Kolme vuotta imetystä – ja loppu

Varoitus: tämä bloggaus sisältää nännin :D

Kolme vuotta. Se on se aika, minkä olen yhteensä imettänyt. Kahta lasta, viimeisen 3,5 vuoden aikana.

Tämä on minun imetystarinani.

Minulle on ollut aina luonnollinen ajatus, että jos saan joskus lapsia, haluan imettää heitä. Pieni vauva äitinsä rinnassa on ollut minulle maailman luonnollisin asia; johtuneeko osittain siitä, että äitini oli työelämässä ollessaan kätilö ja neuvolantäti. Koulun jälkeen (jos iltapäiväkerhoa ei ollut) istuin äidin työpaikan aulassa Nakke Nakuttajia lukemassa. Kaikkialla ympärilläni äitejä imettämässä; imetysjulisteita seinillä. Totta kai lasta imetetään.

Imetyksen vaikeudet puolestaan olivat minulle täysin tuntemattomia. Ai miten niin – se vauvahan vaan alkaa imeä, ja sitten sitä maitoa tulee sieltä tissistä…?

Vasta omien kokemusten myötä sitä tajusi, että onnistuneen imetyksen eteen tarvitsee tehdä joskus ihan työtäkin. Eikä se silti aina onnistu, vaikka omalta kohdaltani onnekseni onnistuikin.

Esikoinen Silva syntyi keskosena viikolla 34.

keskonen imetys alku

Vain muutaman pisteen vauva oli syntyessään sininen, veltto ja hiljainen. Vaikean synnytyksen jälkeen minä olin käytännössä tiedoton. Kuvista (ja hämäristä muistoista) päätellen sain vauvan pieneksi hetkeksi rinnalleni ennen kuin se kiidätettiin lastenostastolle ja minut paareilla omalle osastolleni. Imemisrefleksin alkua ei (muistaakseni) ehtinyt syntyä. Minä lepäsin huoneessani muutaman tunnin ja sitten minut kärrättiin pyörätuolilla letkuissa olevaa vauvaa katsomaan.

Ehkä arvaatte, miten sekaisin sitä tuore vanhempi siinä tilanteessa on.

Kun kätilö heti ensitöikseen neuvoi lypsämisessä, olin ihan, että et oo tosissas. Minä tyyliin siinä panikoin, että onko mun vauva edes hengissä – nyt mun pitäis tässä yksin omassa huoneessa lypsää omaa tissiä. Kuule ei tuu tapahtumaan. Onneksi onneksi onneksi toinen kätilö totesi, että heillä on myös sähköinen pumppu, haluanko kokeilla.

Se pelasti koko imetyksen.

Laite oli tarpeeksi… …laite siinä mielessä, että sain siitä tehokkaasti itselleni ajateltavaa ja tekemistä. Vitsailin, että muut äidit ovat varhaisessa vuorovaikutuksessa vastasyntyneeseen vauvansa kanssa. Minä puolestaan vuorovaikutan omassa huoneessani mintunvihreän rintapumpun kanssa.

SDC13513

Samanlainen vuokrapumppu kotona. Plus toinen aiemmin hankittu sähköpumppu. Löytyi vielä käsipumppukin. Että ei jäänyt ainakaan pumpuista kii sen vauvan imetys :D

Joel oli niin läsnä kuin kuvitella saattaa. Kantoi vettä ja mehua, hieroi hartioita, jutteli sellaisia kauniita höpöhöpöjuttuja (lähinnä kuvitteellisia tarinoita vauvan kasvamisesta ja niistä yhteisistä ihanista hetkistä, joita meillä on perheenä edessä) saadakseen minut rennoksi ja oksitosiinia kehittymään. Kuvittele romanttinen tilanne: mies siinä hieroo hartioita – ja nainen istuu silmät kiinni pumpun monotonisen hink-hink-äänen äärellä muoviset rintapumpuntötteröt tissejä imemässä…  :D Mutta voi sitä tunnetta, kun se ensimmäinen paksu tippa sitten herahti. Kiikutimme sen juhlallisena kätilölle ja se annettiin vauvalle lahjoitusmaidon lisäksi.

Kaikki kehuivat, kuinka tärkeät nämä ensimmäiset tipat ovat ja kuinka suuri sankari olen pumpun kanssa taiteillessani.

Kätilöiden kannustus ja asenne oli minulle ratkaisevan tärkeää.

Imetyksen käynnistymisestä tuli minulle asia, josta olin mittaamattoman ylpeä ja iloinen. Yhden asian nyt tässä epävarmuustärinän keskellä osaan, ja se on tämä!

20120405_173832

Vauva ensi kertaa sylissä lastenosastolla – ja rintaa nuuhkuttamassa, imeä ei vielä pitkään aikaan jaksanut.

Vauvan ravinto meni sisään ensimmäisten viikkojen ajan nenä-maha-letkun välityksellä. Pari päivää luovutusmaidolla, ja sen jälkeen kokonaan omallani (pumpatulla) maidolla. Jea! Tarjosimme (muistaakseni) aina ensin tissikosketusta ja sitten pullosta – ja kun pienen imemisvoimat loppuivat, loppu kaadettiin letkun kautta mahaan.

Kahden-kolmen viikon jälkeen saimme ”letkuvieroitushoitajan” kotikäynneille, hänen avullaan opettelimme irti letkusta ja rintaan ja pumppumaitopulloon. Vähitellen pullon merkitys alkoi vähentyä, kun vauvan voimat kasvoivat niin paljon, että hän jaksoi imeä maitonsa suoraan rinnastakin.

imetys kissa jaloissa

Siitä eteenpäin sitten kaikki hyvin?

No ei.

Tuoreen äidin epävarmuudella friikkasin tietysti jossain vaiheessa ensimmäiset ”onko se maito nyt loppumassa?” -friikkaukseni. Olikohan niin, että rinnat tuntuivat tyhjiltä ja vauva vaan halusi imeä ja imeä. Taas tulee onneksi-onneksi. Eli onneksi lähipiirissäni oli ihmisiä, jotka jaksoivat toistaa, että ei se lopu. Ja itse asiassa iso tuki löytyi yllättäen myös vastaperustamani blogin (tämän siis) kommenttiboksista. Muistan erityisesti Mindekan (oletko kuulolla?) rohkaisevan kommentin, jossa hän muistutti mm. tiheän imun kausista. Kiitos! Samaa viestiä kuului tietysti muualtakin, mutta niissä epävarmuuden hetkissä systemaattinen toisto oli hyvin tärkeää :)

Seuraava riemukas vaihe olikin sitten rintaraivarit. Voi juma. Siitä kirjoitin näköjään heinäkuussa 2012 täällä.

Mutta se ”se on vaihe” oli ihan totta. Se oli vaihe, joka sitten loppuikin. Myös sellainen vaihe oli, että ulkomaailma kiinnosti vauvaa niin paljon, että imetys meni kuikuiluksi aina, jos jostain kuului joku ääni. Ja nänni vilkkui. Oi voi.

Ironista kyllä imetys oli helpointa puolen vuoden jälkeen, jolloin ensimmäiset kiinteätkin aloitettiin. Suunnilleen siitä eteenpäin (poislukien lopetus, josta lisää jutun lopussa) esikoisen imetys oli ongelmatonta.

*******

Toinen lapsi – eli imetys menee tietysti jo rutiinilla, eikös niin?

Eli ei.

Vaikka imetys äidille onkin tuttua, vauvalle se on kuitenkin ihan uutta. Kaikki alusta. Uusi ihminen, uusi ihan omanlaisensa imetyskertomus.

sairaalassa

Seela syntyi terhakkaana tyyppinä paremmilla viikoilla (38) ja hamuili rintaa oikeaoppisesti heti synnyttyään.

ensimmäinen imetys

Jälkikäteen ajateltuna Seelan imetyksen alkuvaiheen ongelmat olivat nähtävissä jo heti ensimmäisen yön jälkeen. Imuote. Olin heti alkuun jo aivan rikki ja vertavaluva. Vaikka kuinka kätilö ohjasi oikeaoppiseen imuasentoon, tarmokas vastasyntynyt nirhaisi huulensa yhteen ja raastoi nänniä yllättävän vahvoilla leuoillaan.

Lansinoh oli aktiivikäytössä ja auttoikin vähän – ei kuitenkaan tarpeeksi. Ensimmäisinä viikkoina välillä itkin tai huusin (silleen äänettömästi) kivusta samalla, kun imetin. Tuntui, että vauva riipii minut hengiltä. Sain oikenlaisen imetysasennon silloin, kun joku ammattilainen konkreettisesti työnsi vauvan oikeassa kulmassa tissille. Mutta omin käsin tai Joelin auttamana – AUUUUUUUH!!!!

Olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa luovuttaminen välkkyi mielessä. ”Ei tässä ole MITÄÄN järkeä”, nyyhkin usein.

Mikä siihen sitten auttoi? En tiedä. Aika ja Lansinoh ehkä? Jossain vaiheessa, kun pahimmat haavat alkoivat parantua (eikä veri enää roiskunut) kivut hellittivät. Ja kai se imetysasentokin sitten jotenkin löytyi – tai sitten vaan nännit tottuivat raastamiseen.

imetys ravintolassa

Vastaavasti rintaraivareilta tai isoimmilta ympäriinsäkuikuiluvaiheilta Seelan kanssa säästyttiin. Vauva viihtyi alkuun rinnalla paljon, mutta sehän tietysti on vain hyvin… …vauvamaista.

imetys

Minua itseäni on imetetty 2-vuotiaaksi asti; siihen aikaan se ei ollut tavallista saatikka suositeltua, ja oma äitini jätti jopa neuvolassa kertomatta, että imetti edelleen. Imetti salaa. Usein kuulemani kertomus on, kuinka 2-vuotiaana selitin ison vierasporukan läsnäollessa kovaan ääneen, että ”kun vieraat lähtevät, niin äiti vie mut yläkertaan ja antaa maitoa tissistä”.

Jotenkin automaattisesti olin ajatellut itsekin imettäväni (jos mahdollista) lapsia 2-vuotiaaksi asti, mutta todellisuudessa sitten molempien imetys loppui suunnilleen samaan aikaan, 1,5 vuoden iässä.

Silvan suhteen syy imetyksen loppumiselle tuli valitettavasti minusta itsestäni käsin: olin uudestaan raskaana ja imetys alkoi tehdä tosi pahaa. Rintoihin sattui ja jotenkin muutenkin raskauskuvotti ja väsytti. Imetys vaan tuntui pahalta ja aloin haluta sen loppumista. Siinä vaiheessa imetystä taisi olla vain muutaman kerran vuorokaudessa.

Ensimmäisellä lopetuskerralla tein sen virheen, että minä sanelin lopettamisen ajankohdan. Tai siis yritin sanella. Täällä siitä yrityksestä – ja epäonnistumisesta. Mutta sitten, kun ns. luovutin ja päätin olla kiirehtimättä, napero lopetti itse imetyksen muutamaa viikkoa myöhemmin. Wohoo! Siitä täällä.

Seelan kanssa olin oppinut virheestäni – ja se oppimani tuotti myös tulosta. Annoin Seelan itse päättää lopettamisesta tai jatkamisesta (en itse aktiivisesti tarjonnut, mutta annoin silloin, kun vauva itse halusi), ja niinpä lopetus sitten meni luontevasti ja itkuitta.

julkinen imetys

Seelan suhteen imetyksen ”deadline” alkoi lähestyä samaa tahtia tulevan leukaleikkaukseni kanssa. Leikkausta olisi toki voinut vielä siirtää (se siirtyi jo useamman kerran), mutta jotenkin mulla oli voimakkaasti sellainen olo, että tämän lapsen imetys alkaa lähestyä omaa luonnollista loppuaan.

Kerran tässä syksyllä Seela oli jo tissittä kaksi vuorokautta, sitten jatkoi kuitenkin vielä. Ja noin 3-4 viikon päästä siitä lopetti sitten ihan kokonaan.

Ainoa ”toimenpide”, minkä molemman lapsen kanssa olen tehnyt, on ollut yöimetyksen vaihtaminen yöpulloon.

Seuraa tämän tarinan ristiriitainen osuus, mikä on todennäköisesti vastoin kaikkia suosituksia:
Molemmilla tytöillä on siinä 1v 2kk iässä ollut yöt melkoista tissilläroikkumista (no, Seelalla se on ollut sitä aina). Oman jaksamisen kannalta on tullut eteen se ajatus, että olisi kyllä suht paljon helpompaa olla heräämättä sen 45 minuutin välein :) Oman äidin neuvosta (ja disclaimer – mun neuvolantätiäidin ajatukset on usein 40 vuoden takaisia suosituksia) kokeilin ensin pehmeästi Silvan ollessa n. 1 v 2kk yhden yöimetyksen vaihtamista korvikkeeseen – ja kappas, tyyppi nukkuikin pidemmän jakson!!!

Sitten tuli jotenkin ajatus… Että ehkä yöimetyksen lopetus tapahtuukin pehmeämmin pullon kautta kuin… …muuten. Ensin tissistä pulloon – ja sitten jossain vaiheessa, kun lapsi jo ymmärtää perusteluita, voi kertoa, että ”tästä lähtien yöllä ei juoda maitoa vaan vettä”. Silvalle vaihto yökorvikkeesta veteen tehtiin tässä 1,5 vuoden iässä, kun tyyppi tuntui jo sen verran paljon ymmärtävän ja pystyi keskustelemaan. Seela saanee odottaa muutaman kuukauden pidempään; että tulee tasaisempi vaihe sen mun leikkauksen jälkeen. Silvalle yömaidon vaihto veteen sujui suht helposti; Seela saattaa reagoida voimakkaammin.

Mutta se mun ”ihan ite ajattelin” -ajatus oli siis se, että kun se lopullinen luopumisen kohde on pullo eikä tissi, lapselta ei ikään kuin ”kielletä äidin rakkautta” siinä samalla. Kun siis pullo on kuitenkin vain pullo. Ja kun nuo molemmat ovat kuitenkin pullon kelpuuttaneet tissin sijaan ihan ilman ongelmia. Eli silleen vähä vähältä asteittain siis.

Että tällainen tekniikka meillä. Ei varmasti mitenkään suositeltu, mutta toimi meillä.

Ja kolme ylimääräistä happohyökkäystä se toki aiheuttaa tässä muutaman kuukauden ajan, mutta en jaksa uskoa sillä olevan niin suuria seurauksia. Kun muuten meillä ruokailujen rytmeistä, karies-tartunnan torjumisista, hammaspesuista ja xylitol-pastilleista ollaan niin megatarkkoja.

*******

Mutta nyt… Nämä ajat ovat siis ohi:

ensimmäinen julki imetys

Jostain kumman syystä en silti tunne kovin selvää haikeutta. Voin ajatella, että ”mä en ehkä koskaan enää imetä”, mutta se ei aiheuta suurempaa tunnvyöryä. Juuri nyt ainakaan.

Viime viikolla neuvolassa kuitenkin kuulin sen sellaisen vastasyntyneen ynähdyksen. Sen saman, jonka onnistuin Seelan suhteen vahingossa taltioimaan videolle täällä.

Se kosketti jotenkin tosi syvältä. Tunsin sen vatsanpohjassa asti.

Se oli se pieni ”yngh”. Tiedättekö?

 

PS. Imetysasioissa suosittelen Imetystuen nettisivuja (imetystukipuhelinta en ole kokeillut, mutta sellainenkin on!). Aikoinaan Silvan kanssa lueskelin ahkerasti Imetystukilistan tietoja, mutta ne sivut ovat jotenkin muuttuneet. Facebookissa on myös mainio imetysaiheinen sivu nimeltään Imetys – kolmen kauppa. Tosi osuvia, koskettavia ja hyödyllisiä ajatuksia, kuvia, ja artikkeleita – suosittelen!

edit: Imetyksen tuki ry:llä on myös FB-ryhmä, jossa voi tehdä tukiäideille tukipyyntöjä tai jakaa vertaiskokemuksia. Ryhmä löytyy täältä.

41
Like

You Might Also Like

  • Heispi
    15.10.2015 at 13:52

    Hyvä teksti! Eskoinen pikkukeskonen (rv30+1, 1400g)ja pumppurumbaa kesti 8kk 8x vrk. Ei jaksanut imeä rinnasta ja 8kk asti pumppasin ja sitten siirryttiin korvikkeeseen. Nyt kuopus 11kk ja osannut salista asti imut ja tilaamiset :) syntynyt 37+5 eli imuopettelu masussa silloin just herkällä. Nyt syö tissiä aamulla, päivällä, illalla ja yöllä 1-4x. Pari vkoa sitten söi lähemmäksi 4x mutta taisi olla vaan maidontilaamista, kun nyt on taas riittänyt 1x yössä. Hyvä kikka opetella pois yötissistä pullolla. siinä tippuu maitomääräkin runsaasti (meillä kun ei päivällä syödä kuin 1x) joten imetyksen lopetus sujuu varmaan ihan kuin itsestään. Mä en kuitenkaan itse ole vielä valmis lopettamaan :) eikä kyllä kuopuskaan :) ehtiihän sitä ja jotenkin kuvittelisin että molemmille tulee sellainen olo että lopetetaan :)

    • krista
      15.10.2015 at 14:03

      Vau, mielettömän iso hatunnosto 8 kuukauden pumppailuista!!! Mäkin kyllä pumppasin Silvalle useampia kuukausia sitten vielä pakkaseen (niisk ja sinne ne sitten vanhenivat), mutta varsinainen hc-täyspumppausvaihe oli meillä vaan sitä tyyliin eka kuukautta. Jos nyt oikein muistan :D Mutta olin kyllä sitten niin täynnä sitä pumppausta, että Seelalle en pumpannut kertakaan edes varastoon! Niinä kertoina, kun olin poissa imetyksen aikaan, Seela sai ihan korviketta purkista. Musta ei ollut enää pumppaajaksi, koko ajatuskin tuntui vaikealta.

      Joo tuo yötissi > yöpullo toimi meilläkin just noin, eli suurilta osin se varmaan lopetti sen koko imetyksenkin sitten maidon määrän vähennyttyä. Mikään ”oikeaoppinen” juttu se ei missään nimessä ole ja se tosiaan helposti lopettaa imetyksen, eli etenkään nuoremmille lapsille en suosittele! Jos ei sitten nimenomaan halua lopettaa, enkä välttämättä silloinkaan suosittele :) Mutta joo meille toimi, sellaisella disclaimerilla painotettuna :)

      Kuulostaa just hyvältä, että kuuntelee sekä itseään että vauvaa! Silleen se varmaan löytyy se luontevin kohta senkin vaiheen loppua. Ja kiirehän tosiaan ei ole (jos ei ole mitään erikoistilannetta), äidinmaidosta on hyötyä varmasti isommallekin tyypille! <3
      -
      Se kyllä täytyy tässä vielä myöntää, että kyllä mulla jollain tavalla alitajuisesti harmittaa, että en taaperoimettänyt sen pidempään. Olisin tosiaan etukäteen ajateltuna hyvin voinut. Mutta jotenkin tässä tuli vaan molemmilla kerroilla se "lopetusfiilis" esiin tässä 1,5 vuoden kohdalla. Ehkäpä sekin sitten oli sitä itsensä/lapsen kuuntelua, että tähän suuntaan toimi ennakkoajatuksensa vastaisesti. Varmaan harmitus on ihan turhaa :)

      • Heispi
        15.10.2015 at 14:22

        Ihan sekopäistähän se esikoisen ekat 8kk oli. Sairaalassa oltiin 7vkoa ja letkusta päästiin eroon laskettuna aikana ja sittenkin kesti 40min per ruokailu. Mutta nyt on jo reipas 2,5v!

        Kuopukselle pumppailin (kun jäi isin kanssa kotiin, kun isoveljen kanssa olin muskarissa) mutta herranduudeli miten oli vaikea herua pumpulle! Esikoinen kun ei rinnasta saanut (silti köllötteli tissillä) pumpulle herui ihan hyvin ja helposti 40min pumppauksella 200ml. Kuopukselle sai samassa ajassa hädin tuskin 50ml. Toki hän myös söi sitä ”edestä” mutta silti. Näin jälkikäteen olen super onnellinen että esikoiselle herui pumpulle niin hyvin. Ei sitä muuten olisi jaksanut.
        Mielelläni kuulen muiden imetyslopetus ym kokemuksia ja keinoja, jotta sitten kun tulee ajankohtaiseksi on vinkkejä, mistä lähteä liikkeelle :) kyllähän imetys on paljon muutakin kuin ruokaa, joten senkin vuoksi pidän tärkeänä sen jatkamista niin kauan kun tuntuu hyvältä :)

        • Lilah
          16.10.2015 at 09:19

          Omille lapsille ei koskaan pullo kelvannut, mutta koska maitoa tuli yllin kyllin, päädyin luovuttamaan sitä sairaalaan. Homman onnistumisen avain oli pumpata samalla kun vauva oli rinnalla. Muuten ei pumpulle herunut tippaakaan. Lopulta pumppailua kertyikin 7+5 kk ja luovutettua maitoa yli 200 litraa. Tämä siis vinkiksi niille joilla maitoa riittää, mutta herumisen kanssa on ongelmia.

          • krista
            16.10.2015 at 10:02

            Henkilökohtainen kiitos maidonluovutuksesta <3 <3 <3 Olet antanut 200 litraa tärkeää ravintoa jollekin vastasyntyneelle (niin kuin meidän Silvalle aikoinaan) - niin ihana ajatus, että liikutun <3 <3 <3

          • Heispi
            16.10.2015 at 11:27

            Arvostan! Ei ole helppo homma pumpata luovutukseen! Pumppu ja sterilointirumbaa! Meilläkin esikoinen sai 4 päivänä osaksi luovutusmaitoa, sitten pärjättiin jo omilla.

      • Heispi
        15.10.2015 at 14:31

        Niin ja turhaan harmittelet, jos lopetus tuntui hyvältä ja sujui molemmille kivasti se taisi kuitenkin olla just paras hetki silloin. Herkästi tulee suunniteltua, että imettää siihen asti ja tekee sitä eikä tee tätä.. Ei se kuitenkaan usein mene niin.. mulla oli kovat suunnitelmat (esikoisen kohdalla) miten meillä täysimetetään 6kk, sormiruokaillaan, kestoillaan… nooh meille sairaalassa ohjeistettiin, että keskoset alkaa syödä kiinteitä 4kk kalenteri-iässä enkä edes tajunnut kyseenalaistaa sitä. Eli pikku-ukko oli 2kk laskettua aikaa vanha, kun äiti lykki perunalusikallista suuhun. Ja kellon mukaan syötiin ja maitomäärät tuli sairaalasta… kuopusta odottaessa suunnitelmat ja odotukset oli nolla ja on menty ihan fiilispohjalta :))

        • krista
          16.10.2015 at 10:04

          Joo se on jännä, miten ne ”meillä ainakin sitten tehdään niin-ja-niin” -suunnitelmat karisevat :) Mutta vanhemmuus ei ole mikään suoritusputki; parasta on just se, että on valmis sopeutumaan tilanteen mukaan siihen, mikä on lapselle (ja vanhemmalle) parasta, tilanteen mukaan <3

    • Miitu
      16.10.2015 at 07:32

      Oot kyllä melkoinen sankari! Mä jaksoin vastaavilla lähtökohdilla ”vain” sen kolme kuukautta, kunnes en jaksanu enää. En oikein herunu tuolloin pumpulle, mikä vaan lisäsi ahdistusta, kun maitohuoneessa näki muiden parin desin ”tonkkia”. Yöt oli ihan kauheita, kun ensin koitti imettää molemmista rinnoista, perään loput pullosta, ja kun stimulaatiota oli tarvetta saada lisää, niin lypsin vielä päälle, minkä jälkeen piti vielä desinfioida se hemmetin pumppu. Usein yöaikaan tuo kaikki vei vielä paljon enemmän aikaa, kun lapsi selvästi oli ”torkulla” öisin ja joi maitonsa huomattavasti hitaammin. Siinä sit mentiin rytmillä puoltoista tuntia syöttöä, puoltoista tuntia (hyvällä tuurilla) unta. Lopetus oli sitten sekoitus eri syitä väsymyksestä rintaraivareihin. Jälkikäteen ajateltuna tuossa olis saattanu olla lyhyt hetki, jolloin imetys olis saattanutki lähteä käyntiin, mutta en siinä väsymyksessäni ja tietämättömyydessäni sitä silloin huomannut. Imetysopetus kun oli mallia läpyskä käteen ja kerran teholla vauvan pään asennon korjaaminen istuessani surkealla muovituolilla, ja päällimmäisenä korvissa kuului ”vauva on liian heikko imemään, mutta voitte te nyt varovaisesti yrittää”. Ja kuitenkin tämä oli se lapsi, joka lotkotti maitonsa reippaimmin osaston minityypeistä.

      Kuopuksen kanssa sujui huomattavasti paremmin, ja kyllä tuosta nyt osittain korjaava kokemus tuli. Varsinkin, kun ensimmäiset pari kuukautta meni oikeinkin mallikkaasti. Sen jälkeen alkoi refluksioireilut vai mitän ikinä nyt olikaan, mihin ei saatu apua. Rintaraivarit joka tapauksessa jatkui ja jatkui ja useimmiten imetin seisten lasta, joka oli aivan kaarella. Ruokavalioasioilla ei tuntunu olevan vaikutusta, vaan helpotusta saatiin vasta, kun kiinteitä alkoi mennä ja saatiin lopulta Gaviscon käyttöön. Siinä vaiheessa vaan lapsi söi päivisin tolkuttomat määrät ruokaa ja suostui rinnalle – tai ees pullolle – vain öisin, joten sitä maitoa ei sit kertakaikkiaan enää ollut ja herumisen alkaminenkin kesti niin tuhottoman kauan, että aina sai pelätä, ehtiikö tyyppi hermostua tilaamiseen, ennenkö toimitus on perillä… Olin siinä vaiheessa nostanu maitoja ylös jo niin moneen kertaan pumpullaja toisaalta senkin vuoksi koin tehneeni jo riittävästi, että siirtyminen kokonaan korvikkeeseen meni suht pienellä mielipahalla omalta osalta. Varsinkin jos vertaa tuohon esikoisen kokemukseen, mitä itkin ajoittain varmaan seuraavat puoltoista kaks vuotta.

      • krista
        16.10.2015 at 10:14

        Eläviä esimerkkiä aiheesta ”ei se välttämättä ole niin, että vauva rinnalle ja sit se syö” – mutta hei hatunnoston arvoisia suorituksia sinullaki, oikeasti! Oi miten elävästi tuli mieleen tuo pumppailuaika! Meillä se siis tietysti paljon lyhyempi, muutaman viikon vaan… Mutta kun vauvaa piti syöttää kellosta katsoen muistaakseni 2 tunnin välein ympäri vuorokauden. Pumppailussa ja pesussa/desinfioinnissa saattoi mennä tunti, vauvan ruokailussa vajaa puoli tuntia – siihenpä sitten jäi puolisen tuntia aikaa torkahtaa, JOS SAI UNTA. Tämä siis ympäri vuorokauden, kaksi viikkoa… Siis VAAN kaksi viikkoa, mutta silti aikamoista, kun ei meinannut edes tunnin yhtäjaksoista unta saada missään vaiheessa. Jossain hormonitärinässä se ensimmäisen lapsen kanssa meni. Mutta jos olisi ollut sama tilanne toisen lapsen kanssa (jolloin siis esikoinen myös mukana kuviossa), niin olisi saattanut kyllä jaksaminen loppua…

        Gaviscon, ihmejuoma! Meillähän tuo auttoi Silvan refluksiin silloin aikoinaan. Jos imetit siihen asti, että lapsi söi hyvin kiinteitä, niin sehän oli sitten tosiaan täysin mallikas imetystarina! <3

  • taskussa
    15.10.2015 at 13:59

    Imetyksen tuella on mainio facebook-ryhmä, jossa voi tehdä tukiäideille tukipyyntöjä tai pyytää vertaiskokemuksia! Eli imetyksen tuki ry facebookissa

    • krista
      15.10.2015 at 14:04

      Kiitos vinkistä! Minäpä lisään tuonne alkuperäiseen tekstiin, niin saan linkinkin nätisti! (suljettu ryhmä eli vaatii liittymisen)

  • stev
    15.10.2015 at 14:16

    ”Se oli se pieni ”yngh”. Tiedättekö?”

    On se voimakas..miten ihmeessä se tuntuu vatsanpohjassa ihan näin luettunakin..? Muutenkin tämä teksti iski jotenkin herkkään kohtaan ja nieleskellä piti vähän väliä.

    Oma imetystaival on myös hiljattain päättynyt ja olen päässyt pikkuhiljaa yli siitä ”ei enää ikinä imetystä”-surusta. Mulla on suurinpiirtein kestoltaan samaa luokkaa imetysaika eli n.kolme vuotta. Hmm, tämä ehkä kumpuaa myös siitä ”ei enää ikinä pientä vauvaa”-surusta. Nuo kuvatkin, en kestä..

    • krista
      16.10.2015 at 10:17

      Pitäisi laittaa nännivaroituksen lisäksi varoitus myös vauvakuvista <3
      -
      Tuo pieni "yngh" on kyllä voimakas! Mun piti siellä hetki miettiä, että kastuikohan mun rintsikat just - vaikka en ollut imettänyt enää muutamaan viikkoon. Mutta ei sentään. Meidän Seela oli muuten aina sellainen äänekäs syöjä. Oikein mussutti ja nautiskeli <3

  • vannikkila
    15.10.2015 at 14:43

    Mua on myös ”imetetty salaa” :D Äiti oli kaksi kertaa jaksanut kuunnella huudot neuvolassa, sitten lopetti kertomasta, että imettää ja jatkoi jonnekin noin pari vuotiaaksi. Sekä minun että 10 vuotta myöhemmin siskoni kanssa. Ja hän on kuitenkin mennyt töihin molemmilla kerroilla jo ennen kuin ehdimme täyttää vuoden. Kerran kuulemma piti ottaa työmatkalle pumppu mukaan ja hän oli nuorena äitinä vain toivonut, ettei kukaan näe hänen laukkuunsa :D

    Tutun näköinen pumppaushärveli sulla kuvissa. Mä sain samanlaisen, kun poika oli synnyttyään lastenosastolla. Muistan, kuinka olin ylpeä kun ekaa kertaa sain pumpattua täyden määrän (oiskohan ollut 30 ml), niin eikös se annoskoko ollut juuri kasvanut 45 milliin :D Jaksoivat kyllä lastenosastolla olla tukevia, mutta minulle jäi kaivamaan äitiysosaston kommentit – muilta kysyttiin, että milloin on viimeksi ollut rinnalla ja kauanko siinä viihtyi, niin minulta kysyttiin vain, että otinko syöttöpunnituksen. Ei poika saanut olla rinnalla kuin ehkä vartin, kun loppu annettiin aina pullosta, jos ei rinnalta tullut tarpeeksi. Ja eihän poika rinnalla viihtynyt enää saatuaan vatsansa täyteen.

    Lopultahan minä lopetin imettämisen pojan ollessa noin 5 kk. Tai poika päätti lopettaa itse. Tissiraivareita oli synnäriltä asti ja tuossa 5 kuukauden iässä ei kelvannut enää kumpikaan rinta eikä mistään suunnasta. Eikä se maito yksinään olisi enää riittänytkään, eli pullolla piti aina jatkaa. Kerran on tuon jälkeen itse kokeillut imeä kun saunan jälkeen köllöttelimme sängyn päällä, mutta siihen se jäi – pojasta huomasi, että hän mietti ensin, että tässä on jotain tuttua (ikää oli n. 9kk) ja päätti kokeilla. Kaksi imua ja sitten lopetti. En minä ole jäänyt sinänsä katkeraksi tuosta sairaalassa istutetusta ajatuksesta tai lyhyeksi jääneestä imetyksestä, sillä poika on kasvanut aina hyvin ja ollut verrattaen terve (yksi flunssa ja kaksi hammaskuumetta koko elinaikanaan, kun täysimetetty sukulaisensa sairastanut jo varmaan 5 flunssaa). Mutta kai sitä olisi nuorta äitiä voinut jotenkin muutenkin kannustaa kuin vaa’an kanssa.

    Mutta se mikä on hulluinta, niin minulta on tullut maitoa viimeksi kaksi viikkoa sitten. Ja hullua siitä tekee se, että silloin lopettamisesta oli kulunut n. 10 kk. :D

    • krista
      16.10.2015 at 10:20

      Mun äiti kans palasi töihin (siis äitiysneuvolaan) mun ollessa jotain 1v3kk ja imetti vaan aina aamulla ja heti töiden jälkeen plus illalla. Kertoi, kuinka päivän ajan oli aina ihan normaali olo, mutta jo matkalla hakemaan mua hoidosta tunsi, miten maito nousi :) Ja mun äiti oli tosiaan töissä neuvolassa, eikä silti kertonut edes omalle neuvolantädilleen (eli työkaverilleen), että imettää :D Ajat on muuttuneet, hyvä niin!

      Toi oli hyvä pumppu! Vuokrasin sen jostain pumppuvuokrausfirmasta, nimeä en muista. Aika kalliiksi se tuli, kun muistaakseni jotain 4 kk sitä pidin.

      Haha, en ole kuullutkaan, että noin pitkän ajan päästä voi tulla vielä maitoa! Kääk tuleekohan multakin vielä jossain vaiheessa :) Nyt mulla lopettamisesta jotain… …kuukausi? Vähän vajaa ehkä.

      • Miitu
        16.10.2015 at 20:10

        Mulla nousi vähän, mutta niin että rintoja kuitenkin pakotti, 7 kk imetyksen loppumisen jälkeen, kun yks aamu aamulla pötkötellessä havahduin siihen, että tyttö imee paidan läpi. Että miten niin tunnepeliä tää imetys: Karu maitohuone pumppu seurana vauva käytävän päässä piuhoissa kiinni vs. rentoutunut hormonihuuru vauva vieressä..?

  • Nia
    15.10.2015 at 18:13

    Minulle tulee aina imetyksestä mieleen, kun oma pikkusiskoni oli vauva. Meillä on lähipiirissä pari ”superäitiä”, varmaan kaikki tuntevat termin? Yksi näistä superäideistä on todella kova imetysfani. (itselläni ei ole lapsia, mutta jonakin päivänä tulen kyllä imettämään myös omia lapsiani, ja itselläni ei siis ole mitään imetystä vastaan) Mutta… tällä superäidillä oli tietenkin myös hyvin hyökkäävä tapa kertoa omat mielipiteensä asioista.
    Vanhemmillani oli sellainen tilanne, että parin kuukauden jälkeen vauva ei enää öisin herännyt ollenkaan tissille – vaan nukkui 23-06 välisen ajan ihan tyytyväisenä. Yösyöttö oli juuri ennen nukkumaanmenoa ja sitten seuraavan kerran tissille nostettiin, kun kello oli suunnilleen kuusi. Aluksi äiti herätteli vauvaa – mutta yösyötön jälkeen neitonenhan ei nukahtanutkaan ihan tuosta noin vaan, jolloin äiti kukku neidon kanssa kolmeen/neljään olkkarissa. (itse muistan, koska monesti pidin äidille seuraa – meillä on systerin kans 17 vuotta ikäeroa) Parin viikon kuluttua, äiti itse sanoi, että hänkin tarvitsee omat unensa ja antoi lapsen suosiolla nukkua yön yli.

    Mutta tästä alkoi yllättäen superäidin hyökkäys. Olet huono äiti, lapsi nääntyy yön aikana nälkään, maito loppuu, miten kehtaat, ei meillä vaan tällaista ole, minä imetin jnejnejnejne. Tietenkin omalle äidilleni huono mieli (vielä raskaudenjälkeinen lievä masennus päällä) ja kauhat tunnontuskat, että pitääkö nyt sitten herätä kuitenkin sen lapsen kanssa keskellä yötä. Että kumpi on sitten tärkeämpää, hyvin nukkunut äiti vai hyvin aikataulutettu imetys.

    Toinen samanlainen tilanne tuli vastaan, kun 11-kuukauden iässä pikkusiskoni ei enää halunnut tissiä. Äidillä maito alkoi pikkuhiljaa vähenemään samoihin aikoihin ja imetyksen lopettaminen oli suhteellisen luontevaa. Ja taas lähti käyntiin – vain huonot äidit lopettavat imetyksn noin aikaisin, kyllä pitää imettää 2-vuotiaaksi saakka. ( jos maitoa riittää, niin miksei imettäisi 2-vuotiaaksi saakka, jos tuntuu siltä?) Mutta jos maito loppuu, minkäs sille teet?

    Multa katosi pointti. Halusin vain jakaa tämän!
    Itse olemme aviomiehen kanssa juuri yrittämässä vauvaa, ja uskon että tulen vielä vierailemaan täällä monet kerrat <3

    • krista
      16.10.2015 at 10:26

      No just, mitä superäitejä… :( Pakko sanoa, että mun mielestä EI ole mitään superiutta arvostella toisten vanhemmuutta (varsinkin kun ei ole mitään arvosteltavaa noissa esimerkeissä!) vaan pikemminkin TYPERIYTTÄ :) Tai ainakin erittäin huonoa tilannetajua!

      Mä en ole mikään imetysasiantuntija, mutta tuo koko yön nukkuminenhan tuntuu vaan ihan tosi hyvältä! Jos vauva on ollut hyvin imetetty illalla ja nukkunut poikkeuksellisen hyvin, niin sitähän pitäisi vaan nauttia ja ihailla luksustilanteesta! En ole kuullut, että (tervettä) vauvaa pitäisi herätellä imetykselle – keskoset tietty erikseen, jotka eivät jaksa vielä ilmaista nälkäänsä. Eri asia on, että ei imettäis vaikka vauva pyytäisi ruokaa yöllä, mutta siitähän tuossa sun esimerkissä ei ollut ollenkaan kyse. Hei joskus muuten oli voimassa sellainen ”oppi”, että vauvaa imetetään neljän tunnin välein – riippumatta siitä, onko sillä nälkä aiemmin (silloin annettiin huutaa) vai ei. Karsealta kuulostaa nykypäivänä! Oiskohan nuo ”superäidin” näkmykset olleet sen ajan kuva…? Hrrr.

      Kovasti onnea yritykseen! Toivottavasti pian näyttää plussaa; edessä ihanat huuriset ajat – erikoiset ja oudot ja välillä raskaatkin, mutta erittäin ainutkertaiset <3

  • Hoomoilanen
    15.10.2015 at 19:21

    Ihanaa että olet saanut hyvät ja ikimuistoiset kokemukset <3 Itselläni on erilainen tarina. Ymmärrän imetykseen liittyvän "suruajan" hyvin. Itselle oli kova paikka kun esikoista en voinut imettää ollenkaan. Hänellä todettiin suulakihalkio syntymän jälkeen ja imeminen ei kertakaikkiaan onnistunut. Suuhun ei muodostunut alipainetta. Surua se todella on ja pettymystä. Poika on kohta vuoden vanha, mutta vieläkin välillä vatsanpohjaan tulee möykky ja pala kurkkuun kun muistelen kuinka pikkurääpälettä keskolassa katselin ja itkeä tihrustin menetettyä imetystä.

    • krista
      15.10.2015 at 20:31

      Voi <3 <3 <3
      -
      Ymmärrän hyvin nuo tuntemukset; vaikka järkihän sanoo (toivottavasti sinullakin siinä pettymyksessä), että tilanteelle ei VOI mitään. Mutta se ei tietysti estä pettymästä <3 Mähän olin aikoinaan pettynyt jopa niin hölmöstä jutusta, että "menetin" raskaanaoloajasta viimeiset kuusi viikkoa - kesti melkein puoli vuotta ennen kuin edes itse tiedostin, että mistä oma jonkinlainen... ...pettymyksentunne johtuu. Ihan järjetöntä - mutta silti se tunne vain ON. Tai siis oli.
      -
      Mutta vanhemmuudessahan on just tämä, että ennakkoon ei voi tietää/päättää kaikkea. Pakko vain elää siinä tilanteessa, mikä on. Toivottavasti sinulla surutunne alkaa olla jo takana päin - olisit varmasti imettänyt, jos sinulla olisi ollut siihen mahdollisuus. <3 Mutta aina ei ole :(

      • Heispi
        16.10.2015 at 11:40

        Raskauden liian aikainen loppuminen oli mulle kova paikka (jäi 10 viikkoa lasketusta, kun serkulla meni 4 vkoa yli, eli oliko 14vkoa pidempään raskaana). Siitä jotenkin pääsin vasta kunnolla yli, kun kuopuksen raskaus olo kestänyt yli 30 viikkoa. Ei silti olisin mieluusti ollut vielä vähän aikaa raskaana kuopuksestakin (37+5). Ne on isoja tunteita.

        • krista
          16.10.2015 at 12:40

          Eiks oo jotenkin hassua – mutta ne ON! Mun piti ihan kaivaa esiin se bloggauskin (maaliskuulta 2013), missä tästä kirjoitin; halusin ihan itsekin lukea vielä ne omat tuntemukset siltä ajalta… Täällä bloggaus, jos suakin kiinnostaa ja et jostain syystä ole lukenut/et muista: http://www.puutalobaby.fi/ne-kuusi-viikkoa/

          • Heispi
            16.10.2015 at 14:10

            Niin mun ajatukset! Mulle oli kaikkein vaikeinta olla iloinen muiden puolesta, jotka saivat täysiaikaisia, alateitse synnytettyjä tissivauvoja. Ja voi miten pahalta tuntui se, että tuntui pahalta! Eihän se mun tilanteeseeni vaikuttanut oliko muilla miten pitkä raskaus ym mut huh, rankkaa aikaa. Pikkuveli taisi viimein viedä sen katkeruuden (onko oikea sana..), kun sai synnyttää alateitse (esikoinen siis kiireellisenä sektiolla), imettää, pitää koko ajan lähellä ja viedä vauva heti kotiin 2 vrk kuluttua! Esikoinen nukkui elämänsä ekat 7 vkoa yksin sairaalassa. Jotenkin se vieläkin tuntuu pahalta.

    • Heispi
      16.10.2015 at 11:36

      Mulla ihan samoja tunteita esikoisen kohdalla, joka ei vaan oppinut rinnalle. Sairaalassa saatiin aika huonoa opastusta ja kotiin pääsyn jälkeen käytiin imetysneuvojallakin, muttei se oikein lähtenyt, hän sai rinnasta vain pieniä määriä ja uupui imemisestä kovasti. Se tunne kalvoi aika pitkään, vaikka järki sanoi että tärkeintä että lapsi syö ja kasvaa. Nyt kuopuksen imetys on aikalailla korvannut aiemman mielipahan.

  • Hoomoilanen
    15.10.2015 at 21:14

    Suruaika oli ja meni :) se piti tuntea läpi, että siitä pääsi yli. Pääasia on, että ukkeli on terve ja halkion korjausleikkaus onnellisesti ohi. Siinä perspektiivissä imetys on kärpäsen paska! Hän on muuten kuopuksemme, ei esikoinen vaikka niin aikaisemmin väitinkin :D Välillä tunne kuitenkin palaa mieleen, vaikka kuinka järjellä tiedän ettei imetys ollut vaihtoehto. Täysin epäloogista.

    • krista
      16.10.2015 at 10:27

      No niinpä! Terve lapsi on tärkeintä; se menee kaiken muun edelle <3

  • Någon Annan
    15.10.2015 at 21:40

    Mä oon täällä taas että VAUVAVAUVAVAUVA! Onkohan tää jonkinlainen sairaus? Mulla tuli ITKU, kun katsoin tuota videota. Onkohan tää ihan tervettä? En ole normaalisti kova itkemään.

    Unohdin onnitella voitostanne, ONNEA siis vielä täältäkin :)

    • krista
      16.10.2015 at 10:28

      Sairaus nimeltään vauva-vauva-vauva :) Oireet on selkeät! :D

      Iiiso kiitos onnitteluista! <3

  • Marsikka
    15.10.2015 at 22:22

    Sopivasti julkaisit tämän juuri imetysviiikolla. :) Hienosti kyllä olit saanut neuvoja synnärillä! Ite kun pojan sain, ja hän joutui sitten tehotarkkailuun yöksi painonlaskun vuoksi niin mua kehotettiin vaan nukkumaan, enkä imettänyt varmaan vuorokauteen siinä sitten ollenkaan. Ei ihme, että maito ei sitten oikein meinannut nousta…. – Niin ihanat kuvat ja video, sniiiif! <3

    • Marsikka
      15.10.2015 at 22:24

      Hmh, en nyt osannutkaan käyttää tuota viivaa… Uusi yritys!

      Osaankohan nyt..?

    • krista
      16.10.2015 at 10:32

      Hehee mä oon ajankohtaisempi kuin itse tajuankaan! :D Itse asiassa viime (vai toissa?) vuonna kävi hämärien mielikuvieni mukaan jotenkin niin, että myös kirjoitin imetyksestä ja jälkikäteen sain kuulla, että oli imetysviikko. Tänä vuonnakaan en tiennyt viikosta etukäteen; mun oli tarkoitus kirjoittaa tää postaus viime viikolla, mutta en ehtinyt. Ois saattanut jäädä roikkumaan pidemmäksikin aikaa, mutta alkuviikosta tajusin imetysviikon. Siispä tsemppasin (näiden kirjoittamisessa menee aina niin pitkään) ajankäyttöä niin, että sain tällä viikolla tehtyä :)

      Imetysohjaus on kyllä niiii-iiiin tärkeää siinä alussa! Mä itse olin Silvan syntymän suhteen sellaisessa ”katastrofihämmennystilassa”, että luultavasti olisin ollut vaan valmis hyväksymään sen, että okei imetys ei nyt onnistunut, kun tuli keskosvauva. Olin jopa hämmentynyt, että mulle tosiaan alettiin niitä imetyshommia opettamaan. Mutta onneksi olivat hereillä ja osasivat rohkaista ja auttaa! …ja VAU, sait sitten kuitenkin lopulta sen maidon nousemaan, vaikka et imettänyt ensimmäiseen vuorokauteen? Hienoa! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja niin edelleen :)

  • Erica
    17.10.2015 at 12:14

    Olipa mukavaa lukea kokemuksiasi! Itsellä tämä keskosvauvan pumppu-, pullo- ja imetyskausi menossa, vauva nyt 10 viikkoa ja syntyi rv 31. Ei ole helppoa! Välillä pelkään, että maito loppuu, ja tuntuu turhauttavalta kun vauva ei saa tarpeeksi rinnasta ja on turvauduttava pulloon. Omalla maidolla on kuitenkin menty heti ekasta syöntipäivästä lähtien, mikä sinänsä on tosi hienoa. Tällaiset kirjoitukset luovat toivoa siitä, että imetys voi jatkua, ja jos vaikka pullostakin päästäisiin joskus kokonaan eroon.. Kiitos sinulle!

    • krista
      17.10.2015 at 12:50

      Ensinnäkin onneksi olkoon sekä vauvasta että hienosta pumppauspulloimetysopettelu-urakasta – kymmenen viikkoa jo, vau!!! On VARMASTI raskasta ja turhauttavaa, mutta teet hienosti ja voit olla hurjan ylpeä itsestäsi! Imetys tosiaan VOI jatkua ja päästä eroon pullosta sitten, kun vauva jaksaa imeä rinnasta, haluan vielä tässä kovasti valaa sulle uskoa siihen <3 Me itse aina tosiaan annettiin vauvan yrittää imeä alkuun, jotta ikää kuin "tuntuma" säilyy ja pysyy.
      -
      Hei oletko kuullut imetysapulaitteesta? Mä kuulin siitä eka kerran, kun meille oli jo myöhäistä (Silva oli jo about vuoden) ja googlella löysin jutun Lähiömutsilta, tässä: http://www.mutsiavautuu.com/2014/10/imetysapulaite.html En ole laitetta koskaan nähnyt livenä saatikka kokeillut, mutta ideana vaikuttaa just siltä, mikä meille olisi ollut siihen alkuun hyvä! Teilläkin on tietty vähän vanhempi vauva jo, ei ihan vastasyntynyt, mutta ehkä silti kantsii kurkistaa ja vaikka kysellä lisää jostain!

    • Miitu
      17.10.2015 at 22:31

      Näin oman kokemuksen perusteella neuvoisin, että jos lapsi vain jaksaa olla paljon rinnalla eikä väsy, niin ota vain rinnalle aina, kun tuntuu, että tarvitsisi maitoa. Saattaa olla tilauskausi menossa. Missasin ite tuon esikoisen (rv30 syntynyt) kohdalla just siinä lasketun ajan tietämillä + viikko pari, kun olin niin tottunut sairaalarytmitykseen, jota oli vielä höystetty kaiken maailman pelotteluilla, mutta jälkikäteen ajateltuna olisi vain pitäny ottaa siihen rinnalle useammin, josko se olisi siitä lähtenyt liikkeelle. Kuopus viihtyi nimittäin noilla viikoilla muutaman päivän parhaimmillaan hyvä ettei kuutisen tuntiakin lähes yhtäjaksoisesti rinnalla, minkä jälkeen palattiin taas 2-3 tunnin syöntiväleihin.

  • Erica
    17.10.2015 at 15:49

    Kiitos paljon onnitteluista ja kannustuksesta! Imetysapulaitteesta on ehkä jossain joskus mainittu, mutta ei ole jäänyt päähän kyllä. Toisaalta laiskottaa alkaa pelaamaan uusilla letkuilla, kun syöttökatetrista on päästy eroon, mutta toisaalta, jos sen avulla pääsisi eroon pullosta, hmm. Täytyy kysellä asiasta. Kiitos vinkistä!

    • Sanu
      19.10.2015 at 19:41

      Meillä testattiin rv 32 syntyneelle pikkukeskoselle imetysapulaitetta, kärsimätön äiti olis halunnut päästä letkuista ja pulloista eroon heti eikä kohta. Meille siitä ei kyllä ollut apua, vaan aika sitten teki tehtävänsä, ja vauva voimistui juomaan ensin pullosta ja sitten lopulta kaiken maidon rinnalta. Mutta ei tietty tarkoita, etteikö teille toimisi. Ja hei tervetuloa Facessa Keskosten äidit -ryhmään, jos kaipaat vertaistukea! Tämä koskee tietty teitä muitakin keskosten äitejä joita täällä kommenttiosastolla pyörii :)

  • Kahvittelija
    17.10.2015 at 19:45

    Ihanasti kirjoitettu <3 mä imetin esikoista 1 v 2 kk (viimeisen kuukauden muistaakseni tosin enää 2 x vrk) ja kuopusta 1-vuotissynttäreiden jälkeiseen päivään. Esikoisen kanssa lopettaminen oli suunnitelmallisempaa ja ajoittui viikonloppureissulle, jonka aikana rutiinit rikkoutuivat vähän muutenkin ja siinä sivussa saatiin kätevästi ne ilta- ja aamumaidotkin lopetettua. Kaikki sujui ongelmitta. Kuopuksen kanssa lopetin vähän ex tempore; en ollut ehkä ajatellut lopettaa just tuona päivänä, mutta siitä lähtien, kun palasin töihin, rintamaidon tärkeys oli muutenkin selvästi hiipunut ja korvikekin tullut kuvioihin mukaan. Ja koska kuopus ei tuntunut olevan erityisesti maidon perään enää niin päätin, että lopetetaan sitten se iltamaitokin tänään. Jos mä olisin ruvennut lopetusta enemmän miettimään, olisin ollut niin haikea ja liikuttunut ja tavoilleni uskollisena ylianalysoinut koko jutun, että oli parempi tehdä noin. Mutta jos totta puhutaan, mua vähän harmittaa, että tein sen tuolla lailla yhtäkkiä, enkä suonut meille sitä ns. viimeistä tietoista imetyshetkeä.

    Mut yllätti imetyksessä positiivisesti se, miten luonnolliselta ja tärkeältä se tuntui. Ennen esikoisen syntymää suhtauduin imetykseen vähän kiusaantuneesti ja vaikka olinkin jo raskausaikana päättänyt ainakin yrittää imettämisestä, en uskonut pitäväni siitä. Ja sitten se olikin niin ihanaa!! Mitään ylitsepääsemättömiä imetysongelmia ei kummankaan kohdalla ollut, mitä nyt esikoisen kanssa kärsin suihkutisseistä ja kuopuksen kohdalla ne ensipäivien imetyskivut olivat ihan hirveitä. Mutta ei mitään sellaista kummankaan kanssa, että olisi joutunut oikeasti miettimään, että selviääkö tästä. Ja nyt jälkikäteen on ihana ajatella, että mä oon ihan näillä omilla ex-kivannäköisillä, nykyään riippupusseillani ruokkinut kaksi lasta yhteensä reilun kaksi vuotta. Oon siitä tosi ylpeä ja onnellinen.