Maksimaalista minipakkaamista

Matkajännitystä lievittääksemme päätimme Joelin kanssa viikonloppuna tehdä reissuun tarvittavista tavaroista ihan listan. Wohoo!

Hmm. Mutta ottaen huomioon, että reissuun tosiaan lähdetään yhdellä minirinkalla ja yhdellä 34 litran lastenkantorinkalla, tuli listasta aika… ….massiivinen.

Mutta hei – mehän ei olla toivoa heitetty ollenkaan! Ja uskokaa tai älkää: me aiotaan mahduttaa kaikki nuo allamainitut tavarat tähän meidän minirinkkatilaan. Ehkäpä tämän jutun pointti voisikin olla (ehkä?) se, että kantamusten koko ulkoa päin katsottuna ei todellakaan kerro koko totuutta siitä, kuinka hyvin varustautunut reissaaja on. Jopa naurettavan pienen rinkan sisälle saattaa kätkeytyä vaikka ja mitä. Toisaalta ison rinkan roudaaja usein kantaa turhia tiiliskiviä mukanaan.
”Ääääh nämä-ja-nämä ovat kyllä olleet ihan turhia täällä, puolellakin tavaramäärällä olisi pärjännyt”, kuuluu aika usean matkaajan kommentti reissun loppuvaiheilla.

Pakkaussalaisuuksia on siis olemassa. Eivätkä ne ole edes kovin salaisia.

*******

Reissaajakavereiden kanssa käytyjen pakkausjutteluiden perusteella meidän rinkoissamme on käsittääkseni keskimääräistä enemmän lääkkeitä ja… …no, me kutsumme niitä MacGyver-tarvikkeiksi. Menneiltä reissuilta on tarttunut aika vahva näppituntuma siitä, mitä on hyvä olla mukana, jos aikoo vaikkapa majailla pienellä (kaupattomalla) paratiisisaarella.

Sen sijaan tilaa säästyy vaatteista – niitä on aivan minimi. Jaloissa olevat kengät riittävät. Farkkuja tai vastaavia ei todellakaan tarvita tilaa viemään. Kosmetiikkatuotteet – höp löp, kuka siellä hikisessä tropiikissa nyt meikkaa. Pyyhkeitäkään ei tällä kertaa oteta; voidaanhan me kuivata itsemme lapsen harsoihin. Ai paitsi joo tuollaiset minimaaliset (tulitikkuaskiakin pienemmät) ”ihmepyykeet” otetaan mukaan – noista tableteista kasvaa käsipyyhkeen kokoiset mikrokuitupyyhkeet, kun ne kastelee. Niitä voi varmaan käyttää vähän niin kuin harsoa siellä.

Myös moskiittoverkko ja riippumatto jäävät tällä kertaa rinkoista pois, vaikka tavallisesti ne ovatkin olleet mukana. Tavallisesti painoa on ollut tuomassa myös lukko ja ketju – niillä kytketään rinkat kiinni penkinalusiin esimerkiksi yöjunissa. Todennäköisesti nyt ei tuollaisia matkoja tehdä, joten nuo painomöhkäleet jäävät tällä kertaa kotiin.

Joskus meillä oli näitä myös kylpypyyhekoossa (silloinkin pakkauksen koko ”kuivana” oli noin tulitikkuaski) – ne kuitenkin on jo käytetty ja nämä käsipyyhemallit jääneet jäljelle.

*******

Niin, ja ne listat. Tältä ne näyttävät:

Apteekkitavarat:

Ennakkovaroituksena kerrottakoon, että tämä apteekkitarvikkeiden lista näyttää valtavalta. Tämä on varmasti minulta jotenkin kotoa perittyä: pitää olla varautunut. Valtavaa tilaa nämä eivät kuitenkaan vie; avainasemassa on määrien sopiva arviointi. Ei turhia pakkauksia rinkkaan tilaa viemään. Lääkelevyistä voi saksia sopivan määrän ja yhdistää kaikki lääkelevyt pienimpään mingrip-pussiin. Voiteista riittää ”jämätuubit” – paitsi AqualanL:stä, jota lotraa koko atooppinen perhe.

Yleisin reissusairaus meillä taitaa olla lentokoneesta tai ilmastoinnista tuleva vilustuminen. Siihen on kiva olla pari tablettia ja kuumat juomat omasta takaa – kun se kröhä kuitenkin jossain vaiheessa reissua iskee. Niin, ja vatsatauti on tietysti riskinä (tosin Thaimaassa ei onneksi niin kovin suurena): siihen otetaan ripulijuomaa, mutta ei muuta. Syvä kokemus osoittaa, että esimerkiksi Imodiumin käyttö pitkällä aikavälillä vain pahentaa tilannetta.

Rennie ja rautatabletit liittyvät erään matkailijan raskauteen. Ja sitten voi tietty olla sellaisia harvinaisempia vaivoja, jotka ovat aika epätodennäköisiä mutta joita et halua esittää paikallisessa apteekissa pantomiimina… (lue: hiivalääke)

Apteekkitavaroiden pakkauslistamme siis tässä:

Lapsen lääketarpeet:

  • Panadol-supot
  • puuduttavat korvatipat (lennoille)
  • suolaliustipat
  • kuumemittari (okei saa aikuisetkin käyttää)
  • xylitol-tabletit
  • Floridral-ripulijuoma (neuvolan suosituksesta – jaiks tämä olikin unohtunut ostaa, kun ei kuulu meidän vakitarvikkeisiin)

Aikuisten lääketarpeet:

  • Panadol
  • Panadol Hot minulle ja Finrexin Joelille
  • Tuulix-allergialääke minulle (nokkosihottumaan; joudun ottamaan lähes päivittäin)
  • Bafucin
  • hiivalääke
  • Rennie
  • Samarin
  • rautatabletit
  • maitohappobakteerit (annetaan kyllä myös tirpalle)

Lääkevoiteet:

  • Pantyson (minituubi; hyttysenpuremat ym.)
  • Bepanthen (jämätuubi; auringonpolttamat)
  • Aqualan L (tätä iso tuubi)
  • Lapsen aurinkorasva (oma saadaan varmasti sieltä ja ”lainataan” siihen asti lapselta)

Muut apteekista:

  • korvatulpat
  • antibac
  • minipaketti nenäliinoja (jos räkä yllättää saman tien)
  • Triple Dry -deodorantti (tätä käytetään Joelin kanssa molemmat)
  • kyypakkaus (voi antaa myös lapselle)

Ensiapuun:

  • laastareita
  • desinfioivia pyyhkeitä
  • sideharsoa ja steriilejä haavalappuja

Akuuttiin ensiapuun pieni minigrip-pussi, joka voi aina olla käsipussukassa mukana.

*******

Ja sitten se seuraava osasto, jolla me rinkkojamme täytämme:

MacGyver-tarvikkeet

Nämä ovat meidän käyttöön vuosien varrella hyväksi todetut:

  • hakaneuloja (sellainen ”hakaneulaketju” heti rinkan sisäpuolelle niin, että on aina helposti saatavilla)
  • neula, lankoja ja hammastikkuja (sellaisessa pienessä säilytysboksissa)
  • hihnoja (lisätavaran kiinnittämiseen rinkaan – tai minkä tahansa kiinnittämiseen mihin tahansa; älyttömän käytännöllisiä)
  • pyykkipoikia ja pätkä pyykkinarua
  • Y3-käsinpesuaineitta (mukaan tulee 2,5 pussia)
  • paperiveitsi
  • kynsisakset
  • otsalamput (niii-iiin paljon näppärämmät kuin tavalliset taskulamput)
  • ilmastointiteippi
  • nippusiteitä
  • sytkäri
  • varaparistot
  • pari tuikkukynttilää

 

MacGyver-tarpeistoa. Pienessä sinisessä boksissa mm. hammastikkuja, lankaa ja neula ym.

*******

 

”Kaunistautumiseen” (heko heko):

Hekotukset siksi, että en meikkaa matkalla – rusketus ja pisamat ovat reissaajan paras ehostus. Meikinpoistoaineitakaan ei silloin tarvita, ja Aqualan L on ihanaa myös kasvoille.

  • kymmenkunta pumpulilappua ja tops-puikkoa
  • jonkin verran talouspaperia (ei siis koko rullaa vaan tyyliin 10 palaa; joissain tilanteissa tuntuu ihanalta, kun on talouspaperia tarjolla)
  • litistetty veskipaperirullan puolikas (ensimmäisiin veskikäynteihin esim. lentokentillä)
  • lapselle pari pinniä
  • minulle hiuslenksu ja pari pinniä (Joelin hiuslenksu kulkee tukassa)
  • shampoo- ja hoitoaine-näytepakkauksia
  • mini-minipullo suihkusaippuaa
  • lapsen hammastahna, oma hammastahna

Yhdestä näytepakkauksesta pesee noin kolme kertaa. Joel ei käytä hoitoainetta (enkä minäkään mukavuussyistä silloin, jos saatavilla on vain kylmää vettä), joten hoitoaineita tarvitaan vähemmän. Halong Bayn risteilyltä peräisin olevaan minipulloon pruutataan suihkusaippuaa.

*******

Muut tavalliset & kummallisuudet:

  • Joelin voimailusysteemit (pätkä naura ja pari putkenpätkää kahvoiksi – siitä syntyy liikkuva voimailukeskus)
  • Kindle (myös Joelille)
  • kannettava & laturi (eka kertaa mukana; mutku mutku tahtoo päästä bloggaamaan)
  • kamera & laturi
  • silkkimakuupussi (iiiiiihana pieni reissuluksus)
  • silmälappu (jos torakkavaaran takia pidetään valoja yöllä, on silmälappupimennys kovasti tarpeen – näppärä myös lentokoneessa)
  • snorkkeli (yksi riittää tällä kertaa, koska yhtä aikaa uimaan ei päästä kuitenkaan)
  • kansainväliset rokotuskortit ja neuvolakortti
  • ja Lonely Planet totta kai

*******

Lapsn kamoja:

Lähes kaikki yllämainitut (no okei lapsen lääkkeitä lukuunottamatta) olisi meillä rinkassa mukana myös ilman naperoa. Mutta nämä ”uudet kamat” pitäisi myös mahduttaa mukaan:

  • valjaat
  • lapsen aurinkolasit
  • itkuhälytin
  • pillejä (no niitä voi pyytää paikallisista ravintoloistakin, mutta ei nyt muutama oma pilli rinkassa paljon paina)
  • juomapullon venttiilejä (eli napataan sellaisista ”venttiilivesipulloista” pari niitä korkkiosaa mukaan; sellaisen voi laittaa paikalliseen vesipulloon ja tadaa – lapsella on oma juomapullo)
  • harsoja
  • wipeseja
  • pari kertsialusta
  • unirätti
  • pari tuttia
  • tuttipullo
  • muutamia puuropusseja
  • koneeseen hätärimaitoa (jauheena) ja pari ruokapurkkia
  • nokkamuki
  • vaippoja (luultavasti ei mahdu kovin paljon mukaan)

*******

Vaatteet:

No näissä sitä tilaa sitten vastaavasti säästyy. Vaatteet voi huuhdella päivän päätteeksi ja heittää pyykkinarulle. Ja jos on muutakin likaa kuin hikeä, on tuo ylempänä mainittu Y3-pesuaine lyömätön. Ja mehän ei siis todellakaan noudateta sen käyttöohjeita (tyyliin kaadetaan pussillinen lavuaariin ja vaatteet siihen likoamaan), vaan ripotellaan vaan muutamat jauhehippuset kämmenelle, vettä päälle, levitetään likaiseen vaatteeseen ja huuhdellaan hanan alla. Puhdasta tulee, ja yhdellä pussillisella pesee varmasti lähes 10 kertaa.

Joissain paikoissa on myös halvat ”pesulapalvelut” – puhdasta tulee halvalla, mutta tällainen (kröhöm) värifiksautunut henkilö niitä kyllä aina vähän jännittää.

Kevyet reissuhepenet mahtuvat pieneen tilaan.

Aikuisille:

  • Joelille pari t-paitaa ja 5 bokserit (kalastajanhousut ja kengät ovat jalassa koneessa)
  • minulle pari kevyttä mekkosta, haaremihousut, pari toppia, parit biksut ja pikkareita (esim. rintsikat on ihan turhia, kun bikineissä sitä on kuitenkin koko ajan. Mitään paksumpia housujakaan en aio ottaa mukaan – jos on viileä, niin haaremihousujen alle voi laittaa legginsit.)
  • pitkähihaiset keveät puuvillapaidat illoiksi moskiittojen varalta
  • villasukat molemmille

Lapselle:

  • pari mekkosta, pari lyhythihaista, pari pitkähihaista ja parit legginsit, pienet shortsipöksyt
  • uv-puku ja uimavaippa (molemmat lainassa)
  • hattu
  • kevyt villahaalari (koneeseen ja kylmien öiden varalta)
  • villasukat
  • ”kelluntapuku” (sellainen kelluva uikkari siis, jos vaan mahtuu mukaan; toimisi pelastusliivinkorvikkeena venematkoilla)

Koneessa minulla on pitkä mekko, legginsit, ohut neule, iso huivi, lentosukat ja turistisandaalit. Joelilla kalastanhousut, t-paita, huppari ja Sandukit. Lapsella perus-sisävaatteet ja tuo yllä mainittu villahaalari.

Käsimatkatavara täytetään fiilispohjalta: kaikille jotain vaihtovaatetta, lapselle viihdykkeeksi se Joulun Suuri Lelukirja (must) sekä tirpalle maitoa ja purkkisosetta Ihan Kaiken Varalta. Pari vaippaa, wipeseja ja… no jotain peruskamaa kai. Mahdollisimman vähän kuitenkin.

*******

Huh. Aika hengästyttävää.

Arvauksia – mahtuuko?

Mä veikkaan, että mahtuu :)

 

You Might Also Like

  • annakuu (Ei varmistettu)
    19.11.2013 at 14:07

    todella näppärän kuulonen lista! veikkaan kans että mahtuu. matkakuumehan tässä nousee, mäkin haluun reissuuun……. :)

    • Kristaliina
      19.11.2013 at 14:09

      Hih hii, ehkä myös näiden viimeisten bloggausten riviväleistä on luettavissa, että matkakuume on suht korkealla jo täälläkin! Jee ja IIK! :)

      • annakuu (Ei varmistettu)
        19.11.2013 at 14:25

        piti muuten kysyä mihin käyttöön paperiveitsi tulee? vai eikö teillä ole mukana mitään harvesteria (tai mikä se on oikealta nimeltään se pieni kapistus, jossa ruuvarit, puukot, sakset ym mukana…)?

        • Kristaliina
          19.11.2013 at 14:31

          Niin joo sellainen… nomikäsenytonkaan – monitoimiveitsi? Hmm, mä oon itse asiassa joskus sellaisen omistanut, mutta missäköhän se on… Vois olla ihan näppärä kyllä! Se on ehkä viime matkoilla jäänyt pois siksi, että siitä ei ole tullut käytettyä muuta kuin sitä veitsiosaa :) Paperiveitsi on vähän vastaavaan tarkoitukseen: sillä saa poikki sellaista, mihin kynsisakset eivät pysty, ja voi esim. ”vuolla” jotain…

          Mut joo tota vois vielä vähän miettiä!

  • phocahispida
    19.11.2013 at 14:18

    Mulla tuli noista Joelin treenikamoista heti mieleen tää, mitä hipelsin Arlandan lentokentän Designtorgetilla

    Siihen voi kierittää vaikka hiekalla tai vedellä täytetyt 0,5-2l pullot ja siinäpä on käsipaino tai jos ostaa kaksi palikkaa niin käsipainot.

    • Kristaliina
      19.11.2013 at 14:21

      Hih mikä vekotin!

      Tshih Joelin käyttöön toi ei välttämättä kuitenkaan ihan kävisi – toi yks kun heiluttelee täällä kotonakin 24 kg:n kahvakuulaa :D Mut mä voisin tuollaista ehkä heilutella. Tyhjänä :)

      • phocahispida
        19.11.2013 at 14:28

        Njoo tohon ei kyllä saisi kuin sen 4kg/käsipaino. 
        Ellei jotain kiviä tunge sinne. :D

  • Mrs Firehill (Ei varmistettu)
    19.11.2013 at 14:22

    Hywä listaus! Jänskättää oikein teidän lähdön puolesta :) Ihanaa että pääsette pian reissuun!!
    Mä voisin omasta Singapore+Indonesian kokemuksesta lisätä pari juttua listoille, jos rinkat antaa tilaa. 1) Korvatulpat saa olla sitä oranssia silikonia-pysyy hyvin lentokoneessa korvissa tai uidessa, jos sattuu tulemaan matkalla korvatulehdus. 2) Kuumemittareista paras on korvakuumemittari – kevyt ja nopea laite, jos yllättää vauvarokko tms. kuten meillä. 3) Sporen kuumuudessa oiva apu oli viuhka, jolla tytsin hikistä niskaa ja kasvoja löyhyteltiin välilla. Toimi myös kiinnostavana leluna. 4) Desinfiontiaineena meillä toimi kuumuudessa parhaiten suihkeversio. Sillä putsattiin tytsin kädetkin usein ennen ruokailuja. 5) Hatuista parhain oli lippis, joka peittää niskan lipan lisäksi. 6) Vaatteista pikkuisen päällä oli lähes päivittäin pitkähihainen, megaohut (kirppikseltä ostettu, 100 käyttökertaa takana) puuvillapaita ja jalassa valkoiset pellavapöksyt. 7) Raskauden vuoksi huomasin, että omien vaatteiden kandee olla joustavia ja tarpeeksi pitkiä mahan kohdalta- sen verran kumpu ehtii reissussa kasvaa :) ps. kaikki oheiset kamat saat lainaan jos ehit tulla rööperistä hakeen :)

    • Kristaliina
      19.11.2013 at 15:28

      Sanos muuta – ihana päästä reissuun!

      Hyviä vinkkejä, kiitos! Moni noista onkin hanskassa; viuhkan voisi ehkä hankkia sieltä tai sitten ehkä askarrella itse. Hih joo mäkin huomasin, että omien vaatteiden kanssa täytyy käyttää vähän erilaisia valintakriteerejä kuin tavallisesti :)

      Harmi, että ei ehditty tuon flunssailun takia enää treffaamaan – voi hyvin, ja kerro uutiset sitku! :)

  • Mindeka
    19.11.2013 at 14:37

    Lista kuulostaa käsittämättömän pieneltä ja tehokkaalta! Itse olen sellainen pakkaaja, että jo yhden yön reissuunkin pakataan mieluummin liian monet vaihtovaatteet ja muuta ehkä-tarpeellista kuin liian vähän ;)

    Lääkearsenaalin ymmärrän hyvin. Eräällä Kreetan matkalla minulta loppui maitohappobakteerit, koska olin hysteerisenä tuputtanut niitä myös puolisolle, ja paikallisen apteekin henkilökunta ei ymmärtänyt pantomiimi-esitystämme, vaikka kovasti antoivat ymmärtää, että ”Joo, joo, ymmäretään!”. Mentiin hotellille ja Googlattiin, että olimme saaneet närästyslääkettä :D

    Jos en kerkeä (eli muista) sanoa tätä ennen matkaanne, niin sanon sen varmuudeksi jo nyt: Ihanaa ja onnistunutta matkaa! Reissupäivityksiä odotellaan ja seurataan kyllä!

    • Kristaliina
      19.11.2013 at 14:42

      Oijoi, maitohappobakteerit olivatkin tipahtaneet listalta, vaikka hankittu ne on ja alettu jo syömäänkin. Ne on kyllä tosi huippuja – omat reissuvatsavaivani ovat ihan selvästi vähentyneet, kun olen keksinyt niitä alkaa käyttää :) Lisäsin siis listallekin!

      …ja kiitos toivotuksista! :)

    • Kristaliina
      19.11.2013 at 14:59

      Me kans ensin sellainen meinattiin jättää pois, mutta sitten todettiin, että sellainenhan toimii vähän niin kuin pikkareina samalla! Eli että rannalla voi leikkiä sellaisessa silloin, kun ei ihan nakuna juoksentele :) Tää lainaan tuleva on sellainen aika ohut malli (jos on samanlainen kuin meidän pieneksijäänyt S-kokoinen) – ei se kyllä kamalasti tavaraa sisällään pidä, mutta onpahan vähän niin kuin näön vuoksi :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.11.2013 at 15:06

    Kannattaisiko ottaa pelkästään pitkähihaisia jotka suojaavat pikkuista paremmin auringolta? Tosi ohuet ja kevyet luonnonkuituiset? :)

    • Kristaliina
      19.11.2013 at 15:10

      Pari ohutta puuvillapaitulia tuleekin mukaan, ja sitten tosiaan saatiin ystävältä lainaan myös tuo UV-puku. Tirppahan on suomalaiseksi aika tummaihoinen (niin kuin Joelkin) ja esim. Suomen kesässä todettiin, että edes aurinkorasvaa ei juuri tarvinnut. Thaimaan aurinko tietysti on kyllä IHAN eri juttu. Mutta veikkaan, että nuo pari pitkähihaista ja tuo UV-puku riittävät! Varjossa me kuumimpaan aikaan varmasti muutenkin leikitään :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.11.2013 at 15:06

    Huh, en kyllä itse pystyisi ikinä-ikinä lähtemään mihinkään noin minimaalisella tavaramäärällä… Oon sellanen megapakkaaja ettei mitään rajaa! Mutta eipä mua reppureissuun noin niinkun muutenkaan sais, silti mielenkiinnolla luen täällä teidän reissusta :D

    • Kristaliina
      19.11.2013 at 15:14

      Tuo on vähän sellainen ”taito”, että siihen harjaantuu… Tshihi apua mullakin oli eka matkoilla IHAN LIIKAA tavaraa; ne oli joitain pakettimatkoja ja iso matkalaukku oli pullollaan kaikenlaista, tyyliin viidet korkkarit jne. Mutta sellaisen rohjakkeen kanssa kun muutamat kerrat itkin ja kiroilin, niin johan alkoi karsintataito harjaantua :D

      Ja mä kun luulin, että tuo meidän lista on muidenkin mielestä massiivinen :D

       

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.11.2013 at 15:10

    Mille sä oot ellerginen tai siis miks sulle tulee nokkosihottumaa jos et syö päivittäin sitä lääkettä? :(
    Hyvää matkaa ja tuo vähän aurinkoa mukananne tänne suomeen sitten kiitos..! ;)

    • Kristaliina
      19.11.2013 at 15:17

      Mä en oikein tiedä – tuo on sellainen kumma vaiva, joka on joskus nokkosihottumaksi arvioitu. Joskus iho lehahtaa ihan yhtä äkkiä isoille läiskille (niin kuin olisi nokkosilla läimitty – siitä se nimitys siis), tyyliin minuutissa ympäri kroppaa. Yleensä yöllä, mutta myös muulloin. Näyttää aika hurjalta ja kutisee kamalasti :) Nopeasti otetulla antihistamiinilla se menee parissakymmenessä minuutissa ohi – onneksi! En siis syö niitä vakituisesti vaan ainoastaan silloin, kun ”kohtaus” tulee, mutta melkein päivittäin nykyään harmi kyllä.

      Ilmeisesti sellaista ”yleistä ihon yliherkkyyttä”.

      Kiitos matkantoivotuksista, yritän pakata auringon mukaani takaisin tullessa! :)

      • ekoemo
        19.11.2013 at 17:06

        Mulla tulee nektariineista tommonen ja kun niitä välttää ei ihottumaa tuu. Mutta oot varmaan testannu ettei johdu esim. sitrushedelmistä (ite salapoliisina metsästän Papun allergeeneja, joten heti ajattelin, että jos nykyään sulle tulee useammin ja nykyään syöt enemmän sitruksia niin voisko näillä olla yhteys… tiedä häntä).

      • Eräs vakkarilukija (Ei varmistettu)
        19.11.2013 at 17:21

        Hei tartun tohon tuulixiin kun olen ollut siinä uskossa, että allergiatabletteja ei saa raskaana ollessa käyttää. Pikaisesti googletin ja tuon tuulixin lääkeinfossa luki, että älä käytä, jos olet raskaana tai imetät. Tosin itsekin käytin raskauden aikana joitain lääkkeitä mitä ei olisi suositeltu, lääkärin määräyksestä. Mutta ajattelin varmistaa, että olet asiasta tietoinen.

        Vau, miten vähillä vaatteilla ootte lähössä reissuun! Mä en pärjäis pikkurinkalla lapsen kanssa varmaan edes viikonloppureissua ;)

        Ihanaa matkaa!

        • Tiina
          19.11.2013 at 18:43

          Pikavinkki: Kannattaa soittaa teratologiseen infoon (löytyy Googlesta). Sieltä saa pätevintä tietoa lääkkeiden käytöstä raskaus- ja imetysaikana.

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          19.11.2013 at 20:29

          :( Eikö sinua ole lähetetty lisätutkimuksiin jos joudut joa päivä niitä käyttämään.. varsinkin nyt raskausaikana :O Ite sain nokkosihottuman kerran kun raskaana olin ja minulle määrättiin kanssa jotain histamiineja, sillä se lähti mutta silloinkin suositeltiin vain lyhyn ajan käytön koska ei oo tarpeeksi tietoa haitallisuudesta raskaana ollessa :P Toivottavasti saisit nyt jotain selitystä tuohon!

          • AnLottanen
            19.11.2013 at 21:27

            Mulle tuttu keuhkolääkäri sanoi, että Histec on ainoa antihistamiinivalmiste, jota saa raskausaikana käyttää. Kummallista, että on näin vaihtelevia mielipiteitä. Ota niistä sitten selvä. (Tosin mä itse uskon tätä henkilääkäriä.)

          • Kristaliina
            19.11.2013 at 21:32

            No totta – aika erikoista! Googlasin tuon histecinkin, ja siinäkin oli samanlainen varoitus kuin Tuulixissa. Nooh, meillä on asiaa tosiaan apteekkiin huomenna muutenkin, kysyn vielä uudestaan. Ne kans kun niiden koneelta näkee ne suositukset ja ”vaarallisuusluokat”.

            Parasta varmasti olisi, jos ei söisi mitään – mutta harmi kyllä mulla se ei ole vaihtoehto…

          • Kristaliina
            19.11.2013 at 21:34

            Joo, en tosiaan päässyt mihinkään allergiatesteihin, vaikka sitä erikseen kysyin. Ja Silvaa odottaessa vielä neuvolassakin. Sain jotenkin sellaisen käsityksen, että nuo on tuollaisia herkän ihon vaivoja, joille ei oikein voi mitään… Muuta kuin kestää :) Blaah.

          • Elkku
            20.11.2013 at 09:02

            Atoopikoilla on ihan omanlaisensa iho (monesti hyvinkin selittämätön), kuten Krista varsin hyvin tuntuu tietävän. Ihottumalehahdukset ovat valitettavia, mutta ihan tyypillisiä. Etenkin raskauden ja imetyksen aikana tapahtuvat muutokset vaikuttavat monella tapaa atoopikon ihoon, esimerkiksi joillain ihottumat pahenevat ja joillain toisilla paranevat.

            Lääkkeiden käyttö raskausaikana menee ilmeisesti juurikin pienimmän pahan mukaan. Äidin terveys ja hyvinvointi on olennaisinta lapsen terveydelle. Antihistamiineja (kuten muitakin lääkkeitä) käyttävät vissiin lähes kaikki joilla niihin on ollut ennenkin selvä tarve. Kaikista lääkkeistä vaan valitaan se tilanteeseen sopivin. Parasta on neuvotella raskauden aikaisesta lääkkeiden käytöstä lääkärin kanssa.

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            20.11.2013 at 12:35

            Noniin mutta välillä kannattaa olla itsepäinen ja vaatia selityksiä/jatkotutkimuksia, jos on vaikka vain käynyt terveyskeskuksessa yleislääkärillä, eihän ne tiedä kaikkea kaikesta.. :P eikä neuvolatädit ole erikoislääkäreitä. Siis tuntuu vaan niin hullulta syödä päivittäin jotain lääkkeitä josta ilmiselvästi eri lääkärit on eri mieltä(?) raskausaikana jos jotain allergioita esim. ei olla edes poissuljettu?

        • HelloAochi
          20.11.2013 at 09:05

          Mulla on Loratadin Ratiopharm, sopii raskaus ja imetysaikana (eli syön sitä edelleen).

          • HelloAochi
            20.11.2013 at 10:35

            Paitsi nyt mä googletin tuon ja siinäkin lukee ettei suositella, vaikka itse lääkkeen lappusessa lukee että on täysin ookoo :D

          • HelloAochi
            20.11.2013 at 10:41

             

            Raskaus ja imetys:

            Loratadin ratiopharm tabletteja voidaan käyttää raskauden aikana.

            Alä käytä Loratadin ratiopharm tabletteja jos imetät.

            – See more at: http://www.internetapteekki.fi/loratadin-ratiopharm-10mg-10fol-tabl.html#sthash.RjjSfXwJ.dpuf

             

             

            Äk, mä oon siis yönyt noita koko imetysajankin, vaikka ne määrättiin mulle raskausaikana korvaamaan edellistä lääkitystäni.

            Pffffffff. Apua.

          • Iksu
            20.11.2013 at 10:42

            Mun äitikin söi näissä viimeisissä raskauksissa tuota samaa allergia-lääkettä. Lääkärin ohjeesta siis.

            Noissa allergialääkkeissä on ymmärtääkseni se ongelma, että niitä ei ole testattu ihmiskokein raskaanaoleville, joten vaikka mitään haittojakaan ei olisi todettu, ei niitä voi suositella koska riskejäkään ei ole virallisesti tutkittu. Eli lääkeyhtiöt ottaa varman päälle kieltämällä käytön raskaus- ja imetysaikana.

          • HelloAochi
            20.11.2013 at 10:45

            Joo, mulle sen määräsi lääkäri raskausaikana, mutta tuossa lukeekin että raskauden aikana ok.

             

            Mä säikähdin sitä imetyskieltoa vaan, mutta nyt kun tarkemmin kävin miettimään, niin edellinen satsi määrättiin mulle Kainin neuvolan yhteydessä, että kaipa ne tiesi että mä imetän :D

          • Iksu
            20.11.2013 at 11:08

            Mä kirjoitin tuon kommentin ennenkuin näin imetys-lisäyksen. Mutta aika outoa, että raskaana ollessa saa käyttää mutta imettäessä ei?! Luulisi sen olevan ennemmin toisinpäin.

          • HelloAochi
            20.11.2013 at 11:35

            Niin, luulisi.

            No eipä sillä enää ole kauheasti väliä, toivottavasti ennen seuraavaa allergiapuuskaa (kevättä) imetyskin olisi loppunut :P

          • Kristaliina
            20.11.2013 at 13:11

            Joo hei tää se just oli, jota mullekin suositeltiin Silvaa odottaessa – JA söin kyllä kans imettäessä myös, en mäkään tajunnut…

            Nyt siis toista odottaessa uudestaan varmistin farmaseutilta apteekista, että minkä voi ottaa kun on raskaana JA imettää (kun silloin siis vielä imetin) ja silloin annettiin toi Tuulix. Ja viimeksi kysyin vielä uudestaan (nyt ilman imetystä) ja farmaseutti tarkisti vielä koneelta, että kaikki tuota loro-jotain sisältävät käy – toi Tuulix siis kans on ”loro-jotain” :)

          • HelloAochi
            20.11.2013 at 13:37

            Niin, kyllä mäkin uskon, että se käy :D

            Mullekin sitä useampi eri lääkäri kuitenkin määrännyt.

  • Kitsu (Ei varmistettu)
    19.11.2013 at 15:22

    Tosi kätevä lista :) Itse olen lähdössä Yhdysvaltoihin maaliskuussa, ja matkakuume vaan nousee ja nousee.. ^^ Toi McGyver-lista on tosi kätevä, ja oon kanssa huomannu, että voi olla tarvetta joka paikassa. Varsinkin vessapaperirulla on ihan must have, koska [b]Thaimaan lentokentillä vessapaperi voi olla maksullista[/b], tai sitä ei yksinkertaisesti ole.

    Omalla reissulistallani käsimatkatavaroihin on tulossa..
    – Läppäri (TÄRKEÄ)
    – Hammasharja+tahna, huulirasva, käsirasva, Body Shopin kasvosuihke tai mikälie, yms hemmottelua keholle
    – Villasukat
    – Kirja tai pari
    – Kännykkä tietenkin
    – Jotain herkkuja yms. mielennostattajaa

    Tottakai lentokentältä tulee kaikkea ihanaa haalittua mukaan.

    Oon aika turhamainen matkailija, oon sen huomannu :) En oo nyt sen vertaa lueskellut viimeaikoina, että osaisin sanoa, minnepäin Thaimaata ootte menossa? Oon ite käyny viitisen kertaa Phuketissa, kerran Koh Samuilla ja kerran Khao Lakissa :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    19.11.2013 at 15:00

    Kantsisko Pronaxenia ottaa lapselle mukaan jos sattuisi kuume nousemaan? :O

    • Kristaliina
      19.11.2013 at 15:08

      Piti ihan googlata, kun merkki ei ollut tuttu… Mutta sellainen nestemäinen särkylääke siis? Me itse asiassa ostettiin silloin Italian-matkaa varten nestemäisenä kipulääkkeenä… oiskohan ollut nestemäistä Buranaa. Mutta se on jäänyt ihan kokonaan korkkaamatta! Se oli alussa tuolla meidän listalla ja sitten vedettiin yli; nuo supot kun vaan on niin kovin toimivaksi todettuja :)

      Vai onko noilla joku muu tarkoitus kuin se, että voi antaa useammin, kun antaa vuorotellen eri lääkettä…?

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        19.11.2013 at 15:13

        Pronaxen on kuumenalentava lääke nestemäinen (reseptilääke?) joka siis alentaa kovaa kuumetta ja vodiaan antaa samaan aikaan kuin burana tai panadol (joko suppona tai nestemäisenä) jotka ovat kai kipulääkkeitä :)

        • Kristaliina
          19.11.2013 at 15:21

          Aaaa, kiitos tiedosta! Mä veikkaan, että me pärjätään noilla supoilla (taitaa olla Panadol), kun ne on tosiaan meillä niin hyviksi todetut. Ja jos kovempi kuume tulee, niin sitten lääkäriin!

          Noissa trooppisissa taudeissa muuten on sellainenkin ikävämpi juttu, että joskus ne vaikuttavat oireiltaan flunssalta – siksi ei kovasti kuumetta-alentavia lääkkeitä suositellakaan, koska ne voivat peittää oireita ja tauti voi pahentua. Esim. malariassa siis – Joelillahan oli malaria silloin Tansaniassa… Huih, onneksi tuo ei ole sellaista aluetta!

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            19.11.2013 at 15:39

            Okei! Joo onhan sekin hyvä pointti, no toivotaan ettette tarvii niitä ollenkaan! :)

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            19.11.2013 at 21:29

            Supoista imeytyy about 20% että hyötyosuus niissä on ihan surkea .. Suosittelen pamol-F liukenevia tabletteja, niin ei tarvi liuoksia kantaa matkassa :)
            -farmaseutti-

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            20.11.2013 at 19:39

            Se pitää liuottaa tilkkaan vettä esim. lusikassa ja sitten antaa.
            Ei ole mutua täällä päässä ainakaan :)
            -farmaseutti-

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          19.11.2013 at 15:22

          Mä en ole lääkäri enkä tiiä mitä kantsii olla mukana reissussa mutta meillä on kotona sitä lääkekaapissa ja se tuli tässä tarpeen kun pienellä nosi korvatulehduksen (selvisi myöhemmin) takia kuudessa tunnissa 40,4 asteen kuume ja hän oli hyvin hyvin kipeä aivan yhtäkkiä :'( ei ole tapahtunu koskaan aikaisemmin kenellekään mun lapsista mutta kerta se on ensimmäinenkin.. mä soitin hädässäni hätäkeskukseen jossa onneksi suhtauduttiin asiaan hyvin ja neuvottiin viilentävään suihkuun, pronaxenia ja ohjattiinpäivystykseen… hui se oli kauheaa mutta säihkähdyksellä selvittiin! :) <3
          ootko yhtään kysyny neuvoja lapsen lääkkeiden suhteen neuvolasta tai lääkärilä vai meettekö näppituntumalla? Hyvää matkaa!

          • Kristaliina
            19.11.2013 at 15:31

            Oho, hui! Tuollaista voisi kyllä hankkia omaan kotilääkekaappiinkin…

            Joo, neuvolassa juteltiin noista lääkkeistä ja muista tarvikkeista viimeksi – tuo Pantyson-voide ja tuo ripulijuoma otettiin ylös niiden jutteluiden perusteella! Ja sitten apteekin henkilökuntaa on kans aina ”vaivattu” matka-apteekin keräämisen kanssa; sieltä saa nykyään tosi hyvää palvelua ja neuvoja!

        • Toorie (Ei varmistettu)
          19.11.2013 at 17:36

          Pronaxen on reseptilääke jota voi antaa yhdessä PANADOLIN kanssa, ei missään nimessä buranan kanssa. Mutta hyvä lääke on!

          Terkuin sairaanhoitaja ja kahden megalomaanisesti sairastaneen lapsen äiti :)

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            19.11.2013 at 21:17

            Hyvä, että tämä korjattiinkin jo oikein. Pronaxen ja Burana ovat saman lääkeperheen lääkkeitä ja Panadol eri perhettä. Mutta näissäkin on yksilöllisiä eroja. Esim kun naperolle Pronaxen ei tee juuri mitään, kun taas Burana tehoaa tosi hyvin. Panadol näitten välissä teholtaan siis. Niin ja Pronaxen on reseptilääke.