Purkkakausi korkattu!

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Jenkin kanssa.

Herra Hakkaraisen pastilleja on fanitettu meidän perheessä jo vuosi-vuosi-vuosikausia. Esimerkiksi viime talvena Espanjaan hamstrasimme niitä mukanamme purkkikaupalla ja pyysimme myös aina tuliaisiksi ystäviltä. Loppukeväästä bongasimme niitä Fugen Suomi-kaupastakin – triplahintaan luonnollisesti, kun ne on sinne asti kuljetettu. Espanjalaiset sen sijaan eivät taida näitä lasten ksylitolituotteita juurikaan tuntea.


Mutta suomalaiset tuntevat! Maailman ensimmäinen ksylitolituotehan on suomalainen Xylitol-Jenkki. Se kehitettiin 70-luvun alussa Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen ksylitolitutkimusta varten, ja ensimmäiset Xylitol-Jenkki -purkkapakkaukset tulivat kauppoihin syksyllä 1975. Se punainen tuttu lätkä ”Suomen Hammaslääkäriliitto suosittelee ksylitolia” tuli Xylitol-Jenkille vuonna 1988, ja vuonna 2009 EU myönsi täysksylitolipurukumin terveystuotteeksi.

Tämä on vähän sellainen suomalaisten ylpeys! Me kaikki tiedämme, että ksylitoli mm. katkaisee happohyökkäyksen ruoan jälkeen – meidän lapsetkin sitä sujuvasti toistavat. Tosin välillä sitten pohditaan yhdessä, että mitä se ”happohyökkäys” sitten oikein on…?

Nyt viime aikoina meillä on alettu kysellä purkan perään. Että kun monet ystävät syövät ruoan jälkeen pastillin sijaan jo purkkaa – voitaisiinko mekin…?

No totta kai voidaan!

Itse asiassa Silva on kyllä testannut purkkaa joskus 2-vuotiaana, mutta silloin se ei vielä ihan lyönyt läpi. Tai no lähinnä se ei lyönyt läpi äidille (lapsi kyllä mussutti mielellään), kun pelkäsin, että se vetäisee sen jotenkin kurkkuun tai vähintäänkin nielee. Ja kun kerran pastilleista meillä on aina tykätty niin kovasti, en ole hoksannut mitään tarvetta ostaa purkkaa. Ennen kuin nyt, kun lapset alkoivat itse sen perään kysellä.

Mutta hassua kyllä, siitä monen vuoden takaisesta kokeilusta oli selvästi jäänyt lapselle mieleen tämä: kun purkkaa on purtu tarpeeksi, se laitetaan pieneen paperinpalaan ja roskiin. Lapsi tosiaankin muisti tämän monen vuoden takaa!

Nyt saimme Jenkiltä (kaupallinen yhteistyö) iiiiison kasan heidän tämän syksyn uutuustuotettaan: Herra Hakkaraisen purkkaa! Mahtavaa! Pieni juttu, mutta jotenkin mun mielestä niin hyvin hoksattu siellä Jenkin markkinoinnissa: kun kerran suomalaiset lapset ovat rakastuneet jo entuudestaan noihin Herra Hakkaraisen pastilleihin, on kyllä tosi hyvä idea lanseerata myös lasten oma ksylitolipurkka tämän saman hahmon kanssa.

Uuu jee, lisää Herra Hakkaraista siis! Purkka-kippis sille!

Näin 4- ja 6-vuotiailla purkkaan siirtyminen tapahtuikin sitten ihan ongelmitta – olivat jo selvästi purkkaiässä! Ensimmäiset purkat syötiin yhdessä ruokapöydän ääressä (ensimmäinen lasten esittämä kysymys oli, että miten voi puhaltaa palloja) ja muistuteltiin siinä vieressä päivystäen, että ei saa niellä. Molempien lasten edessä oli omat pienet palat paperia ja lapset saivat itse päättää, milloin ottavat purkan pois suusta paperiin ja vievät itse roskiin. Ensimmäisillä kokeilukerroilla pureskeluaika jäi siis selvästi lyhyemmäksi kuin suositus (5-10 minuuttia), koska me aikuiset halusimme seurata vierestä. Mutta kun parin eka kerran jälkeen todettiin, että homma sujuu, saivat lapset poistua purkka suussa ruokapöydästä leikkimään.

Sitten he jossain vaiheessa itsekseen hakevat paperinpalan ja vievät roskiin, kun maku on purkasta hävinnyt.

Voi miten isot lapset jo!

Tällä hetkellä meillä on siis keittiön pöydällä pienissä astioissa sekä Herra Hakkaraisen purkkaa että Herra Hakkaraisen pastilleja. Lapset saavat ruoan jälkeen aina itse valita, että kumman ottavat.

Ehkä tämä on vielä uutuuden huumaa – näitä on nyt vajaan kaksi viikkoa ollut tarjolla – mutta tällä hetkellä lapset ovat valinneet sataprosenttisesti purkkaa. Purkan väri (keltainen banaani, pinkki mansikka ja sininen tuttifrutti) sen sijaan vaihtelee, eli sieltä ei ole selkeää makusuosikkia tullut.

Heh paitsi ehkä mulle; mä oon alkanut napsia näitä kans, kun se kulho on siinä niin tarjolla. Mä otan tavallisesti sinisen tuttifrutin. Nam!

Ksylitolin päivittäinen käyttösuositus on viisi grammaa, mutta tuollaisessa muodossa ilmaistuna oikeaa määrää on vähän hankala arvioida – kun eri tuotteissa on eri verran ksylitolia per pala. Ja palat painavat eri verran ja niin edelleen.

Mutta viisi grammaa ksylitolia tulee siis täyteen kymmenellä Herra Hakkaraisen pastillilla (jokaisen ruokailun jälkeen 2 kpl) tai viidellä Herra Hakkaraisen purkalla (jokaisen ruokailun jälkeen 1 kpl 5-10 minuutin ajan). Eli jos syö viisi kertaa päivässä, niin joka ruokailun jälkeen kaksi pastillia tai yksi purkka – aika helppoa väsyneempienkin aivojen muistaa.

Molemmat tuotteet ovat täysksylitolituotteita, eli niissä ei ole muita makeutusaineita kuin ksylitoli.

Sain Jenkiltä myös arvottavaksi tuollaiset samanlaiset isot tuotepaketit kuin minäkin heiltä sain: toinen tuotepaketti on Herra Hakkaraisen purkkaa (16 kpl pusseja) ja toinen paketti on Herra Hakkaraisen pastilleja (12 kpl rasioita).

Arvotaanpa siis!

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla ma 24.8. klo 16 mennessä tähän alle. Kerro vaikka, että muistetaanko teillä syödä ksylitolipastilleja ja -purkkaa. Tai syövätkö vain lapset, vai ottavatko aikuisetkin lapsista mallia? :) Kerro myös, että kumman tuotepaketin haluat, jos voitat: onko teidän perheen suosikkeja pastillit vai purkka?

Kilpailun säännöt löytyvät täältä.

Meillä purkat siis ohittivat nyt ensihuumassa suosiossa sen vanhan suosikin eli pastillit – mutta veikkaan, että homma kyllä tasaantuu vielä. Varmasti molemmat ovat meillä käytössä jatkossa. Kiva vaan, että on vaihtoehtoja!

 

PS. Hauska juttu muuten: oletko koskaan ajatellut, että miltä maistuu ksylitoli? Sitä voi kokeilla ottamalla Jenkki Professional ksylitolisydämen, sen sisällä on nimittäin ihan ksylitolia jauheena! Eli sellaisen palan voi halkaista, kaataa sokerihippusten näköisen jauheen kädelle ja maistaa. Se oli aika yllättävää! Se maistui tosi paljon ihan sokerille, mutta sitten siinä oli sellainen jännän raikas loppumaku. Itse asiassa tosi hyvää se oli!

Kaupallinen yhteistyö: Jenkki

7

You Might Also Like

  • Sari
    17.9.2018 at 21:08

    Meillä on pastillit ja purkat käytössä. Pastillit nuoremmalla repussa kun koulussa ei saa purkkaa syödä, yläkoululainen syö purkkaa vaikka on raudat 😂
    Minä taidan olla meillä se huonoin purkan /pastillin syöjä. Niin kai siinä aina käy kun lapsille muistaa kaikkea tyrkyttää niin ite unohtaa. ..Vähän niinkuin ne vitamiinit. …

    Mutta jos voitettais niin purkkaa otettaisiin!

    Voitaisiin harjoitella purkkapallojen tekoa 😃

  • 4veen ja vauvan äiti
    17.9.2018 at 21:08

    Pitkään on menty pastilleilla, nyt kohta 5v toisinaan haluaa kokeilla purkkaa (ehdottomasti ”ei väkevää” eli jotain miedon makuista, ei minttua), kuitenkin pastillit on mieluisampia. Kohta varmaan kuopuskin alkaa harjoitella pastilleja.

  • Cookie-
    17.9.2018 at 21:08

    Meillä poika vasta reilu vuoden joten pastillit käytössä aterioiden päätteeksi. Ihan hihkui riemusta omassa penkissään kun saa pastillinsa mutusteltavaksi. Toisinaan vanhemmatkin ottavat omaan suuhunsa ja yhdessä nautitaan xylitolit, useimmin jää ottamatta eikä purkkaakaan tule syötyä vaikka se tekisi hyvää. Täytyykin tässä tsempata itseään.

    • krista
      18.9.2018 at 09:52

      Joo tuo hei on sopiva sauma alkaa yhdessä opetella siitä vakituista hyvää pastillitapaa, niin sit se vuosia myöhemmin sujuu kuin itsestään ja lapsi osaa/muistaa itsekin pyytää tai ottaa! <3 Meillä tosiaan lapset ei nouse ruokapöydästä ennen kuin purkka tai pastilli on saatu, se on heille niin supertärkeä juttu :) Vaikka meillä tosiaan aikuiselle se omien pastillejen/purkan muistaminen on selvästi hankalampaa kuin lapselle :)

  • ReK
    17.9.2018 at 21:09

    Kyllä muistetaan ottaa purkka tai pastilleja! Lapset (4v. ja 3v.) ottavat automaattisesti ruokailun jälkeen jommankumman. Meillä laitetaan uunista ajastus päälle 5 min silloin kun otetaan purkka. Kun ”purkkakello” soi, niin purkka pitää tuoda roskiin. Näin äitikin muistaa, että siellä pienessä suussa tosiaan on se tahmea, venyvä purkka, eikä unohda sitä arkiaskareiden lomassa :D Jos voitan, ottaisin mieluummin purkkapaketin.

    • krista
      18.9.2018 at 09:53

      Hei onpa hauska idea tuo purkkakello!!!

  • suvi
    17.9.2018 at 21:12

    Meillä käytetään enimmäkseen pastilleja, välillä myös purkkaa mutta koen sen pastillin jotenkin helpommaksi kun sitä ei tarvitse vahtia, että tulee laitettua roskiin..

  • Jenni M.
    17.9.2018 at 21:16

    Huonosti muistetaan… Auts! Pastillipurkki löytyy yläkaapista ja niitä itsekin suosin, kun hammaslääkäri kielsi purkan syönnin minulta. :D On niin kuluneet leuat, ettei kuulemma kannata rasittaa.
    Minkä ikäiselle voi muuten alkaa antamaan pastilleja? Yksivuotiaalle?

    • Anna A
      18.9.2018 at 09:54

      Hei,
      mulle sanoi aikanaan esikoisen kanssa hammashoitaja, että saa antaa kun ensimmäiset hampaat puhkeavat. Joten juurikin noita herra hakkaraisia annoin sitten aluksi neljäsosapastillin ja myöhemmin puolikkaan ja yksivuotiaalle jo 1 kpl.

    • krista
      18.9.2018 at 10:02

      Noin mekin ollaan tehty niin kuin Anna A kirjoittaa! Just Hakkaraisilla aluksi aloitettiin siksi, kun ne saa hyvin veitsellä paloiksi.

      Ja hei mulla on myös viestiyhteys ksylitolitiedottajaan, voin häneltä vielä kysyä varmistuksen tuohon, että minkä ikäisenä! :)

      • Milla
        18.9.2018 at 10:38

        Moikkamoi! Onpa kiva kuulla, että ksylitolipastillit ovat olleet teillä jo noin aikaisin käytössä. :) Yksilölliset erot on lapsilla suuria eli ihan sellaista kiveenkirjoitettua aloitusaikaa ksylitolin käytölle ei oikein voi antaa. Nyrkkisääntönä se, että kun lapselta sujuu ns. perheen tavallisen ruuan syöminen niin silloin voi aloitella pastillien kanssa, se on joissain 10-14 kk iän paikkeilla. Riippuu siis kovasti yksilöstä ja siitä että osaako syödä vähän ”kokkareista” ruokaa. Totuttelu kannattaa tehdä pikkuhiljaa, aivan kuten Anna A kertoikin. Terkuin, Ksylitolitiedottaja (suuhygienisti) Milla Vihanto Cloettalta

        • Jenni M.
          19.9.2018 at 10:04

          Kiitos vastauksista! :)

  • Maaren
    17.9.2018 at 21:22

    Meillä syödään pastilleja, poika (melkein 2v) osaa jo itse pyytää ruuan jälkeen ”Pasti!” tai viimeistään siine vaiheessa kun ollaan syöty ja kysytään ”Otatko pastillin”, niin vastaus on hymy ja ”Joo!”. Hän pitää myös huolen, että myös vanhemmat ottavat pastillit, sillä hän haluaa itse kaivaa purkista pastillit kaikille ja ojentaa ne hymyn ja ”Äiti!/Isi!” -huudahduksen kera. Tai sitten jos hän saa käteensä vain oman pastillinsa, niin huudahdus tulee silti ja hän haluaa nähdä kun äiti pistää pastillin myös suuhun. Joten pastilleita meille otettaisiin mielellään vastaan :)

    Hauska muuten tuo saantisuositus, meille suuhygienisti sanoi että 1kpl aterian jälkeen eli 5 pastillia päivässä riittää, jotta saa tarvittavan annoksen täyteen. Tiedä sitten näistä.

  • Hanna
    17.9.2018 at 21:38

    Tyttö tykkää molemmista ja jos voittaisimme, purkat kuulemma mieluisimmat nyt. Täytyy tunnustaa että kesän jälkeen rutiinit on vielä hakusessa ja xylitolit on kyllä unohtuneet. Kerran päivässä taitaa tyttö nyt ottaa. Pitääpä korjata vanhempien tavat. Itse ottaisin mieluiten pastillin ja onhan niitä aikuiseenkin makuun vaikka mitä kun vaan muistaisi ostaa.

  • M
    17.9.2018 at 21:42

    Hei purkkaa vois olla kiva kokeilla nyt kohta jo 4 v tytölle😊 tähän asti on menty pastilleilla, mut nyt vois olla otollinen aika kokeilla purkkaa pikkuhiljaa.

    Mutta kumpaakin menee, aikuisilla purkka ja lapsilla pastillit

  • Tiina
    17.9.2018 at 21:43

    Meillä on minillä käytössä pastillit ja isommalla likalla ja äitillä purkka.😊 useamman kerran päivässä näitä menee mutta iltapalan jälkeen ei yleensä enää muista tätä🙄 purkkapaketit tulis siis tarpeeseen!

  • E
    17.9.2018 at 21:45

    Meillä syödään ruuan jälkeen joko purkkaa tai pastilleja. Yritän pitää niitä aina mukana. Purkka on suosikkia, mutta varmaan on jo lapsikin huomannut että ne katoavat herkästi parempiin suihin..

  • J
    17.9.2018 at 22:00

    Pastilleja syön esikoisen kanssa. Pastilleja tulee myös kuopus saamaan, jahka hampaita joskus tulee.

  • tiina
    17.9.2018 at 22:01

    2,5v Syö pastillit, ja muistaa kyllä itse pyytää jos ei tarjota 😂 äiti syö kotona pastillin ja töissä purkkaa.. meillä siis pastilleja kuluu.

    Ps,eikös ollut sunnuntaina kiva tapahtuma Salpauselän puistossa? 👌

    • krista
      17.9.2018 at 22:10

      Oli! :) Siis kiva tapahtuma :) Olitteko tekin siellä, oisit tullut moikkaamaan! Me oltiin siellä eka kertaa, tultiin kun huomasin, että Mimi ja Kuku on siellä :) Ihan huippukiva päivä oli <3

      • Tiina
        18.9.2018 at 21:37

        Me kun päästiin alueelle niin poika bongasi ekana yllätys yllätys paloauton ja äiti Joelin 🙈

        Me oltiin ehkä viime vuonnakin, Ainakin jossain tapahtumassa tuolla mutta se oli kyllä aamupäivällä. Nyt oli kyllä erikoinen aika, meillä ainakin nukutaan päikkärit just tuolloin, MUTTAäiti halusi nähdä nallekoplan joten vähän unien kanssa säädettiin 😅

  • Laura
    17.9.2018 at 22:05

    Muistetaan syödä! Ruuan jälkeisestä pastillista/purkasta on tullut ihan pinttynyt tapa lapsille. Purkkaa 6- ja 8-vuotiaat ovat syöneet jo vuosia, mutta viimeiset puoli vuotta vanhempi on ollut purkkakiellossa (eli pastillilinjalla) hammasrautojen (sellainen kitalakiversio) takia. Ja ottaa muuten koville! Hän uhoaa syövänsä kaikki talon purkat kun saa raudat pois :) Niin että purkkaa meille kiitos!

  • Larppa
    17.9.2018 at 22:17

    Me myös roudataan ulkomaille pastilleja ja purkkaa sekä pyydetään niitä aina tuliaisiksi. Lapsi ei onneksi syö vielä ollenkaan karkkia vaan pastillit kelpaavat hyvin aina ruoan jälkeen.

  • Jatta
    17.9.2018 at 22:42

    Purkkaa tulee syötyä enemmän, kuin pastilleja. Osallistun purkka arvontaan :)

  • Mii
    17.9.2018 at 22:42

    5v ja 3v molemmat syö nykyään purkkaa. Ja me vanhemmat myös. Ja pääsääntöisesti nuorempikin muistaa sen roskiin viedä. Pastilleja ei oo taidettu kotiin sen jälkeen ostaa kun koira kävi xylitol-myrkytyksen ansiosta tiputuksessa..oli kiva lasku ja raikas hengitys :D

  • M-M
    17.9.2018 at 22:46

    Meillä on käytössä pastillit. Otetaan aina ruokailun jälkeen, myös aikuiset. Hoitolapsillekin on kunnan tarjoamat pastillit. Purkkaa on tainnut esikoinen joskus kokeilla, mutta ei tykännyt.

  • Elliisa
    17.9.2018 at 22:50

    Pastillit parempia meille, toki purkkaakin voisi kohta taas kokeilla. Pääasiassa muistetaan pastillit, mutta sitte jos ehtii loppumaan niin ei välttämättä muisteta ostaa lisää heti.

  • Laura
    17.9.2018 at 23:01

    Meillä on 1,5 v lapsella käytössä pastillit. Ollaan sijoitettu ne keittiöön hyllylle ja lapsi osaa itekin jo pyytää niitä ruuan jälkeen. Aikuiset meillä syö myös pastilleja usein kun ne on siinä kivasti tarjolla. Muuten varmaan unohtuisi helpommin. :)

  • 1 2 3 4 5 6