Käsien iho kunnossa! (sisältää pienen arvonnan)

Kaupallinen yhteistyö: Medisoft

Tiedättekö, kun sormissa kynsien alapuolelta alkaa iho lohkeilla sellaisia pystysuoria ”viiltoja”…? Onkohan niillä joku nimi? Muukin nimi siis kuin ne tosi kipeät jutut. Auts ja aijaijai. Katselen tässä käsiäni ja mietin, että ottaisin nyt tähän kuvan selitystäni selkeyttämään – mutta just nyt mun kädet on niin hyvässä kunnossa, että joudutte nyt vaan olemaan sanallisen selityksen varassa :)


Mutta niitä mulla on sormissa aika usein; ei kuitenkaan juuri nyt.

Itse olen jäljittänyt omien käsieni kuivumisen ja halkeilun paitsi talviaikaan, myös liian ärtsyihin käsisaippuoihin ja kosteutuksen laiminlyöntiin. Mulle itselleni käsien hyvä kunto ei ole itsestäänselvyys, joten silloin, kun iho on hyvänä, tietää tehneensä jotain oikein.

Okei kynnet vähän vinksin vonksin, mutta eipä nyt anneta sen häiritä. 

Tänne Espanjaan me roudattiin (tämän blogiyhteistyön myötä) neljä erilaista isoa pulloa Medisoftin tuotteita, ja näitä me ollaan nyt käytetty. Ja iho on tykännyt. Tuo Medisoftin nimi oli minulle entuudestaankin hämärästi tuttu – johtuneeko siitä, että äitini oli terveydenhoitaja ennen eläkkeelle jäämistään. Medisoftia on nimittäin käytetty ammattilaiskäytössä jo vuodesta 1967 asti.

Tämä uusi koko perheen käyttöön tarkoitettu ihonhoitosarja on lanseerattu tänä syksynä, ja sitä saa siis nyt ihan tavallisista ruokakaupoista. Medisoft on kotimainen merkki, ja kaikissa näissä tuotteissa on avainlipputunnus.

Itse olen joskus koulussa oppinut, että neutraali pH-arvo on seitsemän. Mutta ihon pH-arvo ei ole seitsemän, vaan iholla on luonnostaan lievästi hapan suojakerros (5-5,5). Sen tehtävä on suojata ihoa kosteuden haihtumiselta ja epäpuhtauksilta.

Tässähän tulee nyt minimuotoinen kemian tunti, heh. Mutta siis puolestaan hieman emäksinen vesijohtovesi kuivattaa ihoa joka kerran, kun käsiä pesee. Ja niin tekevät myös liian voimakkaat pesuaineet, jotka tekevät pahojaan sille ihon luontaiselle rasvakerrokselle.

Eli pesuaineen ja kosteusvoiteen kannattaa vastata ihon omaa pH-arvoa, jotta se on mahdollisimman hellävarainen ja suojaa sitä luonnollista rasvakerrosta. Ja noissa Medisoftin tuotteissa siis pH on 5,5 eli ihan just hyvä.

Oiskohan siksi tämä mun käsien iho näin hyvänä? Toki Espanjan ilmastollakin on varmasti osuutta asiaan.

*end of kemian tunti, ha ha*

Käsivoidetta on tässä viime aikoina tullut tuon pumppupullon ansiosta pruutattua usemmin kuin tavallisesti. Vartalovoiteen käyttämisestäkin olen yrittänyt ottaa jonkinlaista tapaa; en ehkä joka päivä (en halua rasvata liikaa), mutta esimerkiksi jumpan&suihkun jälkeen tai kun tuntuu, että iho on kuiva (erityisesti jaloista mulla) tai uhkaa alkaa hilseillä.

Ja siis aijaijai, miten mä muistan joskus talvisin, kun otti mustat leggarit tai sukkahousut jalasta ja sellainen valkoinen pölinä vaan kävi. Eikä se ollut siis pölyä (aina), vaan hilseilevää ihoa. Iyyyyh! Itse asiassa nyt tätä kirjoittaessa tajuan, että noita leggaripölypilviä en ole viime aikoina ollenkaan joutunut kokemaan.

Edelleen: jotain siis kai menee oikein, vaikka en voi tosiaan mitenkään väittää olevani mikään ihonhoidon superpanostaja. Pikemminkin sen ”silloin kuin muistaa tai huomaa ihon kuivuneen” -tekniikan käyttäjä siis.

Molemmat nämä Medisoftin voiteet ovat väriaineettomia ja parabeenittomia, ja niissä on mieto tuoksu.

Pesunestettä meillä on käytetty nyt eniten suihkusaippuana ja myös ihan käsien pesuun – tuntuisi sopivan hyvin kaikkeen, myös kasvoille. Siinä ei ole ollenkaan saippuaa eikä se tunnu yhtään kuivattavan ihoa.

Desinfiointiaine puolestaan meillä odottaa kaapissa mahdollisia (kop kop puuta) vatsatautiepidemioita. Mutta sellainen pikkupullo desinfiointiainetta on aina kulkenut mulla vuosikausia käsilaukussa. Huolellinen käsien peseminen on tietysti parasta, mutta joskus (etenkin matkalla) on tilanteita, jolloin ei pääse pesemään, ja kyllä mä silloin käytän (ensimmäisestä Intian-matkasta lähtien) desinfiointiaineitakin. Mutta siis käsien pesu ennen kaikkea!

..ja käsien huolto myös :) Jos oon oikein ymmärtänyt, niin hyväkuntoiseen ja halkeilemattomaan ihoon ei tartu pöpötkään niin helposti.

Pieni arvonta myös!

Medisoft antoi tänne arvottavaksi kaksi Medisoftin tuotepakettia; yhdessä paketissa aina tuollaiset pesuneste, käsivoide ja vartalovoide. Arvontaan voi osallistua tuttuun tapaan kommentoimalla tähän alle – vilkaise vaikka omiin käsiisi ja kerro kommentissa, että missä kunnossa kätesi ovat juuri nyt, ja miksi? :)

Arvontaan voi osallistua ma 11.12. klo 12 asti, ja arvonnan säännöt löytyvät täältä.

Yhteistyössä: Medisoft

7

You Might Also Like

  • SS
    5.12.2017 at 07:50

    Huomaan käsien kuivuvan, kun olen häärännyt paljon keittiössä. Siinä tulee käsiä pestyä vähän väliä. Toinen on siivouspäivän jälkeen. Harvemmin mulla kädet on huonossa kunnossa, mutta toisaalta rasvaan tarvittaessa niin ei pääse huonoon kuntoon!
    Meillä kalkkinen vesi muuten kuivattaa muun kropan. Siihen apuna on sebamedin suihkuöljy, mutta voisi tuota pesunestettäkin kokeilla!

  • SSR
    5.12.2017 at 08:11

    Ihan hyvässä kunnossa nyt, mutta saa nähdä mitä joululoma Suomessa tekee ihon kunnolle :)

  • Hihi
    5.12.2017 at 08:40

    Käsien jokatalvinen kuivuus alkoi ihme kyllä vasta viime viikolla! Myös vasemman käden peukalossa pari vuotta viihtynyt atooppinen ihottumaläiskä on nyt jostain syystä täysin parantunut, onpa erikoista. Kynnet sen sijaan lohkeilevat ja liuskoittuvat, mikä on minulle uutta. Enkä kyllä mitään ole tehnyt eri tavalla, rasvaaminen unohtuu siinä mussä ennenkin :D

  • Anna A
    5.12.2017 at 09:43

    Kädet ovat rikki, vartalo ja naama myös :(
    Vaikka mä siis tykkään oikeasta talvesta, ihoni ei :D

  • Eve
    5.12.2017 at 13:52

    Kädet on nyt hyvässä kunnossa, kiitos Kap Verden loman josta palasin viime yönä. Mutta Suomen talvi-ilma kyllä saa kädet kuivumaan ja halkeilemaan taas hyvin pian ahkerasta rasvauksesta huolimatta.

  • avaruuskenguru
    5.12.2017 at 15:22

    Mukana olen! Kädet ovat tällä hetkellä suoraan sanottuna ihan hirveässä kunnossa. :D Talvi ja flunssakausi saavat mut ihan neuroottisesti käsien pesun suhteen. Jynssään käsiäni saippualla suunnilleen koko ajan, mikä ei varmasti ole huono juttu, mutta iho ei tietenkään tykkää. Pitäisi muistaa rasvatakin yhtä ahkerasti.

  • Sumonen
    5.12.2017 at 17:57

    Kuivakkaa on, aina, miltei järestään. Joudun töissä pesemään käsiä jatkuvasti ja en ennätä (enkä muista) samaan tahtiin rasvaamaan.

  • Sormet perunapenkissä
    5.12.2017 at 19:42

    Kädet ovat tällä hetkellä yllättävän siloiset. Mä olen niitä ihmisiä, joilla kädet ja jalat on kuivat ympäri vuoden. Ja vaikka yritän nesteyttää itseäni myös sisäisesti juomalla sen suosituksen mukaisen pari litraa vettä päivässä, ei suihkun jälkeen pyyhettä paljon tarvitse, kun iho imaisee kaiken saatavilla olevan kosteuden itseensä. Itseäni käsien kuivuminen ei ole haitannut kuin oikeastaan vain ne talven pahimmat pakkaset, jolloin kämmenselät ovat ihan auki kuivuuden vuoksi. Tuttavat kyllä silloin tällöin kauhistelevat ja päivittelevät käsieni kuntoa. Jännä, että juuri nyt kädet ovat tosiaan lähes normaalin oloiset vaikka tämä syksy / talvi on ensimmäinen omakotitalvi, eli kädet ovat joutuneet koville pihatöissä.

  • Sini
    5.12.2017 at 20:22

    Saippuaton pesuneste kuulostaa meille sopivalta! Lapsella on taipumusta atooppiseen ihoon. Itsellä kädet karmean hyytävässä kunnossa, kun töiden puolesta joutuu käsiä pesemään usein ja joutuu käsittelemään kuivattavia tuotteita. Kynsien sivustat on pahimmat, välillä saa ihan revittyä koppuraista ihoa pois :(

  • Saana
    5.12.2017 at 21:04

    Kädet kamalassa kunnossa! Jatkuva tiski ja pöydän pyyhkiminen ynnä pyllynpesu varsinkin talviaikaan ei tee hyvää atooppiseen ihottumaan taipuvaiselle. Lisäksi kokeilin taas ottaa sormuksia käyttöön -punainen ihottumarengas vasemmassa nimettömässä. Monenlaista olen kokeillut, näitä en vielä.

  • Jodelie
    5.12.2017 at 21:20

    Kädet on yllättävän hyvässä kunnossa, ottaen huomioon, että
    1) on talvi
    2) oon atoopikko
    3) en oo pahemmin muistanut rasvailla.

    Vähän rystysissä tuntuu karheutta, mut ei oo (*kop kop*) iho rikki.

  • Tytti
    5.12.2017 at 21:58

    Kuulostaa just siltä mitä tarvitsen epätoivoisesti! Noi pölisevät sääret on arkipäivää yäk! Eli siis kunto on yrityksistä huolimatta ihan luokattoman huono, valitettavasti :(

  • sanna
    5.12.2017 at 22:52

    Kuivat ja kirvelevät kätöset, koko ajan saa olla rasvaamassa. Työn puolesta joudun pesemään usein käsiäni ja pieni pakkanen kuivattavaa käsiä vielä lisää.

  • Henna-Karoliina
    6.12.2017 at 04:16

    Mukana ! Itsellä juuri nyt käsien iho aikaa huonossa kunnossa ( välillä joutuu laastaroimaankin kun halkeilee niin pahasti) Syynä varmasti se että töissä joutuu pesemään ja desifioimaan käsiä kymmeniä kertoja päivässä. Ja rasvaamaan ehtii usein vasta kotona. Ja talvisaikaan iho vielä muutenkin huonossa kunnossa.

  • Hanne
    6.12.2017 at 12:54

    Heti kun tulee pakkasta niin varsinkin rystysten iho on huonossa kunnossa ja halkeilee. Osallistun arvontaan.

  • anna s.
    6.12.2017 at 13:28

    Hyvässä kunnossa :)

  • hilkka
    6.12.2017 at 22:07

    Ovat hyvässä kunnossa :)

  • Ossi
    6.12.2017 at 23:04

    Kädet on vähän kuivat ja karheat

  • Anni
    7.12.2017 at 14:11

    Iho on todella huonossa kunnossa niin minulla kuin tyttärellänikin, kummallakin atooppinen iho…

  • Sanni
    7.12.2017 at 22:31

    Tiedän halkeamien kivun😫 Auts! Rasvaa siis meillä kuluu, tätä sarjaa ei olla vielä keretty kokeilemaan…

  • 1 3 4 5 6