Lempiravintolassa ilman lapsia (tavallaan)

Jo ensimmäisellä Fuengirolan-käynnillämme pari vuotta sitten löysimme rantakadun toisesta päästä libanonilaisen ravintolan, MezzaNotten. Jotenkin jo siitä ensikäynnistä asti ravintolasta jäi niin niin niin hyvä fiilis. Ruoka oli ihan järjettömän hyvää tietysti, mutta samanaikaisesti… …no: hyvä fiilis.

Myös viime talvena palasimme MezzaNotteen. Ja tänä talvena heti, kun olimme vähän asettuneet. Kävelimme pitkän matkan rantabulevardin toiseen päähän kohti libanonilaisia meze-annoksia. Mmmm.

Jännä sinänsä, että emme ole koskaan käyneet tässä ravintolassa lasten kanssa. Tai no tavallaan olemme monestikin – lapset voi nimittäin nähdä tuossa seuraavassa kuvassa taustalla. Kun he heräsivät päiväunilta, heillä ei ollut tietysti minkäänlaista käsitystä siitä, että äiti ja isi olivat käyneet rauhassa kahdenkeskeisellä lounaalla sillä aikaa <3

Tämä on meidän niitä hetkiä. Juuri niitä, kun huokaillaan, että onneksi ollaan täällä taas.

Turha muuten kysyä, että millaisia pääruoat tässä ravintolassa ovat. Ei mitään käsitystä. Mun kokemus libanonilaisesta (ja myös turkkilaisesta) ruoasta on selkeä: (kasvissyöjän) pääruoka on aina pettymys meze-herkkujen jälkeen. Niinpä en ole edes kokeillut.

Tabouleh, hummus, tahini, ja mitä-ikinä-ihanuuksia olettekin. NAM. Enkä voi muuten käsittää, miten kukkakaalikin voi olla niin järjettömän hyvää.

Kerronpa vielä salaisuuden. Ravintolan meze-annoslajitelma on tarkoitettu minimissään kahdelle hengelle. Me tilataan se aina kahdelle. Juu-juu, kahdelle juu. Mutta mä tavallisesti syön sen ihan yksin. Ahmatti.

25
Like
5

You Might Also Like

  • Tilia
    18.11.2017 at 13:41

    Tuo on kyllä ihan jotain käsittämätöntä, että tuonikäiset lapset nukkuu ylipäänsä mitään päiväunia ja että suostuvat/mahtuvat nukkumaan niitä vielä rattaissa. Silvakin on jo melkein eskari-ikäinen eikä mikään 2-vuotias, jolloin meillä on rattailla kulkeminen loppunut, ulkona nukkuminen jo toki aiemmin, kun ovat olleet vähän meneväisempää sorttia eikä ole todellakaan uskaltanut yksin jättää pihalle ”nukkumaan”… Teillä on todella luksusaikaa kahdestaan päivisin, ymmärtäkää nauttia siitä!

    • krista
      18.11.2017 at 17:05

      Joo todellakin nautitaan, noi päikkärihetket on ihan luksusta! <3 <3 <3

  • Anna
    18.11.2017 at 19:48

    Nyt tunnustan etten ole lukenut tätä kyseistä postausta enkä edes aio vielä tulla lukemaan, mutta kommentoin uuteen postaukseen kun olen huomannut että usein niiden kommenttikentät luetaan ja vanhojen välttämättä ei 8en tiedä miten sinä).

    Löysin tämän blogin varmaan viikko sitten ja olen nyt lukenut ensimmäiset puoli vuotta ihan silmät tapillaan. Meinasin yhtenä päivänä myöhästyä esikoisen 3v päiväkotihausta kun ”vielä yksi postaus… Vielä ehtii yhden… Tämä on jo viiminen…. Vielä tuon ehtii kun se on noin lyhyt… Paskat nyt olen jo myöhässä!”.

    Reilut kolme vuotta sitten esikoisen syntymän jälkeen luin samalla tavalla Lähiömutsia ja näköjään nyt kuopuksen kanssa Puutalobabya.
    Kyllä tulen oikeasti lukemaan tämänkin postauksen, mutta vasta myöhemmin :) Haluan edetä järjestyksessä enkä spoilaantua siitä millaista teidän elämänne on tällä hetkellä. Minä kun olen vasta teidän perheenne elämässä vuodessa 2012.

    Kiitokset tästä blogista.

    • krista
      18.11.2017 at 21:19

      Ihana kommentti! :) Toivottavasti tulet tänne kuitenkin lukemaan vastausta (etkä spoilaannu hih), koska haluan sanoa, että KIITOS! Tuli tos hyvä mieli :) Sulla onkin sitten tosiaan viisi vuotta luettavaa ja kiinniotettavaa meidän perheen elämästä – mutta heh enpä kerro eteenpäin, että ei spoilaannu :D Kerro ihmeessä, kun olet päässyt nykypäivään asti lukemisissasi; kiva, kun löysit mukaan! :)

      • Anna
        19.11.2017 at 17:13

        Tulin lukemaan ja ilahduttavaa voida ilahduttaa. Minua ilahduttaa että on paljon luettavaa :) Ja jahka pääsen vähän lähemmäs nykypäivää niin kuulet minusta varmasti, koska olen varsin ahkera kommentoija.
        Eli kuulemisiin joskus tuonnempana :)