Meidän perheen viikon ruokamenot

Oho, olenpa kirjoittanut paljon ruoka-aiheesta viime aikoina! Mutta en malta olla julkaisematta nyt tätäkin, kun kerran vihdoinkin valmiiksi ahersin :)

Viime kesänä bloggaajakollegat Juliaihminen (täällä) ja Kolmistaan-Karoliina (täällä) tekivät tosi hyvän ja kiinnostavan yhteispostauksen heidän perheidensä viikon ruokamenoista. Jo silloin minäkin sain Insta Storyyn vinkin tehdä samanlaisen laskelman – mutta kokonaan unohdin koko homman! Myöhemmin havahduin asiaan, kun Isyyspakkauksen Tommi teki omansa. Se oli myöskin lukijan toiveesta, ehkä ollut jopa sama lukija…? No mutta nyt tuumasta toimeen, minä kans!

Ja kiitos lukijalle juttuvinkistä ja sori että vähän kesti!

Nyt Tommin jälkeen Juliaihminen (täällä) ja Karoliina (täällä) ovat ehtineet tehdä vielä uudetkin laskelmat – alkuperäiset kun oli siis tehty kesälomalta, jolloin kulutus on tietysti vähän erilaista kuin perusarkena.

Eli noista linkeistä löytyy nyt Juliaihmisen, Karoliinan ja Tommin perheen laskelmia. Ja tästä postauksesta sitten minun :)

Laskelmaa tehdessä näki kyllä konkreettisesti, miten vaihtelevaisia viikot ovat! Esimerkiksi aloitin tämän kirjanpidon jo edellisellä viikolla (vko 38). Mutta loppuviikosta saimmekin sitten kolme aikuista kyläilijää kolmeksi kokonaiseksi päiväksi meidän ruokapöytään. Niinpä ruokamenot eivät olisi olleet oikein vertailukelpoisia, joten nollasin tilanteen ja aloitin sitten seuraavana maanantaina uusiksi.

Ja nyt sitten laskuviikon (vko 39) ruokamenot meillä menivät siis näin. Samalla vähän referointia siitä, mitä me sen viikon aikana syötiin.

Maanantai

Aamupalaksi söin tummaa leipää fetalla ja tomaatilla; lapsilla oli leipiensä päällä juustoa ja makkaraa.

Joel kävi lasten viennin yhteydessä kaupassa perustarvikkeita täydentämässä (edellisen kerran oltiin käyty kaupassa edellisenä perjantaina eli ei viikonloppuna ollenkaan). Talouspaperia, vessapaperia, maitoa, cokista ja sen sellaista. No oli siellä hedelmiäkin, ja leipää. Summaksi tuli 38,74e.

Lounaaksi minä söin lemppariani fetasalaatia. Joel puolestaan söi pakastimesta tähteitä: jämäksi jääneen jauhelihakastikeen yhdistettynä minulta noutoruoasta pari viikkoa sitten jääneisiin falafel-pyöryköihin – ja sen Joel kääri päiväysvanhojen tortillalättyjen sisään, ja mukaan tomaattia, salsaa ja fetakuutioita.

Välipalaksi syötiin vielä viimeiset palat oman puun omenoista lauantaina tehtyä omppupiirakkaa, ja päivälliseksi toissapäiväistä kikhernecurrya ja lapset myös (kröhöm) nakkia.

Päivässä kului ruokaan: 38,74e

Tiistai

Aamupalaksi leipää (hummustäyttellä), fetaa ja päärynää. Ja paljon kahvia. Lounaaksi Joel teki mulle tofu-banaani-currya.

Päivällinen (kasvisnakkikeitto, jossa oman maan perunoita) syötiin tavallista aikaisemmin, koska sen jälkeen lasten toiveesta leivottiin pullaa. Wohoo! Iltapalalla siis pullateltiin.

Päivässä kului ruokaan: 0e

 

Keskiviikko

Perusleipäaamupala ja hedelmiä. Joel kävi ruokakaupassa taas täydennystyyppisellä reissulla, ja osti mm. tofua, maitoa, tomaattia ja muita kasviksia ja kananmunia ja niin edelleen. Kauppalasku 41,77e. Lounaaksi Joel teki mulle kasvishampurilaisen.

Välipalaksi lapset söivät juustovoilevät ja hedelmää. Päivällinen oli spagettia ja broilerikastiketta sekasyöjille, ja tomaattista ja tulista gourmetbullar-kastiketta mulle.

Päivässä kului ruokaan: 41,77 e

Torstai

Perusaamupala. Joel kävi tärkeillä ja olennaisilla ostoksilla: lisää cokista R-kiskalta. Joo, tosi huono tapa, tiedetään tiedetään. Kaksi isoa pulloa cokista maksoi 5 e. Lounaaksi Joelin tekemä fetasalaatti.

Päivällisen söin Reiman tilaisuudessa, kasvislasagnea ja salaattia. Iltapalaksi söin ”kokoelmalautasen” avokadoa, persikkaa, leipää ja fetaa. Lapset söivät spagettia ja jauhelihakastiketta ja kurkkua ja porkkanaa.

Illalla hätäriostoksena tarvittiin vielä lapselle seuraavan päivän iltapäiväkerhoon leffaherkku (keksejä ja pillimehua) ja muutama täydennysostos (maitoa, leipää). Maksoi 10,02 e.

Päivässä kului ruokaan 15,02e.

Perjantai

Aamupalaksi hedelmiä, kasviksia ja leipää. Lounaaksi tilattiin pizzat, maksoivat 24,80e.

Tavallisesti meidän viikkoon kuuluu yksi Alepa Kauppakassi -tilaus, mutta jotenkin hassusti se tältä viikolta unohtui. Niinpä tänäkin päivänä piti käydä perusruokakauppakäynnillä, mm. vihanneksia, broileria, maitoa, kaakaota, Herra Hakkaraisen pastilleja, Kivikylän lihapyöryköitä, maitorahkaa ja monenlaisia hedelmiä. Summa 87,93e.

Päivälliseksi lapset söivät pitaleipiä ja kasviksia, ja aikuiset salaattia.

Päivässä kului ruokaan: 112,73 e

 

Lauantai

Lettuaamupala! Päivällä kävimme kirjastossa ja postissa ennen ulkoilua, ja vasta ulkona kirjastosta tajusimme, että emme olleet ottaneet mukaan mitään kassia lainattujen kirjojen kantamiseen kävelylenkin aikana – kävimme ostamassa kaupasta Muumi-kuvioisen kestokassin ja samalla pullon cokista, 4,65e.

Lounaaksi tähteitä, ha. Mulla se oli eilistä pizzaa. Välipalaksi taateleita. Päivälliseksi kolmen pavun risottoa (lapsilla lisäksi makkaraa) ja avokadoa.

Illalla teki mieli valvoa ja lukea kirjaa, Joel kävi ostamassa minulle kiskalta kaksi siideriä, 7e (oho miten kallista, mä huomaan vertaavani vieläkin Espanjan hintoihin).

Päivässä kului ruokaan: 11,65 e.

 

Sunnuntai

Lauantain letuista siirryttiin sunnuntain vohveleihin – olipa herkkuaamupalaviikonloppu! Lasten tanssitunnin ajaksi Joel haki aikuisille Mäkkäristä frappet, yhteensä 7,10e (kääk sillekin). Lounaaksi minä söin salaattia, lapset lasagnea ja Joel… …no: tähteitä, ylläri. Eli lettutaikinan loput ja jotain sen kanssa.

Kaupassa piti käydä taas (koska sitä Alepa Kauppakassitilausta ei tehty, kaupassakäyntejä tuli meille enemmän kuin tavallisesti) ja ostoksissa perusostoksia, kuten maitoa, tomaattikastiketta, pekonia, juustoa, avokadoja ja elmukelmua. Loppulasku 107,71e.

Päivässä kului ruokaan: 114,81 e

Joelin näppituntuma-arvio meidän perusviikon ruokalaskusta oli 300e. Se olikin aika lähellä.

Meidän koko viikon ruokalasku oli siis 334,72 e.

”On se aika paljon”, Joel kommentoi.

Onhan se. Olisin luullut, että jopa satasta vähemmän. Kamalasti ei voi kuitenkaan selitellä poikkeuksilla ja poikkeuksenpoikkeuksilla, sillä kyseessä oli hyvin tavallinen perusviikko ilman esimerkiksi ravintolakäyntejä; yksi kotiintilattu pizzakeikka vaan.  Ja syötiin hyvin tavallisia perusruokia. Juotiin ihan liikaa cokista (tiedän, että tätä porukka nyt kuitenkin kommentoi, joten sanon jo nyt, että tiedän).

Ainoa ero normaaliviikkoon oli tosiaan se isomman kotiinkuljetuskuorman puuttuminen, eli kaupassakäyntejä oli enemmän kuin meidän normaaliviikolla.

Mutta paljon menee ruokaan meillä rahaa, näköjään. Tämän jälkeen meillä käytiin keskustelua, että voitaisiin yrittää tämän syksyn aikana taas vähän keskittyä siihen, että rahaa ei kuluisi ihan näin paljon. Haluaisin uskoa, että me päästäisiin noin 250 euron viikkoruokalaskuun ilman, että edes tuntuisi, että on joutunut luopumaan jostain.

Päätimme, että alamme vähän enemmän taas säästelemään, ja teen uuden laskelman tuossa myöhemmin syksyllä.

Tämän tekeminen oli kuitenkin ihan valtavan kiinnostavaa! Kiitos Karoliina ja Julia vielä hyvästä juttuaiheesta!

Ootteko te tehneet aitoja viikkoseurantoja? Olisi kiva nähdä näitä laskelmia vielä muiltakin!

 

PS. Tietysti aina tällaista seurantaa vääristää se, että mitä on sattunut olemaan kaapissa ennen laskentaviikkoa – ja toisaalta nyt käytiin viimeisen kerran kaupassa sunnuntaina eli vastaavasti kaappiin jäi paljon kaikkea ensi viikkoa varten. Jos oltaisiin siirretty tuo kaupassakäynti maanantaihin, tämän viikon ruokaostoslasku olisi näyttänyt yli satasta (!) pienemmältä, eli viikon ruokamenot olisivatkin olleet ”vain” 226,49 euroa. Eli niin kuin muutkin tähän osallistuneet bloggaajat ovat todenneet, kuukauden seuranta olisi tällaisessa realistisempi.

22

You Might Also Like

  • Anne
    8.10.2019 at 21:50

    Mä just tein meidän 4hlön perheen viikko kk syyskuun seurannan ja löysin ruokakauppa kuitteja n. 590e edestä ja ravintola kuitteja 110e edestä, eikä siinä ollut ees kaikkia kuitteja 🙈

    Mä suunnittelen paljon ruokaluja etukäteen, mutta mä en kertakaikkiaan pysty syömään samaa ruokaa kaksi kertaa putkeen 😫 en vaan tiedä miksi🙈 tästä syystä meillä hävikkiä on liikaa.

    Nyt lokakuun alkaessa toki ruokamenoja on pakko leikata, koska lasten kalliit päiväkotimaksut alkavat pyöriä. 😣

    Mutta ihan hyvä, että pitää. lapset saavat päiväkodissa luomu kasvisruokaa ja kotona me syödään ihan Basic makaronilaatikkoa(en itse syö tätä), kalapuikot, pinaattiletut jne.

    Puolieineksiä useastikkin lapsille, NIIIN HELPPOA, kalakeitot, pinaattikeitto esim.

    Meillä menee paljon herkutteluun😅esim. limut, viini, sipsit, – >carpacciot (24e luomuliha, 6e parmesan, 2e rucola) tosin tämä vaihtoehto yleensä, että ei mentäis ulos syömään.

    Luonaskulut oli syyskuussa isot, kun ajelin usein miehen perässä toiselle paikkakunnalle lounaalle, kun itse olin lomalla 😅
    Kun lomat lusittu, mies palasi eväisiin⚰️

  • Kolmen mamma
    8.10.2019 at 21:54

    Meillä kolme urheilevaa teinipoikaa, mies ja minä. Kerta viikkoon tilataan ruoka+muut tarpeet K-kaupasta, yleensä n. 120e. Viikolla joutuu kerran tai kaks hakemaan maitoa lisää.
    Oisko n. 500e/kk meidän perheen ruokamenot.

  • Tilia
    8.10.2019 at 22:08

    Me siirretään joka kuu yhteiselle ruokatilille molemmat vanhemmat 300 euroa eli 600 euroa on se perussumma, jolla nelihenkisen perheen ruokahuolto ja hygieniatarvikkeet pyörii kuukaudessa. Aiemmin laitettiin 500 euroa, mutta se tuppasi loppukuusta loppumaan kesken, varsinkin kun teinin ruokahalu on kasvanut. Jos ruokatililtä on ostettu vaatteita tai kenkiä tms. lapsille tai käyty isommin rautakaupassa, voi loppukuusta nytkin joutua laittamaan vähän lisää, mutta yleensä se riittää. Tätä nykyä molemmat vanhemmat syövät tähteitä lounaaksi ja lapset syö lounaan koulussa. Mielestäni ei olla erityisen hintatietoisia, sen sijaan ostetaan aina luomua ja lähiruokaa, vaikka se maksaisi tavallista enemmän. Kilohintoja kyllä katson, jos on useampi vaihtoehto kaupassa ja jos kaupassa on vaikka punaisella lapulla luomumaitoa, saatan vaihtaa kaupassa lennossa suunnitelmaa ja pyöräyttää ruoaksi pinaattiletut. Kasviksia pyritään hyödyntämään kausittain ja rakastan kaupan satokasvishyllyä. Mansikoita en suostu ostamaan kuin keskikesällä. Keskisuuri kauppa on meidän lähikauppa, joskus käydään myös isommassa automarketissa. Hävikkiin pitäisi kyllä vielä enemmän kiinnittää huomiota, liian usein joutuu jotain pilaantunutta laittamaan biojätteisiin varsinkin sen jälkeen, kun perheeseen tuli kasvissyöjä ja liharuokaa tehdään silti se entinen määrä (jauhelihapaketin koko on ennallaan). Pakastimesta tulee myös huonosti otettua sinne jemmattuja tähteitä. Eineksiä meillä syödään tosi harvoin, ja jos niin se on yleensä purkkihernekeittoa. Marjoissa ja hilloissa ollaan aika omavaraisia pihan ja metsän antimien johdosta. Ulkona syödään ehkä kerran kuussa, yleensä jossain reissussa, ja silloinkin usein hampurilaisia tai pitsaa.

  • Tiits
    9.10.2019 at 09:48

    Tää oli tosi kiva postaus! Ja mun mielestä realistisin mitä näistä olen nyt lukenut.

    Meillä on perheessä 2 aikuista ja 3- ja 6-vuotiaat lapset. 3-vuotias vielä kotona ja eskari syö hoidossa lounaan ja pari kertaa viikossa välipalan. Mies syö töissä lounaan (n, 7 e/pv eli kuussa noin 140 e). Meillä menee kauppaan viikossa nykyään noin 150-250e sis. hygieniatuotteet, pesuaineet, paperit, juhlaruoat, satunnaiset vaatteet tai kaverilahjat tms, kaiken markettikaman miinus superisot ostokset kuten kengät tai haalarit. Näiden kaikkien lisäksi kuussa syödään yleensä useamman kerran ravintolassa/pikaruokalassa/kahvilassa. 🙈 Aiemmin meillä meni 250-300 e kuussa, koska yksi oli tosi allerginen (ja vaipat!) lisäksi nykyään välillä ei käydä viikolla lainkaan autolla kaupassa vaan minä käyn kävellen vain, joten ostoksia tulee harkittua tosi tarkkaan;) Veikkaan että kaikkiaan se about tonni on aika hyvä arvio meillä kaikkeen…..

  • Anomuumioriginaali
    9.10.2019 at 10:51

    Mä suhtaudun tähän asiaan vähän toisin. Miksi sen ruokalaskun pitäisi olla erityisen pieni (jos lähdetään siitä, että oma talous kestää sen isonkin)? Eikö ruoka ole just ympäristön kannalta ihan hyvä osoite, mihin tunkea sitä rahaa, kun se sentään menee ihmisten sisään ja muuttuu vain kakaksi? Mä ajattelen, että maksan mieluummin hyvillä mielin ruoasta, joka on laadukasta ja mahdollisuuksien mukaan takaa myös sen tuottajaile reilun palkan, jos sen seurauksena ostan vähemmän tavaroita, jotka kuormittaa tätä paikkaa ikuisesti. Mä en siis näe isossa ruokalaskussa sinänsä mitään häpeällistä/ongelmallista (jos siis kyse ei ole siitä että sitä ostetaan liikaa ja se jää syömättä). Rahan käyttäminen ruokaan ja aineettomiin palveluihin ftw!

    Meillä menee lonkalta semmoinen 800, mutta meitä on vain kolme ja aikuiset ei pääosin syö kahta lämmintä ateriaa päivässä, joten yhdestä satsista riittää pidemmälle kuin monella muulla.

    (Sivumutina. Lidl, ei voi kestää! Mitään haluamiani asioita ei ole, tai jos onkin, niitä ei löydä tai ainakaan tunnista, ja siellä näyttää joltain kerrostalon häkkivarastolta!)

    • krista
      9.10.2019 at 11:02

      Joo tässä on nimenomaan ihan älyttömän hyvä pointti! Itsekin aloin tätä tuolla keskustelussa pohtia, kun just kirjoitin, että ei se hinta ole välttämättä ruoassa se ainoa arvo. Toki säästäväisyys on olennaista silloin, kun rahaa on vähän käytettävissä, mutta sitten tosiaan esimerkiksi nyt meillä, kun on kaksi ihmistä töissä, niin MIKSIPÄ EI käyttäisi sitä rahaa ruokaan. Toisaalta sit heti perään mun tarkanmarkanminä kiljuu, että SÄÄSTÄMINEN ON HYVE :D Mutta joskus rahapostauksen yhteydessä mä taisin vastata ”mihin panostat?” -kysymykseen ainakin nuo palvelut, ja olisiko vastannut ruoankin… en tiedä. Mutta totta kai tilanne on nyt hyvin erilainen meidänkin perheessä kuin silloin, kun mä olin tosiaan hoitovapaalla ja Joel opiskeli.

      Joel jakaa sun Lidl-ajatukset :D Mä käyn siellä vähän silleen tutkimusretkimielessä, mutta ihan ostosmielessä meille on kyllä supertärkeää, että kauppa on siisti ja sieltä löytää helposti kaiken. Mutta jos joku muu vaikka tekee ostoksia Lidlissä, menen innoissani kyllä perässä ja ihastelen, että mitä kaikkea siellä on :)

      • Karina
        9.10.2019 at 14:20

        Hih, meillä myös mies on Lidl-vastainen :D Mä aina nauran että se on se niiden mainosten äijä joka jää autoon jupisemaan kun vaimo menee Lidliin. Itse taas en käy siellä just epämääräisyyden vuoksi. Jos vähän aikaa jaksaa ihmetellä, niin kyllä sieltä ihan kelpokamaa löytyy, mutta toisaalta niiiiiin helppo mennä vaan lähi-Ässään ja painella niille hyllyille minne tarvitsee. Mun vanhemmat sen sijaan on vannoutuneita Lidl-ihmisiä ja isä ostaa kaikki vaatteensakin sieltä (ja käyttää ne ihan loppuun…)

        Katsoin just S-mobiilista ja meillä on mennyt syyskuussa sellanen 800 euroa S-ryhmiin (tehdään Prismassa ja S-Marketissa kaikki ruokaostokset) ja kesällä näköjään tonniakin. Näissähän ei tietenkään ole kahvilakäyntejä ja työpaikkaruokailuja mukana, että ihan reippaasti meillä menee rahaa, mutta ei olla tästä mitään stressiä otettu, vaikkei kroisoksia ollakaan. Me ollaan ihan super-suunnittelemattomia ruokailujen suhteen ja käydään kaupassa oikeastaan joka päivä. Mulle se ei ole mikään ongelma koska kauppa on ihan vieressä, ja itse koen että jos ostaa just tarpeeseen (oho jugurtti loppu) niin hävikkiä tulee vähemmän. Joskus kun ollaan käyty isosti kaupassa niin kaapin perältä onkin jonkun ajan päästä löytynyt joku kermapurkki jossa on päiväys 5 kuukautta sitten.
        Meidän perheessä ei valitettavasti myöskään syödä samaa ruokaa kahtena päivänä niin ei viitsi tehdä jotain isoa makaronilaatikkoa josta riittäisi viikoksi (ja siitä ei muutenkaan riittäisi – jos teen ”liikaa” ruokaa niin mies luulee olevansa Ruotsin laivan buffassa ja syö kaiken). Puolivalmisteita sen sijaan ostetaan luvattoman paljon, ja niistä yritän luopua – ne on vaan niin helppoja. Mun isä tekee aina spagettikastikkeen purkkitomaateista ja laittaa itse kaikki mausteet sun muut, mutta mun on vaan niiiiiiin helppoa ottaa se barilla-kastike hyllystä. Huoh.

        • krista
          9.10.2019 at 14:37

          Hihitys tuolle, että mies luulee olevansa Ruotsin laivan buffassa ja syö kaiken :D

          Pakko sanoa noista puolivalmisteista, moni kun kokee niistä huonoa omatuntoa – mun mielestä puolivalmisteet on MAHTAVIA. Kunhan ne on hyviä eli hyvälaatuisia ja ei mitään suola/muuepäterveellisyyspommeja. Mutta siis mä liputan kyllä kaikenlaisen arjenhelpottamisen puolesta ja puolivalmisteet on parhaimmillaan just sitä. Esimerkiksi eilen illalla taas huokailin tuon gourmebullar-spagehetikastikkeeni kanssa, että ON SE VAAN NIIN HYVÄÄ. Siinä oli ne bullarit, spagetti, tomaattikastike (no se oli itse tehty) ja valmis-salsaa lisukkeena. NAM. Toki jos on aikaa ja halua tehdä alusta, vaikka alkaa jotain kasviksia pulliksi pyörittelemään, niin hienoa! Mutta kyllä mä silti.. no, on puolivalmisteita, joista en luovu! :D Joskus voi tehdä toki alusta asti itse kaiken, mutta kyllä mä kaiken kaikkiaan pidän puolivalmisteita enemmän hyvänä kuin huonona juttuna!

    • Tilia
      9.10.2019 at 11:24

      Komppaan sua Lidlin suhteen! Käyn kerran kaksi vuodessa siellä ”ulkomaan reissulla” ihmettelemässä, miten kummallisia ruokatuotteita on myynnissä ja mihin se hedelmävaaka on piilotettu. :) En ikinä selviäisi, jos sieltä pitäisi viikon ruokaostokset saada hankittua.

  • Ellliisa
    9.10.2019 at 15:18

    Meillä on keskitetty ruoka- ja polttoainekustannukset s-ryhmään, saadaan näin ollen myös täydet bonukset ja polttoainealennukset joka kuukausi. En jaksa käydä monessa kaupassa, vaikka tälläkin paikkakunnalla prisma, citymarket ja lidl on aivan vierekkäin. Ruoka ostetaan aina suomalaisena jos sitä vaan saa suomalaisena ja mahdollisimman vähän ostan mitään kauppojen omia tuotemerkkejä. Lidlissä käyn joskus huvin vuoksi, seikkailemassa ja jotain erilaista hakemassa, citymarketissa tuskin koskaan.
    Talouteemme kuuluu minun ja mieheni lisäksi viisi 1-6 vuotiasta lasta. Päivässä meillä syödään viisi ruokaa, kaksi lämmintä ja lisäksi aamu-, -väli- ja iltapalat. Miehellä kuuluu työsopimukseen lounasetu, joten hän syö ilmaiseksi lounaan, ja samoin esikoinen saa eskarissa lounaan. Minä ja muut lapset syödään kaikki ruuat kotona.
    Otin juuri tämän postauksen innottamana käyttöön s-mobiilin oma käyttö -osion, jossa näkyy suoraan mihin sitä rahaa menee ja kuinka paljon. Nyt näyttää siltä että viimeisen vuoden aikana keskimääräinen kuukausikulutus ruokaan on 477,54€/kk, ja lisäksi päivittäistavarat kelmut, hygienia, vaipat yms 43,37€/kk. Eli noin 500€/kk, mikä kyllä kieltämättä yllätti minut positiivisesti hinnan suhteen, luulin menevän enempikin.
    Ulkona syödään harvemmin kuin kerran kuussa.

  • Karoliinan
    9.10.2019 at 22:50

    70-130€/viikko

  • MMinne
    10.10.2019 at 10:26

    Tää ruokahomma on kyllä niin kakspiippuinen juttu, toisaalta olen sitä mieltä, että ruokaostoksissa on turha pihistellä valtavasti, jos tulot antavat mahdollisuuden. Mutta toisaalta, ne taas on sellaisia juttuja, joista saa suht helposti säästettyä vuodenkin aikana hirmuisesti. Jos vaikka juo 2e colapullon joka päivä, niin sehän on vuodessa yli 700e säästö, kun jättää juomatta. Mä itse ”tuhlailen” kylmiin kahvijuomiin, aa että, ne on hyviä. Ne maksaa paljon (jos vertaa itse keitettyyn taviskahviin), niissä on varmaan sokeria liikaa, yksittäispakkauksesta tulee jätettäkin ja ja ja.. Mutku ne on hyvii! :D
    Tein joskus kans laskelman ruokamenoista kuukauden verran, mutta en mä muista sitä enää. Ilmeisesti ei ollut kovin järkyttävä summa, kun on unohtunut..;)

    • krista
      10.10.2019 at 10:55

      Aijaijai, ne kylmät kahvijuomat on niin parasta! Mä juon niitä kans :D Ja sit tuo Mäkkärin frappe, sehän on siis TÖRKEÄN hintainen (lue: mä edelleen elän henkisesti Espanjan hintantasossa) mutta ihan yhtä törkeän hyväkin :D :D :D Mutta noissa on tosiaan kaksipiippuinen juttu – jos on taloudellisesti mahdollista ostaa, niin onko se nautinto isompi tai yhtä suuri kuin se kulu (frappen ja cokiksen suhteen mulla on). Ja jos on, ja se tuottaa iloa ja nautintoa ja hyvää mieltä (eikä ole terveydellisiä ongelmia sen kanssa), niin… …no, sit mä juon cokista ja frappea :D

  • Puumis
    10.10.2019 at 13:13

    Me käydään vaan kerran viikossa kaupassa niin on helppo seurata. Tällä viikolla käytiin tiistaina ja noudatettiin kauppalistaa ja kahden aikuisen + yhden koiran viikon ruokaostosten saldoksi tuli 37,15 (mulla oli se kuitti lompakossa eli pystyin tarkistamaan). :)

    Mutta ok rehellisyyden nimissä todettakoon että mun kuiva-ainekaappi on tällä hetkellä tosi täynnä, eli ostettiin lähinnä tuoreruokia, so. vihanneksia, leipää, maitoa, munia, pari kanafilettä, koiranruokaa ja tofua. Linssit, pastat, pavut, kikherneet, pussikeitot, nuudelit ym. oli jo kotona, ja rakentelin viikkomenun niitten ympärille. Pyritään syömään viitenä päivänä viikossa kasvisruokaa, sekin tietysti näkyy ruokalaskussa. Lisäksi nyt tulee satokautena leivottua piiraita, sekä suolaisia että makeita ja nehän on tosi halpoja. :)

  • Annuli
    11.10.2019 at 16:02

    Meidän perheemme ostaa kaikki ostokset korttimaksuina ja käytössä on Nordean kortit ja Wallet appi. Siitä on hyvä seurata ostoksia, koska se luokittelee maksun saajan eri kategoroihin, ruokaan, palveluihin, polttoaineisiin yms.

  • 1 2