Kissamakin viimeiset hetket

Näin kissamakin kuolevan.

Tämä on tarina, jota en ensin ollut aikeissa edes kertoa. Sellaisia kokemuksia, jotka jäävät vain yksityisiksi. Nyt aikaa on jo kulunut hetken verran, ja sen kummemmin suunnittelematta tämä tarina yhtä äkkiä ryöpsähti näppäimistölleni.

Disclaimer: tällä tarinalla ei ole onnellista loppua. Eikä ehkä sen kummempaa syvempää sanomaakaan. Tässä tarinassa kissamaki (oikea eläin, ei lelu) kuolee.

Kuvan kissamakilelu ei liity tapaukseen.

Olimme juuri tulleet eläintarhaan ja kävelimme ohi tutun kissamakien ”päivystyskallion”. Yhtä äkkiä näin kahden kissamakin tappelevan – tai siis toinen jahtasi toista – ja molsk ne muksahtivat suoraan kalliolta veteen.

Hupsis! Muu seurue jatkoi jo matkaansa kohti krokotiileja, mutta minä jäin hieman huolestuneena seuraamaan.

Toinen (muistaakseni se jahdannut) tipahti lähemmäs kalliota ja ponkaisi saman tien takaisin ylös. Boing! Toinen jäi rauhassa uim… eiku siis… hei kuule hei, mitä tossa tapaht… tai siis osaaks tuo… HETKINEN!!! APUA!!!!

Aikaa on vaikea arvioida, sekunnit olivat tunnin mittaisia. Jälkikäteen ajateltuna seisoin siinä lamaantuneena todennäköisesti maksimissaan kymmenisen sekuntia, ehkä vain viisi – yritin tehdä tilannearviota, en vaan tajunnut… Samaan aikaan huolehdin tyttöjä eteenpäin meidän seuralaisten luo, että he eivät näkisi, jos

Hukkuminen ei näytä hukkumiselta.

”Nyt se varmaan lähtee uimaan rantaan… Eiku hetkinen osaaks toi uida? Hahaa, osaahan se, tietysti! Nyt sillä on leuka ihan pinnalla! Eiku hei, apua, onks se pulassa? Hahaa, sehän kelluu! Tuolleen hauskasti selällään, sehän hassuttelee! Tietenkään sillä ei ole mitään hätää… EIKU! SEHÄN HUKKUU!!!!!”

Säntäsin juoksemaan. Henkilökuntaa ei näy juuri siinä. Juoksin lipputiskille – se on siinä ihan lähellä – ja sekoilin paniikissa. ”Can they swim? It can not swim!!!!” Kielimuuri. Hemmetti! Olin niin hädässä, että en löytänyt päästäni kissamakin englanninkielistä nimeäkään (lemur), viitoin vaan kohti niiden kalliota.

Taas tuntui kuluvan tunteja, mutta ne olivat ehkä sekunteja.

Juoksin lipunmyyjän kanssa kohti allasta, myyjä soitti radiopuhelimella. Jostain juoksi henkilökuntaan kuuluva mies, joka suorilta hyppäsi veteen. Ja poimi märän velton mytyn vedestä. Ravisti varovasti. Lähti sen kanssa juosten hieman sivuun – en tiedä, onko kissamakeille elvytysohjetta.

Paikalla parveili jo paljon henkilökuntaa. Selitin, mitä olin nähnyt. Minuun ei kiinnitetty juuri mitään huomiota, joten hetken kuluttua poistuin sydän pamppaillen muun seurueen joukkoon.

Asia painaa mieltä. Tytöillä on tämä tosi rakas kissamaki-lelu, joka on tosi aidon näköinen. Sieltä eläintarhasta ostettu. Ja joka kerran, kun näen tuon lelumakin (se nukkuu välillä vieressämmekin), sydämeni kääntyy ympäri.

Miten mä olisin voinut tietää, että se ei osaa uida?

Oisko sen pitänyt kuulua johonkin kissamakiyleistietoon? Jos ois katsonut niitä Madagascar-elokuvia, niin olisiko se tullut esiin niissä? Aaaaargh. Jos Joel ois ollut mukana, oltaisko me yhteistuumin pystyneet toimimaan nopeammin? Joel ois tiennyt, että ne eivät osaa uida. Aaaaaargh miksi hemmetissä mä en VOINUT VAAN TIETÄÄ, että kissamakit eivät osaa uida?

Ja jos olisin tiennyt, olisiko kissamaki kenties elossa…?
(vastaus: Tuskin. Hukkuminen kävi niin nopeasti, että vaikka mä olisin heti molskahduksesta lähtenyt huutaen juoksemaan, apu ei todennäköisesti olisi ehtinyt paikalle. Jos en nyt sit ois ihan itse sinne altaaseen hypännyt – mikä tuskin ois ollut kovin suositeltavaa.)

Näin henkilökuntaa myöhemmin sillä käynnillä, joku nosti minulle peukkua.
”Did it survive?”, minä kysyin peukunnostosta hämmentyneenä.
”I don´t know”, eläintenhoitaja vastasi surullisen näköisenä.

Se oli typerä kysymys. Ajattelin sitä märkää velttoa myttyä. Eivät he varmastikaan voi kertoa minulle, että ei se selvinnyt.

Kun lähdimme 3-4 tuntia myöhemmin pois eläintarhasta, kissamakien aitauksessa oli hiljaista. Kaikki eläimet oli otettu sisään.

Hukkuminen ei näytä hukkumiselta. Olin kuullut sen aikaisemminkin. Karmeaa ajatella, että nyt sen sitten näin omin silmin. Seisoin ja katselin, että no tuo vaan tuossa leikkii. Ja kissamakin kohdalla se hukkuminen kesti vain sekunteja. Harmittaa ne valovuoden mittaiset sekunnit, jolloin en regoinut. Mielessä pyörii kaikenlaista.

Kaikenlaista surullista.

30

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply
    Lilah
    20.3.2017 at 18:00

    Aika jännä että niillä on aitauksessaan isompi vesialue johon voi hukkua, kun moiset eivät kuulu niiden elinympäristöön normaalisti! Hämmentävä tilanne varmasti. Hukkuminen ei tosiaan näytä siltä että mitään dramaattista olisi tapahtumassa.

    Mites teidän tyttöjen uimataito, onko siellä tarkentunut polskutella niin että olisi taidot kehittyneet? Mietin kun kesä taas edessä ja ymmärsin että sitä mökkipaikkaanne olette vältelleet lasten kanssa mm veden vaarojen takia. Uimataito on kyllä niiiiin tärkeä juttu. Ohittaa mun prioriteeteissa heittämällä muut harrastusmahdollisuudet, jos valita täytyisi.

    • Reply
      krista
      20.3.2017 at 20:54

      Joo se oli tosi hämmentävää! Ja harmittaa, että en reagoinut heti. Tuolla FB:n puolella jo kirjoittelinkin, että tosiaan niiden kissamakien (sinänsä isoa ja monipuolista) asuinpaikkaa ympäröi vesi ympäriinsä, ilmeisesti ”aitatarkoituksessa” eli sen lisäksi ei kai tarvi muuta aitaa, kun eivät mene veteen – näin jälkikäteen pääteltynä. Varmaan tavallisesti ovat huippuhyviä kiipelijöitä – ja tämäkin edelleen mun omia kelailuja – ja googlesta osui silmään, että naaraiden kiiman aikana urokset saattavat riidellä kovastikin. Tuli mieleen, että oisko voinut olla kyse jostain sellaisesta, kun ottivat eläimet sitten sisäänkin siitä. Henkilökuntakin oli silminnähden järkyttynyttä.

      Täällä ei harmi kyllä olla päästy muuten polskuttelemaan kuin varpaita kastelemaan rantavedessä – sen verran on kylmää merivesi, ja uima-allasalueet näin talviaikaan kiinni. Mutta ens kesänä sitten taas! Varmaankin uimakoulu vois olla jossain vaiheessa hyvä idea!

      • Reply
        Lilah
        20.3.2017 at 21:50

        Uimakoulut (kunnalliset) aika usein onkin 5 vuotta täyttäneille. Yksityisiin voi tietty olla matalampaakin rajaa. Hyvin uimaope mielestäni perusteli aikanaan tuota rajaa sillä, että lapsen pitää paitsi pärjätä ilman vanhempaa vieraan aikuisen ohjauksessa ja muutoinkin ehkä vieraassa ryhmässä ja ympäristössä ja pystyä kuuntelemaan ohjeita ja odottamaan vuoroaan
        niin hallita kroppansa niin hyvin, että voi samanaikaisesti keskittyä sekä hengitykseen että kaikkien raajojen liikkeisiin. Valitettava tosiasia vaan on, että jos lasta ei ole pienestä totutettu veteen eikä luonteeltaan ole rohkeimmasta päästä niin ei niillä muutamilla kerroilla uimariksi muutu. Itseäni on harmittanut joidenkin vanhempien asenne kun moittivat sitten opettajaa tai ilmoittavat lapsensa samaan uimakouluun kesästä toiseen tekemättä itse mitään asian eteen väliin jäävinä 50 viikkona. Sori avautuminen, ei sillä et just teitä erityisesti koskisi.

        Ainakin meilläpäin ryhmät täyttyvät hetkessä, joten kannattanee seurata tilannetta jo ennen kotiutumistanne.

        • Reply
          krista
          20.3.2017 at 22:05

          Joo, näin mäkin oon noita katsellut! Silvahan täyttää viisi, joten sillä iän puolesta voisi olla asia ajankohtainen – toisaalta Silva on kyllä arka veden suhteen eli oon kokenut hyväksi ihan sen, että kellukkeilla pärskitään ja ollaan veden luona ja tuodaan varmuutta siihen, että ei haittaa, jos pärskähtää. Thaimaassa yli vuosi sitten mentiin isoja edistysaskeleita, kun useammassa paikassa oli uima-allas ja pystyttiin vaan päivittäin polskimaan ja hakemaan varmuutta vedessä oloon. Hmmm voiskohan tästä ajatella, että ens vuonna meidän pitäis lähteä Thaimaahan harjoittelemaan…? :D :D :D

          • Lilah
            20.3.2017 at 22:57

            Haha, hyvä syy varata matka. Sama kiikarissa itselläkin, eri syistä tosin. Ahkera ramppaaminen uimahallissakin tuottaa tulosta ;-)

            Mut todellakin pari viikkoa altaalla tekee ihmeitä. Meidän viime reissulla kuopus oli 1v8kk ja parin ekan päivän jälkeen hyppi altaaseen, sukelteli, ui kellukkeilla allasta (ja merta) ympäri tuntitolkulla. Sääli vaan, että noin pienillä tottuminen häviääkin nopeasti ja tuon jälkeen on nähty myös kausi jolloin pelkkä tukan suihkuttaminen aiheutti hysteeristä huutoa ja pakoyrityksiä.
            Onneksi sekin oli vain vaihe.

          • Karin
            20.3.2017 at 23:45

            Me ollaan päästy tosi edulliseen perheuintiin. Valitettavasti meillä oli viime kesänä tauko uinnista, jonka jälkeen esikoinen ei ole halunnut enää sukeltaa. Kahluualtaassa poika sai olla kesällä paljon, muttei uimassa. Kuopus on kaiken kaikkiaan rauhallisempi vedessä, ja kesällä on tarkoitus mennä uimaan koko perhe, jottei sama käy toisellekin lapselle. Mä vaan en voi sietää maauimaloita, ja luonnonvedet on hankalia syvyyksien ja levien ym. kanssa.
            *
            Lohtuna se, että pienin askelin ollaan taas edistetty vesijutuissa, ja kuulemma jossain vaiheessa innostus veteen alkaa yleensä uudelleen. Perheen kesken kun ollaan oltu toisessa uimahallissa, niin innoissaan kokeilee mennä just niin syvälle että varpaat just ja just ulottuvat pohjalle, ja sitten me otetaan ote kun ”lipsahtaa” tai näyttää siltä, että jännittää liikaa. Eli paikan vaihtaminenkin voi tehdä hommasta hauskempaa.
            *
            Mutta hyvä muistutus hukkumisesta. Ja vaikka onkin surullinen loppu (itkettää vaikken edes nähnyt tilannetta), niin onneksi se oli vain kissamaki. Ja hukkuminen on lopulta nopea tapa kuolla. Surullista se on silti, ja kokemuksena ehkä traumaattinenkin, mutta joskus tämä kokemus saattaa pelastaa jonkun muun hengen. Ehkä.

  • Reply
    Piipu
    20.3.2017 at 20:55

    Itkettää tuntemattoman kissamakin kohtalo.
    Ja hukkuminen yleensä.

    • Reply
      krista
      20.3.2017 at 21:02

      Sama. En pystynyt edes tähän laittamaan aiemmin ottamiani kuvia oikeista kissamakeista, kun en halua ajatella, että ”olikohan se joku noista” – enkä pysty edes katselemaan niitä kuvia. Tuon pehmoeläimen katselukin täällä kotona kouraisee jostain. Tää on just näitä: että kun se elämä on yhdellä hetkellä siinä ja seuraavalla poissa :( Vaikkakin vain tuntemattoman eläimen, niin silti :(

  • Reply
    A
    21.3.2017 at 10:43

    Uimakouluihin vinkkinä, että kyllä 3-5-vuotiaille löytyy perheuimakouluja (aikuinen mukana), ainakin Urheiluhallien uimahalleissa on Helsingissä (täyttyvät nopeaan mutta näitä on ympäri vuoden). Sitten on myös yksityisiä uimakouluja, me käytiin viime vuonna 4v. kanssa Pikku Joutsen uimakoulussa (näitä on varmasti muita, mutta tästä on oma kokemus) juurikin silleen että vanhempi oli mukana. Viikon intensiiviuimakoulun (joka ilta 1h) jälkeen aluksi vesiarka tyttöni (roikkui mussa kiinni vedessä) hyppi altaan reunalta ja sukelteli ja uida polskutteli onnellisena kelluntavyön kanssa (tuolla uimakoulussa ollaan syvässä altaassa ja lapsilla on sellainen vesijuoksuvyön kaltainen vyö joka auttaa pinnalla pysymisessä). Tänä kesänä mennään uusiksi ja uskoisin että lopullinen uimataito löytyy tänä kesänä (eli olin hyvin tyytyväinen uimakoulun antiin, vaikka pakko myöntää että oli aikasta rasittava viikko, kun ne uimakoulukerrat oli aika hektisiä, siis altaassa on paljon lapsia yhteensä, vaikka varsinaiset ryhmät on pieniä, ts. muutama lapsi per ohjaaja, aikuisten kanssa olevia lapsia taisi olla 8 per ohjaaja).

    Joku kommentoi tuossa yllä että säännöllisyys on tarpeen ja oon samaa mieltä, me kesällä polskittiin maauimaloissa mutta sit kun talvella on sairasteltu niin paljon että tuli monen kk tauko uintiin, niin uimahallissa huomasi, että vesirohkeus ja sukellustaidot oli selvästi kadonneet. Mutta onneksi ne varmasti löytyy nopsaan kun saadaan rutiinia uimahallireissuihin…

  • Leave a Reply