Elokuvia, joita en suosittele kenellekään

Katsoimme tuossa alkuviikosta muutamaan iltaan jaettuna elokuvan nimeltään The Babadook.

Se oli tosi hyvä. En suosittele sitä kenellekään.

(varoitus, jo pelkkä trailerin ”kansikuva” saattaa järkyttää; en siksi laita sitä edes suoraan tähän vaan linkkaan Youtube-traileriin tänne)

Voiherranjestas.

Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen olin niin typerä, että päästin suustani lauseen ”toivottavasti tää olisikin vaan tällainen kauhutunnelmainen, eikä mitään mörkökohtauksia oikeasti tulisikaan”. Leffan puolivälissä jo suunnilleen rukoilin jotain mörkökohtausta tulevaksi vetämään homman niin överiksi, että ei tarvitsisi riutua omissa psykologisissa kauhuntunnelmissaan.

Ei pysty. Ei kykene. Ei enää.

Mun leffamaku on ollut aika… …jopa roisi aikoinaan. Kauhu jees – just joku psykologinen kauhu, jee jee jee. Oon istunut Night Visionsissa kauhuleffoja katsomassa kellon ympäri energiajuomien avulla ja (tän oon kertonutkin) vetänyt 45 minuutin täsmäunet joskus aamuyöllä, kun valokankaalla kerrottiin tytön rakkaustarinaa sianpäähän.

Splätter, väkivalta, kauhu – tänne vaan. Ha ha haa.

Mutta ei enää.

Ja tämä klassinen: etenkään jos on edes vaarana, että jollekin lapselle tapahtuu jotain.

Jotkut elokuvat ovat traumatisoineet minua jopa jälkikäteen. Katsoin ne ennen lapsia ”vau, olipa hyvää psykologista kauhua” -meiningillä ja suuntasin tyytyväisenä kavereiden kanssa siiderille elokuvan jälken. Mutta näin jälkikäteen pelkkä ajatus ja muisto leffasta aiheuttaa akuutin ahdistuksen.

Yksi tällainen on Hierro. Traileri täällä.

Ja sitten Lars von Trierin Anticristin (traileri täällä) alkukohtaus; se suihkujuttu ja mitä tapahtuu lapselle sillä aikaa. Sanotaanko vaikka näin näin, että olen akuutin neuroottinen avoimien ikkunoiden kanssa ja luultavasti (K18-varoitus) mikään mahti maailmassa ei saa mua tuon leffan katsomisen jälkeen harrastamaan seksiä suihkussa. Iskisi akuutti ahdistus kuin leka päähän.

Yksi vielä akuutti traumanaiheuttaja; mutta hitsi en muista leffan nimeä. Muistaako kukaan? Siinä on tyttö, joka saa joka syntymäpäivä kengät syntymäpäivälahjaksi – löytää ne aina jotenkin puusta. Ja siinä elokuvassa on sellainen… …liukumäkikohtaus. Ehkä en kerro enempää (vai kerronko?), että en jakaisi järkytystäni muillekin, mutta… …voiherranjestas.

Oletteko nähneet noita elokuvia?

Joo. Jos siis haluatte akuutisti ahdistua ja saada elämäärajoittavia traumoja vaikkapa nyt sitten ikkunoista, liukumäistä, suihkuista ja laivoista, niin tuossapa muutama erittäin toimiva elokuva niihin tarkoituksiin.

Mutta siis: en suosittele kenellekään.

15

You Might Also Like

  • Heispi
    18.5.2016 at 14:01

    Lasten myötä kaikenlainen ”tää on vitsi, tää on vaan elokuva”- jutut ei uppoa. Ahdistaa ehkä osaa irtaantua äidin roolista. Ajattelen vaan koko ajan, että voi ei jos noi olis mun lapsia tms.

    Ei mulla silti riitä nykyään keskittymiskykykään leffoihin :D
    Quantico on tämänhetkinen lemppari sarja, mutta pitää aika ajastaa ja kelata, kun en sinä pysy kärryillä :D imetyspää + univajepää :)

    • krista
      18.5.2016 at 14:05

      Mä kans en KESTÄ ajatusta, että niille lapsille käy (tai on edes vaarassa käydä) jotain – ei siinä auta ajatus, että SE ON VAIN NÄYTTELIJÄ. Se ahdistus on silti aito.

      Esimerkiksi tuota The Babadookia me katsottiin molemmat Joelin kanssa silleen nyrkkeilijäntorjunta-asennossa koko ajan. Joelkin makasi mahdollisimman kaukana takakenossa ja piti käsiä otsallaan. Jossain vaiheessa mä huomasin piteleväni käsissäni sellaista pahvista pääsiäismunakuorta. En tiedä miksi; ehkä se jotenkin toi lohtua. Uhhuh. Hyvä leffa oli. KAMALA.

      • SMaaria
        18.5.2016 at 21:58

        Sitäpaitsi se lapsiNÄYTTELIJÄ on kans LAPSI. Mä alan isona kukkahattutädiksi ja vaadin kauhuleffojen näyttelijöille K18 ikärajan.

        • krista
          18.5.2016 at 22:07

          Hahaa, totta!!!

          • krista
            18.5.2016 at 22:10

            …ja mä oon siis kans usein ajatellut tätä, viimeisimpänä tän Babadookin yhteydessä. Vaikka kuvaustilanne KUINKA tehtäisiin turvalliseksi ja lapsiystävälliseksi, niin on siinä sen verran karmaisevia kohtia (mm. lasta psykopaattisesti jahtaava äiti), että ihan oikeastikin tulee sen lapsinäyttelijän psyykkiset asiat mieleen :( Varmasti ne noihin kuvauksissa kiinnittävät huomiota, mutta SILTI luulisi, että sillä on jonkinlainen vaikutus lapsen ajatuksiin.

  • Minka
    18.5.2016 at 14:17

    Voi etta miten samassa jamassa taalla ollaan! Entisena kauhuleffa-addiktina olen muuttunut taysin janishousuksi ja piehtaroin sen kanssa miten saisin itseni taas jotenkin siedatettya genren pariin. Onko tama ika- vai aitiyskysymys?? Oli miten oli antakaa joku mun rautahermot takaisin pliis!! : )

    Ps. Oletko katsonut Night M. Shyamalanin The Visit? EIpa tarvitse enaa ikina harkita laittavansa lapsia isovanhempien hoitoon sen jalkeen!

    • krista
      18.5.2016 at 14:21

      Apua. Apua. Apua. En ole nähnyt. Huh, onneksi. Ja traumatisoidun nyt tässä melkein jo siitä AJATUKSESTA, että mitäköhän kamalaa siinä leffassa tapahtuu :D

  • MarjaH
    18.5.2016 at 14:29

    Hyi, mä oon niin herkkä että mulle riittää jo pelkkä ajatus näistä leffoista, ts jo tämä postaus oli liikaa. Ehkä mä selviän ja pääsen yli. (Ja oon siis aina ollut herkkä, kauhu ei todellakaan ole mun genre…)
    .
    Hmm, äkkiä jotain positiivisia ajatuksia… Tänään 38+0, ei enää pitkään siis, sit voin syödä mun pääsiäismunat ja tehdä raparperipiirakkaa ja syödä croissanttia ja sushia jajajaja… :D Paino verrattuna lähtöpainoon on miinuksella, jotain iloa siis raskausdiabeteksestä :D

    • krista
      18.5.2016 at 15:40

      Hahaa, mulla olikinvähän taiteilemista tän kirjoittamisen kanssa, kun en halunnut aukikirjoittaa noita traumaattisia kohtauksia liikaa, ettei jo ne traumatisoisi herkempiä :) Ja oli tarkoitus laittaa trailerit tähän, mutta tosiaan etenkin ekassa oli niin karmaiseva ”kansikuva”, että totesin, että ei voi :) Auts, toivottavasti pääset pian yli! :)
      .
      Vau, viimeisillä viikoilla siis siellä mennään, jee jee ja iik! Tsemppiä viimeisiin hetkiin, ja sitten alkaa taas se vauva-aika siellä teillä, oh! <3 Laita sit ihmeessä uutisia, "sitku" :)

    • LiSi
      18.5.2016 at 16:07

      Täällä myös yksi herkkis, onneksi ei oo koskaan tullut juuri kauhua katsottua, kun nääkin pintapuoliset juonenkuvaukset tosiaan jo vähän ahdistaa… Ja lapsen myötä mäkin vielä herkistynyt, leffaankaan ei oikein tee mieli mennä, kun ihan perus draamassakin saattaa tapahtua jollekin lapselle jotain. Kotona sentään voi poistua vähäksi aikaa telkun tai koneen äärestä jos tulee pahoja kohtia. Keittiöstä sit miehelle huutelen, et ’menikö jo?’ :D Tähän lapsen myötä pahentuneeseen maailmantuskaan en kyllä osannut ollenkaan varautua (en osannut tosin moneen muuhunkaan juttuun :’D).

      • krista
        18.5.2016 at 22:12

        Joo, aika yllärinä tuli itsellekin sekä tämä – että aika monta muuta asiaa myös :D

  • coxia94
    18.5.2016 at 14:37

    Kamalalta kuulostaa. Itehän oon nähny vaan yhden kauhuleffan IKINÄ ja toista ei tule. (Paitsi jos Black Swan lasketaan kauhuks, psykologinen trilleri tais olla virallinen genre, niin sit kaks.) Oon vaan äärimmäisen paljon liian herkkis. Joskus jopa lasten elokuvien kohtaukset voi olla musta ahdistavia/pelottavia… Ja oon kuitenkin jo 22. 😂

    • krista
      18.5.2016 at 15:47

      Nää on kyllä niin ihmiskohtaisia, että mikä on toleranssi. Itse olin aina vähän ”tääääh!?”, kun joku aiemmin kertoi, että joku leffa oli liikaa. Nyt TODELLAKIN ymmärrän :)

  • Annu
    18.5.2016 at 15:11

    Oli pakko kattoa noi kaikki trailerit ilman ääntä, turvallisesti päivänvalossa ja pieneltä puhelimen näytöltä :D

    Mun lemppareita on myös ollu kauhut ja psykologiset trilleri, mutta ennen lapsia! Sillon en muita elokuvia oikeestaan jaksanut kattoakkaan. Nyt en pysty kattomaan niitä enää ollenkaan, suolenpätkät ja veri etoo ja psykologiset ahdistaa enkä halua semmosta oloa.

    Toisaalta taas ns tavalliset elokuvat joissa esim.joku jää vahingossa auton alle, kuolee huumeisiin tai tekee itsemurhan niin karmii selkäpiitä :/ nämä tämmöiset oikean elämän sattumukset.

    Vähän aikaa sitten näkyi elokuva tavallisesta nelihenkisestä perheestä, jossa poika kärsi psyykkisistä oireista. Elokuva eteni askeleittain ja oli tosi hyvin tehty!
    Poika oli koko ikänsä tuntenut ettei häntä rakasteta ja hän oli äidilleen vihainen ja mustasukkainen sairaalla tavalla. Sitte yhtäkkiä hän innostui jousiammunnasta ja oli siinä liian hyvä. Hän tilasi netistä oman jousiaseen ja lopussa hän sitte surmasi isänsä ja siskonsa sillä ja meni koululleen sillä ammuskelemaan ja tappoi lopulta itsensäkin ja äiti oli ainut joka jäi henkiin tästä perheestä. Tuo oli niin karmiva ja ahdistava ja tuota tapahtuu ihan OIKEASTI!
    pyöri tosi kauan mielessä tuo leffa.

    Samoin yks jossa oli tosi läheiset teini-ikäiset kaksoissiskot joista toinen jäi auton alle koulumatkallaan ja elokuva kertoi sitten tästä toisesta siskosta joka kamppaili surun keskellä….

    Elokuvien nimiä en muista, mutta tosi hyviä olivat.

    • krista
      18.5.2016 at 15:50

      Uhh nuomolemmat, mutta erityistessti vielä tuo ”poikaelokuva” kuulostaa siltä, että uhhuh. Jotenkin jos on just ”liian todellisentuntoinen”, niin se ahdistaa. Niitä tässä Babadookissa (ja Hierrossakin) just kaikki vois tosiaan olla ihan oikeaa kuvausta siitä, miten menee, kun psyyke romahtaa. Uhhuh. Vähän liian karmivaa :D Ja just tuollainen asteittaan kertyvä psykologinen kauhu… UHHUH.

    • Aino
      18.5.2016 at 18:17

      Toi ensimmäinen on varmasti Poikani Kevin, joka on tehty samannimisen romaanin pohjalta. Luin kirjan kauan ennen kuin sain oman lapsen ja se oli ihan kammottava jo silloin. Enää en pystyisi kirjaa lukemaan. Suosittelen niille, jotka kykenevät.

      • krista
        18.5.2016 at 22:13

        Uu joo. Mä oon nähnyt sen trailerin (oiskohan ilmestynyt niihin aikoihin, kun Silva oli vauva) ja ajattelin, että TOTA EN KATSO :)

        • Heikkis
          19.5.2016 at 09:27

          Sama homma täällä! Nykyään tuntuu, että melkein kaikissa leffoissa tapahtuu jotain LIIKAA…jännitystä, kauhua, surua ja erityisesti lapsille. Pää ei vaan kestä! Mutta tuon Poikani Kevin menin katsomaan ihan loppuraskaudesta kun joku sitä suositteli. Kevin oli silloin vielä top3 nimivaihtoehdoista. Nooh, eipä ollut enää tuon leffan jälkeen. Sen verran traumatisoiva kokemus. :)

          • Päivi
            19.5.2016 at 13:43

            Ja tuo sisaruselokuva on Sinä ja minä ikuisesti. Kirjan pohjalta myös tehty. Kaunis, koskettava kirja.

      • Annu
        19.5.2016 at 20:43

        Niin oli, poikani Kevin! :)

  • Annu
    18.5.2016 at 15:17

    Ringistä ja kaunasta on jääny ne tytöt niin kummittelemaan etten edelleenkään viihdy yksin hämyisessä kylppärissä :D ja yövalo pitää palaa jos oon ilman miestä kotona ja ovat täytyy tarkistaa että lukossa ovat, ulko-ovet siis. Täällä päin kyllä on hiippari liikuskellut ja murtovarkaitakin joten en ihan syyttä ole varuillaan.

    Tuli mieleen myös yksi katulapsi elokuva jossa pariskunta muuttaa maaseudulle vanhaan taloon ja alkaa tapahtua kummia. Sitten he löytävät talon vierestä metsästä kellarin ja sieltä lähtee putkisto kaupungin alle ja siellä asuu katulapsia jotka haluaa ”leikkiä”, eli kiduttaa tätä pariskuntaa ja lopulta tappavat…ikävä loppu hippaselle

    • krista
      18.5.2016 at 15:52

      Mä oon kans noi ekat nähnyt, ja Ringit myös alkuperäisversioina (vai oliko niitä jotenkin just jenkkiversio ja korealais(?)versio…). Ai niin, jos oikein muistan, niin just korealaiset kauhuleffat muuten! Niitä joskus ihan ahnehdin :)

      Toi viimeinenkin kuvaamasi kuulostaa jotenkin tutulta, mutta luultavasti en ole nähnyt leffaa, mutta vaan kuullut siitä. Ehkä :)

    • mismiss
      18.5.2016 at 18:48

      Mikä tuon katulapsi elokuvan nimi on?:D

      • Annu
        19.5.2016 at 20:49

        Niin on, taitaa olla kaunasta ja ringistä kummastaki korealainen ja amerikan versio?
        En millään muista tuon katulapsileffan nimeä, mutta se on näkynyt telkusta joten ei oo uusimmasta päästä ja muistaakseni se oli joku ranskalainen?

  • Puumis
    18.5.2016 at 15:28

    Kiitos leffavinkeistä, heh! :) Aiemmin kommentoivalle Minkalle – taitaa olla äitiys-, ei ikäkysymys. T: 41-v joka ei nyt millään malttaisi odottaa viikonloppua :D

    • krista
      18.5.2016 at 15:41

      Hahaa, noi oikeasti ON hyviä leffoja kaikki, jos vaan kestää katsoa! Vielä kun muistaisin ton nimen, minkä lopussa kuvasin enkä muistanut nimeä… Täytyy kysyä Joelilta, josko se muistais!

  • Sanjana
    18.5.2016 at 15:37

    Babadook oli just ihana, kerranki joku joku criipi kunnolla selkäpiitä :D nimim.just niin kuin sinä ennen – splätterit ei tunnu missään ja psykologisia katson ihan mielissään :D pitääki pistää korvan taakse nuo kaks suosittelemaasi.

    Ps. Jospa mulla säilyy tää toleranssi, vaikka joskus lapsia saisikin, kääk! Identiteettikriisi iskis :D

    • krista
      18.5.2016 at 15:43

      Oi eiks ollutkin! Tai siis ei IHANA vaan KAMALA, mutta siis HYVÄ mutta niin KAMALA :) Tossa oli kyllä tosi toimivasti tehty se kauhufiilis, todellakin toimi! :)

      • Sanjana
        18.5.2016 at 15:54

        Sitä just tarkoitin :) ihanan kamala siis, onnistuu siinä mihin pyrkiikin!

        Paljon kehuttu myös It follows-niminen leffa, katottu kyllä mut oli akuutti hepuli päällä kaikilla katsojilla, niin ei päässyt ihon alle se.. :D mutta jos joskus tekee taas mieli katsoa, niin se on ainakin omanlaisena leffa.

        • Minka
          18.5.2016 at 16:20

          Se oli muuten hyva. Vaikka selkeasti vahan ’nuoremmalle sukupolvelle’ suunnattu, mutta oli erilainen, visuaalinen jne.

  • Jestanpoo
    18.5.2016 at 16:22

    Painajaisia jo seuraavista elokuvista: Slummien miljönääri, the road, the changeling.. Ei vaan voi ymmärtää. Mies valittaa, kun haluan aina katsoa romcomeja.. Noku ne on ainoat mistä en näe painajaisia loppuikääni!

    • Jestanpoo
      18.5.2016 at 16:27

      Ai niin ja pitää googlailla jännissä kohdissa miten tulee päättymään leffa, muuten jää kesken 😂

      • krista
        18.5.2016 at 22:18

        Hahaa, tuota en olekaan koskaan hoksannut kokeilla :)

    • krista
      18.5.2016 at 22:21

      Näistä tuota viimeistä en muuten olekaan nähnyt!

      • Karin
        28.5.2016 at 01:04

        Mä veikkaan, ettet missään tapauksessa haluais nähdäkään. Kun se vaan on ihan kamala, perustuu tositarinaan, ja se lasten kauhu…

        Mäkin googlaan elokuvien juonia jos on niin jännä, että en tiedä voinko katsoa! Kiva kun joku muukin tekee niin.

  • Emi
    18.5.2016 at 16:53

    Näin lapsettomana ei ole kyllä tullut tuollaisia ”kauheaa jos tuolle lapselle käy jotain”-pelkoja elokuvista.. Mutta pelottavinta kauhuleffoissa on jos ne lapset on jotenkin pelottavia!! Itse koen samanlaista ahdistuspelkoa mistä vain elokuvista joissa on eläimiä, että apua jos niille käy jotain.. Koko leffa saattaa mennä jo siitä pilalle jos yhtäkkiä paljastuu että jollain leffan yksin elävistä henkilöistä on kissa tai koira! Silloin murehdin aina kun se henkilö on jossain, että nyt se eläin on siellä pitkän päivän yksin tai että ruokkiikohan kukaan sitä nyt kun se ihminen lähti matkalle.. :(

    • krista
      18.5.2016 at 22:22

      Hei mulla oli ihan sama ennen lapsia! Koirat oli paha, mutta erityisesti kissat oli TOSI PAHA. Jännä juttu.

  • murina
    18.5.2016 at 16:58

    Oikein piti miettiä onko mikään elokuva ollu liikaa, muutaman keksin… Alien leffat, kun on itse raskaana, enpä oo sen jälkeen lähteny leffateatteriin miehen kanssa ilman, että itse tarkastan mitä on luvassa :D ja pet sematary piti jättää kesken… mut mun lemppari leffaskene on katastrofielokuvat ja nyyhkydraamat!

    • krista
      18.5.2016 at 22:25

      Mä oon muuten aiemminkin kuullut tän Alien/raskaana -yhtymäkohdan, mutta itse en sillä tavalla ”tunne” sitä yhteyttä, kun katsoin leffat niin paljon ennen kuin mikään raskausjuttu oli yhtään ajankohtainen. Raskaana ollessa mä kuitenkin pelkäsin kaikenmaailman keskenmeno/vauvalle käy jotain -kohtauksia leffoissa. Uhh.

  • nimetön
    18.5.2016 at 17:32

    Se Nicole Kidman leffa the Others tms. Ei ehkä monen mielestä oo ees paha mut voi kiesus. katsottiin 2002 ja oli vika kauhuleffa ex-kauhuleffa ja Stephen King fanille. Se tulee edelleen mieleen aina kun on jotain jännää, esim. olen yksin mökillä ja no muutenkin välillä. Eli siis siitä jäi ihan oikea trauma! Järkkyä. Oon supertarkka lastenohjelmien ikärajoista just ton takia, eihän järkytystä saa pois millään enää kun on nähny jotain omalle mielelle liikaa.

    • krista
      18.5.2016 at 22:27

      Mulla kans on tuohon UHH-kokemus! Sain nimittäin jostain silloin aikoinaan liput elokuvan ennakkoensi-iltaan. Nicole Kidman oli mun mielestä silloin joku ”pukudraamanäyttelijä”, eikä elokuvasta ollut kuulunut YHTÄÄN MITÄÄN. En siis tiennyt muuta kuin että Kidman ja ”varmaan jotain pukudraamaa”. Niinpä katselin elokuvan alun jotenkin IHAN erilaisilla silmillä, kun en osannut varautua siihen, mitä oli luvassa. Itselle tuohon aikaan se ylläri olikin sellainen ihastusylläri – että VAU mitä pääsi näkemään ja kokemaan yllätyksen, kun ei ollut ennakko-odotuksia. Traumaa ei jäänyt, mutta akuutti vau-efekti :) Siihen aikaan tykkäsin just eniten tuontyyppisistä leffoista :)

  • Sinisuu
    18.5.2016 at 18:42

    Meillä kun valitaan netflixistä leffaa niin monologi menee miehen kanssa jotenkin näin:
    M: kauhua?
    N: no mä en kyllä tykkää mut katsotaan vaan vaihteeks
    M: no miten olis tälläinen?
    N: ei lapsia kauhuelokuvassa
    M: tää?
    N: eikä eläimiä.
    M: aha.. No miten tämä?
    N: joo ei mitään metsiä, mä haluun köydä metsässä vielä huomennakin.
    M:..?
    N: ei autiotaloja. Eikä vesisadetta. Ne tulee sit aina sateella mieleen tai sit ku oon jossain autiotalossa
    M: oot autiotalossa?
    N: no voisin olla. Joskus.
    M: no tää vois olla?
    N: ei. Siinä on jotenkin pelottava tunnelma.
    M:?!? Tää on kauhuskeneä.
    N: niin niin mut voi olla sillee pelottava tai kauhee. Ei pelottavia.

    Katottiin sit joku muu ku kauhu :D
    Mä en kestä kauhua enää yhtään, hyi! Ennen rakastin niitä mut sit tuli lapset ja kaikenmaailman hullut pelot.
    Ei etenkään elokuvia joissa lapsille vois tapahtua jotain

    • krista
      18.5.2016 at 22:28

      Ihan mahtava keskustelu, repesin useampaan kertaan :D :D :D

  • Heidi
    18.5.2016 at 20:01

    Joo, tuo Babadok on aivan hirveä, näin sen joku vuosi sitten O.O Harvoin saan niin pahoja painajaisia kauhuelokuvista mutta tuo oli todella paha!

    • krista
      18.5.2016 at 22:34

      Toi OLI paha. Tai siis hyvä. Mutta paha-paha-paha, ihan karsea.

  • cpop
    18.5.2016 at 22:26

    Miäkin oon ollu aivan kauhuleffa-fani, kunnes sain lapsia.
    Sellanen kauhu vielä jotenkuten menee, missä ei ole lapsia.. siis ollenkaan.. koko elokuvassa.. Koska jos on niin EI. Ei ikinä!!!! Mutta joo.. Olen itse syyttänyt siitä synnytyksen ja imetyksen hormoneita ja ajatellut odottaa, että ehkä se menee ohi kun se 5vuotta on synnytyksestä/imetyksestä on mennyt… Kuulemma naisen keholla/hormoneilla menee tuon verran (jopa) aikaa ns. normalisoitua ihan lopullisesti…

    • krista
      18.5.2016 at 22:38

      Joo, ihan sama! Ilman-lapsia-kauhun vielä jotenkin kestän, vaikka sillekin olen aiempaa herkkätunteisempi. Voi olla myös karaistumiskysymys, kun ei ole kyseisen genren leffoja viime vuosina niin katsellut ja silloin joskus niitä katseli vastaavasti niin paljon.

      Palautuukohan mun hormonitasot koskaan? Ehkä ei. No, tää on ihan hyvä näin :)

  • EE
    18.5.2016 at 22:51

    Yksi vielä akuutti traumanaiheuttaja; mutta hitsi en muista leffan nimeä. Muistaako kukaan? Siinä on tyttö, joka saa joka syntymäpäivä kengät syntymäpäivälahjaksi – löytää ne aina jotenkin puusta.

    Tämä kuulostaa Stokerilta, vaikken muista, onko siinä liukumäkikohtausta. Hyvä leffa joka tapauksessa :D
    Traileri: https://www.youtube.com/watch?v=JNpDG4WR_74

    • EE
      18.5.2016 at 22:53

      Ai niin, siinä tosiaan ON liukumäkikohtaus… Joo. Muisti palailee pätkittäin. Ehkä sen tosiaan muistaisi, jos olisi omia lapsia.

    • krista
      18.5.2016 at 23:12

      JUST TÄÄ! Kiitos! :)

  • jannamaria
    19.5.2016 at 00:15

    Kauhuleffoista en osaa kommentoida, mutta ilmeisesti tuo lapsista järkyttyminen ei ole ihan pelkästään naisten ongelma. Mies kävi nimittäin pari viikkoa sitten katsomassa ”Napapiirin sankarit” kakkosen ja oli ihan järkyttynyt ”kun siinä oli se pien lapsi” :D Tykkäsi siitä ekasta leffasta, joten periaatteessa olisi voinut tykätä tuostakin.

    • krista
      19.5.2016 at 00:24

      Totta – meillä kans Joel on ihan yhtä ”lapsille ei saa tapahtua elokuvassa mitään” -fiksautunut kuin minäkin; tai itse asiassa jopa enemmän. Joel ei myös halua kuulla mitään lööppejä näistä samaan aiheeseen (että lapsille on tapahtunut jotain) liittyen. Jos mä yritän kauhistella jotain, se yksiselitteisesti kieltää, että ei saa edes puhua/kertoa. On blokannut Facebookistaan kaikki Iltalehdet sun muut. Että kyllä, ei ole pelkästään äitiys-ilmiö, varmaan enemmän vanhemmuus-ilmiö <3

    • TaijaE
      19.5.2016 at 10:46

      Mekin katsoimme tuon kakkosen, koska tykättiin ykkösestä. Eikä iskenyt ollenkaan, minuun tai mieheen. Ei vaan ymmärretty, mitä vitsiä ja komediaa siinä on, että lapsi on kadoksissa ja ties missä. ”Hauska” lukea kommenttisi, koska en ole kuullut, että kukaan muu olisi ”järkyttynyt” tuosta leffasta ja mietittiinkin jo miehen kanssa, et ollaanko hieman herkkiä.

      • stev
        19.5.2016 at 11:30

        Me jätettiin se leffa kesken..Sanoin miehelle siinä aika alussa,kun se lapsi ekan kerran oli lähtenyt siitä kaukalosta, että kelataan tää kohta ohi. Niin mies vastasi, että se koko leffa on sitä, että sille lapselle sattuu ja tapahtuu. Joten katsomatta jäi:( olin ihan itku kurkussa jo siinä, kun ne huomas et se lapsi ei oo kyydissä.. :( :( Herkkis mikä herkkis! :D

      • krista
        19.5.2016 at 12:26

        No ohhoh, miltä kuulostaa – katsoin myös traileria vähän. Joo, en usko, että on ”mun” leffa millään tavalla, en usko, että muakaan naurattaisi…

        • Sandei
          19.5.2016 at 12:52

          Mä en myöskään tykännyt siitä YHTÄÄN. Mä en ymmärrä mitä hauskaa on siinä, että isä lähtee ryypiskelemään ja jättää lapsen yksin nukkumaan autoon itkuhälyttimen kanssa??? Olin vaan kauhean ahdistunut koko elokuvan ajan, eikä oma mieskään järin huvittunut ollut. Eniten mua ahdistaakin juuri tällaiset heittellejättö ym. lasten kaltoinkohtelut ihan perus tv-ohjelmissa ja elokuvissa.

          • krista
            19.5.2016 at 14:05

            Mun tekee mieli nyt katsoa tuo elokuva ja kirjoittaa postaus aiheesta. Joo, mulla on kyllä kukkahattu kireällä ja huumorintaju nollasa ja niin edelleen, kun ei naurata tuollaiset :(

  • Karin
    19.5.2016 at 02:32

    Mä olen aina inhonnut kauhuelokuvia. Silti katsoin pienenä esim. sarjaa ”V”, joka ei taatusti ollut mun ikäiselle ihan suositeltu. Mutta se ei ollut kauhua, se oli eri asia.
    *
    Olen nähnyt sen täälläkin mainitun elokuvan, jossa nuorehko pariskunta on jossain Puolassa tai muualla sillä suunnalla, ja ryhmä katulapsia ”haluaa leikkiä”.
    Ja sitten olen nähnyt elokuvan Changeling. Sekin oli täällä mainittu. Ihan hirveä, sekin perustuu tositarinaan, ja mä näen mielessäni yhä uudelleen ja uudelleen niitä hirveimpiä kohtauksia sieltä vajasta. Jos voisin peruuttaa sen elokuvan näkemisen, tekisin sen.
    *
    Ja yksi inhokkielokuva, jonka olen nähnyt, on ”Funny Games”. Yksin yöllä hereillä ollessa se tulee melkein aina mieleen. Kamala elokuva.
    *
    Mutta nykyään en jaksa useinkaan miehen kanssa katsoa vaativia elokuvia.
    Sitten kun jaksan katsoa elokuvia, jotka ei kolahda ihan noihin aivot narikkaan -kategorioihin, totean että olikin ihan mukava katsoa jotain erilaísta. Mutta ei koskaan kauhua.
    *
    Jostain syystä luen uutisia lapsista, jotka kärsivät. Sitten itken niitä lapsia.

  • enni
    19.5.2016 at 07:51

    Mitä siinä liukumäkikohtauksessa tapahtu ??!!! :D

  • Vannikkila
    19.5.2016 at 09:38

    Noo hyi. Olen kohta 10 vuotta (mitä?! Ei voi olla kymmentä vuotta! Mihin tää aika menee?) tiennyt jo sanoa, että ei kauhua minulle. Yöh.

    Noi, että lapsille tapahtuis jotain on kans nykyään aivan kamalaa katsottavaa. Rakastin Nälkäpeli-sarjaa (kirjana, mutta myös leffat toimivat), mutta oli kyllä viimeisessä leffassa vaikeaa istua penkissä paikallaan, kun yhtäkkiä muisti, että mitä siinä tulee tapahtumaan. Meikäläinen itkee valtoimenaan, ennenkuin mitään edes tapahtu. Saattoi ympärillä olevat teinit olla hieman ihmeissään.

    (Ne ketkä ovat nähneet The Ring -elokuvan voivat samaistua, kun aikanaan kotona vielä asuessa heräsin siihen, että tajuan siinä aamun hämärässä huoneessa, et mun pikkusisko tullut mun huoneeseen ja seisoo vaan paikallaan ja tuijottaa. Hän oli n. 6-vuotias ja hänellä oli luotisuora tumma tukka, kalpeahko iho ja miltei mustat silmät (kuten minullakin). Vaikka kuinka siskoani rakastankin, niin hyi helvata! Häntä ei vaan ollut enää nukuttanut ja olisi halunnut isosiskon viereen.)

  • kitschmami
    19.5.2016 at 09:43

    Äitiys teki musta superherkän kaikelle maailman pahuudelle ja kärsimykselle. Rupesin kasvissyöjäksi, enkä pysty katsomaan enää edes Criminal Mindsia, kun ahdistaa liikaa. Henkisen hyvinvoinnin vuoksi välttelen myös uutisia ja yhteiskunnallis-poliittista kinastelua. (Hauskaahan tässä on se, että olen entinen toimittaja ja väkivaltaviihteen ystävä.)

  • Suvi
    19.5.2016 at 14:06

    Mä en pysty katsomaan enää mitään natsi-juttuja. Piano vai Pianisti jäi kesken siinä vaiheessa, kun kerrottiin että joku perhe oli ollut piilossa ja vauva oli alkanut itkeä. Äiti oli joutunut ihan äärimmäisen teon eteen. Ihan kamalaa, varsinkin kun tiesi, että osa elokuvasta pohjautuu totuuteen. Kauhut on musta siis helpompia kuin draamat, joissa lapset kärsii, varsinkin nää tositarinoihin pohjautuvat. Ei pysty enää.

    • krista
      19.5.2016 at 14:09

      Voiherranjestas!!!! Kamalaa, en pystyis katsomaan – ajatuskin käänsi vatsan ympäri. Kamalaa, kamalaa, kamalaa :(

    1 2