Käy Muumilaaksoon (vol. 2)

”Merenhuiske on laivamme,
phi-hoo, purjeet mastoon!”, lauloimme neliäänisesti (jokainen omalla äänellään) matkalla Muumimaailmaan.

Hetken hiljaisuus, nelivuotias mietti jotain ja totesi sitten pontevasti:
”Phi-hoo on muumien sotahuuto.”

Tuleekohan tästä kohta jo meidän perinne? Jo toista kertaa me päädyimme lähtemään Naantalin Muumimaailmaan heti kesäloman jälkeen. Viime vuonna näköjään (just viime vuoden postauksesta lunttasin) Weekend Festivaalin jumppu-jumpun-jumpun-jumppua pakoon, ja tänä vuonna samaan aikaan Helsingissä oli joku marginaalinen minifestari, mikäs sen nimi olikaan, joku… Fly? Floss? Flab? Flush?

Me mitään Flowta kaivata, on meilläkin rannekkeet!

Naantali oli näin elokuun alussa hassun hiljainen. Viimeksihän kävimme Muumimaailmassa päiväreissulla, nyt yövyimme peräti perjantaista sunnuntaihin viehättävän puutaloasuntohotellin vintillä Naantalin vanhan kaupungin ytimessä.

Etenkin aamupalalla olimme ihan ihmeissämme: esimerkiksi lauantaiaamuna olimme (ihanan) Eriskummallisen kahvilan ainoat asiakkaat. Ja iltaisin saatiin kävellä tyhjiä vanhan kaupungin katuja ihan itseksemme. Ihanan rauhallista sinänsä, mehän kyllä tykätään! Mutta voisi kuvitella, että heinäkuussa olisi vähän erilainen meininki – vai käykö niin suuri osa ihmisistä tuolla vain päiväreissulla…? Että aamuisin ja iltaisin Naantali on tosiaankin näin tyhjä…?

Ekstrapisteet muuten superystävällisestä palvelusta molemmissa ravintoloissa (Valborg ja Snickari), joissa kävimme iltaisin syömässä. Herätimme pahennusta olemalla vielä iltakymmeneltä lasten kanssa kesäterassilla. Kukaan ei tuntunyt yhtään ihmettelevän myöhään liikkeellä olevaa lapsiperhettä. Kesäillat olivat vielä ihanan aurinkoisia!

No, Muumimaailmassa sentään riitti vilskettä ja vipinää. Mutta kuitenkin aika maltillisesti verrattuna siihen, millaiset käsitykset meinigistä meillä oli ennen viime vuoden eka käyntiä. Veikkaisin, että tämä elokuu on juuri hyvä aika käydä tuolla!

Lasten mielestä parasta Muumimaailmassa:

Nelivuotias:
”Jäätelö!”
”*ystävän nimi*”

Kuusivuotias:
”*ystävän nimi!*”
”Jäätelö!”
”Esitykset!”

Tänä vuonna eniten taidettiin odottaa noidan ja Aliisan taloa, joka jäi meiltä viime vuonna näkemättä (niin kuin koko satupolkukin). Itse tykkäsin erityisesti labyrintistä, joka oikeasti sai pään sekaisin (ja piti pysyä skarppina, että ei hukkaa kahta säntäilevää lastaan sinne).

Muumitalossa edelleen ihmettelimme, että onko tämä tarkoitettu leikkiin vai katseluun. Mutta koska ruuhkaa ei juurikaan ollut, annoimme lasten leikkiä niissä osissa, missä se oli mahdollista. Pisimpään taisimme oleskella Muumitalon tunkkaisella ullakolla, jossa lapset roudasivat vanhoja matkalaukkuja ympäriinsä.

Kuulemma aikoivat muuttaa Espanjaan. Ja sitten Kolumbiaan.

Opetuksellisessa (heh) muumitalo-ohjelmassa oli myös vähän toimistotöitä, ompelutöitä, kirjoittamista ja matematiikkaa.

Koska Muumireissumme näyttävät näin vuosi vuodelta pitenevän, ensi vuonna voisimme harkita kahden päivän rannekkeita. Viidessäkään (!) tunnissa ei ehtinyt nähdä kaikkea ja päiväuniajan ollessa akuutisti käsillä yli, alkoi lasten meininki olla aika lötköpötköä. Erittäin väsyneet lötkölapset pysyivät onneksi sen hiuksenhienon väsymyskiukkurajan paremmalla puolella; jos aikuisten festarimittarilla mitattaisiin, niin olivat nipin napin siinä ”halaan kaikkia”-hiprakan puolella juuri ennen laskuhumalaa. Vaikka tuntia aikaisemmin olisi ollut järkevä lähteä kävelemään jo poispäin, jos seuraavana päivänä olisi ollut optio tulla takaisin.

Ensi vuonna sitten varmaan niin!

Näyttää halaukselta, mutta oikeasti Silva yritti kuulemma nähdä Muumimamma-puvun sisällä olevan ihmisen.

16

You Might Also Like

  • Torey
    13.8.2018 at 13:51

    Kesäkuun alku ja elokuu lienee Muumimaailmassa parasta aikaa. On ihmisiä, muttei ahdistavan paljoa. :)

    Ja siis Naantalin ranta on heinäkuussa kyllä väkeä täynnä. Mutta ennen koulujen alkua hiljenee. 20 vuotta Naantalissa eläneenä, olen sanonutkin sen olevan kaupunki joka on talvella ihan kuollut ja kesällä täynnä elämää! Siksi sinne kai haluan takaisin. En kestä tätä maalais eloa kun kaikki on hiljaista AINA ja kaikki kaukana. Mutten tahdo myöskään että on AINA melua ja koskaan ei saa omaa rauhaa. Kuten suurkaupungeissa. Jotenka Naantali on sopiva välimuoto. :D

    https://naissanelioissa.wordpress.com

    • krista
      13.8.2018 at 13:55

      Ai niin sä oot Naantalista! Me ihasteltiin kyllä ihan valtavasti sitä vanhaa kaupunkia, ah miten ihania vanhoja taloja – ja kun me pidetään tätä meidän 100-vuotiasta vanhustalona, niin siellähän oli vielä sata vuotta vanhempia! Yhdestä makasiinitalosta vähän kyseltiin, kun näytti olevan tyhjillään ja huonossa kunnossa – kuulemma vanha pariskunta menehtynyt ja perikunnan hallussa tyhjillään :( Oi kun sellaiseen löytyisi ostaja ja remontoija pelastamaan! <3 Ja myynnissä oli ihan sataman kyljessä 3h+k ja (helsinkiläisittäin) ihan kohtuuhintaankin! Oikein ihana kaupunki - ainakin näin elokuussa <3

      • Torey
        13.8.2018 at 21:17

        Helsinkiläiselle kohtuuhintanen. Täältä päin olevalle helvatin kallis. 😂 Jotain kattelin aikoinaan. Oli aivan ihana talo ja ihan rannasta, ainaki sen 500 000€. Meiän talossa lähes tuplasti neliöitä ja hinta alle puolet siitä. Että vaikka on vanha ja rannassa ni kyllä osto kirpasis. 😅

        • krista
          13.8.2018 at 21:20

          Mä yritin katsoa Oikotieltä sitä sataman vieressä ollutta, mutta ei sitä enää siellä ollutkaan (vaikka ovessa oli siis lappu, jossa hinta ja tieto että löytyy oikotieltä). Siinä oli hinta kolmosella alkava, en muista tarkkaa mutta arvaisin että oisko sit 395 :D Ja 3 h+ keittiö. Rannassa näytti tosiaan olevan miljoonakämppää nyt kun Oikotieltä lisää katselin, huh huh!

          • Torey
            13.8.2018 at 23:02

            Juu ja sen miljoona ne rempatut ja vähän reilumman kokoset! Nyt kun aloin miettiä, ni oiskos se mun puolen miljoonan ollutkin vähän kauempana rannasta… Emmää enää muista. Mutta hyvä hinta kuitenkin. 😄

  • Anna
    13.8.2018 at 19:56

    Hahaa, olen tänään lukenut yhteensä kaksi blogipostausta ja toisessa hehkutetaan Flowta oikein kauniilla sanoilla ja niin että melkein tekisi mieli olla itsekin mukana vaikka inhoan festareita ja väenkokouksia ja toinen on tämä :D Hauskasti sain peräkkäin lukea asiasta kaksi ihan erilaista näkemystä.

    • krista
      13.8.2018 at 20:20

      Tirsk! Joo on siellä Flowssa varmaan ihan tosi-tosi kivaa niille, ketkä tykkää… festareista… musiikista… ihmisistä… mitänäitänyton :D (lue silleen katkeranhappamalla äänellä :D ) Mä en ole vaan koskaan kokenut sitä oikein omakseni (en tunne itseäni riittävän trendikkääksi enkä taida tuntea yhtään sen esiintyjistä :D ). Mutta etenkin ne lastenpäivät kuulostavat kyllä tosi ihanilta ja niitä voisi hyvinkin testata lasten kanssa! Jos ei ole näitä tärkeitä muumimenoja yhtä aikaa :D

      • Anna
        14.8.2018 at 07:08

        Melkein kuin omia ajatuksiani. Nautin festareista eniten juuri silloin kun voin lukea hyvällä maulla kirjoitettua ja taitavasti kuvailtua tunnelmakuvausta. Paikanpäällä luultavasti ahdistuisin :D

  • Hanna
    13.8.2018 at 21:19

    Me kävimme etelässä reissussa touko-kesäkuun vaihteessa ja pettymys oli suuri, kun selvisi ettei tänäkään vuonna päästä muumimaailmaan, koska se aukesi vasta 9.6. On kyllä kummallista ettei sitä pidetä esim viikonloppuisin auki silloin keväällä.

    • krista
      13.8.2018 at 21:25

      No oho, sekö ei ole toukokuussa vielä auki? Mä itse oon ihmetellyt täältä toisesta ”syksyn päästä”, että suljetaan jo ennen elokuun loppua. Mutta ehkä se sesonki tosiaan sitten pakkautuu vaan siihen heinäkuuhun… Mutta luulisi, että tuolla olisi kivaa (lähes) ympäri vuoden, mutta ehkä ei sit kävijöitä riitä…? Kuulemma joku talvitapahtuma siellä on, ystävä kertoi.

      • Torey
        13.8.2018 at 23:04

        Iso osa työntekijöistä on nuorisoa. Jottei koulunkäynti kärsi, niin lyhyt aukioloaika? 😊

    • keel
      13.8.2018 at 22:46

      Me oltiin myös samaan aikaan reissussa siellä suunnalla ja harmiteltiin ja ihmeteltiin kanssa tätä samaa asiaa. Olis siis käyty jos olis ollu auki.

      • krista
        14.8.2018 at 09:26

        Joo ja etenkin kun toukokuu oli niin täyttä kesää jo tänä vuonna <3

  • Mansikka
    13.8.2018 at 21:43

    Voih, tuonne tahtoisin vielä joskus päästä! Ihanaa, että teillä oli siellä ihanaa! <3 Joskus viime talvena aloin puhella lapsille kesälomareissusta ja ehdotin Muumimaailmaa, mutta kumpikaan muksuista ei siitä innostunut, joten ajatus kuopattiin siltä erää. Joskus pitkän ajan päästä nuorempi (sillon vajaa 3 v.) kuitenkin totesi oikein huolestuneena, että ei halua lähteä mukaan sinne Muumimaailmaan :D Katsotaanpa, muuttuuko mieli jossain vaiheessa! Toivottavasti, sillä myös koko Naantalin kaupunki kiehtoisi mua niin paljon.. Täältä pohjoisempaa on kaikkiin etelän huvituksiin tosin sen verran pitkä matka, että menee vuosia, ennen kuin ollaan kaikissa kivoissa paikoissa käyty – varsinkin kun suunta on säännöllisesti myös kohti koillista ja Kuusamoa :)

    • krista
      14.8.2018 at 09:32

      Joo tuo etäisyyspuolihan on itselleni tietysti niii-iiiin tuttua lapsuudesta; ei niiltä kulmilta noin vaan huristeltu huvituksiin. Joskus tehtiin lomamatka Suomeen (Linnanmäki, Särkänniemi, Korkeasaari) ja ne olivat välimatkoinen iiiiiisoja juttuja. Enimmäkseen kaikki lomat vietettiin kuitenkin Kittilän-mummolassa, ja ne ovatkin kyllä tärkeimpiä lapsuusmuistoja <3 <3 <3
      -
      Mutta joo on tuo Naantali tosiaan käymisen arvoinen, etenkin sitten kun lapsille tuo "hahmojenhalausohjelmanumero" tuntuu mielelekkäältä :) Ja Naantali tosiaan aikuisellekin tosi viehättävä! Itse ihastuin tuohon hyvään fiilikseen, kaikki ihmiset olivat niin kivoja. Varmasti osin johtuu siitäkin, että hektisin turistihetki oli just takana ja ehkä voi vähän hengähtää :)

  • A
    14.8.2018 at 09:50

    Mua ei kyllä saisi tuonne saarelle kirveelläkään :D Tämä homma delegoitiin jo lapsen vauva-aikaan puheissa lapsen Turun isovanhemmille ja mummu reippaasti on hoitanut homman jo muutaman vuoden (ennen 4v. ikää lapsi pelkäsi ”pukeutuneita” kuin ruttoa, eli vasta 4,5v. iässä eka kerta). Tän kesän reissu on vielä tekemättä kun ei vaan voinut jaksaa heinäkuussa, koitetaan nyt tsempata elokuussa ennen kuin menee talviteloille. Jotenkin tuntuu että vaikka sataisi silloin kissoja ja koiria, niin keli on parempi kuin heinäkuun helteet saariseikkailulle :D

    • krista
      14.8.2018 at 09:55

      No hei mulla kans oli ennen sellainen olo! :D Olin kuullut kaikki ne kauhukokemukset ruuhkista (varmasti olin kuullut hyvääkin, mutta jotenkin ne kauhut oli vaan pinnassa), mutta viime vuoden eka reissu muutti kyllä sen käsityksen. MUTTA tosiaan ollaan elokuun puolella käyty molemmilla kerroilla, eli ehkä en ole vaan saanut tuota ruuhkakokemusta vaan on ollut itse asiassa aika leppoisaa :)

      Viime vuonna välillä satoi eikä sekään paljon haitannut. Tietysti kokoaikainen sade ois mälsää, mutta sadekamoilla nyt siitäkin selviäisi :) Kuumuus ei houkuta muakaan tuollaisessa paikassa! Siksi(kään) ei sinne heinäkuussa menty. Nyt oli tuollainen oikein sopiva 20 astetta, täydellinen Muumimaailmakeli :)

  • Sari
    14.8.2018 at 11:12

    Muumimaailma on ihana! Me oltiin tänä vuonna ekaa kertaa täys pitkä setti, kahden päivän rannekkeilla. Varsinkin 4-v oli tosi otettu, mutta aika rankkaa oli kyllä helteessä, aikuisille. Tais olla kyllä aika mieleenpainuvat päivät kun koko paluumatkan (viikon veneily) 4-v toivoi vaan paluuta muumimaailmaan. Itselleni se 2 päivää kerran kesässä on kyllä maksimi, vaikka ihana paikka onkin:)

    • krista
      14.8.2018 at 11:14

      Me varmaan kyllä kans ens kesänä otetaan kahden päivän rannekkeet! Meillä vielä nuo päiväunet katkaisee sen päivän (no, ens kesästä en tiedä, että onko sitä enää silloin) eli tyyliin kaksi aamupäivää tuolla per kesä voisi olla oikein sopiva! Ehkä sitten ei tarvitsisi ahnehtia yhdelle päivälle liikaa.

  • Emiliae
    21.8.2018 at 19:58

    Ihania kuvia, Naantali on paras!

    Tuosta viimeisestä kuvasta, ihan mielen kiinnosta kysyn, miten ootte hoitanut ton että olette kertoneet (?) että muumipuvussa (tai vaikka titipuvussa) on ihminen? Jotenkin tuntuu, että jos mun tuttavapiirin lapsille kertoisi, että sisällä on ihminen, niin muumeista tulisi kamalia hirviöitä. :D Mutta muutenkin tullut kiperiä tilanteita tuttavien kanssa Muumimaailmassa käydessä, että miksei muumit puhu yms. Ei kuitenkaan olisi halua valehdella.

    • krista
      21.8.2018 at 20:08

      Meillä se on ehkä mennyt aika helposti siinä mielessä, kun me ollaan ihan pienestä asti (silloin varmaan just Titi-nallet ekat) kerrottu, että ne on ihanaa satua ja vähän niin kuin naamiaispukuja ja niissä alla ihminen – eli lapset ei ole koskaan ajatelleetkaan, että ne olisivat ns. oikeita, vaikka tietysti lapsen maagisella mielikuvituksella se on yhtä aikaa satua ja totta <3 Jo aika pienenä Titi-nalletalossa lapsi piti Isoäiti-nallea kädestä kiinni ja myöhemmin kertoi, että tunsi sen ihmisen käden myös, kenen kädestä piti kiinni :)
      -
      Eli tavallaan kun se on ollut lapsille aina selvää, että se on satu ja puku, niin sitten tuota kertomista ei ole tarvinnut erikseen tehdä. Vähän niin kuin joulupukin kanssa tai minkä muun tahansa satuhahmon - tästä ovatkin usein kiinnostuneita: tyyliin lohikäärmeet > satua, dinosaurukset > totta joskus, mutta ei enää jne :) Joku Jeesus sitten vähän hankalampi, mutta siitä sanotaan, että se on tarina ja joskus on sellainen ihminen ollut olemassa, ja osa uskoo että ne kaikki tarinat on totta ja osa ei :)