”Katso, lapseni sottaa ruokaa naamaansa”

Oma facebook-status 12.3. klo 15.05:

”Sormiruokailtiin just Silvan kaa puokkiin bansku, päärynä ja avocado. Siinä vaiheessa, kun ne… …äh, tää on liian roisi statukseksi. Sori.”

oma kommentti statukseen klo 15.12:

”okei soitin just Joelille kesken palaverin ja kerroin jutun loppuun. Pakkohan nää päivän kohokohdat on johonkin purkaa.”

oma jatkokommetti klo 15:17:

”ja jos joku rakas lapseton ystävä ei tiedä, mitä on sormiruokailu: ensin se hieroo ruoat naamaansa ja sitten tunkee sormet kurkkuun ja oksentaa. Jea.”

ystävän kommentti klo 15:24:

”Kerroit sit kuitenkin :D Kiitos tästä :D t. se lapseton ystävä”

oma kommentti klo 15.24:

”Olkaa hyvä. En malttanut.”

*******

Pakko myöntää: kun olin lapseton, ihmettelin joidenkin ystävien suunnatonta intoa postata Facebookiiin newsfeedin täydeltä kuvia omasta naperosta milloin minkäkin ällösoseen peitossa.

”Ooooo, onpa suloista, sehän on hieronut ne ruoat päällensä!”

Ei, vaan ällöttävää.

Siksi yllätyin itsekin, kun selasin viime aikojen kuvia Joelin kännykältä ja omalta kameraltani: Silva syö banaania, Silva syö avocadoa, Silva syö sosetta, Silva syö puuroa. Silva syö jotainepämääräistäsotkua. Hmmm.

Ja siis öö tietty toinen toistaan hurmaavampia kuvia, luonnollisesti.

Ohopsan. Tässä on nyt joku selvä ristiriita.

Pähkäilin omaa nykyasennoitumista ruokakuviin ja kyllä: en vieläkään pääse mihinkään erityishurmioon toisten lasten ruokailukuvia katsellessani. Joo-o, on kovasti sotkua joo. Kyllä kyllä – näyttääpä tuo punajuuri kovasti vereltä. Jooo-o, ai tuota tekee mustikka pöytäliinalle. Välillä jopa hymähdyttää, enää ei sentään ällötä.

Mutta oman lapsen ruokailusotkut – oi, miten hienosti se jo osaa!

*******

Ta-daa, näin on taas löytynyt yksi vanhemmuushöyryjen tuottama sokeuspiste siihen kakkavaippakeskusteluiden rinnalle: ”katso, miten suloisesti lapseni sottaa ruokaa naamaansa!”

Hih ja se sokeus tarkoittaa tässä juuri sitä, miten sitä voikaan muuttua näin sosiaalisesti sokeaksi, että ei välttämättä itse ollenkaan tajua, että okei muita ihmisiä ei välttämättä kiinnosta yhtä paljon tämä meidän kakkavaippoihin tai ruokalappuihin piirtyvä sotkutaide kuin meitä itseämme :)

Tämä ilmiö voi johtua osittain siitä, että tuossa ruokapöydän äärellä tulee istuttua tässä naperovaiheessa suht pitkiä aikoja. Ja jos sille sotkulle ei oppisi nauramaan, sille saattaisi oppia itkemään.

Eli ei kai tässä muuta voi kuin:

”Katso, miten suloisesti lapseni sottaa ruokaa naamaansa!”

Eräänä päivänä katsoin välipalan aikana hetken aikaa muualle ja…

(kyllä: tuo möykky tuolla tukassa on banaania)

No, koska sotku oli jo tehty, kokeilkoon nyt sitten vaan lisää:

Vautsi tällä voi maalata!

(miksi turhaan lähteä kotoa kauemmas värikylpyyn)

Kyllä mä osaan lusikallakin!

…vaikka helpointa tämä syöminen on näin.

Ja kun isi tuli muutaman minuutin kuluttua töistä kotiin, oli vastassa tällainen näky:

(kuva Joelin kännykältä)

Heippa, isi!

 

Gallup-kysymys: hauskaa vai ällöttävää? :)

Hmm omasta mielestäni ehkä sekä että.

No okei – nyt pääsin revittelemään sydämeni kyllyydestä näillä sotkukuvilla (pahoitteluni), ja jatkossa taas yritän niitä vähän rajoittaa… Ehkä.

Ja pakko vielä hehkuttaa tuota ruokailualustaa: on se hyvä!

 
Like

You Might Also Like

  • ekoemo
    11.4.2013 at 11:21

    No täällä ainakin nauratti ihan ääneen! Ekan kuvan kohdalla ajattelin vielä, että ”no joo, perusmeininkiä”. Mutta tässä oli loistava draaman kaari kun sotku vaan lisääntyi kuva kuvalta ja loppuhuipennuksena lapsen riemukas ilme :D Eläköön kotivärikylvyt!

  • Tommi K
    11.4.2013 at 11:26

    Huoh… Ei oikeastaan kumpaakaan vaan niin akuuttia itsellekin että tekee mieli päästää syvä huokaus. Välillä tämä ruokaileminen on niin sietämätöntä pelleilyä että tekisi mieli huutaa. 

  • Tommi K
    11.4.2013 at 11:29

    Niin, sillä poikkeuksella että ruokailu sisältää vielä useammin itkua kuin naurua. 

  • sukkahoususankari
    11.4.2013 at 11:30

    Ihana Silva :D Silvalla ainaki näyttää olevan hauskaa.

  • Liisa
    11.4.2013 at 11:30

    Hitsi, minua on kyllä aina naurattaneet myös ne muiden omista lapsistaan ottamat ruokasotkukuvat. (Ja vähän vanhemmista lapsista otetut kynäsotkut.) Omista arkistoistakin löytyy nyt sitten lukuisia otoksia joissa kakaralla on milloin mikäkin mustikka- tai kauranaamio kasvoillaan. Yhtään en ole kyllä vielä julkaissut. :) Eli hauskaa on!

  • Kristaliina
    11.4.2013 at 11:31

    Ai niin eli lisätäänpä kolmas tunneulottuvuus tuohon gallupiin, eli epätoivo :D

    Meillä tuo syöminen on onneksi Silvan mielestä niin huisin kivaa, että tuohon epätoivoaspektiin ei olla vielä täällä päässä päädytty. Mutta kyllä siitä ruoasta noin 90 % menee jonnekin ihan muualle kuin suuhun – uutuutena täällä siis ruoan heittely :)

  • Toinen lapseton (Ei varmistettu)
    11.4.2013 at 11:32

    Parasta ehkä oli, että itsekään en täysin tiennyt mitä kaikkea tuo sormiruokailu on ja päädyin sitten lukemaan juttusi näin lounasta syödessä – virhe. :D

  • Anna-Reetta
    11.4.2013 at 11:32

    Ällöttävää. Vaikka kuinka lapsia ja vauvoja rakastan (ja näitä mammablogeja), niin kaikki soseruokasotku-kuvat menee mun kohdalla yli. Niitä on ihan hauska perhealbumista katella, ja esitellä vaikka puhelimesta kavereille, mutta no.. some ei ole ehkä oikea paikka näille.

    Täytyy olle rehellin että tuota kuvasarjaa katsoessani mietin vain että ”ei-ei-ei-apua!-mieksei-se-ottanut-siltä-tuota-ruokaa-pois-ja-pyyhkinyt-lapsen-naamaa-ja-käsiä-heti!!”

    Sitten kun mä joskus saan lapsia niin varmaan tuun olemaan just sellainen karmea natsi-mutsi jonka lapset saa ruokailla vasta sitten kun se lusikka varmasti pysyy siinä kourassa, eikä vaihdu kouraan.. (Juu, olen pieni siisteysfriikki, ainakin mitä tulee keittiöön)

  • Mari T. (Ei varmistettu)
    11.4.2013 at 11:35

    Hah! Tekispä mieli lisätä tähän meidän poitsun kuva ajalta jolloin hänellä oli vielä suht pitkä kihara vauvatukka, johon oli hierottu lautasellinen puuroa… =)

  • Kristaliina
    11.4.2013 at 11:39

    Hehee, just meinasin ihmetellä, että eikö tuo todellakaan ole kenenkään mielestä ällöttävää – ja löytyihän teitäkin, en sentään ihan väärässä ollut ällötysarvioinnissani!

    (ja syvä anteeksipyytöni teille – pääsitte juuri (täysin tahtomattanne) ällötysteorian oikeaksitodistajiksi :D )

  • eppunen
    11.4.2013 at 11:46

    …ja minä kun tein postauksen siitä, kun lapsen naama EI mennyt sotkuun. 

    Silva on kyllä suloinen sotkuisenakin! :) 

  • somewhere
    11.4.2013 at 11:47

    Tavallisesti en sotkukuvista sen kummemmin perusta, mutta Silvan versio hurmasi – ja nauratti. Eikä vähiten tuo hiuksiin päätynyt banaaninpala. Ihana :D

  • jjonaa
    11.4.2013 at 11:48

    Niin tutun näköistä että en tiedä miten tässä pitäisi olla.  :)

    Meillä syötiin hetki hienosti, lusikalla joka meni myös sinne suuhun. Nykyään syöminen on ”laitanpa tähän vähän maitoa, tungempa käteni tänne jogurttiin, kaadampa ne pöydälle, oho äiti sano ei, no jos heitän tän lautasen lattialle” 

    … hellyyttävää, ihanaa, ällöttävää, pitää vissii itekki väsätä tämmönen postaus muita ilahduttamaan, tää ainakin ilahdutti meikäläistä, nyt tiiän ettei olla ainuita jotka näin ajattelee :D

    Ja meille vois kanssa muuttaa tuo ruokailualusta! ihan pakko!!

  • Tanuki (Ei varmistettu)
    11.4.2013 at 11:52

    Kyllä se on suloista ja hieman huvittavaakin.
    Omakin päälle vuoden ikäinen poika on erittäin suloinen sotkiessaan, kunnes tulee se huokaisu, että millaisen siivon sai siivottavaksi.

    Oletteko kokeilleet vielä sormiväreillä taiteilua? Ne vasta sotkua tuovatkin, mutta siivoaminen on ihanaa, kun puhutaan vesiliukoisista väreistä :)

  • Kolmen äiti
    11.4.2013 at 12:01

    Mulla tunteet ruokapöydässä vaihtelee hauskan ja epätoivoisen välillä. Kun on itse hyvin nukkunut yön ja neiti suostuu jotain syömään, niin silloin sotkeminenkin on hauskaa ja sallittua. Epätoivo valtaa silloin kun kaikki tarjottu ruoka lentää lattialle tai lusikkaruoka pulautetaan samantien ulos. Sitten vaan siivotaan sotkuja vaikka mitään ei olla syötykään…

    Valokuvia näistä ”katastrofisyömisistä” on aivan ihana katsoa jälkikäteen. Lapsetkin (5 v. ja 7 v.) tykkää katsoa miltä sitä näytti kun iltapuurolautanen päättyi päähän tai miten mustikassa sitä olikaan kun vaippasillaan marjoja syötiin.

    Ihanaa kun saitte Silvasta ikuistettua nuo hienot ruokailuhetket! Hauskaa näyttää neidillä olleen!

     

  • Raks (Ei varmistettu)
    11.4.2013 at 12:03

    On tuo minustakin vähän ällöä ja ite mietin vaan, että mitenhän hyvin tuo nyt sitten lähtee pois… :D Ja en kyllä oo kovin siivousfriikki, ainakaan enää…Aiemmin kyllä saatoin yhden tuttavalapsiperheen luona rapsutella syöttötuolista tahmoja pois kynnellä ´ihan siinä ohimennen´ juttelun lomassa… :D
    Siinä mielessä sietäisin omankin lapsen sotkemista, kun tietäisin että se lapsi oppii siinä esim otteita ja koordinaatiota.
    Ehkä niinkin ymmärrän ruokasotkujen kuvaamisen, mutta en todellakaan sitte niitä kakka yms…etenkään jos niitä sitte jossain fb.ssä jaetaan :O

  • Kolmen äiti
    11.4.2013 at 12:04

    Meillä muuten tämä toiminut hyvänä pöydän suojana: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30129964/

     

     

  • Minähän se täällä (Ei varmistettu)
    11.4.2013 at 12:09

    Tunnustan. Olen se siisti äiti ;) En anna lapselle (nyt 1 v 2vkoa) kuppia eteen, koska se lentäisi kaaressa lattialle, lusikka pysyy suussa, mutta nokkamuki osaa myös levitoida. Maitoa ei lapsi halua oikein juoda, vaan haluaa kaataa lattialle iloisena. En anna… Pyyhin kasvot ja kädet ruokailun edetessä, en anna sotkea. Tämä pirpana on jo toinen, ekan kanssa oli ihan samanlaista ja osaa nykyään ilmeisesti itsenäisesti syödä (on jo koululainen :D). Sotkeminen eli siis handsfree-ruokailu voisi olla ajoittain ihan ok, mutta kattellaan ny. Meillä myös sormiruokaillaan, mutta miekkonen sitten lopettaa halutessaan ruokailunsa alkamalla viskoa ruokaa lattialle. Silloin loppuu ja siivotaan. Mut hyvin menee meillä näin.

    Ai niin! Tekisitkö semmoisen sun tylisen humoristisen sisustuspostauksen, kun olen niiiiin täynnä välillä noita täydellisiä valkoisia design-koti-blogeja.Siellähän se sotku taitaa olla pari skumppapulloa lavuaarissa ja lapsen mustavalkoinen uniikki puulelu poikittain designvintagesohvapöydän takana. Noin niinkuin kärjistäen… Mua alkoi enemmänkin kiinnostaa nuo pitsalaatikot ja pullokassit:) Sori, mut mua vaan hymyilytti nähdä arjen jälkiä… Meillä lelut valtaavat olohuoneen, kunnes iltaisin ne kerätään laatikkoon. Ainakin öisin tää koti on siisti!!

  • Mindeka
    11.4.2013 at 12:12

    Hauskaa!!!!!!!!!!!!!!

  • hannah79 (Ei varmistettu)
    11.4.2013 at 12:12

    Minussa lapsen sotkeminen ei herätä sen kummempia tunteita, mutta väkisin vähän ihmettelen mikä viesti lapselle halutaan antaa, kun tahalliseen sottaamiseen ei puututa? Jos lapsi heittelee ruokaa lattialle ja vanhempi vain kerää tyynenä ruuat takaisin pöytään/roskiin ja ehkä sanoo tehottoman ein niin mitä hän haluaa lapsen tästä ymmärtävän? Mihin ikään asti tällainen käytös on sallittua ja miten siitä opetellaan pois?

    Meilläkin aikoinaan sotkua syntyi sormiruokaillessa. Kaikki ruuat, kuten puurot, kiisselit ja soseet eivät kuitenkaan olleet käsin syötäviä. Lusikka pysyi kädessä hitusen alle vuoden ikäisestä eksyen tietysti välillä muuallekin kuin suuhun. Mutta siinä vaiheessa, kun ruokaa alettiin tahallisesti heitellä/tiputtaa/levittää pöytään tai vaatteisin, lusikan tehtävä oli lapata maitoa lautaselle ja ruokaa lasiin tai haarukka toimi kampana, oli ruokailu ehdottomasti ohi. Muksu pois tuolista ja pesulle. Viesti oli, että saat syödä ja opetella, mutta ruoka ei ole leikkimistä varten. Meni perille aika kivasti jo varsin pienenä. Fysiikan lakeja ja sormituntumaa erilaisiin materiaaleihin harjoiteltiin meillä muualla kuin ruokapöydässä. Sormiväreillä sai sotata itseään ja maalailla ihan vapaasti – kylppärissä.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.4.2013 at 12:17

    musta tää on ihana :D nauroin ihan ääneen tolle vikalle kuvalle :D

    oma tyttö on nyt reilu 5kk ja tässä on nyt vajaa kk harjoiteltu soseiden syömistä.. minä siis syötän ja Ninna availee suutaan :) vielä ollaan pahimmilta(tai parhaimmilta) sotkuilta säästytty, mutta nyt on täytynyt alkaa antaa tytölle oma lusikka käteen (muuten menee ihan pelleilyksi, kun vedetään ruokalappu naamalle juuri kun äiti on laittamassa lusikallista suuhun) ja sillähän on kiva kaivaa suuhun jo laitetut soseet pois sieltä :D :D

    kiitos taas ihanasta postauksesta ja kyllä tuo teidän Silva on vaan niiiiiin valloittava tapaus <3

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.4.2013 at 12:18

    Meillä 1-vee osasi jo syödä kohtuu siististi lusikalla ja haarukalla, kun oli saanut itsenäisesti treenata.

    Pääsee vaan niiiiiin paljon helpommalla, kun antaa alusta asti tenavan syödä itse, ja ruokailum lopuksi kantaa vain naperon syöttötuolin kanssa suihkuun.

    t. Laiska mutsi ja 1,5-vee suursyömäri

  • 1 2 3