Liukkailla jäillä

Piti sitten lähteä Espanjaan asti, jotta…

…pääsi kokeilemaan eka kertaa luistelua!

Meillä on luettu tosi paljon kirjaa Aino ja tuhmat luistimet. Tiedättekö: ”Aina, kun äiti irrottaa otteensa, Aino-parka tuiskahtaa kivikovalle jäälle”. Mutta Silvapa ei tuiskahtanutkaan – kiitos tuollaisen luistelutuen!

Kehitys kehittyy ja silleen. Omasta lapsuudesta muistan, että luistelua piti ihan opettelemalla opetella. Kaatua ja nousta ja ärsyyntyä ja nousta ja kaatua ja lähteä kotiin ja itkeäkin vähän. Vähän niin kuin Ainolla siinä kirjassa. Potkuri silloin oli toki joskus apuvälineenä, mutta niitä ei muistaakseni saanut ”viralliseen luisteluaikaan” viedä jäälle.

Tällaisia luistelutukia on tietysti näkynyt pitkään – joskus tämän hetken ja mun lapsuuden välillä ne ovat siis luistinradoille ilmestyneet. Ja siis ihan huippua. Heti alkuun sai onnistumisen kokemuksia ja ”hei minähän osaan” -tuntemuksia. Silvakin pari kertaa kentän kierrettyään kokeili jo hetken ilman tukeakin. Ja yhdellä jalalla seisten.

Kotiin tuloon mennessä isille ja Seelalle illalla kerrottuun tarinaan oli ilmestynyt jostain myös yksi piruetti, haha.

Mutta veikkaan, että muutama tällainen luistelutukikerta, ja sen jälkeen homma lähtee ilman tukeakin vähän niin kuin itsestään. Saas nähdä!

Aurinkorannikollakin voi siis luistella – tämän luisteluhallin nimi on Club de Hielo Benalmadenassa. Kivaa oli, ja kuulemma mennään uudestaankin.

Itsekin olin luistimilla eka kertaa… kääk… ilmeisesti jotain 22 vuoteen! En (kröhöm) ollutkaan ehkä niin taitava (”eeeeen mä mitään kypärää tarvitse!”) kuin luulin, haha. Sanotaan nyt niin, että suht valkoisin rystysin puristin sitä luistelutukea itsekin siinä Silvaa ”auttaessani”.

Lopussa kuitenkin uskaltauduin jopa ottamaan epätarkan luistelu-selfien. Wohoo!

Harmi kyllä isi ei voi tähän riemuun osallistua.

”Minulla on tällainen vaiva, että en voi ollenkaan luistella”, Joel pahoitteli Silvalle.
”No mikä?”, Silva kysyi.
”Minulla on uppiniska”, Joel vastasi.

42

You Might Also Like

  • Lintunen 81
    18.2.2017 at 20:15

    ”Uppiniska” :D Kiitos Joel, mä niin otan tän käyttöön.
    Nimim. Luistimilla viimeksi 20 vuotta sitten.

  • Amaalia
    18.2.2017 at 21:42

    Luistelutuki voi olla hyvä ekalla kerralla mut kannattaa ens kerralla kokeilla ilman :) lapsi oppii tuossa lähinnä nojaamaan, paino ei ole jaloilla, kuten näet.

    Meillä on luistelu lähtenyt siitä, että opetellaan kävelemään luistimilla jäällä. Onnistuu jo 2-vuotiaaltakin. Siitä on helppo sitten pikkuhiljaa opetella liukumista, kun kävely sujuu. Mut eka täytyy olla tasapaino! Kainaloista kiinni pitäminen myös hankaloittaa oppimista (oppii samoin nojaamaan aikuiseen..).

    Mukavia luisteluita ja ottakaahan pienempikin mukaan :) kyllä täällä Suomessa ainakin näkee paljon 2-3-vuotiaitakin sujuvasti jäällä :)

    • Lilah
      20.2.2017 at 17:53

      Samat kokemukset. Seelan ikäinen aloitti jo viime talvena.

  • A
    18.2.2017 at 22:13

    Nopeaa se luistelu lähtee, menkään ihmeessä luistemaan jos Silva tykkää! Yllättävän nopeaa se tasapaino löytyy lapsilla (meillä ei esim. oo ikinä ollut mitään tukia, vaan enempi niin että tuetaan (kainaloista) mahd. vähän ja annetaan lapsen itse hakea ja tosiaan yllättävän näppärästi 2,5v. oppi nousemaan ylös luistimilla).

    Meillä on tosiaan vajaa 5v:llä on jo kolmas talvi luistimilla (valitettavasti Hkissä on kolmena viime vuotena ollut aika lyhyt luistelukausi loppujen lopuksi (tyyliin on ehditty jäälle alle 10 kertaa), tänä vuonna esim. marraskuussa päästiin jo jäälle, mutta sitten joulukuussa vasta joulun jälkeen ja tammikuussa ehdittiin jäälle enää muutaman kerran, helmikuussa kerran ja pelkään että luistelukausi on luonnonjäillä jo mennyt…ja me siis asutaan niin, että 100m kotoa on lähin pieni leikkipuiston luistinrata, muutama sata metriä on sitten isommat jäät ja molemmat vanhemmat diggaa luistelusta). Eka talvi (alle 3v. kanssa) meni niin, että ei paljon kannattanut luistimia ottaa itselle mukaan, kunnes sit lapsi oppi pysymään luistimilla pystyssä. Aina yllättää, mutta lapset tuntuu oppivan vaikkeivat pääsisi harjoittelemaan, sillä toka talvi (alle 4v. kanssa) meni niin, lapsi köpötteli jäällä ja aikuiset luisteli vuoronperään ja vuoron perään toinen hengaili lapsen kanssa (luistimilla sentään :)). Ja tänä talvena lapsi julisti että kohta se luistelee nopeammin kuin minä (vielä voitan, vaan katsotaan ensi talvena).

    Ja jottei kuulosta siltä, että panostettaisiin jotenkin erityisen paljon talviliikuntaan, niin meillähän lapsi ei oo ikinä ollut suksilla. Äitikin viimeksi joskus vuonna 2006 ja isä joskus yläasteella. Ehkä ensi talvena sitten…jos ois lunta enempi kuin pari viikkoa…

  • Saara
    19.2.2017 at 08:35

    Taitaa olla äidilläkin uppiniska kun ei laittanut kypärää päähän.

  • Eeva
    19.2.2017 at 09:23

    Täällä on nyt ollut ihanan aurinkoista ja käytiin eilen jäällä retkiluistelemassa. 4-vuotias luisteli jo 2 km matkan ja tuli sitten pulkan kyytiin. Luisteltiin sitten lenkki vielä nuorempi pulkassa. Isompi jaksaa jo pitkään omin jaloin. Tänä talvena ollaan luisteltu paljon ja oikeastaan ensimmäisestä kerrasta lähtien 4-vuotias pysyi itse pystyssä ja taidot ovat kehittyneet hienosti. Viime talvena oli vielä tosi haparoivaa menoa, mutta kesän aikana on nököjään kehitystä tapahtunut 😀
    Tukia ei olla käytetty kun ollaan luisteltu tuossa lähikentällä. Tärkeätä on mielestäni oppia nousemaan pystyyn ja hakemaan oikea painopiste. Köpöttelemällä meilläkin mentiin aluksi.
    Kivoja luistelehetkiä!

  • Koo
    19.2.2017 at 20:44

    Meilläkään ei mies luistele, ja mäkään en enää, ku lapset oppi niin mun ei tartte enää mennä jäälle. Sen sijaan saan jäätyä kentän laidalla! Jee. Noh, tämän takia me lähinnä ollaan käyty Rautatientorin jääpuistossa, koska äiti voi istua kahvilassa ;)
    Tytön kanssa oli aika hidasta tuo luistelemaan opettelu, mutta poika on paljon reippaampi (tytön pitää heti osata ja jos ei osaa niin kiukku – pelkää myös kaatumista) ja kaatumisen jälkeen nousee heti pystyyn ja yrittää uudestaan. Meillä on molemmat lapset käyneet jo 5-vuotiaina päiväkodin kanssa luistelemassa, niin ihan hyvä osata jotenkuten siihen mennessä. Mun mielestä kuulosti kyllä vähän extremeltä että viskariryhmä lähtee luistelemaan… En kyllä ihan heti menis itse lauman 5-vuotiaitten kanssa, jotka ei varmasti kaikki osaa luistella, eikä varsinkaan laittaa luistimia jalkaansa itse :D

    • A
      20.2.2017 at 09:06

      Meidän päiväkodissa 3-4v. ryhmässä käytiin luistelemassa, 4-5 lasta kerrallaan tosin ja oli rajattu niihin lapsiin jotka ”osaavat luistella” (määritelmä oli että pysyy luistimilla pystyssä ja osaa nousta itse pystyyn). Noiden viskareiden ja nuorempien ”opetussuunnitelmaan” ei kai kuulu luistelun opettelu, mutta aktiiviset aikuiset meidän pk-ryhmässä retkeilyttävät lapsia :) Mutta eskarin ohjelmaan varmaan hiihto ja luistelu jo kuuluu…

      • Koo
        21.2.2017 at 09:08

        Joo eskarista kävivät ihan jäähallilla luistelemassa neljä kertaa. Keväällä vuorossa uinti. On se eskarikin muuttunut muutamassa vuodessa…

    • Tilia
      20.2.2017 at 14:18

      Täällä lumi-Suomessa tosiaan jo 3-vuotiaat luistelee ja hiihtää päiväkotiryhmän kanssa. Nostan hattua aikuisille, jotka jaksaa sitoa aika monet luistimet!

  • Tilia
    21.2.2017 at 12:45

    Kypärästä tuli eilen taas telkusta tämä testivideo. Pitäisi kyllä hommata itsellekin luistelukypärä, kun kerran pyöräilykypäräkin on jo itsestäänselvyys. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/12/miten-hyvin-kypara-suojaa-tositoimissa-akuutin-toimittaja-mikko-penttila-testaa

  • Torey
    22.2.2017 at 13:41

    Loistavaa Joel. :’D