Kansakunnan kollektiivinen valhe

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että meillä on yksi kollektiivinen valhe, jota toistamme vuodesta toiseen, tai: vuosikymmenestä toiseen…?

Suurin osa meistä tietää, että se ei ole totta. Silti siitä puhutaan aivan kuin se olisi totta. Jopa media joka vuosi uutisoi sen: uutistenlukijat puhuvat siitä aivan kuin se olisi yksi fakta muiden joukossa. Katsojat nyökyttelevät. Vaikka melkein kaikki tietävät, että se on ihan täyttä valetta.

”Joulupukki matkaan jo käy.”

Jep jep, että terveisiä vaan taas tältä joulutylsimykseltä :)

*******

Meitä molempia Joelin kanssa on mietityttänyt vähän tämä koko joulupukkihomma… Tuntuu vain jotenkin väärältä valehdella lapselle jostain. Erityisen ikävältä siinä tuntuu se hetki, kun lapsi tajuaa, että het-ki-nen: te olette valehdelleet mulle kaikki nämä vuodet, ei sitä joulupukkia olekaan olemassa! Ei tonttuja, ja se hemmetin Korvatunturikin on vaan turistinähtävyys!

Maailma on julma. Äiti ja isikin valehtelee. Yhyy.

Palaan edelleen niihin uutistenlukijoihin. Eikö ole vähän omituista, että ”no nyt se joulupukki on lähtenyt matkaansa sieltä Korvatunturilta” on ihan tavallinen uutinen muiden joukossa, ja kuvassa näytetään tekopartaista CocaCola-väreihin pukeutuntta heppua pororeessä…? Ja siis aikuisille tarkoitetussa uutislähetyksessä – ei edes missään lastenohjelmassa.

Ja silti lapsuuden joulusta muistaa sen jännityksen ja ilon. Eihän nyt sitäkään voi alkaa lapselta pilaamaan millään ”joulupukkia ei ole olemassa”-realismitietoiskuilla.

Mitäs hemmettiä tämän joulupukkiasian kanssa nyt pitäisikään tehdä…?

*******

Minulla on sellainen hämärä muistikuva, että itse en olisi varsinaisesti edes koskaan uskonut joulupukin olemassaoloon oikeana ihmisenä/joulutyyppinä. Silti sen odottaminen oli aivan yhtä jännää.

Ehkäpä lasten maailmassa on muutenkin niin paljon erilaisia satuolioita, joista kerrotaan ja joista puhutaan, mutta jotka eivät sitten olekaan totta. On prinsessoja ja noitia ja kaikenmaailman muumeja. Ehkä joulupukki tonttuineen voi ihan luontevasti sijoittua tähän kategoriaan.

Ehkä joulupukista ei tarvitsisikaan kertoa lapselle totena. Vaan että lapsi jotenkin lapsenomaisella tavallaan erottaisi, että tämä on nyt sitten sellaista kivaa satua. Ja koko joulu on  eräänlainen yhteinen roolileikki. Hauska leikki, jossa aikuisetkin leikkivät mukana. Yksi meistä, tai ehkä se naapurin setä, laittaa joulupukin rooliasun päälleen – ja sitten se on se joulupukki. Ihan oikea joulupukki.

Onhan siellä Muumilaakson muumipuvun allakin oikeasti joku ihminen.

Hmm vai onko…? :)

1

You Might Also Like

  • Mamma
    18.12.2012 at 13:40

    itekkään en muista että olisin koskaan joulupukkiin uskonut, siis kun tuttavaperheen Vellu mokasi aina sillä, että kävi paria päivää ennen joulua ja siihen aikaan miehet käyttivät niitä hirveä kuosisia ”salihousuja” ja samat oli päällä myös aattona :D äitillekkin tokaisin, että ”Tuohan on Vellu, kato nyt samat housut” :D mutta minut vaiennettiin ettei siskoni tajuaisi, vaikka hän oli kyllä huomioinut saman vaikka taisi olla vain 2-3 :D ja sisko tunnisti vaarinkin siitä että kädet näkyi ja hänelle on sellaiset puutöiden patinoimat kädet :D

     

    itse olen ajatellut että ainakaan en aijo valehdella että pukki hankkii lahjat, vaan pukki vain tuo ne. Mamma ja pappa ostaa ja hankkii ne + sukulaiset. haluan ainakin kertoa lapselleni keltä lahja on saatu, että hän osaa siitä kiittää ja arvostaa sitä myös.

  • LeenaK (Ei varmistettu)
    18.12.2012 at 14:13

    Meillä asuu eräs 10-vuotias joka uskoo joulupukkiin. Pikkuveli 5v tuossa syksyllä viritteli keskustelua siitä onko pukkia olemassa niin isosiskon silmät levisi lautasiksi ja perusteluja tuli. Ei me olla kovastikaan tätä uskoa ruokittu, jotkut on vaan kovin herkkäuskoisia. Vanhin muuten meillä myös kysyi 5-vuotiaana, että onkopukkia olemassa, mä huokaisin ja vastasin ’no ei oikeesti’. No eikun poika huusi ’kyllä on’ ja taas tuli puoli tuntia perusteluja. Ei kai se sentään enää pukkiin usko, 14-vuotias.

    Mäkin olin alunperin päättänyt että ihan suoraan en valehtelemaan ala. Joulupukkisatua on kyllä joka paikka tulvillaan niin helppohan siihen on uskoa. Ei noiita koulussakaan ole siitä joulupukista kiusattu. :)

    J.K. Niin ne muumit – yksi kesä meni siinä kun esikoinen ja keskimmäien (sillon 3v) kinastelin viikottain siitä onko muumimaailman muumit oikeita vai pukeutuneita. Huoksis.

  • Eppuli (Ei varmistettu)
    18.12.2012 at 14:15

    En suosittele uskottelemaan pukin todellisuutta. Muuten on siinä tilanteessa kun minä nyt. Isot lapset 9 ja 11v uskovat pukkiin ja pukilta voi pyytää mitä vaan kun ei ne pukille mitään maksa. En oikeen tiedä onko se oikeaa uskoa vai uskoa joulun tarinaan, mitä olen ihan tarkoituksella ylläpitänyt kaikki nämä vuodet. Erityisesti eron jälkeen se oli itsellekin lohdullista että edes joulu pysyi ennallaan vaikka muuten elämä olikin heittänyt härän pyllyä. Ei meillä pukki joka vuosi ole käynyt, yleensä vaan tonttu jättää paketit kuistille. Silti se jännitys joka kerta on aivan käsin kosketeltava. Kun menivät kouluun tuli pari kommenttia joulukuun alussa ettei se pukki ole olemassakaan, mutta silti kirjoittavat joka vuosi pukille ja odottovat ja jännittävät. Jouluhullu kun olen niin en itse raaski sitä totuutta kertoa. Ehkä nyt isot ottavat uuden roolin aatto-illan kulussa kun meillä on tämä pieni taapero juhlimassa ekaa jouluaan. En aio pienelle ihan yhtä mahtavaa tarinaa sepittää.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    18.12.2012 at 14:36

    Eiks tää kuuluis taas siihen sarjaan ”lapsen tarvitsee oppia myös pettymyksiä”? Eli että jos lapsi tajuaa jossain vaiheessa, että joulupukki ei olekaan totta, niin se on sille myös tarpeellinen kokemus. Sitten myöhemmin, vähän vanhempana. Että kaikki kivat asiat ei aina olekaan totta. Maailma ei ole kiva paikka kaikille ja luonto ei ole aina vehreää ja maailmassa on pahoja ihmisiä.

    Mä ainakin koen, että lapselle on ihanaa saada uskoa johonkin sellaiseen kuin joulupukki ja tontut (ja keijukaiset ja hammaspeikot ja pääsiäispuput jne), se on osa joulun taikaa. Eikö lapselta jäisi aika paljon kivaa pois, jos ei olisi sitä ihanaa odotusta, että mitä se joulupukki tuo. Olenko ollut tänä vuonna tarpeeksi kiltti, että tontut on raportoineet, että minulle lahjoja? (ja niiin helpottavaa aikuiselle, kun sitä voi hyödyntää!)

    Lapset ei sitä paitsi ole tyhmiä, kyllä ne ymmärtää jo aika pienestä, että tuo on tekoparta ja siellä takana on isi. Tai jotain. Mä ainakin olen arvellut, että meillä pukki saa olla isi.

    Viime vuonna, kun lapsi oli vasta 9 kk, meille ei tullut joulupukki. Kävi vaan oven takana tuomassa lahjat ja sitten me jaettiin ne. Nyt se ymmärtää jo, että tonttuja käy ikkunoiden takana ja joulupukki tulee tuomaan lahjoja jouluna. Saa nähdä mitä siitä sitten oikeesti ymmärtää.

    Mutta en halua riistää lapselta sitä joulupukkiin uskomisen iloa kertomalla heti pienestä pitäen, että ”tiedäthän, että tämä on satua?”!

  • Dalmi
    18.12.2012 at 14:42

    Heh, olenkohan jotenkin vajailla kierroksilla käyvä kun en ole edes ajatellut koko asiaa sen kummemmin? Meillä viisivee uskoo joulupukkiin enkä minä edes muista mistä se on koko jutun ”keksinyt”. Mummilta? Kummilta? Väliäkö tuolla? En muista itse saaneeni mitään raastavaa traumaa siitä ettei pukkia olekkaan olemassa vaikka nappulana niin luulin. Kuvittelin myös että Kiinaan voi kaivautua lapiolla ja että silmät jää kieroon jos niitä pyörittelee tuulisella säällä. Hengissä olen edelleen, vaikka tiedän nykyään noidenkin väittämien todellisen laidan.

  • kutriina (Ei varmistettu)
    18.12.2012 at 15:39

    Itsekin aina hassusti ajattelen prinsessoja satuhahmoina, joita ei oikeasti ole olemassa :)

  • vierailija (Ei varmistettu)
    18.12.2012 at 15:45

    Täällä toinen vajaa :) Sain muksut nuorena ja niitä tuli peräkkäin kolme, joten mulla ei edes ollut aikaa miettiä koko asiaa. Itse asiassa nyt kun oikein miettii niin kaikki sadut ja tarinat on just lapsuuden suola.

    Tämä blogi on kiva ja sitä tulee silloin tällöin luettua, mutta en voi välttyä ajattelemasta että nykyään monet vanhemmat ovat kauhean tietoisia kaikesta. Asioita mietitään todella perusteellisesti ja arvioidaan tehtyjen ratkaisujen vaikutusta pitkällä tähtäimellä. Tarkoitus on varmaan hyvä, mutta en ihan ymmärrä mihin sillä tähdätään.

  • Kristaliina
    18.12.2012 at 15:46

    Tsihihi, kutriina, IIK – onko prinsessoja sittenkin oikeasti olemassa…? Hih mä ihan tyylikkäästi listasin ne satuolioiksi :D

    Sori, Victoria!

  • MinnaM
    18.12.2012 at 17:11

    Luulen, että olen aina tiennyt joulupukin saduksi. En ainakaan pysty muistamaan sellaista hetkeä, että olisin yhtäkkiä tajunnut että hei, ei tää oo totta. Ei meillä kyllä pukki käynytkään, se vain jätti lahjat vaatehuoneeseen. Tonttuihin muistan kyllä jossain vaiheessa edes vähän uskoneeni, siihen että ne käyvät noutamassa ikkunalaudalta pukille kirjoitetun lahjatoivelistan. 

    Eikä varmasti ole helppoa vanhemmilla tämän asian kanssa arpominen. Kaverini mies ei nimittäin vietä joulua lainkaan, syystä että hänelle on lapsena ”valehdeltu” joulupukista ja hän on siitä vieläkin katkera. Ja nyt puhutaan siis (ainakin ikänsä puolesta) aikuisesta, keski-ikäisestä miehestä, jolla on itselläänkin lapsia. Näinkin voi käydä. 

  • myykkis (Ei varmistettu)
    18.12.2012 at 17:23

    Hei, pakko kertoa: Meillä ei koskaan käynyt joulupukki. Kuulemma isosisarukset oli vierastaneet ekalla kerralla niin paljon, että siitä ajatuksesta luovuttiin samantien, ja tosiaan minun elämäni aikana sellasta ei ole näkynyt. Kaikki joulupukkijutut on ihan ystävälliseen sävyyn kerrottu ihan alusta asti, että no se on semmonen satu. Niinkun kaikki muutkin sadut. Ja että toiset lapset uskoo että se on totta ja niille ei saa kertoa ettei se ole. Ja se pelas meillä tosi hyvin. Lapset on yllättävän järkeviä.

    Samalla tavalla meille on sitten kerrottu uskonnoista, ihan pienestä pitäen. Eikä olla menty siitä rikki. Mutta se nyt on sitten taas toinen tarina. :)

  • Arabian osasto (Ei varmistettu)
    18.12.2012 at 17:37

    Minä arvotan asian henkilökohtaisesti niin, että lapsen on parasta saada omaan maailmankuvaansa lähtökohtaisesti sellaiset rakennuspalikat, jotka eivät yhtäkkiä haihdu savuna ilmaan. Minusta on siis parasta, että lapselle kerrotaan totena vain asioita, joita vanhempi pitää itsekin totena – mitä ne sitten kenellekin ovat – jotta lapsi voi rakentaa niistä itse sellaisen maailman, johon voi luottaa.

    Suuria perusteluja on minusta kaksi. Ensimmäinen perustelu on se, että lapsi rakentaa perusturvallisuuden tunnettaan osin maailmankuvalleen. Ei ole positiivista, jos lapsi saa yhtäkkiä tietää, ettei jokin hänen – mahdollisesti tärkeänä pitämänsä – maailmankuvaan kuuluva elementti olekaan totta. Jos on jostakin syystä kovasti luottanut joulupukkiin, hänen kuvitteellisuutensa voi olla kova paikka (vrt. ylempi esimerkki miehestä, joka ei suostu viettämään joulua). Toisaalla kuulee usein aikuisista, joille on ollut psyykkisesti kova paikka menettää uskonsa jumalaan. Villissä rinnastuksessa on kyse osin samasta asiasta: nimenomaan siitä, että jokin elämän peruskivistä pettää yhtäkkiä alta.

    Toinen perustelu on se, että minusta on tärkeää viestittää lapselle, että maailma on ihmeellinen, kiehtova, uskomattoman rikas ja jännittävä paikka ilman todeksi väitettyjä valheitakin. Maailma on täynnä toinen toistaan uskomattomampia asioita, joista voi innostua. Mitä yksi joulupukki voisi ikinä olla sen rinnalla, mitä lähimmästä lätäköstäkin miljoonien vuosien evoluution tuloksena löytyy, tai miten ihmeellisen kaukana tähdet ovat? Tähän liittyy myös se, että saduista, taiteesta ja ihmisen loputtomasta mielikuvituksesta voi nauttia myös ilman, että niitä väitetään tosiasioiksi. Muumilaakso on ihana paikka, vaikkei sinne voi ostaa matkalippua ja Robin Hoodiin saa esiteininä rakastua, vaikkei häntä voisi koskaan tavata. Miksi pitäisi väittää, että voi?

    En siis perusta tuota ylläolevaa millekään kiistattomasti tutkitulle evidenssille lapsen kehityksestä, vaan pitkälti omiin käsityksiini. Koen kuitenkin itse hyvin vahvasti, että tuo on se linja, jolla on mahdollista luoda tasapainoisin ja onnellisin maailmankuva, josta on helppoa ammentaa iloa ja turvallisuutta elämään.

  • Jonayla
    18.12.2012 at 17:53

    Yksi jouluihminen täällä hei! Itselläni sama juttu, en muista koskaan uskoneeni joulupukkiin, silti se odotus oli joka vuosi yhtä jännää, pukki tuli ja jakoi lahjoja, pääsi ehkä sen ”sedän” syliin istumaan. Minusta on kuva, kun 3,5-vuotiaana istun pukin sylissä, muistan tämän harmaasti, että halusin mennä, koska tiesin, että se oli vain joku setä, joka uskotteli olevansa ”se” joulupukki, kuvassa muut serkut istuu sohvan nurkissa peloissaan ja minä hymyilen pukin sylissä. :D En muista, kertoiko minulle äiti, mummo, isä, että se pukki ei ole oikea, mutta kuuluu jouluun. Olen kuitenkin iloinen, että joku on asian minulle jotenkin valottanut, siksi osasin aina olla innoissani pukin tulosta, ilman pelkoja. Monet lapsethan siis pelkäävätkin hieman tätä tekopartaista miestä.

    Oma kummilapseni on nyt 8-vuotias, eikä ole uskonut pukkiin muutamaan vuoteen, eikä hänelle tietääkseni ole mitään tälläistä uskoteltu, silti hän odottaa aina yhtä innokkaasti joulua. Toista on sitten taas mieheni 7-vuotias kummityttö ja hänen veljensä, joille sumeilematta valehdellaan siitä joulupukista. Lapsen usko on niin sumea, että tätä vanhempaa 9-vuotiasta poikaa, joka on oman kummipoikani ikäinen, ovat jotkut koulussa kiusanneet, kun väittää joulupukin olevan oikea. Siis oikeasti?!? Olisikohan vanhempien vihdoin aika kertoa totuus. Olen hieno varaisesti vihjaillut miehelleni jo kolme joulua, että voitaisiinko tenavien paketteihin kirjoittaa muutakin kuin hyvää joulua *****:lle T. Joulupukki. Mieheni ei ole suostunut, pitää kulma olla varovaisia, että ”salaisuus” säilyy. Itseäni on alkanut ahdistamaan tuo kuvia, mutta eipä ole minun huoleni. Mietin vain millaisen raivarin tenavat saavat ja miten vanhemmat kertovat tuon ikäisille, että häh, häh, hää, se pukki onkin satuolento. 

  • Jonayla
    18.12.2012 at 17:59

    Piti vielä lisätä, että useissa perheissähän on tapana, että aikuiset pelottelevat, jos et ole kiltti pukki ei tuo jouluna lahjoja. Voisikohan sitä vaikka sanoa, että ole kiltisti tai äiti ja isä ei osta jouluna lahjoja, jos haluaa käyttää kiristystä ja palkitsemista kasvatuskeinoina. :D

  • Kristaliina
    18.12.2012 at 18:07

    Ooo, mahtavia kommentteja ja kokemuksia! Aika jännä huomata, että siitä joulupukista tosiaan on kodeissa erilaisia versioita (”totuuden” suhteen siis) ja silti lapset muodostavat mielissään erilaisia kokemuksia – ei aina siis aikuisten ”metodin” mukaan ollenkaan :)

    Arabian osaston kommentissa on niin paljon upeita perusteluita, että melkein tekisi mieli huudahtaa, että ”joo kato eiku JUST noin mäkin aattelen” – vaikka todellisuudessa mun äitipääni ei ole kykenevä yhtään noin pitkälle asiaa prosessoimaan :) Mä oon sellaisella ”ai niin prinsessoita ON olemassa, jee” -tasolla :D

    Ja samaan (melkein) hengenvetoon Dalmille ja Vierailija 15.45:lle, että ei – en usko, että käytte yhtään vajaammalla kuin täälläkään :) (vrt. prinsessamokani) Jos jokin asia on itselle luontevaa, tuskin sitä tulee sitten kovin kelailtuakaan. Jos tuntuu täysin luonnolliselta esimerkiksi jatkaa joulupukkiperinnettä niin kuin itselle on kerrottu, niin sehän on vaan ihan hyvä, että ei sillä sen kummemmin aivokapasiteettiaan rasita :)

    Tällaisella ”mitä ajattelin tänään” -tyyppisellä palstalla tulee kyllä kirjoitettua paljon erilaisia kelailuja. Ja yhden vauvan kotiäitinähän täällä on hyvä yksinään kelata :) Hih ja näkisittepä NE kelailut, jotka eivät koskaan pääse bloggauksen aiheiksi asti :D

  • Kippuralla
    18.12.2012 at 18:22

    Mitä se aika on ;) kolmen lapsen kanssa tuntuu että se on siivousta ja ruuanlaittoa, ja lopun aikaa mua nukuttaa ja oksettaa.
    Meillä 5&6 ehkä uskoo, ehkä ei. Ei ne osanneet päättää mitä mieltä ovat :)

  • Realisti (Ei varmistettu)
    18.12.2012 at 18:22

    Meillä muksulle selitetään et Joulupukki on Joulun HENKI. Sehän on vähän niinku totta, Joulupukkihan on vähän niinkun epäkristillinen symboli joulun ajan hengelle ja antamisen ilolle jne.. Olikohan toi nyt paha valhe`ja lapsi kertoo päiväkodissa kaikille et pukkia ei oo olemassa? Uups..

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    18.12.2012 at 18:35

    Tämä ei nyt liity ihan aiheeseen, mutta Arabian osastolle on pakko kommentoida, että varmasti jokaisen uskova on kokenut uskossaan erilaisia vaiheita – välillä uskominen on helpompaa ja välillä hyvin vaikeaa, joku luopuu siitä kokonaan. Lapsen usko muuttuu ja kehittyy aikuisuudessa ja muovautuu jokaisen henkilökohtaiseksi uskoksi. Itse tulen kristillisestä perheestä ja myös lapsemme saavat ”kristillisen kasvatuksen”. Viisaiden vanhempieni sanoin: emme voi koskaan tietää totuutta, mutta elämä on niin paljon kevyempää ja lohdullisempaa, jos luotamme armoon, jumalaan ja ”taivaankotiin”. Meidän perheessä on kolme lasta, joista yhden olemme joutuneet laskemaan haudan lepoon, ja meille usko on tuonut käsittämätöntä lohtua ja voimaa hyväksyä tapahtunut.

    Halusin vaan kertoa oman kokemukseni, ja sen että myös rohkeus kertoa lapselleen omasta uskostaan ja asioista, joiden totuutta ei voida koskaan tietää, voi olla arvokasta lapselle.

  • Naks (Ei varmistettu)
    18.12.2012 at 18:48

    Vähän aiheen vierestä, mutta pakko kertoa muistikuva siitä, miten julma paras ystäväni ala-asteella oli pikkuveljelleen: heille tuli riitaa jostain (en enää muista mistä), ja ystäväni huusi pikkuveljelleen: ”tiesitsie, ettei Joulupukkia oo olemassa!” Tässä vaiheessa pikkuveli alkoi jo itkeä ja juosta äitinsä luo, mutta ystäväni jatkoi: ”eikä Pääsiäispupua!!!”

    Vakava paikka se toki ystävän pikkuveljelle oli, mutta ai että mua nauratti. Ja naurattaa vieläkin. :D

  • Kristaliina
    18.12.2012 at 18:55

    Hei ja tästä (Naksin kommentista siis) mulle tuli taas mieleen se, että miksiköhän just joulupukki on meidän perinteistä se, jota esitetään lapsille totena…

    Itselleni ainakaan tuo pääsiäispupu ei ollut mitenkään ”uskon asia”, eikä pääsiäisen noidatkaan, vaikka virpomassa ahkerasti käytiinkin. Mutta ei ollut sellaista, että ”nyt ne noidat lentelee, kun on pääsiäinen”… Miksi just joulu?

  • Vierailija-R (Ei varmistettu)
    18.12.2012 at 19:38

    Meillä ei koskaan nähty joulupukkia, vaan hän kävi aina silloin kun olimme joulusaunassa. Muistelen, että joulupukki oli meillä vain tuollainen hauska tarina, mutta emme siihen oikeasti tosissamme uskoneet. Yhtenä jouluna ”joulupukki” sitten kuulemma ehtisikin vierailla luonamme saunan jälkeen. Muistan odottaneeni, että sieltä tulisi joku ”oikean” joulupukin näköinen tyyppi, eli iso lihava mies. :D mutta pettymys olikin valtaisa, kun ovelle ilmeistyikin oma tuttu laiha ja lyhyt isoveli, eikä mikään oikean näköinen pukin näyttelijä. Eli jo tuolloin muistan ajatelleeni, että pukkia ei oikeasti ole, mutta jos hän kerran vierailee, niin kyllä hänen pitäisi näyttääkin pukilta eikä isoveljeltä. :P

    Ehkä tulevaisuudessa omille lapsilleni ajattelin jotain samanlaista ratkaisua, eli tontuista ja joulupukista voidaan sadunomaisesti jutella, mutta aattona lahjat saavat ”ilmestyä” ovelle ilman että kukaan ehtii nähdä pukkia/tonttuja. Siinä on minusta enemmän mukavaa jännitystä/mysteeriä, kuin siinä, että joku vieras tai tuttu tulisi meille näyttelemään pukkia.

  • 1 2 3