Minä ja Puuma

Kesällä 2013 Lilyssä oli aloittanut ristiriitaisia tuntemuksia herättänyt ”pettämisblogi” CougarWoman.

Samoihin aikoihin ”Puuma” ilmestyi myös tänne Puutalobabyn tontille vakkarilukijaksi ja -kommentoijaksi. Sen myötä olin käynyt (niin kuin usein käyn) kurkistamassa myös tämän uuden vakkarin blogia, mutta korvat punaisina olin palannut äkkiä takaisin. Uhhh. Ehkä pik-ka-sen liian kaukana mun oman elämän aihepiireistä.

Jotenkin kuitenkin… …jännä edes kuvailla… Puuman kommentit mun blogissa tuntuivat… tutuilta on väärä sana. Eikä edes niin, että olisin suoranaisesti saanut sellaisen tunteen, että ehkä hän tuntee minut. Ei siis niin. Vaan jotenkin… …usein hän osasi sanoa tosi hyvin juttuja – no, jonkinlainen läheisyys ehkä, osasi vaikka jatkaa ajatuksenjuoksuani joissain läpänheitoissa. Erilaisuudestamme huolimatta oltiin ikään kuin selvästi samalla taajuudella.

Mutta ei siis niin, että olisin suoranaisesti tajunnut kommenteissa jotain tuttua – mutta joka tapauksessa yhä useammin kävin kurkistamassa CougarWomanin blogin puolelle.

Taisi olla sitten seuraavaa syksyä tai talvea, kun kerran (toimituksenkin vinkattua tuosta uudesta blogista) ajattelin, että no hemmetti nytpä mä kyllä yritän ylittää ennakkoluuloni ja ihan luen tätä blogia. Luin useamman bloggauksen putkeen. Ja sitten, ihan yhtä äkkiä – ei hemmetti mähän tiedän, kuka tämä kirjoittaja on! Se ei ollut edes mikään yksittäinen juttu, josta tiesin. Mutta mä vaan tiesin.

Saatoin ehkä useamman kerran hengittää syvään ja luultavasti päästää muutaman kirosanankin.

Okei. Mä tiedän. Mutta tietääkö se, että mä tiedän. Kului päivä. Kului viikko. Minä pääsin pohdinnassani yhä syvemmälle ja syvemmälle. Jos se tietää, että mä tiedän, että se tietää että mä tiedän? Uusia pettämisbloggauksia ilmestyi. Aaaaargh. Onhan se vähän hassua, että mä tiedän, mutta en sano että tiedän – mutta jos se tietää, että mä tiedän, että se tietää, että mä tiedän. 

Lopulta näpyttelin puumameiliin viestin, jossa selvitin tilannetta jokseenkin noilla sanoilla.

Noooh, kävi ilmi, että olin skitsoillut ihan yksin. Puuma oli tapansa mukaan suorapuheinen ja… …no: friikkaamaton (toisin kuin minä). ”Ihan jees, että tiedät nyt”, hän yksiselitteisesti kirjoitti.

Hehe ja arvatkaa vaan, onko mun tehnyt mieli kommentoida jotain silloin, kun jotkut ovat kyseenalaistaneet koko Puuman olemassaolon. On tehnyt mieli sanoa, että on se kuulkaas olemassa – uskokaa vaan.

Pakko nyt tämän paljastuksen kerrottuani nyt vielä epäilijöille (jos nyt minua uskovat) kertoa sekin, että Puuma on blogissaan aivan hurjan aito; anonymiteettikin sen varmasti mahdollistaa. Mutta hän on (blogissaankin) ihan juuri sellainen ihminen kuin millaisena minäkin olen hänet aina tuntenut. Esimerkiksi nämä tällaiset episodit, jossa Puuma pistää ojennukseen kähmivät työkaverit – mä ihan näen ne silmissäni ja kuulen Puuman äänen niissä. Kyllä, kyllä; juuri tällainen suorasukainen nainen on minun tuntemani Puuma.

No, miltä se sitten tuntuu, kun ystävä kirjoittaa tuollaista blogia? Alkuun tosi kummalliselta. En ole vieläkään lukenut (enkä aio lukea) niitä Nörttipoikaseikkailujen (kröhöm) seikkaperäisimpiä kuvauksia – mutta aika nopeasti onnistuin luomaan sellaisen lukutyylin, jossa silmäni sujuvasti ohittavat ne kaakeliseinää vasten panemiset, ja sen sijaan löytävät jutuista ne tuntemukset, joita nämä tapahtumat ovat Puumassa synnyttäneet.

Tiedän hyvin, että live-elämässä minä en (omat pettämiseen liittyvät ajatukseni kun ovat hyvinkin mustavalkoisia; omassa suhteessani pettäminen olisi yksiselitteisesti sama kuin suhteen loppu) tosiaankaan olisi ollut se ensimmäinen ihminen, jolle Puuma olisi tällaisesta aiheesta uskoutunut. Tai edes viideskymmenes.

Niin kuin olen ennenkin kirjoittanut, ilman puuman blogia olisin tuskin koskaan pysähtynyt lukemaan pettäjän tuntemuksia. Olen aina kuvitellut, että pettäjällä mitään tunteita ei vaan ole. Mutta entä jos jossain tapauksessa onkin? Sen mustan ja valkoisen lisäksi niitä paljon puhuttuja harmaan eri sävyjä. Pettymyksiä, tuntemuksia… …ja roppakaupalla inhimillisyyttä. Ei elämä aina mene niin kuin olisi ennalta kuvitellut.

Jännä tajuta, että live-elämässä en olisi ehkä koskaan kuunnellut Puuman tarinaa.