Kotimaisuusratsia siirtyy kylpyhuoneeseen

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Avainlipun ja Indieplacen kanssa.

Muutama viikko sitten, ensimmäisessä postauksessani Avainlipun brändilähettiläänä (täällä), ”ratsasin” meidän talon keittiön ja laskin kaikki sieltä löytyvät Avainlippu-tuotteet. Aikamoinen urakka! Jo silloin ajattelin, että seuraavaksi otan käsittelyyn toisen huoneen: kylpyhuoneen. Ja veskin myös!

Myönnettäköön, että tämä kosmetiikka on minulle helppo juttu.

Tiesin nimittäin jo etukäteen, että suurimmassa osassa meidän perheen vakituisia kosmetiikan lempparituotteita on Avainlipun kuva. Toisaalta kotimaisuus on vaikuttanut ostopäätöksiin ja jokun tuotteen käytön vakiintumiseen; toisaalta on ollut myös niin päin, että nämä tuotteet ovat vain muutenkin oikeasti hyviksi ja meidän perheelle sopiviksi todettu. Ja Avainlippu tuotteessa on ollut vain hyvää bonusta siihen päälle.

Emme ole kaikessa kosmetiikassa kuitenkaan 100 % merkkiuskollisia, eli esimerkiksi meidän käsisaippua tai shampoo saattaa vaihdella 2-4 perusvaihtoehdon välillä, ja joskus kokeillaan uusiakin. Mitäköhän on käytössä juuri nyt…?

Sama idea siis kuin viimeksi: yhtään näistä tuotteista en ole tätä postausta varten ostanut (tai saanut), vaan tsekkaan meidän perheen aidon tilanteen N-Y-T-NYT!

Kuinka monta kosmetiikan ja hygienian Avainlippu-tuotetta puutalosta juuri nyt löytyy, ja mitä ne ovat?

Ensin alakerran veskiin, ja sieltä peilikaapista löytyy tietysti nämä tutut purnukat:


Näistä erityisesti tuo LV:n kosteuttava päivävoide on ihan mun lempparituote; esimerkiksi kun tämä viime talvena loppui minulta Espanjassa ollessa, pyysin ystävää tuomaan uuden purkin Suomesta. Kiitos ystävälle! Tuon päivävoiteen SFP 15 suojakerroin on tosi hyödyllinen, ja useimmiten (ei paahteella vaan pienellä auringonpaisteella) se riittää mun kasvojen aurinkosuojaksi ihan sellaisenaan. Joskus laitan sitä kaksi kerrosta aurinkosuojamielessä, jos on kuumempi keli.

Ja kappas, tässä toisessakin tutussa purkissa on avainlippu! Tätä en tiennytkään:

Tunnistatteko keltaisesta väristä purkin? Kyllä, Aqualan L se siinä. Tästä veskin kaapista löytyneestä purkista oli kyllä enää ihan jämät jäljellä; joskus käytin tätä ihan päivittäin, nykyisin sen käyttö on jäänyt vähemmälle ja olen käyttänyt enemmän muita, paksumpia. Mutta hyvä ja monipuolinen perusvoide tämä Aqualan L kyllä on.

Yllä olevassa kuvassa veskin peilikaapin hyllyllä häämöttää muuten myös LV:n antiperspirantti, Avainlippu siinäkin. Kylppärin lavuaarin laidalla puolestaan on ihan jokapäiväisessä käytössä LV:n biohajoava nestesaippua.

Kerrottakoon muuten tässä vaiheessa, että näitä samoja LV:n nestesaippuoita löytyi meidän talosta tällä hetkellä neljä, kaikki käytössä. Oho! Yksi on keittiön lavuaarin laidalla, toinen alakerran lavuaarin laidalla, kolmas yläkerran kylppärin laidalla ja neljäs vielä suihkukaapissa!

Ja useista purkeista puheen ollen, entäs sitten tämä – näitä purkkeja löytyi kolme kappaletta.

Tätä XZ:n Muumi Selvityssuihketta oon hehkuttanut jo niin paljon, että te kyllä tiedätte, mitä mä ajattelen. Meidän perheen elämän(hiusten)eliksiiri. En pese hiuksiani ilman tätä. Tästähän on myöhemmin tullut myyntiin myös hajusteeton versio (XZ:n Angry Birds), ja sitä on pitänyt monesti testata. Mutta – hassua kyllä – me ollaan vaan niii-iiin fiksautuneita tähän Muumiin, että sitten kuitenkin just tämä on päätynyt kaikkine tuoksuineen meidän ostoskoriin jo monen vuoden ajan.

Ja tuota kolmen kappaleen lukumäärää selittää se, että tällaisia vakiotuotteita me ostetaan (lue: tilataan Kauppakassista) usein useampi kerralla ja jemmataan sitten kaapissa. Eipä tarvitse muistaa, että koska ne ovat lopussa. Meillä kun on peilikaapeissa nykyisin ihan hyvin tällaista jemmaustilaa; olen joskus tehnyt ison kosmetiikantyhjennysoperaation ja karsinut peilikaapin hyllyjen tuotteet vain niihin, joita oikeasti meillä jatkuvasti käytetään.

Okei, aika monta Avainlippua löytyi jo alakerran pikkuveskistä! Kiivetäänpä sitten vielä portaat ylös, yläkerran kylppäriin. Mitäs sieltä löytyykään…?

Ensinnäkin suihkukaapista nämä:

Tuon aiemmin näkyneen LV:n sarjan lisäksi myös Erisan on meidän yksi vakiomerkki, ajattelen näitä mielessäni vähän samantyyppisinä. Myös Erisan on on tuoksuton, herkälle iholle sopiva ja Avainlipulla varustettu. Pitkäaikainen tuttu, taitaapa olla jopa mun lapsuudesta asti.

Tällä kertaa Erisania oli meidän suihkukaapin suihkusaippua (hoitava pesuneste), mutta välillä meillä on Erisanin muitakin tuotteita.

Ja lisäksi sieltä suihkukaapista tosiaan kyllä löytyi myös se LV:n nestesaippua.

Shampoopuolella tuon XZ:n raparperi-punaherukka -shampoon ostin syksyllä, kun se oli ”curly girl -sopiva”. No, se kiharakokeilu jäi mulle aika lyhyeen, mutta shampoo jäi silti käyttöön.

Lapsilla puolestaan on usein shampoona XZ:n Muumi-sarjan shampoo. Lasten shampoo on kuitenkin ollut meiltä lopussa (ja unohdettu ostaa uutta & jemmavarasto sen osalta tyhjentynyt), joten lastenkin hiukset on pesty parin viikon ajan tällä aikuisten shampoolla.

Ja vielä kylpyhuoneen lavuaarin reunalta yksi Avainlippu-bongaus: LV:n nestesaippuan (taas) lisäksi myös LV:n puhdistusgeeli. Tuosta tykkään.

Hahaa, onneksi muuten vielä kurkistin myös lavuaarin alle! Nimittäin lisää Avainlippuja hei, tämäkin oli ylläri!

Ensinnäkin:

Ja sitten vielä:

Aika paljon Avainlippuja, vai mitäs sanotte? Ja tosiaan kaikki nämä olivat minulla kaapissa jo ennen tätä brändilähettiläänä toimimista: mitään en ole ostanut tai saanut tätä postausta ajatellen, vaan kaikki tässä näkyvä on meidän aitoa käyttöä!

Huvikseni selailin vielä tuolta Avainlipun nettisivujen Sinivalkoinen valinta -hausta, että löytyisikö sieltä vielä jotain meidän kosmetiikan vakkarituotteita, joissa on Avainlippu ja joita ei vaan juuri nyt sattunut meillä olemaan. Ja löytyihän niitä!

Medisoft-ihonhoitotuotteita meillä ainakin käytetään usein, sekä tietysti Lumenen kosmetiikkaa. Buranalla ja Para-tabsilla on Avainlippu, samoin Multivita C-vitamiinilla. Vaippaikäisiä meillä ei enää ole, mutta Muumi Baby -vaipoilla löytyy Avainippu ja niitä meillä usein käytettiinkin aikoinaan. Biozellin hiustenmuotoilutuotteita käytän itse välillä myös, enkä yhtään tiennyt, että osa niistä on Avainlipulla varustettuja!

Ja paljon paljon muita!

Tässä vielä tällä kierroksella löydetty saldo kotimaassa tehtyä kosmetiikkaa:

Mä itse olen tosiaan kokenut, että keittiön päivittäistavaroiden lisäksi just kosmetiikka on mulle itselleni tosi helppo kohta valita kotimainen vaihtoehto – ja juuri siksi, että laadukkaita ja mulle sopivia Avainlippu-tuotteita on niin paljon.

Ja mun mielestä on ihan huikean hienoa, että nämä kaikki tuotteet edelleen valmistetaan ihan täällä Suomessa, eikä tuotantoa ole siirretty mihinkään halvan työvoiman maihin. Se on nykypäivänä vaan niin mahtava juttu – ja lämmin ja vilpitön toiveeni näille valmistajille (varmasti moni muukin suomalainen tämän allekirjoittaa) on, että pitäkää pliis tämä asia jatkossakin näin! 

Kotimaisessa tuotannossa on niin paljon hyvää: työpaikkoja täällä Suomessa, ja eettisen puolen valvonta on tietysti paljon helpompaa.

Lisäksi oon kokenut, että näitä yllä mainittuja tuotteita ei tarvitse ostaa ”vain tukimielessä” vaan ne ovat oikeasti hyviä ja laadukkaita, ja esimerkiksi just usein esimerkiksi hajusteettomuuden ja allergiamerkintöjen ansiosta meille juuri niitä sopivia. Tykkään myös siitä, että näitä saa helposti päivittäistavarakaupoista tai apteekeista – ja lisänä vielä sellainenkin, että vaikka nämä ovat kotimaista tuotantoa, silti hinta ei ole ollenkaan pilvissä vaan hyvinkin kukkarolle sopiva! Sekin on ihan älyttömän hienoa: että nämä ovat hinnankin puolesta ”tavallisen ihmisen tavoitettavissa”.

Mitä tuotteita näistä teillä käytetään? Onko jonkun kylpppärin ja veskin kaapit vielä tehokkaammin avainliputettu kuin meillä…? Entä tuliko teille yllärinä näistä tuotteista joku, että hei se onkin kotimaassa valmistettu ja sillä on Avainlippu…? Mulle itselleni tuli yllätyksenä ainakin Aqualan L, Burana ja Para-tabs sekä tuo Biozell myös. Ja veskipaperi myös!

Saa myös suositella muita teidän lemppari-Avainlippu-kosmetiikkatuotteita! Mielelläni kokeilen uusiakin tuttavuuksia. Lunette Kuukupilla on muuten myös Avainlippu!

Kaupallinen yhteistyö: Avainlippu ja Indieplace

6

You Might Also Like

  • Mamma
    24.10.2019 at 16:18

    Oxygenol hammastahna on kotimaista

    • krista
      24.10.2019 at 16:42

      Oho totta! Piti ihan googlata, ja Avainlippuhan sieltä löytyi! Kiitos vinkistä! Meillä on tosi usein niitä Oxygenolin Muumi-hammastahnoja lapsilla, ne on tosi hyviä!

      • Tilia
        25.10.2019 at 11:03

        Siis jäin myös miettimään, ettekö pese hampaita ollenkaan. :) Missä teillä säilytetään meikkejä ja siivousaineita, ei vissiin kylppärissä? Entäs pyykinpesu ja vessaharja? Vai tuleeko näistä siivousjutuista vielä oma osansa?

        • krista
          25.10.2019 at 11:51

          Hihi joo me pestään tuolla nestesaippualla :D

          Tämän idea oli siis, että etsin hyllyiltä siis vain kaikki ne tuotteet, joissa on Avainlippu. Eli jos ei ollut vaikka hammastahnaa näissä kuvissa, niin meidän tämän hetken käytössä olevat hammastahnat eivät ole Avainlippu-tuotteita vaan jotain muuta merkkiä. Monessa kohdassa on kyse ihan sattumasta, kun me ei tosiaan olla merkkiuskollisia ihan kaikessa -esimerkiksi lasten hammastahnat sattuivat nyt olevan jotain muuta, vaikka olisivat hyvin saattaneet olla myös tuota Availipullista Oxygenolia!

          Meikkipussi mulla on keittiössä, siellä on vain pari (säälittävää vanhaa) meikkiä ja niissä ei ollut Avainlippuja. Vaikka usein ois voinut olla vaikka Lumenea! ”Ei-päivättiäskäyttöinen” kosmetiikka ja harvinaisemmat meikit (tyyliin jotkut luomivärit) on laatikossa vaatehuoneessa, sieltä ois varmaan löytynyt vielä lisää Avainlippuja!

          Siivouskaappeja meillä on itse asiassa kaksi, toinen keittiössä ja sen tuotteita olikin siinä keittiöpostauksessa. Ja toinen (imurikaappi) kirjasto/leikkihuoneessa. MUTTA nyt kun sanoit vessaharjasta, niin JESH HYVÄ! Se on nimittäin Sini, eli Avainlippu löytyy! Samoin en yhtään huomannut, että pyykkikaapin ylähyllyllä ois ollut lisää Siniä! Siellä on nimittäin ikkunanpesimet ja moppeja, ja ne on Avainlipullisia Sini-tuotteita. Eli JEE löytyi vielä lisääkin kylppäristä!

  • Tuuli
    25.10.2019 at 00:57

    Aqualan L oli yllätys. Vaikka lähes päivittäin sitä käytän, niin enpä ole huomannut.

    WC-paperi ei ollut lainkaan yllätys, terveisiä täältä Nokialta. 🤗

    • krista
      25.10.2019 at 09:03

      Joo sama täällä, tuo Aqualan L yllätti, vaikka olen satoja-satoja kertoja kyllä pitänyt tuota purkkia kädessäni!

      Hih ja terkut Nokialle! :) Teidän kaupunki tekee meidän veskipaperit!

  • Minttu
    28.10.2019 at 21:49

    Lemon juice ans Glycerinin käsisaippuat on suomessa valmistettuja, niitä meillä kotona!

    • krista
      29.10.2019 at 09:21

      Joo, ne on kans Avainlipullisia! Mulle nimeltä ihan tuttuakin tutumpia, mutta en ole koskaan tullut kokeilleeksi – pitääpä testata joskus! :)