole paikalla, mutta jos vaan olen lähimaillakaan, niin koko ajan pitäis päästä syliin ja saada huomiota. ”Onneks” tässä nyt on tätä raskauttakin vielä jäljellä, niin josko likka alkaisi tottua siihen ettei ihan aina pääse syliin, kun nyt en enää oikein kivuttomasti voi toista kannellakaan. Saa nähdä.. 

        • MM
          19.2.2014 at 21:41

          Ai niin mut sen mä ennen kaikkea haluasin tällä kahden lapsen tuomalla syvällä (hah) kokemuksella sanoa, että jos vaan voit, niin älä suotta murehdi etukäteen. Et välttämättä kuitenkaan osaa murehtia oikeita juttuja, koska lapset voikin sitten suhtautua tilanteeseen juuri niin kuin et ikinä olisi osannut toivoa/pelätä. Mä en ainakaan ole osannut, joten kaikki etukäteismurehtiminen on mennyt ihan hukkaan. Murehdi sitten reaaliaikaisena niitä juttuja, jotka oikeasti tapahtuu. Ja silloinkin voi yrittää muistaa, että ne murheet ei todennäköisesti muutaman hetken päästä enää näytäkään niin isoilta kuin sillä hetkellä. 

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        19.2.2014 at 23:19

        Näin minäkin koin. Se riittämättämyydentunne, johon toisen synnyttyä sai alkaa opetella tottumaan, oli ajoittain aika musertavaa. Ja se jatkuu lasten kasvaessakin, vaikka ajan kanssa opinkin armollisemmaksi itseäni kohtaan: kaikkeen ei vaan voi revetä ja itselleenkin on jätettävä tilaa ja aikaa.

  • Annennee
    19.2.2014 at 15:40

    Hahaa :D Ihana!

    Mä oon tainnut lukea samaa (tai samanlaista) kirjaa 17 vuotta sitten, kun mulle oli syntymässä toinen pikkusisko.

    • Kristaliina
      19.2.2014 at 15:48

      Hih tämä näyttäisi olevan tasan 17 vuotta sitten painettu kirja, joten hyvin voi olla mahdollista! :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.2.2014 at 15:52

    Meillä on lapsilla 1v5kk ikäeroa. Kovasti kyllä valmisteltiin meidän neitiä pikkuveljen tuloon, mutta totuus taisi valjeta hänelle vasta autossa matkalla sairaalasta kotiin. Takapenkiltä kuului kauhistunut huuto ”äiti, äiti, kato, kato” yhdistettynä vimmattuun huitomiseen ja sormella osoitteluun kaukalossa matkustavaa vauvaa kohti. No nyt ne on kavereita jo :)

    • Kristaliina
      19.2.2014 at 15:59

      Hih! 

      Mä kans oon aika varma, että ”etukäteen puhuttu totuus” ja ”oikea totuus” voivat sitten kovastikin erota toisistaan. Moni asia tulee varmasti tirpalle uutena tai jopa järkytyksenä. Mutta varmasti tuo hyvä pohjustus ainakin helpottaa sitten sitä sopeutumista. Aika isoja juttuja nämä naperon elämässä, huih sentään!
      (ja äidin ja isin elämässä tietty myös)

  • ansku1 (Ei varmistettu)
    19.2.2014 at 15:55

    oi kun ihana kirja, löytyisköhän tuota kirjastosta tai myydäänkö ihan vielä? Meille on tulossa neljäs vauva syksyllä. Pian nelivuotiaalle esikoiselle kerroin että meille tulee vauva ja se kasvaa äidin masussa. Neiti kysy heti että onko äiti syöny vauvan kun se on menny masuun :D Tuollanen kirja vois olla siis ihan loistava apu kertomiseen miten vauva tulee

    Emmi, meillä ei ihan vuotta oo ikäeroa, mutta 1v4kk ikäerolla on ja nytkin ikäeroksi tulee suunnilleen tuon verran. Kerroimme että vauva tulee, tuon ikänen ei hirveesti ymmärrä, asiasta kuitenkin juteltiin lapselle. Hän oli vielä niin pieni kun kuopuksemme syntyi, ettei kohta enää edes muistanut ettei vauvaa ole aina ollut. Innoissaan hoiti heti pikkusiskoa eikä ollut yhtään mustasukkainen (onneksi!)

    • Kristaliina
      19.2.2014 at 16:05

      Toi on näköjään Tammen kustantama ja julkaistu vuonna 1997 – Google vei näköjään jonkun antikvariaatin sivulle (kolmella eurolla siellä), mutta harmi kyllä oli jo myyty… Mutta ainakin Helsigin kirjastossa näyttäisi olevan!

      Facebookin puolella suositeltiin myös vastaavaa kirjaa nimeltään Sanna saa pikkuveljen.

      Oi vau, hienosti mennyt tuo teidän uuden tulokkaaseen sopeutuminen! Pienessä ikäerossa saattaa kyllä tosiaan olla tuo etu!

    • Kahvittelija
      19.2.2014 at 19:36

      Jos tuota kirjaa ei meinaa löytyä, sellainenkin samantyyppinen kirja on kuin Laurasta tulee isosisko (Schneider Lianen ja Wenzel-Bürgerin kirjoittama). Sain sen juuri siskoltani ja kivalta vaikuttaa.

      Tammen kultaisissa kirjoissa on myös Vauva kulta ja Meillä on vauva, kivoja nekin. Tosin mun miestä ainakin ärsytti tuossa Vauva kulta -kirjassa se, että isän rooli oli lähinnä hakea äiti ja vauva sairaalasta, sen jälkeen siitä ei puhuttu mitään. (Kirja on julkaistu 60-luvulla…) Tuossa Laurasta tulee isosisko -kirjassa äidin ja isän roolit ovat paljon tasavertaisemmat.

  • Anna-Reetta
    19.2.2014 at 16:00

    Minäkin olen samanlaista kirjaa joskus lukenut, mutta pikkusisko ja -veli ovat kyllä jo 19-v. ja kohta-18-v.. :D 

    • Kristaliina
      19.2.2014 at 16:09

      Hmm, varmaan joku aiempi painos…? Joo, Google näköjään löysi myös -94 painoksen! Tän kirjan takana tosiaan lukee vain tuo 1997 (ja German Original Edition 1996)… Mutta samaa kamaa ihan varmasti! :)

  • ToukoPouko (Ei varmistettu)
    19.2.2014 at 16:03

    Hei kiva oli lukea tää kirjoitus ja huomata että aikalailla samassa veneessä ollaan!
    Esikoistyttärenu täyttää Maaliskuun lopulla 2v ja meilläkin tulossa ”lisko” Huhti-Toukokuun vaihteessa :)
    Myn tytör puhuu jo aika paljon ja aikalailla samoja juttuja kun Siljakin mutta ei kenties kumminkaan yhtä perillä – Tuo kirja voisi auttaa asiaa! :)
    Jään mielenkiinnolla seuraamaan… Tsemppiä mahan kanssa!

  • Torey
    19.2.2014 at 16:04

     

    ”Seela on Sivvan oma rakas! Oma rakas lisko.” 

    Nyt kyllä nauraa tirskahdin. :D

  • Ladybugs mama
    19.2.2014 at 16:05

    Silva on vallan mainio tapaus! :)

    Ja miten niin hienosti tietääkin ja osaa sanoa. Selvää isosisko ainesta. 

  • LauraEm.
    19.2.2014 at 16:12

    Mä luulen, että kannattaa pohjustaa erityisesti sitä, että vauva tulee sinne kotiin asumaan, tulee perheeseen ja on siellä ”koko elämän”, tai miten pikkulapsi pysyvyyden ymmärtääkin. Itellähän ei tästä kokemusta oo, mut tuntuu että moni harjotuttaa lasta lähinnä siihen, että masussa on vauva ja äiti menee vauvan kanssa sairaalaan, sitten tullaan kotiin. Ja sitten…? No varmaan sitten kohta se kyläilijä-vauva menee johonkin. Eli aluks vauva on kiva ja ihana sisko (tai lisko :D), mut heeeetkinen siis se oikeesti jää tänne, mun isin ja äidin halittavaks… kääk! Ainakin muutamassa tutussa perheessä ne pahimmat mustasukkasuudet ja vauvakiukut on tullu vasta muutaman kuukauden tai jopa puolen vuoden jälkeen, kun lopullinen totuus uudesta vauvasta paljastuu, eikä heti siinä kun kiva uus kaveri tulee kotiin käymään.

    • Kristaliina
      19.2.2014 at 16:18

      Näin mäkin oon omilta kavereilta kuullut! Että se järkytys iskee siinä vaiheessa, kun sitä ei viedäkään takaisin sinne sairaalaan…

      Me ollaan yritetty puhua just, että ”vauva tulee meidän kanssa asumaan”. Ja että ”tämä on sitten äidin koti, isin koti, Silvan koti, Seelan koti, Tiikeri-kisun koti”. Tästä Silva kyllä hokee tätä viimeistä, että kenen koti tämä on – mutta tosiaan, että onko mennyt ihan perille, niin… :) Aaa joo, ja sitten ollaan kans toistettu kaikenlaista tyyliin, että ”Silva rakas, Seela rakas, äiti rakas, isi rakas, Tiikeri-kissa rakas” jne… Silva siihen sitten lisää, että Teletappi-rakas :D

      • Torey
        20.2.2014 at 18:35

        Vanha työkaverini kun sai toisen lapsensa, kysyi esikoinen sitten, että kukas sen vauvan äiti sitten on.

        ”Minä olen sitten myös vauvan äiti. Sinun äiti ja vauvan äiti.”

        ”EI TÄLLÄSESTÄ MITÄÄN PUHUTTU!!!”

        :D

  • pähkinäpau (Ei varmistettu)
    19.2.2014 at 16:15

    Nauroin ääneen, ihania juttuja!
    Meillä on hyvin Silvan tyyppinen esikoinen (nyt jo iso koululainen). Herkkä, hiukan varovainen, puhui hyvin aikaisin, havainnoi ympäristöä ja muita ihmisiä hyvin tarkasti. Kun pikkuveli syntyi hänen ollessaan 2v9kk, tyttö reagoi kyllä kovasti, vaikka asiasta oli puhuttu ja siihen valmistauduttu paljon, paljon. Hän ei koskaan kohdistanut minkäänlaista antipatiaa vauvaan, mutta tuli sellainen noin kuukauden jakso, jossa hän oli jopa aggressiivinen meitä vanhempia kohtaan, potki, löi ja huusi. Tunti itsensä petetyksi varmaan. Kateutta, mustasukkaisuutta, ja ihan muutosvastaisuutta yleisestikin. Hitaastilämpiävää sorttia, ja onhan kyseessä lapsen elämän ehkä suurin mullistus. Sitten se meni ohi, eikä koskaan ole sen jälkeen ollut ongelmia. Toki sellaista tavallista känää (toi sai enemmän! epaa!), mutta ei mitään suurempaa. Ajattelin vain jakaa tämän, kun tuli mieleen tuosta reagoinnista ja kun lapsellakin on kovasti samanlainen temperamentti.
    Tsemppiä kovasti teille tulevaan! :)

  • Puuraitti (Ei varmistettu)
    19.2.2014 at 16:16

    Meillä ikäeroa on 1v 10kk. Isoveikka tykkäsi lukea vauvakirjoja ja hoitaa vauvanukkea ennen ja jälkeen siskon syntymän. Eristyisesti Puppe saa pikkusiskon -kirja kolahti. Kirjan tarinaa seuraten hankimme sairaalaan isoveli-lahjan, jonka esikoinen sai vauvalta ensitapaamisella. Kyseinen Brio-junasetti erotetaan edelleen kaikista muista radoista ja junista. Lisäksi sairaalan itsestäänaukeavat ovet ja ambulanssivierailu tekivät pikkuvierailijaan lähtemättömän vaikutuksen.

    Heti sairaalassa isoveikka oli tosi ylpeä ja iloinen vauvasta. En ikinä unohda hänen onnesta pakahtunutta ilmettään ja silmien loistetta pojan pidellessään pientä vaavia sylissään. &lt;3 Sama suojeleva ja rakastava side on pian jatkunut kaksi vuotta, ja toivottavasti se kantaa molemminpuolin läpi elämän. Toki meillä osataan myös kinastella ja taistella.

    Neuvolatädin mukaan alle kaksivuotias ei vielä osaa kohdistaa mustasukkaisuutta ja muutosta vauvaan. Taaperon näkökulmastaan uudesta arjesta tulee pian normiarkea, niin meilläkin. Kotiin saavuttuamme isoveikkaa harmitti pari ekaa syöttöä, kun ei päässyt kunnolla syliin. Ensimmäisinä kuukausina ajoittainen mustasukkaisuus kohdistui meillä isään ja isovanhempien huomioon. Pyysimmekin isovanhempia huomioimaan esikoista vastasyntyneen sijaan. Lisäksi koitimme viedä ja tehdä isoveikan kanssa asioita, joita vain ”isot” pojat voivat tehdä.

  • Silmukan saalistaja (Ei varmistettu)
    19.2.2014 at 16:23

    Ihania vauvajuttuja teillä puhellaan :D Repesin tuon liskon kohdalla, heh :D Meilläkin luetaan ahkerasti kirjoja ”Vallaton vauva valtaa vatsan” ja ”Vallaton vauva tulee kotiin”, vaikkei vauvaa meidän perheeseen nyt vielä ole tulossakaan :) Paljon nuo jutut poikaa mietityttävät ja on kerran sukulaisille sanont harhaan johtavasti, että äidin masussa on vauva :D Sitä tokaisua seuras pitkä hiljaisuus ja liuta uteliaita katseita :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.2.2014 at 17:15

    No nyt äkkiä se harjoitteluun!Esim äiti on poissa vaikka vain sen illan ja Silva menee isin kanssa nukkumaan ja äiti tulee sitten kotiin kun Silva on nukahtanut. Ja äiti ja isi vaikka hotelliin yöksi ja mummo yökylään Silvan ja Tiikeri-kisun luo.

    • Kristaliina
      19.2.2014 at 17:26

      Isin kanssa nukkumisesta tuskin tulee kovin isoa ongelmaa – välillä oon nukahtamisvaiheessa nykyisinkin alakerrassa ja isi hoitaa homman. Joitain kertoja oon myös ollut kokonaan poissa kotoa nukahtamisaikaan, mutta en kyllä nyt pitkään aikaan (kun en ole poissa kotoa nyt juuri muutenkaan). Oho, viimeksi itse asiassa alkukesästä työpaikan kevätjuhlissa… Mutta tirppa nukkuu aika tasapuolisesti isin/äidin kainalossa öisin. Ehkä voisin joskus kokeilla sohvalla nukkumista vielä ikään kuin ”muistutuksena”, että äiti voi joskus olla poissa…

      Mutta tosiaan se yö mummin kanssa… Sitä pitäisi kyllä ehtiä harjoitella! Mietittiin kans hotellia, mutta sitten se tuntuisi hassulta (taloudellisesti), kun varmaan eka kerralla lähdettäisiin ihan-just-ennen nukkumaanmenoa ja tultaisiin heti heräämisajan jälkeen. Onneksi tuo mummila on lähellä, niin voidaan mennä vaikka sinne vierashuoneeseen. Ja sitten on ollut tarkoituksena olla seuraavalla kerralla vähän pidempään – vaikka sitten sinne hotelliin ja ihan vaikka nauttia hotellin aamupalankin, wohoo :)

      Jos vaan millään ehditään. Hemmetti, aika tuntuu loppuvan kesken. Tuttiangsteihin sitä vanhempien poissaoloa ei haluttu yhdistää ja nyt tosiaan tuo flunssa… Nukkuminen on ollut viime aikoina muutenkin vähän vaikeaa (itkukohtauksia), johtuu varmaan vielä siitä tutin poismenosta… Voi, oispa aikaa vielä laskettuun aikaan asti! (8 viikkoa pitäis teoriassa olla, mutta…)

      • ansku1 (Ei varmistettu)
        19.2.2014 at 20:50

        ja eihän sitä tiedä vaikka vauva päättäis syntyä päivällä :) Meillä on kaikki lapset syntyny ilta kymmeneen mennessä, joten yhtään yötä lapset ei oo joutunu olemaan vieraan hoivissa.

        • Kristaliina
          21.2.2014 at 19:28

          Tää on jännä juttu: mähän siis kuvittelen, että kaikki menee just samalla tavalla kuin viimeksi. Että lapsivedet menee yöllä, ja siitä neljän päivän päästä (yöllä) synnytetään :) Ihan hämmentävä ajatus, että päivälläkin voi synnyttää :D

  • Lilleri78
    19.2.2014 at 17:23

    Ihanasti Silva osaa jo käsitellä pikkusiskoasiaa! Ja tosi hyvältä vaikuttaa tuo kirja teillä. Mäkin just kirjoitin samasta aiheesta, meidän kakkonen kun voi syntyä millä hetkellä hyvänsä ja Lapsi 1 v 8 kk ei varmastikaan vielä ihan tajua asiaa. Äidin mahassa on vauva ja noin, mutta että se tulee tänne meille, sitä ei olla oikein osattu selittää… Meillä on Puppe saa pikkusiskon -kirja ja juuri äsken lainattuna Sanna ja pikkuveli. Puppe on suosiossa, Sannaa ei vielä halua juurikaan lukea ;) Hittijuttu oli eilen annettu nukkevauva!

    • Kristaliina
      21.2.2014 at 19:29

      Silva kans sai Ämmiltä joululahjaksi vauvanuken ja sitä on kovasti hoidettu. Nukkumaan laittaminen menee kyllä meilläkin vähän niin kuin tuossa keskusteluu postatussa kuvassa :D

  • Nannannaa
    19.2.2014 at 17:46

    Ihanasti Silva juttelee, ja voi että, kuin nauroinkaan tuolle lisko-jutulle. :D Aivan ihana!

    Mulla oli (jo Silvaa huomattavasti isompi) hoitolapsi, jolle oli tulossa pikkusisko. Hän sitten aina hyvin tietävästi selitti vauvan tulosta ja kaikesta siihen liittyvästä ja oli tosi innoissaan kaikesta. Sitten vauva syntyi. Ensimmäinen kerta, kun tämän hoidokkini näin ja kyselin vauvasta, niin vastaus oli hyvin kiukkuinen ”se vain itkee ja pieree, en tykkää”. :D Onneksi mieli sentään muuttui ajan myötä, mutta tosiaan se todellisuus voi hiukan järkyttää. :)

  • Piipo79
    19.2.2014 at 18:00

    Siis aivan mahdottoman nokkela tuo Silva näyttää olevan juttelun suhteen! Jännä lukea kuinka hän ottaa pikkusiskon sitten vastaan! Toisaalta aivan normaalia jos ”hieman” harmittaa kun ei saa yksin vanhempien huomiota, enemmän sitä varmaan huolestuisi jos ei tulisi mitään vastarintaa :-)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.2.2014 at 18:20

    Meillä oli ihan vastaavasti tietäväistä juttua, kunnes viikkoa paria ennen vauvan syntymää juuri 2v täyttänyt isoveli totesi iloisesti hytkyvää mahaa katsoessaan ”vauva heiluttaa masussa häntää”. Isoveljen ilme vauvan ensi kerran nähdessään oli pettynyt. Hellästi hän vauvaa silitteli ym. mutta selvästi samalla kolahti että ”tuollainen rääpäle”

    • Kristaliina
      21.2.2014 at 19:30

      Tsihihihi joo, mä oon kuullut vastaavanlaisen väärinkäsitystarinan ennenkin – ei oo aina niin helppoa ymmärtää, että mikä lisko/koira siellä mahassa möyrii :)

  • Miitu (Ei varmistettu)
    19.2.2014 at 19:56

    Aika pitkälle teillä on jo jutteluissa edetty – toki raskauskin alkaa olla jo melko pitkällä. Meillä ollaan nyt toistaiseksi jumahdettu vaa toistelemaan, että äidin masussa on vauva (kones kirjotti ensin notta vaiva…) ja että se syntyy kesällä. Tai siis tää toistaiseksi vielä keskustelunaiheena. Tyttö tuntuu kyllä ymmärtävän tilanteen hyvin ja puhuu harvakseltaan myös asioista, mitä tapahtuu vauvan syntymän jälkeen. Leikeissä on sitten näkynyt sitäki enemmän. Ylipäätään tietoisuus vauvan tulosta helpotti tytön oloa ihan hurjasti. Ne pari kolme viikkoa, ennenkö kerrottiin, lapsi parka oli jo vähän ahdistuneen oloinen. Taisi arvata jo 9 viikolla, mutta vitkutettiin kertomista ultraan asti tän riskiraskauden vuoksi. Laittoi vaan taas miettimään niiden lasten oloa, joiden kotona on oikeasti isoja ongelmia.

    Mä en ehkä teinä olisi niin huolissani siitä Silvan ja mummin yhteisestä yöstä. Ensinnäkin, kun on tosi kyseessä, niin lapset sopeutuu yleensä tilanteeseen kohtuu hyvin. Toisekseen mummi on käsittääkseni hoitanu Silvaa paljon aiemminkin, vaikka tää suurin koetus on vielä edessä, joten olo onvarmasti turvallinen, vaikka äiti ja isi eivät olisikaan paikalla. Todennäköisesti ”mentaaliharjoitus” on Silvan pienessä päässä jo suoritettu, kun kerta olette siitä jo paljon puhuneet. Ja tuskinpa sen yön aikana mitään sellaista tapahtuu, mistä sekä Silva että mummi eivät selviäisi. Varsinaista harjoittelua tärkeämpää mielestäni olisi aikuisten luottaa siihen, että yö menee aivan hyvin, jolloin Silvalleki syntyy luottamus siihen, että homma hoidossa ja kaikki on hyvin.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.2.2014 at 19:59

    Siskon pyöräytettyä toisen tyttärensä tuli isosiskon nimeämänä vauvasta myös ”pikkulisko” :D Syynä taisi olla tytön silloinen jäätävä kiinnostus dinosauruksia kohtaan, muovisia dinoja löytyi toistakymmentä kappaletta ja hämmentävän monta hän osasi ihan oikeasti nimetä! Kysäisin sitten tytöltä, että jos vauva kerran on pikkulisko, niin mikä hän itse sitten on? (oletuksena, että vastaukseksi tulee isolisko) Hetken miettimisen jälkeen sain tyhjentävän vastauksen: ”HIRMUSISKO!” :”’) &lt;3

    • Kristaliina
      21.2.2014 at 19:30

      Mahtava! :D :D :D

  • Jonnaa
    19.2.2014 at 20:01

    Meillä myös poika sai pikkuliskon! Vuoden päivät se oli lisko kunnes se muuttui siskoksi joka pilaa nykyisin kaikki leikit.

  • 1 2