”Mitään en ole koskaan pois heittänyt” -keräilijänluonteeni on perittyä.
Jo lapsena muistan, miten huikeaa oli seistä lapsuuskodin vaatehuoneessa ja vain katsella sen aarteita. Okei no ja kaivaakin vähän, ihan salaa. Sama tunne tulee vieläkin, kun pääsen oman äitini varaston uumenia tutkiskelemaan. Viime jouluna mukaani puutaloon lähtivät tällaiset:
Kaksi oman ämmini (isoäitini) kotiessua 70-luvulta! Vasemmanpuoleinen on kuvassa oikein päin, oikeanpuoleisesta näkyy selkäpuolen napitus.
Itsehän nimittäisin näitä mekoiksi, mutta essuja kuulemma ovat. Näitä pidettiin kotona mekon päällä, että mekko ei sotkeentuisi.
Eka mekko on ehkä itsetehty. Kankaan reunassa lukee ”Rapsodi” design Ritwa Wahlström, Boräs Cotton Sweden.
Huomasin tänään, että vihdoinkin on tullut aika kokeilla näitä päälleni – silloin talvella napit eivät menneet kiinni ison raskausmöhön kohdalta. Mutta nyt ovat juuri sopivia! Imettämäänkin näissä pystyy; tuo etuosa on sen verran kapea, että sieltä saa suht helposti ja nopeasti kaivettua maitotuotantovälineet esiin.
Toinen on luultavasti ostettu: lapussa lukee OTK Hyvinkää.
Rakastan tällaisia vanhoja, perittyjä vaatteita. Aika jännä ajatella, että näihin essuihin on myös meidän Könkään-ämmimme pyyhkinyt jauhoiset kätensä leipää uniin lapatessaan. Oh.
Tämä on se syy, miksi meidänkin vaatehuoneeseemme kertyy tavaraa.
Ps. Bloggaajan totuus ensimmäisen kuvan ottamistilanteesta:
Iksu
28.4.2014 at 12:24Siis vau! Aivan todella kauniit!
Mä juuri eilen nappasin äidin luota mukaan vanhoja vaatteitani, ja muutama ihana siirtyy suoraan lapsen vaatekaappiin. Onneks meilläkään ei heitetä kaikkea aina pois! :)
Mary-Jane
28.4.2014 at 12:40Nuohan on tosi kivat! :) En osaisi mieltää pelkiksi essuiksi. Noi on tosiaan mekkoja munkin silmään. Sellasia kotimekkoja! :) Oon ite tottunu aina pienestä pitäen siihen, et meil oli tavallaan erikseen kotivaatteita, joiden sotkeentuminen ja hajoaminen ei niin haitannutkaan. :D Ei tarvinnu sitten koko ajan olla pesemässä niitä siistimpiä vaatteita.
karkkimaria
28.4.2014 at 12:55Ihania, korvaamattomia aarteita. Tuo kuvassa päällä oleva sopii sulle muuten todella hyvin!
Ja kyllä nuo on niin hienoja, että hyvin vois pukea päälleen kodin ulkopuolellekin uskaltautuessa :)
Cpop
28.4.2014 at 13:10Aaaah mie niiiiiiin rakastan tuommoisia löytöjä! Harmi että tätini on mummin ja ukin mökiltä tainnut penkoa kaikki kivoimmat löydöt jo aikaa sitten d; Sieltä löytyi minulle vielä ollessani teini, äitini teininä (eli 70luvulla)pitämä pitkä karvakauluksinen mokkatakki! Käytin sitä uskollisesti vaikka se aina kylmimmillä pakkasilla tuppasikin jotenkin kovettumaan ja alkoi hajota käsiin! Haha! Sieltä löytyi myös aivan ihanat puupohjaiset korkosandaalit (tai miksi niitä kutsutaan) 70-luvulle uskollisella tyylillä ja ne olisi ollut aivan ihanat, mutta minulle liian pienet.
Ami
28.4.2014 at 13:46Hoi! Törmäsin tällaiseen netissä
http://yle.fi/uutiset/vanhemmat_raportoivat_lastensa_asiat_verkossa__lastensuojelun_keskusliitto_huolissaan/7204605
ja luin myös tästä: http://yle.fi/uutiset/mita_lapsista_saa_kirjoittaa_nettiin/7204775?ref=leiki-uu
kommentit, jotka mun mielestä oli ”hieman” yliampuvia. Olisi mielenkiintoista kuulla sun näkemys tästä, kun kuitenkin kirjoitat ihan avoimesti lapsistasi ja oot jakanut meidän kanssa synnytyskokemuksetkin :D
En vaan suostu uskomaan, että Facebookiin lisätyt lapsikuvat (etenkin jos on suljettu profiili) tai edes näin julkinen blogi jotenkin vinouttaisi lapsen kasvamista tai minäkuvaa. Se riippuu niin paljon kuitenkin vanhemmista, millainen ihminen siitä lapsesta lopulta kasvaa.
Jossain noissa kommenteissa mainittiin myös, että vanhemmat kokee ”omistavansa” lapsensa ja siksi ne saa päättää lapsen netti-identiteetistä ja tuupata Facebookin täyteen noloja kuvia muksustaan. Mulla ei toki ole lapsia, vielä, mutta en mä henkilökohtaisesti näe kyllä mitään pahaakaan siinä, että laittaisin kuvia suljettuun Facebookiini, että ”Me käytiin Linnanmäellä / mummolassa / pihalla tänään! Katsokaa, se kävelee!” Toki se riippuu niistä kuvista, mitään kylpykuvia ei kannata laittaa nettiin, mutta maalaisjärkeä käytellen.
Tilia
28.4.2014 at 14:12Nämä on miettimisen arvoisia juttuja. Moniko kirjoittaisi nettiin esim. äidistään yhtä avoimesti kuin lapsestaan? ”Äiti painaa nyt x kiloa. Äiti nukkui viime yönä huonosti. Eilen äiti oksensi 2 kertaa ja vatsa oli sekaisin.” Nykylapsista on valtavasti enemmän materiaalia tallessa kuin aiemmista sukupolvista, joista on häthätää täytetty vauvakirja ja neuvolakortti plus kellastuneita/mustavalkoisia valokuvia pari kertaa vuodessa otettuna. Ja ne kuvatkin on kotialbumissa, ei kaikkien nähtävillä. Toisaalta tämä nykyinen kuvatulva tekee kuvista myös merkityksettömiä. Kuvia tulee ja menee.
Vähintään joka toisella ekaluokkalaisella on jo älypuhelin ja netti. Koko ajan. Nyt kun esikoinen on lukutaitoinen ja koulussa, kiittelen todella itseäni, että vauvavuoden blogini on salasanan takana eikä sitä luokkakaverit revittele. Kiusaamisten selvittelyjä on ilmankin tarpeeksi. Totta kai jokainen vanhempi varmaan toivoo, että omasta lapsesta tulee niin vahva ja reipas, ettei kiusaamisista välitä, on kaiken sellaisen yläpuolella. Meillä ei käynyt niin.
Nettiin tulee kyllä helposti kirjoitettua enemmän kuin mihin olisi valmis esim. lehtihaastattelussa tai työpaikan kahvipöydässä. Ja silti netissä tekstit säilyvät pitempään kuin paperilehdessä tai työkaverien muistissa. Ennen päiväkirjat olivat henkilökohtaisia, nykyään ventovieraatkin lukevat niitä. Anoppikin poltti päiväkirjansa, ettei jää perikunnalle niistä luettavaa.
Julkkisten lapset tottuvat tiettyyn julkisuuteen pienestä asti, ehkä nykyään myös blogistien lapset tottuvat olemaan samaan tyyliin ”kuninkaallisia”. Mene ja tiedä.
Kristaliina
28.4.2014 at 14:36Tähän tulisi loputtoman pitkä vastaus, jos kirjoittaisin kaiken, mitä asiasta itse ajattelen :)
Mutta joo, itse käytän sellaista ”luontaista harkintaa” ihan jatkuvasti ja joka päivä – isoksi osaksi tiedostamatta jostain ”selkärangasta” se tulee. Että kirjoittaa lasta/lapsia arvostaen, ihan samalla tavalla kuin puolisostakin :) Samoin kuvavalinnassa on tällainen suodatin luontaisesti päällä; en tiedä, onko kukaan huomannut esim. sellaista, että tässä blogissa ei ole tainnut koskaan olla lapsista itku/kiukuttelukuvia… No, se johtuu kyllä siitäkin, että meillä ei sellaisia kuvia edes kuvata: jos on itku/kiukuttelutilanne päällä, niin lapsia lohdutetaan ja tuetaan eikä valokuvata :)
Itse uskon, että lapsen minäkuvan/itsetunnon kasvamiseen vanhempi voi vaikuttaa paljon, ihan sylivauvasta murrosikään asti. Joku somessa näkyvä/näkymättä jäävä kuva on kärpäsenkakka kaiken muun elämässä tapahtuvan rinnalla. No tietysti se on yksi osa, mutta yksi pieni osa kaiken muun rinnalla. Ja kaikessa on hyvä hakea tasapainoa. Yksittäisten kuvien olemassaolo/olemattomuus tuskin sellaisenaan yksin minäkuvaan vaikuttaa, ainakaan negatiivisesti, jos kaikki muut palikat ovat kohdillaan. Nämä nykylapset/vauvat kun kasvavat ihan erilaiseen maailmaan kuin me. Kun he ovat teini-iässä, maailma (myös sosiaalisessa mediassa) on taas ihan erilainen kuin meillä nyt. Meidän elämässä some-elämä on ”tullut”: kasvanut nollasta nykytilaan muutamassa vuodessa. Heillä puolestaan se on aina ollut olemassa ja suhtautuminen siihen varmasti ihan eri.
Lyhyesti näin omia ajatuksiani :) Lisäksi pidän jotenkin keskeisenä ajatuksena, että lapsi kasvaa ajattelemaan, että juuri hänen elämänsä/perheensä on se ”normaali”. Meidän lapsille on ihan tavallista, että äiti on tällainen-ja-tälllainen (ja bloggaa) ja isä tuollainen-ja-tuollainen. Se on sitä kaikkein normaaleinta heidän mielestään. Tai vaikka että minun kuusamolaislapsuuden ”normaali” on ollut hyvin erilainen kuin vaikkapa jollakin, joka on viettänyt lapsuutensa helsinkiläisessä taiteilijaperheessä ja vaikkapa nukkunut päiväunia jonkun taiteilijaravintolan eteisen sohvalla tms :) Silti ihan täysipäisiä ihmisiä on kasvanut molemmista, vaikka lapsuuden ”normaalit” ovat olleet hyvin kaukana toisistaan.
raks (Ei varmistettu)
28.4.2014 at 15:01Ihania aarteita :) tuo toinen ´essu´ sopii sulle hyvin! Itse en raaskisi oikein käyttääkään tuollaisia aarteita, vaikka vanhat vaatteet ovat yleensä tosi kestävää laatua.
Vierailija (Ei varmistettu)
28.4.2014 at 15:02Ooh ja aah, miten upeita ”essuja”! Tahtoo kans tuollaisia! Ihan oikeasti tarvisin kotiessuja, kun räkäiset nenät ja rasvaiset kädet pyyhkii äidin paitaa ja housuja pitkin päivää. Paitsi noin upeita käyttäisin ihan muuhunkin tarkoitukseen. Oma äitini säästää kyllä myös kaiken, joten täytyy seuraavalla kyläilyllä tehdä varmaan penkomistutkailuretki varastoon…
Maarit
Annennee
28.4.2014 at 16:23Ooh ihania essumekkoja! Mun mummu kuoli kuukausi sitten ja mulla on yksi hänen mekkonsa (saatu ennakkoperintönä jo vuosiavuosia sitten kun oli vielä aivan liian suuri mulle) ja nyt kun mekko on sopiva niin ajattelin käydä ompelijalla vähän vielä pienentämässä tiettyjä kohtia ja suurentamassa toisia. Laitan sen sitten mun siskon ylppäreihin päälle jos uskallan, on aika räväkän värinen mun tyyliin :) Samoja värejä siitä löytyy kun noista sun aarteistakin – mä vaan oon enemmän sellanen tummansininen-harmaa-musta-beige-valkoinen-oho, vihreää! -pukeutuja. Mummu oli ilmeisesti ihan tyylikäs pukeutuja 60-70 -luvuilla ja odotankin että pääsen vähän kaivelemaan sen kaappeja, muita suvun naisia tuskin kiinnostaa sen tyyliset vaatteet. Kiva olisi pitää mummu meidän kanssa kuitenkin vielä esimerkiks juhlissa, niin mä voin sen hoitaa sit pukeutumalla :)
millesiini (Ei varmistettu)
28.4.2014 at 21:33Tuossa vikassa kuvassa on kyl Siljan tukka ihan ku isällään. :) Ja meni hetki et älysin, että Seelaki näkyy samassa kuvassa. :D
Tykkään sun näistä kuvista täällä, ku nää on niin aidon oloisia. Ei ole otettu kuvaa vain sen takia vauvasta, et”katsokaa mun vauvalla on pop:in body päällä”. Ja tykkään sun kirjoitustavasta. Ja susta. Ja ja ja koko blogi on ihan the best. <3 :)
millesiini (Ei varmistettu)
28.4.2014 at 21:39Mikä aivopieru(kuka lie tällaisenki sanan keksiny??) tuliki, mietinki et jotain outoa nimessä nyt on. Siis Silva tietenki. :D
jennamjk (Ei varmistettu)
29.4.2014 at 08:28Meidän mummo käyttää edelleen essumekkoja, meilläki oli sellaiset pienenä. Vaan mummo teki kaikista vanhoista, risoista vaatteista maton kuteita, joten ei paljoa ole jäänyt tällaisia aarteita. Tosin ne oli aina itse tehtyjä kotikäyttöön, ei siis noin hienon näköisiä. :)
Annis (Ei varmistettu)
29.4.2014 at 14:34Hei mulla oli tuollainen samanlainen mekko (Hyvinkään tehtaan tuotos)! Löysin kirpparilta ja käytin ahkerasti :). En muista onko mekko vielä tallessa, varmaankin kyllä kiertänyt jo eteenpäin. Siinä oli yksi tasku edessä ja napit selkäpuolella, ihana!
Asikaine
30.4.2014 at 10:48Ihania essumekkoja! Näytät tosi simpsakalta :) Itse näytän usein tuollaisissa retromekoissa joko ikävästi matamilta tai yritän-näyttää-lapselta-pikku-kakkosen-juontajalta.
Hienot on! En ehkä raaskisi pyyhkiä käsiäni noihin!
Hyvää vappua!