#meollaanlifie (ja BLOGIUUTISIA!)

Blogiuutisia! Blogiuutisia! Blogiuutisia!

Joku tuossa muutama päivä sitten huomasikin blogin yläpalkissa Indiedays-logon ja kyseli, että ”mitä täällä oikein tapahtuu”. No, tapahtui testaamista. Nyt palkki on oikea, ja siinä ei lue Indiedays, vaan… …Lifie!

screenshot_lifieRyhdyin reilu vuosi sitten itsenäiseksi bloggaajaksi ja olen ollut tähän päätökseen niii-iiin tyytyväinen. ”Taustatukena” minulla on ollut tämän reilun vuodena ajan Blogiringin yhteisö – sieltä olen saanut jonkin verran yhteistyöehdotuksia, mutta ennen kaikkea sellaista ”kulissien takaista” tukea muilta bloggajilta. Siellä erilaisten bloggaajien kesken on huudeltu kaikenlaista: teknisistä vinkeistä kakkuresepteihin (arvatkaa, kumpaa mä oon huudellut).

Yhtä olennaista juttua olen kuitenkin ”menneisyydestä” kaivannut: aktiivista lukijoiden ja bloggaajien yhteisöä.


On pakko myöntää, että ”itsenäistymisen” jälkeen oma blogien lukemiseni on… …kaventunut. Enää ei ole ollut sellaista blogien yhteistä etusivua, josta klikkailla lukuvinkkejä ja eksyä spontaanisti ihan uusiin tuttavuuksiin. Joskus jäädä vakkariksikin; kommentoida ristiin rastiin – seurata aktiivisesti sekä toisten bloggaajien elämää että aktiivisten kommentoijien kirjoituksia muuallakin kuin omalla tontilla.

Oikeaa toimivaa fiksua aktiivista keskustelevaa vertaistsemppaavaa blogiyhteisöä. Täällä oman blogin ympärillä meillä tietysti jo oma yhteisö on – mutta myös eri blogien (ja niiden lukijoiden) välistä isompaa yhteisöä olen tässä kuluneen vuoden aikana ikävöinyt.

Ja siis JESH! Nyt salainen toiveeni on toteutumassa – ja uusi sellainen on syntymässä! Tein kirjaimellisesti kahden käden tuuletukset, kun kuulin tästä ideasta. Ja nyt se sivu on auki, ja sen nimi on siis Lifie.

”Vahvojen vaikuttajanaisten sivusto”, tuolla Lifiessä lukee. Ja: ”hyvinvoinnista ja sisustuksesta perheeseen ja päivän polttavien aiheiden ruotimiseen”. Kyllä, kyllä. Ihan mun paikka.

Homma on tällä hetkellä LÄHES valmiina (sivu avautui ”hiljaisesti” eka kertaa eilen, ja teknistä puolta vielä edelleen hiotaan), mutta jo nyt halusin hehkuttaa tätä: tulkaa tekemään mun ja muiden bloggaajien kanssa tästä aktiivinen, keskusteleva, fiksu ja hyvänhenkinen oma sivusto! Meidän kaikkien näköinen!

Lifie on siis tavallaan kaikkien näiden itsenäisten blogien yhteisö ja yhteinen etusivu – ja sen kautta pääsee nyt 164 eri blogiin. Vau. Olen tässä tämän aamupäivän selannut blogeja sellaiseen akuuttiin paljoudenhuumaan päätyen. Joukossa on vanhoja tuttuja lemppariblogejani, mutta myös valtavat määrät kivoja ”uusia” (minulle) blogeja, joista en ole tätä ennen koskaan kuullutkaan!

Uutta luettavaa ja uusia blogikavereita (toivottavasti), jee!

…ja siitä se idea sitten lähti! Uusi blogihaaste #meollaanlifie

Tässä viisi poimintaa Lifien lemppariblogeistani: kolme näistä on minulle entuudestaan tuttuja suosikkeja – ja lisäksi kaksi ihan uutta tämän aamun löytöä!

Tunnetko näitä blogeja?

1. Missä olet Laura?

Mäenkestä – anteeksi jo etukäteen – mun on pakko aloittaa tällä puujalkavitsillä, nyt se lähtee… Missä olet Laura; no TÄÄLLÄHÄN sä olet Laura! <3

Ulltimate-Lily-lempparini Laura lähti itsenäiseksi bloggaajaksi ja jee jee jee päätyikin nyt mukaan Lifieen! Oon niin iloinen!

Laura kirjoittaa kauniita arkisia (ei liian siloteltuja) ajatuksia ja suoria mielipiteitä. Omaa elämäänsä, omalla tyylillään. Ihanasti. Jos et ole vielä alkanut lukea Lauraa, niin todellakin suosittelen!

missaoletlaurablogijpg

kuva: Laura / Missä olet Laura? -blogi

2. Emmi Nuorgam

Emmin blogi kuuluu tietysti tälle listalle. Ajattelin jopa, onko se lemppariblogivalinnakseni liian ”itsestäänselvä”, mutta hei – en mä voinut sitä tästä listauksesta poiskaan jättää! Oon niin iloinen, että myös Emmi on Lifiessä – se tietää yhteisöön hyvää ja perusteltua keskustelua, mielipiteitä ja ajankohtaisia aiheita.

Itse tykkään Emmin postauksissa eniten kantaaottavista teksteistä, jotka laittavat ajattelemaan – mutta ainakin yhtä paljon tykkään myös rehellisistä kuvauksista lapsiperhearjesta. Vaikkapa nyt tämän päivän postaus.

3. Onnistain on puolet sinun

Minulle hieman uudempi tuttavuus tältä Blogiringin ajalta eli noin vuosi sitten tutustuin tähän: Onnistain on puolet sinun eli lyhyemmin Onnistain.

Hauskaa ja hyvin kirjoitettua lapsiperhearkea puutalossa heilläkin – sijaintina idyllinen puutalojen Porvoo. Ehkä hieman seesteisempää meininkiä kuin meidän kaaoksessa (heh kenelläpä ei olisi), mutta tosi kivaa luettavaa ja välillä naurunhykerryksiä.

Suosittelen tsekkaamaan erityisesti Onnistain-blogin videopostauksen ilmalämpöpumpusta (blogiyhteistyö) – niiii-iiiiin samastun!!! Ihan mahtava video!

onnistain

kuva: Onnistain on puolet sinun -blogi

…ja sitten kaksi tämän aamun uutta kivaa tuttavuutta! Näihin ihastuin ensisilmäyksellä ja aion ehdottomasti jäädä seuraamaan!

4. Luomutsi

Tämähän oli kiva tuttavuus! Kahden lapsen äidin ”luovimista luomumaailmassa” – ja ensisilmäyksellä mukavan ”kiihkottomaan” ja helpostilähestyttävän arkiseen tapaan. Blogi synnytti tosi mukavan ensivaikutelman!

Erityisesti tykkäsin lukemistani (tuoreimmista) postauksista tästä puheenaiheesta: ottaisitko lapsesi mukaan kanan teurastukseen? Niin mistä se liha oikein tuleekaan…? Jaiks. Hyvä keskustelunaihe, menkää ihmeessä vaikka kommentoimaankin!

5. Nauran auringolle

Jesh, mikä blogilöytö! ”Rentoa elämää kesäisin Suomessa ja talvisin Barcelonassa”. Ja Suomessa ollessaan perhe vieläpä asustelee keltaisessa viehättävässä puutalossa ja remontoi sitä – voisiko olla osuvampaa blogituttavuutta minulle – myös tätä jään ihan ehdottomasti seuraamaan!

nauranauringolleblogi

kuva: Matkatar / Nauran auringolle -blogi

Täten haastan siis kaikki nämä viisi blogia sekä kaikki teidät 164 Lifie-bloggaajakollegaa nyt samaan!

Nimeä siis blogissasi viisi Lifie-lemppariblogiasi ja vinkkaa niistä omille lukijoillesi – blogit voivat olla sinulle joko vanhoja tuttuja tai uusia tuttavuuksia! Linkkaa myös näihin blogeihin, jotta me kaikki löydämme uutta kivaa luettavaa :)

…ja merkitse postauksesi (ja Insta-kuvasi) #meollaanlifie

Jätä myös ihmeessä puumerkkisi ja linkki omaan blogiisi tämän postauksen kommenttikenttään! Tullaan tutuiksi! <3

Lifie-etusivu siis täällä,
Lifien Facebook-sivu täällä,
ja Instagram-sivu täällä.

Odotukset korkealla, tehdään tästä yhdessä netin paras yhteisö! <3

 

PS. Olivatko nämä viisi vinkkaamani blogia sinulle entuudestaan tuttuja?

11

You Might Also Like

  • Katri
    28.10.2016 at 15:42

    Kiitos haasteesta, olen kyllä niin otettu tästä kunniasta, että mistään tuntemastani kielestä ei löydy edes sanoja!!! En kestä!!!! Ihana, ihanampi, maailman ihanin Krista, saat ison pusun kun seuraavan kerran nähdään! :D <3

    • krista
      28.10.2016 at 15:44

      Hahaa, kiitos itsellesi kivasta blogista! <3 Että sä saat kyllä kans pusun!

  • Emmi Nuorgam
    28.10.2016 at 15:49

    💖 Oon vähän häkeltynyt näistä sanoista. Tartun haasteeseen kunhan saan puhekyvyn takaisin.

    • krista
      28.10.2016 at 15:52

      Hihii, pusi pusi! <3

  • Kuppikakku
    28.10.2016 at 15:51

    Nyt toi oranssi palkki muuten liikkuu mun koneella. Tai siis palkki tavallaan pysyy paikallaan kun kaikki muu liikkuu. :P
    (Ps. vaihdoin joo nikkiä, kun meitä oli samoja kaksi)

    • krista
      28.10.2016 at 15:56

      Joo, se on ärsyttävä häikkä vielä! Tää tapahtui siinä ”testivaiheessakin” pari päivää sitten ja mun teknisella (epä)tajulla johtunee siitä, että mun blogipohjassa se on koodattu pysymään siinä ylhäällä (ja se ei ole haitannut ennen, kun sen päällä ei ole ollut mitään; sitä ei ole huomannutkaan, että se pysyy paikoillaan) ja nyt kun siinä sitten on TOINENKIN palkki tullut tuolta Lifie-sivulta, niin se ikään kuin jättää sen toisen palkin kokoisen kolon siihen…

      Mä to-del-la toivon, että tuo saadaan korjattua, mutta omat kyvyt ei riitä koodaamiseen! Kunhan tuolla Lifien puolella viimeiset fiksaukset on tehty ja ”uskallan” mennä siellä kiireisiä koodareita häiritsemään, aion pyytää kyllä apuja tän korjaamiseen. En kyllä ihmettelisi, jos menisi muutama päivä tässä tällä tavalla. Voisin kyllä poistaa koko palkin, mutta sit mun postaukset ei nousisi tuonne etusivulle ja se ois sit tietty mälsää…

    • krista
      28.10.2016 at 15:57

      …ja kiitti kun vinkkasit nikin vaihdosta, nyt hahmotan, mikä sun aiempi nimimerkki oli! Mutta kiva, tää on hyvä nimimerkki! :)

    • Anomuumioriginaali
      28.10.2016 at 15:58

      Sama täällä, vähän bugilta haiskahtaa.

      • Anomuumioriginaali
        28.10.2016 at 15:59

        Oho nyt kuulostaa ihme nillitykseltä mun kommentti kun olitkin jo ehtinyt vastata, en siis ollut nähnyt vastauksia! :D

        • krista
          28.10.2016 at 16:00

          Haha joo mä kommentoin samaan aikaan :D Ei kuulostanut nillitykseltä :)

      • krista
        28.10.2016 at 15:59

        Joo toi on megaärsyttävä… Toivottavasti saadaan korjattua; nyt ei oma ymmärrys ton koodaamisen kuitenkaan riitä, joten joudun odottelemaan vapautuvia nörttejä apuun :)

  • Ansku
    28.10.2016 at 15:55

    Jee tämä on huippu! Innostuin itsekin ihan uudella tavalla <3 Kiitos inspiksestä :)

    Oma blogini on tämä: http://www.peaceandstyle.fi/

    • krista
      28.10.2016 at 15:58

      Jee, kiva tutustua uusiin blogeihin ja ihmisiin niiden takana – kiitos linkistä!

  • Matkatar
    28.10.2016 at 16:40

    Kiitos kiitos vielä tästä mahdollisuudesta ja kunniasta! Innoissani lähden etsimään minäkin Lifien suosikkiblogejani :D

    • krista
      28.10.2016 at 16:44

      Mahtavaa! Oli kyllä kiva löytö tää sun blogi – ja siis ei vähiten siksi, että mekin ollaan just lähdössä talveksi Espanjaan :)

  • Immu
    28.10.2016 at 17:44

    En tiedä oliko tästäkin bugista joku maininnut, mutta mulla ainakin käy niin että jos selaimen sivu ei ole koko näytön kokoinen vaan kapeampi niin tuo ylhäällä oleva Lifie-logo muuttuu ihan hervottoman kokoiseksi. Niin suureksi, että F-kirjamen alaosa peittää sun naamasi bannerikuvassa. En sit tiedä olenko ainoa joka ei aina pidä selaintaan koko näytön kokoisena. Monta rautaa tulessa jne :) Ja tämä vain Firefoxilla, Chromella käyttäytyy ihan normaalisti :)

    • krista
      28.10.2016 at 17:48

      Kiitos vinkistä, en ollut tällaisesta kuullut! Tuolla kerätään vikalistaa ja korjataan niitä tässä vielä koko ajan, eli välitän tiedon eteenpäin!!!

  • Kuppikakku
    1.11.2016 at 14:42

    Nyt se palkki ”liikkuu” (eli siis pysyy paikallaan muun sivun liikkuessa) enää etusivulla, ei sitten kun klikkaan tekstin auki. Edistystä :D

    • krista
      1.11.2016 at 15:02

      Hahaa, pienin askelin :D :D :D

      • Kuppikakku
        1.11.2016 at 22:53

        No nyt näyttäis pysyvän paikallaan! :D

  • Hannis
    5.11.2016 at 12:37

    Hei! Kiva kun laitoit haasteen pystyyn :) Uusia tuttavuusia täälläkin – ootko käynyt meillä? http://toukokuuntytto.blogspot.com

    • krista
      5.11.2016 at 15:42

      Jee, kiitos vinkistä! Kävin jo kurkistamassa ja kivalta näytti – ihan varmasti palaan uudestaan lukemaan, kun saan tänne Espanjaan paremman nettiyhteyden! Kiva, kun linkkasit! <3

  • PikkuKirppunen
    5.11.2016 at 19:32

    Tuolla joku jo tosta Lifie-logosta mainitsikin, ja sanoi, että se on vähän iso. Mainitsi myös, että L-kirjaimen alaosa osuu sun bannerikasvoihin. Mulla on sama ongelma, mutta L:n alaosa peittää blogijulkasun otsikon. Lisäksi mulla on tullut Lifie-logon myötä hirrrrmuisesti tilaa tuonne sivun oikeaan laitaan; tavan näyttönäkymässä näkyy vain ensimmäisestä I-kirjaimesta noin 3/4. Sinänsähän tämä ei ole ongelma muuten kyin silloin, kun vähän varomattomastiliikuttelee sivua ja päätyy ylös tai alas liikaa ja sinne sivulle, jolloin joutuu aina hetken etsimään oikeaa paikkaa, missä kohdassa oli oikeasti lukemassa. Lisätila ei kuitekaan johda esimerkiksi kommenttien jatkoreplyjen kokonaiseen näkymiseen.
    Ja siis mobiilissa (Android) nämä ongelmat. Ihan vain siksi mainitsen, että jos se on jokin bugi, josta et ehkä ole tietoinen.

    • krista
      5.11.2016 at 19:58

      Kiitos vinkistä! Joo, ehdottomasti on joku bugi, ei pitäis olla noin! En ole nyt vielä kovinkaan näistä omista bugeista ilmoitellut eteenpäin (muuta kuin yleisesti, että niitä on), kun oon tiennyt, että siellä koko ajan fiksataan. Mutta maanantaina voisin laittaa esim. tän sinne tiedoksi! Kiitos! Laittakaa aina muutenkin tietoa, kun on jotain omituista! Mä itse näen erilaisen näkymän, kun toimin admin-kirjautuneena ja siksi en välttämättä tällaisia ollenkaan huomaa! Tällaistakaan en ollut huomannut, vaikka mullakin Anrdoid.