Liikunnan ilo siirtyy sukupolvelta toiselle (sisältää Reiman arvonnan!)

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Reiman kanssa.

Reima täyttää tänä syksynä 75 vuotta. Mun äiti (eli meidän lasten ämmi) täyttää tänä syksynä 79 vuotta. Tässä kuvassa molemmat synttärisankarit ♥

Ämmi ja lapset ratsastivat keppihevosilla metsään.

Liikkumisen ilo ja tärkeys on kulkenut meidän suvussa sukupolvesta toiseen – vanhemmilla sukupolvilla erityisesti arkiliikunnan ja reipashenkisen elämäntavan myötä. Oma 79-vuotias äitini esimerkiksi pyöräilee (autoa hän ei omista) joka ikinen päivä Sotkamon keskustaan kerran tai kaksi; vaikkapa vain yhden maitopurkin hakemaan kaupasta, tai kirjastoon lukemaan päivän lehdet. Tärkeintä on se itse liikkuminen siinä – ei niinkään se, että mitä siellä perillä tekee. Kilometrejä tulee päivässä viidestä kymmeneen, säällä kuin säällä.

Talvellakin hän kulkee pyörällä – tai jos on pyörätiet ihan umpihankea, niin sitten tietysti potkukelkalla.

Omasta mielestäni hänestä ei mitenkään voisi uskoa, että hän on kohta jo kahdeksankymppinen. Koko elämänmittainen liikkuminen näkyy vetreytenä ja hyvänä ryhtinä!

Myös äidinäidilleni (mun oma ämmi) hyvä ryhti oli kunnia-asia. Hän harjoitteli ryhtiään säännöllisesti seisomalla ovenpieltä vasten ja tarkistamalla, että selkä pysyy suorassa. Ja pysyi se! Hän eli 100-vuotiaaksi asti, ja meidän seuraavien sukupolvien tähtäin on ihan samassa!

Molemmilla lapsilla Reiman Fern-kevytuntsikat; iso kiitos teille, jotka viime postauksessa suosittelitte kevytuntuvatakkia koululaiselle! 

Mä myös haluan olla tässä sukupolvien ketjussa sellainen lenkki,  joka välittää liikkumisen ilon ja tärkeyden eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Osittain se käy ihan luonnostaan! Mä ja Joel ollaan itse asiassa molemmat just niitä sellaisia vanhempia, jotka eivät mitenkään malta olla tulematta keikkumaan mukaan kiipeilytelineisiin ja kiipeämättä kiville ja puihin.

Kas tässä aviomieheni puussa.

Ja tässä jälkikasvuni (bongaathan toisenkin?) puussa.

Meidän perhe näköjään viihtyy ihan erityisen hyvin puussa.

Reima täyttää tosiaan tänä vuonna 75 vuotta. Tunteeko kukaan sen historiaa? Mä itse en tiennyt tätä: Reiman toiminta alkoi armeijan vaatteista! Pallo-Paita Oy valmisti siis armeijan varusteita, ja se siirrettiin talvisodan aikana pommitusten vuoksi Helsingistä Kankaanpäähän. Välirauhan aikana Pallo-Paita pääsi muuttamaan takaisin Helsinkiin, mutta Kankaanpäähän jäi työtilat sekä osaavaa työvoimaa. Sitä kannatti tietysti hyödyntää!

Tästä syntyi Kankama oy, joka muutti myöhemmin nimensä Reimaksi. Sodan jälkeen oli puutetta raaka-aineista, joten tärkeää oli totta kai kierrätys: ensimmäisiä tuotteita eli naisten työtakkeja alettiin valmistaa armeijan lumipuvuista kierrätetystä materiaalista.

Vau!

70-luvun Reima-muotia.

Kuka on kuullut materiaalista nimeltään Enstex? Mulle se on sanana ja lapsuuden vaatemainoksista ihan tuttu! 1960-luvulla se oli ennenkuulumaton uutuus. Suomalainen Reino Koski suunnitteli Reima-Pukineelle tämän Enstex-materiaalin ja siitä valmistetun lasten ulkoiluhaalarin. Sen kestävyys ja ominaisuudet mullistivat lasten ulkoleikit ja antoi ihan uusia mahdollisuuksia ulkoiluun säällä kuin säällä.

Varmaan ensimmäisiä suomalaisia lasten teknisen pukeutumisen materiali-innovaatioita!

Enstex-haalari syksyltä 1977.

1990-luvulla Reimalla lisättiin Enstexiin mikrohuokoista polyuretaania, jotta Enstexiä oltaisiin saatu vielä vedenpitävämmäksi. Siitä tuli kuitenkin liian paksua. Kehitystyötä jatkettiin, ja lopulta pitkän työn tuloksena kehitettiin Reimatec: suojaava, hengittävä ja vedenpitävä materiaali.

Pusakka Reiman Birger, housut monivuotinen lemppari Idea.

Niin kuin tiedätte, mehän vannotaan teknisen laadukkaan ulkopukeutumisen nimiin. Mut on tehty sokerista, joten en todellakaan halua kastua tai olla kylmänä. Säällä kuin säällä ulkoilussa on mulle se tärkeä juttu, että sen täytyy olla mukavaa säällä kuin säällä. Ei kylmänä, varpaat märkinä ja hampaat kalisten!

Jos haluatte palauttaa mieliin, miltä musta tuntui ennen kuin mulla oli vedenpitävät Reiman Wetter-kengät, niin mun märkävarvasfiilikset voi palauttaa mieliin täältä. (sisältää tähdellä peitettyjä voimasanoja, sori)

Ja meidän lapset on ihan samanlaisia kuin mä; samasta sokerista tehtyjä, ha. He rakastavat ulkoilua ja lähiluonnossa liikkumista ja juoksevat tuolla pitkin pihoja joka päivä, mutta varusteiden pitää olla sopivat. Toinen palelee helposti, joten lämmintä ja vedenpitävyyttä tarvitaan. Toinen taas ei kestä ikävältä tuntuvia materiaaleja, puristavia tai kinnaavia kohtia, ryppyjä alla olevissa vaatteissa tai kiviä kengissä.

Molemmat liikkuvat, kiipeilevät, juoksevat ja keikkuvat, joten vaatteiden pitää joustaa ja niissä pitää olla helppo liikkua.

Kun sellaiset varusteet on, niin ulkoilu on oikeasti kivaa säällä kuin säällä.

Sadeasuja vuoden 1968 keväältä. Materiaali näyttää vielä jäykältä, mutta kuoseissa on jo reimamainen fiilis! Voi näkisipä nämä väreissä, että minkä väriset ovat olleet!

Onnea siis synttärisankari-Reimalle ja kiitos  75-vuotiaalle ikinuorelle kaikesta siitä kehitystyöstä, jonka myötä suomalaiset lapset (ja muuallakin maailmassa nykyisin!) pystyvät liikkumaan ulkona mukavasti! Erityisesti meidän sääolosuhteissa tällaisia materiaaleja tarvitaan, jotta liikunnan ilo pysyy yllä!

Ja edelleen olen sitä mieltä, että esimerkiksi espanjalaiset saisivat ottaa meidän suomalaisten lasten pukeutumisesta mallia; siellä kun lapset menevät ihan hepenissä ja leikissä hankalissa tylli- ja tekokarvavermeissä silloin, kun suomalaisilla on jo kuorivaatteet ja merinovillakerrokset päällä. Kansainvälisen verkkokaupan myötä ennustan kyllä Reimalle läpimurtoa ympäri maailman, kun muuallakin hoksataan, miten mukava on liikkua säähän sopivassa varustuksessa!

Söpöstelyä vuosilta 1969 ja 2019. Eli 50 vuoden ero kuvissa, mutta lasten poseerauseleet on samat, hih! Eka kuvan tyttö on varmaan noin kuusikymppinen siis nykyään, tunnistaakohan joku vaikka äitinsä kuvasta…?

Löytyykö teiltä omia nostalgisia Reima-muistoja – tai onko joku Reiman vaate tai tekninen ominaisuus helpottanut teidän tapaa liikkua? Kommentoi tähän alle, niin osallistut samalla arvontaan!

Kaikkien pe 4.10. klo 18 mennessä kommentoineiden kesken arvon kahdet Reiman heijastavat topparukkaset eli Vilkku-rukkaset, eli arvon ne siis kahdelle eri voittajalle.

Ihan huiput muuten nuo heijastavat hanskat – taas yksi huippuhyvä Reiman innovaatio meidän sääolosuhteisiin eli talven ikuiseen pimeyteen, haha. Mutta iso suositus noille hanskoille, oikeasti näkyvät hyvin!

Reima-muistot kehiin siis! Onko kenelläkään ollut Reimaa jo itsellä lapsena?

Tässä mun lapsuuden ulkoilu-lookia:

Kuvien takana luki vuosiluvut 1978 (1-vuotias) ja 1980 (3-vuotias).

”Koska sä oot viimeksi käynyt pilkillä?”, Joel kysäisi.
”Luultavasti silloin, kun tuo kuva on otettu”, minä vastasin.

12

You Might Also Like

  • Karoliinn
    27.9.2019 at 22:19

    Mä oon koko lapsuuden ollu reiman vaatteissa! Meiän kotikylässä on yhä pystyssä kauppa, josta reimaa ostettiin. Ysäri-reimaa! :D nykyään puen nää lapsetkin vaan reiman ulkovaatteisiin, kun niihin mä luotan :) noi heijastavat hanskat on tosi hyvät! Meiän isommalla on ne, ja ne on kyllä huikeen lämpimät ja heijastaa! Tykkään siitä kun lapset pysyy kuivana ja lämpimänä ja vaatteet KESTÄÄ! ja menee pitkään, ja jälleenmyyntiarvokin on hyvä. :)

  • Kiskis
    27.9.2019 at 22:54

    90-luvun lapsena sanoisin, että kyllä reimaa on varmasti ollut, mutta mitään ei ole kyllä säilynyt kun kaikki kierrätettiin sisarukselta ja serkulta toiselle niin kauan kuin kesti. Elävä muistikuva on lapsuuden haalareista joissa oli paikkoja polvissa ja takapuolessa.

    Omalla muksulla ulkoiluvaatteet on pitkälti vain Reimaa. Kierrätettynä tai uutena outletista.

  • Tiina
    28.9.2019 at 07:02

    Reiman vaatteet olen todennut hyviksi lapsella :) omassa lapsuudessa äitini ompeli ulkohaalarit ym.

  • Lilas
    28.9.2019 at 07:37

    Muistan! Mulla oli tummansiniset haalarimalliset enstex toppahousut. Ja taisi olla punainen haalarikin, Ja nuo lapasiin paakkuuntuvat lumet muistan myös.

  • A
    28.9.2019 at 08:18

    Meillä muistan siskolla olleen Reiman punaisen Enstex-haalarin. Mutta muuten meidän perheen ulkovaatteet tuli pääosin pohjois-Karjalaisen Sastan myymälästä ja sitten teini-iästä eteenpäin R-Collectionilta. Aina sukulaisreissulla mentiin Sastan tehtaanmyymälään ja muistan vieläkin ihania 80-luvun neonvärisiä toppavaatteita mitä mulla oli :) Sasta ei taida enää lasten vaatteita tehdä (vaikka tehtaanmyymälä edelleen löytyy samasta paikasta kaipa), joten lapsi on puettu useinkin Reimaan (tosin kilpailijoina on välillä Molo tai Ticket Outdoor…mikä huvittaa mua edelleen, koska ekan kerran vk-termin opittuani repeilin, että kuka pukee lapsensa merkkiin ”Molo” tai ”Tciket to Heaven”, buahhhaa).

  • Hanna
    28.9.2019 at 09:25

    En muista että itselläni olisi ollut reiman vaatteita pienenä. Omalla lapsella suosin Reiman ulkoiluvaatteita. Varsinkin rukkaset ovat hyvät kun sisävuori on tiukasti kiinni ja peukalo helppo pujottaa pienelläkin lapsella. Myöskin takit ja ulkohousut niin välikauteen kuin talveen ovat olleet tosi hyviä. 🙂

  • Aino
    28.9.2019 at 10:35

    Meillä mummi suosii edelleen Reimaa, jota itsekin lapsena paljon käytin. Yhtään ei haittaa, ulkoiluvaatteet on tosi tykättyjä meidän lasten päällä. Heijastava toppahaalari menee toivottavasti esikoiselle vielä ainakin alkutalvesta! Heijastavia rukkasia on tallessa 1 kpl, missä lie sen pari :D

  • Sade
    28.9.2019 at 11:44

    Lapset puetaan käytännössä päästä varpaisiin Reimaan ulos lähtiessä. Tekniset ominaisuudet on omaa luokkaansa kyllä. On kiva kun tietää jo mistä tuotteista tykkää, voi aina ostaa vaan isommassa koossa seuraavat vermeet, eikä tarvitse enää pukemista sen enempää pohtia.

    • krista
      28.9.2019 at 20:51

      Meillä on tää sama! Esimerkiksi Patterit/Wetterit on ollut jo koossa 25-26-27-28-29-30, Askare-hanskat 2 3-4, ja Idea-housut softshell-takit 98-104-110-116. Nyt on ainoa harmillinen juttu, että tytöt käyttää samaa kokoa muissa paitsi kengissä, niin ei riitä että hankkii yhden aina seuraavaa kokoa vaan pitää olla kahdet samankokoiset, höh!

  • Katarimaria
    28.9.2019 at 14:07

    Mulle ei ole jäänyt mieleen, minkälaisia vaatteita itsellä on lapsena ollut, mutta Reima on tulossa tutuksi nyt kun omasta vauvasta on kasvamassa kurahousutaapero. Mukavaa on, että kirpputoreiltakin löytyy helposti hyväkuntoisia Reiman vaatteita, selvästi kestävät mainiosti lapselta toiselle!

  • Airi
    28.9.2019 at 16:59

    Nyt kun katselin noita vanhoja kuvia tuossa niin heti bongasin tuon Reiman sadeasun, minulla oli sellainen, olen syntynyt 1966. Omalla tyttärelläni oli Reiman haalareita ja hanskoja ja pipoja koko ajan kun hän oli ala-asteellakin vielä. Hän on syntynyt 1988. Muistan eräänkin haalarin todella selvästi, piti hyvin tytön kuivana märälläkin säällä mutta oli lämmin, välikausihaalari, puna-musta väriltään. Nyt kun suunnitellaan lapsenlasteni haalareita ja takkeja/ulkoiluhousuja niin suosittelen aina Reimaa ja sitä tytär ostaakin. Melkein joka vuosi tulee ostettua kun kaksi poikaa ja kasvavat hurjan nopeasti.

    • krista
      28.9.2019 at 20:48

      Oi mahtavaa! Minkä värinen se oli? Kuvasta ei saa selvää, mutta mä jotenkin arvailen keltaista tai vaaleanvihreää, osuuko oikeaan…? :)

  • Satu
    28.9.2019 at 19:38

    Meillä myös lapsilla aina ollut käytössä Reiman ulkovaatteet ja nykyisin iltatähdellä kengätkin Reiman. Pidän kovasti. Toivottavasti arpaonni suosisi.

  • Susanna
    28.9.2019 at 20:15

    Ei ole vielä Reima-muistoja ehtinyt kertyä kun vasta opetellaan äitiyttä :)

  • rek
    28.9.2019 at 21:06

    Ei ole omia Reima-muistoja (muuta kuin naapurissa asunut Reima niminen poika). Mutta omilla lapsilla Reima on ykkönen!

  • Toa
    28.9.2019 at 21:53

    Joitain mielikuvia on että meillä olisi ollut reimaa, tai sitten jollain kaverilla oli ja on vaan jäänyt mieleen 😅 noi rukkaset ois ihan huiput nappulalle aamuiks ja illoiks, meidän kylällä kun ei uskota kävelyteihin eikä kaikilta osin katuvaloihinkaan 🙈

  • Tiina
    28.9.2019 at 21:57

    Meillä tulee yleensä ostettua Reimalta rukkaset välikauteen ja talveen.
    Toivoisin kuitenkin Reimalta avoimuutta ja läpinäkyvyyttä siihen missä tuotteet valmistetaan, noudatetaanko maan ympäristölakeja kemikaaleja käsitellessä ja saavatko ihmiset kohtuullisen palkan työstään. Ja ketkä sen puuvillan poimivat, ketkä sen viljelevät – noudatetaanko siinä prosessissa ympäristölakeja (noup).

    Parannettavaa löytyy ja huimasti. Nykyään vastuullisuus koko prosessin jokaisessa vaiheessa määrittää hyvin pitkälti mistä vaatteet ostan. Reiman rukkasia ilman ei vaan olla pärjätty…tsemppiä Reimalle kohti vieläkin reilusti vastuullisempaa vaatetuotantoa!

  • Ellliisa
    28.9.2019 at 22:06

    Reimaa on ollu itsellänikin käytössä, muistelen että jopa 5lk ollessani pukeuduin reiman toppahaalariin.

  • Karoliina
    28.9.2019 at 23:18

    Reiman askare – välikausirukkaset! Ne on tuonut meille pelastuksen, kun tuntui että mitkään hanskat ei toimi, nämä pitää kuivana ja lämpimänä ennen topparukkaskeliä.
    Oon kans niin sitä mieltä että muualla maailmassa on Reiman mentävä aukko! Saksassa lapset ei vaan yksinkertaisesti ulkoile huonolla kelillä, raukkaparat☹️

  • Veera
    29.9.2019 at 08:25

    Lapsena oli Reimaa ja myös teini-ikäisenä oli Reimaa laskettelu vaatteissa. Harmi että ei enää ole naisten mallistoa, Silloin mielestäni oli. Vilkku hanskat löytyy myös meidän lapsilta ihan huippu hyvät.

  • Mimmis
    29.9.2019 at 08:52

    Heh, mua niin nauratti, kun löysin juuri iltatähdelle silmääni miellyttävän pipon – kuinka ollakaan, merkkinä siinäkin Reima. Että hän on nyt _todella_ päästä varpaisiin puettu Reimaan :D Haalareissa ja hanskoissa Reimatecin tekniset ominaisuudet saavat meidät kerta toisensa jälkeen valitsemaan saman merkin. Kengissä on vielä osaksi Vikinginkin omia.

  • Mervita
    29.9.2019 at 10:06

    Pojilla ollaan pari vuotta käytetty talvisin Reiman vedenpitäviä toppatakkeja. Koululaisen voi huoletta lähettää räntäsateellakin kouluun eikä tarvitse olla huolissaan että kastuisi. ja paleltuisi Kadullamme ei ole jalkakäytävää ja tokaluokkalaiselle liikenteessä säntäilevälle heijastavat hanskat olisivat huippu juttu!

  • 1 2 3