Kolme plus viisi

Aprillipäivän jälkeisenä ja maanantain vastaisena yönä vuonna 1.4.2012 satoi 20 cm lunta. Näin pihamaan peittävän valkoisen lumivaipan, kun kaksi valkopukuista miestä kantoi minut paareilla ambulanssiin.

Lapsivedet olivat lorahtaneet kylpyhuoneen lattiaan rv 34+0. Kätilöopistolla minuun pistettiin kortisonia vauvan keuhkoja vahvistamaan. Synnytystä alettiin käynnistelemään tiistaina 3.4. Kun se ei ensin alkanut käynnistyä, lepäsin yhden yön ja torstaina 4.4. klo 9 siirryin synnytyssaliin.

Tykkäsin ilokaasusta.

Silva syntyi seuraavan vuorokauden puolella aamuyöllä 5.4.2012.

Kaksi vuotta myöhemmin, perjantaina 4.4.2014 Joel lähti aamulla työpaikalleen Roviolle. Joel ehti sanoa esimiehelleen ”huomenta” ja ”katsotaanko se aika kehityskeskustelulle, kun mulla saattaa isyysloma käynnistyä koska vaan”, kun sai tärisevä-äänisen puhelun minulta. ”No nyt ne vedet meni!” Vastoin kaikki odotuksia (ja monen kuukauden pakkomakuun ansiosta) Seela oli pysynyt vatsassani rv 38 asti.

Tilasin heti vedenmenojen jälkeen taksin – laitoin vaan ensin Silvan vaipan housuihini. Kaduilla oli perjantairuuhka. Huohotin supistuksiani ja pohdin ääneen, että aika usein niitä jo tulee. ”Kaksi minuuttia on väli”, taksikuski oli pyytämättä osannut kellottaa.

Joelin taksi Espoosta oli ehtinyt Kättärille juuri ennen minun taksiani, Joel auttoi minut ulos ja maksoi kyydin.

Minut ohjattiin suoraan synnytyssaliin. Kello oli yhdeksän.

Olen astunut synnytyssaliin täsmälleen samaan aikaan (4.4. klo 9) sekä vuonna 2012 että vuonna 2014.

Synnytys kesti alkuvauhtiin nähden yllättävänkin pitkään, sillä vauvan pää oli vinossa. Loppumetreillä  jäi vähän huono fiilis; kätilö vaihtui ja uusi kätilö painosti minua ponnistamaan, vaikka vielä en tuntenut siihen tarvetta. Samoin sovitut kivunlievitykset lensivät romukoppaan vuoronvaihdossa. Aiempi hyvä ja päättäväinen olo töksähti siihen. Synnytyksen jälkeen olisi tehnyt mieli sanoa jotain, mutta sanoin vain ”lopputulos on tärkeintä” ja poistuin osastolle.

Lopputulos on tärkeintä.

Ja tällä kertaa minulla oli letti – toisin kuin ensikertalaisena.

Seela syntyi iltapäivällä 4.4.2014.

Tänään (ja eilen) meidän tytöt täyttävät siis kolme ja viisi vuotta! Isot tytöt jo!

Tämä aika vuodesta saa aina paljon muistoja ja sekavia ajatuksia heräämään. Miten järjettömän mullistavaa ja fyysistä se synnyttäminen oikein onkaan. Ja miten sieltä tulee uusi ihminen, joka alkaa kasvaa ja kehittyä ihan omaksi persoonakseen.

Ja miten pohjattoman onnellinen saa olla, että on saanut elämäänsä nämä kaksi pientä hurmaavaa ihmistä.

Hyvää syntymäpäivää, rakkaat Silva & Seela!

Suomen-synttäreitä meillä juhlitaan vasta huhtikuun lopussa – Espanjassa juhlittiin jo.

51
Like

You Might Also Like

  • Sanni
    5.4.2017 at 16:07

    Onnea ihanille tyttösille!

    Aloin tässä muutama päivä sitten lukemaan blogiasi ihan alusta alkaen – olen ehtinyt vasta ensimmäisen bloggausvuotesi lokakuun postauksiin, joten luettavaa on vielä rutkasti! IHANAA! :D

    • krista
      5.4.2017 at 16:23

      Tytöt kiittävät! Pienempi (eilinen) päivänsankari on tuolla juuri tehnyt itselleen luolan, ja tiskaava isi on hirviö :D

      Hihii, sulla riittää luettavaa! Oon joskus ajatellut, että voisin itsekin tehdä tuollaisen lukuprojektin :) Kiinnostaisi itseäkin muistella, että miten se elämä onkaan kulkenut ja mitä ajatuksia ollut. Näin viiden vuoden aikana kertynyt itsellekin tänne jo melkoinen ”muistoarkisto” :)

  • Kuu
    5.4.2017 at 17:09

    Onnea tytöille! Ihana kertomus joka liikutti kyyneliin iltapäivän ruuhkajunassa.

    Blogeja lukiessa tuntuu aina hassulta kun lapsien kasvamisesta huomaa, että kuinka monta vuotta onkaan seurannut ”tuntemattoman” elämää.. Kiitos elämänne hetkien jakamisesta!

    • krista
      5.4.2017 at 17:16

      <3
      -
      Joo ajatella, että mäkin oon kirjoittanut tätä jo VIISI vuotta. Aika paljon elämää! Ja se minimurmeliksi kutsuttu keskosvauva on jo VIISIVUOTIAS, ei voi tajuta :)

  • Tiia - Littlebigthings
    5.4.2017 at 17:12

    Onnea ihanille! <3

  • A
    5.4.2017 at 17:19

    Onnea tytöille!

    Tuo lumisade vuonna 2012 on itsellä muistoissa vahvasti, menin Naikkarille keväisessä säässä maaliskuun toka vikan päivän iltana (käveltiin kotoa, kun asutaan melkein vieressä :D), tyttö syntyi maaliskuun vika ja aprillipäivänä heräsin sit ekana aamuna äitinä lumiauran kolahduksiin. Sairaalasta poistumista jännättiin, että saadaanko hoitajalta lupa kärrytellä vauvan kanssa loskakinosten läpi (ts. ettei tartte tilata taksia, ei ole kätevintä meidän asuinpaikan huomioiden) ja hölmistyneenä sanottiin vaan ”joo, tottakai” kun hoitaja sanoi, että ”kunhan menette suoraan kotiin” (oli hoitajan vitsi siis, mutta meni meiltä vähän ohi :D).

    • krista
      5.4.2017 at 17:37

      Ai hitsi meillä on tosiaan tytöt niiiiin samanikäisiä! <3 Teilläkin tuore viisivuotias, onnea onnea! <3
      -
      Joo oisitte vaan tajunneet vastata, että "eiku ajattelin mennä skumppadinnerille pitkän kaavan kautta, kai se käy...?" :)

      • A
        5.4.2017 at 17:42

        Nakeron puolesta kiitos onnitteluista! Ja viisi vuotta on ihan mahtava ikä :D Joo ja hyvin samanikäiset tytöt oli ehkä eka juttu mihin kiinnitin huomiota kun sun blogiin eksyin (joskus huhtikuussa 2012 :D … oli silloin nimittäin hyvin aikaa kahlata internettiä laidasta laitaan, kun tytär harrasti maratonimetyksiä).

  • Devika Rani
    5.4.2017 at 17:59

    Onnea kovasti tytöille!!

    • krista
      6.4.2017 at 09:41

      Kiitos! <3

  • Amaalia
    5.4.2017 at 18:24

    Onnea! Onko pienempi tytöistä jo saavuttanut isosiskonsa, niin kovin samanmittaisilta ja -oloisilta vaikuttavat kuvassa. Pienempi on kyllä aivan sinun näköinen, ihana!

    • krista
      6.4.2017 at 09:49

      Pituudessa Silva vielä johtaa reippaasti, mutta painossa taitavat olla tasoissa :) Neuvolat on ens viikolla, sitten kuullaan tarkemmin – mutta veikkaan, että Seela menee keskikäyrällä ja Silva (kuten aina on ollut) siellä miniminissä :) Tosi usein heitä luullaan kaksosiksi :)

  • Torey
    5.4.2017 at 18:47

    Onnea tytöt! Ja vanhemmatkin! :)

    On muuten jännä, että esikoisen ponnistaminen oli helppoa, koska ponnistamisen tarve oli aivan valtava! Mutta kuopuksen kanssa (jonka pää haki kanssa oikeaa asentoa pienen ”pyöritellessä” sitä jokaisella supistukella, ai prkl) ponnistamisen tarvetta ei tullut. Yhtä nopeat ponnistusvaiheet molemmista oli (9-10min) mutta kuopuksesta taisin ponnistaa vain koska kätilö käski…

    • krista
      6.4.2017 at 09:57

      Mä olisin kans halunnut sen ponnistamisen halun tunteen! Mä olin jotenkin siihen itseni tsempannut; tai siis Silvaahan mä ponnistin muistaakseni jotain 2,5 tuntia… En millään löytänyt sitä, että miten se ponnistaminen tapahtuu. Nyt kakkoskerralla olin psyykannut itseäni, että odotan sitä oikeaa tunnetta – ja sitten en saanutkaan odottaa vaan yhtä äkkiä käveli uusi kätilö huoneeseen ja sanoi, että ”no nyt aletaan ponnistaa”. Mä olin ihan mukavasti ilokaasun kanssa siinä keinutuolilla siihen asti. Toi juttu (ja muutama muukin kakkossynnytyksestä) on jäänyt mulla mieleen painamaan; asia on ollut sen verran tunneherkkä, että en edes synnytyksen jälkeen näistä kirjoittanut blogissakaan. Nyt näköjään kolmen vuoden jälkeen pystyy jo jotain kertomaan :D

      Kiitos! <3

  • -paula*
    5.4.2017 at 18:55

    Paljon onnea tytöille!
    Pakko nyt kertoa tästä ”kohtaamisesta” kun keväällä 2014 juuri ennen Seelan syntymää näin Joelin. Odotin itse esikoistani (7/14) ja siksi vauvajutut oli kovasti koko ajan itselläkin mielessä. Yhtenä iltapäivänä kohti Keilaniemeä taapertaessa mietin teitä, että jokohan olette synnyttämässä kun oli kai ollut joku blogihiljaisuus (heh, ehkä päivän tai jotain). Ja sitten yhtäkkiä vastaan kävelikin tutunnäköinen tyyppi. Jaahas, Puutalon Joel, eikä selvästi siis ollut vielä synnytyssairaalassa. Hieman pelottava yhteensattuma! Eikä kyllä tainnut montaa päivää siitä mennäkään kun sitten olitte synnyttämässä olleet. :D

    • krista
      6.4.2017 at 10:10

      Hahaa, siellä se Joel oli tosiaan töissä silloin! :) Oisit vaan moikannut! :)

  • Annu
    5.4.2017 at 19:01

    Lapset parhaassa iässä!!!! <3
    Ainahan ne on, mutta nuo iät on niin hauskat, mielikuvitusta ja taitoa riittää ja koko perheen yöunet on vakiintuneet.

    Onnea!

    • krista
      6.4.2017 at 10:14

      Kyllä, ihanat iät! <3 Vaikka joo oon mäkin kokenut, että tavallaan kaikki iät on ihania - ja sellaiset "voimakkaan tahtomisen" kaudetkin tuntuvat menevän aaltoina (lue: jotain päällä koko ajan), että niitäkään ei toistaiseksi ole voinut laittaa minkään iän "syyksi", haha! Ja joo, ihanaa kun yötkin on parempia!
      -
      Kiitos! <3

  • M-M
    5.4.2017 at 19:10

    Onnea tytöille !

    • krista
      6.4.2017 at 10:28

      Kiitos! <3

  • Jenni
    5.4.2017 at 20:31

    Minäkin muistan saman lumisateen :) Esikoisemme syntyi kättärillä aamuyöllä 2.4.2012. Olen lukenut blogiasi alusta asti, on ollut hauskaa kun oma tyttöni on kasvanut samaa tahtia teidän Silvan kanssa.

    • Jenni
      5.4.2017 at 22:09

      Täällä toinen Jenni, jonka esikoistyttö syntyi samana aamuna kätilöopistolla. Supistusten lomassa autoin kaivamaan autoa lumen alta. Se yö muutti koko elämän, ihanimmalla tavalla.
      Kiitos blogista, vakkarilukija minäkin.

    • krista
      6.4.2017 at 10:30

      Mä oon ollut siis yhtä aikaa Kättärillä teidän kaa Jenni & Jenni! Se lumisateinen yö on ollut monen elämän alku <3 <3 <3 Jotenkin ihana ajatus <3
      -
      Onnittelut teidänkin viisivuotiaille! <3

  • A
    5.4.2017 at 20:33

    Onnea typyille! 😍 mäkin olen ollut mukana ihan alusta saakka, en muista oonko maininnut sitä, mutta löysin blogin varmaan toisen tai kolmannen postauksen kohdalla :)

    Jostain syystä mieleen on jäänyt kuva, jossa sä seisot viimeisilläsi raskaana raidallisissa villasukissa? Ja keltaisessa paidassa? Apua nää tulee ihan ulkomuistista, oisko ollu blogin eka (/ekoja) kuvia! Kaikkea sitä varastoikaan mieleensä…

    • A
      5.4.2017 at 20:34

      Ai täällä on näköjään myös toinenkin A, onneks sä varmaan erotat kuitenkin :)

      • krista
        5.4.2017 at 20:43

        Joo mä erotan, kun näen meiliosoitteet :)

    • krista
      6.4.2017 at 10:38

      Hei mahtavaa – et ollut ehkä sanonut – mutta siis aika huikeaa, että viiden vuoden ajan jo! <3
      -
      Mä taidan tietää tuon kuvan! Mutta ne ei olleet villasukat vaan kalsarit :D Mutta kyllä, massiivinen maha oli! Se oli itse asiassa Seelan raskausvatsan aikaan, jos tarkoitat tätä: http://www.puutalobaby.fi/synnytys-peruttu/ Mutta sit toisaalta ihan blogin ekoissa kuvissa (koko blogin toka postaus) oli isomahakuva myös – ja raitaa, mutta paidassa. Eli tää: http://www.puutalobaby.fi/norttibileet-jee/ :)

      Pitkä yhteinen tie! Kiva, että oot täällä <3

      • A
        6.4.2017 at 13:57

        Tuota jälkimmäistä muistelin, meinasin kirjottaa tuonne aiempaan että seisoit jossain yläkerrassa! Mut selkeästi sekoittuneet mielessä ja vielä jonkun muun kuvan kaa, koska oisin voinut olla varma että sulla on keltainen paita ja värikkäät, pitkät säärystimet, jotka nyt mietittynä taiskin olla ”ne yhdet” kuviolliset leggingsit.


        Täällä on kiva olla! <3

  • Wislabon
    5.4.2017 at 20:54

    Ja mää vollotan herkistyneenä joka vuosi tähän aikaan, kun julkaiset samansisältöiset postaukset! :D

    • krista
      6.4.2017 at 10:41

      Hihi <3 Samat asiat mielessä vuodesta toiseen, niin se menee :D

  • sanna
    5.4.2017 at 21:09

    Onnea ihanille Silvalle ja Seelalle♡♡

    • krista
      6.4.2017 at 10:42

      Kiitos! <3

  • Miitu
    5.4.2017 at 21:41

    Onnea tytöille ja tytöistä vanhemmille! 5 ja 3 on mahtavia ikiä! Ja hui sitä kasvun määrää, mitä tulevaankin vuoteen mahtuu.

    • krista
      6.4.2017 at 10:47

      Kiitos ja kiitos! <3 Ja siis kyllä - ajatella vuoden päästä 6 ja 4. Ihan mahdottoman isot tytöt! <3

  • Heidi
    6.4.2017 at 11:35

    Onnea neideille! ❤

    • krista
      6.4.2017 at 11:41

      Kiitos! <3

  • nro26
    6.4.2017 at 13:00

    Liikutuin :,) <3
    Paljon hyvää onnea tytöille ja koko perheelle! :)

    • krista
      6.4.2017 at 13:00

      <3 <3 <3