Juhannussuunnitelmia?

”Mitäs juhannussuunnitelmia teillä on?”, joku kysyy hiekkalaatikon reunalla.

”Noooh, se vähän riippuu… Onkse niinku nyt tänä viikonloppuna?”

marketta

Puutaloon muuttaminen (ja no okei: myös lasten saaminen) totaalimuutti meidän kesämeiningit. Vaikka todellakin tykkäsin aikoinaan Punavuoressa asumisesta, lomia siellä en halunnut vietää. En hetkeäkään. Ympäristö tuntui arjelta – viereisessä Koffin puistossa vietti mielellään iltaa tai viikonloppua, mutta ei siellä lomafiilikseen päässyt. Koti oli yhtä kuin arki.

Lomalla piti päästä pois kotiympyröistä ja mieluiten myös kotimaasta. Joelin tavattuani lomailuun löytyi myös uusi ulottuvuus, pienen ajomatkan päässä sijaitseva pieni kesämökki. Tuntui, että vasta sinne mennessä hengitys tuli jostain syvempää ja mieli rauhoittui, rentoutui. Kantakaupungissa sen sijaan oli jatkuva kohina; myös silloin, kun oli hiljaista. Pari viimeistä kesää ennen lapsia olimmekin mökillä kesäaikaan oikeastaan aina, kun siellä (ja meillä) vaan oli vapaata. Viimeisenä kesänä ennen lapsia jopa keskustabileiltoina aloin skipata siiderit, jotta voisimme illan päätteeksi ajaa yöksi mökille – sieltä oli ihana herätä heti seuraavaan aamuun.

Silvan ollessa vauva elimme ensimmäistä kesäämme paitsi vauvan vanhempina myös puutalon asukkaina. Totutulla rutiinilla kaavailimme mökkeilyjä ja siellä jonkin verran olimmekin – kunnes eräällä haetaan-lisää-vauvankamaa -käynnillämme puutalolla tajusimme, että het-ki-nen. Miksi me nyt sinne mökille mennäänkään? Tai siis kun tuossa kotipihallakin on kesä ja kaikin puolin ihanaa; ja hitsi vielä onhan nyt sit kotona (mm. juokseva vesi) nii-iiiin paljon helpompaa.

Sen havainnon jälkeen me ei koskaan palattu sinne mökille. Ei siis neljään vuoteen. Ei mitenkään tietoisella päätöksellä, vaan ei vaan ole tullut mentyä. Silvan vauvankamoja saattaa olla siellä vieläkin.

samettikukka

Mutta kun on kotipiha – ja talo vehreässä ihanassa ympäristössä – ei ole enää ollut tarvetta mökkeilyyyn. Toistaiseksi. Voi olla, että senkin aika vielä tulee (ja toivottavasti tuleekin), jos ja kun saamme omasta pihasta joskus tarpeeksemme.

Juuri nyt me viihdymme täällä.

Juhannuksena siis heräämme (toivottavasti hyvin nukkuneina; tänä aamuna meidän koko porukka heräsi vasta puoli kymmeneltä hupsis) omasta sängystämme ja juomme omalla kahvinkeittimellä keitetyt aamukahvit omalla pihalla tai kotiportailla:

kahvi portailla
Jos sää sallii, polskuttelemme kumialtaassa (aiemmin täällä ja täällä) ja piipahdamme tuossa lähellä Kumpulan siirtolapuutarhalla kyläjuhlilla (täällä) ja odottelemme viimeisten pioninpullukoiden puhkeamista:

pionit

Ennustan puutaloon oikein hyvää juhannusta.

Ihanaa ja nautinnollista (ja aurinkoista!!!) keskikesän juhlaa kaikille! <3

…ja mökkimatkalle lähteville ennen kaikkea turvallista ja rauhallista, kiireetöntä ajomatkaa!

31

You Might Also Like

  • murina
    23.6.2016 at 13:16

    Mä vietän tänä(kin) vuonna juhannuksen töissä. Ihan vapaaehtoisesti ja mielellään. Lapset on isovanhempien seurana. Mä en oikein ikinä oo tajunnu juhannuksen viettoa, ehkä koska en tykkää saunoa enkä grillata :D

    • krista
      23.6.2016 at 15:27

      Hahaa, mekään ei muuten olla saunojia eikä grillaajia :) No, mökillä kyllä saunottiin ja olihan se aivan ihanaa (no ei se saunominen sinänsä, vaan koko sauna-uima-rituaali), mutta ruoat tehtiin kyllä 99-prosenttisesti sisäuunissa :)

      Kivaa töissäolojuhannuksen viettoa sinne! <3

  • Tiiana
    23.6.2016 at 13:25

    Hitsi, juuri eilen mietin että mitäköhän sille teidän mökille kuuluu kun ei siitä ole ollut mitään mainintaa aikoihin. No tässä se sitten olikin :)

    • krista
      23.6.2016 at 15:28

      Kuin telepatiatilauksesta tuli tämä siis :)

  • Tilia
    23.6.2016 at 14:24

    Kyllä kun näkee lasten riemun mökillä, jaksaa itsekin lähteä sinne kotia hankalampiin olosuhteisiin. Sitä paitsi ihan kiva karata kotipihan nurmikonleikkuuta ja muita hommia. :)

    • krista
      23.6.2016 at 15:35

      Joo jos meilläkin olisi sellainen ”lastenriemumökki”, tilanne ois varmasti ihan täysin toinen! Tää ehkä isona syynä meillä onkin; mökkejä kun on niin erilaisia. Vaikka meidän mökki on kiva pieni mökkerö aikuisille, siellä ei ole oikein lapsille mitään paikkaa, jossa olla ja leikkiä (vähän niin kuin viettäisi lomaa pelkästään pienellä parvekkeella, jossa ei ole kaidetta :D ) , vaan kotona on ne uima/ ulkoleikki/ kesämeininkimahdollisuudet paljon paremmat. Eli tavallaan sillä samalla ”lasten riemu” -syyllä meidän tapauksessa on kivempi pysyä kotipihalla :)

      Ihanaa juhannusta sinne! :)

  • A
    23.6.2016 at 14:45

    Meidän juhannus sisältää grillausta kotipihalla (jos sää sallii) urbaanissa länsihelsingissä (kerrostalon pihakin ratikkareitin vieressä voi olla kesäkeidas), ehkä fillarointia rohkeasti autottomilla kaduilla ja seurasaaren kokkojen ihailua vastarannalta. Kaupunkijuhannus on paras juhannus, mulle. Just juttelin työkavereiden kanssa niiden suunnitelmista (mökkejä ja autolla matkailua) ja sain kommentteja että oon aika über-kaupunkilainen. No kun on viettänyt ekat 20 vuotta elämästään tarpeeksi maalla, siitä saattaa saada tarpeeksi pariksikymmeneksi vuodeksi. Oih, ja kun hengailtiin koko perhe yksi kaunis kesäpäivä Punavuoressa ja Eirassa (ja haaveiltiin kuinka kiva olisi siellä asua), niin kun tultiin himaan (noin 15 minsaa bussilla 14), niin tuntui kuin ois tuntu maalla kun saavuttiin kotikaupunginosaan :D

    • krista
      23.6.2016 at 16:41

      Kuulostaa kivalta juhannuskeitaalta! :) Kaupunkiinkin se juhannustunnelma tosiaan voi syntyä; me tykätään käydä siellä Kumpulan siirtolapuutarhan juhannusjuhlasta, siellä on lettuja ja kokkoa ja lavatanssia ja hyväntuulisia ihmisiä – mikäs sen mukavampaa :)

      Meilla on kans samanlainen fiilis usein keskustasta tänne ”maalle” tullessa. Täällä ollaan yhtä aikaa maalla ja kaupungissa, mahtavaa!

      Kivaa juhannusta!

  • Maria
    23.6.2016 at 17:45

    Täällä sataa vettä, joten just nyt mökkijuhannus ei houkuttele. Eikä supervilkkaan 2v kanssa järven läheisyys noin muutenkaan. Mä ajattelen, jotenkin niin, että nyt vielä riittää tuo oma minipiha ja sit kun lapsi on isompi, niin suuri mökkitontti (ja se järvi) vois houkutella enempi. Omat parhaat lapsuuskesämuistot liittyy mökkeilyyn, joten jotain samaa ois kiva tarjota eteenpäin.

    Kaupassa kävin ja grillattavaa ostin. Mies tykkää grillata ja minä syödä. Lapsi voi puhallella saippukuplia tai testata sään salliessa kumiallasta. Oisin muuten kysynyt, kun teillä tuossa vanhemmassa kuvassa rulla-allas ja uudemmassa puhallettava versio, että kumpi on ollut käytössä parempi? Onko nuo halkaisijaltaan minkäkokoisia?

    • krista
      23.6.2016 at 21:51

      Täälläkin satoi jossain vaiheessa, mutta nyt näyttäisi ihan hyvältä – saas nähdä huomenna, että millaista on!

      Mä tykkään oikeastaan tuosta puhallettavasta enemmän. Siinä on tietysti puhaltamisen vaiva, mutta se säilyttää paremmin ryhtinsä (rullattava oli aina kenossa ja meinasi hörpsäyttää vetensä ulos) ja reunaan voi vähän jopa nojaillakin. Siis äiti-ihminen voi nojailla, sitä voi käyttää vähän niin kuin tyynynä :D Puhallettava on vähän pienempi (muistaakseni) kuin se eka kesän allas, mutta halkaisijaa en muista… Googlasin vähän ja muistelin, että Prismasta ostettiin, joten todennäköisesti se on just tämä: https://www.prisma.fi/fi/prisma/uima-allas-deep-dive-3-renkainen-152-cm?cm_sp=productPage-_-product-2-_-frosmo-_-Lapsille Se ensimmäinen (ei-puhallettava) saatiin ystäviltä kierrätettynä.

  • MirvaK
    23.6.2016 at 17:45

    Jos juhannus olisi kuten toivoisin niin
    1) lapsivapaata ja nukkuen
    2) lapsivapaata ja kekkerit isolla kaveriporukalla (meillä)

    Tänä vuona toteutuu lapsivapaa, mutta ukko kehitteli sitten ohjelmaa meille ja yhdelle kaverille. Suuntaamme järviristeilylle ja Herra-en-voi-yöpyä-kuin-hotellissa varasi meille mökin keskeltä ei mitään. Mökissä ei ole sähköjä eikä juoksevaa vettä. Okei, pääsen mä Juha Tapiota katsomaan meidän roadtripin aikana, jos saan itseni ihmisennäköiseksi siellä mökillä. :D

    • MirvaK
      23.6.2016 at 17:47

      Useampana vuotena suuntasimme perheenä Turkuun, jossa ei kyllä ollut juurikaan ketään muita. Juhannusaattona käytiin Muumimaailmassa (sielläkin oli aattoaamuna hyvin tilaa) ja juhannuspäivänä kylpylässä.

  • Torey
    23.6.2016 at 23:42

    Ihana tuo portaiden räsymatto!

    Hyvää juhannusta! Me suunnataan 15min matkan päähän mökille. Siellä voi laittaa kokon! :)

    • krista
      23.6.2016 at 23:54

      Oi, kiitos, se on mun 100-vuotiaaksi eläneen Ämmin itse tekemä (niin kuin räsymatot meillä) ja tunnearvoltaan siksi mittaamaton <3 Ihana, että kehuit! :)
      -
      Hyvää juhannusta! <3 <3 <3

  • Sonja
    24.6.2016 at 09:03

    Miehen vanhemmilla oli mökki Paraisilla ja silloin kun asuttiin vielä kerrostalossa, mentiin usein mökille viikonlopuksi. Iso miinus mökissä oli se, ettei se ollut järven/meren rannalla ja siellä oli myös vain sähkösauna. Ostettiin nelisen vuotta sitten omakotitalo, jossa on saunassa puukiuas ja eipä olla sen jälkeen mökillä käyty varmaan kertaakaan, kun meillä on kotona paremmat oltavat (parempi sauna, parempi telkkari, paremmat sängyt jne). Jos mökki olisi rannassa, niin sitten ehkä siellä olisi tullut käytyä myös edelleen. Nyt se mökki onkin sitten jo myyty.

  • Vannikkila
    25.6.2016 at 22:07

    Ihanaa juhannusta myös sinne!

    Me pitkästä aikaan ihan lähdettiin liikkeelle. Tuli jo torstaina mieleen myös, et ”Miksi ihmeessä me nähdään kaikki tää vaiva?!”, mut mulle taas tekee hyvää just se, et lähtee myös liikkeelle. Osaan muuten liiaksi jumittua kotiin :) Ja oli kivaa, eli kannatti lähteä :)

    (FB on alkanut tyrkyttää mulle suositelluiksi ystäviksi sun henk.koht. profiilia :D )